maanantai 26. toukokuuta 2014

Vauhdikas alku kesälle

Suomen kesä tulee monin ilmein. Joskus lämpimät säät alkavat jo vapulta ja kesään siirrytään ikään kuin huomaamatta. Tämä vuosi on ollut monin tavoin poikkeuksellinen. Lunta oli talvikuukausina vähän, jos ollenkaan. Pellot olivat lumettomat ja miltei muokkauskuivat jo huhtikuun puolessa välissä. Jotkut kiireisimmät ehtivät viljan kylvöönkin vapun alla. Sitten tuli kylmä jakso. Toukokuun 6. päivän aamuna satoi lunta, jota esimerkiksi Kiteenlahdessa mitattiin 10 sentin kerros. Kylmää säätä jatkui viikon loppuun. Lauantaina 10.5. Pajapellon nurkalla ja tietenkin muuallakin ympäristössä aurinko sentään pilkahti näkyville ja sai lämpötilankin kohoamaan 16-17 celsiusasteen tienoille. Kahveilla pistäytyneiden ei tarvinnut siten ihan talvisessa kelissä liikkua.


 
Alkukuvaksi sopii tämä amppelikukka, miljoonakello. Kolme väriä kertoo, että kukkapensaita on ainakin sama määrä.



 
Kahvipöytä on katettu ja vieraita odotellaan. Pajapellonnurkka 10.5.2014.


 
Ensinnä nostettiin isäpapan malja vanhan pariskunnan, oman pojan sekä miniän kanssa. Päivä on vasta alkamassa.
 
Kuoroveljien lähetystöä on tervehtimiskuvassa.


Tässä otoksessa kuoron väkeä on jo enemmän. Vasemmalta alkaen laulajista on mukana Reino Toropainen, kuoron johtaja Hannu-Heikki Hakulinen, sitten Martti Tiainen, Yrjö Timonen, Sulo Tapanen ja hänen Sirkka-puolisonsa.

Torstaina 15.5.oli kylmä sadepäivä. Silver Wing-miehenä meinasi iskeä taas motskarikuume. Piti ajaa satakunta kilometriä paikanpäälle katsomaan. Hieno ajokki tuostakin pienellä fiksailemisella syntyisi, mutta ei taida papparaisella enää uskallus riittää. Silti mukavaa sadeillan ajankulua oli tarinoida omistajan kanssa "molempia osapuolia kiinnostavista kysymyksistä". 
 
 
MC-Kiteen porukkaa kerholla. Lähtövalmistelut kevätajoon ovat käynnissä. Pian täräytetään koneet käyntiin ja motoristijoukko lähtee avaamaan uutta ajokauttaan.

 
MC-Kiteen 30-vuotistapahtumiin kuului tämä jo perinteinen kevätajo. Lauantaina 24.5. torilla oli noin 60 ajokkia. Juhlan kunniaksi kerho tarjosi kahvit myös paikalla olleelle yleisölle.

                                                           
                Oma ajopelikin oli joukossa mukana. Nyt tallissa on enää tämä yksi kaksipyöräinen. Luultavasti näinkin pärjää. Jos vaikka ikään vedoten voisi perustella luopumisen opettelua?
            
 
Toukokuun kuudes päivä valkeni lumipyryisenä. Näkymä oli kuin joskus marraskuun lopulta. Se tuntui sitäkin suuremmalta ihmeeltä, kun täysin lumetonta aikaa oli takana miltei täysi kuukausi. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta 19.5. hyvin lämpimänä alkaneeseen viikkoon asti päivät olivat joko sateisia tai muuten hyvin koleita.


Räjähtäväksi lähdöksi voisi sanoa kaikkea kasvuston kehittymistä tänä keväänä, kun lämpöaalto lopulta saavutti Karjalan kunnaat. Lehti tuli puihin parissa päivässä ja nurmet pyyhälsivät ennennäkemättömään kasvuun. Muun toukotyön osana olen kylvänyt kauraakin 1950-luvun alkuvuosista lähtien, kaikkiaan yli kuutenakymmenenä keväänä. Vanha sääntö on näihin asti pitänyt: kaura tarvitsee orastuakseen aikaa 7-10 päivää. Turvemaitten mullokset ovat hitaasti lämpiävinä kivennäismaita jäljessä ja siellä orastumiseen tarvitaan aikaa yleensä reilu viikko. Nyt saatiin uusi mittapuu. Maassa oli sopivasti kosteutta ja muheva multakin lämmin. Maanantaina 19.5. suopellolle kylvetyt kaurat olivat oraalla jo lauantaina 24.5. Siis viidessä päivässä! Mahtaneeko tämä sukupolvi moista ihmettä toista kertaa nähdä. Mutta mitenkä tässä ennustajalle mahtaa käydä - kun on nuo ilmastonmuutokset sun muut kommervenkit? 

 
Naapurin puutarhassa kukkii tämä uskomattoman komea omenapuu. Läpimittaa oksistolla saattaa olla lähes kymmenen metriä. Jos jokaisesta kukasta kehittyisi omena, niitä saattaisi kertyä useitten satojen kilojen määrä. Tukien asentajille on syksyllä puuhaa tiedossa. 


 Kesän ensimmäinen sato on korjuukypsää. Raparperipiirakat ja -kiisselit ovat parhaimmillaan alkuviikkojen sadosta. Merkitystä on silläkin, ettei puutarhassa vielä tähän aikaan ole "kilpailevaa tarjontaa".
 
 

Pajapellon ukko on juhlansa juhlinut. Muistot ovat kuihtumattomia, vaikka ystävien tuomat kukat ovat  viikkojen kuluessa jo lakastuneet. Yksi kimppu on kaunistanut kaksi viikkoa kesämökin pöytää. Yhä sen kukat ovat miltei kuin juuri pöydälle nostetut. Lieneekö niiden ojentajalla ollut mukana, kuten ennen sanottiin, "rakkautta ja substraalia"!

lauantai 10. toukokuuta 2014

Tabe Slioor muistoissamme



Tervavaaran Matti ja "pallestettinainen"
Persialaisen isän ja suomalaisen äidin nuorimmaksi vuonna 1926 syntynyt Tabe Slioor oli maailmanlaajuisesti tunnetuin suomalainen daami 1950-60-luvuilla. Sanotaan, että jopa Miss Universumiksi  vuonna 1952 valittu Armi Kuusela jäi hänen rinnallaan varjoon. Uransa eräässä vaiheessa hän kävi muutaman kerran myös Kiteellä. Tässä tarinassa palataan niihin aikoihin.


 Yksi Tervavaaran käynti voidaan sitoa tarkasti ajankohtaansa. Slioorin Onni Turusen Hilda-vaimolle antamassa kuvassa on omistus: Hilda Turuselle Tabe Slioor 15/4 -64. Kuva on otettu hänen Helsingin kodissaan.

Kansainvälistä glamouria - Tabe Slioor oli tunnustettu kaunotar
Tabe Slioorin elämä on uskomaton tuhkimotarina, joka vei hänet äärimmäisessä köyhyydessä  tyttökotiin ja lopulta monien vaiheitten kautta maailman hienoimpiin seurapiireihin. Uran alkuvaiheessa itse UKK avitti häntä järjestämällä suuren määrän Ranskan frangeina annettua valuuttaa Suomen Pankista, vaikka 1950-luvun taitteessa elettiin lähes pahinta pula-aikaa. Rahat kuluivat Pariisissa käytyyn mannekiinikouluun. Siitä alkaen Taben kerrotaan kuuluneen "Urkin" läheisiin ystäviin. Kohusuhde Helsingin kaupunginjohtaja Erik von Frenckellin kanssa kesti vuosia. Eräs ystävistä oli naapurimaa-Ruotsin prinssi Bertil.

Brysselin maailmannäyttelyssä 1958 Slioor tutustui Englannin prinsessa Margaretiin. Prinsessan kunniaksi järjestetyssä juhlagaalassa Tabe ja Margaret soittivat yhdessä nelikätisesti pianoa. Tuosta tapaamisesta alkaen kerrotaan syntyneen pysyvää yhteydenpitoa. Myöhemmällä urallaan Slioor vaikutti Yhdysvalloissa ja kansainvälinen tunnettuus lisääntyi yhä. San Franciscossa hän tutustui jenkkien filmi- ja musiikkitaivaan tähtiin, ja poliitikoista jopa  Ronald Reaganiin sekä senaattori Robert Kennedyyn. Jo kahden kesken sovittu syvempi tutustuminen Kennedyyn jäi toteutumatta, sillä mies joutui salamurhaajan kohteeksi tapaamisillan myöhempinä tunteina.
Juuan nimismies oli eräs aviomiehistä - ja tyyliä daamilta löytyi
Juuan nimismies Kalevi Nietosvaara oli Tabe Slioorin aviomies  vuosina 1960-62. Liitto päättyi riitaisiin oikeudenkäynteihin omaisuuden osituksesta. Tabe osasi käsitellä miehiä ja näin muutti ihailun monenlaisiksi eduiksi itselleen ja myös yrityksilleen. Niinpä sanottiin esimerkkinä, että kun daami hienossa juhlapuvussa kumartui niiaamaan "syvälle" tervehtiessään jotakin merkkimiestä, tältä meni oitis "taju kankaalle". Syynä oli Taben iltapuvun siihen aikaan ennennäkemättömän antelias dekoltee, asia, jonka hohdon naisten nykyinen pukeutumistyyli on jo tyystin arkipäiväistänyt.

Tabe Slioor omisti arvostetun Helsingin Mannekiinikoulun ja oli aikansa johtava suomalainen malli. Hän julkaisi myös omaa Madame-lehteään, joka seurapiirien juorujulkaisuna oli nykyisen Seiskan suomalainen edelläkävijä. Tabe teetti Pariisissa oman parfyymisarjansa, jota näyttävästi mainostettiin Madame-lehdessä.  Arvokkuutta parfyymeille antoivat upeat pullot, jotka olivat Timo Sarpanevan käsialaa. Kaiken kaikkiaan tämän vuonna 2006 80-vuotiaana ajasta poistuneen liikenaisen elämä ja glamour olivat niin vertaansa vailla, ettei sen kaiken kuvaaminen tässä ole mahdollista.
Tervavaaran Matti - paikallinen Clark Gable
Puhossalon suunnassa Savonlinnantien varressa, Tervavaaran Karppalassa, asui komeaa tiilitaloaan Matti Turunen. Hän oli kylänväen  antamaa "miljoona-Matti"-nimeäkin kantanut mies. Sotien jälkeen ruokakunnassa oli kaksi ikäneidoiksi jättäytynyttä sisarta. Kyllä Matille olisi oma emäntä löytynyt, mutta miehen parhaassa iässä tarjokkaita taisi olla liiaksikin. Oliko valinnan vaikeus yksinäiseksi jäännin syy, sitä voi vain arvailla. Poikamies Matti oli - ja sellaisena pysyi!

Matti viihtyi nikkarihommissa ja myydä kopautti metsää, jos milloin sattui isompi rahantarvis yllättämään. Keinutuoliekspertiksikin Mattia sopi sanoa. Perinteisen rinnakkain istuttavan mallin mestari huomasi hankalaksi - seurustellessa piti kääntää päätä sivuun, jos halusi tarinoissa katsekontaktiin päästä. Karppalan isäntä ratkaisi asian tekemällä vankasta koivupuusta kahdenistuttavan istuimen, jossa istujat olivat kylläkin vierekkäin, mutta samalla kasvot toisiaan kohti. Vaikka se keinu oli työläs tehdä, tavoite saavutettiin.

  Matti Turunen testaa  presidentille lähdössä olevaa keinua Väinö Ilvosen pihassa. Kyyti odottaa taustalla.

Yksi Matin keinuista meni "Urkille"
Matti oli maltillinen poliitikko, mutta vankasti Kekkosen miehiä. Hän oli vuonna 1903 syntyneenä kolme vuotta UKK:ta nuorempi. Kesällä 1959 nikkari sai ajatuksen lähettää presidentille oman arvionsa mukaan paras keinutuolinsa. Valkoiseksi maalatun huonekalun mies vei aluksi Kiteen kirkolle Väinö "Linssi" Ilvosen pihaan valokuvattavaksi. Siitä se nostettiin Pohjolan Liikenteen kuormuriin ja matka Helsinkiä kohti alkoi.

Jonkin aikaa kului ja Tervavaaraan tuli postia, jonka lähettäjänä oli Tasavallan Presidentin kanslia. Matti sai presidentti Kekkoselta kirjeen, jossa kiiteltiin Kiteeltä tulleesta lahjasta. Käyntikutsukin siinä oli ja ohje sisäänpääsylle: "Ottakaa tämä kirje mukaan ja näyttäkää  vahtimestarille, sen pitäisi avata ovet!" Kävihän kiikkutuolimestari Urkin kanssa juttusilla. Hedelmäkorissa oli tarjoilun aineksia ja aikaa oli varattu kymmenen minuuttia. Iso kohokohta se oli Karppalan talon nikkarille ja aihe monille tarinoille, kun mies myöhemmin pistäytyi naapureissa tai sukulaisissa kyläilemässä.
Mysteeri  koivukujan takaa: tapasivatko Tervavaaran Matti ja Tabe Slioor?
Kun aloin laatia tätä tarinaa, mielessä oli hämärä muistikuva Matin kertomasta asiasta, joka olisi tapahtunut 1950-luvun lopulla: Karppalan pihalle tuli musta amerikanrauta, jonka takapenkillä istui uskomattoman upea nainen. Faktaa kuitenkin on, että Tabe Slioor pistäytyi niihin aikoihin silloin tällöin Juuassa nuoruudenystävänsä Kalevi Nietosvaaran luona. Jo kerrotun mukaanhan se johti parin avioitumiseen vuonna 1960. Olisiko mahdollista, että tämä kohudaami olisi sittenkin käynyt tervehtimässä myös komean koivukujan takana asunutta "miljoona-Mattia"?

Olen käynyt keskusteluja joukossamme jälkipolvina elävien Matin veljenpoikien kanssa. Heillä ei ole tietoa tuosta muistelemastani Tabe Slioorin käynnistä Matin elinaikana. Mies menehtyi riuduttavaan sairauteen vuonna 1962. Kertojat muistavat varmasti, että Slioor kävi kaksi kertaa Tervavaarassa, mutta ne molemmat tapahtuivat Matin kuoleman jälkeen. Silloin Tabe vieraili Matin Onni-veljen luona ja tarkoituksena oli jutunteko Madame-lehteen. Haastattelujen pohjalta kirjoitetussa tarinassa kerrottiin kansan parissa eläneistä tietäjistä, "pohuista", joista yksi ja melko tunnettukin olisi kuulunut Tervavaaran Turusten esipolviin.



Ester Turunen ja Tabe Slioor kävivät vielä Matin kuoleman jälkeen Karppalassa ja istahtivat hetkeksi keinutuolimestarin erikoismalliin.


Aikaa noista tapahtumista alkaa olla reippaasti yli 50 vuotta. Oma muisti on valinnut meille lokeroihinsa erilaisia asioita. Ajankohtana - 1950-loppuvuosina - Onni-veljen pojilla oli ikää rapiat kymmenen vuotta, eikä lasten tietoon kaikkea ehkä edes kerrottu. Mattikin saattoi varjella yksityisyyttään. Siksi uskallan yhä vaalia houkuttelevaa muistikuvaa, että Tabe Slioor ja Matti Turunen todellakin tapasivat ainakin yhden kerran joskus ajalla 1957-1959. Matin veli asui maantien toisella puolella  ja välimatkaakin oli kilometrin verran. Siksi ajattelen, että kaikkea Matin elämään kuuluneista asioista ei välttämättä tullut veljen perheen tietoon. Tässä saattaisi olla osaselitys sillekin, että Tabe Slioor osasi suunnata Kiteelle - ja vieläpä Tervavaaraan - lehtiartikkelia tekemään.
Parfyymit muistuttivat Tabesta vielä vuosikymmeniä myöhemmin
Matin kuoleman jälkeen sisarista vanhempi, vuonna 1897 syntynyt Maria, eleli elämän loppuvuodet Onni-veljensä perheessä Tervavaaran Turusessa. Siellä vieraillessaan Tabe Slioor oli antanut Matin siskoille lahjaksi hienot lajitelmat ranskalaisia parfyymeja. Ester oli nuorempi, kun syntymävuosi oli 1921. "Mari" se kuitenkin eniten Tabea ihaili. Kun Tabe Slioor 1961 julkaisi 10-osaiset muistelmansa Jallu-lehdessä, sitä ei vielä Tervavaarassa noteerattu. Myöhemmin miesseikkailut tulivat Marinkin tietoon. Se suututti niin, että hän vei hienon parfyymipakkauksen aitan taakse ja särki ison kiven päällä putelit murusiksi mullospeltoon. Jälkeenpäin Mari sanoi mielikuvissaan epäilyttäväksi balettitanssijaksi katsomaansa Sliooria vähätellen: Mitä lie ollutkin, "pallestettinaisia"!

Eräänlainen paluu entiseen oli, kun "Tervavaaran Esteri" tuli kyläreissulle Kankaalaan, äitinsä syntymäkotiin ja entiseen Uuno-enolaansa, syksyllä 1967. Vierailu kesti lopulta kolme vuotta. Silloin monissa puhdetarinoissa ehdittiin muistella Tabeakin - ja sain tukea omille vanhoille muistikuville.

Mutta vielä kerran Tabe muistutti Tervavaaraakin vierailuistaan: Talon pellot olivat  jo vuokrattu ja uusi kyntömies kolisteli kivistä ahoa aitan takaa. Kun hän hetkeksi laskeutui traktorin pukilta jaloittelemaan, mulloksesta leyhähti vahvana hienojen parfyymien tuoksu. Siinä olivat viimeiset, mutta vielä 1980-luvulla saadut terveiset hienolta maailmannaiselta, nimeltä Tabe Slioor.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Elämän valttikortit




Seitsikolla alkavina on bloginkirjoittajankin ikävuosia merkitty alkaen 10.5.2009. Viime kesän Pielisenkierrokselta palatessa oman moottoripyörän mittariin pyörähti peräti kuusi peräkkäistä seitsikkoa. Piti ihan ajokki pysäyttää ja ottaa moisesta kuva. Se tapahtui 1.6.2013 Onkamossa, suunnilleen Hason tienhaaran kohdalla.

Ihmisellä ei ole omaa roolia siinä, millaiseen kotiin tai perheeseen sattuu syntymään. Ei ole myöskään valinnassa se, onko vanhemmilla varallisuutta tai onko suku maineikas ja arvostettu. Oikeastaan on ihme, että huonoistakin lähtökuopista monesti ponnistetaan menestykseen. Menestymisen mittojahan on monia. Jotkut arvostavat taloudellista onnistumista. Koulutus on yksi mitta, sillä ansaittu hyvä virka taas takaa menestystä ja vaikutusvaltaa niin rahamaailmassa kuin ympäristössä koettuna arvonantona. Osa tyytyy "alempaan keskiluokkaan", ehkä sortuu väliinputoajiksi, tai alistuu peräti yhteiskunnan harteille - syystä tai toisesta.

Oma muisti kantaa sota-aikoihin. Juuri 2-vuotiaana tapahtunut siirtoon lähtö jatkosodan alkaessa jätti muutamia muistikuvia. Yksi on tilanteesta, kun perhe odotti liikennöitsijä Toropaisen "sekajunaa", autoa jossa oli matkustajapaikkojen lisäksi lavanpätkä, se kuin kuorma-autosta. Tohmajärveltä junaan lähtö ei ole tallentunut muistiin, mutta siirtokohde, Liperin Komperossa asuvan Jalmari Rummukaisen pihapiiri ja talon huonejärjestys kyllä. Myöhemmät muistot ovatkin sitten lapsuuden onnellisilta vuosilta Kiteenlahdessa. Kaikki ei tosin niin auvoista ollut, mutta ei ollut vaatimustasokaan.

Kansakoulu jäi opintosaavutukseksi. Tosin opettajan hyvää tarkoittava yhden luokan, kansakoulun neljännen, kesätenttiminen nipisti tosiasiassa yhden vuoden oppisisällön pois. Keskikouluun pääsemistä opettaja yritti vuodella aikaistaa, mutta  aikaistaminen tapahtui routaantuneen saven ajoon suolle tai painomaiden lapiointiin hevosen rekeen talvipakkasessa ja isän kanssa niiden rahtaamiseen samaan osoitteeseen. Kolmetoista vuotta oli juuri täynnä, kun Kiteenlahden johtajaopettaja Aarre Nikkonen pisti käteen kansakoulun päästötodistuksen ja toivotteli hyvää menestystä elämän haasteisiin.

Kyllähän se kirpaisi, kun luokkatoverit jatkossa tuntuivat menevän molemmilta puolilta ohi, vaikka  numerot olisivat paljonkin heikommat olleet. Kirjeopistossa aloitetun keskikoulun tyssääminen ensimmäisen luokan opintojen jälkeen ei juuri itsetuntoa parantanut. En enää tunne katkeruutta vaikka muistankin läheltä saadun arvion: "Johan minä tiesin, ettei sinusta lukumieheksi ole". Kotona riitti töitä ja jo 1950-luvulta lähtien rakentelin naapureitten navetoihin vesijohtoja ja asentelin pumput moneen vesikaivoon. Armeija tuli käytyä 17-vuotiaana ja isä menehtyi äkillisesti aivoverenvuotoon jouluna 1957, täytettyään pari päivää aikaisemmin vasta 53 vuotta. Talonpito jäi 18-vuotiaan pojan ja silloin 49 vuoden ikäisen äidin varaan.

Talvella 1970-71 piti tarttua härkää sarvista ja uudemman kerran aloittaa kirjeopinnot ja tentit. Jonkinlaisena saavutuksena pidin, kun teknisessä matematiikassa, teknisessä fysiikassa, mekaniikassa ja konepiirustuksen alkeissa annetuissa Kansanvalistusseuran Kirjeopiston todistuksissa arvosana oli luetelluissa kolmessa ensimmäisessä aineessa täysi kymppi ja konepiirustuksessakin yhdeksäinen. Öljylämmitysteknisen Yhdistyksen opintomateriaalit, samoin kuin sähkötekniikka,  sähkölaki- ja turvallisuusmääräykset, kuuluivat nekin saman talven opintojen ohjelmaan. Jotenkin oli sellainen palo ja tunne, että pitää tässä ainakin yksi opintosuoritus saada viimein viedyksi läpi.

Syksyllä 1971 oli Helsingissä Sähkötarkastuslaitoksella öljylämmitysalan pätevyystutkinto. Sen läpäiseminen antaisi pätevyyden niin asennusurakointiin, kuin huoltoliikkeenkin harjoittamiseen. Oli tullut uusi  urakoinnin vaatimustaso ja monet vanhat ja melko isotkin LVI-liikkeet olivat kovan paikan edessä. Tutkinnossa  oli sillä kertaa kaikkiaan 33 yrittäjää. Monilla oli taustalla teknisen koulun tai -opiston opinnot. Itsetunto oli monella sillä tasolla, että katsoi osaavansa selvittää moisen asian kylmiltään, entisellä rutiinilla.

Tutkinto oli kaksipäiväinen. Ensimmäinen päivä kului öljylämmitystekniikan parissa. Oli laskutehtäviä sekä piirustusten tuntemusta. Paljon muutakin öljylämmitykseen liittyvää osaamista piti pystyä osoittamaan. Kysymysten asettelussa tehtyihin "sudenkuoppiin" siellä moni teknisen opiston käynytkin kompastui. Toinen päivä oli omistettu sähkötekniikalle, kytkentäpiirustusten tekemiselle, kytkentävirheitten havaitsemiselle, sähköturvallisuusmääräyksille ja laitetuntemukselle, joista useimmista oli myös suullinen tentti. Aika kova "puristus" se monelle oli, eikä vähiten itselleni.

Kahden viikon kuluttua tulivat paperit, pätevyyskirja ja todistus tutkinnon läpäisemisestä. Muutakin tilastotietoa sisältänyt liite kertoi läpäisseitä olleen 14 ja rannalle jääneitä siinä koitoksessa peräti 19 miestä. Yksi hyväksytyn paperin saaneista oli klarinettitaituri ja sähköteknikko Mauno Panula, samaa veljessarjaa kuin tunnetut musiikkimiehet Jorma ja Timo. Tutkinnossa tutuksi tullut Mauno johti jo silloin sähkö- ja öljypoltinliikkeensä ohessa nuorisopuhallinorkesteria Kyyjärvellä. Myöhemmin hän luotsasi hyvinkin tunnetuksi tullutta Kauhajoen Klaneetit-puhallinryhmää. Siinä hän itsekin oli klarinetteineen mukana.

Vähästä se monesti ihmisen omanarvontunto on kiinni. Kesällä 1971 rakennettiin kotitilalle uusi asuinrakennus. Neljä kesää aikaisemmin oli Kankaalan pienelle maatilalle punnerrettu uusi navetta ja silloin viljelijänammatissakin tuntui jo olevan omaa osaamista ja varmuutta. Kiteenlahden kylässä oli hyvä yhteishenki. Se merkitsi työtilaisuuksia oman kylän putkiasentajalle ja öljypoltinmiehelle. Lähellä olevia työkohteita ennätti käydä hoitelemassa peltotöiden ohessakin. Sitten sama kyläjistö pisti nuoren miehen kunnallispolitiikkaan ja jatkossa moneen muuhun luottamustyöhön. Tuloksista ei itse parane numeroa tehdä.

Perheelle jäi varmasti liian vähän aikaa. Toivon, että lapset ja puoliso jaksaisivat ilman katkeruutta ajatella, että poissaolojen syy useimmiten oli tavalla tai toisella edistää niin kotikylän, kuin myöhemmin laajemmankin ympäristön henkistä ja aineellista hyvinvointia. Viljelijänä kuitenkin tunsin eniten omassa ammatissa olevani.  Monessa mukana olleena voin vilpittömästi sanoa, että elämä antoi minulle paljon rikasta sisältöä, vaikka koulutodistusten pinkka ei kovin paksu ole. Nyt vanhuudessa ajattelen, että oman  maatilan isännyys oli minulle juuri se elämäntehtävä, johon Luoja alunperinkin oli minut tarkoittanut.

Ikäpaalu 75 vuotta täyttyy huomenna 10.5.2014. Osaisinpa olla elämälle kiitollinen! Perhe on ehjä ja ystäviäkin ympärillä on paljon. Terveyttä kun piisaisi, niin mikäpä tässä olisi elellä!