tiistai 27. syyskuuta 2016

Kalevi Keinosen työ Ruskealassa ei mennyt hukkaan

 Vuosituhannen vaihteen jälkeen käynnistynyttä Ruskealan kirkon uudisrakennustyötä seurattiin aikanaan suomalaisessa lehdistössä tiiviisti. Erityisesti ihmeteltiin hankkeen takana olleen liki 80-vuotiaan miehen uskomatonta tarmoa. Jo pelkästään se, että hän pystyi "ulkomaalaisena" erilaisia lupia hankkiessaan kahlaamaan läpi Venäjällä olevan pykälä- ja säännösviidakon, oli saavutus sinänsä. Rakennusmateriaalien hankinta oli sekin yhden ihmettelyn aihe. Perustuksena olevan pohjakerroksen seiniin kun materiaalia kuljetettiin muun muassa Suomen ajalta säilyneiden kiilakivinavetoiden seinistä.
     Kalevi Keinosen täyttäessä 80 vuotta hanke oli niin pitkällä, että syntymäpäiviä voitiin juhlia pohjakerroksen kahvio- ja ruokailutiloissa. Iso osa muualta tulleista vieraista voitiin majoittaa huoneisiin, joihin jo silloin mahtui kolmisenkymmentä yöpyjää. Muutamaa vuotta myöhemmin toiseen kerrokseen rakennettava kirkko alkoi väliaikaisesti palvella tulevassa tehtävässään.

 
Kalevi Keinosen 80-vuotispäivää juhlittiin rakenteilla olleen kirkon kivijalassa 25.7.2006. Silloin mies oli vielä ikäisekseen varsin hyväkuntoinen, vaikka sydänsairaus lyhensi jo askelta.
 
 
 Syntymäpäiväsankaria onnittelemaan kokoontui suuri ystäväjoukko. Kalevin isännänvelvollisuudet olivat suuret, kun hän yritti kohteliaasti huomioida kaikki paikalla olleet. Tämä kuva on kahvipöydästä. Isäntä seurustelee Kiteen mieskuorosta tulleen onnittelijajoukon kanssa.
 

Rakennustyö oli lopulta edistynyt niin pitkälle, että 27. päivänä syyskuuta 2008 voitiin juhlia harjakaisia. Kalevi on vastaanottamassa vieraita. Taustalla istuu eräs hänen ystävistään, Jäppilän kirkkoherra, rovasti Antero Paananen.
 
 
Tämäkin kuva on harjakaisjuhlasta. Rakentaja kertoo hankkeen syntyvaiheista. Piirustusten ja rakennuslupien hankinta, kaiken sen monia karikoita sisältäneen puuhan onnistuminen, oli melkoinen saaavutus sekin.
 

Harjakaisten aikaan kirkkosalin katto oli vasta nousemassa 


Marraskuun puolessa välissä 2009 alettiin valmistautua kirkon vihkiäisjuhlaan. Kävimme pienellä ystäväjoukolla katsomassa niin Kalevia, kuin hänen jo pitkällä olevaa rakennustyötään. Pakkasta oli silloin melkoisesti. Vaikka rakennuksessa olikin lämmitys toiminnassa, rakentaja katsoi viisaimmaksi pukeutua toppapuseroon.


Ylä- ja alapuolen kuvat ovat nekin marraskuun 2009 käynniltämme. Yläkuva on viihtyisän kahvila- ja ruokasalin tarjoilutiskiltä. Alakuvassa Kalevi on esittelemässä ruokasalin puolta.
 


 
Vihkiäisjuhlien ajankohta oli 17.4.2010. Silloinen laaja kirkkosali oli täynnä juhlavieraita.
 
 
Mukana olivat myös rovasti Antero Paananen sekä tohmajärveläinen emerituskanttori ja -urkuri Teuvo Latvala. Latvala johti vihkiäisjuhlaa avustanutta Kiteen mieskuoroa.
 
 
Kirkkosalissa 17.4.2010 otetussa kuvassa ovat Kiteen mieskuorosta Mauri Kakkonen, kuoron puheenjohtaja Teppo Mikkonen ja Mauno Rautiainen. Kuvan keskivaiheilla olevan Kalevin olemuksessa näkyy jo raskaan työn aiheuttama uupumus. Ehkä sellainen onkin tavallista, kun pitkään kannettu taakka alkaa kirvota hartioilta.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ 
 
Uuden kirkon toiminta sai jatkua nyt jo melko valmiissa rakennuksessa ja etenkin kesäkuukausina 2010-2012 siellä kävi paljon suomalaisia vieraita tutustumassa upeaan saavutukseen. Majoituspaikat ja ravintola toivat kaivattuja tuloja ja rakentamistyö jatkui, Kalevin terveydessä alkoi olla suuria ongelmia ja ajoittain hänen piti olla sairaalahoidossakin. Silti kirkko ja sen majoitustoiminta Herrankukkaro-nimellä toimivat suotuisissa olosuhteissa.
     Kaikki oli siis hyvin siihen asti, kunnes ravintolasalin seinän paneloinnista alkanut raju tulipalo maaliskuun 18.päivänä 2013 tuhosi muutamassa tunnissa uuden Ruskealan kirkon. Samalla muuttui tuhkaksi iso osa opettaja Kalevi Keinosen eläkevuosien uskomattoman suuren ja sinnikkään työn tuloksesta.
     Se oli liian kova isku itselleen Kalevillekin, sillä rakentajan elämänliekki sammui saman vuoden syksynä. Sitkeä ja kunnioitettu mies saateltiin suuren ystäväjoukon mukana ollessa viimeiseen leposijaansa Tohmajärvelle.

 
Kalevi Keinosen hautajaiset olivat 9. marraskuuta 2013. Siunauksen toimitti Kalevin pitkäaikainen ystävä ja entinen työtoveri Jäppilän vuosilta, rovasti Antero Paananen.

 
Kaunis hautakumpu kukkineen jäi kertomaan ystävien tuntemasta suuresta kunnioituksesta ja kaipauksen tunteista Kalevia kohtaan.
 
      Menetyksestä huolimatta paikallisen väen elämän Ruskealassa piti kuitenkin jatkua. Paljon heille merkitsi, että Kalevi oli toimiessaan saanut istutetuksi kylän väestöön ainakin osan omasta tulevaisuudenuskostaan. Eräs tulos nähtiin siinä, kun rakennuksen kunnostaminen aloitettiin välittömästi. Alakerrassa säilyneisiin tiloihin oltiin taas pian valmiita ottamaan majoittujia. Keittiökin alkoi palvella matkustavaisia väliaikaisissa tiloissa.
     Jälleenrakennustöitä tehtiin tavoitteena saada kirkko jälleen kuntoon sille tarkoitetussa rakennuksen toisessa kerroksessa. Työn vauhtia määräsi paljolti majoitus- ja ateriapalveluista saatu myyntitulo. Alkuperäiseen arkkitehtuuriin tehtiin eräitä kustannuksia alentavia muutoksia. Yksi suurimmista oli kirkkosalin pinta-alan huomattava pienentäminen. Alkuperäistä aikataulua valmistumisajankohdasta jouduttiin matkan varrella siirtämään myöhemmäksi. Silti 25. päivänä syyskuuta 2016 kaikki oli valmista ja uudelleen rakennettu temppeli voitiin vihkiä tarkoitukseensa Ruskealan seurakuntaväen käyttöön.
 
 
Vihkiäiset 25. syyskuuta 2016. Kuvassa ovat kirkon alttari ja sen alttaritaulu. Taulun aihe on Kristuksen ylösnousemus.

 
Vihkimistoimituksen suorittivat vas. alkaen Lapinlahden ystäväseurakunnan kirkkoherra Lauri Jäntti, rovasti Antero Paananen, Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi sekä Ruskealan kirkon papinvirkaa hoitava Kari Mäkisalo.

 
Vihkiäisjuhlan jumalanpalveluksen saarnan piti piispa Aarre Kuukauppi.

 
Pitkäaikainen yhteistyö Ruskealan seurakunnan ja Kiteen mieskuoron välillä on jatkunut tähän mennessä jo 25 vuotta. Nytkin kuoro oli kutsuttuna avustamassa juhlaa. Hannu Heikki Hakulinen johti kuoron esityksiä.

 
Kirkkosali on alkuperäistä huomattavasti pienempi. Silti tilaa on normaalikäyttöön vähintään riittävästi. Paikallisessa seurakunnassa kun on noin 50 jäsentä. Juhlien aikaan saliin mahtuu kuitenkin pitkälti yli sadan vieraan joukko.
    
 Sisätiloiltaan kirkko on jopa entistä ehompi. Paloturvallisuutta parantavat nyt betonilaipiot ja juuri valmistumassa oleva uusi vesikeskuslämmitys. Sisäpuolen värityksissä on onnistuttu. Kirkkosalia kaunistavat valkoisen ja vaaleansinisen sävyt. Rakennuksen ulkopuolen työt jatkuvat. Lähin tavoite on lopullisen vesikaton rakentaminen. Toistaiseksi sen on korvannut aluskatekäyttöön tarkoitettu materiaali. Työtä siis riittää, mutta vihkiäiset olivat oiva välitavoite ja tarpeellinen keidas. Sellainen se oli niin paikallisille rakentajille, kuin sille suurelle tukija- ja ystäväjoukolle, joka nytkin kansoitti uudestisyntyneen kirkon ääriään myöten.

 
 
 
 

torstai 15. syyskuuta 2016

Keskustapuolueen 110-vuotinen historia - ja vähän muistelua kiteeläisestä näkökulmasta

Kiteen kunnanvaltuuston nykyinen puheenjohtaja Sinikka Musikka soitti eräänä elokuisena iltana noin kolme viikkoa sitten. Asiana oli pyytää historiallinen artikkeli nyt syksyllä 110 vuotta täyttävästä Keskustapuolueesta. Halusin miettimisaikaa muutamia päiviä, johon Sinikka suostui. Kun varsinaista syytä kieltäytymiseen en löytänyt, lupasin laatia yhden A4-arkin kokoisen artikkelin pyydetystä aiheesta. Haluan korostaa, että tekstin laadinnan taustalla ei ollut puoluepoliittinen "hengenpalo", vaikka olinkin toiminut kiteeläisen kunnallispolitiikan tehtävissä Keskustan edustajana yhteensä 32 vuotta. Virallisesti tämä ajanjakso alkoi vuoden 1969 alussa ja päättyi vuonna 2000. Puolueen tavoitteet olivat pääosin sopusoinnussa omien ajatusteni kanssa. Siksi katsoin voivani toimia sen, ja samalla kotikyläni Kiteenlahden edustajana kunnallisen päätöksenteon lisäksi monilla muillakin foorumeilla.
      Suomalaisella maaseudulla ja koko yhteiskunnassa syntyi 1900-luvun ensimmäisinä vuosina monenlaista järjestötoimintaa. Nuorisoseuroja oli perustettu jo 1890-luvulla ja osuustoimintakin tuli mukaan yhtenä maalaiskansan omista yhteistyömuodoista. Useat poliittiset puolueet syntyivät nekin suuriruhtinaskunnan loppuvuosina. Eri katsantokannoista lähteneinä niiden yhteinen tavoite oli yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentäminen. Sitä koettiin yhtä hyvin niin työväestön, kuin maaseudun talonpoikaisväestönkin piirissä.
     Keskustapuolueen edeltäjä Maalaisliitto syntyi eri vaiheiden kautta. Käyntiinlähdössä vuonna 1906 taustalla olivat muun muassa yhteiskuntaelämään myöhemminkin näkyvästi vaikuttaneet laihialainen Santeri Alkio ja Oulun seudun puuhamies Nivalasta, sittemmin tasavallan presidentiksi kohonnut Kyösti Kallio.
Itsenäistyminen antoi lisää tilaa järjestöille
Kun Suomi saavutti itsenäisyyden vuonna 1917, puolueiden ja siten Maalaisliitonkin vaikutusmahdollisuudet paranivat. Lyhyessä ajassa pitäjiin ja kyliin perustettiin moniin satoihin nouseva paikallisosastojen verkosto. Kiteellä niitä syntyi lukuisiin suurempiin kyliin, kuten Kiteenlahteen vuonna 1919. Kyläosastojen tärkeimpiä tehtäviä paikallistasolla oli mukana olo kunnallisvaalijärjestelyissä. Oli tärkeää saada oman kylän miehiä ja naisia valituiksi valtuutetun tehtäviin. Kovin "luokkatietoista" politiikkaa kyläosastojen toiminta ei ollut.


Vaalilautakunta Kiteenlahden koululla 1930-luvun alkupuolella. Henkilöt vasemmalta: Havukkalanmäen Matti Havukainen, Matti Wegelius vanhempi, s.1869, Juho Pekkinen Kankaanperältä, Heikki Tarkkonen Loukunvaarasta sekä opettajapariskunta Eemil ja Viola Nikkonen.
Yhteiskunnan muutos oli Keskustalle iso haaste
Sotien jälkeiset suuret yhteiskunnalliset muutokset ajoivat maaseudun väkeä asutuskeskuksiin ja Maalaisliiton luontainen äänestäjäkunta hupeni. Oli tarpeen huomata ajan merkit. Puolueen nimi muutettiin asuun, joka paremmin kuvasi sen sijoittumista suomalaiseen puoluekenttään. Siksi valinnaksi tuli muoto Keskustapuolue. Iso haaste oli säilyttää kosketus yhä kasvavaan taajamaväestön joukkoon.
     Asiaa auttoi ehkä se, että suuri osa taajama- ja kaupunkiväestöstä oli henkilöhistorialtaan ensimmäisen tai toisen polven "kaupunkilaisia". Se antoi tavallista paremmat mahdollisuudet ymmärtää yhteiskunnallisen tasa-arvon olevan saavutettavissa samoilla keskustan arvoilla niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Silläkin oli suuri merkitys, että 1970-luvulta alkaen vaikuttanut siirtyminen peruskouluun lisäsi omalla osuudellaan suuresti ainakin koulutuksellisen tasa-arvon saavuttamista.  Se toi aikaa myöten paljon maaseudulta lähteneitä kansalaisia yhteiskunnan keskiluokkaan ja ylemmillekin virka- ja työpaikoille. Varmasti osa kaupunkilaisäänestäjistä tuli siitä joukosta.
Eduskunnan puoluejakauma ei ole vakio
Puolueen eduskuntaryhmä oli pienimmillään 1970- ja 1980-luvuilla. Niihin aikoihin kansanedustajia oli vain 35-40, kun 1960-luvulla vakiintunut määrä oli ollut 50 kansanedustajan tasolla. Uusi nousu tuli vasta vaaleissa 1991, jolloin paikkaluku nousi suurimmilleen, 55 kansanedustajaan. Vuoden 2011 vaalien pahaa notkahdusta lukuun ottamatta keskimääräinen kansanedustajamäärä on pysynyt viidenkymmenen edustajan paikkeilla. Puolueen nimi oli vaihtunut muotoon Suomen Keskusta ry vuonna 1988.
Kiteeläinen puoluepolitiikka 1970-luvulla oli sopuisaa
Kiteeläispuolueesta puhuminen 1970-luvun vuosina ei ole pelkästään myytti. Niinpä vuonna 1969 alkaneessa valtuustossa poliittiset näkemyserot eivät juuri tulleet esille. Esimerkiksi SDP:n ryhmässä olleet valtuutetut olivat hyvässä mielessä vielä "vanhan kansan miehiä". Ryhmään kuuluneet Onni Rintanen, Veikko Mielonen, Toivo Havukainen ja Kauko Toropainen olivat todella sopuisia ja neuvottelukykyisiä kumppaneita. Heidän kanssaan keskustan valtuustoryhmä löysi helposti oman kunnan kehittämiselle yhteisen suunnan. Puheenjohtajana Topi Lipsasella oli koko silloiseen valtuustoonsa jämäkkä ja toverillinen ote.
Vuodet toivat muutoksia valtuustotyön henkeen - ja yhteiskuntaan muutenkin
Seuraavina vuosina demariryhmään tulleet Reino Hermunen, Raimo Kettunen ja etenkin lastulevytehtaan piiristä tullut ja sieltä äänensä saanut Arho Haavisto sekä Korkeakankaan koulun opettaja Jouko Turkka olivat huomattavasti enemmän poliittisesti suuntautuneita. Omana valintanaan he toivat kiteeläiseen valtuustotyöskentelyyn joskus huomattavaakin ärhäkkyyttä. Toimeen silti tultiin ja erilaisia mielipiteitä kunnioitettiin. Pelkästään asialinjalla malttoi olla demariryhmään myöhemmin tullut rehti kaveri, Raimo Helminen. Ainakin oma kokemukseni työskentelystä hänen kanssaan oli myönteinen. Paitsi kunnan hallinnossa, olimme Raimon kanssa useita vuosia myös pääasiassa kunnallisesti omistetun Kiteen Lämmön hallituksessa.
     Ajat ovat muuttuneet. Äänestäjäkunnan liikkuvuus etenkin valtiollisissa vaaleissa on monesti yllättänyt ennusteiden laatijat. Kunnallisina päättäjinä Kiteen keskustalaiset ovat koko ajan pysyneet suurimpana valtuustoryhmänä. Valtakunnan tasollakin Keskusta on pysytellyt kolmen suurimman puolueen joukossa, monesti suurimpanakin. Oma kansanedustajamme Reino Karpola vaikutti vuosikymmenten ajan ja valittiin ministeriksikin kahteen eri hallitukseen. Keskustan aatesuunta voi edelleen hyvin, vaikka ikää on jo 110 vuotta. Suomalainen yhteiskunta tarvitsee avukseen kaikki rakentavat voimat, kun olot tuntuvat muuttuvan aina vain haasteellisimmiksi.

perjantai 26. elokuuta 2016

Moottoripyörien myynti takkuaa, mutta tapahtumat voivat hyvin

Yhteenvetoa Itä-Suomen motoristikesästä 2016
 
 
Puruveden kauneudessa on kiistämättömät luontoarvot. Juuri huikea ympäristö onkin yksi Ponutaival-kokoontumisen vahvuuksista.
 
Uusien moottoripyörien rekisteröiminen on aallonpohjassa. Huippuvuosi oli 2007 liki 11500 kappaleen luvulla. Viime vuotena myytiin enää vaivaiset 3192 uutta motskaria. Silti kesäinen harrastus elää edelleen vahvana.
     Vaikka rekisteritilastot kertovat huonoista myyntiluvuista, on hyvä muistaa käytettyjen moottoripyörien suuri markkina internetissä. Nettimoto on yksi kanava, jonka kautta parhaillaankin on myynnissä noin 15000 erilaista kaksipyöräistä ajokkia. Sieltä löytyy tavalliselle harrastajalle riittävästi vaihtoehtoja. Vuosia jatkunut käytettyjen moottoripyörien tuonti lähinnä Euroopasta on hiljentynyt. Asiaan on useita syitä; kotimaisen hintatason ja tarjonnan suotuisa kehitys ja tuonnista aiheutuvien kustannusten nouseva suunta.
     Varsinaisesti  parikymmentä vuotta sitten nousuun alkaneen markkinabuumin päättyminen näkyy käytettyjen moottoripyörien hintapyynneissä. Siellä on otettu järki käteen, kun voidaan puhua jo ostajan markkinoista. Nykyisin harrastukseen pääsee kohtuullisella parin- kolmentuhannen euron sijoituksella. Silti kyseessä on useimmiten varsin luotettava ajopeli. Näin etenkin, jos ostaja päätyy yleisimpiin japanilaismerkkeihin. Harrikat ja Bemarit sen sijaan ovat yleensä korkeammissa hintaluokissa.
 
 
Yamahalla ajellut Herkko Valtanen Kirkkonummelta tuli Ponuun kuudetta
   kertaa. Rannekkeita tuloportilla kiinnitti Anne Toroi, joka on toiminut MC-Kiteen porukoissa jo kymmenkunta vuotta. 


Perjantai-illan kuluessa alueet alkavat täyttyä vieraista ja monenlaisista
             ajopeleistä.
 

Tämäkin kuva on kesän Ponutaival-tapahtumasta. Amerikkalaisen Victory-tehtaan matkapyörä edustaa jenkkinäkemystä kaksipyöräisestä mahtiajokista. Victory on eräs harvoista viime vuosina markkinoille tulleista uusista moottoripyörämerkeistä. Ponussa nähdystä Vision Tour-versiosta joutuu uutena pulittamaan pyöreät 35.000 euroa. Sillä summalla saisi jo melkoisen komean nelipyöräisen kulkineen, jossa on kattokin pään päällä.
 

Erikoinen ajopeli kun on, otetaan mukaan toinenkin kuva Victorysta. Ilmanpuhdistimen kupeessa oleva luku 106 kertoo moottorin koon kuutiotuumissa. Se tarkoittaa tutumpana arvona noin 1,75 litran iskutilavuutta.



Kun jenkkiajokkeihin ryhdyttiin, kannattaa laittaa mukaan tämä Harley Davidson VRSC V-Rod moottoripyörä. Harrikat ovat olleet rakenteeltaan hyvin perinteisiä V-koneita ja ilmajäähdytettyjä. Toki tekniikan kehitys näkyy venttiilikoneistoissa, sähkölaitteissa, polttoaineen syötössä, vaihteistoissa ja jousituksissa. Mutta yleisratkaisujen osalta on noudateltu jo pitkälti ennen sotia ollutta insinöörityötä. Sen sijaan V-Rod on hyvin nykyaikainen malli. Sen suunnitteli vuosituhannen vaihteen jälkeen saksalainen insinööritoimisto Ferdinand Porsche. Nestejäähdytteinen twini oli alkuun 1130-kuutioinen ja siitä otettiin tehoa 115 hevosvoimaa. Perinteisissä Harrikoissahan sadan hevosvoiman tehoa ei oltu edes lähellekään hätyytelty.  V-Rod on kaiken kaikkiaan upea moottoripyörä ja sitä valmistetaan useana mallina. Moottoriakin on päivitetty - tietenkin iskutilavuutta suurentaen ja siis tehoa lisäten. Nykyisin nuo arvot ovat 1250 kuutiota ja 123 hevosvoimaa.

Kesäiset tapahtumat ovat myös yhteisiä hengenluojia
Jos intoa riittää, jokainen kesän viikonloppu on mahdollista viettää kokoontumisajoissa eri puolilla maata. Samalle viikonlopulle on yleensä useitakin vaihtoehtoja. Yksi suurimmista on VMPK:n, Veteraanimoottoripyöräklubin, tapahtuma. Viime kesänä sitä vietettiin 40v. juhlan merkeissä Itä-Suomessa Punkaharjulla. Paikalla oli silloin yli 2200 vierasta.
     Savo-Karjala-akselilla vakiintuneiksi tulleita tapahtumia ovat Rottaralli Ristiinassa, Ponutaival MC-Kiteen aktiviteettina ja lieksalaisten harrastajien järjestämä Sudenajo Timitranniemessä. Se on kävijöiltään luetelluista kolmesta pienin. Oma kävijäjoukkonsa on sitten eri moottoripyörämerkkien tai -mallien harrastajien "omilla" tapahtumilla. Ne saattavat sijoittua eri kesinä uusillekin paikkakunnille. 


 Rottarallissa on yleensä vahva kiteeläisedustus. Niin oli myös kesällä 2009.

Rottaralli ja MC Road Rats-kerho
Motoristikerhon englanninkieliseen nimeen viittaava Rottaralli on toistuvasti koonnut yli tuhatpäisen kävijäjoukon. Tämän kesän luku oli 1065 maksanutta, jonka lisäksi tulee kerhon reilusti sata talkoolaista. Kokoontumisella on jo ikää. Ristiinassa Löydön kartanon alueella on kokoonnuttu 26 kertaa. Nyt siirryttiin parin kilometrin päähän edellisestä paikasta, Hotelli Heimarin ympäristöön.

 
Sudenajo kymmenkunta vuotta sitten Timitrassa. Kiteeläismotoristeja oli silloinkin paikalla melkoinen porukka.
 
Lieksan Moottorikerho on yksi Suomen vanhimmista
Vaikka sijaintia ajatellen ei moista uskoisi, Lieksan Moottorikerho kuuluu lajissaan Suomen vanhimpiin. Se perustettiin 1960-luvun alussa, alkuun motocross- ja jäärata-ajoja varten. Tuo toiminta päättyi yleisten kilpailujen osalta 80-luvulle tultaessa, mutta kerholaisten käytössä oli vielä ainakin muutamia vuosia sitten motocross-rata Lieksan kaupungilta vuokrattuna.
     Kerhon oma tapahtuma Sudenajo pidetään elokuun lopulla. Lieksan Timitran leirintäalue oli ympäristönä 29 kertaa aina vuoteen 2014. Sen jälkeen siirryttiin Ruunaan retkeilykeskuksen maastoon, jossa nyt ollaan jo toistamiseen. Lieksan poikien järjestämä motoristikokoontuminen ei ylvästele suuruudellaan: Kävijämäärä on vaihdellut kahdensadan kieppeillä. Silti uskolliset vieraat ovat oppineet arvostamaan tapahtuman kotoisen leppoisaa fiilistä.
 
 

"Soppajuna" varmistaa että motoristien ruoka on lämpimänä ja ajallaan
             tarjoiltavissa.
 
 
Rauhanomainen tykistö tanssilavan vieressä on tarpeen, kun ruokittavana on joskus ollut liki tuhat motoristia.
 
Järjestyksessä 24. Ponutaival on juhlittu
Ponutaival on niin kovassa suosiossa, että sen kävijämäärää uhkaa vain säätiedoissa luvattu rankkasade - eikä aina sekään. Tällä kerralla oli sellainen tilanne. Toteutunut sää ei kuitenkaan ollut aivan niin huono kuin ennakoitiin. Luvattiinhan lauantaille sadetta jopa yli 30 milliä. Silti kotiin jäi arviolta vain vajaat parisataa motoristia siitä joukosta, joka yleensä on paikalla.
     Nyt Ponu-rannekkeen lunastaneita oli hieman yli 400, mitä olosuhteet huomioiden on pidettävä hyvänä saavutuksena. Oma talkooporukka ja päivävieraat mukaan laskettuna tapahtumassa oli lopulta noin 650 kävijää. Kiteeläiskerhon puheenjohtaja Kari Kosonen on ollut nuijan varressa yhtäjaksoisesti jo 23 vuotta. Siksi Ponutaival-tapahtuman perinteessä näkyy erityisen vahvasti hänen kädenjälkensä. Kari korostaa ison talkooporukkansa mallikelpoista sitoutumista järjestelyihin. Se on tietenkin totta, mutta ohjaksiin tarvitaan pomo, joka jaksaa pitää "hiilten" hehkua yllä.

Faktaa Trafin tilastojen pohjalta:
Vuoden 2015 lopussa Suomessa oli rekisterissä kaikkiaan 261.826 moottoripyörää, joista yli 125-kuutioisia 211.908 kappaletta. Vuonna 1973 koettiin eräs huippu MP-rekisteröinneissä: 10533 uutta moottoripyörää.
      Sieltä tultiin pienin vaihteluin yhtenäistä alamäkeä aallonpohjaan, joka saavutettiin vuonna 1994 luvulla 852 uusrekisteröintiä. Sieltä noustiin taas vuosi vuodelta ajankohtaan 2007, jolloin saavutettiin jo esillä ollut luku, 11477 uutena rekisteröityä moottoripyörää. Sitten alkoi jälleen alamäki. Luku 6000 alitettiin vuoden 2011 tilastoissa. Tarinan alussa ollut viimeisin tilastoluku vuodelta 2015 oli siis tuo 3192 rekisteriin merkittyä ajokkia.
 
     Pohjois-Karjalassa rekisteröintitilastot seurailevat valtakunnallista trendiä. Yksi aallonpohja on vuodelta 2001, luvulla 70 ensirekisteröintiä. Täälläkin huippuvuosi oli 2007 määrällä 353 uutta moottoripyörää. Viimeisin tilastoluku ei päätä huimaa: vuonna 2015 Pohjois-Karjalaan rekisteröitiin enää 62 uutta motskaria. Alalla tosin uskotaan, että suhdanne kääntyy taas nousuun. Pieniä ituja joissakin ajokkityypeissä siitä on jo nähtävissä.

lauantai 13. elokuuta 2016

Wanhan ajan tanssit oli onnistunut tapahtuma

Kiteenlahden seurojentalolla ei ole tanssiaisia pidetty sitten 1980-luvun. Metsästysseuran hirvipaistin yhteydessä on joskus ollut tanssiakin, mutta siitäkin on aikaa kymmeniä vuosia. Tämän syksyn idea oli järjestää tanssi-iltamat vanhaan malliin. Kyläyhdistyksen aktiivit lähtivät mukaan järjestelypuuhiin ja kolme kylän emännistä lupasivat leipoa pullat ja munkit. Simantekijätkin emännistä löytyivät. Talon ympäristö ja sisätilat siistittiin. Salin ja kahvilan kalusteet aseteltiin tansseihin sopivaan järjestykseen ja niin oli kaikki kunnossa iltamavieraita varten. Ilmassa oli sellainen tuntu, että voisimme onnistuakin.

 
Lehti-ilmoituksella kerroimme mitä oli tulossa. Vanhan ajan tanssit oli mielestämme sopiva teema ja kuvasi hyvin ajatusta, jolla olimme lähteneet puuhaan.

 
Sali oli kuin juhlaa varten siistitty - ja niinhän asia oikeastaan olikin!

 
Kahvilatila on viihtyisä. Se onkin seurojentalolla kaikkein viimeisimpiä kunnostuksen kohteita. Siinäkin puuhassa toimijoita olivat kyläyhdistyksen aktiivisimmat jäsenet.
 

 
Kaksi ylläolevaa kuvaa kertovat siitä hengenpalosta ja kylän nuorison omaehtoisesta itsensä kehittämishalusta, joka täällä vallitsi kauan sotavuosien jälkeen. Kahvilan ja eteistilan seinillä on useita kymmeniä kunniakirjoja. Ne ovat näkyviä tuloksia kylässä olleesta aktiivisesta nuorisoseuratyöstä 1940-luvulta aina 1980-luvun vuosiin. Kalevan Neiet-nuorisoryhmäkin kokosi vuosien saatossa kymmeniin nousevan kunniakirjojen rivistön. Tämän varhaisnuorisotoiminnan "äiti" oli emäntä Aira Kankkunen aina 1980-luvun puoleen väliin. Toimintaa jatkoi sitten Laila Helminen, nykyisin Eronen. Ryhmää ei enää kylässä ole. Viimeisiä toimintavuosia olivat ajat 1990-luvun lopulla. Nuorisoseuran tanhujoukkueen arvokkain saavutus oli Kuopion läänin nuorisoseurojen tanhukilpailujen A-sarjan voitto 1950-luvun lopulla. Myös Kalevan Neiet-ryhmä sai lukuisia palkintosijoituksia kunniakirjoineen jopa valtakunnan tason kilpailuissa. Iltamat olivat jo ennakkokerronnan mukaan eräs tapa kunnioittaa kylässä 110 vuotta sitten alkanutta nuorisoseuratoimintaa. Kun tämä harrastus nyt on jo hiipunut, otimme yleisön avuksi ja saimmekin aikaan omasta mielestämme hyvän ja omalla tavallaan arvokkaankin juhlan.
 

Emäntien loihtima puhvettikin on juhlakunnossa. Puuttuu enää simakannu, sillä juoma säilytetään hyvin kylmänä mahdollisesti tanssimisesta "lämmenneille" iltamavieraille.

 

 Yksi lähtökohta oli kohdella vieraita niin, etteivät he tuntisi joutuneensa vain rahastuksen kohteiksi.  Siksi lippu hinnoiteltiin kymmenen euron tasolle ja puhvetissa olivat todella asiakasystävälliset hinnat - kuten kuvakin kertoo.
 
 
"H-hetki" oli kello 19.00. Jo varttituntia ennen sitä joukkoa alkoi tulla talon pihalle. Viimeisillä minuuteilla kolmella liikennettä ja pysäköintiä ohjanneella kylän miehellä oli työksi asti puuhaa. Parkkialueet täyttyivät ja sali samoin. Lippuja myytiin yli 110 kappaletta. Tässä on tilanne lipunmyyntipaikalta.

 
Iltamat pyörähtivät käyntiin ja lattia täyttyi tanssijoista. Hanuristeja oli kaksi. Tässä harmonikkaa soittaa kylän oma mies, Tapio Matikainen. Toinen soittaja oli Kuisma Lipponen Värtsilästä. Hänkin oli monelle tuttu jo entuudestaan.
 

Jo ilmoittelussa lupasimme järjestää lipun ostaneiden kesken arpajaiset hyvillä voitoilla. Niin tapahtuikin. Ensimmäisessä arvonnasta "päävoitto" oli Tallinnan risteily kuljetuksin satamaan ja takaisin. Sen lahjoitti matkatoimisto Pohjolan Matka. Lisäksi arvottiin useita kirjapalkintoja, joiden aiheena oli muun muassa kiteenlahtelainen paikallishistoria. Niinpä arvottiin Kiteenlahden kylähistoriakirja, kiteeläinen marttahistoria Tahtonaisia ja kaksi Kiteen mieskuoron 100-vuotishistoriakirjaa.
Järjestimme vielä toiset arpajaiset erikseen myydyillä lipuilla. Niiden voittoina oli hyviä leivonnaisia: täytekakku, lanttukukko ja ruisleipää. Vielä arvottiin useita Tuija Tiaisen valmistamia ja iltamiin lahjoittamia tekstiilitöitä sekä Kiteen Apteekin lahjoittamat kolme kassillista, joiden nimeksi apteekkari oli antanut "selviytymispakkaus". Arvonnan onnettarena toimi vuosi sitten koulukäyntinsä aloittanut Milla-tyttö.
 

Vielä kaksi kuvaa tanssin "pyörteistä". Yleisö oli tyytyväinen  ja monissa kommenteissa kiiteltiin "oikeiden" vanhan ajan tanssien mukaista tunnelmaa. Sehän oli tavoitteemmekin, palauttaa nostalgisesti mieliin oman nuoruutemme vuosia. Paljon vieraita oli lähtenyt matkojen takaa. Olihan etäisin vartavasten paikalle tullut peräti Rovaniemeltä. Muita etempää tulijoita saapui Joensuusta, Onkamosta, muualta Tohmajärveltä ja lomillaan kesävieraina kylässä olevia ihmisiä pääkaupunkiseutua myöten. Ei tarvinne enemmälti vakuutella sitä, että iltaman puuhanneet kiteenlahtelaiset olivat hyvin tyytyväisiä. Onnistumisen kokemuksia ei meillä ihmisillä välttämättä jokaiselle päivälle ole. Perjantai-ilta 12.8. oli meille yksi niistä. Ja ihan hyvällä omallatunnolla saamme näin ajatella!

 
 
 Vielä kolmas kuva salista tanssien aikaan. Niukka valaistus ja parien liikkuminen vaikuttavat kuvien terävyyteen. Mutta tapahtuman tunnelma näinkin välittyy.

Kiitämme lämpimästi kaikkia teitä, jotka suuntasitte matkanne Kiteenlahden iltamiin. Monet teistä toivoivat, että vastaavat kekkerit järjestettäisiin pian uudelleen. Sitä emme uskaltaneet luvata, mutta sen verran vihreää valoa annoimme, että jospa kuitenkin ensi kesänä näihin aikoihin Kiteenlahden seurojentalolla taas "pistettäisiin jalalla koreasti", kuten vanha sanonta kuuluu. Jos elossa ollaan!
 

torstai 11. elokuuta 2016

Havukaiset Oolannin matkalla

Havukaisten sukuseura järjesti Pohjolan Matka-matkatoimiston suosiollisella avulla matkan Ahvenanmaalle 25-28. heinäkuuta 2016. 50-paikkainen bussi oli lähes täysi. Mukana oli puolenkymmentä Matikaisten sukuseurankin edustajaa. Sää suosi ja Ahvenanmaa esitteli parhaita puoliaan. Monille matka sinne oli ensimmäinen, mutta niillekin jotka tässä upeassa saaristomaakunnassa olivat jo aikaisemmin käyneet, riitti uutta ja kiinnostavaa näkemistä. Ahvenanmaan saaristoon kuuluu uskomattomat yli 6700 saarta. Tosin asuttuja niistä on 60, mikä sekin on iso luku.

 
Ensimmäinen päivä kului matkustamiseen. Lappeenrannan, Kouvolan, Lahden ja Forssan kautta Turkuun matkalta tuli lisää lähtijöitä. Viimeiset liittyivät joukkoon vasta Turussa. Menomatkan lounas oli tilattu Lahden hiihtokeskuksen ravintolaan hyppyrimäkien juurelle. Hotellimme Turussa oli Cumulus, jossa olimme jo koko porukan voimin yhteisellä päivällisellä. Hyvin nyhtöpossu lisäkkeineen illan siinä vaiheessa maistui. Seuraavana aamuna sitten satamaan ja siellä odottavaan upeaan Tallink Siljan m/s Galaxy-laivaan. Matka Maarianhaminaan vie aikaa noin viisi ja puoli tuntia. Melkoinen meriristeily siis alkajaisiksi. Sää oli upea, aurinkokannella lämpöä ja auringonpaistetta riitti "piisalle asti", niinhän Kalle Päätalo tapasi sanoa.
(muista, klikkaamalla saat kuvat avautumaan isoina tiedostoina!)
 
 
Turun satamaterminaalissa, kohta päästään laivaan....
 
 
Meri oli peilityyni, kuten kuva kohta satamasta lähdettyä todistaa.


Turun seudun ja Ahvenanmaan saaristo ovat purjehtijoiden suosiossa. Mutta kun ei tuule, purjeet eivät matkaa jouduta. Nämäkin vastaan tulleet purjehtijat huristelivat eteenpäin apumoottorin voimin.
 
 
Vauhdikasta vastaantulijoiden menoa avomerellä. Nyt pinnalla on jo hieman tuulenviriäkin.
 
 
 Olipa sitä ulappaa! Tässä sentään maata näkyvissä - niin kuin Ahvenanmaan saaristossa yleensäkin.


Tuttavuutta ehtii syventää ja uusia ystäviä saattoi löytää laivalla. Tässä rupatellaan rattoisasti ja matka taittuu siinä sivussa.
 
 
Maarianhaminan satamassa meitä tervehtivät monet liput. Lienevätkö kertoneet saarella olevien matkailijoiden kansallisuuksista.

 
Ahvenanmaa on yksikielinen maakunta. Siksi suomenkieltä ei juuri näy liikekilvissä eikä opasteissa.
 
 
Kohta noustaan taas bussiin ja suunnataan kiertoajelulle iltapäivän tunneiksi.

 
Satamassa oli hulppeita huvialuksia. Taustalla oleva jahti on oppaan kertoman mukaan joskus ollut Kimi Räikkösenkin omistuksessa.

 
Motoristina tuli noteeratuksi tämä meillä harvinainen BMW C1-mallin katettu moottoripyörä. Kansainvälinen hyväksyntä ei vaadi kypärää turvavöihin vyöttäytyneeltä kuljettajalta. Matkustaja on "taivasalla" ja hänelle kypärän käyttö on pakollinen.
 
 
Ensimmäinen pysähtymispaikka saarikierroksella oli Jan Karlsgårdenin kotiseutumuseo Kastelholmassa. Siellä on täydellinen vanha talonpoikaispihapiiri monine rakennuksineen. Tässä Havukais-suvun edustajat ovat tanssilavalla ja ihmettelevät, oikeastaan töllistelevät, lähellä olevaa korkeaa juhannussalkoa.

 
Sama juhannussalko näkyy tässä lähempänä. 

 
Ylä- ja alapuolella on kaksi kuvaa museoalueen pihapiireistä.
 

 
Ahvenanmaalla asuttiin menneinä aikoina talonpoikaisissa pirteissä. Ruotsalaisvaikutus näkyy sisustuksissa. Tässä on tuvassa sijainneet nukkumasijat. Viihtyisältä näyttää, ehkäpä hyvät unet näissä vuoteissa onkin saatu.

 
Pelargoniat ikkunoilla ja isännän nurkkakaappi. Pirtin sisustusta nämäkin.

 
Talon vierashuone ja ruokapöytä. Seiniä koristavat isot maalaukset.
 
 
Kamarin kaunista koristelua näissäkin kuvissa. Upeita seinämaalauksia ja katossa kipsiornamentin asemesta on komea ruusukemaalaus (kuvat yllä ja alapuolella).

 
 
Kastelholmassa on yksi saaren suosituimmista ruokailupaikoista. Smakbyn-ravintolan ja moni-ilmeisen puodin omistaja Michael Björklund on monille tuttu Strömsö-nimisen televisio-ohjelman kokkina.
 
 
Hyvin maistuu isännän loihtima lounas. Jälkiruokana oli  tietenkin Ahvenanmaan
pannukakkua.
 
 
 
 Tässä on Smakbyn lounaalta lisää kuvia. Miestarjoilija, niin kuin hienoissa paikoissa yleensä tapaa olla.
 

 
Smakbyn-ravintola on saanut oikeudet myös alkoholijuomien valmistukseen. Tuotteita ovat muun muassa  omenalimonadit, erilaiset mehut, viinit ja täysväkevät viinat. Kuvassa näkyy tislauskolonneja.
 
 
 Talon tuotteitta pulloihin pakattuina. Tässä "osastossa" on väkeviä.


Ja tässä taas on mehu-"limunaatia".
 
 
 
 
Karkkia ja matkamuistoja on Smakbyn-ravintolan myymälästä myös saatavana.
 
 

Kastelholman linnoituksella on monisatavuotinen historia. Siihen kannattaa tutustua muissa lähteissä, sillä kuvatekstistä tulisi muuten liian pitkä. Linnoitus on kärsinyt monista hävityksistä, mutta se on aina rakennettu uudelleen kuntoon. Nytkin kunnostustöitä on vireillä.

 
Sundissa sijaitseva Bomarsundin linnoitus on mielenkiintoinen kohde. Alueeseen liittyy paljon muitakin rakennuksia majoitustaloineen ja sotilassairaaloineen. Kuvassa on nähtävissä se, millainen linnoituksesta suunnitelman mukaan piti tulla.Kaikki rakennelmat ovat nyt raunioina, eikä kaikkea suunniteltua saatu koskaan valmiiksi. Linnoitus toimi taistelutilanteessa huonosti. "Oolannin sota" oli kaikkea muuan kuin menestystarina: sehän kesti vain muutamia päiviä ja kaikki linnoituksen taistelijat joutuivat antautumaan.
 

Retkeläisiä kuuntelemassa oppaan kertomaa historiaa.

 
Bomarsundin linnoituksen tykit olivat korkealla paikalla ja suunnattu kohti mereltä mahdollisesti tulevaa vihollista.

 
Linnoituksen sijainti on myös komea näköalapaikka.
 
 
Suustaladattavien ja sankkireiästä sytytettävien tykkien kaliiberi on miehekästä kokoa.
 
 
Havukaisten sukuseuran matkalaiset yhteisessä potretissa Bomarsundissa.


Hotellimme Cikada  Maarianhaminassa oli kodikas majoittumispaikka. Kuva on sen ravintolasta.

 
Täällä ollaan meren kansaa. Purjeveneitä on paljon ja satamapaikkoja niille useita.


Museolaiva Pommern on eräs paikallinen nähtävyys. Se onkin ainoa säilynyt nelimastoinen rahtilaiva koko maailmassa. Viimeisen valtameripurjehduksensa alus teki vuonna 1938 tuodessaan viljalastin Australiasta.
 
 
Olihan siellä muitakin. Ruotsalaisvarustamon risteilyalus lähti kohta aamusta matkalle kotimaahansa.
 

Oma matkamme jatkui kohti Brändöä autolautalla. Matka kesti reilut pari tuntia. Aurinkokansi oli nytkin suosittu oleskelu- ja auringonottopaikka.
 

Melko "livakkaa" oli autolautankin vauhti - kuten kuvan perävanasta näkyy. 
 

 Brändössä ollaan. Tässä näkymä pienaluslaiturille satama-alueella.


Vuonna 1893 valmistunut Brändön kirkko on nimetty Pyhälle Jaakobille.

 
Saaren väkiluku on vain 470 henkeä. Brändön kunta koostuu lukuisista saarista ja osa niistä on silloilla yhdistetty toisiinsa. Pinta-ala on 1643 neliökilometriä. Se merkitsee, että alue on noin kaksinkertainen Kiteen kaupungin pinta-alaan nähden. Kuvassa on hautausmaa kirkon vierellä.

 
Pyhän Jaakobin kirkon alttarikaappi on hyvin vanha ja harvinainenkin. Se on peräisin 1400-luvulta ja valmistettiin aikanaan todennäköisesti Saksassa. Se miten se Brändöön kulkeutui, on osittain tuntematon asia. Arvokas reliikki se joka tapauksessa on.


 
Kirkkoon ovat saarelta peräisin olevat  merenkulkijat lahjoittaneet monenlaisia esineitä. Tämä kattoon ripustettu purjelaivan pienoismallikin on yksi niistä.

 
Kaksi kuvaa kirkon sisäpuolelta. Yllä on kirkon saarnastuoli ja alla yleisnäkymä kirkkosalista.



 
Brändössä majoituspaikkamme oli hotelli-ravintola Gullvivan. Taso oli hyvää motellitasoa ja henkilökunta jäi mieliin ystävällisenä ja palveluhaluisena. Illan vietimme joukkona terassilla ja hyvin siellä viihdyttiin!
 
 
 Viimeisen matkapäivän aamu ja lähtöpuuhat Gullvivanin pihalla. Kuljettajamme Tarmo Mielonen järjestelee matkatavaroita bussiin. Turvallista kyytiä saimme tälläkin reissulla paljon ja suurelta osin kuljettajamme ansiosta. Yhteinen kiitoksemme Tarmolle siitä!
 

Loppupään lauttamatkaa Bändöstä kohti Kustavia. Useampi etappi oli tälläkin välillä, myös lossitaipaleina. 
 

Tämä lossi on huomattavasti sisämaan losseja isompi. Kuva on tilanteesta, kun ajoneuvot siirtyvät kuljetukseen.

 
Harrikkamiesten kalustoa lossilla matkallaan kohti mannerta.

 
Näitä merinäkymiä riitti. Matka on tehty ja siirtynyt muistojen joukkoon. Mikäpä tuota on muistellessa, kun kaikki meni suunnitelmien mukaan ja kokemukset taisivat kaikilla olla pelkästään myönteisiä!