sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Suomalaiset viihtyvät veljeskansan vieraina


 
Komeat laivat ahmivat uskomattomat määrät suomalaisturistien busseja matkoille Viroon ja takaisin. Tallinnan satama 19.3.2016 ja Eckerö Linesin uusin laiva Finlandia.
 
Etelässä Suomenlahden takana asuvat naapurit ovat eläneet uudelleen saatua itsenäisyyttään pian 25 vuotta. Virossa juhlinta on ajankohtainen 20. elokuuta tulevana kesänä. Vielä suuremmat juhlat ovat ovella. Kaupungeissa näkee jo nyt julisteita, joissa kerrotaan vuonna 2018 esillä olevasta 100-vuotisen itsenäisyyden juhlateemasta. Virohan sai samassa Venäjän kaoottisessa tilanteessa itsenäisyyden kuin Suomi. Tosin molemmat kansat joutuivat siinä yhteydessä käymään raskaan sodan.
Viimeinen neljännesvuosisata on ollut koko Baltiassa valtavan muutoksen aikaa. Silmin nähtynä taloudellinen vauraus on harpponut eteenpäin uskomatonta vauhtia. Tallinnan kaupunki alkaa rakennuksiltaan muistuttaa maailman metropoleja hulppeine lasiseinäisine pilvenpiirtäjineen ja kansainvälisten pankkien kerskarakenteisine konttoreineen. Rinnastaminen sellaisiin kaupunkeihin kuin Dubai tai Hongkong ei ainakaan valtakunnan muihin mittasuhteisiin verraten ole kohtuuton. Jotkut suomalaiset asiantuntijat ovatkin sanoneet Tallinnaa nykyarkkitehtuurin villiksi länneksi.
Huiman kehityksen vuosikymmenet
Itsenäistymisen jälkeen ensimmäiset vuodet kuluivat vapautumisen tuomissa euforisissa tunnelmissa. Lisää vauhtia siihen antoivat läntisen maailman avokätinen henkinen myötätunto ja etenkin vahva taloudellinen tuki. Varsinkin ruotsalaispankit lainoittivat auliisti kaupan, matkailupalveluiden ja maatalouden investointeja. Jälkeenpäin arvioiden Baltian maissa osoitettiin ennenäkemätöntä kykyä omaksua uutta vaikkapa tietotekniikan ja muun lännessä pitkällä olleen teknisen ja taloudellisen kehityksen piirissä. Kun ensimmäinen kymmenvuotisjakso uutta itsenäisyyttä oli takana, yhtenä kehityksen mittarina helpoimmin nähtävä Tallinnan kaupunki oli miltei täysin pessyt pois kasvojensa neuvostoaikaiset tunnusmerkit.
     Nyt uuden Viron 25-vuotisjuhlaan valmistautujat ovat jo kauan eläneet kohtaamassaan kapitalistisessa arjessa. Kohta vuonna 1991 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen pieni kansa huomasi olevansa sellaisena turvaton kohtaamaan ainakin ulkoa tulevia haasteita. Siihen tarpeeseen tulivat avuksi sotilasliitto NATO ja Euroopan Unioni. Tarpeellisen odotusajan jälkeen virolaislompakoissa rahana olleet kruunutkin vaihtuivat euroiksi. Kaikki nämä asiat merkitsivät Viron laajaa integroitumista läntiseen maailmanpiiriin.
Asioita voi katsella monesta näkökulmasta    
Taakse jäänyt aika antaa mahdollisuuden tehdä kauemmaksi ulottuvaa tarkastelua menneeseen. Neuvostoajan monenlainen henkinen ahtaus ja tunne olemisesta osana totalitaristista järjestelmää näyttäytyi 1990-luvun vuosina mielikuvissa vielä vain pahoina asioina. Nyt nähdään jo se, että ainakin tämän päivän heikko-osaisiin verrattuna taloudellinen tasa-arvo toteutui silloin nykyistä paremmin: niukkuutta tosin jaettiin, mutta ketään ei helposti jätetty "yhteisestä pöydästä" pois.
     Suomessa kiistellään tulotason säilyttämisen prosenteista tai niiden osista vaikka yhteinen etu vaatisi laajempaa näkemystä. Silloin on hyvä muistaa vaikkapa se, että Baltiassa, esimerkiksi Virossa, keskimääräinen tulotaso ja eläkkeet ovat meikäläisin verraten niin paljon alemmalla tasolla, ettei todeksi uskoisi. Siksi ei ole ihme, että lukuisat suomalaiset rakennuskohteet ja monet palvelut toteutuvat veljeskansan auliisti ojentamilla käsivarsilla. Muutama vuosi sitten virolaisten oma arvio oli, että silloin 50.000 heikäläistä elätti perhettään Suomessa ansaituilla tuloilla. Virossa laadittu tuore tilasto kertoo vuoden 2015 toisella neljänneksellä keskipalkaksi 1082 euroa. Vuonna 2014 taas IT- ja viestintäalan palkkoja pidettiin sikäläisittäin mojovina; hieman päälle 1500 euroa kuukaudessa!
Viron kansantalous lepää liikaakin palvelusektorin varassa
Julkinen sektori arvosti työtekijöitään maksamalla 1037 euron keskimääräistä kuukausipalkkaa. Yksityisellä palkkansa tienaava joutui vastaavasti tyytymään summaan 994 euroa. Tuntipalkan keskiarvo oli vuonna 2014 6,14 euroa ja vuonna 2015 minimipalkka oli säädösten mukaan vain 390 euroa kuukaudessa. Viron kansantalous lepää vahvasti palvelusektorin varassa. Sen osuus BKT:sta on peräti 68,8%. Ala on silti keskiarvoa huonommin palkattu; majoitus- ja ravintola-alan keskipalkka oli viime vuotena 678 euroa, ja kiinteistöalallakin tienasi vain 847 euron kuukausitilin. Palkoista pidätetään vielä yhteinen tasavero, 21%.
     Viron kylpylöissä fysioterapeutin päiväpalkka saattaa jäädä pariinkymmeneen euroon, jopa sen alle. Eräs äskettäin tavattu jo eläkeikään ehtinyt naishenkilö kertoi saavansa 20 minuutin mittaisesta osahieronnasta 1,5 euron korvauksen. Päivälle oli sijoitettu 10 asiakasta. Varsin niukka toimeentulo siis, ellei muutaman sadan euron suuruinen eläke olisi lisätukena. Eläkkeitä rukattiin viimeksi 1.4.2015. Silloin keskimääräisen eläkkeen määräksi asetettiin 375 euroa/kk. Suomalainen ET-lehti kertoi, ei kovin kauan sitten, että minimieläke silti on käsittämättömän pieni, 141 euroa kuukaudessa.
     Maatalous Virossa on kutistunut bruttokansantuotteena vain 2,5 prosentin suuruiseksi. Se ei silti ole tuonut harjoittajilleen kilpailuetua. Kun vuosi sitten Valio tipautti maidon tuottajahinnan 40 sentistä 35 senttiin litralta, suomalaiset maidontuottajat alkoivat ajautua lähes kestämättömään kustannuskriisiin. Virossa samaan aikaan koettiin jo täysi katastrofi: aikaisemmin tuottajille tilitetty 40 sentin litrahinta pieneni tasolle 23-25 senttiä.
     Nyt itsenäisyyden auvoa eivät häiritse vain entisen vallanpitäjän ja nykyisen ison naapurin puolelta nousevat uhat: kapitalistisen markkinatalouden kovat kourat tarraavat pahimmin alityöllistettyjen, ikääntyneen kansanosan, samoin kuin maatalouden piirissäkin työskentelevien niskavilloihin.


Viron kylpylöissä panostetaan asiakkaiden viihtyvyyteen. Viimeisimpiä alan investointeja Pärnussa on viime vuoden heinäkuussa kylpylähotelli Viiking Spa:han avattu vesi- ja saunamaailma Aida. Siihen kuulu isojen allasalueiden lisäksi puolenkymmentä erilaista saunaa, vesiputouksia ja suihkuja, sekä virrassa-uintipaikka. Komeutta täydentävät monet porealtaat sekä hyvin varustettu allasbaari.
 

 

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Havukaisten sukuseuran aktiiveja - Alpo Havukainen



Joskus Ahti on suosiollinenkin. Keväällä 2007 Alpon verkkoon oli tarttunut pataan pantavaa ihan naapureille asti. Särki kuitenkin taitaa tällä kerralla olla saaliissa enemmistönä.
 
Mitä kuuluu kunniapuheenjohtaja Alpo Havukaiselle?

Yksi Havukaisten sukuseuran voimanponnistuksista oli suvun historiakirjan aikaansaaminen. Julkistamisjuhlasta on ensi kesänä kulunut aikaa jo 12 vuotta. Seuraavana kesänä, vuonna 2005, oli vuorossa suvun muistomerkin paljastaminen Kiteenlahden Havukkalanmäelle. Molemmat tapahtumat sijoittuivat vuosiin, jolloin Alpo Havukainen toimi sukuseuran puheenjohtajana.
Järjestöillä ei useinkaan ole mahdollisuuksia taloudellisin keinoin palkita ansioitunutta henkilöään, eikä se toiminnan luonteesta johtuen tunnu sopivaltakaan. Sen sijaan on muita tapoja julkisesti tunnustaa yhteisen hyvän eteen tehdyn työn arvo. Oli paikallaan, että monen ahkeraa puurtamista sisältäneen vuoden jälkeen Alpo Havukainen sai sukuseuran kunniapuheenjohtaja-nimityksen. Huomionosoitus tapahtui muistokivijuhlassa Kiteenlahden koululla kesällä 2005.

 
Havukaisten suvun muistokivi paljastettiin Havukkalanmäelle nykyään jo lakkautetun  kyläkoulun läheisyyteen kesällä 2005. Tälle paikalle asettui pysyvästi asumaan ensimmäinen suvun edustaja 1600-luvun vuosina. Alpo Havukainen (vasemmalla) piti muistomerkkijuhlassa puheen. 


Kaunis kesäpäivä, kansallispukuiset airuet ja sukuseuran puheenjohtaja Alpo Havukainen muistomerkin vierellä. Taaempana seisoo paljastusfanfaarin puhaltanut Lassi Uuksulainen. Samassa tapahtumassa oli yhteinen juhlalounas koulun pihalla ja sitä seuranneessa kokouksessa Alpo Havukainen sai sukuseuran kunniapuheenjohtaja-nimityksen.

Useita muuttoja sodan kourissa
Alpo Havukainen on syntynyt Kiteen Loukunvaarassa vuonna 1932. Siksi hänen muistinsa ulottuu toisen maailmansodan vuosien taakse. Kotipaikka, Hiirelä, oli kolmen kylän yhteisen rajapyykin tuntumassa. Se kuului sotatoimialueeseen ja jäi lopullisessa rauhanteossakin Neuvostoliiton puolelle. Ne kaksi naapurikylää olivat Kangaskylä ja Kiteenlahti. Ennen olojen vakiintumista Alpo perheineen oli jo kokenut kaksi siirtolaisena oloa. Ensimmäinen lähtö tuli talvisodan jälkeen ja toinen jatkosodan alussa. Kolmas ja lopullinen muutto tapahtui sodan päätyttyä raskaisiin rauhanehtoihin suurine alueluovutuksineen.


Lapsuuden kultaisia vuosia Hiirelässä ennen sotia. Edessä istuvat Alpo vasemmalla ja serkkupoika Erkki oikealla. Heidän takanaan portailla on iäkäs  pariskunta, poikien isänpuoleiset isovanhemmat Lemetti ja Hilja Havukainen.

Välirauhan aikaan Alpon isä ennätti jo hankkia pienen maatilan Kiteenlahdesta läheltä Metsäkosken myllyä. Rauhallista ei elämä ollut sielläkään: Jatkosodan syttyessä piti koota kamppeet ja lähteä muiden kiteenlahtelaisten kanssa evakkoon. Yhdeksänvuotias poika meni muun perheen mukana siirtoon Liperin Komperoon. Kun rintama sodan jatkuessa siirtyi pitkälle kohti itää, Alpon perhe ennätti palata takaisin alkuperäiselle kotipaikalleen Hiirelässä.


Vuonna 1948 Suomessa oli vielä pula-aika. Silti Juurikan kylän väki  lähti Huikkolan Simo Vottosen kyydillä Kolille. Kuten näkyy, voimanlähteenä oli häkäpönttö. Puukaasun tuottamiseen tarvittiin runsaasti hiiliä. Niitä näkyy säkitettyinä auton ohjaamon takana. Kuva otettiin lähtötilanteessa Juurikan koulun pihalla.

Uusi elämä rakennettiin Juurikan Lietsoon
Perheen uusi asuinpaikka tuli asutustilan muodossa Juurikan Lietsoon. Rakennusten ja peltojen suhteen liikkeellelähtö tapahtui jokseenkin nollapisteestä. Alkuun tilan omistivat  Mikko, Alpon isä ja setä, Pekka. Kolmantena oli "Lirkin" Janne Matikainen. Vuosien kuluessa yhtymämuoto purettiin ja Havukaiset omistajaveljeksinä alkoivat kehittää kumpikin omaa tilaosuuttaan. Siihen aikaan elämänmuotoon maaseudulla kuuluivat saumattomasti kotieläimet hevosineen, lehmineen, sikoineen ja lampaineen. Työtä riitti rakentamisessa ja tilan muissa töissä. Koneita ei hevostyövälineiden lisäksi siihen aikaan juurikaan ollut.

 
 Juurikan kylän nuorisojärjestöistä yksi oli MNL:n osasto. Sen puitteissa harrastettiin vaikkapa kansantanhuja. Kuva otettiin MNL:n Pohjois-Karjalan piirin kesäjuhlilla Juuassa joskus 1940-1950-lukujen taitteessa. Tanhukuvassa ovat niin Lahja kuin Alpokin, vaikka tunnistaminen ei ole helppoa. 


Parhaan nuorukaisiän eräs etappi pojilla on asevelvollisuuden suorittaminen. Alpo Havukainen palveli Onttolassa ja yleni siellä alikersantiksi. Tässä varuskunnan päävartion portailla otetussa potretissa on neljä kiteeläisvarusmiestä. Vasemmalta lähtien henkilöt ovat Sulo Pirinen Rokkalasta, päivystäjänä toiminut alikersantti Alpo Havukainen, sitten Alpo Jaakonpoika Matikainen Lahdenkylästä ja oikealla on Hugo Partinen. Hän on toiminut Havukaisten sukuseurassa juhlien valokuvaajana ja on Heinsyrjästä kotoisin olevan Laura Havukaisen aviomies. Alpo Havukainen sai sittemmin siviilissä ylennyksen ja sotilasarvoksi  tuli kersantti.                                                      

Alpon elämänkumppani löytyi pienen matkan takaa Juurikan kauppojen naapurista. Lahja on tyttönimeltään Pirinen. Nuoret löysivät toisensa harrastuksissa, kun  kylällä toimi useampikin aktiivinen nuorisojärjestö. Nuorukainen saikin ensimmäiset kokemukset yhteisöllisen työn parissa juuri sieltä. Perhe kasvoi vuosien mittaan ja siihen kuuluivat lopulta poika ja kaksi tytärtä. Tyttäristä toinen, Heini, on jo kymmenkunta vuotta toiminut sukuseuran rahastonhoitajana.
Harrastukset pitävät vireyttä yllä
Vaikka Alpolla on ikää jo reippaasti yli 80 vuotta, henkinen vireys on hyvällä tolalla. Osaselitys asialle on miehen liikunnallinen elämäntapa. Harrastuksiin kuuluva kalastus vie läheiselle Ätäskö-järvelle niin kesäisin kuin talvellakin. Pilkkionginta on mieluinen tapa kuluttaa talvista luppoaikaa. Siinä sivussa kehittyy kunto. Avantoja täytyy joskus kairata paljonkin ja jäällä liikkuessa kertyy hiihto- tai kävelymatkoja joskus monia kilometrejä. Sosiaalisissa kontakteissa kalakavereilla on miehelle suuri merkitys.
     Sukuseura on virallisten kokoustensa ohella tehnyt lukuisia matkoja. Kotimaan kohteiden lisäksi on suunnattu kauemmaksikin. Niinpä on käyty Sortavalassa ja Petroskoissa. Viron kohteista taas on pistäydytty Tallinnassa, Saarenmaalla ja Pärnussa, jopa Riika oli yhtenä etappina Pärnun matkan yhteydessä. Alpo ja Lahja ovat monesti olleet sukuseuran matkoilla mukana.


Taaksejääneinä vuosina Alpon talviset askareet veivät monesti hakkuutöihin joko oman tilan tai naapuruston metsiin. Alkuun moottorisahat olivat hyvin raskaita ja kaasutinkin oli  uimurityyppinen. Siksi se piti kääntää oikeaan asentoon aina kun kaadosta siirryttiin katkontaan ja päin vastoin. Karsintaan sen ajan sahat olivat auttamatta liian raskaita. Tässä Alpo katkaisee järeää tukkirunkoa ensimmäisellä moottorisahallaan, jonka merkki oli nykyisinkin hyvin tunnettu Partner.

Aika on tuonut muutoksia, mutta elämä kotikylässä jatkuu
Aika on muuttanut elämänmuotoa Lietsossakin. Karjaa tilalla ei enää ole. Uusi sukupolvi on löytänyt leipäpuun uusissa ammateissa. Arja on lapsista vanhin. Hän on nyt jo aikuisen tyttären ja kahden pojan äiti - sivumennen sanottuna kuuden laudaturin ylioppilas Kiteen lukiosta vuonna 1983. Koulutukseltaan Arja on kauppatieteen maisteri. Aviomies Veijo Kuosmanen on äskettäin vapautunut täysinpalvelleena rajavartiolaitoksen palveluksesta.  Lahjan ja Alpon kanssa Lietsossa on nykyään vielä Jouko-poika, jolle muuten on riittänyt töitä rakennusalalla. Maatilan pellot ovat säilyneet kunnossa Joukon Kari-serkun viljeleminä. Nuorin lapsista on Kesälahdella asuva Heini. Varsinaisesti työpaikka on Keslalla taloushallinnon tehtävissä, mutta tätä nykyä lähin askare on toimia kahden pienen pojan äitinä. Ukilla ja mummilla on oma roolinsa, hyvin mieleinen sellainen.


Elokuussa 2011 sukuseuran matka suuntautui Pärnuun ja Riikaan. Eräs kohokohdista oli ruokailu Väinäjoen rannalla sijaitsevassa upeassa hirsilinna-ravintolassa. Ravintolan keittiötä sanotaan erääksi Baltian parhaista. Tässä lounastavat Alpo ja Lahja Havukainen seuranaan Mantsisen pariskunta Joensuusta.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Matti Turunen on komeaääninen bassolaulaja

 
Matti Turunen tulkitsee  maitomies Tevjen laulua  "Rikas mies jos oisin", jonka muistamme operetista Viulunsoittaja katolla.
 
Havukaisten sukuseurassa kauemmin mukana olleet muistavat nuoren pianistin eräässä 2000-luvun alun sukukokouksessa. Hän oli Matti Turunen, jonka juuret isän isoäidin puolelta liittyvät Havukaisten sukuun. Tervavaaran Turusen Matti löysi siihen aikaan emännän itselleen Kiteenlahden Kankaalasta. Nuori nainen oli Saara, "Kankaalan Unnen" ja veljensä Juhon, ankarana työmiehenä tunnetun "Ruataja Havukan" sisar. Avioliittoon vihkiminen tapahtui syksyllä 1895.
Edellisessä sukupolvessa tuon vuonna 1829 syntyneen Juho Havukaisen ja yhdeksän vuotta nuoremman  vaimonsa Kaisa Tuomaantytär Olkkosen katraassa oli ollut Juhon, Uunon ja Saaran lisäksi muitakin lapsia  mutta siihen aikaan tuoni usein niitti satoa jo elämän alkutaipaleella.
Sukuhistoriaa Havukaisista Turusiin
Matti ja Saara Turusen perheeseen kuului sittemmin suuri lapsijoukko, perillisiä oli kaikkiaan kaksitoista. Heistä suurin osa menehtyi hyvin nuorena. Sotien alla jäljellä oli enää kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Heistä Martti kaatui sodassa ja Onni-veljestä lukuun ottamatta muu sisarusjoukko jäi perheettömiksi. Onnilla ja hänen vaimollaan Hildalla, Kesälahden Makkosia, oli kolme poikaa. Heistä keskimmäinen, Teuvo, on Matti Turusen isä. Näin olemme viimein päässeet vuonna 1982 syntyneeseen bassolaulaja, pianisti ja musiikin maisteri Matti Turuseen.
Musiikkimies Matin monet opinnot
Edelleen iältään nuorella miehellä on takanaan iso määrä työtä opiskelijana musiikin parissa. Ura on tuonut myös paljon haasteita, menestystä ja onnistumisia. Kun musiikin maisterin loppututkinto tuli valmiiksi vuonna 2014, saattoi hieman hengähtää ja katsella taakse jäänyttä elämää. Alle kymmenen vuoden iästä lähtien Matti opiskeli pianonsoittoa Joensuun konservatoriossa kymmenkunta vuotta. Sitten laulajanuraa ajatellen opintoja on Joensuun ja Helsingin konservatorioissa useita vuosia.Kirkkomuusikon ammattia varten Matti valittiin Sibelius-Akatemiaan vuonna 2007. Kandidaatin tutkinto hyväksyttiin vuonna 2012 ja musiikin maisteriksi mies päätyi siis vuonna 2014.
Esiintyvä taiteilija on saanut paljon ystäviä
Matti Turusen komeaa, mutta samalla sametinpehmeää bassoa on kuultu lukuisilla areenoilla. Hän on ollut kuorojen bassolaulajana ja solistitehtävissä Suomen Kansallisoopperassa sekä Savonlinnan oopperajuhlilla. Esiintymisiä on ollut lukuisten kaupunginorkesterien solistina kotimaassa. Niissä Matti on päässyt tulkitsemaan muun muassa Beethovenia, Mozartia, Bachia ja Dvorákia. Kuoronjohtajuutta on tullut kokeiltua esimerkiksi Helsingin Huopalahdessa Lähde-gospelkuoron kanssa.

 
Matti Turunen on ollut mukana myös tallennetuotannoissa. Kuvassa Matin oikealla puolella on tunnettu tuottaja Pete Eklund. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Vesa-Matti Loirin ja Samuli Edelmanin kanssa. Kuva otettiin Radio Dein  "Raatihuone"-ohjelman yhteydessä ja silloin teemana oli uuden gospel-musiikin arvioiminen.
 
Asettumista takaisin syntymäkaupunkiin merkitsi, kun Joensuun seurakunnan seurakuntaneuvosto valitsi Matti Turusen kanttorin virkaan kesällä 2015. Silti työ esiintyvänä taitelijana varmasti jatkuu. Perheen musikaalisuudesta kertoo sekin, että Matin sisar, Maria, on hänkin saanut menestystä niin kuorolaulajana kuin solistitehtävissä. Turusten musiikkisisaruksista tullaan varmasti kuulemaa myös jatkossa.
Omia sävellyksiä
Yksi niistä on Nuoren uskon messu, joka on tehty 1997 rippikoulun isois-kaveri Reijo Keskitalon sanoihin. Kyseinen gospelmessu oli valmis kahdessa viikossa ensimmäisten rippileirin isoiskokemusten jälkeen ja Joensuun Gospelfestareiden innoittamana. Myös tulevana kesänä Matti on mukana Joensuun Gospelfestareilla 12.-14.8., tällä kertaa järjestäjänä. Rauhan messu-sävellys taas syntyi 2004 Loviisan Rauhanfoorumille. Kansainvälisessä messussa yhdistyy valtioiden välisen rauhan ja ihmisen henkilökohtaisen rauhan rukous. Messua on esitetty Loviisan ja Joensuun lisäksi myös Helsingin Tuomiokirkossa YK:n päivän jumalanpalveluksessa ja kuorona on ollut oma Lähde-kuoro.
Kysymykseen, mitä musiikki on Matille merkinnyt, hän vastaa:
”Musiikki on ollut lapsena rakas ajanviete ja harrastus. Aikuisempana, kun harrastuksesta tuli ammatti, musiikki alkoi täyttää elämää ja antaa siihen tärkeää sisältöä. Akustisen musiikin, soittimien ja laulun, kauneus ja koskettavuus puhuttelee edelleen. Laulaminen kehittää myös ihmisessä monia puolia: fyysistä kokonaisuutta, hengitystä, muistia, kehon hallintaa, tunne-elämää, sosiaalisia taitoja, henkistä uskon ulottuvuutta, kielitaitoa ja luo yhteyksiä yli maailman. Oopperamaailma on monien taiteenlajien yhteensulautuma ja kanttorina saa tehdä monipuolisesti musiikkia. Tämä monipuolisuus ja täysivaltaisuus kiehtovat myös. Lisäksi suomalaisilla on paljon oppimista eurooppalaisesta kulttuurista: joka hetki voi kokea ja oppia jotain uutta ja sitten harjoittaa tätä taitoa itsessään. Tämä kaikki on osa sitä mielekkyyttä, jossa musiikki kukoistaa.”

Tulevaa ohjelmistoa ja esiintymisiä on paljon, myös Pohjois-Karjalassa. Kannattaa painaa mieleen ja liittyä kuulijakuntaan:

23.3. klo 19 Johannespassio Lappeen Marian kirkossa
3.4. klo 12 Nuoren uskon messu Hakavuoren kirkossa, Helsingissä

10.4. klo 14 Hyväntekeväisyyskonsertti Joensuun srk-salissa
7.5. Oopperakonsertti Ruokolahdella Jaakkima-opiston Ruokolahti-salissa
9.6. Sotaveteraaniliiton liittopäivät, Joensuu
13.7. Kirkkokonsertti Lappeenrannassa
17.7. Kirkkokonsertti Joensuussa
27.7. klo 12 Kirkkokonsertti Savonlinnassa
12.-14.8. Joensuun Gospelfestivaalit