maanantai 10. huhtikuuta 2017

Terveiset etelänaapurista!

 
 
 
 Megastar-aluksen keula on kohti Tallinnaa - taustalla autokansilta johtavien poistumisramppien suunnassa näkyy keväistä Helsinkiä

Kevättalvinen viikko 19.-25.3. vierähti Pärnussa ja sen reissun muuhun antiin kuuluivat tutustumiset niin uuteen terminaaliin kuin vasta eräitä viikkoja liikennöineeseen Megastar-laivaan. Länsiterminaali-"kakkosessa" ei ole pitkiä kävelyramppeja, joten laivaan on helppo mennä. Megastarissa autokansia on kaikkiaan kolme. Ajo niille tapahtuu kahden ajorampin kautta, siis kahdessa kerroksessa. Se nopeuttaa suuresti autojen lastausta ja lyhentää satamassa oloaikaa. Autokansista ylin on kannella seitsemän. Tässä tapauksessa sitä kutsutaan autotalliksi. Sinne mahtuu noin 150 henkilöautoa. Poikkeus tavallisiin autokansiin on, että sinne voi mennä matkan aikanakin ja vaikkapa viedä mahdolliset ostokset autoon ennen poislähtöruuhkaa. Laivassa on lukuisia hienoja ja avaria ravintoloita sekä paljon myymälöitä. Laivan "supermarket" on sekin kaksikerroksinen, myyntipinta-alaa on paljon, joten kahden tunnin matka-aika kuluu kauppoihin tutustuttaessa, hyvä jos kahvikupposen ennättää jossakin välissä siemaista.


Helsingin käyntikortti etelästä laivalla Suomeen saapuville on uusi Länsiterminaali 2. Tämä kuva tosin on terminaalin tulosuunnasta, kun Suomesta lähdetään laivaan. Terminaali muistuttaa ilmeeltään länsimaista lentoaseman lähtöhallia. Lasi on vallitseva materiaali ja siirtymät laivaan tehdään lyhyillä liitosrampeilla. Satoja metrejä ei täällä tarvitse enää harppoa.

 
Lähtöhalli on todella avara, joten sekin auttaa suurten matkustajamäärien nopeaa siirtymistä laivaan.
 
 
Ennätimme jo äimistellä hallia liiankin suureksi. Niin ei asia ole, tässä on otos puolisen tuntia ennen laivan lähtöä Tallinnan suuntaan.
 

Värikäs Megastar ulkoakin katseltuna korea kuin karamelli. Kuvassa näkyvät neljä kappaletta imukuppi-kiinnityslaitteita imeytyneenä kiinni laivan kylkiin (Vielä kerran monesti jo toistettu ohje: kun klikkaat hiiren vasenta painiketta kuvan tai kuvien päällä, ne aukeavat isommassa katselukoossa!).
 
Uusinta uutta olevana, ja tässä vaiheessa ainoana Euroopassa, Länsiterminaali 2 on ottanut käyttöön Uudessa-Seelannissa kehitetyn laivan kiinnitysjärjestelmän, joka perustuu puomien päässä oleviin ja kauko-ohjattaviin isokokoisiin imukuppeihin. Niiden avulla laiva saadaan köysikiinnitystä huomattavasti nopeammin kiinnitetyksi laituriin. Alipaineen avulla järjestelmä pitää aluksen laiturissa kiinni, eikä köysiä tarvitse käyttää ollenkaan. Laitteita voidaan hallita kauko-ohjauksella maista käsin tai vaihtoehtoisesti laivan komentosillalta.


Edelleen teemassa Megastar: ravintolat ovat ilmavan tyylikkäitä.  Megastar-aluksen  pääsuunnittelija Samuli Hintikka ja sisustuksesta vastannut arkkitehti Vertti Kivi ovat ehtineet jo liikennöimisen alkukuukausien aikaan saada paljon kiitoksia onnistumisestaan.

 
Kauppakäytävillä riittää tarjontaa. Supermarket-myymälä toimii kahdella kannella, kuten kuva alla kertoo.
 
 
 
 
Ravintolakannen peräpäähän kuuluu mittava aurinkoterassi. Kesäisin sen lasitusta voidaan avata hyvinkin ilmavaksi. Kylminä vuodenaikoinakin siellä voi viihtyä. Iso asia sille ovat infrapunalämmittimet, joiden suuntaama lämpö ohjautuu  tiloissa olevia ihmisiä kohti ja lämmittää auringonsäteiden tapaan. Se on ihmeeksi hyvinkin energiatehokas tapa luoda viihtyisyyttä.
 
Kylpylämatkoja Pärnun ja muitten Viron kaupunkien kylpylöihin on tullut harrastettua lähes joka talvi vuosituhannen vaihtumisen jälkeen. Suosituin kohde omalta kohdalta ja monen tutun valintana on ollut juuri Pärnu. Se on kohtuullisen matkan takana, Tallinnasta sinne hurautetaan bussilla reilun parin tunnin huikosella. Viiking-kylpylästä on tullut niin tuttu, että sinne palaa aina uudelleen, lähes kuin omaan kotiin.

 
Siellä se enää pienen kävelymatkan takana on ystävämme Pärnussa: Spa Hotelli Viiking.


Pärnun pikkukaupungissa on säilynyt paljon vanhoja puutaloja, jotka ovat rakennettu jo ennen sotia. Nykyisin nekin ovat hyvässä kunnossa ja omalta osaltaan kaunistavat katunäkymää.
 

 
Nykyaikaa Pärnun varhaiskeväässä edustaa tämä pitopalveluyrityksen koreaksi maalattu jakeluauto.

 
Jäätilanne eteläisemmällä Itämerellä ei estänyt rahtitavaraliikenteen toimintaa Pärnun satamassa. Kuljetukset ulkomaille ovat useimmiten sahatavaraa ja muita teollisuuden jalosteita. Tuonnissa energia, kuten kivihiili ja polttonesteet, ovat ehkä yleisintä rahtia. 


Jo aikaisemmin olen kertonut hurahtamisestani Viron siisteihin ja viihtyisiin kohvikeihin. Tässä on kuva Pärnun autobus-jaamin, linja-autoaseman kohvik-ravintolan leivonnaistiskistä. Sen annista vastaa pärnulainen Paakaripoisid-yritys. Se on saanut lukuisia yleisöäänestysten palkintoja viime vuosina. Linja-autoasemalle se tuli yrittäjäksi uutena toimijana muutama vuosi sitten ja on palkittukin vuosina 2015 ja 2016.

Kuoroporukalla kevättä vastassa


Toinen Viron matka tuli eteen vajaat pari viikkoa edellisen jälkeen. Nyt porukka koottiin Kiteen mieskuoron laulajista seuralaisineen. Kymmenkunta kuorolaisten ystävääkin saatiin houkutelluksi matkaan. Oli mukava elämys olla yhteisellä turneella veljeskansan kevääseen.

 
Tässä sitä ollaan lähdössä. Porukkaamme terminaalin lähtöaulan ravintolassa. Kohta päästään laivaan!
 
Muutamalla kuvamuistolla palautamme mieliin yhteisiä tuokioita menomatkalta, päivällisiltä keskiviikkoiltana, näkyminä TV-tornista, niin ulos suunnatulla kameran katseella, kuin näköalatasanteen ravintolasta sisältäkin. Jokunen otos on myös kaupungilta  vanhankaupungin portilla oleva upeaa kukkatoria unohtamatta.
 

 
Tallinnan vanhassa kaupungissa on paljon ravintoloita. Yksi sellainen valikoitui ryhmämme päivällispaikaksi keskiviikkoiltana 5.4. Valittu kuva on tarkoituksella hieman hämyinen - intimiteetinsuojaa ajatellen

 
"Teeveestä tuttu" asia on tarjoiluannosten estetiikkaan panostaminen. Jotakin sellaista voi aistia tästä päivällisemme eräästä jälkiruoasta. Se oli talkkunarahka virolaisilla metsämarjoilla höystettynä.
 
Viru-hotelli on ollut toiminnassa noin 45 vuotta. Viron itsenäistymisen jälkeen se monimutkaisten liikejärjestelyjen kautta, jopa bulvaanin avulla, siirtyi SOK:n suomalaisomistukseen. Sen jälkeen rakennusta on täydennetty kylkeen nousseella Viru-kauppa- ja ravintolakeskuksella. Sisustus saneerattiin muutamia vuosia sitten. Huoneet ovat nyt siistejä ja täyttävät muutenkin tämän päivän hotellivieraan toiveet. Kokolattiamatot on korvattu parketeilla, mikä merkitsee parempaa hygieniaa ja sitä, että allergikotkin voivat viihtyä tiloissa.


 
Suomalaiset rakensivat Viru-hotellin 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Elettiin vielä syvää neuvostoaikaa. Se on yhä eräs Tallinnan maamerkeistä, vaikka lukuisia sitä korkeampia rakennuksia on ympärille noussutkin.

 
Tallinnan TV-torni oli eräs keskeisin näyttämö Viron itsenäistymiseen liittyneissä tapahtumissa syksyllä 1991. Nyt se on suosittu turistinähtävyys ja näköalapaikka. Ravintolatasanne on noin 170 metrin korkeudessa ja sieltä avautuvat hulppeat näkymät kaikkialle ympäristöön.

 
TV-tornissa edelleen: Ryhmämme kuuntelee tarkkaavaisena oppaan kertomuksia tapahtumista  kahdenkymmenenviiden vuoden takaa.
 
 
Syksyllä 2016 Virossa juhlittiin 25 vuotta sitten palautunutta itsenäisyyttä. Tapahtuman kunniaksi puistoalueelle tornin viereen tuotiin neuvostoarmeijalta syksyllä 1991 jäänyt tykinvetovaunu. Tallinnan kaupungin rajalle pysähtynyt sotilasajoneuvokolonna lähti Pihkovan tukikohdasta tarkoituksena voimakeinoin pysähdyttää itsenäistymishaaveet. Tapahtumat kehittyivät lopulta nopeasti hyvään suuntaan eikä Tallinnassa syntynyt avointa yhteenottoa. Tämä  yksi sotilassaattueen ajoneuvo jäi tekniikan pettäessä "kentälle", oikeammin maantienvarteen ja tuli hylätyksi sinne. Virolaiset kunnostivat sen autenttisena muistoesineenä.
 
Matkamme pääkohde oli oopperavierailu Tallinnan Estonia-teatteriin. Esityksenä oli Carmen-ooppera, jota pidetään eräänä maailman suosituimmista kappaleista. Libretto on ranskankielinen joten se on esityskielenä, mutta lyhennettynä tekstejä heijastettiin näyttämön yläpaarteeseen viron- ja englanninkielisinä. Taide-elämys jää useimmilta maallikoilta kuitenkin lähinnä tutun musiikin kuulemiseen ja lavastuksen sekä solistien ihmettelyyn - tai ihasteluun. Oopperassa käytiin, voi kaikesta huolimatta kotinurkilla kehaista.
 
 
Vanhankaupungin portilla on todella komea kukkaistori. Kauppiaita on kymmenlukuinen määrä. Kelpaa sieltä tuliaiskukat valita.

 
Aamunäkymä Tallinnan Vana Turg-tarjontaan. Kesä on tulossa, mutta villaiset vaatteet ja pukineet ovat vielä hetken esillä. Sitten tulee harsomekkojen ja pitsihepeneitten aika. Tullaan sitten uudemman kerran! 
 
 
Kaksi kuvaa kohti vanhaa kaupunkia. Porttien takaa avautuu keskiaikainen hansakaupunki. Kun se Tallinnassa sijaitsee välittömästi ydinkeskuksen vieressä, ainakaan matkan takia se ei jää tutustumiskohteista pois.
 


 Kotimaata kohti. Laiva on valmiina lähtöön ja miltei haikein tuntein Tallinna jää kohta meren taakse. Mutta kun näin kiltisti siellä oltiin, tuskinpa nimemme tuli kirjatuksi mihinkään mustaan listaan. Se antaa meille luvan tulla uudemman kerran. Ja tullaankin, jos ikää piisaa!
 
Moneen kertaan todettiin nytkin koko Virossa ja etenkin Tallinnassa tapahtunut uskomaton kehitys itsenäistymisen jälkeisinä kahtenakymmenenäviitenä vuotena. Uusia rakennuksia nousee koko ajan, vaikka vuonna 2008 alkanut maailmanlaajuinen taantuma jätti jälkensä Viroonkin. Etenkin pienemmissä kaupungeissa se näkyy yhä tyhjiksi jääneinä liiketiloina, kun kaikki ei mennytkään optimistisimpien toiveiden mukaan. Ilmiöön voi tutustua vaikkapa Pärnun Port Arthur-kauppakeskuksissa. Tallinnassa  taantumasta päästiin helpommin yli.

Meren alittavaa tunnelia Helsingin ja Tallinnan välille on alettu vakavasti pohtia. Alustavia laskelmia sellaisen hinnasta on jo tehty. Kaksiväyläinen junayhteys toisi Tallinnan suomalaisille vajaan tunnin pituisen matkan taakse. Samalla tavalla se toisi ajallisesti mielekkään matkustamisen piiriin koko Baltian. Matkat Puolaan ja pohjoiseen Saksaan olisivat nekin niin kulkuajoiltaan kuin kustannuksiltaan tavallisenkin tallaajan ulottuvissa. Näinkin Baltia on yltömatkan päässä. Jos asiaa mitataan ajassa, Länsiterminaali 2 ja uusi Megastar-alus ovat tuoneet noita kohteita entistä lähemmäksi - ja ennen kaikkea matkat sinne matkustamisen osalta paljon miellyttävämmiksi. Suomalaisten lähimatkailukohteena Tallinnan ja muun Viron vetovoima varmasti jatkossakin pysyy.
 

 

 

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kevään enteitä taivaalla - ja maanpinnallakin

 
Kevääntulo etenee hiljalleen. Kiteenlahdessa ja lähiympäristössä on kuitenkin vielä melko vahva talventuntu. Ilmastonmuutoksesta tosin saattaa kertoa se, että useita varsin vähälumisia talvia on lähimenneisyydessä ollut. Eihän tästä kovin monta vuotta ole, kun talven kuukaudet maisema oli lähes täysin lumeton. Pellotkin olivat aikaisin melkoisen kuivat, kun salaojat toimivat talvellakin ja kevätvesiä ei lumien sulamisesta tullut. Tavallisesti näihin aikoihin Hyypiin sulassa soutelevat jo joutsenet ja pienemmät vesilinnut. Nyt on maaliskuun puoliväli ohitettu, eikä näitä siivekkäitä ole vielä ilmaantunut. Tänään on lauantai 18. maaliskuuta. Kylän toisella reunalla asuvat kertoivat joutsenia jo nähdyn Kiteenjoen alajuoksun lammissa kohti Kattilavaaraa ja Venäjän rajaa. Kuva yllä kertoo keväästä sen verran, että Salmenjoensuun sula Hyypiissä kasvaa päivä päivältä suuremmaksi.
 
 
Elonientä kohti suunnattu katse muistuttaa sekin kesäisistä asioista. Näkymässä olevat lomarakennukset saavat taas parin kuukauden kuluttua omat muuttajansa, kesäkiteenlahtelaisia kun hekin ovat. Kun klikkaat kuvan suuremmaksi, metsän kätkössä olevat yksityiskohdatkin alkavat hahmottua!
 
 
Pajapellon ukon eloa varmisteleva sydämentahdistin on tehnyt työtään jo puolitoista vuotta. Kohtalotovereita on toki lukuisia. Suomen Sydänliitto järjesti vertaisryhmälle koulutuspäivät Lappeenrannassa 20.- 22.2.  Kolmannen päivän  ohjelmassa oli päätösistunto ja kuva otettiin yhteiseksi muistoksemme.
  
 
Elämä jatkuu nousevan nuorison myötä. Lähellä omaa perhettä on tänäkin keväänä sekä kirjoittava abiturientti, että vanhojen tansseihin ehtinyt lukion toisluokkalainen. Tässä on penkkariajelijoita Kiteen keskustassa helmikuun puolessa välissä.
 

Ja sitten toiseen tunnelmaan, vanhojen tansseihin. Tapahtuma koetaan lukiolaisjoukossa hyvinkin tärkeäksi. Puvut ovat upeita ja tanssien harjoitteluun uhrataan aikaa alkaen jo kuukausia ennen tapahtumaa. 

 
Kulttuuritarjontaa Kiteellä on ollut tämänkin talven aikana paljon. Ilomantsin mieslaulajat vierailivat Kiteesalissa sunnuntaina 12.3. Viihdemusiikkipainotteinen konsertti sai yleisöltä hyvän vastaanoton. Kuvassa ilomantsilaiset ovat esiintymässä. Tapahtuman isännöi luonnollisena veljesjoukkona Kiteen mieskuoro.

 
Olisikohan tämä sitä "poikkitaiteellista" mielipiteiden vaihtoa, kun samassa kahvipöydässä istuu laulumiehiä niin Kiteeltä kuin Ilomantsistakin? 
 
 
Väliaikakahvitus kuului konsertin ohjelmaan. Otos on yleisöjoukosta Kipakka-ravintolan isommasta salista.
 
Onhan se tämäkin sadonkorjuuta, kun hakkuu- ja ajokoneet hyrräävät keväisessä metsikössä. Moto on jo poistunut "näyttämöltä", mutta ajokone odottaa vielä laanin kupeella kuljetusta seuraavalle työmaalle.
 
 
"Puupelto" oli tällä kertaa pienenpuoleinen. Pinta-alaa oli vain 0,6 hehtaaria. Yksi päivä kului hakatessa ja ajokin loppui seuraavan päivän  aamuna parissa tunnissa. Huomattavan järeää tukkimetsää kuitenkin hakattiin, kuten jatkokuljetusta odottava pöllikasa asiasta kertoo. 

 
Kuinka se kevät tästä lähtien etenee? Pitäisiköhän lähteä sitä vastaan etelänsuuntaan? Se varmaan olisi ihan kohteliasta. Vaikka nyt ensin tuota ylläolevaa näkymää kohti.......
 
 
Eikä se pieni kylpylälomakaan raihnaisille nivelille pahitteeksi liene. Mitenkähän jos vaikka  tuonne taas pulahtaisi.... Alla on sama paikka hieman toisesta kuvaussuunnasta.


 
Ja ne paikalliset kohvikit ihanine leivonnaisineen - vaikka askeesi onkin hyve, toki lomalla saa hieman herkutella. Kotona sitten voi rankaista itseään viikon näkkäri- ja kirnupiimäkuurilla. ...... Oikeastaan senkin voi tällä iällä sovittaa ehdonalaisena pidättyvyytenä - vai mitä arvon lukija tuumaa? 


Viimeksi etelänaapurissa tehtiin tuttavuutta Eila Pienimäen kanssa. Mikäpä siinä, sopiva solisti hän onkin seniorikansalle. Eilan kanssa meillä on menneiltä vuosikymmeniltä paljon yhteisiä muistoja: Katsotaan mihin tässä vielä ehtiikään!

 

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Esa Halttunen ja Veekmas Oy


ESA HALTTUSEN HENKILÖKUVA


 
Tämä liikekilpi oli käytössä vielä puolenkymmentä vuotta sitten. Nyt senkin ilme on muuttunut.

Erikoistunut perheyritys

Kiteeläisen Esa Halttusen ja hänen perheensä omistama Veekmas Oy on epäilemättä varsin ainutlaatuinen yritys kansainvälistyneessä, suuryritysvaltaisessa ja globaalisti toimivassa teollisuudessa. Iältään nyt 69-vuotiaalla Halttusella oli kyllä monenlaista aikaisempaa kokemusta. Sitä oli korjaamon työjohtajuudesta ja autojen myynnistä alkaen. Jopa taitoajon suomenmestaruuskin on miehen plakkarissa. Yli kolme vuosikymmentä sitten alkanut toiminta tiehöylien kanssa on nykyisin kasvanut pitkälle erikoistuneeksi teollisuudeksi, jonka markkina-alue on maailmanlaajuinen.
 
 
Halttusten yrittäjäperhe. Vas. Jarno, Esa, Pirjo ja Henna. Takana on Sanna-tytär.
 

Tämä FG-mallin höylä lähti Ruotsiin näyttelyyn ja sitten tositoimiin siellä.

Alkutaival oli ruotsalaishöylien peruskunnostusta

Noin kolmekymmentäviisi  vuotta sitten yrityksen puitteissa alettiin peruskorjata Ruotsista ostettuja, käytöstä jo poistettuja tiehöyliä. Yhdessä kiteeläisen moottorikoneistamon silloisen omistajan, Esa Pykäläisen kanssa tehtiin useita parannuksia mm. vaihteistoihin. Eräs suuri muutostyö oli, kun Esa Pykäläinen suunnitteli täysin uudenlaisen järjestelmän, jossa kytkinpakkojen ohjauksella ja voitelulla oli molemmilla oma, hyvin tehokas pumppu. Vaihteiston laakerointi muutettiin neulalaakereista molemmin puolin uiviksi liukulaakereiksi, mikä riittävästi korotetun paineen ansiosta nosti rakenteen käyttöiän alkuperäiseen verrattuna monikertaiseksi. Kaikkiaan kunnostettiin perusteellisesti yli kaksisataa konetta, joista lähes jokainen on yhä täydessä työssä. Pikkuhiljaa rakenneosien oman tuotannon osuutta yhdessä alihankkijaketjun kanssa kasvatettiin. Parikymmentä vuotta markkinoilla on ollut kokonaan omaa tuotantoa oleva mallisto.
 
 
Tämäkin uusi FG-höylä on lähdössä ostajalleen Ruotsiin. Kuva on toukokuulta 2008.

Maailmanlaajuiset markkinat

Kymmenkunta vuotta sitten, kesällä 2007, Veekmas Oy osti ainoan Skandinaviassa olevan kilpailijansa, Patria Vammas Oy:n tiehöyläliiketoiminnan, liittäen sen osaksi Veekmas-yritystä. Samalla perustettiin Ruotsiin tytäryritys, joka osti Patria Vammas Ab:n liiketoiminnan. Vammalassa, (nykyisin Sastamala) toimii tätä nykyä enää tekninen suunnittelu. Entiset Vammas-tiehöylät rakennetaan aiemmalla konseptilla, mutta nekin kootaan nykyisin Kiteellä. Kaikilta osin Veekmas-tuotannon perusta lepää omistajaperheen vahvassa osaamisessa ja yrittäjähenkisessä johtamispanoksessa. Toinen osa onnistumisessa on moniin kymmeniin kasvanut alihankkijajoukko.

 
 Cummins-diesel rakenteilla olevassa tiehöylässä. FG-mallit varustetaan noin 300 hv:n Cummins-moottoreilla (kuvat ylä- ja alapuolella).
 
 
 
 FG-höylän teränkallistusautomatiikan näyttö on ohjauspyörän edessä.

 
 
 Hydrauliikan elektronisen esiohjauksen hallintavipu ja muita sähköisen toiminnan kytkinlaitteita. Tämän päivän työkoneiden hallintaan ei tarvita enää hartiavoimia. Kaikki tekniikkaa koskevat kuvat ovat noin kuuden vuoden takaa. Sen jälkeen koneita on edelleen kehitetty, joten komponenteissakin on muutoksia.
  
Nykyisin moottorit tulevat osaksi Volvolta, mutta enimmäkseen edelleen Cumminsilta. Oman maakunnan, Pohjois-Karjalan osaajia on alihankkijaketjussa paljon. Loppukokoonpanossa Kiteen Tolosenmäessä sijaitsevalla tehtaalla työskentelee kymmenkunta asentajaa. Logistisen taustatyön ja uusien koneiden lopputestauksen taas hoitaa Jarno-poika.
      Konttoritoiminnoissa on noin viisi toimihenkilöä. Siinä joukossa on puoliso, Pirjo Halttunen ja ekonomikoulutuksen saanut tytär, Sanna. Hänen hyvä kielitaitonsa onkin tarpeen, kun kauppaa tehdään suurelta osin ulkomaille.
     Yritys on historiansa aikana saanut lukuisan määrän eri organisaatioiden myöntämiä yrittäjäpalkintoja. Viimeisin on Suomen Yrittäjien Keskusliiton ja Fennia-vakuutuksen myöntämä valtakunnallinen yrittäjäpalkinto. Se ojennettiin Veekmas-yrittäjille Rovaniemellä marraskuun alussa 2008.
    Talouden tunnusluvuista ilmenee yrityksen omavaraisuus, joka on ollut jatkuvasti yli 80%. Liikevaihto vaihtelee tilauskannan mukaan ja tulokseen vaikuttavat tämä kokoluokan yrityksessä paljon myös varaston muutokset. Viiden viimeisen vuoden ajalta parhaat tulosvuodet ovat olleet 2012 ja 2014. Jälkimmäisen vuoden liikevaihto oli noin 7 miljoonaa euroa ja tulokseksi siitä kirjautui jokseenkin tasan 1,3 miljoonan euron summa. Vuosina 2015 ja 2016 liikevaihtoa kertyi vähemmän, joka tietenkin näkyy tuloksessa. Sijoitetun pääomaan tuotto oli silti edelleen varsin hyvä.
 
 
Tämä huomionosoitus on todella arvokas: Vuoden Yrittäjä-kunniakirja vuodelta 2008.


Veekmas Oy on vuosien kuluessa saanut lukuisia kunniakirjoja ja tunnustuspalkintoja.
Keväällä 2010 otetun kuvan jälkeen niitä on tullut vielä lisää. Viimeisimpiä huomiointeja on Veekmas Oy:n palkitseminen vuoden 2013 valtakunnallisessa kasvuyrittäjäkisassa.
 
 
Esa Halttunen neuvottelee kokoonpanohallissa uusia kauppoja. Vieressä Kazakstaniin lähdössä oleva kaivoshöylä. Kuva on muutaman vuoden takaa.

 
Kaivoshöyliin asennettiin 2010-luvun alkuun saakka Mercedes-Benzin dieselit

Veekmas Oy:n valmistuksessa olevia erikoismatalia höyliä on myyty kaivoskäyttöön niinkin kauas kuin Ghanaan, Boliviaan ja Australiaan. Keväällä 2008 lähti kaksi kaivosmallin höylää IVY-alueelle, Kazakstaniin. Tuotannon painopisteenä on normaaliin maanrakennuskäyttöön tarkoitettu FG -mallisarja. Suomessa tieliikelaitos Destia ei nykyisin uutta kalustoa hanki. Sen sijaan Baltiaan ja muualle Eurooppaan, sekä erityisesti Ruotsiin ja Norjaan toimitetaan kiteeläisiä tiehöyliä.

Taantuma aiheutti notkahduksen tilauskantaan

Maailmanlaajuinen talouden taantuma vaikutti merkittävästi tilauskantaan vuoden 2009 puolella, kun heikentyneet Ruotsin ja Norjan valuutat menettivät ostovoimaansa euroalueella. Siksi ostajat sieltä siirsivät hankintojaan Pohjois-Amerikan toimittajille. Ilmiö oli onneksi tilapäinen.   Sen vaikutuksia nähtiin tosin usean vuoden ajan. Nyt kruunut ovat jälleen arvossaan ja ostajat ovat palanneet. Ruotsin lisäksi markkina on vahvistunut myös Norjassa.  Tilauskirjoihin on jo saatu uusia toimeksiantoja Skandinaviasta. Tyypillistä on edelleen, että ostajat tulevat pääosin ulkomailta. Poikkeus oli vuosi 2013, jolloin kotimaahan myytiin 9 uutta tiehöylää. Viime vuonna  kotimaan kauppoja syntyi viidestä koneesta, joista neljä meni yksityisille urakoitsijoille.  Kokonaiskysyntä kuitenkin kattaa valmistajan tuotantokyvyn. Se on parhaimmillaan 1,5 valmistunutta tiehöylää kuukaudessa. Vuonna 2016 tehtaalta luovutettiin 16 uutta konetta.

Yrityksen uusinta toimintaa - kuljettajakoulutus

Pitkään jatkunut hiljaiselo suomalaisessa tiehöyläkaupassa on aiheuttanut senkin, että kuljettajien ammattitaito on päässyt rapautumaan. Uusimpia konemalleja ei ole ollut käytössä, joten viimeisimmän kehityksen suomat mahdollisuudet ovat jääneet oppimatta. Lasertekniikka on nostanut työstöntarkkuuden kenttien tasauksessa uudelle tasolle. Lisävarustelistalla olevat uudet työlaitteet antavat nekin paljon uusia mahdollisuuksia koneen tehokkaaseen hyödyntämiseen myös tienrakennustöissä. Siksi Veekmasilla nähtiin alalla oleva ilmeinen lisäkoulutustarve.
 

Koulutus käynnissä paikallistiellä Rääkkylän Jaamalla. Yrityksen toimitusjohtaja Esa Halttunen on tummassa asussaan kuvassa vasemmalla.

Ensimmäinen koulutustahtuma oli jo kesäkuussa 2010. Teoriaosa toteutui tehtaalla Tolosenmäessä ja käytännön tuntumaa työskentelyyn otettiin Rääkkylän Jaaman kankailla sijainneella soratien parannustyömaalla. Työosuuden kouluttajana olivat Esa Halttunen itse sekä Ossi Rämä Valkealasta. Kurssilaiset olivat silloin Länsi- ja Lounais-Suomesta, kauimmaiset olivat lähteneet Vaasasta ja Raisiosta. Ensimmäinen kurssi antoi niin järjestäjille kuin koulutettavillekin hyvin myönteiset kokemukset. Siksi toiminta onkin nyt jo vakiintunutta ja koulutustapahtumia järjestetään säännöllisesti 1-2 kertaa vuodessa. Perusjaksoja täydennetään tarpeen mukaan lisäkursseilla. Silloin voidaan puhua jo syventävistä ”höylämiehen” opinnoista. 

 
Jatkosodassa SA-käytössä ollut Bristol Blenheim-pommikone oli tämän näköinen. Kone on kuvassa suomalaisilla tunnuksilla.

 Isänmaan asialla - kesälomillakin

Viime vuosina on yhä uudelleen muistettu yli seitsemän vuosikymmenen takaisia torjuntavoittoja Tali-Ihantalassa ja Ilomantsissakin. Edelleen ihmetellään suomalaisen yhteiskunnan selviämistä sodasta, sekä erityisesti aikaa heti sen jälkeen.
     Esa Halttusen eräs harrastus liittyy vielä nykyisinkin tuon aikaisten tapahtumien jälkihoitoon: Hän on yli kymmenen viimeisen kesän aikana ollut johtajana ryhmässä, joka on etsinyt taistelupaikoille jääneitä suomalaissotureita, sitä mikä tomumajoista on vielä jäljellä.
     Esan ja muutaman hänen toverinsa työn tuloksena on lähes kolmenkymmenen kentälle jääneen sankarivainajan leposija voitu siirtää kotiseurakuntien kirkkomaan multiin. Kaikkiaan tämä toiminta on laajempaa ja perustuu valtioiden väliseen sopimukseen. Ampumapesäkkeeseen hautautuneen oman sedän tuntolevyn ja jäännösten löytäminen viidenkymmenenkahden vuoden jälkeen on yksi merkittävimmistä saavutuksistani, Esa Halttunen sanoo.
     Vajaat kymmenen vuotta sitten, marraskuun alussa 2008, Esa Halttunen teki jälleen erään operaation Venäjän Karjalassa. Sekin liittyy häntä kiinnostavaan sota-ajanhistorian tutkimus- ja etsintätyöhön.
 
 
Koneen hylyn osia alkaa paljastua. Esa Halttunen on oikealla.
 
 
Tähtimoottorin rakenteita näkyy kun turpeikkoa poistettiin metsäkoneen kahmarilla.

 
Mikko Luukkainen, Esa Halttunen ja Marina Väyrynen tutkivat lentokoneen ohjaussauvaa. 

Elokuun 1.päivänä 1944 Värtsilän Tyrämön kylän liepeille putosi, vihollisen kanssa käydyssä ilmataistelussa, pommituksen paluulennolla ollut suomalainen Bristol Blenheim -kone. Tähystäjä luutnantti Ilkka Kaukovalta haavoittui vaikeasti ennen koneen putoamista ja konekivääriampuja alikersantti Sven Rosendahl kuoli jo ilmassa, kun otsaan osui vihollisen kk-luoti. Lentäjä, silloin 22-vuotias vänrikki Paavo Alava, jäi koneesta laskuvarjolla hypättyään henkiin. Niin tähystäjä, kuin kk-ampujakin, löydettiin kuolleina koneen putoamispaikalta hylyn vierestä. Alue oli jatkosodan siinä vaiheessa Suomen puolella. Nykyiseltä valtakunnanrajalta paikalle on matkaa noin 20 kilometriä. Esa Halttusen venäläinen yhteistyökumppani ilmoitti kesällä 2008 löytäneensä maastosta koneen jäännökset.

 
  Hylystä löytynyt konepistooli oli säilynyt miltei ampumakuntoisena. Ruostetta aseessa ei ole.
 

Lentäjäveteraani eli virkeän vanhuuden Kotkassa

Heinäkuun 28.päivänä 1922 syntynyt lentäjäveteraani on nyt jo maan povessa. Lähdöstä on aikaa pari- kolme vuotta. Esa Halttunen kävi syyskuussa 2008 tapaamassa lentäjää ja putoamispaikka selvitettiin karttoja apuna käyttäen tarkasti. Marraskuun 4. päivänä Esa Halttusella oli viranomaisluvat sikäläisiltä vallanpitäjillä siinä kunnossa, että hän voi mennä etsijäryhmänsä kanssa paikalle. Pintaa kaivettiin metsäkoneen kahmarilla auki ja lopulta kauha kolahti metalliin. Löytynyt moottori oli tunnistettavassa kunnossa. Paikalla otetuista valokuvista näkyy sylintereitä kansineen Yksittäisinä osina kuvista voi tunnistaa myös pienempiä osia, kuten venttiileitä jousineen ja keinuvipujen rakenteita. BL-koneessa oli kaksi 9-sylinteristä, 840 hv:n tehoista ja ilmajäähdytettyä Mercury VIII-tähtimoottoria. 
 
 
Blenheim-lentäjä Paavo Alava on tässä kuvassa 88-vuotiaana.
 
 
Putoamispaikan karttaa tutkitaan. Kuvassa vas. Marina Väyrynen Värtsilästä, Esa Halttunen, entinen taistelulentäjä Paavo Alava ja venäläinen tulkki.


 Esa Halttunen kättelee Paavo Alavaa tämän kotiportailla Kotkassa 30.9.2008 
 
Venäläiset viranomaiset eivät ole tähän mennessä luovuttaneet koneen osia tuotavaksi Suomeen. Konepistooli otettiin talteen ja se tuli kaiketi nähtäväksi johonkin sikäläiseen sotahistorialliseen museoon. Muiden osien osalta oli alkuun hyvät toiveet, että lupa niiden Suomeen siirtämiseen saataisiin muutaman vuoden kuluessa. Siinä suhteessa on siis koettu pettymys. Esa Halttunen tunnetaan laajasti ”sinivalkoisena” yrittäjänä, suomalaisen työn ja osaamisen puolestapuhujana. Samaa väriä hän tunnustaa vahvasti myös harrastuksessaan: Sotavuosien ajoilta on vielä paljon tutkimatonta ja toistaiseksi löytymättä jäänyttä historiaa ja esineistöä. Sen tutkimisessa ja kokoamisessa Veekmas-yrittäjä on tehnyt vapaa-ajallaankin arvokasta työtä. 
 
Blenheim-tietolähteenä oli mm kirja,
Jaakko Hyvönen: Kohtalokkaat lennot 1939 -1944, 1982 Helsinki
 
Kuvat:
Veekmas-tarina: Pekka Havukainen
Blenheim-projekti: Olavi Lautamäki

Lisää tietoa yrityksestä: www.veekmas.fi