perjantai 15. syyskuuta 2017

Kymmenen päivää ja kymmenen yötä

 
 
Kesä on ollut yleiskuvaltaan viileä ja sateinen. Onneksi heinänteon aikaan sattui olemaan noin kymmenen päivän aurinkoinen ja lämmin jakso. Tuultakin oli sen verran, että kuivan heinän teko onnistui hyvin. Puinteihin päästiin kokonainen kuukausi tavallista aloitusaikaa myöhemmin. Kankaalan mäkipellolle päästään normaalivuosina ohranpuintiin heinä-elokuun vaihteessa. Nyt pelto oli korjuukypsä vasta 28. päivänä elokuuta.
 
Vedenpaisumuksesta kertova vanhan testamentin tarina kertoo silloin sataneen yhtä jaksoa neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. Tämän syksyn sadejakso alkoi menneen viikon keskiviikkona ja yhteen menoon vedentuloa piisasi kymmenen päivää ja kymmenen yötä. Vettä ennätti kertyä sademittariin yhteensä reilut sata milliä. Kuluneen viikon aikana meno vain yltyi. Torstai-iltana kaadoin mittarista siihen muutamien päivien aikana kertyneet 46 milliä pois. Eilisiltaan, siis vuorokauden aikana, mittarissa oli jälleen 48 milliä uutta kertymää. Illan viimeisinä tunteina ylittyi viikon aikaan tulleena sateena sadan millimetrin raja. Naapuri joka pitää tilastoa muun muassa sademääristä, kertoo elokuun summaksi noin 120 milliä. Kun siihen lisätään syyskuun kahden ensimmäisen viikon sateet, aletaan hätyytellä jo 250 sadevesimillimetrin huimaa kokonaismäärää.
 
 
Puintien aloituspäivä oli aurinkoinen ja melko lämminkin. Sen jälkeen oli useita sadepäiviä, mutta syyskuun alussa päästiin jatkamaan ohranpuinteja. Sato oli jopa keskimääräistä parempi ja kuivatuskustannuksetkin jäivät kohtuullisiksi.
 
 
Kauranpuinnit saatiin käyntiin syyskuun toisen viikon alussa.
Tehokkaasti käytetty aika vei talon puintityöt reilusti ylin puolen välin. Viikon ehtiessä keskiviikkoon alkoi vedentulo. Nyt pellot ovat niin vettyneitä, että tarvitaan vähintään viikon mittainen pouta ennen kuin ne ovat kuivuneet koneita kantavaan kuntoon. Kuvissa näkyvää peltoa puidessa kaura oli  jo täysin tuleentunutta eikä kosteuttakaan ollut kuin 16-18%.

 
Valmis vilja näyttäytyy eläkeläisviljelijänkin silmissä yhtenä työn tuloksena ja kesän eräänä täyttymyksenä. "Teräkästä kauraa", olisivat entisajan isännät tätä peltoa katsellessaan sanoneet
(kuvat ylä- ja alapuolella).
  
 
 
Harraste-Ford on kuvassa mukana - eikä ihan lavasteellisena.
 

Metsän satoa alkaa olla sitäkin tarjolla. Haaparouskuja löytyy nyt hyvin, mutta kantarelleja ja karvarouskuja on sattunut löytymään vähemmän. Sen verran kuitenkin, että maistelemaan on päästy.
 
 
Ensimmäinen puolukkaämpäri kuluneen syksyn saaliina. Marjat alkavat olla kypsiä . Tosin ensimmäiset säilötään hillosokerin avulla ja käytetään vaikkapa aamupuurojen höysteinä.
 
 
Kaksi kuvaa papparaisen toiminnasta "kiinteistöjalostajana". Entinen telelaitoksen laitesuoja oli jäänyt käytöstä pois ja oli ollut tyhjillään jo monia vuosia. Nyt se uuden omistajan työnä kunnostettiin harrastetilaksi. Tarvittiin isot ovet yhdelle seinälle ja melkoinen määrä edellisen omistajan jäljiltä olevaa elektroniikkaromua purettiin seiniltä pois ja kuljetettiin keräilyyn. Huonetila on nykyiseen käyttöön ihan riittävä, noin 28 neliömetriä. Sähköistys oli valmiiksi hyvällä tolalla.  Huonekorkeutta on 3,2 metriä, joten vaikka autonosturi täällä mahtuisi toimimaan. Tuskin sellaista ainakaan lähiaikoina hankitaan.

 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
 
Eräs kesän harvoista motoristireissuista pitää ihan harrastelajin kunniaksi dokumentoida matkan varrelta otettujen valokuvien avulla. Kuva on Ruskealasta "Kolmen kosken" levähdyspaikalta. Siitä on vuosien varrella kehittynyt melkoinen nähtävyys- ja taukopaikka. Etenkin venäläiset lomailijat näyttävät paikan löytäneen. Koskien yli ja kallioitten päälle on rakennettu lukuisia kävelysiltoja. Näin nähtävyyksiä pääsee katselemaan myös yläsektorista.


Kolmen kosken levähdyspaikan matkamuistomyymälä on koristeltu taidokkaasti paikoilleen sommitelluilla puunjuurakoilla.

 
Lähimetsien satoa on tarjolla monella tavalla tehtyinä säilykkeinä. Marjojen lisäksi myynnissä on sieniä, kalaa ja eri tavoin säilöttyjä vihanneksiakin.

 
Motoristiporukkamme tauolla Pitkärannan risteyksessä. Taustana on Murheen Ristin kivitaulu, jossa ovat suomen- ja venäjänkieliset tekstit. 

 
Murheen Risti hieman kauempaa kuvattuna. Arkinen hyörinä vallitsi risteyksen levähdyspaikalla. Parhaillaan punnittiin ja siirrettiin paikallisten asukkaitten poimimia mustikoita isoon kuorma-autoon. Sitten ne kuljetetaan edelleen jonnekin kauempana sijaitseviin jalostuslaitoksiin.

 
Ajelimme ensimmäisenä päivänä Läskelään ja Pitkärantaan. Tienvarsiravintola Läskelässä tarjosi hyvää kahvia ja blinejä, jotka meillä paremmin tunnetaan ohukaisina. Mustikkahillolla ryyditettyinä ne olivat todella maistuvia. Pitkärannassa tutustuimme juuri avattuun ravintolaan. Lounas oli maukas ja kolme ruokalajia sisältäneenä vieläpä hinnaltaan hyvin edullinen.
Matkalla yövyimme Sortavalassa. Kuva on toisen matkapäivän aamulta hotellin vartioidulla pysäköintipaikalla ja kuten näkyy, matka jatkuu kunhan kypärät ja muut tamineet on saatu puetuiksi. 

 
Sotilasmuistomerkkejä Venäjän Karjalaan on noussut tienvarsille yhä lisää. Tämä on matkan varrella Sortavalasta Lahdenpohjaan mennessä. Muistomerkin laatassa kerrotaan sen olevan pystytetty Laatokan rannoilla ja siitä aina Leningradin porteille vuosina 1941-1944 taistelleiden neuvostosotilaiden kunniaksi.

 
Lahdenpohja ja Ruskealan kirkon rauniot. Motoristit tekevät havaintoja 1970-luvulla palaneesta temppelistä.

 
Lahdenpohjan sataman tuntumassa sijaitseva Annika-hotelli ja -ravintola on nyt osa lähellä sijaitsevaa Karlen-hotellia. Paikka oli meille tuttu entisiltä käyntikerroilta. Meitä palvellut tarjoilijarouva osoittautui hyvämuistiseksi  ja tunnisti meidät kolmen vuoden takaisen käyntimme perusteella.

 
Viimeinen kuva otettiin Annikan pihalla. Kotimatka on edessä. Ensin taivalta Sortavalaan on 42 kilometriä ja sieltä vielä vähän yli 100 kilometriä kotinurkille.
Kesään on siis mahtunut työkiireitä, hyvää mieltä ja pettymyksiä säähän, harrasteissa viihtymistä, onnistumisia ja epäonneakin - lyhyesti sanottuna normaalia ikäihmisen elämää!
 
 

 

lauantai 26. elokuuta 2017

Välivaiheita traktorivaihteistojen kehityskulussa

Voimaa kampiakselilta vetopyörille

Koko sen ajan, minkä ensin höyrykoneet ja sitten polttomoottorit ovat olleet helpottamassa lihastyötä, on pitänyt ratkaista kuinka koneen pyörinnästä saatu voima saadaan hyötykäyttöön. Ajopeleistä puhuttaessa on aina tarvittu jonkinlainen vaihteisto.

Fordson F-mallin vaihteisto vuodelta 1917 oli eräs ensimmäisiä traktorivaihteistoja. Kuten kuva kertoo, jo siinä käytettiin siirtoholkkikytkentää. Vaihteensiirtäjät olivat sekä pää- että sivuakselilla. Normaalista poiketen voimansiirto perään tapahtui sivuakselin jatkeelta. Se taas johtui siitä, että traktorissa oli niin sanottu ruuviperä, joka vaati alas sijoitetun pienen vetopyörän, tässä siis ruuvin. Kun moottorin käyntinopeus oli vain tuhantisen kierrosta minuutissa ja ruuvin välityssuhde normaalia pientä vetopyörää tiheämpi, erillistä alennusyörästöä vaihteiston jälkeen ei tarvittu. Sellainenhan oli esimerkiksi seuraajamallissa Fordson Major E27N.
 
Traktorit tehtiin alkuun vain peltotöihin, aurojen vetureiksi. Siksi niissä useimmiten olikin vain kaksi vaihdetta eteenpäin ja peruutus. Henry Fordin 1910-luvun lopulla lanseeraamassa Fordson F-mallissa oli jo "kolme vaihdetta ja peruutus" -mallinen vaihteisto. Suurimmalla vaihteella saavutettiin nopeus 7 mailia, pyöreät 10 kilometriä tunnissa.  Aikaa myöten vaihteistoa muuteltiin ja jo 1920-luvun lopun N-Fordsoniin oli tarjolla useampia välityssuhteita. Ruuviperä säilyi kuitenkin aina Fordson Major E27N-malliin saakka, siis 1940-luvun puoleen väliin.
      Vuodet vierivät ja traktorienkin voimansiirto kehittyi. Kun David Brown toi 1940-luvun lopulla markkinoille 6+2 kertojavaihteiston, oli tarjolla maatalouskäyttöön monipuolisesti sopiva kone. Vaihteistoratkaisu yleistyi nopeasti kilpailijoidenkin traktoreissa, kuten "uudessa" Fordson Majorissa vuonna 1952. Silti jenkkien ja eräitten brittivalmistajien neli- ja saksalaisten 5-vaihteiset laatikot olivat kuvioissa vielä 1960-luvun taitteeseen saakka.
Lisää nopeuksia
Fordin esitellessä 10-vaihteisen Select-O-Speed vaihteistonsa "tonni" -sarjassa 1964, otettiin aimo harppaus portaatonta voimansiirtoa kohti. Aikaansa edellä oleva tekniikka sai alkuun innostuneen vastaanoton, mutta osaksi käyttäjien piittaamaton käsittely aiheutti rikkoutumisia ja mahdollisille uusille ostajille käsityksen moisen vaihteiston kelvottomuudesta. Se vedettiinkin muutaman kokeiluvuoden jälkeen pois ainakin Euroopan alueen myynnistä. Toki lisää vaihteita saatiin myös muuten; MF-traktoreihin tuli tarjolle hydraulisesti kytkettävä Multi-Power, joka kaksinkertaisti nopeuksien lukumäärän. Ford vastasi tuomalla Dual-Power-vaihtoehdon ja pian tuo lisäominaisuus oli saatavana lähes kaikkiin traktorimerkkeihin.
 

Kiteeläisen Pauli Silvennoisen Fordissa Select-O-Speed  palveli vähin huolloin kesään 2017 mennessä 49 vuotta ja yli 5500 tuntia (kuvat ylä- ja alapuolella).

 
Helpompaa vaihtamista
Ford esitteli myös kyseisellä tavalla toimivan, nyt 8+2-vaihteiston, uuden mallisarjan tullessa markkinoille, siis vuonna 1964. Tehdas antoi sille nimen constant-mesh -vaihteisto. Iso saksalainen voimansiirtolaitteiden valmistaja ZF oli toiminut samaan suuntaan aikaisemmin. Se oli tuottanut kehittyneen voimansiirtopaketti-sarjan jo 1950-luvulla.
      Mallistosta tunnetaan tyypit A205, A208, A210, A212 sekä A216. Loppusarjoissa oli levyjarrut ja takanavoissa planeetta-alennus. Esimerkiksi 1960-luvulla yleinen malli A208 oli 8+4 vaihteinen, jolloin 3-asentoisessa aluevaihteistossa oli nopean ja hitaan välityksen lisäksi peruutusvaihde.
     A208 vaihteisto oli huomattavan kehittynyt siinäkin suhteessa, että siinä oli jo kaksi-nopeuksinen 540/1000 r/min voimanulosotto, noin 4,5 kierrosta ajometrille pyörivä ajovoimanotto sekä kaksiportainen kytkin. Takanavoissa tässäkin vaihteistossa oli planeettapyörästöihin perustuva alennus. Sen aikakauden saksalaiseen tapaan traktorin alla oli vielä keskiniittokoneen käyttöä varten suunniteltu voimaotto kaksiuraisen kiilahihnapyörän avulla. Kaikissa loppuversioitten vaihteistoissa oli siirtoholkkikytkentä, mutta se poikkesi Fordin ratkaisusta.
     Kun Ford käytti kytkentään tiheähköllä urituksella varustettua holkkia, ZF-vaihteistossa asia hoidettiin siirtoholkissa toimivilla metallisauvoilla. Ne olivat päistään muotoiltu lähes pallomaisiksi ja liukuivat vaihteiston akseleille jyrsityissä puoliympyrän muotoisissa urissa. Hammaspyörien sivuissa taas olivat vastaavat syvennykset, joihin vaihde kytkeytyi. Sauvojen lukumäärä siirtoholkkia kohti oli parikymmentä ja juuri niiden päitten muotoilu sai vaihteen kytkeytymisen harvinaisen "supsikkaaksi".  
     Saman arvosanan toiminnastaan ansaitsee myös Fordin constant mesh-vaihteisto, kuten tuhannet käyttäjät sen yhtenä miehenä todistavat. Yhteinen selitys niin Ford- kuin ZF- vaihteistojen miellyttävälle toiminnalle on kaiketi, että kun kytkentä tapahtuu lähellä akseli/hammaspyöräyhdistelmän pyörintäkeskiötä, hammaspyörän ulkokehään verrattuna huomattavasti pienempi kehänopeus ja myös itse pääakselipaketin ja siirtoholkin pienehköt massat tulevat "keppiä" käsittelevän kuljettajan avuksi.
 

 
ZF A208-vaihteisto pää- ja aluevaihteiston hammaspyörineen. Aluevaihteisto on päävaihteiston takana.


ZF A208- päävaihteisto ja kytkentäholkit. Näissä vaihteistoissa hammaspyörien kulmat eivät pyöristy eivätkä lohkeile.
 

Ford constant mesh-vaihteiston periaatekuva.

 
Fordin tonnisarjan constant mesh-vaihteisto. Siirtoholkkeja ovat kuvan numerot 20, 26 ja 50

Miten siirtoholkkivaihteisto eroaa perinteisestä siirtohammaspyörävaihteistosta?
Perinteisessä siirtohammaspyörävaihteistossa vaihteet kytketään siirtelemällä pääakselille booreihin asennettuja hammaspyöriä hammaskosketukseen sivuakselilla olevien hammaspyörien kanssa. Sivuakselia kutsutaan myös ryhmäpyöräksi, sillä kaikki sillä olevat hammaspyörät ovat periaatteessa samaa ”murikkaa”. Lisäksi tarvitaan omalla akselillaan oleva välipyörä, jonka avulla saadaan peruutusvaihde, kun välipyörä kääntää sivuakselilta tulevan pyörintävoiman päinvastaiseksi.


Tässä havainnekuvassa on perinteinen siirtohammaspyörävaihteisto, jossa kytkettynä on ykkösvaihde.
 

Sama vaihteisto kuin edellä, mutta tässä on kytkettynä kolmonen, joka tässä vaihteistossa on "suora". Toisin sanoen voima välittyy perään  pienen vetopyörän akselille moottorin kampiakselin pyörintänopeudella.

Tässä kuvassa näkyy periaatteellinen ero siirtohammaspyörävaihteiston ja siirtoholkkivaihteiston välillä. Hammaspyörät ovat jatkuvassa kosketuksessa ja vaihteet kytketään siirtoholkin avulla.
 
Siirtohammaspyörävaihteiston käyttö kaksoiskytkentää käyttäen vaatii ammattitaitoa. Traktoreissa  se tulee esiin siirtonopeuksilla. Tyypillinen esimerkki on David Brownin suorahampainen  6+2 vaihteisto. Tiealueen vaihteet viitonen ja kuutonen pyrkivät "kiroilemaan" monen kuskin kourissa. Pari "Taavettia" omistaneena olen nähnyt kyseisten välitysten hammaspyöriä, joista käyttö on murentanut pois jo kolmanneksen niiden alkuperäisestä leveydestä. Synkronoinnin tuleminen myöskin traktorivaihteistoihin on ollut tervetullut parannus.
     Siirtoholkkivaihteistossa sivuakseli on periaatteessa samanlainen kuin edellisessä. Sen sijaan kaikki pääakselilla olevat hammaspyörät ovat laakeroitu akselille vapaasti pyöriviksi. Siirtoholkit ovat liitetty booreilla tai rihloilla pääakseliin liukusovitteisina. Kun siirtoholkkia siirretään vaihdevivulla halutun välityksen antavan hammaspyörän vastarihlaukseen, alkaa sivuakselilta tuleva momentti pyörittää pääakselia, jolta voima siirtyy edelleen perän ja tasauspyörästön kautta vetopyörille. Peruutusvaihde tässäkin ratkaisussa tarvitsee oman välipyöränsä. 
     Tässä kerrottu pitää paikkansa periaatekuvauksena. Myöhemmissä traktorivaihteistoissa saattoi olla kolmekin akselia, jolloin esimerkiksi ”ryhmäpyöriä”, sivuakseleita oli kaksi kappaletta. Näin saatiin samaan vaihteistokoteloon useampia välityssuhteita.
      Kehitys harppoo vauhdilla eteenpäin ja nyt traktoreissa ovat jo kauan olleet synkronoidut vaihteistot. Niidenkin elinkaari on päättymässä, sillä markkinoita hallitsevat kymmeniä välityssuhteita tarjoavat hydrauliikalla, planeettapyörästöillä, levypakoilla ja jarrupannoilla, sekä kehittyneellä elektroniikalla varustetut kehitelmät.

     Täysin portaattomiakin työkonevaihteistoja on tarjolla. Kun nykyään ammattislangissa puhutaan hammaspyörävaihteistosta nimellä "kova vaihteisto", on sanottava, että ihan kovia vaihteistoja ne todella olivatkin; sillä niillä tämän maailman infra on pääosin rakennettu - vieläpä melkoisen energiatehokkaasti.

. Eräs nykyisin valmistuksessa oleva ZF-tuote on  tämä Powersift Terrapower T-7000 voimansiirtopaketti 250 kWn traktoriin.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
Saksalaisia voimansiirron "takuumiehiä",
ZF- ja GETRAG
Saksalainen käytännönläheisyys näkyy yritysten toiminimissäkin. ZF (virallisesti ZF Friedrichshafen AG) on lyhenne sanaparista Zahnradfabrik - hammaspyörätehdas. Vastaavasti toinen vaihteistojen valmistaja Getrag on lyhenne toiminimestä Getriebe AG, suomeksi vaihteisto-osakeyhtiö.
Maataloutta palvelevana yrityksenä Getrag tiedetään lähinnä puimurivaihteistoista. Nykyään myös Ford on vahvasti mukana Getrag-kehittelyssä yhteisen joint venture-yrityksen kautta. Ralliautoilun maailma taas tuntee hyvin firman kilpailukäyttöä varten rakentamat suorahammasvaihteistot. Raskaan kaluston piirissäkin Getrag-tuotemerkkiä arvostetaan ja toinen hyvin suuri asiakasryhmä ovat eurooppalaiset henkilöautovalmistajat.
     ZF-tehdas taas toimii laajalla toimialalla kaikenlaisen ajoneuvovoimansiirron komponenttien valmistuksessa. Autoista firman tuotteita löytyy ohjausvaihteesta vaihteistoihin ja iskunvaimentimiin. Traktoreissa on käytetty paljon ZF-voimansiirtopaketteja, joissa on samassa kokonaisuudessa vaihteisto, perä, taka-akselirakenteet jarruineen sekä tarvittava hydrauliikka.
Tilanne oli toinen 60 vuotta sitten
Etenkin Saksassa oli heti sotienjälkeisestä ajasta eteenpäin kymmenittäin pieniä traktorinvalmistajia. Erityisesti heille ZF alensi kynnystä lähteä ottamaan osansa tarjolla olevasta markkinasta. Useimmiten moottorikin oli alihankkijan työtä. MAN, Fahr, Güldner, Eicher, Fendt, Schlüter, sekä useat muut, olivat ZF-firman vaihteisto-asiakkaita. Moottoreita taas toimittivat vaikkapa Güldner, Deutz ja MVM. Pienet valmistajat ovat jo karsiutuneet, mutta otsikon yritykset ovat säilyttäneet paikkansa huomattavina tuotekehittelijöinä ja laadukkaitten osakokonaisuuksien valmistajina.
Teollisuus palvelee nykyisin maailmanlaajuisia markkinoita
Vaikka ZF-tehdas palvelee lukuisia saksalaisia asiakkaitaan, sen valmistamia vaihteistoja ja varsinkin nelivetotraktoreiden etuakseleita käyttävät useimmat muutkin traktoritehtaat. Kun Fordin "kymppi"-sarja tuli markkinoille ja kun tarjolla oli jo synkronoitu vaihteisto, Ford jakoi valmistusvastuuta ZF:lle ja alkuaan anglosaksisella alueella toimineelle, mm. momentinmuunninvaihteistoistaan tunnetulle Clark-yhtymälle. Synkronoitujen vaihteistojen valmistus jäi ZF:n huoleksi ja muihin vaihteistoihin osia toimitti Clark.
     Jo vuonna 1986 ZF valmisti muun muassa Fordin Pohjois-Amerikan tehtaitten käyttöön 10.000 vaihteistoa. Niitä meni raskaan kaluston laitteisiin, mutta huomattavan paljon myös maataloustraktoreihin. Jatkossa määrät vielä kasvoivat. Edelleen ZF-akselistoja käyttävät Deutz- Fahr, John Deere ja laajassa merkkipaletissaan AGCO. Ainakin osassa mallistoaan asiakkaita ovat myös New Holland ja Case-IH. ZF-yritys tunnetaan kaikkialla maailmassa, mutta erityisen nopeasti kasvava ja jo nykyisellään hyvin iso tuotanto- ja myyntialue on Kiinassa.
     Pääartikkelissa esitelty alle 45 hv:n teholuokkaan suunniteltu ZF A208 vaihteisto on saanut oman aikansa jälkeen paljon "perillisiä", saman valmistajan nykyaikaisia voimansiirtopaketteja, viimeistä huutoa olevine vaihteistoineen. Mitoitetut tehoalueet ulottuvat nyt jo 300 kW:n moottoritehoille ja niitä käyttävät lukuisat tunnetut traktorivalmistajat.

maanantai 14. elokuuta 2017

Kiteenlahti - yhteisiä kouluvuosia muisteltiin lämmöllä

 
Kiteenlahden koulu toimi Havukkalanmäellä syksystä 1909 aina kevääseen 2006. Ensimmäinen koulunpitopaikka oli vuodesta 1905 vuokrahuoneisto Hovin Tiaisten talossa. Oma koulu kiteenlahtelaisilla oli siis kaikkiaan 101 vuotta. Tässä entisiä koululaisia on menossa katselemaan miltä ne tutut luokkahuoneet uuden omistajan käytössä näyttävät.
 
Kiteenlahtelaiseen koulunkäyntiin ja kylän muuhun historiaan liittyvät paikat tulivat uudelleen tutuiksi sunnuntaina 6. elokuuta. Entiseen kotikyläänsä kokoontui lähes satapäinen joukko kylän koulujen entisiä oppilaita. Tosin siinä joukossa oli mukana heidän seuralaisiaan ja kylässä elämäntyönsä tehneitä kiteenlahtelaisia.
     Bussikierroksella oli noin puolet mukaan tulleista. Retken aikana käytiin kylän näköalapaikoilla ja useissa muissa kohteissa. Ensimmäinen koulunpitopaikka Hovilla, "Rannan pohjukalla",  Metsäkosken mylly, sotilasmuistomerkit Mustalammin tienhaarassa, nykyisin Irja ja Risto Tornin omistama Emelin savupirtti ja keväällä 2006 sulkeutunut koulu Havukkalanmäellä, nostivat mukana olleiden mieliin monia ja osaksi haikeitakin muistoja. Siirtymätaipaleilla bussissa muistoja kertailtiin vielä vierustoverien kanssa.
 

Joukko on Metsäkosken myllyllä, missä omistajat Esko ja Taimi Tiainen kertoivat tarinoita myllyn ja voimalaitoksen historiasta. Vielä sotien jälkeen täällä oli myös raamisaha ja isännät jauhattivat Tiaisten myllyllä viljojaan. Nykyisin toiminnassa on enää voimalaitos, jonka tuottamaa sähköä hyödynnetään oman talouden energiatarpeissa.
 
 
Joukkoa Mustalammin tienhaarassa. Siellä sijaitsee kaksikin muistomerkkiä, jotka ovat pystytetty täältä jatkosotaan lähteneitten Pohjanmaan sotaveteraanien toimesta.
 

Joukko-osasto JR58:n taistelujen muistomerkki Kiteellä on varsin tuore, sillä se paljastettiin juhlallisin menoin kuluvana kesänä. Ajankohta oli 9. päivä heinäkuuta.
 
 
Irja ja Risto Tornin savupirtti on myös kotimuseo. Tässä pari kuvanäkymää sen monipuoliseen vanhaan esineistöön ( kuvat ylä- ja alapuolella).

 

Emelin talo on vanha ja aikoinaan sitä on lämmitetty savupirttinä. Taloon liittyy paljon kylänväen tuntemaa, osin mystistäkin historiaa. Siitä on todisteena lukuisia asiakirjoja ja muita dokumentteja, jotka ovat Tornin pariskunnan toimesta sidottu kirjaksi. Arvokasta perinteentallentamista sekin!
 
Rantakalalle kokoonnuttiin Partalan museopihapiiriin. Tarjolla oli Pentti Vanhasen taidolla valmistama lohikeitto. Entisiä kylän opettajia edusti siellä Kirsti Holopainen Pentti-puolisonsa kanssa. Omaan kotikyläänsä matkan suuntasi sunnuntaina joukkoa monista suunnista Kainuuta ja pääkaupunkiseutua myöten. Ikäjakauma oli melkoisen laaja. Kaksi vanhinta ovat tänä vuotena 90-vuotiaita.
    Lapsuuden lähinaapureina ja koulutovereina yhdessä kasvaneet Taimi Louhio ja Aune Lappalainen olivat tulleet muistelutapahtumaan Helsingistä ja Joensuusta. Pitkiä ajankaaria oli siinä, että niin Taimi kuin Aunekin ennättivät olla kylään opettajaksi syksyllä 1905 tulleen Eemil Nikkosen oppilaina useita vuosia. Opettaja Nikkonen kuoli syyskauden 1938 aikana. Lopun lukuvuotta aina kevääseen 1939 opettajana toimi Eemilin vanhin poika Teuvo Nikkonen, joka juuri äskettäin oli valmistunut Sortavalan seminaarista.

 
Kiteenlahden koululle rakennettiin vielä 1980-luvulla lisärakennus jossa on muun muassa käsityöluokka ja juhlasali. Pihapiirissä on entisiä oppilaita menneiltä vuosikymmeniltä.

 
Uudet omistajat ovat rakentaneet entisestä koulusta kotinsa ja samoissa tiloissa toimii heidän omistamansa antiikkitavaroiden liike ja verkkokauppa. Entinen Kenkkulan Tuula ja Notkon Martti ovat kuvassa etualalla.

 
 Entinen koulurakennuksen yläluokka on Sari Kokko-Muhosen ja aviomies Harris Muhosen perheen kodissa olohuoneena.
 
 
Kiertoajelu päättyi Partalan museopihapiiriin. Siellä oli jo odottamassa toinen mokoma tapahtumavieraita.
 
 
Säätiedot lupasivat päivälle jopa runsaita sateita. Tapahtuman puuhaajat olivat siltä varalta siistineet vanhan kivinavetan sisätilat juhlakuntoon. Lattia oli pesty, penkit ja pöydät pyyhitty ja valkoiset liinat laitettu paikoilleen. Onneksi lämmin kesäinen poutasää kesti iltaan asti. Tässä  rantakalavieraita on ruokailemassa pihakatoksen pöydässä.
 
 
Yllätysvieraana paikalle saapui opettaja Kirsti Holopainen, joka  oli 1980-luvun alusta Kiteenlahdessa opettajana yli kymmenen vuotta. Kuvassa hän on puolisonsa Pentin kanssa aloittamassa ruokailua Partalassa.

Varsinaiset muistelut tehtiin seurojentalolla. Vierasjoukon tarkka lukumäärä oli 90 henkeä. Se täytti salin miltei viimeistä paikkaa myöten. Valmisteltuja puheenvuoroja kuultiin puolenkymmentä ja kaikkiaan äänessä oli kymmenkunta entistä niin Havukkalanmäellä kuin seurantalolla ahkeroinutta koululaista. Muussa ohjelmassa kuultiin Tapio Matikaisen hanurinsoittoa ja Kalle Hartikaisen humoristinen esitys, joka perustui tunnetun nimimerkki Aapelin tekstiin.
 

Juhlavieraat mahtuivat juuri ja juuri tarjolla olleille istuinpaikoille Kahvikupit olivat valmiina pöydissä. Helmisen Aarnen ja Seijan mansikkamaalta pöytiin tuodut maistiaismansikat olivat kuin lämmin tervehdys kotikylän kesästä.
 
 
Ohjelma seurojentalolla alkoi Tapio Matikaisen soittamalla valssilla Nuoruusmuistoja.
 
 
Ensimmäinen koulumuistojensa kertoja oli tyttönimeltään Taimi Timonen, avioituneena nimellä Louhio.  Taimi täytti tänä kesänä 90 vuotta. Muisti oli silti kirkas, kun hän kertoi opintiensä alkuvuosista opettaja Eemil Nikkosen koulussa.

 
Entiset lähinaapurit, ikätoverit ja lapsuudenystävät Taimi Louhio ja Aune Lappalainen (etualalla) tapasivat vuosikymmenten jälkeen muistelutapahtumassa. Aune oli tyttönimeltään Toropainen. Ikätoverit tunnettiin Kiteenlahdessa nimillä Timolan Taimi ja Toroppalan Aune. Seisaallaan ja omia kouluvuosiaan Kiteenlahdessa muistelee Unto Pirnes, joka teki elämäntyönsä johtamistaidon kouluttajana. Olimme Unton kanssa pulpettikaverit oppilasvuosina koulun "yläluokassa".
.
Seurojentalon kahvitarjoilussa oli juhlan henkeä. Pöytiin katettuihin posliinikuppeihin tarjoiltu kahvi ja leivonnaisina tuoreet pullat ja  Kirsi Väistön leipomat täytekakut loivat vierasjoukon mieliin kotoisan tunnelman ja nostivat esiin muistoja vanhojen "hyvien aikojen" kyläjuhlista Kiteenlahdessa.
 
 
Omia koulumuistojaan toi Kiteenlahteen myös Irja Valtonen. Hän teki elämäntyönsä opettajana Kangasniemellä. Irja kertoi olevansa harrastekirjoittaja, joka useimmiten jättää työnsä tulokset pöytälaatikkoon. Täällä hän kuitenkin esitti kouluajoistaan kertovan runon joka on kopioitu tähän alle:
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 

KOULUMUISTOJA KITEENLAHDESTA
 
Ida-mummon askelissa aloin koulutieni:
joen yli siltaa pitkin, sitten polku pieni.
Halttulasta aukes meille oiva kärrytie.
Heiveröisen matka siellä raskas ollut lie.
Kotvan jälkeen tuli vastaan synkkä kuusikko,
sitten koulu näkyikin, se Piiroomäki jo.

 
Tunti oli alkanut, kai siellä tavattiin.
Varovasti mummon kanssa ovi avattiin.
Opettaja , Lydia, hän tuli meitä vastaan,
mummo siinä esitteli yhtä lapsenlastaan.
Hirrestä ol´ luokan seinät, kaksoispulpetti,
Pönttöuuni nurkassansa kattoon sojotti.

 
Näin se alkoi opintaival vuosikymmeniksi,
vuoden päästä Salme-sisko koulukaveriksi.
Lienee mulla verissä jo silloin ope ollut
ja Salme usein koulutiellä neuvotuksi tullut.
Piiroomäen jälkeen vaihtui koulutalo suuri,
Korkean mäen huipulla se seisoi, tiedon muuri.

 
Opettaja Nikkosen mä muistan oikein hyvin,
hän usein meitä laulatti, opetti tiedonjyvin.
Ei ollut taksikyytejä, ei polkupyöriäkään,
me tallusteltiin yhdessä, ei yksin metriäkään.
Ei koulubussi kulkenut, ei huristellut taksi,
mut´ talven matka suksilla se tuli helpommaksi.

On koulu toiseks muuttunut, vempaimet monenmoiset,
mut`muistot kouluaikaiset lie nytkin samanlaiset:
on joku hyvä kaveri ja jotakuta karttaa
ja opettajat muistetaan, kai toilaukset tarkkaan.
Pääoma suuri meillä on, tää peruskoulu vapaa,
Tuskinpa missään muualla tällaista toista tapaa.
 
Kirjoitti Irja Valtonen (ent. Laasonen) elokuussa 2017
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤


 
Ahti Ilvonen oli Kiteen koulutoimenjohtajana 1970-luvun alussa. Siihenkin aikaan Kiteenlahden koulu oli lakkautusuhan alaisena. Ahti kertoi  Helsingin matkasta, jonka tekivät kouluhallitukseen johtokunnan puheenjohtaja Eemil Malinen, koululautakunnan kiteenlahtelaisjäsen Mikko Timonen ja Ahti Ilvonen. Matkan tuloksena oli, että kouluhallitus otti kantaa että koulupiiriä ei tule lakkauttaa. Tuon matkan jälkeen koulu toimikin kylässä vielä yli 30 vuotta.

 
Leena Halttusen koulutie kulki Kiteenlahden Salolta mäkien yli Havukkalanmäelle. Tyttönimi vaihtui avioituessa Väistöksi. Myöhemmin Leena miehensä Hannun kanssa on tullut tunnetuksi vaiikapa Motora-kansantanssiyhtyeen tanhuajana. Yhteiskunnallista työsarkaa Leena on hoitanut Tohmajärven kunnallishallinnossa toimien siellä muun muassa kunnanhallituksen puheenjohtajana. Leenalla oli kerrottavana omat muistonsa kouluvuosista ja lapsuudesta kotikylässä. 
 

Kalevi Hartikainen Puhossalosta oli tapahtuman "vieraileva taiteilija". Harrasteteatterimies esitti ansiokkaasti nimimerkki Aapelin tekstiin perustuvan humoristisen raportin, jonka pikkukaupungin korttelipoliisi tekee esimiehelleen, kun oli seurannut edellisillan kabaree-esitystä ravintolassa sekä epäilyttäviksi katsomiaan tapahtumia esityksen jälkeen.
 
 
Tähän tarinan loppuun sopii laittaa vielä muutamia kuvia seurojentalon yleisöstä. Tässä etualalla ovat Pekka Hakkarainen ja Raili Halttunen. Tyttönimellään Väistö Raili oli pulpettikaverini lukuvuotena 1949-1950.

 
Kuvaussuunta kohti näyttämöseinää. Otoksessa on monta omaakin koulukaveria.

 
 
Vielä kaksi näkymää tapahtuman yleisöstä. Kuvista ylä- ja alapuolella näkyy, että sali oli liki viimeistä paikkaa myöten täynnä (vihje: kun klikkaat hiirtä vaikkapa ekakuvan päällä, saat ne näkymään näytöllä isommassa katselukoossa).

 
Järjestäjille suitsutettiin loppupuheenvuoroissa kiitosta. Mukana ollut yleisö tietenkin on suurin tekijä onnistumiselle, mutta toki kiitokset lämmittivät kokoontumisen puuhaajia. Sää suosi tapahtumaa. Poutaa jatkui iltaan asti. Kun järjestäjät olivat raivaamassa paikkoja Partalassa illalla, tuli rankkasade, joka antoi hetkessä vettä lähes kymmenen milliä. Se ei tapahtumaa haitannut, jos ilmojen haltija järjestikin Partalanmäelle ilmaisen pihamaan pesun.
    Monia kuultujen kommenttien perusteella järjestäjille jäi mukava tunne siitä, että kotimatkoilleen  Kiteenlahdesta lähti nyt jo pilvistyvään sunnuntai-iltaan iso joukko päivän monipuoliseen antiin tyytyväisiä seniorikoulukkaita.

 
Karjalassa kun oltiin, tilaisuuden arvokas päätös oli Karjalaisten laulu.  Hyvä tapa on laulaa se seisaalleen nousten. Juhla on päätöksessä ja lähtö kotimatkalle edessä.