keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Vanhuuden turvaa Keski-Karjalan malliin

Ei meitä Keski-Karjalan mummoja ja ukkoja palele, jos näille maille päästään.
¤¤
Keski-Karjalassa on pantu hösseliksi sosiaali- ja terveystoimen alalla. Luovuutta piisaa vaikka muille jakaa. Helli -lippulaivasta on liian suuren kaarrenopeuden takia tosin tipahtamassa Rääkkylä, mutta pelastusrengasta onnettomalle ovat heittäneet niin kunnanjohtajat kuin monenmoisen hallinnon virkailijat omalta seutukunnalta. Ei siis hätää, parasta lienee uskoa kuin Manu muinaisen vaalikampanjansa puheessa: Kyllä se siitä!

Kymmenkunta vuotta sitten juhlittiin Kiteen Ruppovaaraan rakennetun hoitokodin ajanmukaista laajennusta. Olin mukana viemässä yrittäjille kukkakoria ja kahvipöydässä sitten lopuksi könysin seisaalleni pitämään kiitos- ja onnittelupuhetta. Loppuhuipennuksena sanoin: Siitä voitte olla onnellisia, kun tätä toimialaa ei koskaan viedä Kiinaan, kuten monelle muulle suomalaisyritykselle on käynyt! Kovasti siinä ympärillä nyökyteltiin, - Totta puhut!

Eipä tuo arveluni pitkään pätenyt, kun Kiteen uusi vanhainkoti on omistajilla, joita hyvinkin voi olla jo Kiinassa asti. Kallista palkkaahan nämä Suomen hoiturit kiskovat, halvemmat pitänee tuodakin jatkossa Filippiineiltä, Koreasta tai Puolasta, ehkä myös Romaniasta, samoin Bulgariasta. Kukapa tuon taannee, ettei joku kiinatarkin mukaan sattuisi. Pieleen, pahasti pieleen siis kiitospuheeni sanat osuivat!

Mutta uusimmat tiedot lupaavat hyvää: Kiteeltä ollaan Ketin edustamana parhaillaan mukana opintomatkalla Dubaihin. Siellä kuulutaan hanskaavan nämä vanhushoitohommat meitä paremmin. Oppi onkin tänne varmasti tarpeen, kun vanhusten osuus porukasta yhä kasvaa. Turvallinen tieto on ainakin se, etteivät Dubain öljysheikeiltä ensimmäisenä rahat lopu!

Entisenä putkimiehenä näenkin jo unia siitä, että eloni loppuvuodet saattavat kulua öljypumppujen tiivisteitä ja putkiliitoksia korjatessa. Kamelinkarvanahkainen teltta on mainio kämppä. Emännälle saattaisi löytyä vanhuuden askare saman, vielä elossa olevan eläimen harjaajana. Kun siitä jo ennakkoon puhuin, tämä tuumi: Tokkopa tuo jo ennen opittua lehmänsukimista kummempaa lienee!

Moni asia riippuu siitä, kuinka neuvottelut Dubain matkalla sujuvat. Parhaimmillaan Joensuun kentälle saattaa pyyhältää puolenkymmentä jumbojettiä, joihin kaikki Keski-Karjalan vanhukset kärrätään. Se olisi hyvä kilpailutuksen tulos, vaikka uusi vanhainkoto Arppentiellä jäisikin tyhjilleen. Itseä varten katselin toiveikkaana karttaa: Siellä näkyi pumppumestarille löytyvän hommia, ainakin Persianlahden rannoilta. Ykköspaikkoina rankkasin Dubain lisäksi Abu Dhabin. Arabiemiireissä koruostoilla käynyt tuttava rouva kertoi molemmissa olevan pumppua ja putkea riesaksi asti!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kiteetä lennetään maailmankartalle

Siinähän noita ois, monenlaista lennintä: minkä heistä allensa ottaisi, kun ihan Jaappaniin ois
lähettävä?


Kevättä kohtihan tässä mennään, päivä jatkuu ja aurinkokin on kuulemma nähty! Talousnäkymät on huonot, pitää ihan käydä muistelemaan niitä vanhoja hyviä aikoja. Alkuun vaikka sitä, kun Kiteetä oikein kunnolla yritettiin viedä maailmankartalle, entistä paremmin näkymään! Onnistuttiinko siinä? Katsotaanpa yhdessä!

Nykyisissä oloissa tuskin rakennettaisiin Kiteelle lentokenttää tai suurta mäkikeskusta teräsrakenteisine torneineen. Se tapahtui 80- ja 90- lukujen paremmissa suhdanteissa. Mutta olivatko ratkaisut vääriä, ehkä peräti kerskarakentamista? Siihen kysymykseen olen muutaman kerran näilläkin lumilla palannut.

Mietteen tulema on ollut, että molemmat sittenkin paransivat Keski-Karjalan niinsanottua infraa merkittävällä tavalla: Kumpaakin investointia leimaa se, että niiden jatkuvat ylläpitokustannukset ovat pieniä ja toiminnot monilta osiltaan harrastajavoimin ylläpidettyjä.

Jos häntä vaikka tuolla hurauttaisi, ainakin pellit näkyy olevan hyvässä mualissa, eikä nuita siipiä näytä enemmälti hitsaillun!?

Kiteen lentokentälle uskottiin auvoisimmissa mietteissä 1980-luvun lopulla tulevan jopa säännöllistä reittilentoliikennettä. Toisin on käynyt, pääasiallinen käyttäjäkunta on harrasteilmailijat. Kiteen lentokentästä on kehittynyt suosittu koulutuspaikka, hyvä puoli on se, että muuta lentoliikennettä kentällä ei ole. Purje- ja moottorilentokoulutusta pienkoneille on täällä järjestetty säännöllisesti yli kymmenen vuotta.
Lisäksi kenttäalue on monien suurten harrastajatapahtumien oivallinen ympäristö. Nyt kun hanke lentokentän ympäristön monipuolisesta toimintakeskuksesta on vireillä, lentokentän olemassaolo korostuu entisestään. Päätelmä on siis: investoinnilla on ollut myönteisiä vaikutuksia, tosin toimintasuunnilla joita ei rakennusvaiheessa osattu ennakoida!

Siinä sitä körötellään, alla näkyy olevan suurta venäjänmuata. Turpiinit ryystää ilimoo ja vauhti on meleko hirviitä!
Mielenkiintoinen havainto monelle Kaukoidän matkaajalle on ollut Kiteen nimen näkyminen Finnairin kaluston näytöillä. Japanista ja Kiinastakin palaavilla lennoilla näkyy Pietarin porteille asti Suomea esittävällä kartanosalla tehosteympyröity paikannimi: Kitee!
Matkustamohenkilökunta tiesi kertoa, että se on ilmatietä mitaten lähin suomalainen paikkakunta, jonne hätätilanteessa olisi teoreettinen mahdollisuus tehdä pakkolasku. Isolla koneella ja loppumatkasta, kun polttoainemäärä on pieni, tarjolla olevat vajaa kaksi kilometriä kiitorataa sorajatkoineen saattaisi olla riittävä jarrutusmatka. Myös lentoonpääsy vajain säiliöin ja ilman matkustajia on teoreettiseti mahdollinen, kysyjää valistettiin. Toivottavasti onnettomuustilannetta ei koskaan tule, mutta Kitee näkyy "maailmankartalla", ja se on hyvä asia!

Tässä ollaan jo paluumatkalla. Justiinsa alla on kaupunti nimeltää Syktyvkar. Ja Kiteen nimi mäjöttää näytöllä. Taitaa nuo ratissa olevat kapteenit tietee mihin tässä oikiisti lopulta ollaan mänössä!

Lentokuvat on siitä, kun Osakassa oltiin vieraana isossa virmassa. Illanvietossa piti esittee ohjelmoo. Karaokemuassa ollaan, mutta lauluna on ikivanha italialainen kipale: Oi jos oisit kaunokukka tuossa polun varrella!

Lieksan mies Matti Lyytinen on tässä kaverina ja lauloo hurrautettiin isäntiin rouville tujettona serenaati.


Loppuillasta laulettiin jo porukalla. Vasemmalla on Osakan yliopiston venäjänkielen professorina toimiva rouva, illan isännän puoliso. Myö ollaan Eino Tenhusen kanssa suomalaisia, muut kuvassaolevat henkilöt Japanista. Englanninkielellä yritetään lauluhommissa pärjätä!

Mussiikin tahtiin männään. Smooltolokkii huastellaan, nyt vennäänkielellä. Heleppuuhan tuo, kun rajanuapuri on yhteinen. Sentähen ei ou ihme, jos moskovanmurretta on tarttuna vuatteisiin. Vennäänproffa nauraa. Ihan varma en ollu siitä, ymmärsikö huastamani vitsin, vai hihitellöönkö armottoman huonolle iäntämiselleni suhuässissä!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Kiteen komea mäkikeskus on muovitettu ja kesänäkymä on kuin tilataideteos. Hyppyjä voi tehdä ympäri vuoden, eikä talvi- tai kesäluistossa ole eroa, sanovat mäkimiehet.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Leikinvarjoinen oheistarina meni ohi, tarkastellaanpa siis toista takavuosien investointia, kuinka sen kanssa on käynyt?!!

Hutsin urheilukeskuksen kokonaissuunnitelmaan kuuluivat alusta alkaen lähes kaikki siellä nykyisin olevat suorituspaikat ja palvelut, myös hyppyrimäet. Harrastevoimin ylläpidetty Karppalan mäkikeskus oli purettu ja lajin harrastajien käytössä oli vain Hutsiin tilapäiseksi tarkoitettu 35-metriset hypyt mahdollistava "puutornimäki". Kunnallisessa päätännässä mäkien toteuttamista siirrettiin useina vuosina taloussyistä, vaikka suunnitelmat olivat valmiit.
Tilanteesta aiheutui vahinkoa siinä mielessä, että kun oivallisia suorituspaikkoja ei ollut, ennen Kiteellä hyvin suosittu urheilulaji pääsi hiipumaan liikaa.
Kiteen ensimmäiset "kunnalliset" hyppyrit jäivät vajaakäytölle pitkäksi aikaa. KiU:n mäkijaostokin oli joutunut "breshneviläiseen" tilaan, kun toiminnan haastetta sille ei ollut. Mäet olivat hienot, mutta toiminnan osalta oltiin muutaman aktiivisen harrastajan varassa. Eräät olivat itse hyppääjinä, mutta joukossa myös isiä, jotka halusivat tarjota pojilleen mahdollisuuden hyvään harrastukseen. Lehtiä ja tilastoja selaillessa löytyy näyttöä siitä, että pienestä joukosta kasvoi 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alkuvuosista eteenpäinkin menestyjiä. Sitä todistavat useat kiteeläiset mäkilajin piirimestaruudet ja menestyminen valtakunnan tasollakin.

Teräksiset mäet istuvat ihmeen hyvin maisemaan Hutsin luonnossa. Isot puut ympärillä pienentävät korkeuserojen aiheuttamaa kontrastia, joten tornikaan ei näytä torahampaalta.

Muualta, lähinnä lajin harrastaja- ja tukijoukosta löytyviä panoksia on tarvittu, vaikka nykyiset mäet ovatkin kaupungin omistuksessa. Pientä kehittelyä kulkuteissä ja muissa apurakenteissa on tehtykin osaksi talkoin, joten vain tarvikekustannukset ovat langenneet kaupungin piikkiin. Ajanoloon kaikkiin Hutsin viiteen hyppyriin, alkaen pienimmästä 9-metrisestä, on saatu tehtyä muovitus. Hypyt onnistuvat nyt vaikka ympäri vuoden, kun kesäisen luiston kerrotaan muovilla olevan talvikelin veroinen
Viimeisimpiin parannuksiin kuuluu vaijerihissi alarinteen pohjalta tornien tasolle. Se antaa laatua kiteeläismäkiin, vaikka torneihin kiivetäänkin portaita myöten. Hutsin uudet mäet otettiin virallisesti käyttöön talvella 1985. Paikalla olivat nimimiehet, uransa vahvassa vaiheessa oleva Matti Nykänen ja toinen aikansa ykkösketjuun kuulunut Toni Nieminen. Molemmat kiittelivät Kiteen mäkeä.
Se urheilulaitoskokonaisuus, jota Hutsin alue edustaa, kuuluu Suomen parhaisiin toteutuksiin: Sijainti on keskustan välittömässä tuntumassa ja pinnanmuodostus laduilla on verrattoman hyvä. Jäähalli, jonka rakentamisessa takana olivat rohkeat lajinharrastajat ja muut tukijat, istuu kokonaisuuteen mainiosti. Siirtonurmiviheriö urheilukentän juoksuratojen ja muiden suorituspaikkojen keskellä mahdollistaa jalkapallon harrastamisen kansallisen tason olosuhteissa. Kaikken kruununa on urheilutalo-uimahallikiinteistö monine toiminta- ja virkistysmahdollisuuksineen.

Tuliko tuossa yllä sanottua liian monta myönteistä sanaa ja asiaa? Sitä meistä jokainen voi miettiä. Varmaa on, että jatkossa oman urheilukeskuksemme arvo edelleen nousee. Se nousee erityisesti muualta tulevien silmissä. Kitee on erinomainen paikka perheille, jotka etsivät suuntaa lastensa urheiluloman kohteelle. Pieni, kodikas kaupunki, jossa on paljon muitakin kuin hiihtokeskuspalveluita, tulee todennäköisesti jatkossa entistä suositummaksi, aina ulkomaita myöten!
Kiteellä on nousemassa kaksi mäkimieslupausta 1994-1996 syntyneiden poikien sarjassa. Monet tietävät nimetkin: Marcus Torni ja Antti Aalto. Heitä nuorempien junioreitten joukossa on parikymmentä poikaa, näiden hyvää harrastusta tukevine vanhempineen. Sieltä nousee 1950-luvulta alkaneen ja 1970-luvulle jatkuneen kiteeläisen mäkikunnian jatko. Siihen pitää nyt uskoa, merkit ovat hyvät!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Lopputulemana ajattelen näin: Ei ollut turha investointi se, että Kiteen kunnanvaltuustossa lopulta tehtiin päätös mäkienkin rakentamisesta!
Joopa joo! Siinähän sitä olikin litaniaa kiteeläisestä lentämisestä: Lähti alkuun Tolosenmäen lentokentästä ja sujahti Hutsin hyppyrimäkiin!

torstai 13. tammikuuta 2011

Matkaan taas, kunhan joskus tulee elokuu!

Havukaisten sukuseuran muistomerkki paljastettiin Kiteenlahden Havukkalanmäelle heinäkuussa 2005. Samalle paikalle oli 1600-luvulla asettunut asumaan ensimmäinen Kiteelle tullut Havukais-suvun edustaja.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Sukuseurojen Kesämatka merelliseen Baltiaan, nyt kohteina ovat Pärnu ja Riika. Aika: ke- su 10 -14.8.2011. Matkanjärjestäjä on Pohjolan Matka


Viime kesänä Matikaisten sukukokouksessa herätettiin ajatus kiteeläisläislähtöisten sukujen yhteisestä matkasta. Sillä perusteella nyt tarjotaan matkaa Baltian kahteen viehättävään kaupunkiin, Pärnuun ja Riikaan. Lähtö Joensuusta on 10.8. klo 10.00 jatkuen Kitee-Lpr-Utti-Hki, jossa n. klo 17.30. Matkaan voi liittyä reitin varreltakin ja lähemmät ohjeet siitä annetaan matkan laskutuksen yhteydessä. Laiva lähtee satamasta klo 18.30. Yöpyminen on laivalla (Baltic Princess) ja matkan kolme muuta yöpymistä ovat Pärnussa kylpylähotelli Viikingissä. Pärnusta käsin tehdään pe.12.8. yhden päivän matka Riikaan. Opastettua perilläoloaikaa siellä on noin viisi tuntia, joka riittää hyvän yleiskuvan saamiseen vanhasta hansakaupungista sen tärkeimpine nähtävyyksineen. Myös Pärnussa on opastettua ohjelmaa ja tilaisuus ryhmän yhteiseen illanviettoon esim. lauantai-iltana. Aikataulu on tehty tarkoituksella väljäksi ja ostoksia voi tehdä vielä paluumatkallakin sunnuntaina Tallinnassa. Merimatka Tall-Hki tehdään Tallink Star-aluksella su.14.8. 17.30- 19.30, jonka jälkeen bussimatka kotipaikkakunnille. Matkan hinta, jos 40 lähtijää, on 245,- € (miinus sukuseuran ”kesto”-jäsenen saama tuki 40,- e.), kahden hengen huoneissa. Hintaan sisältyy aamiainen. Mahdollisesta puolihoidosta (lounas tai päivällinen) lisämaksu on 8 euroa/vrk. Havukaisten sukuseura siis tukee tätäkin matkaa 40 €/henkilö. Edellytyksenä on maksettu jäsenyys ainakin vuosilta 2009 ja 2010. Muilta lähtijöiltä laskutetaan perushinta. Alustavia varauksia pyydetään 31.3.2011 mennessä. Syynä ovat yleiset aikataulut hotelli- ja laivapaikkojen sitovassa varaamisessa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, joten varaukset kannattaa tehdä ajoissa.

Ottiatuota! Kannattaa laittaa merkkejä allakkaan!!

lauantai 8. tammikuuta 2011

Kovia aikoja kohtiko Keski-Karjalassa?

Historian saatossa sanalla Keski-Karjala on ollut monenlaista käyttöä jo kauan ennen neljää viimeistä vuosikymmentä, joina olemme sitä saaneet omanamme pitää:
Ennen sotia Keski-Karjalaan laskettiin kuuluvan kymmenkunta kuntaa, jotka kaikki jäivät luovutetulle alueelle. Niitä olivat Harlu, Jaakkima, Kurkijoki, Lahdenpohja, Lumivaara, Ruskeala, Sortavala, Sortavalan maalaiskunta, Valamon saari ja Uukuniemi.

Neuvostoliitossa Keski-Karjalana taas pidettiin Aunuksen-Karjalan pohjoista osaa. 1960-luvulla nimi haluttiin omia Parikkalan korkeudella Suomen puolelle jääneellä alueella. Olipa yksi Keski-Karjalan filiaali Tuupovaarassakin, kun sinne Kiteen Säästöpankin toimesta rakennettiin uusi pankkitalo vuonna 1962. Seinässä komeili uljaasti: Keski-Karjalan Säästöpankki!

Mutta se oli sitä aikaa. Nyt sitten on vaarana se, että seutukuntanimenä tunnettu Keski-Karjala huiskahtaa ennen pitkää historian romukoppaan. Mutta muistellaan menneitä sitä odoteltaessa:


Karttaa kun katsoo, ei heti huomaa kuinka paljon vahvaa tahtoa löytyy Joensuu - Sortavala - Savonlinna -kolmion sisältä! Sitä tahtoa tarvittiin ainakin silloin, kun Keski-Karjalalle taisteltiin seutukunta-statusta 1960-luvun loppuvuosista 1970-luvun puoleen väliin asti.


Pohjois-Karjalan nuori lääni oli eturivissä, kun aluesuunnittelu suomalaisessa periferiassa lähti liikkeelle. Pohjois-Karjalan seutusuunnitelma valmistui painoasuiseksi kirjaseksi vuonna 1967. Siinä hahmoteltiin maakuntaan kuusi kehittämis- ja tarkastelualuetta, joista eteläisin oli nimetty Kiteen seutukunnaksi. Uhkaavaksi koettu nimi kokosi alueelle yhteisen tahdon, jonka voimalla se saatiin vuosien kamppailun tuloksena muutettua nykyiseen muotoonsa. Lopullinen vahvistus alueen nimeen tuli viimeistään silloin, kun uuden kansanterveyslain vaatimassa järjestelyssä muodostettiin Keski-Karjalan kansanterveystyön kuntainliitto.

1970-lukua voidaan pitää menestystarinana koko Keski-Karjalaa ajatellen. Teollisuutta syntyi paljon Kiteelle ja Kesälahdellekin. Se pysäytti muuttoliikkeen ja toi kasvavat verotulot kuntien kassoihin. Valtionhallinnon omiakin rakenteita laajennettiin ja virkoja sekä toimia voitiin perustaa kuntiin korkeitten valtionosuuksien turvin. Hallintomiehet, jossa joukossa itsekin olin mukana, olivat tyytyväisiä.

Perin inhimillistä on, että osa menestymisen tuloksista kirjautuu aina hallintomiesten ja -naisten osaamisen piikkiin! Mutta ehdoton totuus on se, että todellista johtajuutta ja sen arvostamista Keski-Karjalassa niihin aikoihin oli, eikä muukaan päättäjäjoukko ollut vain perässähiihtäviä joo-miehiä!

Ajat ovat muuttuneet ja kuntapäättäjien haivenet harvenevat niukkuuden jakamisen vaikeutta pohtiessa. Keski-Karjalassa jyllää silti isäntämieli, eikä samansuuntaista näkemystä ainakaan alueen yhteisestä tulevaisuudesta näy löytyvän. Siksi olisi tarpeellista taas kerran vilkaista karttaa! Ympärillä olevat keskittymät, lähimpänä Joensuu, alkavat kohta tuntua turvantuojilta, eikä uhkilta, kuten näihin asti on ajateltu. Kuralla olevat neljä kuntataloutta eivät muodosta kovinkaan vahvaa talousmahtia, vaikka valtio Keski-Karjalan neloset saman kuntavaakunan alle pakottaisikin!

Mutta sitä ennen aluetta "sosialisoidaan" kapitalismin kansainvälisillä markkinoilla. Helli-liikelaitos on tosiasiassa jo karannut kuntapäättäjien hanskasta. Valtuustot ovat voimattomina äimisteleviä kumileimasimia, joutuessaan jälkikäteen hyväksymään menossa syntyneet kustannusylitykset. Peruskunnan käsissä olevina valta ja vastuu olisivat voineet toteutua tavalla, jota demokratialla alkuaan tavoiteltiin.

Ei ole Helliin palkattujen ihmisten syytä, että he ovat tunnetun Peterin periaatteen mukaisesti kohonneet organisaatiossa pätemättömyyden tasolleen. On kohtuutonta vaatia, että kolme -neljä naista ( tai miestä ) omaisivat sellaisen pätevyyden ja asiantuntemuksen, kuin neljän kunnan valtuustot, hallitukset ja virkamiehet yhteensä. Kuitenkin, nyt vain muutaman henkilön peukalon alla on kaksi kolmasosaa Hellin osakaskuntien budjetista!

Ihmettä on, että muualta tullut toimija onnistuu tulemaan tänne kuin pystymetsään: Pistää viikonlopun aikana maantasalle entisen vanhainkodin, sen jälkeen rakentaa tänne uudet kiinteistöt ja kertoo tuottavansa jopa entistä paremmat palvelut kohtuuhintaan. Sen lisäksi yritys tulee vielä jakamaan osaketuottoina hyvät rahat pitkin Eurooppaa ja etemmäksikin! Ja kaikki niistä samoista lähteistä, jotka periaatteessa olivat käytettävissä paikallisille osaajille. Silloin osa tuloksista olisi vielä jäänyt tätä yhteistä Keski-Karjalaa vaurastuttamaan!

Ne ihmiset, jotka täällä katselevat maailmaa vielä 2020-luvulla, tulevat luultavasti ihmettelemään niitä tuulia, jotka Keski-Karjalan seutukunnan neljässä uljaassa kunnassa puhaltelivat noin vuonna 2010!