tiistai 23. joulukuuta 2014

Sota-ajan joulukuu Rajajoella 1941


Jatkosodan alkukuukaudet olivat sisältäneet kovia taisteluita ja miestappiot olivat suuret. Näin etenkin välirauhan rajalta Kiteeltä alkaneena ja elokuussa Sortavalan takaisinvaltaukseen jatkuneena sotana. Iso voitto oli saavutettu myös, kun vihollinen saatiin ahdistetuksi Rautalahden mottiin Sortavalan eteläpuolella Laatokan rannassa. Syksyn mittaan Kannaksen rintama oli edennyt jo "vanhalle rajalle" Rajajoella. Toisen divisioonan joukoissa taisteli paljon kiteeläisiä ja lainattu teksti kertoo joulukuun tapahtumista juuri Rajajoella, jonne kuulaassa säässä iltaisin näkyivät Leningradin valot.
     Alun erillistä taistelukertomusta lukuun ottamatta alle otetut otteet ovat Varkaudessa kesällä 1941 perustetun Kenttätykistörykmentti 15:n toisen patteriston ( II/KTR15 ), sotapäiväkirjasta.


 Kenttätykistörykmentti 15. II patteriston miehiä kesällä 1941 otetussa kuvassa. Kankaalan Taavetti Havukainen oli suuntaajana 4. patterissa ja seisoo takarivissä kolmantena vasemmalta.

Erään joulun lapsen elämä
Heinäkuun alussa, kun jatkosodan taistelujen ensimmäinen viikko oli menossa, Taavetti kunnostautui niin, että sai sukunimensä kahteen toisen divisioonan tykistöstä tehtyyn kirjaan. Uudempi niistä on Pekka Hintikan teos "Kannaksen murtumaton lukko, toisen divisioonan veteraanit muistelevat jatkosotaa" (WSOY, 2005, s.38.).. Siellä on muutamalla sanalla kerrottu tapahtuma, kun tykin  miehistö joutui avoimella pellolla vihollisen kanssa vastatusten. Ensimmäinen silmästä silmään-taistelu sai muut sen tykin miehet paniikkiin ja pakoon.
     Suuntaaja jatkoi ammuntaa yksin. Kireässä tilanteessa optiset apuvälineet piti unohtaa ja jatkaa tulitusta vain tykinpiipusta suunnaten, kohti lähietäisyydellä olevaa vihollista. "Yhden miehen sodan" tulos oli kirjassa kerrotun mukaan sanatarkasti tämä: "Tykkimies Havukainen, joka kuului vanhimpiin ikäluokkiin, kunnostautui tässä taistelussa aiheuttaen tykillään viholliselle tuntuvia vahinkoja". Tulos oli Holger Maurian keväällä 2006 puhelimessa kertoman mukaan niin hyvä, että hyökkäys kohti suomalaisasemia sillä kertaa pysähtyi. Sama asia on kerrottu jo aiemmin, vuonna 1994, painetussa ja myös WSOY:n kustantamassa Matti Koskimaan kirjassa Murtajan tykistö s.46.
     Kuten jo edellä viitattiin, olin (7.4.2006) puhelinyhteydessä kirjoissa esiintyneisiin Taavetin patteriston tykistöjohtajiin Holger Mauriaan ja Eero Tuuteriin. Vaikka miehet olivat jo 88- ja 86-vuotiaita, he muistivat tuon tykkimies Havukaisen taistelutapahtuman hyvin. Siksi tässä edellä kerrotut yksityiskohdat ovatkin heidän muistamiaan asioita. Kiteenlahti-kyläkirjassa tuo jatkosodan alkuun sijoittunut tykistötaistelu on esillä tarkemmin.
     Tässä yhteydessä on syytä tehdä jo aikaisemmin kirjoitettuun blogitekstiin tuore päivitys: Olin 31.12.2014 puhelinyhteydessä Eero Tuuteriin. Hänellä on nyt ikää jo 93 vuotta. Silti mies sanoi muistavansa erityisen hyvin juuri jatkosodan alkukuukaudet. Hän palautti mieleen sen, että oli alkuun Er.Ptri 14. tykistöupseerina, joka oli samoissa taisteluissa, mutta tuli joulukuussa 1941 tykinjohtajaksi samaan 4. patteriin, joka oli Taavetti-isäni taistelupaikka. Edellisessä yhteydenotossani keväällä 2006 keskusteluissa mukana ollut Holger Mauria sen sijaan oli kuollut jo kuusi vuotta sitten ja Tuuteri sanoi, että hän itsekin on niitä viimeisiä elossa olevia, jotka jatkosodan alussa vuonna 1941 taistelivat II/KTR15 tykistössä. Lopuksi Eero Tuuteri sanoi: kiitos että soitit, oli mukava palauttaa mieleen noita vanhoja tapahtumia. Toivottelimme toisillemme onnellista ja hyvää uutta vuotta!
     Kankaalan Taavetti sai mainetta myös tykistön tarvitseman optiikan korjaajana. Tykin kannus pomppasi ammunnassa jalalle ja sitä sairastellessa oli muutama päivä aikaa perehtyä korjaukseen lähdössä olleisiin laitteisiin. Parin kaukoputken purkaminen ja takaisin kasaaminen antoi kotikylän seppänäkin olleelle pätevyyttä niin, ettei kaikkia toisen patteriston vioittuneita haarakaukoputkia, kiertokaukoputkia tai kiikareita enää tarvinnut lähettää rintaman taakse erikoisliikkeen korjattaviksi.
     Joulukuussa miehelle myönnettiin toisen luokan vapaudenmitali ja vuodenvaihteessa saadulla ylennyksellä sotilaspuvun olka-epoletteihin piti ommella korpraalin "natsat". Jatkosodan sotilasura loppui kuitenkin helmikuun lopulla 1942, kun rajuna puhjennut diabetes vei miehen ensin kenttäsairaalaan ja edelleen kevään sairaalakierrosten jälkeen kotiutukseen.
     Sota jatkui kotirintamalla: kotitilalla Hiidenjoen rantasuolla oli viiden hehtaarin kannokko  odottamassa. Haaste oli kova sairaalle miehelle, mutta kun sota lopulta päättyi syksyllä 1944, raivio oli peltona. Seuraavana keväänä Suomi oli viimein rauhanajassa. Uuteen peltoon kylvettiin paremman ajan toiveitten tunnelmissa ensimmäiset sodanjälkeiset touot, kotoiset kauranjyvät.
     Taavetti Havukainen oli joulun lapsi. Syntymäpäivä oli jouluaatto, 24.12.1904. Kaksi veljeä ja heidän perhettään oli Kankaalassa tapaninpäivänä 1957. Kahviteltiin isännän muutaman päivän takaista 53-vuotis-syntymäpäivää. Seuraava päivä, 27. joulukuuta, jäi hänen viimeisekseen. Äkillinen aivoinfarkti lopetti elämän työaskareissa, kun mies oli ruokkimassa kotieläimiä. Viimeisenä vuoteena kotitilalla olivat ladon hyväntuoksuiset heinät. Niin tämäkin joulun lapsi sai nukkua "heinille härkien kaukalon".
     Olin 18-vuotias, sisarilla oli ikää 7- ja 16 vuotta. Silloin 49-vuotias äiti sai elää vielä lähes 40 vuotta, korkeaan ikään, 89-vuotiaaksi. Hänen vuoronsa lähtöön tuli marraskuussa 1997. Entisen tykinsuuntaajan, ahkeran maamiehen ja ennen kaikkea isämme elämä päättyi liian varhain. Aikaa siitä on pian 60 vuotta. Silti hänen kohtalonsa puhuttelee meitä jäljellejääneitä vielä tänäkin jouluna.


Kotoa saatuja joulupaketteja availlaan osin haikeissakin tunnelmissa.
 
Nyt sotapäiväkirjan kerrontaan:
Joulukuun alun viikot olivat suhteellisen rauhallisia. Molemminpuolinen tykistötuli jatkui verkkaisena, tosin yöllä 4.12. vihollinen onnistui anastamaan jalkaväeltä konekiväärin. Rykmentinkomentaja everstiluutnatti Perttu Heimolainen kävi tarkastamassa Patteriston (Psto) eversti Sippolan kanssa. 5.12. oli varsin kaunis sää. Vihollinen yritti läpimurtoa. Psto antoi palautetta 168:n laukauksen voimalla.

Johdossa tapahtui vaihdoksia. Itsenäisyyspäivänä myös Pston huoltojoukot ja levossa olevat tulenjohtueet kokoontuivat. Entinen Pston komentaja kapteeni Torttila hyvästeltiin ja uusi otettiin vastaan. Sen jälkeen pastori Lakio piti itsenäisyyspäivän puheen. Rykmentin päiväkäskyllä numero 19/41 palkittiin patteriston miehiä (Usealle kiteeläistaistelijallekin ojennettiin II lk:n vapaudenmitali).

7. päivänä joulukuuta oli pakkasta yli 20 astetta. Nyt tapahtui muutaman viikon aikana jo kolmas onnistunut konekiväärin sieppaus vihollispartion työnä. Sen onnistui ottaa mukaansa myös pesäkkeessä ollut patteriston puhelin. Partiossa oli peräti 50 neuvostosotilasta. Patteristo antoi huomautuksen ampumalla naapurin asemiin 58 kranaattia.

Lähipäivinä jatkui pakkassää ja uusi komentaja, kapteeni Setälä, tutustui patteristoon vieraillen useana päivänä myös etulinjassa. 13.12 hän kävi rykmentin komentaja everstiluutnantti Heimolaisen luona. Myös kaksi ruotsalaislottaa oli patteriston vieraina. Seuraavana päivänä, 14.12. oli yhteinen jumalanpalvelus, johon osallistuivat nyt myös tulipatterit ja toimitusjoukkueet. Yhteishengessä tehtiin päätös korsutallien rakentamisesta patteriston hevosille.

15.12. kenraaliluutnantti Blick kävi pikakäynnillä patteristossa ja miehiltä saadun palautteen seurauksena 16. joulukuuta rykmentinkomentaja Heimolainen tuli Pston esikuntaan aamulla ja lähti kapteenimme kanssa etulinjaan. Tilaisuutta juhlistettiin ampumalla yhteensä 84 kranaattia. Kun rykmentinkomentaja oli saanut Päämajasta lupauksen uuden, kaliiberiltaan 155-millisen raskaan kanuunan saamisesta patteristolle, oli tarkoituksena tutkia maastokohtia sen sijoittamiseksi suorasuuntausammuntoja varten.

 
Tiernapojat esiintyvät siellä jossakin Uhtuan suunnassa.
 
17.12. Psto ampui 89 kranaattia, aloitettiin tallien rakentaminen, avattiin esikunnan latu ja tiedusteltiin vapaaehtoisia tuleviin tehtäviin uudella kanuunalla.

18.12. Patteristoon tuli äänitysauto, kun TK- (tilannekatsaus-) miehet olisivat tehneet ohjelmaa. Kalusto oli kuitenkin jäätynyt seuraavana aamuna, vaikka pakkasta oli vain 10-15 astetta, joten hanketta piti siirtää. TK- miehet saivat tehtyä ohjelmansa vasta 21.12. Kanttiinissa nauhoitettiin laulu- ja soitto-ohjelmaa sekä äänitettiin ammuntaa 5. patterissa.

Joulun aatonaattona sotapäiväkirja kertoo patteriston pastorin olleen kiireisen. Hän touhusi lahjapakettien ja juhlien järjestämisen parissa. Aattona patteriston komentaja kiersi yksiköt, jaettiin paketit ja vietettiin joulujuhlia. Joulurauhan takia oma tykistö ei toiminut.

 
 Tutut laulut kaikuivat myös korsujen joulussa.
 
Jouluaamun valjettua pakkasta oli kaksikymmentä astetta. Aamulla iso osa joukoista lähti joulukirkkoon taaempana olevalle aukiolle. Patteristo ampui kunnialaukauksina neljätoista kranaattia.

Tapaninpäivän iltana mittarit näyttivät 30 asteen pakkasta, paikoin ylikin. Kylmää oli myös jatkossa. Patterit aloittivat toiminnan, nyt 47 laukauksen voimalla. Kun nyt jo päästiin kokeilemaan uutta järeää kanuunaa (43-kiloisine ammuksineen), tykin johtajana oli vänrikki Tuuteri. Hevoskorsujen rakennustyö jatkui, samoin ammunta 29.12. pyrypäivää lukuun ottamatta kaikilla patteriston tykeillä vuoden loppuun. Yhteensä ammuttiin toistasataa laukausta. Rykmentissä vieraili joulun välipäivinä sen perustamispaikkakuntana olleen Varkauden edustajia.

Vuoden 1942 ensimmäinen päivä oli kirkas ja pakkasta 25 astetta. Pattereissa ja jaoksissa oli jumalanpalvelukset päivällä. Uudenvuodenyönä pidettiin hiljaisuutta, joten yhtään laukausta ei ammuttu.
 
 
Kuten sotapäiväkirja kertoo, II/KTR15 sai käyttöönsä tehokkaan aseen. Kuvassa on tuo 155-millinen kanuuna ja patteriston miehiä hirsillä katetussa ampumakorsussa. Joulukuun loppu 1941.
 
Arkeen päästyä alettiin todenteolla pehmittää naapurin korsuja, tuliasemia ja bunkkereita. Saatiin lukuisia täysosumia tähystysaukkoihin ja tulikorsujen ampuma-aukkoihin sekä katettuihin tykistöasemiin ja vielä suorasuuntaustulen piirissä oleviin kasarmeihin. Toiminnassa käytettiin taas apuna raskasta kanuunaa, jolla ammuttiin näinä päivinä yhteensä kuutisenkymmentä laukausta. Silloin kokeiltiin myös iskusrapnelleja, joilla niilläkin saatiin täysosumia mm. ns. Hiekkasärkän bunkkerin tähystysaukkoon.

Sotapäiväkirjaa selasi Pajapellon ukko, samalla lisäten kursivoidut huomautukset.
     Kiteen miehiä oli II/KTR15 patteristossa useita. Nimistä muistetaan Matti Murtonen Suorlahdelta, Tauno Malinen Papinniemeltä, Eino Hakulinen Loukunvaarasta ja Taavetti Havukainen Kiteenlahdesta. Niin kuin lukija varmaan totesikin, kerrotuista tapahtumista on aikaa 73 vuotta.
Ensimmäistä lukuun ottamatta otokset ovat joulunajalta 1941 ja kolme niistä on poimintoja SA-kuva-arkistosta. Haupitsikuva taas on kenttätykistörykmentti 15:n omasta perinnealbumista.



 




tiistai 16. joulukuuta 2014

Rauhaa päälle maan


 
Lapsen joulusaarna
Kun Suomen kansa taas on juhlan kynnyksellä, olemme perhepiirissä muistelleet joulua vuosia sitten. Meillä on lämmin muisto Kauneimmat joululaulut-tapahtumasta kivikirkossa. Istuimme saarnastuolin lähellä olevissa sivupenkeissä ja takanamme oli nuori perhe, jossa oli noin 5-vuotias kirkassilmäinen poika. Kun vuoroon tuli meille miltei tuntematon silloin uusi joululaulu "Taivas sylissäni", pikkupoika jäi omalla esiintymisellään lähtemättömästi mieliimme.
     Oli kaiketi niin, että joko päiväkodissa tai jossakin kerhossa lapsille oli opetettu tuo ihmeen ihana laulu. Kun kirkkokansa alkoi tapailla sävelmää, takaamme alkoi kuulua laulaminen heleän kirkkaalla lapsenäänellä. Se tuli täysin sävelpuhtaasti ja sanatkin ulkomuistista, sillä tuskinpa sen ikäinen kirkonkävijä vielä omasi lukutaidon. Lapsen mukana aloimme mekin tapailla, alkuun kertosäettä: - ”Olet toisten kaltainen? Lapsi lupauksien? Tuotko, lapseni, nyt toivon maailmaan? - Olet aarre sydänten? Miten sinut suojelen? Helmassani kantaa itse taivastako saan?”
     Kun tulimme kirkosta ulos pimeään iltaan, kauniisti juhlavalaistulle kirkkopihalle, tunsimme saaneemme sen joulun arvokkaimman lahjan. Saimme sen viattoman lapsen tiedostamattomana "joulusaarnana". Mielessä oli pitkään ajatus ja toive: Saisipa tämä lapsi säilyä kauan aidossa viattomuudessaan ja saisimmepa me muutkin kirkkovieraat sen ensimmäisen joulun tunnun, josta laulussa Taivas sylissäni kerrotaan!

 
 
  Kauneimmat joululaulut 2014.
Taivas sylissäni
Keneltä sai tähden tuo katse pienokaisen?
Kuka poisti synkeyden
yöstä paimenten?
Kuka solmi kruunun nyt sinun hiuksillesi?
Viisaat, kuka johti luokse rakkaan lapseni?
Olet toisten kaltainen? Lapsi lupauksien? Tuotko, lapseni, nyt
toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten? Miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa itse taivastako saan?


Ken toi kyyneleitä jo silmiin pienokaisen?
Miksi äitiin tarraudut
nyt niin vavisten?
Varjot toistaa sen nyt, enkeli on mennyt.
Kaiken kauniin muistan,
vaikka en voi ymmärtää.

Olet toisten kaltainen ...

Täällä kaikkiin päiviin tuo ilo taivaallinen,
lempeyttä, rakkautta
silmiin ihmisten.
Sanat, jotka kuulin, ne unohdu ei koskaan.
Vaikka mitä tulkoon,
niistä aina voimaa saan.

Olet toisten kaltainen ....

Keneltä sai tähden,
tuo katse pienokaisen?
Betlehemin yllä loistaa tähti ikuinen.


Tässä on linkki tallenteelle Joulu Mielelle 2014 konsertista.
Näin Suvi Teräsniska tulkitsee laulun Taivas sylissäni:
  https://www.youtube.com/watch?v=P75RQ4HZcrU
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Ja tässä vuoden 2000 tangoprinsessa Jaana Pölläsen esittämänä:
              https://www.youtube.com/watch?v=u2eVAELi9FE
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
Kiteen kirkossa 14.12.2014.

Säveltäjän aihe "Marian kysymykset" jalostui lauluksi Taivas sylissäni

Laulun säveltäjä, Carola Häggkvist, vuonna 1966 syntynyt ruotsalainen laulaja, kertoo joululevynsä Jul i Betlehem kansilehdessä: ”Minulla oli melodia, joka etsi oikeaa paikkaansa. Tiesin, että se kertoo Mariasta ja sanoin Erikille (levyn tuottaja Erik Hillestad), että ehkä se on Marian kehtolaulu Jeesukselle. Erik muotoili tekstin kaikista Marian kysymyksistä - nuoren nasaretilaisen tytön, joka joutui yllättäen keskelle mysteeriä ja tapahtumia joiden laajuudesta hän saattoi vain aavistella.”
Laulun käänsi suomeksi Pia Perkiö ja Taivas sylissäni julkaistiin Suomen Lähetysseuran saman nimisellä joululevyllä vuonna 2001. Sen herkästä tulkinnasta vastaa Maria Laakso. Sittemmin Carolan laulu tuli tunnetuksi suurelle yleisölle Katri Helenan esittämänä, eri sanoituksella. Myöhemmin laulusta on tehty useitten artistien tuottamia levytyksiä.

Carola Häggkvist itse tulkitsee laulun näin:

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Vanhan maamiehen joulu Pajapellon nurkassa


On jälleen tullut jouluaaton rauha.
Ei ikää katso, meidät kaikki löytää
Kuin juhannuksen tuuli, lämmin, lauha,
ympäröi pirttiä ja pientä joulupöytää.
 
 Vain ikää seitsemän ja siskon viisi,
jo yksi koulutodistuskin kotiin tuotu.
Mitenkä mietteet tuonne kauas kiisi,
kun jouluntuntu taas on tupaan luotu?
 
Nyt vuosia on lisää kymmenmäärin,
vaan silti oppinut en ehkä mitään?
Niin paljon, paljon, lienen tehnyt väärin,
katsoinpa länteen, pohjoiseen tai itään.
 
 Kun aikaa miettii, yhä muistaa tarmon
ja riuskan miehen, joka sarkaa kuokki.
Tuo jyvät peitti varaan suuren armon,
taas täyttyi aitta, pelto perheen ruokki.
 
 Edelleen viljaa kasvaa tutut pellot,
kun jälleen uusi polvi tarttuu vakkaan.
Taas vielä kerran kuulen joulunkellot,
ja katse kohtaa kotikonnun rakkaan.
 
 Vuorollaan unhoon peittyy joka miesi,
se elon järjestys on ollut kautta ajan:
Kun työnsä alkoi, silloin sen jo tiesi,
on kerran ikilähtö taakse suuren rajan.

Pieni runo on  lämmin joulutervehdys
blogia "Pajapellon nurkasta" vuoden
2014 kuukausina seuranneille.
Haluan näillä sunnuntaina 14.12.
syntyneillä säkeillä toivottaa teille kaikille
Rauhallista Joulua
ja Onnellista Uutta Vuotta!
Pajapellon ukko.

Olen ollut laulajana Kiteen mieskuorossa jo 52 vuotta, siksi liitän tämän joulutervehdyksen alle erään suosituimmista kappaleistamme, slaavilaisen Kuljen yksin autiolla tiellä. Solisti on Esa A. Luukkainen ja taustana Kiteen mieskuoro. Taustayhtyeen viulisti on Vasile Pantir, harmonikkataiteilijana Arto Tarkkonen ja pianistina Tuula Tiainen. Kuoroa johti Eija Muinonen.
https://www.youtube.com/watch?v=UgY4aNnsKIs
 
 

perjantai 12. joulukuuta 2014

Frans Anatolius Sjöström, kolmen kirkon mies


 

Kuurainen talvikuva Kiteen kirkonmäeltä. Kiteen kivikirkko on kaunis ja arvokas rakennus omassa tehtävässään, mutta se on myös hieno suomalaisarkkitehtuurin monumentti. Arvoa nostaa erityisesti se, että kirkon piirsi F.A. Sjöström, jota pidetään kansallisen arkkitehtuurimme isänä. Hänen piirtämistään kirkoista ovat jäljellä enää Lapinlahden ja Kiteen kirkot. Kurkijoen kirkkokin säilyi sotien ja sen jälkeisen neuvostoajan yli. Kurkijoen evakot aloittivat vuonna 1990 kunnostaa entisen kotiseutunsa temppeliä. Rakennustyöt olivat vielä kesken, kun kirkko tuhoutui tulipalossa. Syttymissyy jäi epäselväksi, eikä tuhopolttoakaan pystytty sulkemaan pois. Alempana olevissa kuvissa ovat mukana kaikki neljä Sjöströmin Itä-Suomeen aikanaan suunnittelemaa rakennusta.

 
Vuonna 1886 valmistunut Kiteen kirkko kesäisessä ympäristössä. Luonnonkivi ja poltettu tiili ovat aikaa uhmaavia materiaaleja. Uusi kirkko koki tulipalon 1887, mutta sen jälkiä ei enää ole helppo löytää.
 

Lapinlahden kirkko on puurakenteinen. Arkkitehti Sjöströmin mieltyminen seinäpintojen jakamisella tehtyyn koristeluun näkyy tässäkin työssä. Sortavalan raatihuoneen ulkoasusta voi löytää yhteneviä piirteitä tämän rakennuksen kanssa. Lapinlahden kirkko valmistui vuonna 1880 ja palvelee edelleen savolaista seurakuntaansa. Kuva on Esa Heikkisen kamerasta.
 

Kun Kiteen kirkko kuvattiin talvisessa asussa, tässä Lapinlahden kirkkoa ympäröi samanlainen kuurapeite. Oikeastaan tämä voisi olla joulutervehdys suuriruhtinaskunta-Suomesta. Vuonna 1880 Jean Sibeliuskin oli vasta 15-vuotias. 
 
Kurkijoen kirkko rakennettiin vuosina 1878-1880. Sjöströmin suunnitelman mukainen rakennus kuvattiin pahoin rappeutuneena kesällä 1989.



Tämäkin otos Kurkijoen kirkosta on neuvostoajalta 1980-luvun lopulla. Kuvaussuunta on kohti Laatokkaa ja kirkon takana virtaavaa Kurkijokea. Torialueella näkyy arkipäivään liittyvää elämää, ihmisineen ja ajoneuvoineen. Kuormaa puretaan ja tavaraa siirretään entiseen kirkkosaliin. Neuvostovuosina tämäkin kirkko sai kokea kovia vaiheita. Eräs käyttö sille oli palvella ympäristöään viljavarastona ja myllynä. Lähes uskomaton nöyryytys kirkolle oli, että se lopulta muutettiin teurastamoksi. Ihmeeksi rakennus tuon kaiken kesti. Sitten tuli uusi aika ja sen mukanaan tuoma toivokin. Ikävää vain, että onnistumisen kalkkiviivoilla kaikki unelmat uudesta noususta tuhottiin. 



Tämä on enää jäljellä, surujen muistomerkki Kurkijoen kirkon raunioilla. Ristin pystyttivät entisen Kurkijoen kotiseutuihmiset muutama vuosi tuhon jälkeen.
 
Tarinan alussa oli kuvissa kolme kirkkoa, mutta millainen mies oli tämän kaiken takana? Hän oli nuorena kuollut Frans Anatolius Sjöström (1840 - 1885): arkkitehti, Polyteknillisen Opiston arkkitehtuurin opettaja ja alan uranuurtaja Suomessa:
Tähän alle olen pariin alkukappaleeseen koonnut tietoa F.A.Sjöströmistä. Mies eli vain 45-vuotiaaksi, joten työkausi ei ollut täysimittainen. Hänen suunnitelmistaan mm. Kiteen kirkko rakennettiin vasta miehen kuoleman jälkeen. Sortavalan 1882 suunniteltu raatihuone valmistui hänen kuolinvuotenaan 1885.
     F.A. Sjöström (1840–1885) lukeutuu Suomen merkittävimpiin uusrenessanssia edustaneisiin arkkitehteihin. Hän opiskeli Tukholman taideakatemian arkkitehtikoulussa, minkä jälkeen hän oleskeli kaksi vuotta Saksassa ja Italiassa. Helsingissä Sjöström toimi ensimmäisessä yksityisessä arkkitehtitoimistossa ja hänellä oli arkkitehtuurin opettajan virka Helsingin Polyteknillisessä opistossa.
     Sjöströmin muusta tuotannosta tiedetään Kuopion ja Turun kaupungintalot, Polyteknillinen opisto Helsingissä sekä Malmgårdin kartano Pernajassa. Sjöström suunnitteli  myös kolme kirkkoa: Kurkijoelle, Lapinlahdelle ja Kiteelle. Turun kaupungintalo suunniteltiin isona arkkitehtuurisena saneerauskohteena. Alkuaan kiinteistö oli Turun Seurahuone.
     Sortavalan seminaari aloitti vuonna 1881 ja raatihuoneen piirustukset ovat seuraavalta vuodelta. Sortavalan raatihuone lieneekin ollut nykyaikaistuvan koulukaupungin ensimmäinen rakennus, jonka oli suunnitellut nimekäs arkkitehti. Seminaarirakennuksetkaan eivät alkuun kovin vaikuttavia olleet.

     Kivitaloja alkoi nousta 1900-luvun ensimmäinä vuosina. Silloinhan rakennettiin mm. Sortavalan Lyseon ja tyttökoulun komeat kivitalot. Sitten tuli upeita pankkirakennuksia, Leanderin talo, Sisälähetysseuran kirjapaino, osuustoiminnallisia ja yksityisiä liikerakennuksia ja niin edelleen.     
     Pienen "puuseurahuoneen" jälkeen rakennettu toinen Seurahuonerakennus oli Pekka Tarjanteen ukin Onni Tarjanteen piirtämä ja Seurahuoneen kolmas "versio", kuten tunnettua, on SOK:takin palvelleen ja myöhemmin rakennushallituksen pääjohtajana toimineen Erkki Huttusen funkkiskäsialaaa. Siitoinin talona tunnettu kiinteistö on aikanaan ollut todella vaikuttava rakennus ja on se sitä nykyäänkin. Edelleen käytössä olevana se toimii Sortavalan kaupungintalona, siis hallintorakennuksena.



Sortavalan raatihuone on esiintynyt syksyn mittaan Pajapellon nurkan blogeissa ennenkin. Väistämätön asia on, että se nostetaan esille vielä kerran. Onhan se Kiteen kivikirkon eräänlainen sisar tai veli - samoin kuin Lapinlahden kirkko.
 
     Sortavala oli 1930-luvulle tultaessa jo saavuttanut hienon karjalaisen kulttuurikaupungin aseman niin ihmisten mielikuvissa, kuin tosiasiallisilla mittareilla. Sortavalan raatihuone oli uraa uurtava rakennus karjalaisessa pikkukaupungissa. Sen tilaaja ajatteli varmasti pitkälle tulevaisuuteen.  
    Uusrenessanssi-tyylisessä puurakennuksessa rakennuttajakaupungin varallisuus näkyy koristelun runsaudessa. Ikkunavuorilaudoissa toistuu arkkitehdin ote. Ikkunat olivat aluksi ristikarmilliset, mutta myöhemmin ne muuttuivat venäläistyyliä muistuttaviksi T-ikkunoiksi. Seinäpinnat jaettiin komeromaisilla kehyskoristelulla osiin. Myös palkistovyöhyke oli koristeltu "komeroiden" avulla. Sisäpuolella seinäpinnan jakajina toimivat myös sirot koristellut pilasterit, joita edelleen voi ihailla vaikkapa talon isossa salissa.
    Kaiken kaikkiaan on sanottava, että Sortavala, professori Reijo Pajamon ilmaisuin "Laatokan laulava kaupunki", sai 1880-luvulla upean maamerkin arkkitehti F.A.Sjöströmin piirtämästä talosta!


.




 





sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Mummoille kyytiä!


 
   Kiteen vanhuksille on luvassa uutta kotiseutuoppia, ehkä tyyliin sopien vieläpä veteraanibussilla?

Tuloshakuinen kiteeläinen kunnallishallinto on saanut uuden haasteen: Rääkkylässä ja Tohmajärvellä toimiva Attendo Oy aikoo kaapata kaikki Mehiläiselle jo annetut mummit ja ukkelit itselleen. Siitä vain mummot kyytiin ja kohti uusia näköaloja Tohmajärven vaaroille ja Rääkkylän saaristokunnan maisemiin! Jääköhän Mehiläisen uudenkarhea Arppentien vanhustenkoti peräti tyhjilleen? Niinhän siinä käy, mikäli muistetaan vanhaa talousohjetta: "markka on paras konsulentti"!
      Ei ole kuin muutama vuosi siitä, kun Mehiläisen silloinen tytäryhtiö Carema Oy teki euroopanennätyksen isokokoisen hoitoyksikön panemisesta maantasalle perjantai-illasta sunnuntai-iltaan kestäneellä ajanjaksolla. Arppen vanhainkodin paikka oli seuraavana maanantaina kuin luomispäivän aamuna, vailla ristissä olevaa tikkuakaan! Hädintuskin ennätti tohmajärveläisen rakennusliikkeen entinen mestari vilkaisten todeta, ettei ennen ole noin kovaa ja hulppeaa rakennusta sileäksi pantu. Mutta senhän me kiteeläisinä "tiedämme", ettei Tohmajärven mies oikeasti millään pystynyt tuota arviota tekemään.
     Siitäkään ei ole puolta vuotta, kun omat asiantuntijamme todistivat juuri poispuretun terveysaseman olleen täysin toivoton kohde minkäänlaiseen remonttiin. Olihan sinne puolentoista metrin syvyyteen anturankupeelle unohtunut moniakin betonilaudoituksesta peräisin olleita puunkappaleita. Tokihan sen uskoimme! Jos niin oli vanhainkodinkin osalta, sen puretuista perustuksista ei kuitenkaan liene löytynyt metallilieriötä, jossa määrättiin uuden rakennuksen toteuttajaksi monikansallisesti omistettu pörssiyhtiö?
     Attendo lupaa ottaa kaikki Kiteeltä liikenevät vanhukset hoiviinsa ja tekee sen 25 euroa päätä kohti halvemmalla vuorokausimaksulla, kuin on aikaisemmin sovittu Mehiläinen-konsernin kanssa. Vajaan kansakoulun opinnoilla saavutettu laskutaito antaa 90:n hoidettavan pohjalta räknäten summittaisena tuloksena reilusti yli 800.000 euron vuosisäästön, siis jos luovutamme seniorikiteeläiset Attendon hoivan piiriin. Onhan se miltei pieni lottovoitto talousahdingossa olevalle kaupungille.
     Kaiketi tästä kaikesta, lähivuosien jokseenkin varmana uutena hoidokkina, pitäisi osata itsekin iloita. Johan Rääkkylä taidettiin palkitakin mummokunta-imagostaan ja Tohmajärvellä on meille ikävieraille varmasti paljonkin sellaista tarjottavaa, jota näiltä kotikunnailta ei löydy. Ei kuulu Attendolla olevan vielä tarpeellisia hoitopaikkoja kaikille kiteeläisasiakkaille, mutta Mehiläisen antaman referenssin perusteella hyvin uskomme, että kyllä hekin muutamassa kuukaudessa puhaltavat upeat vanhustentilat pystyyn!
     Kiteen nykyiset päättäjät saavat nyt kunnolla kynsiä korvallisiaan. Sellainenkin saattaa pukkautua mieleen, että jos entinen vanhainkoti olikin purettava, uuden olisi voinut rakentaa ihan omiin nimiin. Olisi siinä tapauksessa ollut hyvä käydä näitä kilpailutuksia: Puhtaalle pöydälle voisi aina sopimusjakson päättyessä pyytää uudet tarjoukset ja sille joka parhaan paketin tarjosi, voisi antaa avaimet ja sanoa: siinähän ne on tilat, hoidelkaa homma! Vai pitäisikö Attendon nyt  ensihätään "tekeytyä" ostajaksi ja mennä ison rahatullon kanssa Mehiläisen konttuuriin?
     Vieraan ”vyötettäviksi” joutuneille ihmisille meillä olivat pitkään toimintamallina pahamaineiset ihmisauksuunit. 2000-luvun avainsana on tehokkuus: Kiteelläkin neuvotellaan ”erästä”, jonka samanaikaiseen siirtämiseen tarvittaisiin kaksi kohtalaisen suurta bussia.
 

 

lauantai 6. joulukuuta 2014

Sortavala-teemassa edelleen: Kauppoja ei tehty


 
Sortavalan raatihuone syysruskassa 2014. Kuva otettiin lokakuun lopun kauniina auringonpaisteisena päivänä. Kuvaussuunta on Karjalansillalta Gagarininkadun yli.
 
Määräaikaan 27.10. 2014 mennessä ei saatu tarjouksia, joten huutokauppa peruuntui. Epäonnistuminen oli jo toinen kuluvana vuotena, sillä helmikuussa ollut edellinen yritys koki saman kohtalon. Jatkossa, mikäli neuvotteluja edelleen käydään, ne tapahtuvat suorina yhteydenottoina Sortavalan aluehallinnon suuntaan. Kurssimuutokset ovat vaikuttaneet niin, että pyydetty pohjahinta oli noin 88.000 euroa. Tulevissa mahdollisissa  neuvotteluissa määräytyvä lopullinen kauppasumma voi olla huomattavasti pyyntöä alempi. Kauppahintaan vaikuttava seikka on sekin, että rakennus sijaitsee vuokratontilla, joka kerrotun mukaan tuo omistajalle yli tuhannen euron kuukausikustannuksen.

Raatihuoneen kiinteistöä on pidetty eräänä kauneimmista suomalaisarkkitehtuurin luomuksista luovutetulla alueella. Siksi olisi vahinko, jos sen annetaan rapistua korjauskelvottomaksi. Villit huhut talon kunnosta ovat monessa suhteessa vailla ammattimiesten sanaa. Olisiko mahdollista käyttää suomalaista "homekiinteistö"-osaamista luotettavan kuntoarvion laatimiseen? Mikäli tulos osoittaisi peruskorjauksen järkeväksi, seuraava askel on tulevan omistuspohjan selvittäminen ja remontin rahoituksen järjestäminen.

Viipurin kirjaston peruskorjaus sai taannoin huomattavan rahoituksen Suomesta. Laatokan pohjois- ja koillisrannikon alueen mahdollisista kulttuurirakennuskohteista Sortavalan raatihuone  taitaa arvoltaan sijoittua kärkeen. Suomen karjalaiset tarvitsisivat hekin oman tukikohtansa "laulavassa kaupungissa". Ehkä Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö ja Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahasto voisivat ottaa tarjolla olevan kohteen siipiensä alle? Tunnustetulla arvovallallaan nämä taustayhteisöt olisivat jämerä selkänoja myös omistusjärjestelyjä pohdittaessa.

Henkisenä taustana ei sovi unohtaa omaa yhteisöämme Karjalan Liittoa. Silläkin voisi olla sanansa sanottavana, vaikka se ei asiassa taloudellisena voimana esiintyisikään. Uskon monen toivovan, että myös Karjala-lehti toimisi keskustelufoorumina Sortavalan raatihuoneen nyt tultua kohtalonhetkiinsä.

 
Monet Sortavalan raatihuoneeseen liittyvät muistot sitovat kiteeläisiä ja etenkin mieskuorolaisia tuohon hienoon kiinteistöön. Talvella 2006 olimme viemässä  kunniataulua raatihuone-talossa silloin sijainneeseen kirjastoon. Taulun teksti kertoo, että Kiteen mieskuoro oli sata vuotta aikaisemmin mukana Sortavalan laulujuhlilla, siis kesällä 1906. Henkilöt vasemmalta alkaen: Kirjaston johtaja Tatjana Antonova, tulkkina toiminut Ivan Gyttyjev, varapuheenjohtaja Pekka Havukainen ja puheenjohtaja Teppo Mikkonen, viimemainitut  Kiteen mieskuorosta.

 
Sortavalan kirjaston johtajat, lainausosaston johtaja Natalia Zaitseva vasemmalla, vieressään johtaja Tatjana Antonova. "Kolmatta valtiomahtia", lehdistöä, kuvassa edustaa  sanomalehti Karjalaisen silloinen Keski-Karjalan aluetoimittaja Anja Itkonen.
 
 
Lämminhenkistä osaa muistojen helminauhasta tuo mieleen tämä tilanne. Nyt jo edesmennyt pidetty varajohtajamme Seppo Havukainen johtaa Kiteen mieskuoron ryhmää raatihuoneen lukusalissa pidetyssä ystävyystapaamisessa. Johtajan edessä lähinnä oleva laulaja on kuoron sen aikainen puheenjohtajaTeppo Mikkonen, joka hänkään ei enää ole joukossamme.
 
 
Kirjaston päälainaussali on tässä otoksessa kuvattu hieman yläsektorista. Kirjahyllyt ovat näin alempana ja niiden takaa näkyy hyvin monia raatihuoneen talon arkkitehtuurisesti kauniita detaljeja, kuten ikkunoiden koristeristikot, katon kulmassa olevat kipsiornamentit ja niitä kannattelevat pylväät.

Suomenpuoleinen naapuritalousalue Keski-Karjala on ollut mukana pelastamassa Sortavalan vanhaa ja arvokasta puutalokantaa. Reilu kymmenen vuotta sitten Keski-Karjalan aluearkkitehtikokeilun sivujuonteena kunnostettiin Sortavalassa eräs keskustan kiinteistö kaupungin vanhusten sosiaalipalvelukeskukseksi. Myös vesilaitoksen toimiston käytössä oleva idyllinen puutalo peruskorjattiin suomalaista osaamista hyödyntäen.

Oman haasteensa asiaan tuo Sortavalan sijainti Venäjän Federaation tätä nykyä suhteellisen leveällä rajavyöhykekaistalla. Suora suomalaisomistus ei siksi onnistune, mutta erilaiset yhteisyritysmallit saattaisivat luovasti käytettyinä tuoda ratkaisun siihenkin pulmaan. Mutta ensin on selvitettävä arvokiinteistön tämänhetkinen kunto.


On itsenäisyyspäivän ilta 2014. Mieskuoro oli mukana jumalanpalveluksessa ja sankarihaudoilla. Itsenäisyyspäivän juhlien paikka oli nyt Kiteesali. Sielläkin kuoro oli mukana. Juhlapuhuja, Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Elli Aaltonen sanoi kohteliaasti: Kiteen mieskuoro on varmasti Suomen paras esiintyjä tämän vuotisissa itsenäisyysjuhlissa. Itselleni tämä oli 52. kerta olla näissä juhlissa paikalla. Yksi juhla jäi väliin; se oli vuoden 2000 tapahtuma, jolloin sairauden takia olin estynyt pääsemästä mukaan
 
Yllä oleva kuva tahtoo kunnioittaa pitkäaikaisen ystävän muistoa. Sekin sopii hyvin itsenäisyyspäivän teemaan. Tilanne on lounashetki Sortavalan Relax-ravintolassa. Teppo Mikkonen on kuvassa takana. Bloginpitäjä istuu äärimmäisenä vasemmalla vieressään Sortavalan Akateemisen naiskuoron johtaja Valentina Voronetskaja. Naiskuoron laulajiin kuulunut Galina Uzli, erityisopettaja ja englanninkielen lehtori, on kuvassa oikealla.

 
Tämäkin kuva muistuttaa Teppo-puheenjohtajasta: kahden kuoron yhteinen konsertti Sortavalassa 28.2.2009. Lukuisia kertoja kuulimme duettoja Valentinan ja Tepon esittäminä. Vakio-ohjelmistossa oli puhutteleva Eino Leinon runoon sävelletty "Oi kiitos sa Luojani armollinen". Se, kuten Merikannon muukin iki-ihana tuotanto, tuli Valentinalle tutuksi juuri Teppo Mikkosen ansiosta. Esiintymispaikkana oli tällä kertaa Sortavalan kulttuuritalon juhlasali. Säestäjä on Ludmila Novikova, Sortavalan Akateemisen naiskuoron pianisti.  


tiistai 18. marraskuuta 2014

Rajaseutua juhlittiin Kiteellä


Rajaseutuliitto täytti 90 vuotta

Rajaseutuliitto juhli 90-vuotista historiaansa Kiteellä 13.11.2014. Tapahtuman näyttämö oli Sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisen ravintolasali. Tilaisuuden avasi tervehdyspuheen pitänyt Kiteen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Kari Sutinen. Arvokkaassa ohjelmassa kuultiin musiikkina Idols-semifinalisti Sara Kurkolan lauluesityksiä nuoren harmonikkataiteilija Anniina Luukkaisen säestämänä.

 
Nuoret musiikintekijät viihdyttivät juhlayleisöä. Anniina Luukkainen ja Sara Kurkola.
 
 
Puheenjohtaja Matti Väistö tuntee rajaseudun asukkaitten ongelmia. Hän on varttunut rajan pinnassa, sillä  syntymäkoti sijaitsee Kiteellä lähellä nykyistä valtakunnan rajaa.
 
Uuno Branderin aloitteesta syntynyttä rajaseututyötä aina nykypäivään asti kertaili historiikin laatinut liiton puheenjohtaja valtiopäiväneuvos Matti Väistö:
- Yhdeksän vuosikymmentä antaa aihetta monenlaiseen muistelemiseen, kiitokseen ja juhlaan. Erityisen suuri kiitos kuuluu Kiteellä vuonna 1870 syntyneelle rajaseututyön uranuurtajalle, agronomi ja maanviljelysneuvos Uuno Branderille. Jo nuoresta pitäen hänellä oli mahdollisuus tutustua paitsi kotipitäjänsä, myös laajemmin Itä-Suomen ihmisten elämään ja oloihin.  Hänessä oli vahvaa paloa rajaseudun elinolojen monipuoliseen kehittämiseen ja yhteiskunnalliseen uudistustyöhön.
Uuno Branderilla riitti energiaa
Ennen varsinaisen rajaseututyön käynnistymistä mies ehti toimia muun muassa käytännön viljelijänä, maatalousaineiden opettajana, nuorison herättäjänä, lehtimiehenä, konsulenttina, kotimaisen karjanjalostuksen esitaistelijana, kansanedustajana ja ministerinä sekä maataloudellisen järjestö- ja neuvontatoiminnan uudistajana. Hyvällä syyllä häntä voi luonnehtia sekä näkijäksi että tekijäksi, joka kirjoituksillaan ja aloitteillaan toi voimakkaasti esiin nuoren valtion velvollisuutta kehittää rajaseudun oloja ja korjata epäkohtia.
     Historialliseen ikään ehtinyt rajaseututyö on tärkeä osa Suomen ja rajaseutujen historiaa. Siellä on koettu vahvaa myönteistä kehitystä, mutta myös maaltamuuttoa ja autioitumista. Kehityksen kaari näkyy selkeästi maatalouden muutoksessa.
     Tänään rajaseututyö on uusien valintojen edessä. Aikanaan hyvinkin aktiivisista jäsenyhdistyksistä monet ovat tulleet elinkaarensa päähän. Maan laajojen rajaseutujen kehittämisen tarve on silti yhä olemassa”. Puhuja päätti historiikkinsa kiitellen yhteistyötä vuosittain valittujen rajakuntien kanssa. Kiitosta sai myös Kiteen kaupunki, sen luottamus- ja virkamiesjohto.
Juhlapuheessa käsiteltiin laajasti rajaseututyötä
Emeritus-maaherra ja professori Eino Siuruaisen juhlapuheen teemaksi oli valittu rajaseututyön merkitys alueittensa hyvinvoinnin edistäjänä. Hänkin palasi menneisiin yhdeksään vuosikymmeneen muistellen järjestön vaiheita:
 
 
Professori Eino Siuriainen kuuluu itsekin rajaseututyön veteraaneihin.
 
- Vuonna 1923 alkanut toiminta rajaseudun asukkaiden elinolojen kehittämiseksi lähti liikkeelle maatalousväestön piirissä. Siksi toiminta alkoikin nimellä Maataloudellinen rajaseututoiminta. Alullepanija oli silloisen maataloushallituksen ylijohtaja Uuno Brander. Sittemmin hän luopui virastaan suunnaten tarmonsa rajaseutujen taloudellisen ja henkisen tilan kohottamiseen. Työ jatkui tammikuussa 1923 perustetun Suomalaisuuden Liiton rajaseutuosaston kautta.
     Historiansa alussa Rajaseutuliitto kehittyi ensin Suomen Rajaseutuyhdistykseksi vuonna 1927, jolloin se irtosi Suomalaisuuden Liitosta. Jatkossa toiminta oli jakaantunut useisiin toimintalinjoihin, kuten eri puolilla maata sijainneisiin Rajaseudun Ystävät-alajärjestöihin. Rajaseutuliitto perustettiin tammikuussa 1963, jolloin siihen yhdistyivät Suomen Rajaseutuyhdistys ja Rajaseudun Ystäväin Liiton vielä jäljelläolevat yhdistykset. Järjestöllä on toimintansa alkuvuosista lähtien ollut äänenkannattajanaan Rajaseutu-lehti.
     Alkuun työ oli neuvonnallista ja se tapahtui jo olemassa olevien järjestöjen, maanviljelysseurojen ja marttayhdistysten kautta. Myös matkailu ja retkeily kuuluivat toiminnan piiriin jo 1920-luvulla ja senkin tarkoituksena oli tukea rajaseudun ihmisten toimeentuloa majoittamalla vieraita asukaitten kodeissa.
 
Juhlaväkeä. Eturivissä kuvan keskivaiheilta alkaen oikealle: Kiteen kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen vieressään Uuno Branderin pojanlapset Lauri ja Liisa Palosuo.

Sotavuodet toivat uusia haasteita
Sotavuosina ja niiden jälkeen rajaseututoiminnan kautta kanavoitui suuri määrä lahjoitusvaroja ja avustuksia. Perustoimintojen lisäksi tuella voitiin rakentaa rajaseudulle mm. lastenkoteja ja terveystaloja. Vielä 1970-luvulla Rajaseutuliiton toiminnan kautta rakennettiin jopa vanhustentaloja, kuten Enontekiölle ja Utsjoelle.
      Kauan jatkunut toimintamuoto on myös opintoapurahojen välittäminen rajaseudun vähävaraisille lahjakkaille opiskelijoille. Edelleen Rajaseutuliitto jakaa niitä vuosittain noin kahdellesadalle nuorelle. Vihurin tilatoiminta alkoi vuonna 1943. Silloin Jenny ja Antti Wihurin rahasto alkoi avustaa rajaseudun pienten maatilojen kehittämistä. Näin voitiin monipuolisesti auttaa niin yksittäisiä viljelijöitä, kuin kyläyhteisöjä, taloudellisen tuen ja neuvonnan kautta. Wihurin tilatoimintaa jatkui aina vuoteen 2006 asti. Kaikkiaan Vihuri-rahoitusta rajaseudun avuksi kertyi peräti 1,3 miljonaa euroa.
Pieni kansakunta selvisi sotakorvauksista
Puhuja kertoi yliopistomiehenä vielä viime aikoina tutkineensa toisen maailmansodan loppuselvittelyjä, joissa Suomi rinnastettiin häviäjävaltioina mm. Tsekkoslovakiaan ja Romaniaan. Neuvostoliitolle maksettavien sotakorvausten määrä, 300 miljonaa kultadollaria, kasvoi viivästyskorkoineen ja myöhemmissä seurantapöytäkirjoissa vaadittuine lisätöineen 513 miljoonaan.
      Sotakorvauksina rakennetuista laivoista olisi syntynyt 30 km:n mittainen jono ja jos kaikki sotakorvaustoimituksia kuljettaneet junat olisivat olleet peräkkäin, mittaa olisi riittänyt 13-kertaiseen matkaan Hangosta Utsjoelle.
      Puheensa lopussa Siuriainen kantoi huolta rajaseututoiminnan rahoituksesta. Järjestö ei ole riittävästi ollut esillä, kun esimerkiksi uusien EU-hankkeitten rahoituskohteista on päätetty.
 
 
Nyt jo 90-vuotias professori Veijo Saloheimo muisteli alle 10-vuotiaana poikasena tavanneensa Uuno Branderin. Isä Lauri O. Saloheimo oli Tohmajärvellä suokoeaseman johtajana ja Brander tarkasti tilan viljelmiä virkansa puolesta.

Tilaisuudessa oli myös vapaa sana-osuus. Useat toiminnan veteraanit palasivat muistoihinsa menneiltä vuosikymmeniltä.
     Siinä yhteydessä tuli esille nykyään Aino ja Olla Teräsvuoren nimellä säätiöity Rajaseudun Kansankorkeakoulu-yhdistys, joka ansaitsee ainakin hiljaisen arvonannon eräänä rajaseututyön toimijana: Topi Lipsanen oli 30-luvulla aktiivinen kansankorkeakouluaatteen mies P-K:n eteläisissä pitäjissä toverinaan Uuno Putkonen Kiteen Hautalammilta, sittemmin Kesälahden Varmosta. Aino ja Olla Teräsvuori pitivät kaksikkoa arvokkaina luottomiehinään. Vielä Kiteen kunnassa luottamusmiehenä toimessaankin Topi oli mukana kerhon toiminnassa etenkin vuosittaisilla retkillä eri puolille Suomea. Hän oli myös hallituksen jäsen kerhoyhdistyksessä sekä myös säätiössä.
      Rajaseutuliitto ei ollut Kansankorkeakoulu-yhdistyksen varsinainen toimijakumppani, mutta rinnakkainen, sillä molempien organisaatioiden tavoite oli yhteinen, rajaseudun ihmisten aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin puolesta toimiminen. Tietoisuuden tasolla siis oli ainakin henkinen kumppanuus. Olla Teräsvuoren elämänkerrassa todetaan eräänä rajaseutujen kehittäjänä myös Rajaseudun ystävät ry. Kulttuuritoimijana paljon vaikuttanut Teräsvuorihan on esimerkiksi Joensuun Vapaaopiston varhainen alkuunpanija.

     Juhlan päätössanat lausui Kiteen kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen. Juhlatilan yhteyteen oli pystytetty rajaseututyötä ja sen historiaa kuvaava näyttely, johon juhlavieraat mielenkiinnolla tutustuivat.

 
 
Juhlan päähenkilöitä yhdessä potretissa. Vas. alkaen: Uuno Branderin suvusta Liisa Palosuo, valtiopäiväneuvos ja Rajaseutuliiton pj. Matti Väistö, Tellervo Romppanen, hän rehtori Kyllikki Takalan adoptiotytär, maaherra Eino Siuruainen, lehtori ja kuoromies Lauri Palosuo, professori Veijo Saloheimo ja kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Faktaa: Rajaseutuliitto
¤ Toiminta alkoi vuonna 1923 maataloushallituksen ylijohtaja Uuno Branderin aloitteesta,
jolloin valtioneuvosto osoitti tarkoitukseen 100.000 markan määrärahan. Kiteeläinen Uuno Brander oli ”Kiteen keisari” ja kansanedustaja Akseli Branderin vanhempi veli.
¤ Valtio rahoitti maataloudellista rajaseutuneuvontaa vuoteen 1967 asti. Parhaimmillaan rajaseuduilla toimi 130 neuvojaa, joista yli 50 oli maatalousneuvojia ja sama määrä oli myös kotitalousneuvojia. Lisäksi neuvojia oli esimerkiksi karjatalouden piirissä.
¤ Opintoapurahojen välittäminen rajaseudun nuorille alkoi 1940-luvun lopulla.
¤ Jatkosodan vuosina toiminta laajeni Itä-Karjalaan jossa toimi mm. lastenkoti Aunuksessa ja Hiilisuon isäntä- ja emäntäkoulu Petroskoin lähellä.
¤ Yhdistys sai nykyisen nimensä Rajaseutuliitto vuonna 1963. Valtio sekä raha-automaattiyhdistys tukivat järjestöä aina vuoteen 1995. Nykyisin toimintaa rahoitetaan yksityisten lahjoitus- ja testamenttivarojen turvin.
¤ Tällä hetkellä toiminta-alue käsittää 55 kuntaa ja alueena on vajaa puolet Suomen pinta-alasta. Alueella asuu noin 400.000 henkeä.
¤ Uusinta toimintaa on ollut Wihuri-säätiön tukema Rajapartnerit-hanke (2007-2011).
Mukana oli rajanylittäviä yhteistyöverkostoja Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä.
¤ Vuodesta 2001 lähtien liitto antanut vuosittain Vuoden Rajakunta-nimityksen tunnustuksena kunnalle, joka täyttää kriteerit kehittymisestä hyväksi elinympäristöksi asukkailleen. Vuonna 2013 sen sai Parikkala ja vuoden 2014 nimitys annettiin Kiteen kaupungille.

 

lauantai 1. marraskuuta 2014

Seutukuntaimagon kolhut


 
Suomen korkeimman veroprosentin kaupunkina Kitee pyrkii edes jollakin toimintansa alueella tarjoamaan maksajilleen vastinetta. Uusi terveyskeskus on ollut toiminnassa vasta muutaman kuukauden. Silti se on saanut paljon kiitosta niin asiakkailtaan kuin laitoksen lääkäreiltä. Samaa palautetta kuullaan muultakin henkilökunnalta. Tilat ovat valoisat, avarat ja viihtyisät. Muuttuivatpa systeemit jatkossa kenen vastattaviksi tahansa, tuskinpa nämä toimintapuitteet tyhjilleen jäävät.
 
 
Terveyttä lupaava kilpi ohjaa pääsisäänkäynnin oville.
 
Keski-Karjala on seutukunta, joka sijoittuu kartalla Pohjois-Karjalan maakunnan eteläosaan. Alkuun alueen kuntia olivat Kitee, Kesälahti, Rääkkylä, Tohmajärvi ja Värtsilä, joka viimemainittu sulautui Tohmajärveen noin kymmenen vuotta sitten. Talousalueimago muodostui 1960- ja 1970-luvun vuosina, kun maakunta lähinnä seutukaavoituksen myötä jaettiin useisiin aluekeskuksiin. Kansanterveyslain tultua voimaan 1970-luvun alussa, myös terveyskeskuskuntainliitot pyrittiin perustamaan seutukunta-ajattelun pohjalle. Kitee oli teollistunut voimakkaasti kehitysaluelakien siivittämänä ja siitä alkoi kehittyä Keski-Karjalan seutukunnan luontainen keskus.

Aikaisemmin naapuri Tohmajärven kunta oli liikenneyhteyksiensä ansiosta ollut myös alueen hallintokeskus valtionverotoimistoineen. Tilanne muuttui jo 1960-luvulla nopeasti sen jälkeen, kun kuutostien uusi linjaus sekä Onkamo-Parikkala-osuuden rautatieoikaisu ohjasivat pääosan liikenteestä Tohmajärven ohi. Silloin syntyneet pettymyksen tunteet olivat varmasti eräs syy siihen, että Tohmajärvi sitkeällä vastarinnallaan sai itsensä ulos koko seutukunnan alueen kattavaksi ajatellusta Keski-Karjalan kansanterveystyön kuntayhtymästä vuonna 1973.
Muutospaineita lainsäädännön kautta
Yhteiskunnan muutoksen seurauksena kuntia alettiin patistaa laajempaan yhteistyöhön myös kansanterveystyössä. Paras-laki ohjeisti tavoitteelliset väestöpohjat niin, että miltei pakon edessä myös Keski-Karjalaan syntyi toiminta-alue, johon Tohmajärvikin saatiin mukaan. Syntyi liikelaitosratkaisu, jolle annettiin nimi Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Helli. Uusi toimintamalli otettiin käyttöön vuoden 2009 alusta.
       Odotukset olivat korkealla, mutta jo ensimmäisen toimintavuoden lopulla havahduttiin moniin ongelmiin. Usean kunnan kattavalla organisaatiolla oli tosin käytössään huomattavan suuri budjetti, mutta toisaalta talouden hallinnassa oli puutteita. Asiakkaat valittivat "taksirallista", kun potilaita ohjattiin vaihtelevasti eri pisteisiin nyt usean kunnan alueella. Pääosa palveluista hoitui kuitenkin kohtalaisen hyvin. Henkilökemioiden törmäyksiltä ei voitu välttyä ja virkalääkäreiden rekrytointi joutui sekin koviin haasteisiin. Suurella teholla rummuttava sosiaalinen media levitti sanomaa, ettei muka juuri mikään laitoksen toimista onnistunut. Monet asiat siis loivat kielteistä kuvaa ”Hellistä”.
Kumppanit loikkasivat yhteisestä veneestä
Liikelaitoksen talouden huono ennakointi johti suuriin jälkiperintälaskuihin. Ensimmäisenä yhteisestä "veneestä" loikkasi ulos Rääkkylä ulkoistaen kaiken sote-toimintansa valtakunnalliselle pörssiyhtiölle Attendo MedOne (nyk. Attendo Oy) keväällä 2011. Tohmajärveläiset pettyivät niin ikään yhteiseen laitokseen. Kilpailutuksen tuloksena se päätyi vuoden 2013 alusta yhteistyöhön saman toimijan kanssa kuin Rääkkyläkin. Helli-liikelaitoksen perustajista olivat jäljellä enää Kitee ja Kesälahti, joka sekin siirtyi kuntaliitoksen seurauksena osaksi Kiteen kaupunkia vuoden 2013 alussa.
      Valtiovallan toimet sote-uudistuksessa ovat tunnetusti edenneet takkuisesti. Eräs yritys suitsia kuntakentässä leviävää ulkoistamis-buumia oli valtioneuvoston Tohmajärvelle antama määräys järjestää sosiaali- ja terveystoimen palvelut yhdessä naapurinsa Kiteen kanssa. Sikäläiset päättäjät lähtivät uhmakkaasti vastustamaan maan hallituksen kantaa. Erävoittona niskoittelijat saavat pitää sitä, että KHO kumosi äskettäin Tohmajärven kunnalle annetun velvoitteen. Yksiselitteisesti todettiin, että kunnalla oli sille perustuslaissa säädetyn itsemääräämisoikeuden pohjalta oikeus järjestää myös sosiaali- ja terveysalan toiminnot haluamallaan tavalla.
Ennustamisista vaikeinta on tulevaisuuden ennustaminen
Keski-Karjalan seutukunnan väkiluku on tätä nykyä vajaa 20.000 henkeä. Kahden siihen kuuluvan kunnan omaperäiset ratkaisut tulevat varmuudella aiheuttamaan harmaita hiuksia niille, jotka lopullisesti sanelevat rajoja piakkoin odotettavissa oleviksi sote-alueiksi. Veronmaksajia hirvittää: Onko tuloksena pakolla määrätty yhteinen alue Keski-Karjalaan, vai ohjataanko riitapukarit jatkossa jopa kuntaliitosratkaisulla osaksi Joensuuta? Ainakin Rääkkylän talousluvut ovat valmiiksi kriisikunta- määritteen sisällä, eikä vahvaa taloutta ole alueen muillakaan kunnilla.


keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Eräs vanha arvokiinteistö joutuu vasaran alle


Harvinaisen upea myöhäissyksyn aurinko ja ruskan värit kaunistavat Sortavalan vanhaa raatihuonetta, joka on arkkitehti Frans Anatolius Sjöströmin suunnittelema. Sivumennen sanottuna; lähellä oleva arkkitehtityö on Kiteen kirkko, joka sekin on hänen piirtämänsä. Yllä oleva kuva on otettu 29.10.2014. Talolla on ikää noin 130 vuotta, sillä se valmistui vuonna 1885. Ennen sotia Suomen aikana raatihuoneen sali oli myös suosittu kulttuuritapahtumien näyttämö. Eräs esiintyjä oli oopperalaulaja Maikki Järnefelt-Pakarinen. Avioliittoja daamilla oli kaksi. Ensimmäinen aviomies oli säveltäjä ja pianisti Armas Järnefelt ja toinen niin ikään säveltäjänä tunnettu Selim Palmgren.
 
Nyt Sortavalan raatihuoneelle etsitään ostajaa huutokaupan avulla
Viimeksi kirjastona palvellut entinen Sortavalan raatihuone on myynnissä. Kirjasto siirtyi Petroskoin yliopiston filiaalina taannoin toimineeseen entiseen tyttökoulurakennukseen viime talvena. Kiinteistön sisäpuolinen peruskorjaus valmistui samoihin aikoihin. Ensi keväänä kunnostetaan vielä rakennuksen ulkopinnat.
       Keväällä 2014 Kiteellä pidetyssä Keski-Karjalaa käsittäneessä Suomi-Venäjä-ystävyysseuran 30-vuotisjuhlassa taloa puolivirallisesti tarjottiin Kitee-Tohmajärvi-Rääkkylä-alueelta mahdollisesti löytyvälle ostajalle. Asia ei ole täällä herättänyt kiinnostusta.
    
 
Raatihuoneen toimiessa kirjastona siellä järjestettiin monenlaisia kulttuuritapahtumia. Kuva on vuodelta 2006 ja vierasjoukossa oli mukana useita kiteeläisiä: Eturivissä vasemmalta alkaen Yrjö Timonen, keskellä jo edesmenneet Seppo Havukainen ja Teppo Mikkonen. Pentti Hurri istuu äärimmäisenä oikealla.
           
Luotettavasta lähteestä kerrotaan, että vanha arvokiinteistö tulee nyt julkiseen myyntiin huutokaupalla. Ajankohdaksi on ilmoitettu 19. marraskuuta 2014. Ostajien ennakkoilmoittautumisaika aika päättyi lokakuun 27. päivänä. Sortavalan kaupungin taholta on asetettu tarjousten lähtöhinnaksi viisi miljoonaa ruplaa. Nykyisellä kurssilla euroiksi muutettu avauspyyntö on siten satatuhatta euroa. Hirsirunkoinen rakennus on arkkitehtuurisesti arvokas, mutta vuosikymmenien ajalla tapahtunut rappeutuminen on alentanut sen käyttöarvon saneerauskohteenakin epäilyttäväksi.
       Paikalliset rakennuksen arvioijat puhuvat suurista kosteusvaurioista ja lahonneista hirsistä. Vesikaton kuntokaan ei aina ole ollut hääppöinen. Kerrotun mukaan Venäjältä on kuitenkin löytymässä ainakin muutama kiinnostunut sijoittaja, joka aikoo kunnostaa talon omiin tarkoituksiinsa. Jos kauppa toteutuisi, kiinteistön tulevasta käytöstä ei ole tietoa. Suunnitelmista sen sijaan on kuulunut, että vaativassa hirsityökohteessa tarvittavaa asiantuntemusta on ajateltu löytyvän vaikkapa Pohjois-Karjalan alueelta Suomesta. Kotimaassa vähenevien työkohteiden tilalle Sortavalan vanha ja rapistunut puurakennuskanta antaisi remonttimiehille runsaasti työtä. Halukkuutta saneerauksille on, mutta ongelmana puute maksajista. 
 
 

tiistai 21. lokakuuta 2014

Kiteenlahden maisemakylän pakkasaamu


Syksyn ensimmäiset pakkaset

Lokakuun puolessa välissä sää saattaa olla parhaimmillaan vielä lähes kesäinen. Vaikka päivä on jo lyhentynyt, aurinko paistaa yhä melko korkealta. Lämpöäkin saattaa olla keskipäivällä kymmenkunta plus-astetta.Valon suunta on kesään verraten kuitenkin toinen. Päivän ollessa täysin jo valjennut, auringonsäteet valaisevat maisemaa nyt paljon loivemmasta kulmasta. Se antaa esimerkiksi valokuville uuden ilmeen. Alla on muutamia otoksia lauantailta 18.10. Silloin ilmassa oli jo talven tuntua; pakkasta noin 12 astetta ja järvien rantamatalikot alkoivat olla jääriitteessä.
 

Maisemakylä Kiteenlahti on herännyt aurinkoiseen pakkassäähän. Uunit on laitettu lämpiämään ja seuraavana työnä monella kylän emännällä on karjalanpiirakoitten jouduttaminen aamun ruokapöytään. 
 

Linnut ovat lähteneet, kyntömieskin on saanut työnsä tehtyä. Pellot ovat kuuran peitossa. Pakkasta on ollut jo monena yönä ja päivisinkin lämpötila nousee vaivoin plus-asteille. Siksi ainakin kynnöksillä on jo muutama sentti routaa.
 
 
Valkoposkihanhet jättivät kylän peltoaukeat lokakuun toisella viikolla. Kurkiaurat matkasivat etelää kohti jo aikaisemmin. Joutsenista sitkeimmät kylpivät Hyypiin sulassa vielä lokakuun loppupuolella. Kuvassa on pieni osa monituhatpäisestä  muuttohanhien joukosta.
 

Valon leikkiä loppusyksyn ruskassa. Lehtikuuset ja vielä lehtiä kantavat koivut ovat aamuvalaistuksessa samassa kullansävyisessä juhlapuvussa. Ei mene enää kauan, kun syysmyrskyt jo riipivät lehdet pois.
 

Pihlaja on lehdetön. Luonnon kattama ruokapöytä sen oksilla kuitenkin odottaa tilhiä ja punatulkkuja aterialle.
 
 
Kiteenjärvi purkaa vetensä Salmenjoen kautta Hyypiiseen. Rantoja peittää ohut riite. Talvipakkasillakin virtaus jaksaa pitää avoimen kielekkeen sillasta kohti vastarantaa. Tosin on käynyt joskus sitenkin, että nopeasti kiristynyt pakkanen on saanut pintaveden jäähtymään niin, että joen suuaukko on hetkeksi kuroutunut kiinni, Kun jääkansi on tullut, pintaveden jäähtyminen ilmaan päin loppuu. Silloin järviveden lämpö sisäisen kiertonsa ansiosta tasaantuu ja tuttu jäästä avoin kaistale palaa, pysyen ainakin jonkin suuruisena läpi talven pakkasten.

 

Järven jäätyessä on monesti täysin tyyntä. Niin oli tässäkin tapauksessa. Kirkas jääpeite antaisi mahdollisuuden jääkalan pyyntiin, sillä vesi on nyt kirkasta ja kalojen liikkeet niin ikään lasinkirkkaan jään läpi on helppo havaita. Toisaalta jääkerros on vielä niin ohut rannoillakin, ettei sinne ole asiaa. Joskus taas on niin, että jääpeitteen tullessa järveen vallitsee hienoinen tuulenvire. Silloin jäähän muodostuu syheröinen mattapinta. Samaa jäätä muuten, mutta sen läpinäkyvyys on usein varsin huono.