maanantai 22. syyskuuta 2014

Rauta ja Petrooli 2014 - nostalgian juhlaa

Vanhoja koneita harrastaville Rauta ja Petrooli on tapahtuma, joka kuuluu kesän tärkeimpiin katselmuksiin. Nyt näyttämönä oli jo toista kertaa Riihimäen messukeskuksen alue. Se onkin toimiva ympäristö ja sijainti "rintamaiden" tuntumassa antaa monille mahdollisuuden palata vanhan ajan tunnelmiin. Ammatti saattaa olla kaukanakin tapahtuman teemasta, mutta lapsuus- ja nuoruusvuosien muistot vaikkapa syntymäseudulta tuovat lukuisat miehet tai naiset paikalle.


Tunnelmaan pääsi jo sisäänkäynnin edessä. Wickströmillä pyöritettiin puimakonetta ja vieressä olivat puimurit uudenajan airuina. 1960-luvun alun mallinen Massey-Harris 630S oli vielä varustettuna mekaanisella pöydännostolla.

 
Suomessa on ainakin kolme vanhojen magneettojen kunnostukseen perehtynyttä osaajaa. Kuvassa on kokoelma magneettoja, jotka oli kunnostanut muistin mukaan paimiolainen ammattimies.

 
BM10-traktori taisi olla mukana olleista ainoa, joka toimii hehkukuula-sytytyksellä.

 
Etenkin jenkeissä oli vuosisadan alkukymmeninä hyvin yleinen tämä moottorityyppi. Makaavasylinterinen ja kiehutusjäähdytteinen kone oli hyvin yksinkertainen. Alkuun kampikammiokin oli avoin. Viimeisin valmistaja tälle moottorityypille Suomessa oli Porin Konepaja Veto-merkkisellä maamoottorillaan. Kuvassa etualalla oleva moottori on merkiltään Massey-Harris

 
Hanomag R28-traktoria tuotiin 1950-luvun alussa Suomeenkin. Lieneekö kuvaan päässyt yksilö alkuperäisessä värissään, sillä oman muistikuvan mukaan noita silloin oli vain punaiseksi maalattuina.
 
 
Pieni Hanomag on kupeeseen maalatun nimen mukaan tyyppiä R24. Omien lähteitteni mukaan ajopeli näyttää  muistuttavan suuresti mallia R224. Siinäkin oli kaksitahtinen ja 2-sylinterinen mekaanisesti ahdettu 1021-kuutioinen moottori. Tehoa tehdas silti lupasi 24 hepoa 2200 minuuttikierroksen pyörinnällä.
 
Hanomag-tehdas kehitti pienen kaksitahtidieselin 1950-luvun alussa. Ensimmäisenä se asennettiin yksisylinterisenä ja iskutilavuudeltaan vain 511 kuutiosentin koneena malliin R12 vuonna 1953. Tuotekehityspanos oli iso, sillä tehdas oli sijoittanut kevyen kaksitahtisen dieselin kehittämisprojektiin noin 20 miljoonaa D-markkaa. Uutta oli silloin myös Roots-tyyppisen mekaanisen ahtimen käyttö näin pienen moottorin yhteydessä. Nestejäähdytteiseksi dieseliksi uutuusmoottori oli todella kevyt: Yksisylinterinen versio oli vain 100 kilon painoinen. 
 
Vuonna 1955 moottori sijoitettiin 2-sylinterisenä ja 1021-kuutioisena Hanomag R24-malliin. Seuraava versio merkittiin tyyppinä R224, joka tuli myyntiin vuonna 1957. Lisäksi eräänä useista versioista oli valmistuksessa vuosina 1956-1959  malli C218. Siinäkin oli sama 2-sylinterinen kone kuin alkuun mallissa R24, mutta teho oli säädetty alemmaksi, sillä tekniset arvot kertovat alemmasta huipputehon kierrosnopeudesta 1790/min ja tehosta,17 hevosvoimaa. Viimeinen malli kaksitahtitekniikan ratkaisuna Hanomagilla oli 14-hevosvoimainen ja yksipyttyinen tyyppi Greif C15. Se oli tuotannossa vuodet 1960-1962. Kuten tässä kuvakokoelmassa myöhemmin tulee esille, tehdas myi tätä erikoista 2-tahtimoottoria myös kilpailijoilleen. Suomessakin on tallessa muutama Massey-Harris 820-malli Hanomag-dieselillä.
 
Mekaanisella Roots-ahtimella varustetun kaksitahtidieselin täyttö- ja palamistapahtumat hahmottuvat tässä piirroksessa. Kaksitahtisessakin dieselmoottorissa on tavallisimmin pakoventtiilit ja huuhtelupumppu, tosin nykyään yleisimmin ahdin. Paloilman tullessa paineella sylinterin seinämien aukoista sisään, pakokaasut poistuvat edellä venttiilin kautta ulos. Hanomag-dieselissä ei, ole pakoventtiileitä, vaan huuhtelu tapahtuu männän ollessa alakuolokohdan seutuvilla. Roots-ahtimen kehittämä paine on ikään kuin "varastossa" sylinteriputken ulkopuolella olevassa kammiossa. Kun seinämässä olevat aukot avautuvat palamisilma syöksyy suunnatusti kohti sylinterinkantta ja huuhtelee pakokaasut alaspäin ja edelleen omista aukoistaan pakosarjaan. Polttoainesuutin ei näy kuvassa.
 
 
Kaksitahtidieselistä tämäkin piirros. Kuva on resoluutioltaan pieni, mutta edellisestä sen verran poikkeava, että siinä on myös suutin mukana.
 
 
Myöhäistä tuotantoa oleva Hanomag, joka lienee harvoja noihin aikoihin Suomeen tulleita. Tätä ulkoasua muistuttavia olivat muun muassa tuotannossa 1964-1968 vuosina olleet Hanomag  Perfekt 300 ja Perfekt 400-mallit.
 
 
Deutz kuuluu merkkinä ilman muuta joukkoon, etenkin kun Rauta ja Petroolin tämän vuotisena teemana olivat saksalaiset traktorit.


Rautojen rauta - Zetor 25-traktori. Kuvan yksilö on nopeavälityksinen A-malli, jolla pyyhällettiin tehtaan säädöilläkin maantieajossa yli 32 kilometriä tunnissa! 

 
Fordson Major E27N-traktori oli Fordin jo 1920-luvulla valmistukseen tulleen traktorimallin myöhempää kehittelyä. Valmistus oli siirretty Englantiin ja traktoria toimitettiin noin 4 litran iskutilavuuksisella petrooli- tai bensiinimoottorilla. Tarjolla oli jo 1940-luvun lopulla myös dieselversio, jossa voimakoneena oli Perkins P6 TA-moottori. 1950-luvun alussa "mörköön" soviteltiin vielä Perkinsin nelisylinterinen L4-moottori. Vuonna 1952 markkinoille tuotu "uusi" Fordson Major syrjäytti lopulta E27-traktorin. Fordin omalla dieselmoottorilla varustetusta versiosta kehittyi ainakin Suomessa suosituin Fordson Major-malli.
  
 
Muusikko Jani Wickholm viihdytti tapahtuman yleisöä sen molempina päivinä. Mies ihmetteli, ettei olisi vielä muutama vuosi sitten itsekään uskonut olevansa joskus Fordson Dextan omistajana mukana perinnekonetapahtumassa.
 
 
Tämä traktori on saanut Massey-Ferguson-nimensä ikään kuin jonkinlaisena kaksoiskansalaisuutena. Niin kuin kuvasta näkyy, keulassa ja konepellin sivulla ovat alkuaan pronssinkarvaisella pohjavärillä olevat kirjoituskirjainfontilla tehdyt Ferguson-logot. Myöhemmässä vaiheessa on lisätty tarrat, joiden teksti on "Massey-Ferguson". Molemmat "nimet" ovat kuitenkin sopuisasti rinnakkain. Omistaja saattaa tietää asian oikean laidan, mutta tehdään oletuksia sitä ennen: Tämä yksilö on tullut Suomeen todennäköisimmin alkuperäisenä "kultamaha"-Ferkkuna, ja luultavasti ensimmäiselle omistajalleen asti. Silloin punainen väri ja uusi nimikin olisivat jonkin traktorin sittemmin omistaneen isännän kädenjälkeä.
Kerrotaan niinkin, että kun Harry Fergusonin yhteistyö Massey-Harris-yhtymän kanssa alkoi, suomalainen maahantuoja olisi tehnyt vielä myymättömiin Ferkku-kolmeviitosiin kotimaisena jalostustyönä uudelleenmaalauksia puna-harmaaseen M-F-väriin ja lisännyt traktorin kylkeen nuo Massey-Ferguson tarrat. Havaintoja on siitäkin, että Massikkana ostettua traktoria myöhemmin painepesurilla pestäessä on rungon kyljistä alkanut pohjalta tulla esiin tuo "kultamahan" pronssiin vivahtava väri. Siitäkin lienee tietoa, poistettiinko maahantuojan toimesta maalauksen yhteydessä nuo metallista valmistetut Ferguson-kylki- ja -keulamerkit.
 
 
Ruotsalaistehdas Volvo valmisti alkuun kaasutinmoottorilla varustettuja traktoreita. Suomessa tuttuja olivat jo 1950-luvulla ainakin mallit T22 ja T24. Myöhempi yhteistyökumppani, myös ruotsalainen Bolinder-Munktell, teki siihen aikaan vielä omaa dieselkäyttöistä mallistoaan. Hehkukuulasytytys oli jäämässä historiaan ja nykyaikaisemmat dieselit valtasivat markkinoita.
 

Tämäkin Eischer-traktorimerkki on eräs markkinoilta jo poistuneista saksalaisvalmisteista.

 
Pienestä Gyldner-ajokista loppui polttoaine kesken paraatin. Siinäpä riittikin hetkeksi ihmettelemistä, kuinka peli saadaan jälleen "tulille".
 

MAN-traktorissa on "rättiohjaamo". Ohjaamomalli oli yleinen saksalaisissa traktoreissa ennen turvaohjaamoitten markkinoille tuloa.
 
 
Toisen maailmasodan jälkeistä jenkkituotantoa edustaa tämä John Deeren riviviljelymalli.


1940-luvun loppuvuosien David Brown-traktoreissa oli peltinen polvisuoja kuljettajalle ja vieressä istuvalle matkustajalle. Malliniminä olivat muun muassa Gropmaster- ja Super Cropmaster Diesel-tyypit.
 
 
Tämän näköiset Euclid-dumpperikuormurit olivat aikanaan Suomessakin käytössä etenkin kaivoksilla ja voimalaitostyömailla.
 

Ettei totuus unohtuisi: höyrykoneen käyttämällä kivimyllyllä syntyy jauhoja vaikkapa kotiin viemisiksi.
 
 
Pieni mutta pippurinen: pikku-Valmet 15-mallista "terästetty" Valmet 20. Monen tilan peltotöissä näitäkin käytettiin 1950-luvulta aina 1960-luvun vuosille asti.

 
Detaljikuva kertoo mistä ollaan kotoisin - tällä kertaa ei tosin Härmästä!

 
"Piikkilangankiristäjää" tuntuvasti järeämpi traktori oli tämä Valmet 33-mallinen dieseltraktori.
 
 
Belarus-tehdas koulutti suomalaisia piirimyyjiä asentajineen tällä havainnetraktorilla, joka oli leikattu auki teknisen rakenteen parempaa ymmärtämistä varten.

 
Perä, alennuspyörästö ja levyjarrut. Sama Belarus kuin edellisessäkin kuvassa.

 
Fiat "Topolino" oli italialaistehtaan näkemys pieneksi henkilöautoksi jo 1940-luvulla. Moottori on nelisylinterinen ja sijaitsee tavallisella paikallaan edessä.

 
Volvo Buster 320-traktorilla aloitettiin Perkins-dieselien käyttö tehtaan mallistossa. Kone on  pääosin  sama, jota käytettiin mm. 35- ja 135-mallin Ferguissa sekä Fordson Dextoissa.
 
 
Tyyppikilpi kertoo Volvo-tehtaan toisen kumppanin olevan ruotsalainen Bolinder-Munktell-yhtiö.

 
Volvon yksityiskohta tämäkin: täyttötulppaan integroitu "vimosen päälle" hieno vaihdekaavio.
 
 
Englannissa valmistettu ja tehtaan B-mallista modifioitu Allis Chalmers D270-traktori on tässä varustettu Perkins P3TA-moottorilla. Alkuun Allis-tehdas käytti itse valmistamaansa noin 23-hevosvoimaista moottoripetrolilla toimivaa kaasutinkonetta.

 
 
Jenkeissä kehitetty Allis-Chalmers B-malli tuli 1950-luvun alussa täyttämään eurooppalaista traktorivajetta. Valmistusta siirtyi siinä vaiheessa Englantiin. Kuvan traktorissa on vielä Amerikassa käytössä ollut takapyörien valukeskiö, jota toimitettiin myös portaattomasti säädettävällä raidevälillä. Enemmän se versio kuitenkin oli käytössä yhtymän suuremmissa malleissa, kuten CA ja WD. 
 

Hanomagin kaksitahti-dieseliä asennettiin myös kilpailijoitten traktoreihin. Kuvasarjan alkupäässä tarkemmin kerrottu moottorimalli on tässä tapauksessa Massey-Harris Ponyn manttelinperijänä tunnetun mallin, 820, nokalla. 
 
 
Tässä otoksessa Massey-Harris 820 -traktori näkyy kokonaisuudessaan.
 
 
Loppukuvana on todellisia maastureita: Volvon ruotsalaiseen armeijakäyttöön valmistamat ajokit ovat suomalaisen Sisu Proton seurassa.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Jokaiseen syksyyn liittyy paljon luopumista

Syksy on vuodenaika, jolloin korjataan kesän töitten tuloksena karttunutta satoa. Syksyssä on myös se tuntu, että jälleen kerran jotakin arvokasta on lopullisesti jäänyt taakse. Mennyt kesä ei enää koskaan palaa ja edessä on pitkä harmaa ja pimenevä syysaika. On kuin joutuisi kokemaan pienen kuoleman henkäyksen, kun puut ja pensaat värjäytyvät ruskaan ja kohta varistavat lehtipeitteensä maahan. Oman elämän jo ollessa ehtoossa, tuntee vahvasti olevansa osa syksyyn vaipuvaa luomakuntaa. 

Sienimetsässä ja puolukkakankailla liikkuessa on näkyvissä sama viesti etenevästä syksystä. Onhan siinä paljon kauneuttakin, joka nostaa mielen kiitolliseksi siitä, että vielä sai kerran kokea kevään, täyteläisen ja kauniin kesän sekä olla mukana, kun sen satoa korjattiin laareihin. Voisiko ikänsä pelloilla ahertaneelle palkitsevampaa kokemusta edes toivoa!


Viljelijän työ on tuottanut  hyvän tuloksen. Täyteläiset röyhyt kantavat runsasta jyväsatoa. Kohta edessä on talvi ja silloin kesän aikana kootut rehuvarastot ovat tuiki tarpeellisia.
 
 
 Työ vainioilla on hiljentynyt. Poismuuttoa tekevät lintuparvet kaartelevat peltojen yllä. Kohta tänne saapuu kyntömies, joka työllään alkaa valmistella kasvupohjaa
vielä kaukana olevan uuden kesän sadolle.
 
 
 
 
Laidunmaat ovat lähellä tämän kesäisen kasvunsa päätepistettä. Enää kolme- neljä viikkoa ja eläimet otetaan talviruokintaan navetan lämpimään. 

 
Punainen tupa ja tietysti perunamaa - tällä kertaa tosin vain muutaman lyhyen vaon suuruinen.
 
 
Metsän satoa, syksyn ensimmäiset puolukat kotipihan nurmella.


Sienimetsässä sato on vasta heräämässä kasvuun. Mutta  muutaman kerran niitä on kertynyt jo pöytäänkin pantaviksi. 


Luomakunnassa on monenlaisia kasveja. Joillakin tehtävänä saattaa olla kaunistamassa vaikkapa kotipihaa. Koristeomenapuu on upea keväisessä kukkaloistossaan, mutta kaunis se on silloinkin, kun oksat kantavat kauttaaltaan punaista omenasatoa.

 
Syysomenat kypsyvät nyt vielä pienessä puussaan. Satoa kertyy kuitenkin sen verran, että muutamien viikkojen kuluttua päästään maistelemaan niiden kirpeää aromia.

 
Tuija-pensas ja kotipihan  ruusut asettuvat nekin kohta talvilepoon.

 
  Aamu-utuista kauneutta maantien toisella puolella olevan talon syksyisessä puutarhassa.

 
Sinnikkäät daaliat kukkivat vielä, vaikka naapureina olleet monet muut kukat ovat jo lakastuneet.

 
Kuinkas vanhassa laulussa sanotaankin: "Itse hoidin kukkamaani, rikkaruohot kitkin". Työ tekijäänsä kiittää - myös tässä tapauksessa!
 
 
Pihlajanmarjat ovat punertuneet. Kohta pihalle saapuvat punatulkut ja tilhet, kuin katettuun ruokapöytään.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤


  "Niin kaunis on maa, niin korkea taivas, soi lintujen laulusta kukkiva kunnas - ja varjoisat veet, niin varjoisat veet". Näin se on ihmiselämässäkin, on aika kukkia, kantaa satoa ja lopulta kuihtua pois. Niin surullista kuin se onkin, joskus jokaiselle tulee päivä, jolloin on aika lähteä. Heleän kuulaana syyskuun päivänä olimme saattelemassa haudanlepoon suuren perheen kasvattanutta ja ison maatalon emäntänä elämäntyönsä tehnyttä äitiä. Suuri naapurien ja ystävien joukko oli mukana surujuhlassa. Niin suuri, että sekin kertoo jotakin  yhteisesti koetun menetyksen suuruudesta. 


Paljon kukkia laskettiin äidin, mummin ja ystävän arkulle, pois lähteneen valoisaa ja kaunista muistoa kunnioittamaan.
 
 
"Muut korvas aika minkä vei, sydäntä äidin konsaan ei".

 
Perheessä kasvoi seitsemän lasta, viisi tytärtä ja kaksi poikaa. Tyttäristä nuorin sai surujuhlassa tehtäväkseen muistella äitiä, hänen uhrautuvaa rakkauttaan ja pyyteetöntä työtään ison perheen hyväksi. Ajan rajan taakse siirtyessään Martta Toropaisella oli ikää 81 vuotta. Hän oli kasvattajan ansioistaan tasavallan presidentin palkitsema kunniamerkkiäiti.
 
 
Muistojuhlan kahvipöydässäkin toistuivat syksyn värit.
 

Kiteen Valkeavaarassa sijaitseva hautausmaa  on ystävämme viimeisen leposijan paikka. Kukkien peittämä kumpu jäi vielä hetkeksi kertomaan tänne kätketystä uurastajasta. Kun joukko vaitonaisena käveli portista ulos, monen mielessä oli hiljainen kiitollisuus siitä, että oli  saanut edesmenneen kanssa olla kappaleen matkaa kulkemassa samaa elämäntaivalta. Monessa asiassa saimme olla häneltä oppimassa: elämän vaikeudet ovat voittamista varten eikä niiden edessä pidä lannistua! 
 
 
Näinhän virressä sanotaan: "Sun ristis olkoon ainoa tienviittaajani matkalla, ain` aurinkona päivällä, ja yöllä kuuna, tähtenä". Sen pidetty naapuri piti elämänohjeenaan ja siirsi asian elämänarvoksi lapsilleen ja lapsenlapsilleenkin.