Ajatuksia Mika Waltarista ja vähän muustakin

 

TV-dokumentti 4.1. ja Mika Waltarin kirjojen herättämiä ajatuksia

TV-dokumentti Mika Waltarista tehtiin jo vuonna 2008, mutta ansaitsi kyllä sunnuntaina 4.1.2015 nähdyn uusinnan. Sinuhe egyptiläinen-kirjan, jota hyvällä syyllä pidetään kirjailijan pääteoksena, luin vasta vuonna 1998 tammikuussa. Aikaa oli lojuessani ensimmäisen lonkkaleikkauksen toipilaana. Teos on todella vaikuttava ja avautuu mielestäni parhaiten, kun lukija on jo kypsässä iässä ja elämänkokemus on antanut silmät havaita ja kokea asioita syvemmin.
      Eräs ohjelman keskustelijoista oli Panu Rajala. Siksi ei ole ihme, että tammikuisen aamun dokumentissa puhuttiin erityisesti hänen suullaan seksuaalisuudesta ja erotiikasta. Melko paljon pohdittiin sitäkin, että uskonnollisuus ja erotiikka kumpuavat ihmisellä samoista lähteistä. Siten ne kumpikin saattavat olla meille isoja voimanantajia. Uskonto oli suuri teema  ja sisällön lähde ainakin Waltarin alkukauden tuotannossa ja myös myöhemmin. Ja toisaalta: mieheksi ja naiseksi meidät on luotu, kohtaamaankin syvimmin toisemme juuri eroottisina olentoina.

     Lieneekö pahasti sanottu jos arvelee kaiken muun ympärillämme olevan kuuluvan vain eroottisen kohtaamisen tarvitsemaan elämän suureen rekvisiittaan? Tätä tuumin, kun ajattelen tavallisina arjen eläjinä monia kohtaamisiamme: eikö se usein ole juuri kohtaamista naisena ja miehenä, Luojan alunperin yhteen tarkoittamina seksuaaliolentoina?  Lähiesimerkki, ikääntynyt avioliitto, ei tosin liene esimerkeistä parhaita. 

      Waltarin Sinuhen eräs iso teema on läpi teoksen kulkeva rakkaustarina. Mies suostuu suuriin, uskomattomiin uhrauksiin, kun kohteena on haluttu nainen. Yhteinen ruukun rikkominen antiikkisen avioliiton rituaalina on nykyisen ajan ihmiselle outo, mutta vertauskuvallisena kiehtova asia. Rakkausteema näyttäytyy Sinuhessa monesti kauniina, mutta ihmisen väkevä eroottisuus myös karmeana, kuten kertomuksena kuolleitten talosta.
     Kirjojen mestari ammensi itsekin voimaa erotiikasta. Tunnettuja naisia, myös arvostettuja kulttuurivaikuttajia ja toimittajia, oli ajan mittaan muusan roolissa Waltarin lähellä. Itsekin hän myönsi tarvitsevansa rakastumisen huuman saadakseen luovuutensa kukkaan. Voiman tuojina tiedetään useampikin daami, jotka saivat tuon ihmeellisen roolin. Heistä tunnetuimpia ovat ehkä Leena Ilmari ja Helena Kangas. Molemmat naiset olivat sanantaitajia itsekin ja lisäksi korkeasti oppineita. Eino Leinon muusa L. Onerva muistetaan yleisesti, samoin kuin Leinon toinen inspiraation lähde, alkoholi.
      Meillä ihmisillä on arkisen minämme ja yksityisyytemme suojana moninkertainen, osaksi kulttuurinenkin kuori, kuin kolme, neljä manttelia päälletysten. Haluamme pitää tiettyä etäisyyttä ja siten suojella omaa sisintä. Tarvitaan jokin erityinen syy tai tapahtuma, että voisimme tulla esiin tuon suojakuoren alta. Yksi mahdollisuus on silloin, kun kaksi ihmistä kohtaa toisensa samansieluisuudessa, "löytää saman aallonpituuden".
     Saattaa syntyä tilanne, jossa tuo kuori poistuu. Silloin on tarve olla toisilleen täysin avoinna, täydellä luottamuksella, niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Siinä eroottisuuden antamassa avautumisen tarpeessa ja molemminpuolisessa läheisyyden ihanuudessa saattaa olla kohtaamisen suurin lahja ja yksi elämän hienoin asia.
      Pyhäpäivän rauhassa mietin sitä eroottisuuden ja uskonnollisuuden yhteyttäkin: Niissä molemmissa on kyllä sama kaipuu ja tarve tulla hyväksytyksi. Eroottisuuden huipentumassa, raukeuteen ja laukeamiseen päättyneessä syleilyssä, on kieltämättä sama taivastuntu kuin hiljaisuudessa koetussa Jumalan rauhassa. Tuntee, että on sulautunut johonkin itseänsä suurempaan, vapautunut kaikista ahdistuksista.
      Siitä levosta käsin saa taas aloittaa uudelleen arkipäivän vaelluksen. Se ero erotiikan ja uskonnollisuuden välillä tosin on, että erotiikassa voi hallita myös ihmisen raadollinen minä, itsekkyys ja salaiset sielunvammat. Jumalan yhteydessä taas vain iankaikkinen armo ja rakkaus. Kyseessä ovat elämän suuret asiat.
     Mika Waltarin oma ihmiskäsitys tulee vahvana esiin hänen teoksissaan. Jopa Komisario Palmu-teksteissä, vaikka sitä ei heti uskoisi! Kirjailijan sanoissa on kuin salattua voimaa. Ne tunkeutuvat tajuntaamme, lävistäen nykyisen aikamme monesti niin tylsän informaatiotulvan.
On hyvä, kun sellaisiakin asioita vielä on!