tiistai 27. joulukuuta 2011

Sävelten siivin

Kiteen mieskuoron johtajan tahtipuikko palautui tavallaan takaisin Vaaran Hakulisten käsiin kevättalvella 2011. Laulajia johti vuodesta 1959 aina vuoteen 1975 Hannu-Heikin setä Onni Hakulinen. Sitten tehtävän otti vastaan Teuvo Tikka, joka muutenkin jätti suuren jäljen kotiseutunsa musiikkikulttuuriin. Hyvät johtajat ovat seuranneet toistaan siitä eteenpäinkin. Se on asia, joka pitää kiitollisena muistaa! Kuitenkaan kuoron vanhimmat laulajat eivät voi välttyä ajatukselta, että Hannu-Heikin käsissä kuoro on nyt palautunut taas alkuperäisille juurilleen.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Kiteen mieskuorolla oli uuden johtajansa Hannu-Heikki Hakulisen tervetuliaiskonsertti Kiteen kirkossa sunnuntaina 11. joulukuuta 2011. Joulunajan suuri kulttuuritarjonta lienee syy, miksi asia julkisuudessa jäi ainakin jälkikäteisarvioina vähälle huomiolle. Siksi teemaan on nyt vielä viikkojen kuluttuakin syytä palata.

Konsertin parasta antia olivat Hakulisten perhetrio ja solistina laulaneen Hannu-Heikin esitykset. Monilla palkitsemisilla ansioituneet soittajat olivat tytär Hanna-Leena pianistina, oma poika Johannes viulistina ja vävy Lauri Savolainen, joka loihti säveliä alttoviululla. Kiteen poika on palannut kotiseudulleen ja komeasti soivat muun muassa solistikappaleet Oskar Merikannon Laatokka ja A. Adamin Oi jouluyö, jotka eivät jättäneet ketään kylmäksi!

Mieskuoron osuutena konsertissa oli kokoelma joululauluja. Osa oli vanhoja ja tuttuja, osa taas uudempaa ohjelmistoa mm. kuoron aikaisempien johtajien Janne Piipposen ja Teuvo Latvalan säveltäminä. Hanna-Leena säestää Teuvo Latvalan säveltämää joululaulua Hyvä olla.

Omaa laulajahistoriaani on kertynyt niin, että alun vuodesta 1962 laskien menossa oleva kausi olisi jo 50:s. Yksi kausi tosin jäi väliin kymmenkunta vuotta sitten, joten juhlavuoden kanssa on vähän niin ja näin. Mutta jos ikää ja terveyttä riittää, ehkä nuo täydet kymmenet ehtii vielä nähdä laskutavasta riippumatta.

Yllä oleva mustavalkokuva otettiin Kupiaisen kaupan rappusilla vappuna 1965. Ne jotka ovat olleet kiteeläisinä jo silloin, tuntevat suuren osan laulajajoukosta. Havaintona tässäkin on, että Hakuliset ovat hyvin edustettuina: Johtajana on Onni Hakulinen, kakkosbassossa Onnin veli Ukko-Simo takarivissä äärinnä oikealla, tosin edessä olevan laulajan taa piiloutuneena. Takarivissä ovat myös Hannu-Heikin isä Viljo, Simon poika Esko ja hänen edessään oikealla Viljon poika Jorma. Onpa Viljon vävykin, Pauli Gröhn laulajien joukossa eräänä kakkostenorina.
Simon poika Veli Hakulinen, ykköstenori, jää kuvassa osittain johtajan taakse.

Kiteen kirkko on ollut kiteeläisten kuorojen suosima esiintymispaikka. Tämä kuva on adventin yhteiskonsertista ehkä vuodelta 1973. Perinne jatkui katkeamatta yli kolme vuosikymmentä. Muutama vuosi sitten tuo ison adventtikonsertin jatkumo loppui, ainakin toistaiseksi.

Kun blogin aiheena on Hannu-Heikin ja yleensä Vaaran Hakulisten laaja musiikkiharrastus, kannattaa muistaa miehen aikaisempia laulajavuosia: Vanhat juhlaohjelmat tosin puhuvat silloin Hannu Hakulisesta, mutta sama Hannu-Heikki silti on kyseessä. Käsilläni on konserttiohjelma vuodelta 1965. Kiteen mieskuoron konsertissa Kiteen kirkossa esiintyivät silloin duettolaulajina Raili Ilvonen, edesmenneen kanttori Kalle Tiaisen tytär ja Hannu Hakulinen. Kappaleet olivat Bertalottin Luoksein jää ja J.S.Bachin Oi tyydy sielu. Hannu-Heikillä oli silloin ikää 19 vuotta ja takana melkoinen laulajanura alkaen pojanäänellä lauletusta sooloista jo kansakoululaisena.

Taustalla oli Viljo Hakulisen ja hänen puolisonsa Aili Hakulisen suuri rakkaus musiikkiin ja laulamiseen. Viljo toimi ennen sotia Sortavalassa sijainneen Vaalijalan kehitysvammalaitoksen laitosmies- autonkuljettajana ja lauloi siellä parhaimmillaan viidessä eri kuorossa. Aili taas oli Sortavalassa Alfons Almin vuosina suosittu oopperasolisti. Asiantuntijat arvioivat silloin, että kyseessä on kansainvälisen luokan sopraano. Silti perhe onneksi oli äidin arvoissa ammattilaulajan uraa tärkeämmällä sijalla. Asiaa ei ole sivullisen helppo arvioida, mutta ehkä oli onni, että lapset saivat pitää lähellään äidin ja isän, jotka johdattivat heidät musiikin uskomattoman hienoon maailmaan. Esittelyä ei kaipaa sekään, että Hannu-Heikin sisar Seija on Kiteen kirkkokuoron pitkäaikainen altto ja hänen tyttärensä Leena Kiteen seurakunnan nykyinen kanttori!

Kiteen Mieskuoro laulaa Sortavalassa ystävyyskuoron kanssa Suomen laulua. Kyseessä oli kulttuuriyhteistyön 15-vuotisjuhla keväällä 2005. Tässä esityksessä johtajana oli nyt jo edesmennyt varajohtaja Seppo Havukainen. Hannu-Heikin Sortavala- taustoista johtuen yhteistyö ystävyyskaupungin kuoron kanssa on saanut jatkoa.

Viljo Hakulisen perheen vanhimmat lapset ovat syntyneet Sortavalassa. Mitä todennäköisintä on, että jos sota ei olisi muuttanut asioita, siellä olisi tullut tehtyä pariskunnan elämäntyö kokonaisuudessaan. Kun kaupunki jäi vieraille, Viljo asettui asumaan Kiteen Savikolle Alavaaran taloksi nimetylle paikalle. Samassa taloryhmässä asuivat myös Onni-veli ja tietenkin kantatilan, Ylävaaran Simo perhekuntineen.

Kaksi diplomilaulajaa tulkitsevat Merikantoa Sortavalassa kesäkuussa 2011. Tilanteena on Sortavalan akateemisen naiskuoron johtajan Valentina Voronetskajan 60-vuotisjuhlien illallinen. Kuvassa ovat siis päivänsankari ja Hannu-Heikki. Lähimpänä yleisönä kuuntelevat Valentinan pojat Peter ja Aleksandr.

Katseet suuntautuvat tulevaisuuteen: Tässä kuvassa vasemmalta alkaen ovat salin akustiikkaa arvioimassa mieskuoron puheenjohtaja Teppo Mikkonen, kuoronjohtaja Hannu-Heikki Hakulinen ja johtokunnan jäsen Matti Saukkonen. Kuvauspaikka on Ruskealan kirkko. Kalevi Keinonen on rakentamisen suururakan voimamies ja toimi 1990-luvun taitteessa hetken Kiteen mieskuoron varajohtajanakin. Siksi siteet Ruskealaan ovat vahvat ja mieskuorolla on historiassaan lukuisia esiintymisiä Kalevi Keinosen järjestämissä jumalanpalveluksissa ja monissa juhlissa.

Kiteeläiset musiikin ystävät ovat saaneet hyvän ja osaavan toimijan Hannu-Heikki Hakulisesta, joka helmikuussa 2011 jäi eläkkeelle kirkkomuusikon ja musiikinopettajan tehtävistä Lahdessa.
Kun talo ja asuminen ovat taas synnyinpitäjässä, Kiteen mieskuoronkin johtajatilanne on laulajien mielestä jälleen hyvissä käsissä. Ei ole kovinkaan tavallista, että pikkukaupungin kuoroa johtaa mies, jolla on takanaan ja vielä edessäkin maineikasta uraa lukuisista omista solistikonserteista, kansainvälisiltä oopperalavoilta ja laajasti tunnettuna kirkkomuusikkona. Tästä on Kiteellä hyvä jatkaa!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Jouluruno Pajapellon nurkasta

Kaunis kivikirkkomme on pakkastalvina kuura-asussa. Tämä kuva tahtoo välittää joulurauhan toivotukset kaikille Pajapellon nurkasta-blogin lukijoille!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Jälleen tulee joulu! Eräs ystävä sanoi taannoin, että ikää myöten ajan vauhti tuntuu kiihtyvän ja kiihtyvän. Vuodet karkaavat vauhdilla ja viikonkierrossa tuntuu joka toinen päivä olevan perjantai! Niin se melkein on, mutta joulurauha ehkä hieman pysäyttää tuota vauhtia: On aikaa hiljentyä, ehkä olla hetki rauhassa, jopa oman sisimpänsä kanssa.

Valkeaa joulua on odoteltu. Nyt kun näitä ajatuksia kirjoitan, maahan leijailee suuria keveitä lumihattaroita. Luonto tekee omaa joulusiistiään. Pajapellon nurkasta ei kovin usein uutta kerrontaa ole tänä syksynä tullut. Syynä ovat olleet kirjoituspuuhat muualla. Tuloksia voi katsella vaikka ostamalla viimeisen Koneviestin numeron tai joulujen välissä ilmestyvän Tractor Power-lehden. Vanhaa tekniikkaa olen siellä muistellut ja remonttitarinoita kertonut. Anteeksi vain lukijani, mutta tarkoitus on ollut hyvä!

Toisella kuvalla haluan ojentaa ruusuiset kiitokset ihmisille, joiden kanssa kuluneena vuotena olen saanut kulkea yhdessä kappaleen matkaa tätä elontaivalta! Kaikki olette olleet omassa roolissanne tärkeitä. Mieskuoro, motoristitoverit, naapurit ja monet muut ystävät, tässä ovat kukkaseni teille! Uusi vuosi tulee pian, se antaa taas uuden kalenterillisen päiviä monille mukaville touhun ja yhteisen vapaa-ajankin vieton hetkille. Kiitos niistä jo etukäteen!

Kolmas joulutervehdys on runo Pajapellon nurkan ukolta: Aikaisemmassa blogihistoriassa on muutamia säkeitä omasta mustakansivihosta vuosikymmenten takaa. Se kirvoitti yhteydenottoja varsinkin naispuolisilta lukijoiltani. Yhteinen pyyntö oli, että kirjoita noita lisää! Vahinko vain, kun se ratsu on jo tainnut jalkansa menettää. Mutta yritetäänpä tuota hätistellä edes hetkeksi hereille!
Olkaatten siis hyvät, niin daamit kuin muutkin runonlukijat!
Siunatuksi lopuksi:
Kaikkea hyvää teille. Niin jouluna kuin tulevana armonvuotenakin!
Pajapellon ukko.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Prologi:
Nousee mäensyrjää mies, jo hieman kumarainen
on askel ihmeen riuska vielä, huomaa vastaantulija
Ei arvaa aatoksia joita miettii papparainen
Ei tunne vanhaa miestä toinen kulkija.

Näin kulki miehen aatos :


Vanha mies, väsynyt, nousee hiljalleen mäensyrjää niin pitkää, aatokset palaavat menneeseen, aikaan mi kauaksi taakse jo jäi: /

Tuolla, tuollahan oli se kaunis ja vihreä, vehmas pienoinen niitty, siellähän nuoruuden vuosina sieluuni lepoa etsin! /
Yhä tuon muistan: silloin se vasta nupullaan oli, ihana ruusupensas, mahtaako olla elävä yhä, vai ehkä jo kaikki kukkansa maahan heitti! /
Jaksanko viel
ä tuon pienen polven matkani sivuun käydä? Yritän ainakin, istahdan kivelle, lepoa jalkani saavat! /
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Mitä ihmettä, vihreä, nuori, suloinen kukkani, siellähän tuo on yhä, on! Voisinko koskea, kuinkahan lienee? /

Rohkaistuu: Mitä jos hetken karheaa, elämän tuiskujen uurtamaa poskea vasten ruusuni umpua painan? /
Menneekö rikki, jos vaikka terälehtensä tyystin hukkaa? Pelkäänpä ihan, kun itsekin nuorena tuota vain kaukaa katsoa saatoin! /
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Voittaa jo pelon, sitten hiljaa tuon ihanan kukkasen ensin poskeaan, sitten sydäntään vasten painaa! /
Syvältä heteitten ummusta hiljaisen kuiskauksen kuulee: Tulithan, tulithan, kauan jo sinua vuotin - vai kuuleeko sittenkin väärin? /

Oikenee siinä työn kumaraan painama selkä, kirkastuu silmät, äsken niin väsyneen harmaat. /
Voima min luuli jo iäksi menneen, lihasten säikeissä nuoruuden vahvana sykkii, totta tää mitenkään olla ei saata!
/
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Irtoaa käsi ruususen varresta hiljaa, varoen hellittää otteensa, ettei vain rikkoisi tuota: täytyy taas mäkeä kohti nousta!
/
Katse ei tahtoisi ihanaa näkyä jättää, tahtoisi mielikin paikalle lepäämään jäädä, odottaa täällä elämän viimeistä iltaa. /

Mutta ei - matkalla toinen on määrä - alkuunhan ylimmän harjanteen laelle läksin, sinne näkyvät eloni helpot ja vaikeat päivät! /
Askel on keveä, ruusuko jalkoihin elämän nesteet toi jälleen? Lieneekö lähtöni enteitä mokomat tunnut? Ehkä ei tällä matkalla sentään? /
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Taivalta jatkaa, hiljaisin miettein. Ja kohta sen muistaa: lähestyy joulu, takaisin lähden, kun harjanteen huipulta laaksooni ensin katson. /
Siellä se elämän lukuisten vuosien, ilon ja helteisten päivien summana syntynyt harmaa mökki, isäntää jouluksi kotiin jo tahtoo. /
Tarjoaa pehmeän pieluksen ryppyisen poskeni alle, villaisen vaippasen raihnaille harteille nostaa. Sinne jo kiireellä askeleet suuntaan! /
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Helppo on kulkea, myötäinen rinne askeleen mittaa jatkaa, ruusunkin muistaa: Hehkuisi tuo ikiaikoihin saakka! Kiitos kun kukkani löysin!