Periaatteessa olen sitä mieltä, että jos vaikkapa kunnallispolitiikasta
on pois jäänyt, pitää antaa työrauha niille, jotka jatkossa asioita ovat
hoitamassa. Ei pidä työntäytyä "rattiin", jos on matkustajan rooliin
joutunut. Näin olenkin yrittänyt toimia viimeiset liki 15 vuotta. Minkä nyt
jossakin juhlapuheessa, blogikirjoituksessa tai lehtihaastattelussa on joskus
tullut aisan yli potkaistua.
Analyysit ovat nykypäivää. Pörssianalyytikot ennustavat ja
ruotivat talouselämän kehitysnäkymiä. Kansainvälisen politiikan analyytikot
tutkivat omaa työsarkaansa. Olisikohan soveliasta yrittää analysoida
Keski-Karjalan nykytilaa, vaikka vain yhtenä osana muutenkin leiskuvaa
keskustelumylläkkää? Siinä mielessä
eläkeläispoliitikolle voitaneen puheenvuoro suoda?
Kitee on ollut kaupunki vuoden 1992 alusta. Eihän sitä asiaa
mistään huomaa, mutta aikanaan ainakin alueen yrittäjät katsoivat näin saatavan
lisää valovoimaa Keski-Karjalan keskukseksi
ymmärrettyyn kuntaan. Neuvostoliiton romahdettua ja rajan avautumisen
näkymissä talouselämälläkin oli odotuksia kasvun alkamisesta esimerkiksi uuden
teollisuuden kautta. Paljon onkin tapahtunut, mutta ennakkoanalyysit ovat
monesti menneet pieleen. Asiat ovat, kuten joskus sanotaan,
"huvikseen" toteutuneet toisella tavalla.
Keski-Karjala on tätä nykyä uskomattomassa hajaannuksen
tilassa. Suurella vaivalla aikoinaan rakennettu yhteistyö hajoaa pala palalta.
Osaksi taustalla on johtajuuden ongelma. Kesälahtea lukuun ottamatta alueen
muissa kunnissa ovat vaikuttaneet uudet kunnanjohtajat ja monet muutkin
avainvirkamiehet. Se on antanut erilaisille luottamushenkilöklikeille oivan
tilaisuuden markkinoida omia nurkkakuntaisia mielipiteitään. Inhimillistä on,
että muualta tullut virkamies turvaa uransa sisäänajovaihetta kuuntelemalla
nöyrästi ympärillä hääräilevää paikallispoliitikkojoukkoa. Saatan olla
väärässä, jos sanon näin käyneen niin Rääkkylässä kuin Tohmajärvelläkin -
vaikka viimeksi mainitussa kunnassa johtoon tulikin oman paikkakunnan kasvatti.
Jo osittain pinnan alle painuneet kaunat ja vanhat kärhämät
lehahtivat ainakin Tohmajärvellä uuteen paloon. Osaltaan "niskaa"
vahvisti Värtsilän kanssa aikaansaatu kuntaliitos. Eräät liitoksen porkkanoina
saadut miljoonat vahvistivat tuntuvasti itsetuntoa. Entisen hallintopitäjän
muistot kaihersivat monen mieltä. Onhan se toisaalta ymmärrettävääkin;
1950-luvun lopulta lähtien Tohmajärvi oli kokenut sivullisenkin silmin
kohtuuttoman paljon menetyksiä.
Oli menetetty
turvepehku-osuuskunta, tiilitehdas, sahalaitos
ja sijainti liikenteen solmukohtana. Onkamo-Parikkala- osuuden uusi ratayhteys ja kuutostien
valmistuminen olivat isoja syitä. Valtionhallinnossa tapahtui taantuminen, kun
verotoimisto siirtyi Kiteelle. Kiteen kehittyessä ainakin mielikuvissa
Keski-Karjalan seutukunnan keskukseksi, ei ollut sekään helppo niellä.
Keski-Karjalan kansalaisopisto jäi ilman Tohmajärveä. Musiikkiopisto sentään
saatiin yhteiseksi, kun myönnyttiin antamaan sen hallintopaikaksi Tohmajärvi.
Hallintopaikkakiistely on jatkossakin ollut enemmän sääntö, kuin poikkeus.
Eihän kukaan ihminen korvaamaton ole, mutta lähes
anteeksipyydellen joudun sanomaan, että mikäli viimeiset kymmenen vuotta täällä
olisi menty edellisellä kunnanjohtajamiehityksellä, moni asia olisi voitu
hoitaa paljonkin tyylikkäämmin. Melko paljon arvoa olisi ollut sillä
asenneilmastolla ja yhteiseksi koetulla historialla, joka näkemyksinä vallitsi
johtajanelikon Jorma Turunen, Ilkka Simanainen, Pekka Ikonen ja Teuvo
Korpelainen aikana. Ainakaan
Helli-sekoilun aikaansaamia ja nyt jo parantumattomilta vaikuttavia yhteistyön
säröjä ei tässä mitassa olisi syntynyt.
Varsinkin kunnanjohtaja Olli Riikonen on omassa kunnassaan
joutunut kohtuuttoman riepottelun kohteeksi. Tekipä hän mitä tahansa, aina
läheltä löytyy viisas, joka katsoo homman menneen täysin pieleen. Riittävän
kauan jatkuneena sellainen alkaa rapauttaa itsetuntoa ja uskoa oman näkemyksen
oikeellisuuteen. Naapurikunnasta katsoen tuntuu pahalta, kun jo pitkään on
näyttänyt, että lahjakkaan ja kehityskykyisen kuntajohtajan siivet on
typistetty ja omanarvontuntokin pian niitattu pohjamutiin. Ja häviäjiä ovat,
ketkäs muut, kuin tohmajärveläiset itse!
Helli-liikelaitos on varmaan jatkossakin pitkään mielessä.
Näin uskon sen nousevan esille täällä ja
muuallakin aktiivisesti hääräilevien
konsulttien koulutuksissa ja ostettujen asiantuntijapalveluiden loppuyhteenvedoissa.
Jos takavuosina tunnettu Murphyn laki oli joltakin unohtunut, nyt saatiin tuore
kouluesimerkki sen toteutumisesta vielä 2000-luvulla. "Jos mikä asia
yleensä voi mennä pieleen, se mitä todennäköisimmin niin meneekin". Jos
edelliset sanat ovat jonkin lukijan mielestä väärässä järjestyksessä,
puolustaudun väittämällä, että käännös on omani.
Jälkipeli on yleensä turhaa, mutta mielessä on monesti
käynyt se käyttämättä jäänyt mahdollisuus kun Helliä perustettiin. Mikäli
ratkaisuna olisi ollut isäntäkuntamalli ja hallinto Tohmajärven kunnassa,
saatettaisiin olla edelleen puheväleissä ja keskeinen aluetta yhdistävä voima,
yhteinen sosiaali- ja terveystoimi, olisi pitänyt Keski-Karjalan myös omana seutukuntanaan yhdessä. Tuskin
Rääkkyläkään olisi silloin omaa irtiottoaan tehnyt, Tohmajärvestä
puhumattakaan!
Tämän päivän tilanteessa kaikissa alueen kunnissa on pätevä
ja todennäköisesti tulevaisuutta realismilla katsova kunnanjohtaja. Odotusarvot
Kiteen ja Rääkkylän suunnilla ovat korkealla. Olli Riikosella on potentiaalia,
kunhan se vapautetaan nurkkakuntaisista kahleistaan. Pitää vain laittaa jalat
ennakkoluulottomasti saman pöydän alle ja pyyhkiä siltä pois kaikki
menneisyyden roju. Silmälasit kannattaa myös puhdistaa ja suunnata katseet
yläviistoon tulevaisuutta kohti. Luottamushenkilöiden olisi syytä syvällisesti
miettiä oman vastuunsa määrää ja sitä, kuinka tulevat polvet aikanaan heidän
työnsä jälkiä tulevat arvostelemaan.
Kaikkea ei vielä ole menetetty!