lauantai 23. kesäkuuta 2018

Kesän 2018 näköalapaikka - juhannus

 
Pajapellon nurkan pihakukkina on muitten joukossa ruusupensas jonka punaisilla kukilla haluan tervehtiä blogini uskollisia lukijoita aurinkoisena juhannussunnuntaina 2018. Vielä tässä vaiheessa ajatukset kesän tuottaman sadon osalta ovat toivoa täynnä. Toivottavasti tuo ei häpeään joudu!
 
Niin entinen viljelijä kuin olenkin, seepra ei raidoistaan pääse!
Huusholli nykyisillä jatkajilla on kyllä ihan hyvissä käsissä ja huolekasta tilanpitoa on ollut näin ikäpapparaisena mukava seurailla. Uuden isäntäväen karja-aitoja muutellessani olen ollut huolissani laitumien ehtymisestä. Olen ollut viljelijänä "jonniinlaisessa" vastuussa ainakin talvesta 1957 kevääseen 1994. Vastaavaa yli kuukauden mittaista kuumaa ja sateetonta ajanjaksoa sille ajalle eikä pojan isännyyden ajan 24-vuotiselle kaudelle ole aiemmin sattunut.

 
Mansikkamaa tuvan nurkalla on vain aarin kokoinen. Silti satoa on ainakin neljänä kesänä tätä ennen saatu riittävästi niin tuoreina syötäviksi kuin säilöttäviksikin mansikoiksi. Ensimmäiset maistiaiset on jo saatu. Nyt pitää taas virittää verkkokatos suojaksi. Muuten rastaitten parvet napsivat kypsät marjat pois sikäli kun niitä joutuu. 
 
 
Raakileita on todella paljon. Kahdesti mansikkamaa on sateita odotellessa jo kasteltu verkostovedellä. Pikku sadetin yltää kahdella siirrolla kastelemaan koko alueen ja vielä emännän salaatti- kesäkurpitsa- ja kurkkupenkit siinä ohessa. 

    Tuorerehusato oli suoraan sanoen olematon. Kankaalassa käsiteltiin tuorerehunurmea 17,5 hehtaarin ala. Kertynyt sato siilossa oli noin yksi kolmannes normaalista. Onneksi löytyi muutamia lisähehtaareita tutulta viljelijältä naapurikylästä. Vanhaksi menossa jo, mutta kelpaa ainakin nuoren karjan ja ummessa olevien lehmien eteen. Laitumien mahdollista kasvua odotellessa lehmät on pidettävä öisin navetassa ja ruokittava niukkojen varastojen säilörehulla. Kiteenjärven ranta-alueiden tuntumassa olevia nurmia tuhosivat ainakin 30 hehtaarin alalta valtavat valkopostihanhien parvet. Ne suvaitsivat poistua viljelmiltä vasta toukokuun 25. päivän jälkeisellä viikolla.

 
Sunnuntai 24.6. Hyypii on rasvatyyni. Maisemassa henkii sydänsuven juhla.


Kiteeläiseen kulttuurimaisemaan kuuluu tämä suosittu kuvauskohde. Selkuenmäeltä Kiteenjärvelle avautuvassa näkymässä etualalla on Rannan Pietaristen pieteetillä varjeltu pihapiiri.
 

Mistähän tämä järvenrantanäkymä on löytynyt? Helpotetaan arvausta: kuva otettiin maantienvarresta Havolan mutkan takaa kohti Karppalan ranta-asutusta. Tämäkin juhannuksena 2018.

Jokainen ymmärtää, että taakse jääneen juhannusviikon puolessa välissä iltaan ja yöhön luvattu sade oli enemmän kuin toivottu. Menimme mökille saunanlämmitykseen vähän niin kuin sadetta vastaan. Niin kuin oli luvattu, ensimmäiset pisarat saatiin noin klo 16.00. Oli vahva toivomus siihen, että kun on luvattu "runsasta sadetta" klo 19.00-20.00 aikaan, tuo todella toteutuisi. Toteutuma oli reippaat kymmenen milliä. Pahimmassa hädässä silläkin on merkitystä. Oraat ottivat uutta vauhtia jo lähes pari viikkoa sitten saadusta noin 15 millin sateesta.
    Takana ovat juhannusajan luvatut sateet. Kokonaiskertymäksi tuli taas tuo maaginen 15 milliä vettä. Harras toive on, että vielä  muutama hyvä, entisiä runsaampi, sadejakso niidenkin päälle saataisiin. Silloin toinen ja ehkä kolmaskin tuorerehusato saattaisi olla pelastettu ja karjalle olisi ensi talvenakin riittävästi märehdittävää.
    Sään ääri-ilmiöt ovat näköjään tulleet jäädäkseen. Kaksi edellistä kesää olivat niin runsassateisia, että iso osa sadosta jäi peltojen märkyyden takia monelta viljelijältä korjaamatta ja talven alle.

 
Hiidensaarentien suunnasta avautuu näkymä osuudelle josta Kiteenlahden maisemakylän ensimmäinen taloryhmä kohtaa kirkonkylän suunnasta tulijan. Vasemmalta lähtien talot tunnettiin aikaisemmin nimillä Kalmistolan Toropaiset, Järvelän Pekka Havukainen, sitten Juho Kohonen ja Kuusikkolan Arvo Hakulinen.

 
Sedällä ja sittemmin hänen pojallaan olleet Suopirtin tilan viljelykset ovat palanneet osaksi Kankaalan tilaa. Siitä ne erotettiin 1930-luvun puolessa välissä. Kuvan oikeassa reunassa kulkee tilan Notkolan puoleinen rajaoja. Kuva kertoo lahjomattomasti säilörehunurmien tämänhetkisen kunnon. Maapohja on tuskin sängen peitossa. Tältäkin alalta kuitenkin odotetaan kesän mittaan vähintään toinen, ehkä kolmaskin nurmisato. Paljon on edelleen vain hyvien toiveitten varassa.
.
Vuodet eivät ole veljeksiä, sanoivat vanhan ajan miehet. Nurmiviljelyssä on yksi hyvä asia se, että kun parhaassa tapauksessa voi yrittää jopa kolmen sadon korjaamista, kesän myöhemmät kuukaudet saattavat pelastaa joskus huolestuttavistakin satonäkymistä. Siihen pitää taas kerran uskoa. Viljanoraat saivat pienen piristyksen, kuten aiemmin mainitsin. Edellisessä blogipäivityksessä olleesta kuvasta voi päätellä, että järvenrannan tasankopellolla oleva yli 4:n hehtaarin ohrakylvös oli vain osittain orastunut vielä kaksi viikkoa sitten.


Iso muutos kahden viikon aikana. Kesäkuun alussa tämä ohrakylvös näytti toivottoman huonolta. Kaikkiaan 30 milliä vettä pelasti orastumisen jatkon niin, että vaikka harvoja paikkoja edelleen on, yleisnäkymä on melko hyvä. Kasvuston väri kertoo ettei hiesupohjainen pelto ole kylvötöissä tiivistynyt liikaa, juuristo saa happea ja maan typpitasokin näyttää sopivalta

    Tuo kerrottu kesäkuun toisen viikon, kasvukauden ensimmäiset 15 milliä vettä, saivat aikaan sen, että oras alkoi tasaantua merkittävästi. Jos kesän jatko on suotuisa, saattaa olla että sekin pelto tuottaa vielä tuollaisen ainakin 2500-3000 kilon hehtaarisadon. Sekin on tyhjää parempi. Ohralla on hyvä versontaominaisuus suotuisissa oloissa. Jos lämpöä ja kosteutta jatkossa on sopivasti, kohtalaista jyväsatoa voi odottaa myös kiteenlahtelaisisäntien kaurahalmeista.
 
          ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

 
Ensin laivalla Tallinnaan ja sitten saman päivän iltana bussilla Toilan kylpylämajoitukseen. Siitä se sukuseuran matka Itä-Viroon tulevan  elokuun 6. päivänä alkaa.
 
 
Monia onnistuneita ja sellaisina muistoihin jääneitä matkoja etelän suunnan sukulaisvaltioon on vuosien mittaan tullut tehtyä. Tässäkin on eräs näkymä sieltä. Porukkamme kahvittelee kesäisessä ulkoilmaravintolassa.

Havukaisten sukuseuran matkaan on aikaa kuutisen viikkoa. Maanantaiaamun 6.8. lähtöä Kiteeltä jouduttiin aikaistamaan. Ajoreitti muuttui lähtijäjoukon kokoamisen takia kulkemaan Heinolan ja Lahden kautta. Siksi starttaamme Kiteen ABC:ltä jo klo 03.00 aikaan. Lähtijöitä on noin 50 ja kaikki matkaohjelmaan liittyvät varaukset etelänaapurissa on sähköpostein uudemman kerran vahvistettu. 
    Jokainen lähtijä tuo matkalle oman panoksensa myös onnistumisen hyväksi. Uskon, että kesäinen Itä-Viron retkemme antaa meille paljon uutta tietoa tuosta meille monille aikaisemmin vähemmän tutusta alueesta. Suuri anti on eri puolilta Suomea kokoontuvan joukon yhdessäolon kokemus. Se on tullut monilla aikaisemmilla matkoillamme todetuksi.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Ääri-ilmiöstä toiseen

 
Syksyn 2017 puinnit käynnistyivät sadekesästä huolimatta melkoisen hyvässä säässä. Sitten alkanut sadekausi kesti yhteen menoon kaksi viikkoa ja aiheutti suuret laatutappiot sekä pahoja ongelmia puinteihin. Kuva on entiseltä Kalmistolan Toropaisen pellolta, Kiteenjärven laskussa syntyneeltä tasangolta.
 
Kahtena viimeisenä syksynä viljelijät ovat saaneet taistella harvinaisen ongelman kanssa: hyvissäkin salaojissa olevat pellot olivat niin märkiä, ettei puimuri tahtonut pysyä pinnalla. Pitkään jatkunut sadekausi etenkin syksyllä 2017 esti puinteja niin, että pellolla tapahtunut tähkäidäntä pilasi monen isännän rehusadon laadun eläimille kelpaamattomaan kuntoon. Syyskynnöt jäivät märkyyden takia lukuisilla tiloilla pahasti kesken.

 
Toukotyöt etenivät keväällä 2018 hyvää vauhtia. Pellot kuivuivat nopeasti ja kylvöt saatiin tehdyiksi lähes ihanteellisissa olosuhteissa.

Kevät 2018 alkoi suotuisissa merkeissä. Pellot kuivuivat nopeasti muokkauskuntoon ja rästiin jääneitä kyntöjä päästiin keväällä jatkamaan tai muokkaamaan peltoja muilla menetelmillä kylvökuntoon. Myöhäiseltä vaikuttanut kevättöiden käyntiin lähtö kurottiin hyvissä olosuhteissa nopeasti kiinni. Monella viljelijällä touot olivat maassa jo toukokuun kolmannen viikon lopulla. Turvemaiden kylvökset tulivat nopeasti oraalle. Sadetta ei saatu pisaraakaan toukokuun viikkoina. Savikoilla ja hiesupohjaisilla pelloilla muokkauskerros kuivui liikaa. Orastuminen hidastui ja on peltoja, joiden oraissa on suuria itämättömiä läimäreitä. Saattaa olla, että joissakin tapauksissa normaalia orasmäärää ei saavuteta. Se vaikuttaa tietenkin satoon. Ja jos myöhemmät sateet saisivatkin aukkopaikat orastumaan, tuloksena on epätasaisesti tuleentuva vilja - paljon vihreitä jyviä vielä puintiaikaan ja siitä johtuen suuret kuivatuskustannukset.

 
Hiesupohjaisella pellolla oraissa on paljon aukkoja vielä kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Tiistaina 5. kesäkuuta tullut noin 10 millimetrin sademäärä tuli tositarpeeseen. Se ei pelasta kaikkea, mutta antaa kasveille muutaman päivän levähdysajan. Toivon mukaan lisää vettä saadaan lähipäivinä. Nurmien kehitys on pitkän kuuman sääjakson takia parisen viikkoa edellä normaalista. Timotei on tulossa tähkään. Vahinko vain, että kasvustoissa on silti hyvin vähän korjattavaa. Lisää kasvua on odoteltava sadon vanhenemisen uhallakin.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

  
Mutta huolet pois ja iloisiin asioihin: Hieno tapahtuma ja todella kaunis sää! Lauantaina Kiteelläkin juhlittiin kevään ylioppilaita. Omasta perheestä pojan ja miniän kolmas tytär oli nyt lakitettujen joukossa. Kahtena tätä edeltäneenä keväänä on juhlittu vanhempien sisarten ylioppilaaksi pääsyä. Ylioppilaita ja muuta väkeä Kiteen lukion pihalla juhlan päätyttyä.
 
 
Kevään ylioppilaat yhteisessä potretissa lukion seinustalla. Tänä keväänä lakin Kiteen lukiosta sai 46 nuorta.
 
 
Lippu liehui tangossaan Kankaalan talon pihalla.
 

tiistai 22. toukokuuta 2018

Olavi Turunen seniori-ikään


Ukki ja lastenlapset kuvattiin Kiteellä pidetyissä kekkereissä.
(Kertauksena se, että kun klikkaat hiirtä kuvien päällä, ne avautuvat suuremmassa koossa). 
Puhossalosta lähtöisin olevalla Olavi "Olli" Turusella on takanaan mielenkiintoinen elämä työn ja harrastusten parissa. Seitsemäntoista viimeistä talvikautta hän vaimoineen on asunut Espanjan Aurinkorannikolla, Fuengirolassa.
OLAVI SATTUU olemaan ikäluokkaa, jonka aikuisiän työura osui erääseen Kiteen parhaista kehityskausista. Hän oli juuri palannut armeijasta, kun Puhoksen lastulevytehtaalle alettiin kouluttaa sen tarvitsemaa työvoimaa. Mies oli mukana "Puhos I"-ammattikurssin opiskelijoissa. Lastulevytehtaan käynnistyttyä siellä meni työnjohtajan pestillä seuraavat 34 vuotta. Opiskelu ei silti unohtunut, sillä työn ohessa Olavi valmistui teknikoksi.  
MELKO VARHAIN mies joutui mukaan kiteeläiseen kunnallispolitiikkaan. Lautakuntatyö, tilintarkastustoimi, myös toiminta käräjäoikeuden lautamiehenä, tulivat tutuiksi. Kiteen Omakotiyhdistystä hän luotsasi kymmenen vuotta. Sama määrä puheenjohtajuutta kertyi Pursiseura Ilmarisen kommodorina. Taustaksi voi lisätä veneilyharrastuksen, jota on jatkunut jo 35 vuotta.

 
Olliboy III juhlaliputettuna Savonlinnan satamassa.

OLAVILLA PUOLISOINEEN on ollut kolme retkivenettä. Viimeisin, 14-metrinen teräsrunkoinen matka- ja asuinvene Olliboy III, on heillä ollut jo viitisentoista vuotta. Sillä on tehty lukematon määrä risteilyjä Saimaan vesireiteillä. Yksi matkoista on ulottui Välimerelle saakka. Arkistomateriaalia kertyi niin paljon, että Olavi on parhaillaan laatimassa tuosta vuoden kestäneestä "purjehduksesta" kirjaa. Tällä näkymällä siihen tulee noin 300 runsaasti kuvitettua sivua.
 
 
Olavin ystäviin Fuengirolassa kuuluu myös tämän karrikatyyrin piirtäjä. Syntymäpäivälahja tämäkin lienee, ja aika paljon esikuvaansa muistuttavia  piirteitä kuvassa kieltämättä on.
VAIKKA TALVET kuluvat nykyisin Espanjan talvikodin maisemissa, kotimaa on silti monessa suhteessa ykkönen. Sepänniemessä sijaitseva omakotitalo ja parin vuokrattavan lomamökin yritys vaativat oman panoksensa hoitotöissä kesäajan kuukausina. Talo on kännykän kautta etävalvonnassa ja maalämpöön kytkettynä melkoisen toimintavarma. Lähin naapuri, entinen poliisimies, antaa ainakin henkisessä mielessä turvallisuudentunnetta, joka ulottuu Los Pacosiin saakka.
OLAVI TIETÄÄ syitä, jotka ovat vetäneet yli 20.000 suomalaista talvien viettoon Manner-Espanjaan. Muutaman tunnin lento vaikkapa Malagaan vie matkaajansa kokonaan uuteen ilmastovyöhykkeeseen. Sinne muodostunut suuri suomalaisyhteisö on kotoisa ympäristö monelle harrastustoiminnalle. Alueella toimii myös suomalainen koulu ja Sofia-opisto koulutuspalveluineen.
 
 
Etelässä viihtyviä kiteeläisiä Olavin vieraina. Luonnontieteiden emeritus-lehtori Veikko Makkonen seisoo ensimmäisenä vasemmalla.
 
 
Suomelan mieskuoro Örisevät  tervehdyskäynnillä, tämäkin otos sieltä etelästä.
 
ASOCIACIÓN Finlandesa Suomela-yhdistyksessä on jäseninä noin tuhat suomalaistaustaista ihmistä. Yhdistyksen puitteissa golf-harrastajia on pyöreät 400, on kuoroa ja monta muuta mahdollisuutta toimia yhdessä. Omat kerhotilat Los Pacosissa tarjoavat 200 neliön salin, keittiön ja kirjastotilat. Tiloja käyttää hyväkseen ainakin 25 erilaista harrastuspiiriä.
TURUNEN EI OLE oppinut väistelemään vastuuta. Oman sanontansa mukaan hänelle on yleensäkin ollut tyypillistä ajautua aina haasteellisimmille paikoille. Viimeisin niistä on ollut Suomelan puheenjohtajuus, jota on kestänyt tähän kevääseen mennessä kuusi vuotta. Täälläkin yhdistyksen säännöt ovat olleet hyvä selkänoja hallitukselle ja puheenjohtajalle. Helpotuksena kevätkokouksessa päätettiin, että puheenjohtaja vaihtuu ensi kesäkuussa. Paikka saattaa olla tuulinenkin: moni edeltäjä on lentänyt leppäkeihään lailla ulos jo kesken tuon ajanjakson. Turusen aikana Suomela-yhdistyksen kerhotiloja on kunnostettu mittavasti ja toiminnan laajuus kasvanut entisestään.
MIES TÄYTTI 70 vuotta menneenä kevättalvena. Olavi kokee olevansa oman tiensä kulkija, mutta silti on joskus tarpeen vilkaista elämänpolkua taakse päin. - Mikä sinusta on nyt tärkeintä, kysyn. Hetken mietittyään hän vastaa: Ehkä kaikkein tärkeintä on, että minulla on lähelläni puoliso, Ulla, poika ja tyttö, kaksi elämässään menestyvää lasta tuolla kehäkolmosen sisällä, sekä yhteensä kuusi lastenlasta. Kun nämä silloin tällöin pyrähtävät luoksemme on tunne, ettei elämästä enää mitään puutu

lauantai 5. toukokuuta 2018

Kari Kuronen - muusikon uralle Öllölästä

Tuupovaaran Öllölässä syntynyt Kari Kuronen on kiistatta eräs "self made man" - itse uransa luonut mies. Nyt keväällä 2018 on aihetta juhlaan – 40 vuotta muusikkona on takana. Oma ikä 60 vuotta täyttyi viime vuotena. Eräs juhlavuoden tapahtumista oli taiteilijauran 40-vuotisjuhlakonsertti Kiteellä perjantaina 20. huhtikuuta.

 
Moneen kertaan kehuttu Koulukeskus Ilmarisen Kipakka-ravintola on toimiva monikäyttötila, jonka arvo myönnetään Kiteellä. On valoa ja avaruutta - viihtyisyyttä. Siksi täällä järjestetään koulukeskuksen tapahtumien lisäksi paljon muidenkin toimijoiden kulttuuritilaisuuksia, jopa sukuseurojen kokouksia. Samaan kokonaisuuteen liittyvä ravintola on hyvä lisä muutenkin tasokkaaseen "palvelupakettiin"..

KARI KERTOO olevansa pienen maatilan kasvatti, tilan jonka mäkiset pellot olivat varsin kivikkoiset. Seitsenlapsisen perheen vanhimpana poikana oli oikeastaan pakko suunnata leivän ja särpimen hakuun muualta. Alle kaksikymppisestä hän työskenteli kaupanalalla varastomiehenä. Musikaalisuus oli varmaankin sukuperintöä ja armeijan jälkeen tuli perustettua ensimmäinen oma bändi.
PERHEELLINEN MIES Karista tuli 1980-luvun alussa. Vuosien mittaan ruokakuntaan syntyi kolme poikaa, Jani, Toni ja Joona. Musikaalisuus oli siirtynyt myös heihin. Jo ennen omaa rippikouluikäänsä kaikki pojat tulivat soittajina Kari Kurosen yhtyeeseen, jonka nimi oli nyt kirjoitettu hauskaan muotoon VeljeXet. Rumpupatterin taakse asettautui pojista vanhin, keskimmäiselle luontuivat kosketinsoittimet ja nuorimmalle jäi vielä puuttuva pakollinen instrumentti, bassokitara. Isä oli yhtyeen solisti joka saattoi toimia laulun ohella myös kitaristina ja nuorin pojista toimi tarvittaessa taustalaulajanakin.
TUUPOVAARAN ollessa vielä itsenäinen kunta, siellä toimi oma alueellinen kansalaisopisto. Kari oli silloin useita työkausia opiston musiikinopettajana kouluttaen bändi-ryhmiä. Työnä se oli varmasti palkitsevaa, sillä ryhmissä olleilla usean eri instrumentin kokoonpanoilla voitiin tuottaa yksittäistä soitinta monipuolisemmin valmiita esityksiä. Mukana olleet harrastajat saivat samalla arvokasta harjoitusta harmonisen yhteissoiton osaamiselleen.

 
Ilmarisen ravintolasali on oiva ympäristö kulttuuritapahtumille. Orkesterillekin on reilusti tilaa.


Kari Kuronen esiintymässä. Juhlaorkesteri taustalla osoittaa parasta osaamistaan.

SUURI MÄÄRÄ etenkin Keski-Karjalan alueen harrastemuusikoista on tullut Kuroselle tutuiksi. Näin siksi, että neljän vuosikymmenen aikana hän on täällä ollut mukana lukuisissa yhtyekokoonpanoissa. Veljexet on kuitenkin ollut pitkäaikaisin miehen yhtye, oikeammin perhekokoonpano, sillä se ennätti toimia aktiivisesti viisitoista vuotta. Lähimmän ympäristön lisäksi Kurosten bändi tunnetaan laajasti Suomessa, olipa esiintymisiä joskus Ruotsissa asti. Ravintolamuusikkoinakin Veljexet-yhtye on ollut eräs joensuulaisten Hotelli Kimmelin ja Karelian sekä Lomakeskus Huhmarin vakioesiintyjistä.
PERHEPOHJAISEEN soitinryhmään  tuli vajaus, kun vanhin pojista muutti Etelä-Suomeen. Yhtye on tarvinnut ja saanutkin täydennystä seudun muista muusikoista. Silloin lavalla on nähty Tuomo Makkonen ja myös Marko Jolkkonen. Nyt uraansa juhliva Kari on iässä, jolloin alkaa olla aika suunnitella eläkepäiviä. Siinäkin suhteessa näkymät ovat hyvät: Puoliso on edelleen se sama Marja, jonka kanssa nuo kolme musiikkia harrastavaa poikaa on aikaan saatu. Lapsenlapsia on jo sen verran, että niin mummon kuin ukinkin polville riittää lekuteltavia.
KOULUKESKUS Ilmarisen ravintolassa perjantaina oli iltaa varten koottu juhlaorkesteri.  Päähenkilö oli tietenkin uraansa juhliva solisti Kari Kuronen. Instrumenteista hanuria soitti Timo Hacklin, viulistina oli Katri Tolvanen, kosketinsoittajana Marko Ekborg, basistina Pekka Kalinen ja rummuissa Jani Leskinen. Juhlaohjelman orkesterisovitukset olivat kokonaisuudessaan Timo Hacklinin käsialaa. Tapahtuman yleisömenestys oli kohtalainen sillä ravintolasaliin varatuista istumapaikoista jäi vapaaksi vain kolmisenkymmentä tuolia.

 
Niin kuin näkyy, yleisöä konsertissa oli kohtalaisen paljon.

 
Myös Anja ja Martti Kotiranta Tohmajärveltä olivat mukana. Martti voi olla tyytyväinen mies, sillä Kari Kuronen oli ottanut juhlakonsertin ohjelmaan useita hänen sanoittamiaan lauluja. Niiden säveltäjienkin kerrottiin olevan tohmajärveläisharrastajia.   .

KUN PUHUMME taakse jääneistä vuosista, julkisuuden saaneita omia sävellyksiä Kari arvioi vuosien mittaan syntyneen useita kymmeniä. Onhan hänen musiikistaan tehtyjä kaupallisia tallenteitakin viitisentoista. Voidaanpa Karia pitää jopa eräänä Jaakko Tepon manttelinperijöistä.
MUISTAMME ETTÄ 2000-luvulla järjestettiin useana vuotena Jaakko Tepon nimeä kantavia sanoitus- ja sävellyskilpailuja. Niissä Kari Kuronen valittiin kahtena vuotena peräkkäin loppukisaan, yhtenä kolmen parhaan ehdotuksen tekijöistä. Konsertin ”virallisen” osan päätöskappaleena ollut Kesävieraat on kilpailuun vuonna 2008 tehty sävellys. Jos katsotaan Kari Kurosen tunnettuutta kautta Suomen, tästä Ylen kanavillakin usein kuullusta humpasta hänet ehkä parhaiten muistetaan. Yhtenä ”piisinä” konsertissa oli myös Jaakko Tepon Tuupovaaran yössä, joka on kuin kotiseutulaulu Kuroselle. Suomen Humppakuningas-voitto tuli Karille Pyhtäältä kesällä 2016.
KAIKEN KAIKKIAAN yleisö sai kuulla ”samettisen” äänen laulajaksi luonnehditun Karin tulkitsemana laajan kattauksen suomalaisen kevyen musiikin suosikkeja. Miehen omien sävellysten lisäksi esillä oli muun muassa Rauno Lehtisen, Kari Tapion, Matti Eskon ja monen muun tutun säveltäjän ja artistin kappaleita. Lyhyen väliajan ja kahvittelun sisältänyt juhlaohjelma kesti kukitukset ja kuulijoiden aplodien kannustama encore mukaan lukien tasan kaksi tuntia. Sepänniemen martat antoivat orkesterin soittajille ja solistille kotiinviemisinä ison ruisleivän kullekin. Oman kukkakimppunsa Karille ojensi hänen vielä virkeässä kunnossa oleva äitinsä.

 

 

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kaksi Pekkaa – menneen ajan kauppiaat Kiteellä, ja lisää Savikon Kankkusista

Savikon uudempi, nykyinen maakauppatalo. Ensimmäinen kaupparakennus tuhoutui tulipalossa, jonka aiheutti katolle lentänyt kipinä.
 
 
Kirkonkylässä sijainnut Kankkusten ”Tuulensuun kauppa” tunnettiin vanhan paikannimen perusteella. Kuva on 1800-luvulta, jolloin isoja näyteikkunoita ei kauppaliikkeissä vielä ollut.

Puhoksen teollisuus, kunnallislain tuomat paikallishallinnon uudet näkymät sekä yleinen valveutuminen olivat alkaneet 1800-luvun loppupuolella muuttaa Kiteetäkin nykyaikaiseksi paikkakunnaksi. Luontaistalous alkoi kääntyä vaihdantatalouden suuntaan ja erilaiset teollisesti valmistetut hyödykkeet tulivat helpottamaan silloin vielä syrjäisen pitäjän arkipäivää. Maakauppa, kuten myös useat käsityöläisammatit, olivat yhä yhteiskunnan tarkan sääntelyn piirissä.
MIEHET TULIVAT kauppiaiksi siten, että Pekka Kankkunen oli vuonna 1875 laittanut nurkkakamari- puodin Ojamäen Lammintaukseen, mutta siirtyi pian Savikolle. Kohta toinen myymälä avattiin kirkolle, Tuulensuuhun. Tavaroita myytiin pitäjälläkin Pekan omistamissa puodeissa. Jo alkuvuosina hän oli laajentanut toimialaa myös kerman keräilyyn. Parhaimmillaan Kankkusen omistamia separointiasemia oli eri kylissä toistakymmentä. Pekka Liimatainen taas perusti kauppaliikkeen kirkonkylälle keväällä 1886 ja myöhemmin Puhokseenkin, ostettuaan sieltä Tuomas Laurikaisen liiketilat. Liimatainen kasvatti yritystään ottaen mukaan jopa meriliikenteen omilla jaala-tyyppisillä aluksilla. Yhdessä näistä muuten purjeitten avulla liikkuvissa "laivoissa" tosin oli apuna pienehkö höyrykone. Laajimman toiminnan vuosina hänellä oli vesillä neljäkin rahtilaivaa, suurimman ollessa kantavuudeltaan noin 170 dw-tonnia. Kiteen kirkonkylässä Tienristin tienoilla miehellä oli komea myymälärakennus varastoineen. Nyt nuo varastorakennukset onneksi ovat säilynyttä kiteeläisen maakaupan historiaa. Oli kulttuuriteko, kun ne aikanaan siirrettiin Neulaniemeen kokoontumistiloiksi.
 
Ensimmäinen Pekka Kankkunen (1854-1936), ateljeeotos kuvattiin Sortavalassa. Ajankohta saattoi olla 1890-lukua.
 
 
Toisen polven Pekka Kankkunen (1890-1943) perheineen. Lapset vasemmalta alkaen: Erkki, Toini, Vieno ja Kirsti. Tilda-puoliso on oikealla.

PEKKA KANKKUNEN ei Iida-vaimonsa kanssa saanut omia lapsia. Ratkaisuksi tuli, että pariskunta adoptoi pojakseen Lammintauksessa asuvan veljen niin ikään Pekka-nimisen pojan. Liiketoiminta kehittyi suotuisasti ja parhaimmillaan 1910-luvulla pelkästään hänen kaksi kauppaliikettään olivat yhteen laskien Kiteen suurin vähittäiskaupan yritys. Meijeri Savikolla kasvoi sekin. Kun omia separaattoreita nyt jo ostettiin maatiloille, kermaa alettiin kuljettaa meijerille voinvalmistusta varten. Jatkon vuosikymmeninä keräilyä tehtiin Savikon meijerin omilla kuorma-autoilla.
MEIJERIN kupeeseen rakennettiin mylly ja ainakin omaa tarvetta palveleva saha. Nykyaikaa oli sekin, että ensimmäisenä Kiteellä nähtiin sähkövalot juuri Savikolla. Meijerin yläkerrassa sijainnutta pientä generaattoria käytti valta-akselin kautta meijerin höyrykone tai viikonloppujen aikana pienehkö maamoottori. Kerrotaan sähköä riittäneen muutaman lähinaapurinkin pirttiä valaisemaan. Kirkonkylään sähköt tulivat muutamaa vuotta myöhemmin, kun Häkönojan reunamalle sijoitettu raakaöljymoottori alkoi pyörittää samaan kopperoon sijoitettua "dynamoa".
 
 
Näkymä kirkonkylän keskustasta 1920-luvun loppuvuosilta. Oikealla Tuulensuun kauppa ja vasemmalla silloinen Säästöpankin konttori. Otto Oikurin talo näkyy sen takana.

 
Savikon meijeri kuvattiin tässä asussa 1940-luvulla.

 
Alkuperäisessä paikassaan Savikon meijeri oli varsin lähellä päärakennusta.

 
Savikon meijeri ympäristöineen 1930-luvun alussa. Navettarakennus alkaa valmistua. Liiketoiminnan lisäksi Savikon Kankkusilla oli iso lypsykarja ja sen ajan mitassa varsin laajat viljelykset.

YHDYSVALLOISTA 1910-luvun alussa lähtenyt lama ajoi meilläkin yrityksiä vaikeuksiin. Kiteellä jopa vauraita talollisia sortui vararikkoon. Siinä suhdanteessa myös Liimataisen kohtaaman haaksirikon takia nikotteleva varustamotoiminta ja moninaiset maakauppayritykset joutuivat suoritustilaan. Sen sijaan Pekka Kankkusen toiminnan jatkolle Karjalan radan valmistuminen vuonna 1896 oli avannut uusia näköaloja. Se toi kätevät kulku- ja kuljetusyhteydet Matkaselän aseman kautta vaikkapa Viipuriin tai Venäjälle. Kyseessä oli iso helpotus, sillä aikaisemmin voita ja muita Kankkusen välittämiä hyödykkeitä oli Pietariin saakka kuljetettu talvisilla hevoskyydeillä.
KITEELLÄ muisteltiin vielä 1950-luvulla komeita Pekanpäiviä niin Liimataisella kuin Savikon Kankkusessakin. Pitäjän herrasväki joutui taiteilemaan kaksien juhlien välillä, kun ei haluttu loukata kumpaakaan päivänsankaria. Kerrotaan syntyneen tavan, että päivällä mentiin Liimataisille ja illan tullen siirryttiin Savikolle.  

 
Pekanpäivien vieraita noin vuonna 1935. Päivänsankari on ”ensimmäinen” Pekka ja seisoo oven vasemmalla puolella etualalla. Hänestä jonkin verran vasemmalle seisoo lapsikatras jonka vasemmassa reunassa näkyy olevan nuoremman Pekan lapset. Tämä Pekka lienee lastensa takana? Kuvasta löytyvät mm. kauppias Saukkonen Kiteenlahdesta, Evald Winter, Ylä-Vaaran Ukko-Simo ja monta muuta vanhemmalle lukijalle tuttua juhlavierasta. Kun klikkaat hiirellä kuvan päällä, kuva avautuu isoon kokoon. Silloin henkilötunnistus helpottuu paljon.

SIELLÄ olivatkin melkoiset Pekanpäivät niin ensimmäisen Pekan kuin hänen kasvattipoikansa, toisen Pekan johtajuuden aikoina. Meijerin pajassa sijainneessa isossa muuripadassa keitettiin hernekeittoa, johon naapurin ja käräjäkirjuri Juho Suomalaisen asuinkumppani Ida Härkösen kertomana hujautettiin höysteeksi kokonainen dritteli voita. Melkoinen määrä, kun tiedetään drittelin kansainvälisesti käytössä ollut normaalipaino, 51 kiloa netto. Vieraita viihdytti Viipurista tilattu torvisoittokunta ja tanssi jatkui aamuun saakka. Sama Ida Härkönen kertoi, että eräissä Pekanpäivissä hänkin tanssi polkkaa niin paljon, että uusien tanssikenkien nahkapohjat olivat aamuun mennessä kuluneet puhki.
 
 
Asiakkaita Savikon kaupassa joskus 1930-luvulla. Tiskin takana seisoo myymälänhoitaja Heikki Toropainen. Sotien jälkeen hän toimi Kiteen verosihteerinä.
 
 
Kiteen Säästöpankin isännistö 1930-luvun lopulla. Monta tuttua löytyy jo ensisilmäyksellä. Toinen vasemmalta on opettaja Emil Eloranta, hänestä seuraavana oikealle kauppias Heikki Saukkonen Kiteenlahdesta, sitten eturivissä opettaja Antti Holopainen Potoskavaarasta, Tuomas Holopaisen isosukki siis, ja hänestä oikealle, edelleen eturivissä, toisen polven Pekka Kankkunen Savikolta.
 
 
Uusi aika on tullut Savikollekin. Erkki ja David Brown 25D kuvattiin talvella 1954.
 
 
Savikon meijerin viimeinen keräilyauto oli Sisu-merkkinen. Kuvassa ovat Erkki P. Kankkunen ja kuljettaja Martti Melanen.

 
"Savikon Erkki" ennätti yrityksensä johdon lisäksi viljelijäntöihin ja auttamaan naapureitakin leikkuupuimurillaan. Tämä on niistä ensimmäinen, Sampo LP657 ja vuosimalli 1958. Taustalla näkyvät Ylä-Vaaran rakennukset. 
 
 VUONNA 1963 Savikolla alettiin miettiä toiminnan jatkoa, kun kilpailijana ollut Kiteen Osuusmeijeri oli fuusioitunut maakunnalliseen osuuskuntaan ja keräilytuote vaihtunut maidoksi. Silloin johto oli jo kolmannen Pekan, Erkki Pekka Kankkusen ja hänen vaimonsa Esterin käsissä. Yrityskauppaan päädyttiin vuonna 1965. Pääosan osti Maitotuote Oy. Maito jalostettiin Kiteellä voiksi ja maitopulveriksi. Nyt meijerinä oli Kankkusten 1930-luvulla rakennuttama navetta. Vuonna 1969 lähes kaikki omistus siirtyi Ingman Oy:lle Vuosien mittaan on tullut uusia järjestelyjä. Nykyisin Ingmanien perheyhtiö on sulautettu ruotsalaiseen alan suuryritykseen, Arlaan. Suomessa toiminta jatkuu Arla Suomi-liikemerkin alla. 


Ester (o.s. Niro) ja vuonna 1923 syntynyt Erkki P. Kankkunen vihkikuvassa. Elokuu 1946.

 
Erkki Pekka ja Ester 7-vuotiaan Pekka-pojan kanssa. Kuva otettiin P. Kankkunen Oy:n 85-vuotisjuhlien aikaan vuonna 1960.


Neljättä polvea Savikon Kankkusten "meijerisuvussa" edustava Pekka Kankkunen täyttää ensi syksynä 65 vuotta.
 
KANKKUSTEN viimeinen yrittäjäsukupolvi, Erkki ja Ester Kankkunen, on jo poistunut keskuudestamme. Savikon maakaupan vierelle vuonna 1982 rakennetun keltaisen tiilitalon isäntänä on sukupolvien ketjussa jo neljäs Pekka Kankkunen. Yksinään asuvalle miehelle tulee tänä vuotena ikää 65 vuotta. Pekka ansaitsee kiitokset, kun avasi juttua varten arkistojaan tarinoidessamme talvisen päivän tunnit helmikuussa 2018.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
KOTI-KARJALASSA 4.huhtikuuta julkaistu tarina on kirvoittanut useita yhteydenottoja. Onneksi palaute on ollut myönteistä. Vielä enemmän puhelinsoittoja on saanut Kankkusen Pekka, jonka arkistolähteitä tarinassa käytettiin. Vaikka saimmekin palstatilaa kokonaisen aukeaman, karsintaa piti ymmärrettävistä syistä tehdä. Haluan hieman täydentää aikaisempaa kerrontaa: Erkki Pekka Kankkunen ennätti koulunpenkille niin, että oli oppilaana Sortavalan ja Joensuun lyseoissa yhteensä neljä vuotta. Vuonna 1939 hän kirjoittautui oppilaaksi Sortavalan kauppaoppilaitokseen. Opinnot keskeytti kuitenkin jatkosodan aikana alkanut asevelvollisuus. Erkki oli jo rintamalla ja vartiointivuorossa joulukuussa 1943, kun hänet tavoitti tieto isän äkillisestä kuolemasta vähän yli 50-vuotiaana. Erkki oli silloin täyttänyt 20 vuotta, siis melko nuori nousemaan sodan päätyttyä P. Kankkunen Oy:n johtoon.
TUSKINPA MONIKAAN tuntee Savikon meijerille sotavuosina tullutta huomattavan suurta merivahinkoa: Englantiin matkalla ollut kauppalaiva joutui ilmeisesti natsi-Saksan sukellusveneen ampuman torpedon tai merimiinan uhriksi. Henkilövahingot olivat nekin varmasti suuret, mutta niitten lisäksi muun muassa melko suuri määrä Savikolla valmistettua voita upposi laivan mukana meren syvyyksiin.
ERÄS YKSITYISKOHTA saattaa askarruttaa monia kaikkein iäkkäimpiä lukijoita: tuskin moni muistaa, että Iida Härkösiä oli Savikolla samaan aikaan vaikuttamassa sattumalta kaksi. Jutussa esilläoleva Iida oli siis "Suomalaisen Iidanakin" tunnettu käräjäkirjuri Juho Suomalaisen taloudenhoitaja, ehkä avopuoliso, sellaisena todella harvinainen siihen aikaan. Hän oli Savikon ja Kiteenkylän Härkösiä, täti muun muassa Hilkka Härköselle, joka oli Kiteenlahdessa Törsävän Teuvo Havukaisen emäntänä. HIlkka ja Teppo löytyvät aukeaman kokoisena tarinana Kiteenlahti-kirjassa.
ERITTÄIN MONET muistavat pienikokoisen naisen Savikon meijerin meijeristinä. Hyvin suuri sattuma on, että hänenkin nimensä oli Iida Härkönen. Tämä Iida oli ollut Uukuniemen Ännikässä toimineen kylämeijerin meijeristi. Kun tuo kylä jäi talvisodan tuloksena Neuvostoliiton puolelle, meijeristiltä meni työpaikka. Jatkosodan aikanakaan siellä ei meijeriä kaiketi käynnistetty uudelleen. Oli ehkä vuosi 1942 kun hänen korviinsa oli Kiteeltä tullut tieto, että Savikon Kankkusten meijerillä on meijeristin työpaikka auki. Yksinäisenä naisena Uukuniemellä asunut Iida tuli paikanpäälle katsomaan asian paikkansapitävyyttä. Hän sai silloin Savikolla johtajana toimineelta Pekka Kankkuselta pestin, jota riitti hänen työurallaan loppuelämäksi. On kunnioitettavaa, että Iida sai asua elämänsä loppuun asti Kankkusten perheessä yhtenä sen jäsenenä. Loppuvuodet kuluivat samassa keltaisessa tiilitalossa jossa suvun viimeinen kiteeläinen "meijeri"-mies. Pekka Kankkunen edelleen asuu.
ARKISTOJA AJATELLEN Savikolla Pekka Kankkusen hallussa on todellinen aarreaitta. Saattaa olla niin, että tämä äskettäin alkanut, jälleen kahden Pekan yhteistyö, tuottaa julkisuuteen vielä uusia lehtijuttujakin.
 

 

 

 

maanantai 19. helmikuuta 2018

Tietopaketti Havukaisten matkasta kesällä 2018

 
Sukuseuran 35v. juhlamatka lähestyy
Havukaisten sukuseuran vuositiedote postitettiin viime lauantaina. Suurin  osa jäsenistöstä saa sen postin jakelussa taannoin tehtyjen muutosten johdosta käsiinsä keskiviikkona 21. helmikuuta. Kaikkiaan kirjeitä lähetettiin noin 220 kappaletta. Saimme jälleen kootuksi 16-sivuisen vihkosen. Olemme muun tekstin lisäksi saaneet tällä kertaa kolme sukuseuran jäsentä kertomaan vihkosessa omaa elämäntarinaansa. Tietoa on siis liikkeellä, mutta ei liene pahitteeksi jos tietyt asiat löytyvät myös täältä Pajapellon nurkan blogista. Onhan se hyvä, että etenkin matkaa koskevat asiat löytyvät helposti vaikka omasta puhelimesta, sillä saattaahan aihe nousta puheissa esille silloinkin kun painettu vihkonen ei ole käsillä.


Viime kesän sukukokous pidettiin veden hengessä Heinävedellä. Aurinkoinen sää suosi tapahtumaa.

Sukuseura perustettiin talvella 1983. Näin ollen elämme sukuseuran 35v. juhlavuotta. Edellisen kerran noteerasimme sukuseuran iän, silloin 30 vuotta kesällä 2013, kun pidimme sukukokouksen Juvan Rapionmyllyllä juhlateemaa muistaen. Tällä kerralla olemme halunneet tarjota seuramme jäsenille jotakin ekstraa. Viime kesänä Heinävedellä sukukokous antoi seuran hallitukselle varsin yksityiskohtaiset ohjeet niin matkan suunnasta kuin majoitusjärjestelyistä. Siksi olemme neuvotelleet matkamme kaikki yöpymiset samaan hotelliin. ”Matkalaukkusulkeista ei haluta”, oli kokouksessa saatu ohje.

Toilasta käsin teemme kaksi koko päivän matkaa. Tarttoon on matkaa vajaat 150 kilometriä, sieltä paluumatkaa Kolkjaan noin 45 kilometriä ja noin 100 kilometriä vielä, niin olemme jälleen hotellilla.
     Narvaan on Toilasta matkaa alle 50 kilometriä ja tämän toisen retkipäivän muutkin kohteet ovat paluumatkallamme hotellille. Narvan retkipäivän aikatauluun olemme lyhyitten siirtymien johdosta saaneet väljyyttä. Se onkin tarpeen edellisen ”Tarton päivän” pitempien ajomatkojen vastapainoksi.

     Olemme löytäneet hyvät lounaspaikat niin Tartosta kuin Narvastakin. Tartossa Dorpat-ravintola tarjoaa noutopöydästä kolmen ruokalajin lounaan. Ennakkovarauksia menyystä ei sinne tarvita, kun jokainen voi ottaa lautaselleen mieleistä ruokaa itse valiten.
      Paluumatkalla Tartosta käymme Peipsijärven rannan vanhauskoisten kylissä. Seudulle on keskittynyt Viron sipulinviljely ja siellä näkyvät myös monet kalastuselinkeinot. Ne tuovat esimerkiksi Kolkjan kylän ravintoloihin oman säväyksensä. Jos ja kun päiväkahvi tai -tee silloin jo maistuvat, Heikki Pöldma esittelee meille siinä tarkoituksessa parikin kahvilaa. Hän on EU:n tukeman Peipsimaan Vierailukeskuksen johtaja ja siksi vierailemme myös vierailukeskuksen matkamuistomyymälä-kahvilassa.

Huomatkaa! Narvassa ruokailemme Tarton yliopiston filiaalina toimivan Narvan sivutoimipisteen tunnelmallisessa Muna Kohvik-ravintolassa. Sinne olemme varanneet kaksi ateriavaihtoehtoa.Yksi menyy on kermainen porkkanasosekeitto rapean pekonin kera lisäkkeineen, porsaanfilee lisäkkeineen ja päälle jälkiruokakahvi tai tee juustokakun kera. Toinen menyy on samettinen metsäsienikeitto lisäkkeineen, paistettu lohifilee runsaine tykötarpeineen ja edelleen jälkiruoka kuten edellisessä ateriaversiossa.
      Pyydämme jo ilmoittautumisen yhteydessä antamaan Narvan ruokailua varten sen ateriavaihtoehdon jonka kukin ryhmän jäsen haluaa. Joudumme sähköpostitse lähettämään valinnat ravintolalle viimeistään 3.8., siis jo ennen matkan alkamista!
      Molempien ravintoloiden annokset sopivat diettiruokailijoille ainakin siinä, että annokset ovat gluteiinittomia ja laktoosivapaita. Narvasta palatessa pistäydymme eräissä koillis-Viron pikkukaupungeissa joita on mainittu alempana olevassa matkaohjelmassa. Niissä paikoissa ennätämme ehkä istahtaa välillä tauoillekin ja kahvitella, jos sellainen porukalle sopii. 
 
 
Majoituspaikkamme Toila Spa on kehittynyt nykyaikaiseksi kylpylähotelliksi.


Toilan kylpylä sijaitsee komealla paikalla Suomenlahden rantaylängöllä.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
Tarkka ohjelma, Havukaisten sukuseuran matka Itä-Viroon  
6.- 9. 8. 2018
Matkan hinta 2-hengen huoneissa on 295 euroa ja 1-hengen huoneessa 365 eur.
Matkapäivien lounaat, Tartto ja Narva, maksavat yhteensä noin 30 euroa. Ne maksetaan ennakkoon menomatkan aikana bussissa.

Majoitus: 3 vrk kylpylähotelli Toila Spa. Puolihoito alkaen päivällisestä maanantai-iltana 6.8. ja päättyen aamiaiseen torstaina 9.8.
Bussikuljetukset: Savonlinja. Laivapaikka- ja lippujärjestelyt: Tohmajärven Matkapalvelu.
Hotellivarausasiat, samoin oppaiden varaaminen retkille yms: Havukaisten sukuseura.

Maanantai 6.8.

Lähtö Kiteen ABC:n pihasta klo 04.30. Ajamme kuutostietä Kitee-Imatra-Kouvola-reittiä lähtösatamaan Katajanokalle, jossa olemme klo 10.30. Bussimatkan varreltakin voi liittyä mukaan. Niille lähtijöille ilmoitetaan tarkempi aikataulu ja valitaan sopivat kohtaamispaikat.
      M/S Viking XpRs lähtee kohti Tallinnaa klo 11.30, jonne saavumme klo 14.00.
Jatkamme bussilla kohti hotelliamme Toilassa. Olemme perillä noin klo 16.30.
      Majoitumme Suomenlahden rantaylängöllä sijaitsevaan Toila Spa-hotelliin. Kylpylän vesimaailma on vapaasti käytössämme koko matkan ajan, samoin sauna ja monet muut virkistäytymispalvelut. Päivällinen.
Tiistai 7.8.
Aamiainen hotellissa. Lähdemme kohti Tarttoa klo 8.30.
Oppaamme odottaa meitä Tartossa ja tulee sovitusta paikasta bussiin. Teemme 2-3 tuntia kestävän kaupunkikiertoajelun ja menemme sitten lounaalle ravintola Dorpatiin. Lounaan jälkeen opas jää bussista pois ja jatkamme matkaa Peipsijärven rantatielle ja siellä sijaitseviin vanhauskoisten kyliin.

     Kolkjasta olemme varanneet paikallisoppaan nimeltä Heikki Pöldma esittelemään vanhauskoisten museota, kirkkoa ja erikoista sipuliravintolaa. Käymme iltapäiväkahveilla Peipsimaan vierailukeskuksessa. Vaikuttavan kaunis Peipsijärven rantatie on osa matkaamme. Päivällinen hotellissa päättää retkipäivän.
Keskiviikko 8.8.
Lähdemme aamiaisen jälkeen kohti Narvaa, joka on Tallinnan ja Tarton ohella Viron suurimpia kaupunkeja. Mukanamme on jälleen pätevä opas, joka kertoo meille tämän Narvajoen rannalla sijaitsevan rajakaupungin historiaa. Joen toisella puolella on Venäjä ja Ivangorodin kaupunki.
     Pysäköimme Narvassa Pietarin aukiolle. Sitten vierailemme Narvan linnassa (lippu 6,-), käymme Ruotsin leijonan patsaalla ja Kreenholmin tekstiilitehtaassa. Käymme katsomassa linnakkeen kasematit sekä komean jokipromenadin.
     Lopuksi menemme lounaalle Tarton yliopiston Narvan oppilaitoksen tunnettuun Muna Kohvik-kahvilaan. Lounaan jälkeen matka jatkuu oppaamme kanssa suuntaan Narva-Jõesuu - Sinimäkien alue, joka on historiallisen vanha taistelukenttä. Viimeisenä kohteenamme on Sillamäen kaupunki. Kiertoajelun päätyttyä palaamme hotellille, jossa meitä odottaa päivällinen.
Torstai 9.8.
Nautimme kaikessa rauhassa aamiaisen. Pakkaamme matkatavarat bussiin ja lähdemme kohti Tallinnaa noin klo 9.00. Kun laiva kohti Helsinkiä lähtee vasta klo 18.00 illalla, meillä on hyvää aikaa edelleen tutustua pohjoisvirolaiseen maaseutuun ja mielenkiintoisiin maisemiin.
       Bussinkuljettajamme on luvannut olla tällä osuudella oppaana. Jossakin sopivassa paikassa nautimme lounaan ja päiväkahvipaikkakin varmasti löytyy matkan varrelta.
Saavumme Tallinnaan hyvissä ajoin niin, että meille jää riittävästi aikaa tuliaisostosten tekemiselle ennen kotimatkalle lähtöä.
       Kokoonnumme satamaan noin klo 17.00. M/S Viking XpRs lähtee kohti Helsinkiä klo 18.00, jonne saavumme klo 20.30. Ajo Kiteelle kestää noin 5,5 tuntia, joten kotona olemme aamuyöstä.


Ilmoittautuminen: sähköpostilla sukuseuran varapuheenjohtaja Leena Väistölle osoitteeseen lessunoma@gmail.com tai puhelimitse hänen numeroonsa 040-514 5926. Havukaisten osalta ilmoittautumiset on tehtävä 31.3.2018 mennessä.

Matkan ennakkomaksu 150 euroa/lähtijä on suoritettava sukuseuran tilille
FI12 5153 0420 0924 33, (OKOYFIHH) viimeistään 30.4.2018. (Huomaa! Tähän on tehty muutos!)

Jo vakiintuneen tavan mukaan Havukaisten sukuseura "sponsoroi" pitkäaikaisjäsenensä matkaa pienehköllä summalla. Etu annetaan yhdelle lähtijälle jäsenperheestä. Sukuseuran osuus vähennetään matkan hinnasta maksun loppusuorituksen yhteydessä. Lähtijät huolehtivat itse matkustajavakuutuksensa voimassa olosta. Kannattaa siis varmistaa hyvissä ajoin ennen matkaa, että vakuutusasiat ovat kunnossa! Muutenkin ilmoitetaan, että käytössä ovat Matkatoimistoalan liiton yleiset valmismatkaehdot.
 

Huolehdi myös, että sinulla on mukana voimassa oleva passi tai Suomen poliisin myöntämä kuvallinen henkilökortti.
 

Ilmoittautumisajan päätyttyä mahdollisesti vielä jäljellä olevat paikat ovat naapurisukuseurojen ja muitten ystäviemme varattavissa 30.4. mennessä. Näittenkin lähtijöiden osalta ennakkomaksu 150 euroa pitää maksaa viimeistään 30.4. Laskun loppusumma on maksettava sukuseuran tilille ajankohtaan 26.6.2018 mennessä. 

Ryhmämme enimmäiskoko on 45-50 lähtijää. 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤