lauantai 2. joulukuuta 2017

Niin paljon sanomatta jää


 
Juhannusta Pajapellon nurkassa. Kesä 2013.
 
Pajapellon nurkasta-blogi on ollut vireillä maaliskuusta 2009 alkaen. Kaikkiaan pitkälti yli kaksisataa eri aihepiirejä koskenutta tarinaa olen tänne ladannut. Näihin asti aiheita on pulpunnut mielen syövereistä. Ajattelen nyt pitää vähän lomaa ja palata juttujen pariin sitten, kun sitä "hengen paloa" toivottavasti taas joskus alkaa löytyä.
     Monta asiaa olisi valmiina, mutta viisasta lienee olla niistä vaiti. Ei parane ottaa kantaa maahanmuuttajien asioihin, enempää kuin monella areenalla käytäviin keskusteluihin seksuaali-identiteeteistä tai tasa-arvoisesta parisuhde-teemasta.
     Itsenäisyyspäivän aatossa palaa mieleen Venäjän presidentti Jeltsinin anteeksipyytävät puheet talvisodan syttymiseen liittyvistä tapahtumista. Ei taida olla neljää vuotta siitäkään, kun presidentti Putin sanoi sodan syttyneen Neuvostoliiton tavoitteesta oikaista Suomen itsenäistymisen yhteydessä syntyneitä vääriä rajalinjoja. Myös naapurin historiankirjoitus, jota melko perusteellisesti uudistettiin 1990-luvun alun tapahtumien luomassa - valitettavan ohimeneväksi jääneessä avautumisen kulttuurissa, käsitteli noita sota-ajan tapahtumia suomalaisten silmilläkin katsottuna ihmeen rehellisesti.
     Viikko sitten Venäjän mediassa kerrottiin laajalla tarjonnalla kuinka syksyllä 1939 suomalainen tykistö sulki koko Mainilan alueen uskomattoman tuliholvin alle ja näin käynnisti tuhoisan talvisodan. Venäläisissä kouluissa käytössä olevat historiankirjat tyytyvät vielä ainakin toistaiseksi kertomaan asioista huomattavasti totuudenmukaisemmalla tavalla.
     Suomessakin on tätä päivää, että liki puolet avioliitoista ja muista parisuhteista päättyy ennen pitkää eroon. Rikkoutuneen perheen suurimpia kärsijöitä ovat aina sen lapset. Yhteiskunnan kättä tarvitaan niissä tilanteissa usein. Ammatti-ihmisten työ ei ole helppo, kun monesti työtä vaikeuttaa vielä hyvin riitaisten osapuolien välissä toimiminen vilpittömästi lapsen parasta hakien.
     Helppoa ei ole varsinkaan silloin, kun isä ja äiti ovat eri kansallisuutta. Suomalainen isä ja venäläistaustainen äiti ovat vuosia olleet esillä naapurimaan mediassa. Henki on tavallisesti se, että Suomessa lapsia riistetään mielivaltaisesti vanhemmiltaan ja ettei suomalainen lastensuojelu kestä sitä tarkastellessa sivistysvaltiolle asetettavia vaatimuksia. Venäjän uusi lapsiasiamies ( Anna Kuznetsova, nyt virkanimikkeellä lapsiasiainvaltuutettu) on tällä kertaa siis nainen. Kun hän kävi Suomessa virkakautensa ensimmäisellä vierailulla, kotiin viemisinä hänellä oli myönteisiä arvioita suomalaisen lastensuojelun tasosta, tavoitteista ja lainsäädännöstä.
     Sikäläisen median luomasta kuvasta poikkeavat käsitykset aiheuttivat vastalauseiden myrskyn, ja naapurimaan innokkaimmat kannanotot vaativat uuden viranhaltijan erottamista epäpätevyytensä takia. Kontrastin takia olisi hyvä muistaa monien suurkaupunkien massiiviset ongelmat lasten elämässä.  Venäjällä sanotaan paikallisten asiantuntijoiden arviona, että Pietarissakin katulapsia on vähintään 30.000. Tosin Venäjän sisäministeriön oman arvion mukaan jo 2000-luvun alkuvuosina katulapsia kaupungissa oli edellä sanottua määrää enemmän. Suomalaisethan eivät näitä arvioita pysty laatimaan.
     Suomalaisen sananvapauden uljas lipunkantaja on dosentti Johan Backman. Itä-Suomen yliopiston dosentuuri antanee hänelle osan leipäpuusta valtion kassasta. Sen luulisi velvoittavan esiintymään totuutta kunnioittaen ja tiedemiesmäisellä objektiivisuudella niissäkin asioissa, joita hän pitää esillä Venäjällä kovin paljon esiintyessään. Arvostus rajan takana hänellä on suuri. Jokainen löytää yhden googlauksen takaa puolenkymmentä Venäjän korkeinta arvomerkkiä tai muuta tunnustusta, joita ystävämme Venäjän presidentinhallintoa myöten on saanut käydä vielä viime vuosinakin pokkaamassa.

 
Erään joulunajan näkymä kohti maisemakylän peltoaukeita.

Sen vajaat sata vuotta jonka itse olen maailmaa katsellut, olen katsonut ylöspäin suurvaltojen presidenttejä, pääministereitä tai kuninkaallisia. Näihin olen uskonut ja kokenutkin heidän kannanottojensa olevan viileän asiallisia ja tosiasioihin pitäytyviä. Minulle ne ovat olleet vakaita paaluja joihin voi tietonsa ja näkemyksensä perustaa. Siitä kaikesta on pitänyt viimeisten viiden vuoden aikana luopua. Valheita,  uskomatonta suhmurointia, tosiasioiden vääristelyä ja kansainvälisten oikeuskäsitysten polkemista tapahtuu niin idässä kuin lännessäkin. Mihin tämä lopulta johtaa? Tuskin ainakaan mitään hyvää on odotettavissa. Valitettavan masentavia näkymiä kunniakkaan isänmaamme satavuotisen historian juhlimista varjostamassa!
Niin paljon sanomatta jää, niin alussa sanoin, mutta kuinkas kävi? Ei näköjään Pajapellon ukkoonkaan voi enää luottaa!

 
Kivinen kotikirkkomme on merkinnyt meille kiteeläisille turvaa koko itsenäisyytemme ajan - jopa pari vuosikymmentä sitä kauemminkin.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Pari tekstiä lähti lippahivoon!

Joskus on aihetta panna peruutusvaihde päälle ja sellainen tilanne on ukolla nyt. Kaksi edellistä blogitekstiä otin pois. Molemmissa tapauksissa on syynä se harkinnan myöhästynyt tulos, että liian henkilökohtaisia asioita ei välttämättä parane laittaa "yleiseen jakeluun". Mutta Ford-aihe on kansainvälinen, olkoonkin vaikka Pajapellon ukon omasta ajokista puhe!

 
Uuteen taloon siirtymisen eräs riitti ovat tuparit. Pitihän ne myös Fordin "asumuksessa" juhlia. Tässä kavereita glögeillä, joulutorttuja ja pipareita maistelemassa marraskuun eräänä viikonloppuna. Kuvat ylä- ja alapuolella.


 
Työnurkkaus on siistitty, vaikka eipä tuo näin alkutalven aikaan yleensäkään ole kovin ahkerassa käytössä.


Rakennuksen seinissä on normaalit lämmöneristeet. Kun tämä valmistui, kuuden tuuman villoituksen katsottiin olevan tarpeeksi. Kun siihen lisätään ulkopuolen tuulensuojalevy, tuuletusrako ja pellitys, voi todeta että ihan harakanpesä tämä ei ole. Liki 30-neliöinen rakennus tehtiin 1980-luvun taitteessa telelaitoksen automaattikeskuksen laitesuojaksi. Kahden kylän viestintä tapahtui niihin aikoihin suureksi osaksi tämän mökin kautta. Aikaa  kului ja uusi langaton puhelintekniikka teki nämä rakennukset tarpeettomiksi. Onneksi niitä ei purettu, joten useat niistä löysivät vaihtelevasti uutta käyttöä. Mikäpäs siinä, sähköistettyjä kun olivat ja vieläpä melkoisen siisteinä pidettyjä. Ehkäpä siksi tämä maisemakylän vanha palvelija päätyikin lopulta harrasteajoneuvojen säilytyspaikaksi.

 
Seuraava kesä on vielä todella kaukana. Siihen uskotaan, että kyllä se aikanaan vielä tulee. Onneksi Hondan ei tarvitse kesää yksi odotella, sillä iältään parikymmentä vuotta vanhempi Foordi on seurana.
 
 
Vielä kaksi otosta lopuksi. Niiden tarkoituksena on osoittaa, ettei vanhakaan kone välttämättä ole ympäristökatastrofi. Koneen kyljet ovat kuivat eikä lattialle sen alla ole kuukausien kuluessa tipahtanut ainoatakaan öljypisaraa.

 
 
Kun tämä kuva otettiin, työmaan loppusiistintä oli vielä kesken. Se tästä kuitenkin näkyy, kuinka entiseen umpiseinään tehtiin traktorinmentävä aukko. Peräti 2,7 metriä kanttiinsa!
 

torstai 16. marraskuuta 2017

Sydämen asialla

Tämä alla oleva blogikirjoitus oli jo hetken julkaistuna, mutta eräät henkilökohtaiset syyt olivat taustalla siihen, että otin sen välillä "varastoon". Muutamien kohtalotovereitten toivomuksesta palautan sen "vertaistuki-mielessä" takaisin. Yksityisyyden suoja on arvo sinänsä, mutta uskon ja toivon, ettei se tässä tapauksessa joudu tulilinjalle. Olen toiminut aika kauan rivijäsenenä paikallisessa sydänyhdistyksessä ja osallistunut useille Sydänliiton kursseille tai kuntolomille. Lappeenrannassa järjestettiin helmikuussa 2017 tahdistinpotilaitten kolmipäiväinen koulutustapahtuma, johon niin ikään osallistuin.
     Vielä joulunaikaan 2014 uskoin olevani sydämen osalta täysin terve. Helmikuussa 2015 sain jälleen melkoisen rajun rintakipukohtauksen, joka ajoi terveyskeskuslääkärin vastaanotolle. Takana tosin oli muutamia kertoja koettu infarktioiretta muistuttava sydänkipukohtaus. Niitä oli tutkittu mahdollisena infarktina, mutta otetut sydänfilmit eivät tukeneet oletusta. Tällä helmikuisella kerralla lääkäri otti asian vakavasti. Tutkimuksissa löytyi eteisvärinä ja sydämen johtumishäiriön aiheuttanut vasen haarakatkos. Löydös aiheutti sen, että aloitettiin pysyväksi tarkoitettu Marevan-lääkitys.
     Heinäkuun lopulla tilanne paheni ja oli pakko lähteä erään aamuyön tunteina ambulanssikyydillä P-KKS:sään. Sydänkohtaukseksi tulkittu oire vaati muutaman vuorokauden oleskelun osastolla. Varjoainekuvaus kertoi sepelvaltimoiden olevan täysin puhtaat. Vika oli siinä, että keuhkoverenkierto toimi haarakatkoksesta johtuen huonosti. Myöhästynyt syke vasemmassa kammiossa aiheutti pumppaukseen 30-40% vajauksen. Aikaisemmat kipukohtauksetkin saivat nyt lisävalaistusta: Heikentynyt keuhkoverenkierto aiheutti tietyissä tilanteissa sydänvaltimoiden happivajeen, joka sitten aiheutti sydänkohtausta muistuttavan kiputilan

 
Tahdistimen toimintaa valvova etäseurantalaite on tarvittaessa yhteydessä laitevalmistajan keskusyksikköön Kaliforniassa ja sieltä edelleen Pohjois-Karjalan keskussairaalan tahdistinpoliklinikalle. Vihreä valo kertoo, että laite on toimintavalmiudessa.

Seuraava toimenpide oli vajaatoimintatahdistimen asentaminen kiireellisellä aikataululla. Operaatio tehtiinkin jo elokuun kolmannella viikolla, siis kesällä 2015. Eteisvärinät eivät poistuneet, mutta pääoire, kammioiden epätahtisuus saatiin kuriin. Rytmihäiriöitten tehokkain lääke lienee amiodaroni, lääkemerkkinä esimerkiksi Cordarone. Sen avulla sinusrytmi saatiinkin pysymään kohdillaan kokonaisajasta upeat 98%. Vuotta myöhemmin tehtiin keuhkojen diffuusiokokeet. Cordarone oli aiheuttanut sille ominaisen sivuvaikutuksen; keuhkorakkuloiden vaurion, joka jo vuoden aikana oli alentanut keuhkojen hapensiirtokykyä peräti 30%. Sydänlääkärin kanssa käydyn neuvottelun tuloksena tuon lääkkeen käyttö asteettain lopetettiin.

 
 Kaakkois-Suomen Sydänpiiri järjesti helmikuussa 2017 tahdistinpotilaitten koulutuspäivät. Mukana oli liki parikymmentä osallistujaa, jotka pääosin olivat Etelä-Karjalasta ja pääkaupunkiseudulta.
  
 
Koulutuksen vastuuhenkilö oli Kaakkois-Suomen Sydänpiirin toiminnanjohtaja Heli Heimala, joka on kuvassa seisaallaan.

 
Kiteeläisiäkin oli mukana kaksi, vaikka etukäteen asiasta ei tiedettykään.

Amiodaronin vaikutus jatkuu tyypillisesti melko kauan lääkityksen lopettamisen jälkeenkin. Lääkeainetta on runsaasti pidättynyt elimistön rasvakudokseen ja muihin syviin kudoksiin. Niinpä tässä tapauksessa kesti pari kuukautta kunnes eteisvärinät palasivat haitalliselle tasolle. Yleiskunto oli silti hyvä; lokakuusta 2016 vappuun 2017 oli päivittäisillä kävelylenkeillä saatu kokoon täyden tuhannen kilometrin kokonaismäärä.
     Kesällä alkoi ilmetä kiusallista hengenahdistusta ja kuivaa ärsytysyskää. Yskä saatiin loppumaan verenpainelääkettä vaihtamalla. Hengenahdistusta keskussairaalan tahdistinpoli yritti kurittaa lisäämällä beetasalpaajaa, jonka lisäämisen toinen tavoite oli hillitä melko toistuvina esiintyviä eteisvärinäkohtauksia. Oma terveyskeskuslääkäri taas lähetti keuhkoröntgeniin. Kuvista löytyi tulehdusmuutoksia, joihin määrättiin antibioottilääkitys. Se purikin ja uusintakuvaus kertoi keuhkojen olevan kunnossa.
     Kun hengenahdistus ei hellittänyt, sydänlääkäri lisäsi vielä kerran beetasalpaajalääkettä. Toimenpiteen seurauksena oli edelleen melkoisesti pahentunut hengenahdistusoire. Aikansa tuskailtuani hommauduin lopulta keskussairaalan hengityspoliklinikalle. Siellä tehtyjen kokeiden jälkeen diagnoosi oli mieluinen: keuhkot ovat potilaan ikään ja sairaushistoriaan verrattuna harvinaisen hyvässä kunnossa. Hapensiirtokyky vereen on tasolla, joka riittäisi juoksua harrastavan kuntoilijan tarvitsemaan happimäärään.
     Vielä samalla Joensuun reissulla käytiin tahdistinpolilla konsultaatiot tutun sairaanhoitajan kanssa ja keskustelu saatettiin hetimmiten potilasta hoitavan sydänlääkärin tietoon. Uusi marssijärjestys oli, että ilmeisesti hengenahdistusoireen takana olevan beetasalpaajan päiväannos puolitettiin ja jatkossa seurataan tehostetusti flimmerien esiintymistiheyttä. P-KKS:n tahdistinpotilaitten eräänä hoitokeinona on internetin kautta tapahtuva etävalvonta. Se antaa mahdollisuuden seurata potilaan sydämen ja toisaalta hänelle asennetun tahdistimen toimintaa siinä määrin kuin hoitava lääkäri katsoo tarpeelliseksi. Tahdistimeen on asetettu raja-arvot, joista poikkeava sydämen toiminta aiheuttaa automaattisesti hälytyksen sairaalan sydänpolille. Kuluneen kesän aikana on sattunut yksi tällainen tilanne.
     On mahdollista, että elämä pitää sopeuttaa rinnaneloon eteisvärinöitten kanssa. Marevan-lääkitys on avainasemassa, kun halutaan torjua uhkaamassa olevia aivo-, sydän-, tai keuhkoinfarkteja. Vihoviimeinen keino on sydänhermojen katetriablaatio. Senkin oma sydänlääkäri on ottanut esille tulevaisuuden keinovalikoimassa. Toimenpiteellä katkaistaan potilaan sydämeen menevä hermoyhteys, jolloin sydämen toiminta jatkossa on pelkästään tahdistimen toiminnan varassa. Tässä vaiheessa se tuntuu melkoisen pelottavalta toimenpiteeltä. Asiaa ei ainakaan helpota tieto, että lähellä asuvalle kaverille muutamaa kuukautta oman operaation jälkeen asennettu tahdistin  pysähtyi patterin tyhjentymisen takia viime kesänä, vain pari kuukautta sitten. Pysähtyi, vaikka keväällä siinä arvioitiin virtaa riittävän vielä ainakin kuuden vuoden ajaksi. No, oma sydän piti raihnaisenakin tahtia sen verran yllä, että henki sentään säilyi siihen saakka kun uusi vempele taas saatiin nahan alle pujotetuksi.
     Nyt lääkemuutosten jälkeen on takana jo yli kuukausi ilman loppusyksyn aikana ajoittain rankaksi kehittynyttä hengenahdistusta. Kokonaan se oire ei ole poissa, mutta helpottunut tila on merkinnyt parempia yöunia ja sitä, että tauolla olleen lenkkeilyn on taas voinut ottaa osaksi päiväohjelmaa. Normaalimatkana viime talvenkin ollut viiden kilometrin lenkki taittuu taas kohtalaisen vaivattomasti. Jotenkin se tuntuu antavan toivoa paremmasta.Ylihuomenna on Suomi 100 vuotta-itsenäisyyspäivä. Sitten ajatukset suuntautuvat  jo lähellä olevaan jouluun. Jossakin määrässä ikuisena optimistina haluan uskoa, että vielä täällä muutama vuosi sinnitellään!

torstai 19. lokakuuta 2017

Kesän merkit - ja kuinkas sitten kävikään?


Kesä on jälleen jäämässä muistojen joukkoon. Se on tullut useasti todettua, että näin vanhuusiässä jokaisella kesällä on entistä suurempi arvonsa - että vielä tämäkin kesä saadaan nähdä ja ystäväpiirissäkin yhteisesti kokea! Nytkin kun mieskuoro kajautteli vappulauluja Kiteen keskustassa, meillä kaikilla kangasteli haaveissa lämmin, aurinkoinen, ja kaikin puolin sen "vanhan hyvän ajan" mukainen ihana kesä. Kesä tuli, vaikka se ei ihan unelmien mukainen ollutkaan. Kärrykeli kuitenkin, niin kuin entisajan  vanhat sanoivat. Oikeastaan enemmänkin, mutta katsellaan pienenä kuvakavalkadina miltä se kesä Pajapellon nurkasta katsellen näytti ja millaisia tapahtumia siihen vähän loitompanakin ajellessa mahtui.
 
 
Vappuajelulla Kiteen keskustassa. Edellisen talven askareena ollut ja iältään lähes 60-vuotias Fahr on ukon ajokkina perässään niin ikään menneenä talvena kunnostettu juontokoura.

 
Vanhoja ajokkeja parkkeerattuna ravintola Karhun pihalla 1.5.2017.

 
Kaveriporukan kevään ensimmäisiä yhteisiä tapahtumia on pitkään ollut Pajapellon ukon syntymäpäivät 10.5. Ei niitä suuremmin juhlittu ole, mutta kahvipannu on pantu tulelle ja saunakin mökkirannassa lämmitetty. Menneenä keväänä tuon päivän aamuun herättiin talvisissa tunnelmissa.

 
Mutta periksi ei annettu silti. Onneksi mökissä on varaava takka. Kahden päivän lämmitys sai pirttiin kodikkaan tunnelman. Olivathan maisemissa näkymät kuin pikkujoulun aikaan, mutta ihan kivan keväiseksi sekin ilta sopivien asenteitten ansiosta muuttui. Kuvat ylä- ja alapuolella palauttavat muistot siitä kahvittelusta. Saunakin lämmitettiin ja uintikausi aloitettiin, etenkin siksi, kun järvi ei ollut enää jäitten kahleissa.

 
 
 
Toukokuun loppuviikolla ukon konekanta pyöräytettiin uuteen malliin. Pitää alkaa sopeuttaa kalustoa hiipuvia voimia vastaavaan määrään. Kaksi taaempana olevaa saivat uudet isännät. Kopillinen Foordi tuli mökinukon ajelimeksi Liperistä löydettynä.
 
 
Pienen fiksailun jälkeen ajopeli oli jo paljon siistimmässä kunnossa. Peltejä ei tarvinnut oikoa, mutta pientä maalipinnan korjailua ja muuta siistimistä oli harrastekonetta ajatellen sopivassa määrin. Otokset traktorin kummaltakin sivulta kertovat enemmän.
 
 

 
Ensimmäinen ostokille langennut työtehtävä oli Havoloitten Pajari, missä vinssailtiin tuulenkaatoja ja hakkuussa polttopuiksi jääneitä puunrunkoja musiikkimies Hannu Heikin pilkottaviksi.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
 
Omaa perhettä lähellä ollut tapahtumaa oli Kiteen lukion päätösjuhla ja uusien ylioppilaitten lakittaminen. Pojantyttäristä keskimmäinen oli nyt siinä joukossa, joitten vuoro oli tänä keväänä laittaa valkolakki päähänsä. Jälleen kaksi kuvaa, ylä- ja alapuolella.

 
 
Kevään 2017 Kiteellä kirjoittaneet ylioppilaat yhteispotretissa. Kaikkiaan lakitettavia nuoria oli täällä yli 50.

 
Oma koti on lapsen, nuoren, ja nyt jo ylioppilaan tärkein tukikohta. Vanhemmat, sisaret ja isovanhemmat sekä muu suku ovat eläneet iloisessa odotuksessa ja seuranneet kevään ylioppilaan tietä tähän juhlapäivään. Pöytä on "koreana", kuten tavataan sanoa.
 
 
Kummit ovat paikalla juhlijajoukossa ja tässä tuore ylioppilas on heidän kanssaan yhteisessä kuvassa.
 
 
Musiikinopettaja Kaisa Saari oli Paulan yhteistyökumppani, kun tämä opiskeli pianonsoittoa useita vuosia Kaisan ohjauksessa. Iloinen yllätys oli, että tuo yhteistyö oli mielessä ja entinen opettaja tuli tervehtimään silloista oppilastaan.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
 
Arkeen päästyä tehtiin heinätöitä. Onneksi saatiin yli viikon kestänyt poutakausi heinäkuun alussa. Hyvälaatuinen sato kuivui useaan kertaan pöyhittynä paalauskuntoon neljässä päivässä. Ford oli nytkin asialla.

 
Puhoksen perinnepäivät ovat vakio-käyntikohde Keski-Karjalassa heinäkuun alussa. Omana puuhana oli esitellä "self-made"-mallista pilkontakonetta tositoimissa.
 
 
 Hehkukuulamoottori on saatu tulille. Perinnepäivien eräs innokkaimmista puuhamiehistä Kalle Hurskainen on sauhuavan koneen takana oikealla.
 
 
Tapahtuman kiinnostavin traktori Puhoksessa oli luultavasti tämä 2-sylinterisellä hehkukuulamoottorilla varustettu Bolinder-Munktell, mallinimeltä BM10. Nämä alkavat olla hinnakkaita keräilykappaleita. Yksilö on tuotu Ruotsista ja epäilemättä se oli Puhoksessa siksi, että joku asiasta innostunut voisi alkaa hieroa kauppoja.

 
Maamoottorit olivat hyvin edustettuina. Sen sijaan vanhoja traktoreita ei nyt kovin paljon Puhoksen tapahtumassa ollut, muutama kymmen kuitenkin. Eräitä vuosia sitten niitä oli katseltavina huomattavastikin enemmän. 
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
 
Samana viikonloppuna perinnepäivien kanssa oli sotilasmuistomerkin paljastusjuhla Mustalammen tienhaarassa Kiteenlahdessa. Todella hieno isänmaallinen tapahtuma lippulinnoineen, sotilassoittokuntineen ja isoine yleisöjoukkoineen. Jopa puolustusministeri oli läsnä! Alakuvassa on hieman yleisnäkymää paikalta.
 

 
Juuri paljastettu muistomerkki kunnioittaa JR58:n pohjalaissoturien taisteluita alkaen kesällä 1941.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

 
Tunnelma vaihtuu jälleen. Nyt olemme Riihijärven maalaispäivän tapahtumapaikalla. Pienen kylän väki on saanut luoduksi kesä kesän jälkeen kotoisan tunnelman ja nytkin entisen koulun pihapiiriin kokoontui noin 400-päinen kävijäjoukko.

 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 

Heinäkuun loppupuolelle ajoittunut lähialuematka suuntautui Ruskealaan, Lahdenpohjaan ja Sortavalaan. Ruskealan entinen marmorilouhos on nyt turistien käyntikohde. Kirkasvetisissä kaivoskuiluissa voi harrastaa sukeltamista ja muutenkin siistiin kuntoon laitetussa ympäristössä on näkemistä. Yrittäjänä täälläkin on Aleksandr Artemjev, sama liikemies jonka yritys Kolmas Plus toimii Värtsilässä. Lukuisia muitakin bisneksiä hänellä siellä päin on. Yksi niitä on hotelli Piipunpiha ja ravintola Relax, jotka molemmat sijaitsevat Sortavalassa. Alla kuvassa on eräs marmorilouhoksen alueella toimiva kahvio ja matkamuistomyymälä.

 
 
Lahdenpohjaan, entisen Huuhanmäen varuskunnan alueelle, perustettiin viime keväänä sotahistoriallinen museo. Se on sijoitettu suomalaisten työnä jatkosotavuosina kallioon louhittuihin suuriin halleihin. Yllä on opasteita, jotka ohjaavat museoalueen eri pisteisiin.


Kallioluoliin on sijoitettu monenlaisia sotaan ja sota-aseisiin liittyviä esineitä, opas- ja havaintotauluja, koulutusmateriaalia, sekä myös  kevyempiä aseita. Paikka on tutustumisen arvoinen kohde, jos joku suunnittelee ensi kesän turistimatkaa sinne päin.

 
Tässä näkyy seinällä olevia kuvatauluja Neuvostoliiton panssarivaunuista. Pöydällä taas on tykinammuksia ja hylsyjä kertomassa toisen maailmansodan taistelumateriaaleista.

 
Lopuksi vielä kaksi kuvaa samalta reissulta. Ne kertovat rauhallisesta hiljaiselosta Lahdenpohjan kauppalassa. Kuvassa yllä on näkymä pikkukaupungin torille. Alapuolen kuva taas kertoo pääväylän liikennetilanteesta parhaaseen aikaan iltapäivällä. Hiljaista täälläkin. Lahdenpohjan ohittava isompi etelän suuntaan johtava tie ei enää kulje kaupungin keskustan läpi.

 
 ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
 
Nyt olemme jo elokuun alussa. Sunnuntaina 6. elokuuta Kiteenlahteen kokoontui iso joukko entisiä kyläkoulun oppilaita, Kaikkiaan heitä oli 90, joista kaksi vanhinta ovat tänä vuotena saavuttaneet ikäpaalun, 90 vuotta. Vanhimman ja nuorimman vieraan ikäero oli 70 vuotta, sillä tämä nuorin on syntynyt vuonna 1997. Tästäkin tapahtumasta on muistona kuvat tekstin ylä- ja alapuolella. Yläkuvassa olemme vanhan koulun yläluokassa. Nyt se palvelee koulun ostaneen perheen yhtenä asuinhuoneena
 
 
Rantakala syötiin Partalan museopihapiirissä. Väkeä oli täälläkin paljon.

 
Varsinaiset muistelemiset tehtiin seurojentalolla kahvipöydän ääressä. Sinne kokoontui noin 90 henkeä ja tulijoita oli kaukaakin. Entisiä oppilaita kun oli Kainuuta ja pääkaupunkiseutua myöten.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
 
Elokuun toisena viikonloppuna Loviisassa asuva tytär pyysi lähisuvun puutarhakutsuille perheensä kotiin. Piha oli saatu kuntoon ja muutakin juhlan aihetta oli. Enotkaan eivät olleet täällä aikaisemmin käyneet. Kuvissa ylä- ja alapuolella on piha- ja puutarhanäkymiä Tesjoella sijaitsevasta "residenssistä".
 
 
 
Talon sisäpuolella on vieraille katettu pöytä, joka tässä odottaa aterialle tulijoita.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
 
Sadonkorjuu on ensimmäinen osa viljelijän työpalkan korjaamista. Vielä pitää pellon sato jalostaa lypsykarjan tuotteina markkinoille. Siinäkin on monta työvaihetta ja mahdollisuuksia epäonneen tai onnistumiseen. Tämä kesä koetteli viljelijän henkistä kestävyyttä. Ongelmia oli jo tuorerehusatojen korjuussa isojen sademäärien pehmittämillä pelloilla. Puinnit saatiin käyntiin kuukausi normaalista myöhässä. Alkuun satotaso näytti hyvältä ja laatukin oli Kankaalassa ohrien osalta moitteeton,

 
Kaurat valmistuivat syyskuun alkuun. Silloin oli kolme mainiota puintipäivää. Sitten säätyyppi muuttui ja alkoi noin kaksi viikkoa kestänyt, jopa kaatosateita tuonut sadejakso. Tässä yllä olevassa kuvassa puidaan hyvissä olosuhteissa kauraa entisellä Kalmistolan Toropaisen peltotasangolla. Silloin oli 2. päivä syyskuuta.
     Sadejakson jälkeen korjuutyö vaikeutui. Ensimmäistä kertaa tilan puimurikorjuun historiassa oli tarpeen asentaa leikkuupuimuriin levikepyörät. Niiden avulla sentään pysyttiin pinnalla. Sadejakson aikana sadon laatu oli heikentynyt paljon. Tähkäidännän lisäksi viljojen lakoontuminen vaikeutti puintia. Puintityötä alkoi vaikeuttaa pitkälle iltapäivään maassa pysynyt kaste.
     Laiho ei missään vaiheessa enää kuivunut normaalin leikkuupuinnin vaatimalle kosteustasolle. Liiskaantuvat jyvät aiheuttivat seulojen ja poimupintojen tukkeentumista näin lisäsivät puintitappioita. Eväät onnistumiselle olivat heikot. Niillä piti kuitenkin pärjätä.
 
 
Kaksi kuvaa jälleen, sadonkorjuuta edelleen. Yläkuvassa pari ämpärillistä puolukoita metsästä tuotuina odottelee puhdistamista. Alakuva on tämän kesäisen puolukanpoiminnan loppuajoilta. Nämä puolukat ovat jo läpäisseet roskanpuhdistajien kriittisten silmien ja käsien "syynin".

 
.
Tämä "varmemmaksi vakuudeksi" siitä, etteivät sienimetsätkään poimijalta unohtuneet. Kyseessä on satokauden ensimmäiset viikot. Pari viikkoa myöhemmin nousivat "karvalaukut", toiselta nimeltä vahveroiset. Niitä oli parhaaseen aikaan todella paljon ja laatu oli moitteeton.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

 
"Hädässä ystävä tunnetaan". Onneksi sentään muulloinkin. Kesä on edennyt jo loppuviikoilleen. Juhlittavana on lokakuun 6. päivä. Motoristitoverimme Martti ja hänen Hilkka-puolisonsa ovat molemmat syntyneet juuri tuona päivänä. Tämän vuoden kohdalla tuo viiden vuoden ikäero merkitsi sitä, että Martilla täyttyi ikä 80- ja Hilkalla 75 vuotta. Eipä uskoisi, kun päivänsankareita katsoo. Savusaunan jälkeen otetussa kuvassa on synttärivieraita Hilkka-emännän ollessa toisena vasemmalta.

 
Miesvieraita tässä, 80-vuotiaan isännän paikka on oikealla puolella pöytää.

 
Kaksi sinnikästä motoristikaveria, Martti ja Matti. Yhteisiä matkoja on huristeltu pariin kertaan Virossa ja lukuisia pitkiäkin taipaleita kurvailtu kotimaan mutkateillä.
 
 
Tässä esillä ollut kesän kuvakokoelma antaa hieman osviittaa siitä, etteivät menneet kuukaudet pelkää ikävänpitoa olleet. Olihan sitä aurinkoa, oli mukavia yhdessäolon hetkiä, joskin vastapainoksi ikävänoloisia sadepäiviä, työssä uurastamistakin. Marjastus ja sienimetsät tietysti tulevat siihen päälle. Mitäpä enemmän kesältä oikeastaan voisi toivoakaan!
 
Yllä oleva kuva otettiin mukaan ajatuksella, ettei ihan kaikkea vielä kerrota. Kuva ottamisella oli tietenkin oma tarkoituksensa. Sen verran salaisuuden verhoa voimme avata, että tämäkin kuva tulee vielä esille, mutta ihan toisenlaisessa yhteydessä.