lauantai 28. maaliskuuta 2015

Thalian temppelissä - kevyesti alta riman


Eräs teatteritalven esityskappaleista Joensuussa on ollut Orkesteri-näytelmä. Jos sillä tavoiteltiin esitteissä luvattua komediaa tai vaihtoehtoisesti jotakin vakavaa sanomaa, "jujun" avautuminen vaatisi vähintään oman käyttöohjeensa.

Kreikkalaiseen mytologiaan viitaten Pohjois-Karjalan huomattavin "Thalian temppeli", virallisesti Joensuun kaupungintalo, sijaitsee keskeisellä paikalla Vapaudenpuiston ja Pielisjoen välissä, siis maakuntakeskuksen ytimessä. Jouko Turkan johtajakaudella Joensuun Kaupunginteatteri pääsi useasti valtakunnallisiin otsikkoihin. Jopa UKK joutui tyynnyttelemään syntyneen teatterilakon laineita omalla kannanotollaan. Johtajia on vaihtunut sen jälkeenkin monesti. Jossakin vaiheessa yleisönsuosio oli vahvaa ja monet klassikkonäytelmät kokosivat upean salin toistuvasti täyteen. Nykyisin tilanne on toinen. Uutta näkökulmaa kaivataan kipeästi, mikäli joskus aiotaan palata takavuosien miltei jo unohtuneisiin katsojalukuihin.
      Monet muistavat aikoinaan ohjelmistossa olleen Sound of music-tarinan musisoivasta kapteeni Trappin perheestä. Samaa genreetä edusti klassikkomusikaali Viulunsoittaja katolla. Yleisö piti tulkinnoista ja se näkyi katselijatilastoissakin. Monet kotimaiset näytelmät olivat nekin onnistuneita suorituksia. Pitkästä listasta poimien Tennessee Williamsia, Dario Fota, Maiju Lassilaa, Teuvo Pakkalaa, jopa Artturi Leinosta ja Kalle Päätaloa on tekstien takaa löytynyt. Maiju Lassila palasi modernisoituna näytelmänä Sulaketta lainaamassa myös kuluneen esityskauden ohjelmistoon. Se tuli katsotuksi ja suvaitsevalla asenteella ajateltuna jotenkin hyväksytyksikin.
     Joululahjaksi saaduilla lahjakorteilla piti sonnustautua taas teatteriin, nyt lauantaina 28.3. Orkesteri-näytelmän esitteessä kerrotaan jotakin sen taustoista sekä myös se, että teksti on kuultu jo aiemmin kuunnelmana ja että siitä on valmisteilla sekä romaani, että elokuva. Toivottavasti niiden luojat löytävät aiheesta enemmän, mitä eilinen tulkinta pystyi tarjoamaan.
     Koko esitys tapahtui näyttämön etualalla, oikeastaan esiripun edessä. Tosin esirippu oli teksteillä ja maalauksilla "koristeltu" ja sitä valaistiin vaihtelevasti edestä ja takaa. Pitkästyttävä jaarittelu "ysäri"-kaudella jotenkin menetyksellä toiminutta yhtyettä muistellen ei saanut yleisöä syttymään. Esitys vietiin läpi näyttelijäkokoonpanolla, johon kuului neljä miestä ja yksi sairaalakääreisiin kiedottu nainen. "Puvun" valinnan peruste ei avautunut katsojille. Arto Heikkilä ja Jarmo Jämsen vanhoina tuttuina yrittivät repiä rooleistaan irti sen minkä saivat, eikä yritystä puuttunut eräiltä muiltakaan roolihenkilöiltä. Mutta tyhjästä ei ole helppo nyhjäistä, sanoo vanha viisaus.
     Alkuaan esityksen kesto väliaikoineen oli 2,5 tuntia. Nyt väliaikaa ei enää ole ja esitystä tiivistäen se on saatu lyhennettyä kestoaikaan varttia vailla kaksi tuntia. Silti pitkästynyt katsoja ennätti moneen kertaan tarkistaa kellosta ajan kulumista. Entisenä harrasteteatterinäyttelijänä ei voinut välttyä myötähäpeän tuntemuksilta esityksen päätyttyä: Kun näyttelijät tulivat etualalle loppuaplodeja varten, ne olivat varsin vaisut. Yleisö alkoi nopeasti poistua salista, eikä uuttaa  esilletulokertaa enää aplodeerattu. Varmasti masentava kokemus näyttelijöille, jotka sentään  yrittivät saada jotakin aikaiseksi yhteen mittaan miltei kahden tunnin ajan!
     Joskus talven aikaan satuin samaan seuraan erään Joensuun Kaupunginteatterissa 1970- ja 1980-luvuilla toimineen miehen kanssa. Hänen aloitteestaan käyty keskustelu oli teemoiltaan samaa asiaa, johon tässä tarinassa on puututtu. Totesimme meillä olevan yhteisen huolen maakunnan laitosteatterin puolesta. Juttukaveri totesi: ei riitä, että näyttelijöillä on keskenään hauskaa, pitäisi kuitenkin ensisijaisesti muistaa yleisö ja tuottaa sille nautittavia teatterielämyksiä. Ovathan näyttelijät ammattilaisia! Puitteet ovat upeat: Eliel Saarisen piirtämä talo on hieno ympäristö äskettäin uudelleen kalustettuine teatterisaleineen. Kelpaa siellä katsojien nyt istua väljillä ja mukavilla tuoleilla.

Joensuussa ei silti pidä antautua pessimismiin; kaikkea ei sentään ole menetetty. Tarvitaan uutta ohjelmistopolitiikkaa ja vahvaa "omistajanohjausta", terveesti nähtynä. Taidetta kun tuotetaan täälläkin suurelta osin veronmaksajien varoin. Näyttelijöistä kyllä irtoaa, jos on osaava ohjaus. Muuttuneeko asia uuteen uskoon näillä johtamisresursseilla - vai pitääkö vielä kerran vaihtaa henkilöä?


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Jälleen Haapsalussa

Haapsalu on tuttu kaupunki. Useita kertoja tänne on tultu kylpylään ja muutama kesäinen muukin retki tänne on tehty. Nyt pitää hoitaa terveyttä, hankkia uudet silmälasit ja rentoutua arkisten puuhien lomassa. Tuulinen ja koleahko tiistai, mutta silti kaupunkikävelyllä käydessä kameraan kertyi muutama kuvaotos.


Laine-kylpylän liikekilpi on meren rannalla. Tosin kyseessä on aallonmurtajan suojaama lahdelma, josta on vain kapea silta-aukko yhdistäjänä mereen.

 
Upea iltapäivän auringonsilta ranta-"bulevardilta" kohti avomerta.  
 


Kauppojen hyllyt notkuvat tavaroista. Talven aikaan ostajia on kuitenkin vähän. 
 
 
Ruokakaupan kylmäkaapeissa on niissäkin kotikokeille monia vaihtoehtoja aterioitten tekemiseen. 


Entisenä putkiurakoitsijana oma kiinnostus suuntautui tietenkin alan liikkeisiin. Hinnoista tehty havainto osoitti sikäläisen tason olevan monissa tutuissa tuotteissa vain noin 40% Suomen hinnoista. 

 
Haapsalun tori on melko pieni. Talvinen aika on sielläkin hiljainen. Valtaosa myyntipöydistä niin sisällä kuin ulkonakin oli tyhjinä.


Jokunen torimyyjä oli pystyttänyt pöytänsä ulos. Silti juureksiakin oli tarjolla, sillä iltapäivällä oli lämpöasteita jo lähelle kymmenen.


Katunäkymä on sekin hiljainen. Kesällä täällä on paljon omilla autoillaan tulleita turisteja. Nyt liikkujat ovat pikkukaupungin omaa ja sen lähiympäristön väkeä.
 

Yhteisen kävelykierroksen lepohetki Rondo-kahvilassa. Seurana on tuttu pariskunta Kesälahdelta.
 

Katukuvaa vähän keskustasta sivussa. Täällä vallitsee vieläkin hiljaisempi talvinen elo.
 

Olaf Tarun tarina on tätä blogia seuraaville tuttu. Nyt Tarun haudasta on tullut itselle miltei pyhiinvaelluspaikka, jossa pitää käydä aina, kun matka tänne suuntautuu.
 
 
Olaf Taru halusi pitää asuin-osoitteensa salaisena. Siksi sitä en hänen elinaikanaan kertonut. Vahingoittamatta mitään nyt voi sanoa, että osoitteessa Posti 5-9 sijaitsevan talon tornihuoneessa sijaitsi hänen pieni kotinsa. Talon alemmissa kerroksissa on tätä nykyä muun muassa kahvila ja kauppaliike. Tornihuoneissa ei ilmeisesti enää asuta. Katutason myymälässä tunnettiin ja tiedettiin kyllä asioita talon edesmenneestä sotaveteraanista.

 
 
Tässä Olafin torniasunto on kuvattu lähemmäksi zoomattuna.


Kylpylämme ulkoasusta ei voi päätellä kuinka viihtyisää talon sisällä on. Viihtyisää, kyllä, ja hyvät hoidot sekä mainio ravintola.
 
 
Ravintolan iltaohjelmassa oli useasti musiikkia. Tässä musisoi pariskunta, jonka rouva oli myös kylpylässä työskentelevä fysioterapeutti. Aikaisempina vuosina hän on toiminut jopa musiikinopettajanaja ja soitinyhtyeen pianistina.


Yhtenä iltana ravintolassa juhlittiin paikallisen henkilön syntymäpäiviä. Kauniit kattaukset oli tehty huolella. Seuraavat kaksi kuvaa on otettu malliksi sikäläisten hovimestarien taidoista.
 


 Alkupalapöydän kattausta lähempää kuvattuna.
 

Lopetuskuvissa olemme jälleen kaupungilla. Piispanlinna on eräs tunnettu nähtävyys Haapsalun pikkukaupungissa. Joka vuosi suunnilleen 20. elokuuta täällä pidetään keskiyön teatteriesitys. Silloin vanhan tarun mukaan linnan muureista ilmestyy valkea neitsyt, jonka osin järkyttäviin elämänkohtaloihin näytelmäkin perustuu. 


Sitten vielä yksi hautausmaakuva. Täällä ovat kaikkein vanhimmat leposijat Haapsalun kaupungissa. Historia alkaa keskiajalta ja nyt täällä haudataan enää vanhoihin sukuhautoihin
 
Haapsalu elää omaa pikkukaupungin elämäänsä. Kesä on vilkasta aikaa. Sitä odotellen paikallinen väki sinnittelee kuin parempia aikoja kohti. Haapsalun kylpylöissä tilanne on toinen. Lähinnä suomalaiseläkeläiset tulevat tänne joukolla ja siksi kaksi kylpylää ovat talvisinkin lähes täyteen buukattuja. Se on hyvä asia, sillä paikkakunnalla ei juuri muita suuria työnantajia olekaan.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Sinnikäs opiskelija Salme Saukkonen 94-vuotias

 
Salme Saukkonen kotonaan Helsingissä. Tammikuu 2015.
 
Nykyään Helsingissä asuva Salme Saukkonen täyttää maaliskuun 11. päivänä 94 vuotta. Taustaltaan hän on kotikylänsä Kiteenlahden K-kauppias Heikki Saukkosen tytär. Heikki toimi kylän kauppiaana 1920-luvun alusta aina 1950-luvun loppuun. Liikerakennukset sijaitsivat Matkaselkään ja Sortavalaan vievän maantien varressa, vajaan kymmenen kilometrin päässä Kiteen kirkolta. Salmen elämäntarina on monella tavalla poikkeuksellinen.

Salme Saukkonen syntyi keväällä 1921 Kiihtelysvaarassa, jossa Heikki-isä oli Osuusliike Kauppa-Sammon myymälänhoitajana. Perhe siirtyi Kiteelle Salmen ollessa vielä kapaloissa, joten tyttö kävi kansakoulunsa Kiteenlahdessa. Teini-iässä alkaneisiin ammatillisiin opintoihin kuului kauppakoulu Joensuussa. Jatkossa, välirauhan keväällä 1941, Salme sai päästötodistuksen Kuopion kauppaopistosta ja löysi kohta työpaikan Oy Schauman Ab:n Joensuun tehtaan konttorista. Jatkosodan loppuvuosiksi hän ehti mukaan lottatyöhön. Alkuun tehtävät olivat siirtolaisten muonittamisessa Kiteellä. Sitten Salme koulutettiin viestilotaksi ja sodan viimeisenä palvelupaikkana oli Äänislinnan puhelinkeskus.

 
Kauppias Heikki Saukkosen ensimmäinen myymäläkiinteistö ja nuori perhe vuonna 1921. Puolivuotias Salme on äitinsä sylissä.
 
 
Kiteenlahden koulun naisopettaja Viola Nikkonen ja kaksitoista keväällä 1932 päästötodistuksen saanutta tyttöä. Pukuina ovat omin käsin tehdyt keijukaismekot ja edessä on lähtö kevätretkelle Sortavalaan. Henkilöt Viola Nikkosesta lähtien oikealle, takarivi, (myöhempi sukunimi suluissa): Iida Hakulinen (Liukkonen), Suoma Kettunen (Timonen), Salme Saukkonen,Taimi Tarkkonen (Tynkkynen), Saini Kettunen ja Helmi Kostamo (Lemmetyinen). Kahta äärinnä oikealla olevaa ei tunnistettu. Edessä vas.alkaen: Lyyli Havukainen (Koskelan Havukainen), seuraavaa ei tunnettu, sitten Hilma Ilvonen (Repo) ja Anni Timonen (Malinen). Henkilöt tunnisti Salme Saukkosen pian 92-vuotias sisar Ilma Matikainen. 
 
 
Saukkosen liikerakennusta laajennettiin useaan otteeseen. Pienen alkuperäisen puodin vasempaan päähän tehtiin ensimmäinen laajennus 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa.

Kotimaa kun taakse jäi”
1940-luvun loppuvuosista lähtien suomalaisneitonen oli töissä ulkomailla. Hän oli jonkin aikaa sairaala-apulaisena alallaan pohjoismaitten arvostetuimmassa hoitoyksikössä, Suomessa tunnetulta nimeltään Tukholman Karoliininen sairaala.
      Siellä hän palveli yleensä hyvin varakkaille tarkoitetulla osastolla, jossa oli vain kahdeksan vuodepaikkaa. Kun Salme aloitti työt, samalta osastolta oli marsalkka Mannerheim siirretty paria kuukautta aikaisemmin Lausanneen, sveitsiläiseen sairaalaan. Tunnetusti miehen elämänlanka katkesi tammikuussa 1951.
 
 
Perhepotretti kauppias Saukkosen 70v. juhlista 1956. Heikki-isän vieressä Salme veljensä Sepon kanssa. Muita aikuisia ovat siskot Leila ja Ilma, jonka lapset myös ovat mukana. Äiti Siiri Saukkonen istuu etualalla.
 
Eurooppaa nähnyt palasi kotiin
Tukholmasta käsin Salme teki matkoja muun muassa Lontooseen. Lyhyt pesti rahtialuksen laivatarjoilijana vei tytön Marseillen satamakaupunkiin Ranskassa. Myöhemmin, Oslossa Holmenkollenin talvikisoissa 1951, hän pääsi todistamaan Paavo Lonkilan kultamitalisuoritusta 18 km:n hiihdossa. Saman vuoden keväällä Siiri-äiti täytti 50 vuotta ja Salme palasi pysyvästi Suomeen.
      Isän ostamalla pienellä Ford Prefectillä matkustettiin kesällä 1952 Helsingin olympialaisiin. Kuljettajana oli äsken ajokortin saanut Leila-sisar. Sillä reissulla Salme katseli myös Etelä-Suomen työmahdollisuuksia. Eräässä metallialan yrityksessä hän kävi esittäytymässä mahdollisena rekryyttinä konttoristin toimeen. Se johtikin työsopimuksen syntymiseen kevättalvella 1953. Kesällä kun olivat olleet mukana hyvät työtodistukset Kiteen Säästöpankista. Niiden allekirjoittajana olivat kirkkoherra Kaarlo Heikkilä ja Kiteen nimismies Ilmari Havola, jotka molemmat olivat toimineet paikallisen säästöpankin sivutoimisina johtajina.

 
Kaupparakennus ja siihen liittynyt asunto laajennettiin vielä kerran 1930-luvun loppuvuosina. Salme Saukkosen muistikuvien mukaan talon puutarhan suunnasta  otettu kuva on ehkä kesältä 1938. Tämä rakennus muistetaan Kiteenlahdessa hyvin vielä nytkin. Talo oli myyty kylään muuttaneelle kauppias Martti Tahvanaiselle vuonna 1961. Hänellä oli huono onni, sillä kaupparakennus tuhoutui tulipalossa jo seuraavana talvena. 
 
Pankkivirkailijasta tuli aikuisopiskelija
Jatkossa työhistoria karttui pankkivirkailijana ensin Joensuun ja sitten pääkaupunkiseudun säästöpankeissa. Kauppakoulu Joensuussa ja kauppaopisto Kuopiossa olivat siis pohjana, kun Salme tentti työn ohessa keskikoulun oppimäärän. Eläkkeelle siirryttyä tulivat iltalukiossa suoritetuiksi tarvittavat opinnot ja ylioppilaslakki istutettiin kutreille vuonna 1985, silloin 64-vuotiaana.
Sairaus sekoitti opinnot
Sitten vakava sairastuminen keskeytti opiskelun. Munuaissyövän selättäminen vei aikaa neljä ja puoli vuotta. Silti tähtäimessä oli filosofian maisterin tutkinto ja opintojen edetessä Salme Saukkonen sai hum.kandin paperit vuonna 2007. Silloin ikää oli 86 vuotta. Jo aikaisemmin, vuotena 2005, hän sai valmiiksi 327-sivuisen kirjan nimeltä Kiteen ja Tohmajärven lotat 1921-1944. Teos oli tarkoitettu maisterintutkinnon lopputyöksi, mutta se ei kelvannut eräitten puutteittensa takia. Lisäksi se oli tutkielmaksi liian laaja.
Maisterin arvo on yhä mahdollinen
Salme Saukkosella oli voimassa oleva opinto-oikeus Turun Yliopiston Suomen historian laitoksella. Sinne kirjautuneena hän lähti uudelleen tekemään lopputyötä, nyt teemalla Rintamanaisten muistelmakirjoitukset. Alkuun maisterintutkinnon piti olla valmis vuoden 2013 loppuun.
     Heikkenevä näkö alkoi kuitenkin vaikeuttaa päätetyöskentelyä niin, ettei Salme ennättänyt saada työtä valmiiksi. Lisäksi tutkimusaiheesta ei löytynyt riittävästi tieteellisesti arvokasta uutta tietoa. Nyt Salmella on jo kolmas tutkimusaihe; Rintamapalvelutunnus. Siitä on kokemusta omasta takaakin ja nyt tutkijalla on ajallisesti rajoittamaton työskentelylupa, joten aikaa työn loppuun saannille on.
     Olin vierailemassa hänen kotonaan Helsingin Kalliossa, Porthaninkadulla, perjantaina 30.1. Huumorin pilke silmäkulmassaan Salme arveli kahvipöydässä: ”Taisin jäädä ikuiseksi humkandiksi”. Kuitenkin hyvälle silmälääkärille aika on jo varattuna. Ja jos kaikki menee hyvin, ystäväpiiri saattaa päästä vielä juhlimaan tuoretta maisteria.
 
      Harvinaisen sitkeä entinen kiteenlahtelainen tyttö, ”kauppias Saukkosen Salme”, on henkisesti täysin skarppi, virkeä ja karjalaisen iloinen nainen, silti ikänsä sinkkuna elänyt.


Kun tarinan päähenkilö on Salme Saukkonen, on syytä liittää tarinan päätteeksi hänestä vielä yksi kuva. Sen otti joulukuussa 2014 Salmen naapurina Porthaninkadulla oleva ja valokuvaamoa pitävä rouva. Kun Salme meni hänen luokseen joulutervehdykselle, rouva otti kuvan kukkien tuojasta ja antoi otoksen Salmelle omana joululahjanaan. 






 

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Musiikki ei tunne rajoja



Juhla on alkamassa. Kuvassa esiintymispukuihinsa pukeutuneena on Kiteen mieskuoron yhteistyökumppani Sortavalan Akateeminen naiskuoro.
 
Sanoilla "Musiikki ei tunne rajoja", oli otsikoitu kahden kuoron voimin tuotettu 25-vuotisen kulttuuriyhteistyön juhla Sortavalassa lauantaina 28.2. Entisestä tyttökoulusta kunnostetun kirjaston juhlatila täyttyi paikallisesta yleisöstä. Kiteen mieskuorosta oli mukana parikymmentä laulajaa. Kumpikin kuoro esitti konsertissa oman ohjelmansa. Lisäksi kuultiin Kiteen mieskuoron johtaja Hannu-Heikki Hakulisen ja Sortavalan Akatemisen naiskuoron johtaja Valentina Voronetskajan sooloja ja myös johtajaparin laulamia duettokappaleita. Lopuksi kuorot yhdistettiin ja sekakuoromuodossa esitettiin venäjänkielinen Krushitsa (Päärynäpuu) ja suomenkielinen laulu Jo Karjalan kunnailla lehtii puu.
     Sortavalan piirihallinnon johtaja Sergei Krupin toi juhlaan kaupungin tervehdyksen. Hän korosti puheessaan pitkäaikaisen kuoroyhteistyön suurta merkitystä rajanylittävän säveltaiteen ylläpitäjänä. Hän toi esiin senkin, että juuri järjestöjen välinen suora yhteistyö on mitä parhain tapa lähentää eri kulttuurien ihmisiä ja on omiaan poistamaan turhien ennakkoluulojen luomia asenteita. Sortavalan kaupungin puolesta ojennettiin kiteeläisille useita lahjaesineitä ja kuorojen johtajat palkittiin henkilökohtaisilla kunniakirjoilla.
     Ystävyyskuorotoiminta on ollut viime kuukausinakin melko laajasti esillä myös Pajapellon nurkan tarinoissa. Siksi tällä kertaa tekstiä on vähän, mutta muutamat kuvat varmasti välittävät tunnelmia Sortavalasta 28.2.2015
 

Salin toisella reunalla oleva joukko edustaa Kiteen mieskuoroa. Kaksi oikealla istuvaa daamia ovat naiskuoron pianisti Ludmila Novikova ja naiskuoron johtaja Valentina Voronetskaja  

 
Hannu-Heikki johtaa sekakuoroksi yhdistettyä joukkoa. Laulu on Jo Karjalan kunnailla lehtii puu.
 
 
Valentina Voronetskaja ja Hannu-Heikki Hakulinen lauloivat duettona Oskar Merikannon Eino Leinon runoon säveltämän kappaleen Oi kiitos sä luojani armollinen.
 
 
Kiteen mieskuoron johtaja Hannu-Heikki ottaa vastaan Sortavalan kaupungin ja sen piirihallinnon tervehdystä. Puhumassa on johtaja Sergei Krupin oikealla puolellaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan osaston johtaja Ljubov Morshenko. Kukkia ojentamassa on vielä Svetlana-neito, hänkin kaupungin kulttuuriosastolta. 
 
 
Kiteen kaupungin ja suomalaisen ystäväkuoron tervehdyksen juhlaan välitti mieskuoron puheenjohtaja Matti Saukkonen. Hänkin totesi, että kuluneina vuosina on opittu paremmin tuntemaan molempien kansojen musiikkiperinnettä. Yksi esimerkki on se, että Sortavalan Akateeminen naiskuoro esitti tässäkin konsertissa erään Oskar Merikannon sävellyksen. Se oli Kesäillan valssi, jonka kuoro lauloi suomenkielellä.
 

 
Kuorotapahtumiin kuuluu vakiintuneesti karonkka-illanvietto. Konsertti on onnistuneesti päätöksessä ja nyt  voi ottaa jo vähän rennommin kuluttamalla aikaa hyvän ruoan ja vuosikymmenten aikana tutuksi tulleen ystäväjoukon parissa. Tämän koosteen kahdessa viimeisessä kuvassa karonkkapöydissä on niin kiteeläisiä vieraita, kuin Sortavalan naiskuorolaisiakin.