keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Pilkontakone syntyi osaksi romiksen kentältä



Kyläseppien suku on jättänyt geeneihin sellaisen "virheen", että kun aurinko alkaa lämmittää verstaan seinustaa, on pakko laittaa jonkinlainen pajaprojekti pystyyn. Takavuosina on tullut kunnostettua muutama motskari ja pari traktoriakin on saanut uuden elon juuri huhtikuun hektisinä viikkoina. Historiasta löytyisi esimerkkejä enemmänkin, mutta olkoot luettelematta!

Viime syksynä tuli mieleen ajatus hydraulipilkkojan rakentamisesta. Talvikuukausina oli  tullut hankituksi yhtä ja toista vehkeeseen tarvittavaa osaa. Innostus  alulle saantiin vaihteli ja kävi jo sellainenkin mielessä, että tarjoaisin varattua tavaraerää jollekin nuoremmalle ja innokkaammalle puuhamiehelle. Lopulta puraisin luontoni ja aprillipäivän 1.4.2014 kunniaksi aloin kuin aloinkin rakennella tuota pääosin kierrätysmateriaaleista koottavaa pilkkeentekokonetta.

Pääkomponentti, iso sylinteri, on alkuaan palvellut Ponssen metsäkoneessa. Strategiset mitat ovat 80/50x925 mm. Tunkkausta parinsadan baarin paineella tulee kymmenkunta tonnia. Osa maksoi romukaupassa vain 90 euroa, vaikka se jatkossa osoittautuikin ehyeksi. Olihan ostos tiivisteiltään vuotamaton ja naarmuton männänvarsikin oli täysin peilinkirkas. Hydraulisten toimintojen ohjaukseen tarvittava kaksivipuinen ohjausventtiili on onneksi uusi. Liitännät ovat 1/2" ja läpäisyvirta 80 l/min. Tarpeellinen osa irtosi netistä löytyneeltä myyjältä rahteineen 120 euron hinnalla.


Vanha niittosilppurin runko pääsee uuteen virkaan Hieman muunneltuna se on luja kiinnityslaite pilkkojan saamiseksi nostolaitesovitukselle. Sylinterin korvakkeet ovat vasta heftissä. Lujuushitsit tulevat päälle seuraavassa työvaiheessa. Hitsauskoneena on 160A tehoinen valovirtainvertteri. Uskomattoman tehokas peli - näin "vanhan liiton" hitsarin arvioimana.
Kolmannen työpäivän jälkeen homma alkaa jo hahmottua.
Liiterin nurkassa oli pätkä 200 mm:n korkuista I-palkkia. Siitä tulisi runko. Mutta yllättävää rempulaa tuollainen aihio sivukiertymäkuormituksessa on. Uumallahan on ainevahvuutta vain 8 milliä. Siksi runko-osa tarvitsi jäykistävän lisävahvikkeen. Palkin rinnalle tukisankojen avulla kiinnitetty 70x70x5mm RHS-putki teki lopulta rakenteesta todella jäykän.

Lääkärin tekonivel-ukolle aikoinaan antama enimmäisnoston raja on 20 kg:n kohdalla. Tosin se käytännön tuiskeessa monesti unohtuu. Moton metsään jättämät tyvileikkauspätkät ovat usein 50 sentin läpimittaisia ja painoa 80 sm pituisella pöllillä saattaa olla yli 150 kiloa. Siksi arvelin jonkinlaisen pöllinnostajankin olevan tarpeen.

Tietyssä vaiheessa hitsailut oli hitsattu ja pöllinnostaja sekä halkojakin jo koeajettu. Kuvissa näkyy mm. pöllinnostajapöydän detaljeja, lähinnä tietona vipurakenteista, joilla se on toteutettu. Ford 5000-traktorissa hydrauliikan tuotto on noin 27 l/min, joten halkaisijamäntä liikkui hitaanpuoleisesti. Asia oli kyllä tiedossa ja tarkoitus onkin käyttää laitetta New Holland TS110-traktorin perässä. Siinä öljyvirtaus on 69 l/min. Sillä virtauksella männänliikkeet ovat kyllä riittävän ripeitä. Voimaa antaa hyvä painetaso, tässä tapauksessa säädöllä 195 baaria.

Nyt työ on taas pitemmällä. Kuvassa näkyy pöllinnostolaiteen rakenteita, nostosylinteri ja tarpeellinen vivusto

 
Pöllinnostaja ja kone muutenkin on jo maalausvaiheessa.
Kaiken kaikkiaan purkuterästen osuus projektissa on suuri.  Kun vehje alkoi olla kasassa, huomasin, että aikaisemmilta palveluvuosilta peräisin olevia turhia hitsaussaumoja näkyi siksi monessa paikassa. Niitä muhkuroita piti vielä rälläköidä vähemmäksi ennen maalauspuuhiin ryhtymistä.

Kun aurinko alkoi seuraavan kerran paistaa, maalailin pohjamaalilla kaikki ne metallipinnat ja hitsaussaumat, joissa maalia ei aikaisemmilta käsittelyiltä olllut. Sitten vetäisin pintaan punaista alkydiemalia, jota olin hankkinut Venäjän Värtsilässä toimivasta rakennustarvikeliikkeestä. Siellä maalit eivät ole hinnankiroissa; litran purkki joka Suomessa maksaa parikymppiä, irtoaa naapurista neljällä eurolla. Hieman erikoista on, että muutaman kerran noissa ostoksissa emalin valmistajaksi on ilmoitettu Tikkurila Oy:n Pietarissa toimiva tytäryhtiö. Tuo purkki josta punamaalia pinnaksi sivelin, näkyy olevan peräisin Jaroslavlista, mutta väliäkö sillä.

Aprillilahjaksi saatu yskä ei  reiluun kolmeen viikkoon hellittänyt ja vaikeusaste nousi vähintään yhden "pinnan" eräänä keskiviikkona. Kun yksin puuhatessani jouduin käyttämään normaalia enemmän voimaa saadakseni vehkeen syrjälleen alarakenteiden parempaa hitsausasentoa hakien, ulkoneva vetovarren kiinnitystappi osui kolmanneksi ylimpään kylkiluuhun oikealla. Kuului napsahdus, joka muistutti taskussa olevan timpurinkynän katkeamista. Adrenaliinit olivat tasolla, joka esti kiputuntemuksen esiin pääsyn.

Työpäivän päätyttyä potkaisin haalarit pajan nurkkaan ja tulin pirttiin. Samassa iski pistävä kipu niin voimakkaana, ettei meinannut henki kulkea. Kun muistaa pohjalla jo olleen pahan yskän, voi helposti kuvitella miltä yskänpuuskissa tuntui! Lääkäri tutki homman seuraavana aamuna ja sanoi luonnon parantavan murtuman noin kuudessa viikossa. Paraneminen onkin ollut käynnissä sen verran, että reilua viikkoa myöhemmin kipu oli hellittänyt niin, että sain jo kohtuullisen hyvin nukutuksikin.


 
Melkein kuin tehtaalta tullut. Tosiasiassa kuitenkin Pajapellon nurkan tuote!


 
Tässä nostetaan puuta halkomista varten. Tällä kertaa kyydissä on keskikokoa oleva, mutta iso-oksainen koivupölli.
Nelihalkaisuterää voi korkeussuunnassa helposti säätää. Kuvassa näkyy kuinka kauniisti siloinen koivunmurikka halkeaa.
Tosi toimissa pilkkoja oli huhtikuun kolmannella viikolla. Silloin hydraulista voimaa antoi New Holland. Sylinterit liikkuivat todella rivakasti. Järeiksi kasvaneet, mutta jo sydämeltä lahot pihakoivut piti kaataa pois ennen kuin myrsky ennättää rysäyttää ne rakennusten päälle. Pilkkeitä niistä kertyi hyvinkin yhden talven lämmitystarpeeseen. Tämän kevään projekti osoittautui vaivan arvoiseksi. Erityistä kiitosta ansaitsee pöllinnostolaite. Järeimpiä tyvipöllejä ei olisi saanut pöydälle tervenivelinenkään. Proteesipolvi-urakoitsijasta puhumattakaan.

Neljäksi ensin ja sitten uusilla työvaiheilla yhä pienemmäksi pilkkeeksi. Helposti käy, ainakin jos vertaa kiilan ja lekan kanssa tehtävään pienimiseen.
 

 
Mahtipölleillä on paksuutta joskus jopa yli puoli metriä.
 

 
Tämä tyvi on läpimitaltaan reippaasti 60-senttinen.
 
 Kun omana ajokkina on tuo kevään 2011 projektina kunnostettu 1962-mallinen Fordson Dexta, päätin tehdä siihenkin liitännät pilkkojaa varten. Tosin hydrauliikan tuottoa on käytettävissä vain 21 litraa minuutissa. Kuitenkin, kun paluuvirtaus menee paineetonta väylää takasillan öljytilaan, yllättävän hyvin halkaisumäntä tälläkin teholla liikkuu. Työn touhussa ajattelinkin, että tarvinneeko tuo eläkeläispöllinhalkojalla maailmanennätysvauhtinen kone ollakaan.

 
Pilkkoja sovitettiin lopuksi Dextan perään. Todennäköisesti tällä yhdistelmällä tulevaisuudessa pilkotaankin useimmat halkomista tarvitsevat polttopuut.


 
Eräs tärkeä yksityiskohta näkyy kahdessa alimmassa kuvassa. Nykyisten turvamääräysten mukaan halkaisusuuntaan liikkuvan männän ohjausvipua ei saa lukita, vaan se on käsin pidettävä työasennossa. Sen sijaan paluuliikkeen ajaksi venttiilikaran saa lukita. Lukitus vapauttaa työskentelijän paluuliikkeen aikana vaikkapa ottamaan käsille jo seuraavan pöllin. Kuvissa näkyy mekaanisen pakko-ohjauksen toimivipu. Yläkuvassa punainen linkku on käännetty pitämään käyttövipu palautusasennossa. Vihreä stoppari voidaan säätää halutulle paikalle. Kun se saapuu tarkoitetulle pysäytyskohdalle, muovipala napauttaa vivun vapaa-asentoon ja männän palautusliike pysähtyy. Alemmassa kuvassa laukaisu on juuri tapahtunut ja liike päättynyt. Ratkaisu on yleisesti käytössä myös tehdasvalmisteissa. Toteutustapa saattaa paljonkin vaihdella. Vain sepän oma luovuus on rajana sille, kuinka "synsteemit" rakennetaan!
Rapatessa roiskuu, sehän tiedetään. Tässä 75-vuotispäivän aattoviikoilla aikaansaatu kapine antaa kuitenkin tekijälleen henkistä palautetta sen verran, että muutama kylkiluu sinne tai tänne ei paljon merkitse!

Nythän tässä voi alkaa keskittymisen vapun vastaanottoon. Koleaa on, mutta kesää kohti mennään. Kaikille bloginlukijoille ja muillekin simasuille toivotan täältä entistenkin seppien Pajapellon nurkasta mitä parhainta vappufiilistä!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Jatkopöytä ja lisähydrauliikkaa
Päivitystä maaliskuu 2015:

 
Hydrauliöljysäiliön tilavuus on 70 litraa ja öljyä järjestelmässä on 50 litraa. Mitoitus on ohjeen mukainen, noin 1,5 kertainen pumpun minuuttituotto. Vähempikin taitaisi riittää, nyt öljy lämpiää kevään ulkolämpötilaolosuhteissa vain noin kädenlämpöiseksi.

 
Letkutukset näkyvät paremmin tästä suunnasta. Kevään säitten lämmittyä on pientä fiksailua letkujen kiinnityksessä ja suojaamisessa tarkoitus vielä tehdä. Hyväksi ratkaisuksi on osoittautunut terän korkeussäätövivun pitkä varsi. Näin nosto- ja laskuliike on kevyt, joten säätöä tulee myös käytettyä. Kahtia halkaistavat pöllit sopivat noin 30 sentin läpimittaan asti  menemään ristikkoterän alitse. Kaikkein järeimpien puiden ollessa kyseessä ristikkoterän voi laskea aivan pöydän pintaan tai ottaa pöllin alareunasta ensihalkaisussa vaikka kymmenen- viidentoista sentin siivu irti. Teränsäätövivun kahva näkyy keskivaiheilla kuvan alareunassa.
 


 
Dextan voimanottoakseli on lyhyt töpö. Siksi jatkokappale on tarpeen. Kun voimakoneena on Ford 5000-traktori, moista tumppia ei tarvitsekaan.

 
Viimeisessä kuvassa näkyy koneen nykyinen  muoto. Pöllinnostaja on välttämätön suuria tyviä käsiteltäessä. Takapöydästä on apua silloinkin, kun ylisuuria lohkareita joutuu palauttamaan uusiin halkaisuihin. Takapöydältä ne on helppo pyöräyttää nostopöydälle. Erinomainen ominaisuus takajatkeella on, että se auttaa pilkkeiden kerääntymisessä niin, että niistä muodostuu käsin koskematta melkoisen suurta myyränkekoa.


 

"Lopullinen ratkaisu" pumpun käyttäjäksi on tämä vuoden 1975-mallia oleva Ford 5000-traktori. Lisälaitteet toivat pilkontakoneelle sen verran painoa, että Dextan etupyörät miltei keikkuvat ilmassa. Punainen metallilevy ja siihen pultattu paksu vanerinpala pitävät pumpun asennon vakaana. Levy on mitoitettu niin, että se nojaa vetovarteen olipa nostolaitteen korkeusasema mikä tahansa. Jos pumppu joskus asennetaan toisen merkkiseen traktorin, vaneripalaa alustassaan siirtäen saadaan pumppu vakautettua oikeaan asentoon. Varmuusketjukin on, mutta se on oikeastaan tarpeeton. Pumppu on liitetty letkustoon pikaliittimin ja kannattaa huomioida imupuolen mitoitus: letkun sisäläpimitta on 25 milliä ja pikaliitin  samaa mitoitusta seuraten nimelliskokoa 1".
 
 
Tämä pilkekasa syntyi ilman siihen käsin puuttumatta. Ainoa työ oli, että traktoria siirrettiin työn aikana kahdesti, noin 1,5 metriä kerrallaan. Kuljetinta ei siis ainakaan kotitarvekäytössä tarvita.
 

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Hanneksen matkassa



Agrologi ja myöhemmin kahden valintakauden kansanedustaja Hannes Volotinen vaikutti vuosikymmeniä kiteeläisessä kunnallispolitiikassa. Pitkäaikainen työ Kiteellä oli maatalousaineiden opettaminen kansalaiskoulussa. Valtuustossa joka aloitti vuoden 1969 alussa, Volotinen johti SMP:n valtuustoryhmää. Aatesuunta oli silloin vahvimmillaan, kun sillä oli kahdeksan valtuutettua.


 Kuvassa vasemmalta alkaen: SMP:n valtuutettu Raili Ilvonen, sitten valt. I. vpj Kauko Toropainen, valt. pj. Toivo Lipsanen ja 2.vpj. Hannes Volotinen, äärimpänä oikealla. 

Hannes viljeli usein puheenvuoroissaan vierasperäisiä sanoja. Taisi olla kevät 1970, kun valtuustoon tuotiin päätettäväksi eräitä palotoimen asioita edellisen vuoden tilinpäätöstä valmisteltaessa. Yksi asia oli päättää ruppovaaralaisisännän korvausvaatimuksen kohtalosta. Hänen muutaman kuukauden ikäinen vasikkansa oli kerrotun mukaan edellisenä kesänä hukkunut palokunnan vedenottopaikaksi tehtyyn kaivantoon.
Veljellistä naljailua
Hannes pyysi puheenvuoron ja sanoi: - Kyllä tämä asia pitää panna "ronolookiseen" järjestykseen ja "kongreettisesti" tutkia mistä tässä oikeastaan on kysymys. - Onhan saattanut olla, että vasikka olikin joku atavistinen mutaatio ja siksi kuollut omia aikojaan. Liberaalivaltuutettu ja Puhoksen koulun opettaja Jukka Laakko oli Volotisen asuinnaapuri. Nyt Jukka pyysi Lipsasen Topilta työjärjestyspuheenvuoron. Toki hän sen sai.
       - Voisiko valtuutettu Volotinen käyttää puheenvuoroissaan tavallista suomenkieltä? Nythän on vaara, ettei tämän provinssin primitiivinen publiikki ollenkaan käsitä, mistä tässä debatissa yleensä on kysymys. - On tärkeää, että paikallinen populaatio ymmärtää valtuustopuheitten sisällön. Leikkinä Volotinen naapurin heiton otti ja samassa pöydässä valtuuston tauollakin istuttiin.
Kaavoitusasioita oli usein listoilla 1970- ja 1980-luvuilla
Kiteen kunta osti 1970-luvun lopulla kanttoriurkuri Kalle Tiaisen perikunnalta ison osan nykyisenä Peltolan kaupunginosana tunnettua aluetta. Kaavoitusta valmisteltaessa myyjät olivat toivoneet kadunnimistölle musiikkilähtöisiä muotoja. Asia oli huomioitu ja  luonnosten ollessa nähtävillä ehdotuksessa olivat muun muassa Polkkakuja ja Tanhutie. Alkuperäiset omistajat lähettivät kunnanhallitukselle pyynnön niiden muuttamisesta: Nimistö pitää korjata heidän alun alkuaan ajattelemaansa kirkollisesta musiikista muistuttavaan asuun.
      Ehkä Hannes Volotista oli "lobattu" ennen kunnanhallituksen kokousta. Niinpä hän siellä valtuuston toisen varapuheenjohtajan paikalta pyysi puheenvuoron. - Kyllä minunnii mielestä tämä assii pittää jotennii korjata. - Laitetaan näihen valittajjiin oma tontti vaikka Viuluväylän ja Harpputien risteykseen! Niin ei sentään menetelty. Sen sijaan Urkutie ja Kanttorintie Peltolan alueelle tuli.


 Kansalaiskoulun kenttätyö-oppitunti Kiteenlahdessa syksyllä 1960. Maatalousaineiden opettaja Hannes Volotinen on vilttihattuinen mies vasemmalla. Tunnettuja ajan kiteenlahtelaisia kuvassa ovat Hanneksen edessä musta pipo päässä oleva oppilas Matti Kankkunen. Lähempänä kuvan oikeaa reunaa seisoo musta lippalakki päässä niinikään oppilas Esko Aittomäki. Hänestä oikealle osittain taka-alalla seisova pitkä lippalakkimies on "Törsävän" Teuvo Havukainen. Metsänhoidonneuvoja Voitto Levä esittelee kuusentainta ja sille tehtyä istutuslaikkua.
Kuvan löysi arkistoistaan Hannes Volotisen tytär Ritva Vilvala Helsingistä.

Opettaja sai palautetta entiseltä koulupojalta
Hanneksen kansanedustajavuosien jälkeen satuimme kerran Helsingistä Kiteelle matkatessa samaan vaunuun. Tuttuja kun oltiin, Volotinen käski mukaansa junaravintolaan. Kun oli saatu kahvit nenän alle, Hannes alkoi muistella: - Tässä samassa vaunussa istuin muutama kuukausi sitten kahveilla nuoren miehen kanssa. - En häntä alkuun muistanut, mutta sitten kyllä, kun alkoi puhua. Poikasena oli ollut Rantalan koulun oppilaana ja vähän päälle kymmenvuotias, kun oli tullut minut tuntemaan.
       - Kaveri kertoi, että olin jo kerran huomauttanut tupakanpoltosta, kun hän oli koulun nurkan takana kähräämässä sätkän kanssa. Pari viikkoa myöhemmin opettaja oli ajellut kuplavolkkarilla työpaikalleen ja tuntenut vaatteista saman pojan. Samalla nurkalla ja samoissa puuhissa. Hanneksen sisu oli kuohahtanut, hän pysäytti auton ja säntäsi pojan rinnuksiin. Metsätöissä lomiaan viettävällä miehellä oli ruista ranteessa ja niinpä tempaisi tupakoitsijan jalat ilmassa roikkuen koulun alakerran halkovarastoon.
       - Kyllä alkoi hävettää, kun jo itsekin tapahtuman muistin, Hannes sanoi. Pöytätoveri oli kuitenkin jatkanut:
- Kun pitelitte minua siinä seinällä muutaman minuutin, lupasin etten ikinä enää tupakkaa suuhuni laita - enkä muuten ole laittanutkaan. - Nyt kun yhteisessä pöydässä ollaan, kiitän opettajaa napakasta ja oikeaan aikaan tehdystä asiaan puuttumisesta. - Muuten, olen tässä matkalla Kiteelle maisterinpaperit taskussa ja ensipyhänä sitä kotona juhlitaan. Ajattelen, että osaksi teidänkin ansiostanne!
Hanneksen silmäkulma kiilsi kosteana. Vähältä piti, ettei itsellänikin.
Pajapellon ukko