sunnuntai 22. elokuuta 2010

Sukuseuran kesämatka kahden meren taakse

Syksy on tullut ja koulutkin ovat taas alkaneet. Kuuma kesä kypsytti sadon pelloilla ennennäkemättömällä kiireellä. Monelle tilalla puinnit olivat ohi jo ennen elokuun puoliväliä. Se on hyvinkin kaksi viikkoa normaalivuotta aikaisemmin. Sadon määrä tosin on pieni ja jyväkokokin muistuttaa vanhojen miesten sanoin oravankynsiä. Mutta samat miehet sanoivat niinkin, että poudan tähteillä eletään, hallan tähteillä ei. Havukaisten sukuseura järjesti matkan Saarenmaalle elokuun 5-8. päivien aikana. Sää ja lämpö suosi tätäkin matkaa, jolle osallistui 41 henkeä Kiteeltä, Tohmajärveltä ja Etelä-Suomestakin. Tähän alle on koottu muutamia kuvia muistoina katseltaviksi, niin matkallaolleille kuin muillekin tätä blokia tutkiville.


Merelle oli matkan suunta, peräti kahden meren, Suomenlahden ja Itämeren yli. Vettä on Keski-Karjalassakin, ei sen puoleen. Tämä näkymä on Orivedeltä, taustalla häämöttää Paasselkä.

Torstaiaamuna 5.8. noustiin bussiin ja matka alkoi. Illalla ennen yhdeksää oltiin jo perillä Kuresaaressa. Illallisen jälkeen maistui jo unikin. Seuraavana aamuna oltiin virkeinä näkemään ja kokemaan Saarenmaan antia. Kuva on Meri-hotellin aamiaisravintolasta.
Saarenmaa on Viron saarista suurin. Sen koko on noin 2.750 neliökilometriä, mikä on jokseenkin tarkasti kolme kertaa Kiteen pitäjän pinta-ala. Väestöä siellä on pyöreät 40.000 ihmistä, joista 16.000 asuu Kuresaaren kaupungissa. Asutushistoria ulottuu varmuudella ainakin 8.000 vuoden taakse. Historian aikana saarta, samoin kuin Viroa muutenkin, ovat hallinneet lukuisat vallanpitäjät: Saksa, Tanska, Ruotsi ja Venäjä/Neuvostoliitto tunnetuimpina. Erilaiset ritarikunnat taas ovat nykyihmisille vallanpitäjinä vieraampia. Niitäkin mahtuu historiaan, ainakin keskiajalla. Kristinusko saarelle tuli saksalaisten tuomana joskus 1200-luvulla. Vanhimmat säilyneet kirkot ovatkin niiltä ajoilta. Kihelkonnan kirkko on 1200-luvulta. Karjan kirkko jossa kävimme saarikierroksella, on peräisin 1300-1400-lukujen vaihteesta.
Viron itsenäistyttyä 1992 monet asiat saivat uutta vauhtia. Suomalaismatkustajat ovat löytäneet Viron monet kylpylät, joukossa myös Saarenmaan ja Kuresaaren siellä. Lähieksoottisena kohteena Saarenmaa tarjoaa varsinkin kesäaikaan monenlaista nähtävää ja koettavaa. Kulttuuriantiakin on mm. musiikin konserttiviikolla ja merellistä juhlaa tarjotaan Kuressaaren meripäivillä. Matkamme ajalle sattunut meritapahtuma järjestettiin nyt jo 14. kerran. Mutta antakaamme kuvien kertoa enemmän siitä, mitä neljän matkapäivän aikana koettiin!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Pikkukaupungin oloinen Kuresaari on kodikas ja vehmaskin. Tämä kuva on Piispanlinnan vieressä sijaitsevasta puistosta. Siistiä on ja laululavallekin voisi nousta vaikka solistina, jos jostakin syystä sattuisi kovasti laulattamaan!

Suoraa tietäkin Saarenmaalta löytyy. Pinnanmuodostus on kovin tasaista. Jos korkeutta merenpinnasta on kolmekymmentä metriä, täällä puhutaan jo vuoresta. Tässä ollaan matkalla saarikierokselle.

Pangan rantaylängöltä on putousta merenpintaan noin 21,5 metriä. Dolomiittikivinen rantajyrkänne on petollinen: Noin kuukausi sitten eräs mies kohtasi täällä matkansa pään, kun kallioreuna yllättäen lohkesi liian reunalle menneen alta. Siksi oppaamme Annelin varoittelut eivät olleet turhia.

Paikallisina matkamuistoina tarjotaan dolomiitista tehtyjä käyttö- ja koriste-esineitä. Täältä Pangasta lähti pieni dolomiittinen huhmare monen Havukais-matkalaisenkin mukaan.

Virolainen kulttuuri ja esineistö on läheistä sukua meille suomalaisille. Pohjoisia veljeskansoja kun ollaan. Suomalaisista elokuvista tuttu kyläkeinu on eräs yhteisiä perinne-esineitä. Matkamme nuorimmat kokeilevat tässä miten se heilahtaa.

Anglan kylässä pistäydyimme ihailemassa tuulimyllymäkeä. Aikanaan siellä oli kaikkiaan yhdeksän toimivaa myllyä. Vieläkin niistä on jäljellä viisi.

Karjan kirkolla on ikää liki 700 vuotta. Kirkossa ei ole tornia, ne tulivat täällä kirkkorakennuksiin vasta myöhemmin. Kello sijaitsee yläkolmiossa näkyvän aukon takana. Tässä kirkossa on harvinaisen paljon kiviveistoksia. Sanotaan että Karjassa niitä on kyläkirkoista puhuttaessa eniten koko Euroopassa.

Tämä alttaritaulukin kaunistaa Karjan kirkkoa, tosin huomattavasti rakennusta nuoremmalla ajalla tänne tuotuna.


Kaalin kraateri on erän Saarenmaan tunnetuimpia nähtävyyksiä. Tässä osa joukostamme on matkalla tutustumaan kohteeseen. Kaikki eivät mahtuneet samaan kuvaan.

Opastaulu kertoo kraaterin syntyneen noin 7.000 vuotta sitten. Läpimitaltaan 110 metriä olevan pääkraaterin lisäksi lähiympäristöön iskeytyi samalla kertaa kymmenkunta pienempää meteoriittia. Ne on merkitty ilmavalokuvaan ympyröin.

Tavallisesti kraaterilammikossa on vettä liki kymmenen metriä. Kuuma kesä oli haihduttanut vesipinnan nyt ennenäkemättömän alas.

Värikästä on Kuresaaren kesässä. Kukkaistutukset ja katukoristeet kaunistavat ympäristöä. Aurinko paistaa niinkuin kesään kuuluukin!

Jalkakäytävillä on istutettuja puita ja lisäksi kukkia on antamassa pehmeyttä ja kodikkuutta tähän, tosin nyt hyvin pieneen, kuresaarelaiseen kivierämaahan.

John Bull-ravintola hotellimme vieressä sijaitsee vanhasssa puurakennuksessa. Tarjoilupöytänä ja rekvisiittana palvelee entinen venäläisbussin ohjaamo.

Majoituspaikkamme Meri-hotelli näkyy satama-altaan takaa. Meripäivien takia alueella on paljon väkeä, esiintymistelttoja ja monenlaista torimyyntiä.

Kuresaaren meripäivien pääareena oli tämä suurin teltta. Tänne oli sijoitettu säänsuojaan konsertit ja monet muut yleisötapahtumat.

Eräs suurimmista nähtävyyksistä Kuresaaressa on Piispanlinna ja sinne sijoitettu iso museo. Tämä holvikäytävä on keskiajalta. Useissa Euroopassa tuotetuissa elokuvissa tapahtumia on sijoitettu ja kuvattu tällä käytävällä. Siksi näkymä sattaa olla tuttu, vaikka Piispanlinna olisi muuten vielä käymättä.

Vanhaa maatalousvälineistöä, meillekin tuttuja, on Piispanlinnan museon kokoelmissa.

Tässä on meijerikoneita, sentrifuugi, separaattori ja myös vanha Deuz-merkkinen maamoottori. Silläkin on ikää liki sata vuotta.

Saaren sotaista historiaa: Maxim-konekivääri, käsiaseita ja pommin täysosuman pirstoma tykinpiippu. Esineet ovat toisen maailmasodan vuosilta.
Puolen tunnin merimatka mantereelta Saarenmaalle tehdään autolautalla. Virtsu-Kuivastu-välillä liikennöi tarpeen mukaan samanaikaisestikin useita lauttoja. Uusin niistä on äskettäin käyttöön otettu m/s Saaremaa. Se ei kuitenkaan sattunut ajovuoroon meidän ylityksissämme.
Sunnuntai-iltana 8.8. oltiin jo lähellä paluumatkan päätepistettä. Kuvassa vasemmalla ovat kuljettajamme nurmekselaismatkatoimistosta. Kolmas mies heidän vieressään on sukuseuran aikaisempi puheenjohtaja Alpo Havukainen Kiteeltä. Tyytyväisiä oltiin matkan antiin, todettiin monella suulla. - Aletaan vain pohtia uusia suuntia tuleville kesille, kuului evästys!











lauantai 14. elokuuta 2010

Rautaa ja petroolia Puhoksessa ynnä kaksipyöräisten juhlaa Puruveden rannalla

Puhoksen perinnekonepäivistä on tullut suosittu kesäinen käyntikohde. Vanha tekniikka herättää nostalgisia muistoja ja monesti siellä tapaa myös vanhoja tuttuja, jotka ovat kesälomamatkallaan entisillä synnyinsijoilla.



Helteisen kesän aikana ei ole tullut paljonkaan kulutettua aikaa tietokoneen vieressä. Uusia kuvatallenteita on kyllä otettu katseltaviksi paljonkin. Niihin voi palata sitten, kun pimenevät illat ja sään kylmeneminen talven odotuksessa ovat esissä. Matkojakin on tullut tehtyä. Niistäkin tulee aineistoa tälle foorumille vielä lähiviikkoina. Tämänkertaisessa blokissa on otoksia perinnekonepäiviltä ja Ponutaival-tapahtumakin on mukana muutaman valokuvan verran.

Tämän kesän perinnekonetapahtuma toteutettiin pääosin kiteeläisvoimin. Aikaisempina kesinä koneita on tuotu Puhokseen Pohjanmaata myöten. Tässä ovat kiteeläisen Jari Hirvosen apumoottoripolkupyörät. Ajokunnossa ovat molemmat. Kohta sotien jälkeen ennen 60-70-lukujen varsinaista mopokautta näilläkin huristeltiin asioita hoitelemassa.

Vaasan Moottoritehtaan Olympia-maamoottoreita on tässä edustava kokoelma.

Etelä-Suomesta kotoisin oleva harrastaja oli tuonut paikalle upeita Indian-merkkisiä jenkkipyöriä. Hienoon kuntoon entisöity Chief 1200-malli on vuodelta 1946.

Trabant-automerkin tarina päättyi, kun sosialistinen leiri romahti ja Itä-Saksana tunnettu DDR liitettiin Saksan liittotasavaltaan. "Trabi" on nyt kulttiauto ja sen keräilyarvo on suuri. Kuvassa näkyy entisöidyn ajokin ilmajäähdytetty kaksitahtikone. Konepellin alla on tilaa huoltotöillekin.

Markku ja Kalle Hurskainen ovat voimahahmoja Puhoksen tapahtuman järjestäjinä. Tässä Markku Ritva-puolisonsa kanssa. Katse on jo suunnattu eteenpäin, ehkä mielessä ovat jo tulevien vuosien perinnekonepäivät.

Oma panokseni oli tänä vuonna vanhan moottoripyörän ja maamoottorin vienti koneitten rivistöön. Tässä kiteeläinen Toivo Halttunen tahkoaa puukkoa hupimielessä rakentamallani moottori-tahkoyhdistelmällä.

1950-luvun alkuvuosina tuotiin Amerikasta pieniä määriä Ford-traktoreita. Harry Fergusonin kanssa riitaanpäättyneen yhteistyön jäljiltä tämä Ford-malli muistuttaa suuresti "harmaa"-Ferkku nimellä tunnettuna brittikoneita. Fordin insinöörit olivatkin muotojen ja muun tekniikan takana. Englantilaisen Harryn keksintö oli painonsiirrolla varustettu kolmipistehydrauliikka. Pitkässä oikeudenkäynnissä Ford joutui lopulta maksumieheksi, mutta kehitti pian kokonaan uuden malliston. Vuodesta 1952 lähtien siitä tuli Suomessakin paljon myyty ja arvostettu maatalouden työjuhta.

Zetor 25-mallit olivat hyvin yleisiä traktoreita 1950-luvun Suomessa. Tsekkimerkki oli vapaasti saatavissa, kun itätuontia ei rajoitettu. Hankkija myikin parhaimpina vuosina jopa nelisentuhatta uutta säksättäjää suomalaisviljelijöille. Tämän alkuperäiskuntoisen 25K-mallin omistaja on Kalle Markunpoika Hurskainen.

Tässä on se "Harmikki", "Pikku-Ferkku" tai "Pikkuharmaa"-lempimilläkin tunnettu Ferguson TE-20. Ahkeraa työmyyrää toimitettiin 1950-luvun alkuvuosina bensiini- petrooli- tai dieselkäyttöisinä. Uusi 35-malli esiteltiin vuonna 1956. Tämä kesällä 2010 Puhoksessa mukana ollut yksilö on vielä alkuperäisissä maaleissaan.

Nostalgiaa se on tämäkin: Hurskaisten vanha "porilainen" ja puimakone kauranpuinnissa vanhaan malliin. Tuttua ja koettua puuhaa tuokin on monelle paikalla ja katsomossa olleelle.

Kiteeläinen erikoisuus on tämä steelpan-orkesteri. Suomessa melko harvinaisen soittimen osaava valmistajakin on kiteeläinen mies, Simo Tiainen. Etelä-Amerikassa hyvinkin tunnettu instrumentti on tämän orkesterikokoonpanon soittimina. Steely Wonder-yhtyettä on kouluttanut ja johtaa tässäkin Tuula Tiainen, Simo Tiaisen musiikinopettajapuoliso.

"Mikäs sen kauniimpoo ois": Nuorenparin kuvitteellinen matka lypsylle taittuu rattoisasti "piikkilangankiristäjällä", jonka virallinen nimi taisi olla Valmet 15.

Sitten muutama kuva tämän kesän Ponutaival-kokoontumisajosta. Jälleen kokoontui liki tuhat harrastajaa Puruveden rannalle Karjalan Kievarin alueelle. MC-Kitee isännöi tapahtumaa satapäisen talkoolaisporukkansa kanssa. Itsekin olen ollut siellä apumiehenä monena kesänä, tosin nyt enää LVI-tekniikkaa pystyttämässä ja kiertoajelun vetäjänä.

Tämä eri puolilta Suomea kaveriporukkana mukana ollut joukko kokoontui Ponuun jälleentapaamisen merkeissä. Kovasti kaikki kiittelivät säätä, hyviä yleisjärjestelyjä, siisteyttä, maukasta ruokaa ja kokoontumisen kotoista tunnelmaa. Tullaan vastakin, luvattiin.

Kun lämpötila hipoo kolmeakymmentä celsius-astetta, on pakko vähentää vaatetusta. Niin se on, ihon alle kertyneen vararavinnon määrään katsomatta!


Viimeinen kuva on Tipin Nokka-pontikkaperinnemuseon pihalta Kiteen Särkijärveltä. Vanhan Kopola-tilan navetta on muutettu museoksi. Tämänvuotinen Ponu-kiertoajelu suunnattiin sinne. Kaikkiaan Kesälahdelta lähti "letkaan" yli 50 motoristia.