sunnuntai 30. elokuuta 2015

Sato kypsyy pelloilla ja metsissä

 
 
Kesä 2015 on ehtinyt syksyyn. Vaikka kylmiä päiviä oli paljon ja satoikin usein, maa kantaa silti kelpo satoa. Metsissä on ollut runsaasti poimittavaa. Etenkin mustikkavuotena tämä kesä jää varmasti mieliin. Edellinen hyvä mustikkavuosikaan ei ole kaukana. Samat lähiseudulla olevat keruupaikat tarjosivat runsaan marjasadon kaksi vuotta sitten, kesällä 2013. Nyt odotellaan puolukoiden kypsymistä. Aurinkoa saaneet mättäät alkavat jo helottaa punaisenaan puolukkaterttuja. Jos malttaa odotella vielä kaksikin viikkoa, marjat ovat jo niin kypsiä, ettei sitä vanhojen sanalla tunnettua "sirppihallaa" enää tule. Yllä on kuva tilanteesta 28.8.2015. Lupaavan suuria marjoja siinäkin kypsyy! 
 

Tiedossa on, että hieman kesken kypsymisen puolukoissa on paljon pektiiniä, samaa ainetta kuin hillosokerissa. Keittämällä tehtyyn puolukkahilloon tulee tässä kypsyntävaiheessa pektiinin ansiosta hyvä hyytelöityminen. Hillosokeri lisää osaltaan hyytymistä ja antaa samalla tarpeellista makeutta muuten happamiin marjoihin. Kuva on aurinkoiselta mättäältä ajankohtana 3.9.2015. 

 
Siinähän niitä, syksyn ensimmäinen puolukkasaalis. Jatkoa poimimiselle ajatellaan vasta ensi viikon lopun hommina. Eiköhän parhailla paikoilla silloin liene jo "oikeasti" kypsiäkin marjoja.
 
 
Kotipihan kukista daalia on syyskesän kaunistaja. Ahkera kukkija on ansainnut paikkansa tämänkin syksyn satotilanteista kertovassa blogissa.
 
 
Puinnit alkavat tyypillisesti ohrapelloilta. Sato oli korjuukypsää ylänköpelloillakin viikon - pari normaalia myöhemmin. Monesti puintiin on lähdetty heinä-elokuun vaihteessa. Tämän kesän ajankohta oli 21. päivänä elokuuta. Alavammat ohrapellot eivät vielä syyskuun alussakaan ole puintikunnossa. Satotaso näyttää olevan kohtalainen, vaikka kuluneella viikolla, 27-28.8., satoi rankasti ja lakoonnutti paikoin melko pahasti varsinkin rehevimpiä kaurakasvustoja. Se vaikeuttaa puintia ja usein nostaa myös kuivatuskustannuksia.
 
 
 
Kotipuutarhan runsaasta sadosta kertovat otokset ylä- ja alapuolella. Nyt on jo tilanne, että niin herukat kuin karviaisetkin ovat pakkasessa odottelemassa talvisia herkuttelijoita.



 
Sienimetsän antia. Kantarelleja ei ole paljon kohdalle osunut, mutta hyvä paikallistuntemus kotikylän metsiin on auttanut löytämään haaparouskuja niin paljon, ettei lisää enää tarvitse etsiä.
 




Sienikeittimö "ulkoistettiin" tänä syksynä pihamaan grillimökkiin. Kun kattilalla on kokoa 17 litraa, kerralla mahtuu ryöpättäväksi huomattavan paljon sieniä. Nestekaasu on siinä suhteessa siisti polttoaine, ettei nokea ollenkaan keittoastian kuvetta. 
 


Sama juttu mehustusmenetelmässä. Kaksi kuvaa kertovat, että maija porisi kuistilla erillisen keittolevyn päällä. Eipähän tarvinnut tislauspuuhissa olleiden pirtissä hikoilla eikä mehuroiskeitakaan lattioilta pyyhkiä.
 

 
 
 

Mustikkakesän poimintahistoriaa ovat todistamassa nämä kuvat. Yllä on ensimmäisen poimintakäynnin tulokset. Seuraavalla kerralla ämpärit olivat isommat. Silti metsässä kaksin olleet poimijat saivat astiansa täyteen, kun puolitoista tuntia on ahkeroitu. Mustikoitten laatu on tänä vuonna hyvä ja kerättävää on edelleen metsissä runsaasti.
 


 

 
Vielä silmäys kotoiseen daaliapenkkiin. Nyt kukkina ovat hyvässä sovussa keltaisen ja punaisen värin edustajat. Nuppuja on vielä paljon, mikä lupaa kukkaisloistolle aikaa vielä useaksi viikoksi.
 

Jättikokoiseksi voisi nimittää tätä keltaista lajinsa edustajaa. Läpimittaa on uskomattomat 28 senttiä ja samassa pensaassa on toinenkin lähes yhtä suuri daaliankukka.

Yksi päivityskuva viikonlopun aikaan. Viljelijä kun ikänsä on ollut, ammatista on tullut sellaiset "seepranraidat", ettei niistä koskaan irti pääse - eikä ole väliäkään. Hieno ammatti tuo luonnon kanssa yhdessä eläminen on ollut. Edellä sanottu riittänee perusteluksi kuvavalinnalle: Syyskuun neljännen päivän poutajakso ei kulunut hukkaan. Vajaan kahden tunnin puinti tuotti komean kuorman kauroja. Taustalla näkyy osa talon karjaa. Sillehän tässäkin puuhassa talven rehuvarastoa kartutettiin.

 
Päivitystä tämäkin: syyskuun 9. päivänä oli vuorossa perunannosto. Pelto ei suuren suuri ollut, siemeniä kylvössä oli vajaa sata kiloa. Satotulos riittää silti kahden perheen talvieväiksi perunan osalta. Harraste-Dexta sai tänä syksynä peräänsä pikku"fiksauksilla" ehostetun ikioman nostokoneen. Tämä pelihän edustaa sitä perinteistä ja luotettavaa heittopyörä-tekniikkaa.


Historian siipien havinaa ja edelleen potunnostokone-teemassa; ruotsalainen maatalouskoneteollisuus oli alkuun lukuisten valmistajien käsissä. Laatu oli yleensä hyvää ja rakenteissa käytetty teräs maailmankuulua. Tämä kuvassa oleva kone oli alkuun merkiltään AVA-Herkules. Toimiala-rationalisoinnin nimissä tehtaita yhdisteltiin ja usein pienemmät valmistajat joutuivat fuusioitumaan isoihin yrityksiin. Niin kävi myös Arvika-Verkenille, AVA-tuotemerkin omistajalle. Vuonna 1960 se liitettiin maatalouskoneitakin valmistaneeseen Bolinder-Munktelliin. Volvo oli jo ollut B-M-tehtaan pitkäaikainen kumppani dieselmoottorien ja traktorien tuotannossa. Joskus 1960-luvun alussa Arvikan maatalouskoneet, kuten leikkuupuimurit ja traktorien työkoneet, siirtyivät myös tunnuksiltaan B-M/Volvo tuotemerkin alle. Jonkin aikaa muun muassa heittopyörä-tyyppisten perunannostokoneiden valmistusta jatkettiin BM-Volvo-tunnuksin, kunnes aika oli ajanut pienten maatalouskoneitten ohi, jolloin valmistus lopetettiin. Siinä mielessä tämä viime talven aikaan omaan konearsenaaliin siirtynyt kone on oikeastaan arvokas keräilyharvinaisuus: Konekilvessä on alkuperäinen tuotenimi AVA Herkules, mutta vaihteistokotelossa komeilee tehtaalla lisättynä tuotemerkkinä myös BM-Volvo-logo!
 

Viimeinen lisäys tähän sadonkorjuu-teemaan - ja edelleen päiväyksellä 9.9.2015. Perunat tulivat nostetuiksi, joten iltapäivän puuhana oli sonnustautuminen puolukkametsään. Marjat alkavat olla mehukkaan kypsiä, mistä todisteina ovat nämä kaksi täysinäistä kymmenen litran astiaa.
 

 
Vanhuuteen  ei liity pelkästään eläkevuosien leppoisaa lekottelua. Uutena asiana omaan eloon vuosi on tuonut hankalia sydänoireita, vaikka itse luulin kauan, etteivät moiset omalle kohdalle satu. Helmikuussa todettu kohtalaisen vaikea oikean ja vasemman kammion epätahtisuus aiheutti neljä kipukohtausta, joista viimeisin iski päälle heinäkuun lopulla. Se merkitsi matkaa Joensuuhun "pii-paa"-autolla. Jo aikaisemmin kesällä oli tehty yksi sähköinen rytminsiirto, joka kuitenkaan ei antanut pysyvää apua. Keskussairaalassa tehdyn varjoainekuvauksen tulos oli, että sepelvaltimot ovat täysin puhtaat. Epätahtinen pumppaus aiheutti sydänlihakselle saman tilanteen kuin sepelvaltimoiden ahtautuma. Diagnoosi vei ukon kiireellisenä potilaana tahdistimen asennusjonoon. Operaatiopäivä oli 21. elokuuta. Toimenpide vaikuttaa onnistuneen, vaikka kokemusta uudesta elosta on vasta viikon verran. Sydäntä ohjaava tahdistin on etävalvonnassa internetin kautta. Laitteen valmistaja on Amerikassa ja kaikki valvontalaitteen kokoama tieto kulkee ensin jenkeissä olevalle serverille ja sieltä edelleen välitettynä Joensuuhun sydänspesialistien tarkistettaviksi. Laite on ohjelmoitu niin, että se tietyin väliajoin luo tuon kerrotun yhteyden ja siirtää potilaan nukkuessa tahdistimen muistiin kertyneen aineiston eteenpäin. Yllä olevassa kuvassa näkyvä laite on nukkujan läheisyydessä yöpöydällä, mikä varmistaa tietoyhteyden toimivuuden. Kaikkeen pitää tottua ja vanhuuteen liittyvät ikävätkin asiat on vain hyväksyttävä! 


torstai 13. elokuuta 2015

Weteraanit Punkaharjulla - VMPK:n 40-vuotisjuhlaralli

 
 
 Punkaharju kuten Koli, on ajatuksissa osa suomalaista kansallismaisemaa. Veteraanimotoristien kokoontumiselle Punkaharjun leirintäalue sopii erittäin hyvin siellä olevine palveluineen. Kaunis rantamaisema mökki-ja telttapaikka-alueella tuo Suomen kesän suoraan syliin. Ei ihme, että Punkaharjulle sijoitetuissa kokoontumisissa rikotaan kävijäennätykset kerta toisensa jälkeen.

 
Alueelle opastettiin tämän näköisillä kilvillä. Kuva on alueen sisältä ennen ilmoittaumispaikkaa.
 
Järjestönä Veteraanimoottoripyöräklubi on melko suuri. Jäsenmäärän ollessa liki 8000 talous on sekin melko mittava. Jäsenmaksuilla koottava summa on 200.000 euron pinnassa ja järjestön oma lehti - Huimapyörä – on varmasti odotettu ja luettu, kun uusi numero kuusi kertaa vuodessa ilmestyvästä julkaisusta kolahtaa postiluukkuun. Silti ei ole tuntematon ajatus, että hyötyvätkö jäsenet tasapuolisesti, kun jäsenmaksuilla koottua pottia jaetaan.


Telttamajoittujien ensipuuhana on majan pystytys.


Perjantai-iltana telttoja oli pystytetty jo satamäärin.

VMPK:n nykyinen hallitus ansaitsee kiitokset tarkkanäköisestä toiminnastaan myös 40v. -juhlarallin pääsymaksujärjestelyissä. Kun aikaisempi käytäntö osallistumismaksujen perinnässä on ollut porrastettu ajokkien iän mukaan, moni uudemmalla motskarilla paikalle tullut on saattanut kokea esimerkiksi 50 euron lipun olevan kohtuuttoman kallis. Malleilla ennen sotia ja 1950- ja 1960-lukujen ajokeilla saapuneet ovat pieni vähemmistö, tosin perustellusti jopa vapaalipun ansainneina.

 
Aamupala maistuu. Lauantaiaamun ruokailu on käynnissä. 

Tällä kertaa kaikki jäsenet pääsivät tapahtumaan vapaalippulaisina. Etu koski myös kahta aamiaista, jotka olivat monipuolisilla kattauksillaan hyvää tasoa. Siitä, että VMPK näin huomioi jäsenistönsä, kuultiin hyvää palautetta ja kiitosta jo rallin kestäessä. Paikallinen kerho, savonlinnalainen Pinnan Kiristäjät, ansaitsee oman osuutensa näin jälkeen päin lausutuista kiitoksista. Olitte tehneet osuutenne tapahtuman onnistumiseksi mallikelpoisella tavalla. Yli 2200 kävijää eivät voi olla väärässä!


Pienenä hiukopalana voi nauttia lähiruoasta. Tässä käristetään Puruveden muikkuja. 

Pajapellon ukkona olin mukana perjantain ja osan lauantaipäivää. Paljon valokuvia kertyi arkistoitaviksi myöhempiä tarpeita varten. Tässä blogissa niistä on osa. Toivottavasti ne palauttavat lukijoiden mieleen myönteisenä kokemuksena ne kauniit kesäiset päivät, jotka yhdessä vietimme Itä-Savon kauneimmissa maisemissa, Punkaharjulla!
 
 
Alkuun muutama kuva vanhojen kilpa-ajokkien kokoelmasta. Esitetauluissa kerrottiin myös kilpailumenestyksistä.

 
Brittipyörillä ajettiin huomattavan menestyksekkäästi varsinkin 1950- ja 1960-lukujen kilpailuissa.

 
Tässä kuvassa etummaisena on Vincentin 1-sylinterinen malli. Kaksimukinen oli 998-kuutioinen ja aikanaan sitä sanottiin maailman nopeimmaksi markkinoilla olevaksi pyöräksi.

 
Sivuvaunuluokan vanhemman ajan kilpailumallejakin oli Punkaharjulla nähtävänä. 
  
 
 Moottorivalmistaja J.A.P. oli aikoinaan huomattava alihankkija monille moottoripyörätehtaille. Moottori oli suosittu kilpakone muun muassa jääradoilla ja TT-ajoissa. Kuvan moottori on asennettu Husqvarnan runkoon.
 

 
Tämä Husqvarna oli eräs nähtävänä olleista veteraaniajokeista.

 
Tämä 1900-luvun alkupuolen ajopeli on Triumph-merkkiä.
 
 
Triumphin voimakone on lähempää katsoen tämän näköinen.
  

 
Tässä poseeraa Raleigh, edellistä hieman nuorempana vuosimallina. 
  
 
Nelisylinterinen Indian oli entisöity hienoon kuntoon. Tässä sivunäkymä moottorista.
 
 
Sama Indian esiteltiin jo talvella 2011 MP-näyttelyssä. Kuva on otettu siellä, mutta iäkäs rakentaja oli mukana Punkaharjullakin kertomassa projektin kiinnostavista vaiheista.

 
 
Kuvat ylä- ja alapuolella esittävät tavallisempaa Indianin twin -mallia. Yhtäläisyyksiä 1920- ja 1930-lukujen Harrikoihin on paljon.
 

 

 
Rudge esiteltiin perusteellisesti Huimapyörä-lehden 40v.- juhlanumerossa. Tämä Multi-versio variaattorivaihteistoineen oli mukana Punkaharjulla.
 
 
Rudgen hallintalaitteita pyörän vasemmalta puolelta. 20-lovinen variaattorin säätötanko näkyy hyvin.
 

 
Rudgen Multin 500-kuutioinen moottori edustaa 1910-luvun insinöörinäkemystä.
  
 
Cleveland on sekin 1910-luvun suunnittelun kukkasia 
(kuvat tekstin  ylä- ja alapuolella).
 

 
 
Kaksi kuvaa Royal Enfieldistä. Kunnostusprojekti alkoi aikanaan kasasta ruostuneita runo-osia ja pahasti hapettuneesta moottorista. Lopputulos on hieno. Alakuvassa näkyvät kaksisylinterisen V-koneen monet yksityiskohdat.

 
 
 
Harrikka-vanhus  mallia ajalta 1910-luvulta 1920-luvulle. Monet tunnusomaiset piirteet yhdistävät tämänkin nykypäivän Harley Davidson- ajokkeihin

 
Wanderer oli sekin eräs aikansa hienoja toteutuksia. Yläkuvassa moottorin yksityiskohtia ja alla sama moottoripyörä hieman kauempaa katsottuna.


 
Ranskalaista fiiniyttä aikojen takaa. Kyseessä on Terrot Motorette moottorikuvana.
 
 
Tässä nähdään Triumph-moottoripyörän alkutuotannon moottori. Yksisylinterinen sivuventtiilikone oli valmistuksessa 1910-luvulta lähtien.

 
 
Brittibokseri 1950-luvulta. Douglas oli siihen aikaan monen pojan toteutumaton unelma.


Puch-tehdas sijaitsi Itävallassa ja sen tuotteet olivat hyvässä maineessa.
Tässä yksilössä lisävarusteena on sivuvaunu.
 

 
NSU kuuluu nukahtaneisiin merkkeihin. Tehtaalla oli maineikasta historiaa, kuten voitto MM-kilpailuissa 1950-luvun puolivälissä. Malleja oli muun muassa 125-kuutioinen Superfox, 175-kuutioinen Maxi ja kuvassa oleva 250 kuution Supermax. Yläpuolista nokka-akselia ohjasi erikoinen kahdella kiertokangella varustettu epäkeskokäyttö. Skootterikin kuului NSU-tehtaan tuotevalikoimaan.

 


 
AJS on saanut kupeelleen arvostetun Steib-sivuvaunun. Toisen maailmansodan vuosina Steib toimi myös Wermachtin alihankkijana valmistaen sivuvaunuja "sota-Zyndappiin".

 
Vespa ansaitsee paikkansa oman luokkansa kulttiajoneuvona. Kesäaikaan näitä näkyi jo 1950-luvulla erityisesti kaupunkiliikenteessä. Tämä yksilö oli hienossa alkuperäiskunnossa.


Peugeot on vähemmän tunnettu moottoripyörien valmistaja. Kuvassa on 175-kuutioinen malli, jonka omistaja kertoi suuresta vaivannäöstään entisöintityössä. Ranskalaiset eivät kuulemma aina ota vakavasti ulkomailta saatuja yhteydenottoja. Muutama kerta on käynyt niinkin, ettei luvattua osaa koskaan tullut, mutta maksuksi lähetetyt rahat kyllä jäivät sille matkalleen. 

 
  Panther kuuluu sekin 1950-luvun brittimallistoon. Komea peli vielä tämän päivän arvioinkin! 


"Kultatähti"-BSA on tässä tuotannon loppuvuosien versiona. Kuutioita on jo 650 ja malli ilmeisesti 1960-luvún puolivälistä. 
 

 
Tällä Pantherilla emäntää kuljetetaan pahoilta säiltä suojassa. Sivuvaunun valmistaja ei ole tiedossa ja kyseessä saattaakin olla omistajansa taidokas omavalmiste.
 
 
 
Englantilaisen moottoripyörävalmistuksen eräänlainen lippulaiva on tämä Ariel Square Four. Mallin valmistus alkoi jo ennen toista maailmansotaa, aluksi nelisylinterisenä 500-mallina. Lopulta iskutilavuus oli 1000 kuutiosenttimetriä. Sylinterit olivat kahdella kampiakselilla peräkkäin, siis neliömuodossa. Siitä tuli tuo mallinimikin, Square Four.
 

 Ural- ja Dnjepr-mallit ovat useimmiten sivuvaunullisia. Neuvostoliiton vuosina nämä pyörät korvasivat siellä usein auton, kuljetuskykyisinä ja hinnaltaan saavutettavissa olevina. 

 
Kunniakasta italialaistuotantoa edustavia Laverdojakin oli Punkaharjulla mukana useita. Tämä versio on komeilla matkavarusteilla. 
 
 
Etummaisena tässä Laverdojen joukossa on toinen italialaismerkki, Ducati.
 


MZ-moottoripyörät olivat Suomessa hyvin yleisiä 1950-luvulla. Tämä BK350-kaksitahtibokseri on harvinaisempi malli. Aikanaan sitä pidettiin vika-alttiina ja sen moottoria hankalasti korjattavana. On arvokasta, että eräs harrastaja on tallentanut tämän erikoisuuden jälkipolvien ihailtavaksi.


 
Kevarikautta edustava, niinikään harvinainen ajokki, on tämä kaksitahtinen 1970-luvun alun Kawasaki 90-malli. Kaikkiaankaan näitä ei Eurooppaan kovin paljon tuotu ja sanottiin Ruotsin poromiesten ihastuneen pikku-Kawaan sopivana porojen kiinniottopelinä Jängällä. Suomalainen omistaja on Orivedeltä, joten "ralli"-matkaa Itä-Suomeen kertyi melkoisesti.
 
 
Ennätti miltei unohtua, että tekiväthän ne japanilaisetkin motskareita. Nämä kaksi kuvaa ovat eräästä 1980-luvun erikoisuudesta. Hondan kuusisylinterinen CBX oli hieman yli tuhatkuutioinen. Kawasaki pani paremmaksi: Sen kuusipyttyisessä moottorissa oli kuutioita 1300. Niillä ansaittiin hieman kyseenalaiselta kuulostava lempinimi "Möhkö-Kawa".

 
CBX-kone lähikuvassa.


Hätäisesti muistelin, että tämä peli on vain 650-kuutioinen. (Hupsista keikkaa, iskutilavuus olikin 750, kuten isoksi klikatusta sivukatteen kuvasta selvästi näkyy! Oikaisusta kiitos tarkkasilmäiselle lukijalle). Moottoriltaan tämä on siis pykälän suurempaa kokoa kuin oli tunnettu brittihenkinen "Jytä-Jammu", Yamaha XS650.

 

 
Bemareissa löytyy myös. Tämä kilpailumalli kaunisti muitten "raasereitten" joukkoa.
 
 
Nämä kaksi BMW:n R-versiota taitavat olla moottoreiltaan tyyppiä R90. Asia pitää kuitenkin tarkistaa, mutta kovasti ajokit muistuttavat nyt suosituksi veteraaniksi noussutta R90S-mallia. Polttoainesäiliön muoto ja kate kuitenkin puolustavat myöhempää mallisarjaa. Jos versiot ovat 1980- ja 1990-lukujen taitteesta, moottoritkin voisivat olla peräti litraisia R100-koneita. Mutta kertovatko venttiilikopat toista?
 
 Nämäkin kysymykset saivat ratkaisunsa ja ilmeisesti omistajien antamista tiedoista: Kyseessä ovat siis BMW R65-mallien edustajat, etummainen vieläpä LS-versiona. Kiitos täydennyksistä! Omista lähteistäni löytyi tietoa, että R65-malli tuli markkinoille 1978 ja tuotanto jatkui melko laajana mallistona aina 1990-luvun vuosiin. LS-version kerrotaan olleen tuotannossa vuodet 1981-1984. Vuosien varrella tekniikkaa muutettiin muun muassa elektroniikan yleisesti kehittyessä. Jousitusta ja ohjausta paranneltiin ja mallistossa olivat myös GS-versiot.
 

Tämä 250-kuutioinen Jawa pääsi mukaan omistajansa  taidonnäytteenä. Melkoinen määrä työtunteja on kulunut näitä alakuvassa näkyviä kaiverruksia tehdessä. Onpahan erikoinen lopputulos, johon pitkäkyntisetkään eivät hevillä uskalla tarttua!
 

 
 

MZ-tehdas valmistaa moottoripyöriä edelleen, vaikka Suomeen tuonti taisi loppua muutama vuosi sitten, vai loppuiko sittenkään? Kuvan 250-kuutioinen malli on ollut tuotannossa ainakin 1980-luvulla ja siitä oli kehitetty myös armeija-malli, jota käytettiin DDR:n  puolustusvoimissa.
 
 
 
Lähtö itkua vaille. Oma ajokki lähtötunnelmissa lauantaina 8.8. Pientä vihmaa, mutta se häipyi nopeasti ja upea sää jatkui suosien Veteraanirallia loppuun asti. Jos ikää piisaa, ensi vuonna tavataan!