perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vanhoja muistoja ja kesän kukkia Pekanpäivän aikaan


 Hermannista heinään, sanottiin vanhaan aikaan. Se olikin silloin oikea heinätyksen aloitusaika, kun luonnonnurmet kehittyivät kylvöheinää hitaammin ja pieniltä pelloilta piti saada kootuksi mahdollisimman suuri sato. Kasvusto oli monenkirjavaa ja viikateniittoheinässä loistivat myös lukuisat  luonnonkukat puhumattakaan koiranputkesta, jopa horsmista, joita rehevät maapohjat lykkäsivät voimalla paremmanlaatuisen heinäkasvuston sekaan. Hermanni-nimi sijoittuu almanakassa edelleen entiselle paikalleen, 12. päivään heinäkuuta.
     Sotien jälkeen kylvönurmet olivat jo pääasiallinen heinänviljelymuoto ja viikatekin oli vaihtunut kahden hevosen vetämään niittokoneeseen. Sittemmin avuksi tulivat traktorit tehokkaampine niittokoneineen. Kylvöheiniä alettiin  kaataa tavallisimmin kesä-heinäkuun vaihteessa. Kankaalassa perinteeksi tuli, että säiden salliessa ensimmäiset niitot tehtiin Pekanpäivänä, siis 29.6. 
     Aikaa myöten muodostui tapa, että vuoroin Järvelässä setä-Pekan kotona tai meillä Kankaalassa  vietettiin yhteistä Pekanpäivän iltaa kahvittelun merkeissä.  Valmista, juuri niitettyä luokoa oli molempien isäntien pelloilla,  ja yhteinen kahvittelu- ja tarinatuokio oli kuin hengen nostattamista melkoisena haasteena edessä olevaa heinien seivästämistä ja kohta sen perään jo niiden latoonajon ponnistusta varten.
     Seipäilläkuivatus jatkui  Kiteellä aina 1980-luvun alkuvuosiin. Sitten sitkeimmätkin hankomiehet alkoivat luovuttaa raskaan työvaiheen paalausmenetelmälle. Heinää alettiin kuivatella pellolla levällään ja kovapaalauksella sitten tehtiin loppukorjuu. Raskasta työtä oli nyt muutamille kuuman poutapäivän illan tunneille osuva paalien varastoonajo. Muistan kokeneeni itseni miltei rintamakarkuriksi, kun kesällä 1982 Kankaalassa ensimmäistä kertaa oli niitetty heinä pellolla levällään ja piti uskoa, ettei tule isoa sadetta, joka saattaisi kerralla lähes perusteellisesti pilata kaikki sen kesän heinät.      
      Muutamaa vuotta myöhemmin, kesällä 1987, käytössä oli jo latokuivuri. Sen ansiosta jo kahden päivän hyvä pouta riitti alkukuivatukseksi ja loppukosteus haihtui, kun iso potkuripuhallin puski puolenkymmentä päivää lämmintä ilmaa paalikerrosten läpi.  Jos poutaa taas kesti kolmen päivän ajan, jälkikuivatusta tarvitsi enää vain vähän laatuheinien "hippiistelyyn".

 Hermanniin on vielä kaksi viikkoa. Kuva ei ole vanha, mutta tämä näkymä olisi ollut varsin tavallinen maaseutukylissä jo kauan ennen sotia. Valamonruusuakin laiteltiin jo siihen aikaan pihapiiriä kaunistamaan.
Petuniaa oman mökin kukkapenkissä juhannuksen jälkeisellä viikolla 2013.

Perinnemaisemakylän kesää Pajapellon nurkalla. Taustalla häämöttää kesäautereisen Kiteenjärven selkää.

Pioni oli Kankaalassa Anna-emännän vaalima kukka. Niitä oli silloin paljon tummanpunaisina ja myös valkoisina. Tämä vaaleanpunainen laji kukkii uuden asuinpaikkamme pihapiirissä useiden kanssasisariensa vieressä. Pekanpäivä 2013.
Valamonruusu valitsi kasvupaikakseen tieliittymän vierustan. Joskus se on pitänyt kaataa pois, kun näkymä tielle peittyy ja uhkaa pihasta maantielle tulevien liikenneturvallisuutta. Aina se silti nostaa uudet vartensa ja tuo kukintonsa ihailtavaksi.
Samettiruusua löytyy monen kukkia harrastavan viherpeukalon kukkapenkistä. Tämä kasvi ei ole monivuotinen, vaan kevään lähestyessa pitää kylvää siemenen ikkunalle kukkaruukkuun, josta koulitut taimet lopulta siirretään ulos kukkapenkkiin. 
Heinätöistä ja sellaisten muistelustahan tämä blogi lähtii liikkeelle. Tämän kesän osalta tuo puuha oli vain muutamien tuntien hujaus, kun alla oli kolmen päivän ajan luo´olle porottanut aurinko. Karheen tekoa, kuten kuvasta näkyy.
Pyöröpaalain on pyöräyttänyt taas yhden "munan" ja kohta sen kammio täyttyy uudestaan kuivilla heinillä. Isoa paalia ei vahvakaan mies jaksa sylissään kannella. Siksi varastoon siirto ja muu käsittely onkin konetyötä. Tähän on siis noista viikateniittoajoista tultu!

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannus 2013 - kaunista luontoa ja kesän välitilinpäätöstä




Suomen suvi merkitsee ikääntyneelle ihmiselle aina uutta mahdollisuutta saada kokea vielä kerran kesän ihmeellinen täyteläisyys. Tähän juhannusblogiin olen koonnut ja pariin kertaan lisännytkin kuvaotoksia ja pieniä ajatuksia kevätkesän 2013 päiviltä. Nuorempana ei juuri ehdi ajatella, saati tajuta vaikkapa sitä kauneutta, joka meille jokaiselle löytyy ihan läheltä. Muistan 1950-luvun puolesta välistä Kiteen nuorisoseuratalon pihalta suvijuhlan, jossa puhujana oli opetusneuvos Yrjö  Kallinen. Olin itse silloin noin 16-17-vuotias, mutta ymmärsin, että silloin äänessä oli todella vaikuttava puhuja. Esitys tempaisi minutkin mukaan ja ylimpänä mieleeni jäi tämä: "monet ihmiset  kulkevat läpi koko elämänsä ajelehtien tiedottomina ajan virrassa". Olen muistanut sanonnan kaiken ikääni, mutta vasta työelämästä irtipääsyn jälkeen olen todella oivaltanut tiedostavan elämänasenteen merkityksen. Jotakin sellaista olen halunnut tuoda esiin näissä blogikirjoituksissanikin. Lukijan arvioitavaksi jää, olenko pystynyt tuomaan sitä edes jossakin määrässä esille!
 Aloituskuvassa on näkymä Hännisenlammelta kohti sen takana kulkevaa maantietä, joka vie Kiteenlahdesta kohti Kiteen keskustaa.




 
Heleä kesä on ehtinyt juhannusaattoon. Ympärillä oleva kauneus on tämän keväisen lämpöaallon jäljiltä ollut mykistävä. Tässä kukkii pilvikirsikka kotipihan kaunistuksena. "Poikanen" vieressä odottaa mukaan pääsyä. Ehkä jo ensi kesänä sekin tuo oman kukintonsa ihailtavaksi. Tämän puun kukkaan tuloa kannattaa seurata. Joskus sen upein aika menee ohi jopa kahdessa päivässä!
  

 
Perinteinen sireeni joutui tänä kesänä kukkaan jo kesäkuun ensimmäisinä päivinä. Harvinaisen aikaista, sillä tavallinen ajankohta on kesäkuun puolessa välissä. Aikainen oli kesän ensimmäinen sadonkorjuukin: tuorerehupelloilla oltiin jo kesäkuun 10. päivänä.

 
Upea on tämäkin pihan komistus, koristeomenapuu. Se levittää lehtensä ja esittelee kukintojaan "vanhalla" paikalla Kankaalan pihapiirissä.

 
Viimeisimpänä kukkijana pääsi kesään juhannusruusu. Se on kukkinut jo kokonaisen viikon, mutta nuppuja on edelleen runsaasti. Kaunis kasvi se tämäkin on, noin viikon kestävänä loistonsa aikana jolloin sitä kannattaa käydä ihastelemassa!

 
Toukotöistähän se maamiehen kesä yleensä alkaa. ässä muokkaillaan peltoa tehokkaalla, 6-metrisellä joustoäkeellä. Pajapellon ukko jätti isännän vastuun pojalle jo kevällä 1994. Silti maamehen nuttua oli tullut jo siihen mennessä pidettyä harteilla noin 45 vuotta.
Omatekoista puunajokärryä piti testata ja kolme kuormaa koivukuitua siirtyi kymmenkunta kilometriä metsästä kotipihalle. Hyvin kesti kärry kuorman alla ja vanha Ford 5000-traktori selvisi vetokoneen tehtävästään kunnialla.
 

 
Siinähän sitä haastetta on, uskaltaneeko moiseen edes tarttua ennen syyskesän viileämpiä päiviä?
Mitenkähän olisi?

 
Eipä siinä muu auttanut,kuin oittaa härkää sarvista ja käydä pinon kimppuun. Nyt homma on jo voiton puolella. Päivä vielä pölkkyämistä ja halkomista, niin loputkin puut ovat jo varastopinoon laitettavia halkoja. Kovin on kuumaa, joten pitänee sitä pinoamista siirtää ainakin viileämmille vuorokauden ajoille.


Todella harvinaista on, että kuivaheinän korjuu osuu ensimmäiselle juhannuspäivälle. Kesän 2013 ollessa kyseessä sellainenkin ihme tapahtui. Yhtään vesipisaraa ei näille keskiviikkona 19.6 kaadetuille heinille ole niskaan tullut. Rutikuivaa luokoa ajetaan paalauskarheille lauantaina 22.6., jo puolilta päivin. Työkoneissa henkii nostalgia, mutta sehän ei asiaa haittaa


 
On illansuu ja tässä hyvin kuivuneita karhoja paalataan. Ja alakuvassa raikkaanvihreät paalit saavat jo kyytiä talvivarastoon. Muutama tunti vielä ja juhannuksenpitoon pääsee lopulta tämän heinäpellon omistaja. Onneksi on vielä toinen juhlapyhä huomenna edessä. Mutta poikkeuksellistahan tällainen pyhätyö kyllä on!

 

Hännisenlampi on Kiteenlahden viljelyhistorian tirkistysikkuna. Sen pohjaa tutkimalla ajoitettiin rukiin ja pellavan viljelyn aloittaminen täällä 1400-luvun alkuvuosikymmenille. Juhannuskuvassa lammen rannoilla kukkivat kurjenmiekat. Ne ovat saattaneet olla osa sen paikallista luonnonkasvistoa vuosituhanten ajan.                           

 
Pielisen kierros, kesäkuun ensimmäisenä lauantaina, tuli jälleen ajeltua. Nyt se oli osaltani jo kahdeksas kerta. Ikämotoristina sain muistoksi vanhimman kuljettajan pytyn ja kylkiäislahjat. Sama kunnia tosin  lankesi kohdalleni jo kerran aikaisemminkin, keväällä 2011.


 
Japsistrara-kokontuminen oli Kuopion Rauhalahdessa 14-16.6. 2013. Sielläkin ehdittiin kahden ajelutoverin kanssa pistäytyä.                                     


 
Nostalginen kuva otettiin Punkaharjun Lustossa 16.6. IFA F9 oli melko yleinen auto 1950-luvun lopulla Suomessa. Silloin sitä pidettiin melko tilavana perheautona. Samaa merkkiä ollut F8-malli oli huomattavasti pienempi ajokki.

Indian Chief-moottoripyörä oli varsin arvostettu ajopeli ajasta ennen sotia jonnekin 1940-luvun loppuun. Suomeen ei 1940-luvulla uusia Indianeja juuri saatu,mutta tässä sellainen on ja todella hienoon kuntoon entisöitynä. Tämäkin kuva on Luston tapahtumasta, joka oli kolmen päivän mittaisena 14-16.6 2013.


Juhannustunnelmia kaiken touhun jälkeen: Pieni on mökki, oman metsän puista saadut hirret ja paljon omana työnä rakennettukin. Keväällä 1981 lakkiaisviikonloppuna se tuli valmiiksi ja kohta saatiin ensilöylyt. Monet pienet kekkerit siellä on pidetty ja monien heinätöiden pölytkin pesty. Tässä mökki ottaa ilta-aurinkoa juhannuspäivän iltana 2013.

 
Kyllähän se niin on, että kaiken touhun keskelle ihminen tarvitsee paikkaa, jossa saa edes hetken levähtää ja rauhoittua. Omana henkireikänä luonnonrauhaan on jo yli 30 vuotta siis ollut pieni hirsimökki lähellä olevan järven rannalla. Yllä on pirtin sisäpuolelta otettu kuva, jossa ikkunasta avautuu järvinäkymää Hyypiin selälle. Suomalainen mänty on materiaali, josta suomalaiset ovat ikiaikaisen yhteiselon vuosina osanneet rakentaa niin taloja, kuin monenlaisia tarve-esineitä.  Rauhoittavana tekijänä se on osa tätäkin miljöötä
 
Tärkein asia loppuun: Parhainta juhannusta kaikille ystävilleni! Myös sille laajalle ja osaksi miltei tuntemattomien ihmisten joukolle, joka on seuraamasssa tätä Pajapellon nurkasta-blogia. Matkan varrella osuu toistuvasti juttuseuraksi ihmisiä, jotka kertovat näitä tarinoita lukevansa. Useimmiten palaute on ollut hyvin myönteistä ja kannustavaa. Kiitos siitäkin! Yllä oleva kuva on otettu Pajapellon nurkalta ensimmäisenä juhannuspäivänä 2013. Uljaasti hulmuaa Suomen siniristilippu!.