Lohelan monitoimiyrittäjä Kalle Silvennoisella merkkipäivä

 

 

Rajan taakse jääneen Jollon myllyn myllärin perhe muutti eri vaiheitten jälkeen Kiteen Lohelaan 1950-luvun alussa. Nyt jo seppänä toiminut isä Juho Silvennoinen luovutti sitten pikkutilan pojilleen, jolloin Heikki ja Kalle jatkoivat edelleen monipuolisissa pajahommissa. Alkuvuosien puhutuin aikaansaannos oli Ford Junior-alustalle rakennettu henkilöauto, jonka kori ja sisustukset olivat veljesten omaa työtä. Ajoneuvo kelpasi rekisteriin palvellen seppien ajokkina vuosikaudet.

   Uusina rakennettiin useampikin kenttähöyläkone. Lohelan Konetyö-nimellä yrityksen työntekijät kiertelivät laajalti Keski-Karjalaa palvellen sen ajan lukuisia rakentajia näiden tarvitessa erilaista höylättyä puutavaraa. Alkuun käyttövoimana oli traktori, mutta myöhemmät koneversiot rakennettiin kevyitten kuorma-autojen alustoille. Pieni paja kävi pian ahtaaksi ja pihapiiriin rakennettiin uudet tilat, joissa mahtui kunnostamaan isojakin koneita.
   Kaikkiaan höyläkoneita tuli tehtyä kymmenkunta. Loppuvuosien malleissa akselirakenteet tehtiin vankoiksi ja laakeritkin mitoitettiin samalla periaatteella. Tukeva rakenne mahdollisti sen, että vaakakursotkin oli laakeroitu vain toisesta päästään. Se helpotti ratkaisevasti "satsien" vaihtoa. Kurson terien asetukset voi tehdä ennakkoon valmiiksi ja itse kurso oli koneessa kiinni akselissaan vain yhdellä isolla mutterilla. Koneita oli alkuun käytössä Keski-Karjalan seudulla ja Savonlinnan suunnassa. Käytettyinä niitä myytiin jatkossa paljonkin laajemmalle alueelle.

Yläkuvassa päivänsankari istuu uudessa kodissaan Kotkonnussa. Vieraita odotettiin tarjoilun kera. Heitä tuli vanhoina tuttuina ja uusina naapureina samasta talosta.

Yllä oikealla on näkymä viidennestä kerroksesta Kiteenjärvelle. Hulppeat näköalat konemies-veteraanille!

   Heikki-veli irtaantui yrityksestä 1960-luvulle tultaessa. (Sivumennen sanottuna nyt jo edesmenneen Heikin poika on Olkiluoto 3 -projektista vastaava johtaja Jouni Silvennoinen). Uusi aisapari Lohelassa oli sitten talossa jo sorvarina palvellut Alpo "Olli" Tarkkonen. Hänessä oli samaa "pellepelottoman" henkeä kuin Kallessakin. Yksi yhteinen saavutus oli traktorin perään omalle akselistolleen rakennettu  teräsköysitoiminen kaivuri. Sillä oli jopa kaksikin nimeä: Olli kaiketi risti sille nimeksi "Mylvin", mutta hyväntahtoiset naapurit puhuivat kaivurista nimellä "Kuoppa-Kalle". Aika paljon sillä kuormattiin soraa, kun kaikkialla rakennettiin varsinkin tilusteitä ja rakennuksille tarvittiin valujen raaka-ainetta.

 

 

Veljesten omaa työtä oleva auto on viimeistelyvaiheessa. Heikki asentaa pölykapseleita ja Kalle fiksailee oven lukon sovitusta.

   Maansiirtotyöt olivatkin seuraava kiinnostuksen kohde. Pajamiehet hankkivat armeijan kalustohuutokaupoista ja vastaavilta markkinoilta useimmiten liki loppuun ajettuina telaketjutraktoreita. Omassa verstaassa niitä kunnostettiin hyvinkin perusteellisesti. Eräs oli IH McCormick TD6, josta oli katkennut kampiakseli. Olli Tarkkonen ja Kalle-isäntä korjasivat vian hitsaamalla. Se kesti sen jälkeen useamman kesän ajan kannonnostossa ja muissa uudisraivauksissa. Moottori oli erikoinen; se käynnistettiin jopa käsikammen avulla ensin bensiinillä ja hetken kuluttua "viiden konstin vivun" käännöllä kone jyrähti käymään dieselinä.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

 

Internetin uumenista kaivettu kuva kertoo millaisesta koneesta on kyse kun puhutaan alkuaan jenkkiläisestä telaketjutraktorista, joka tunnetaan mm. nimillä IH McCormick-, tai International TD6. Alkutuotannossa oli myös kaasutinmoottorillinen malli T6 ja briteissä 1950-luvun alussa valmistettujen tyyppinimenä oli BTD6. 



Pieni tekniikkakertaus johdatuksena International TD6-moottorin saloihin
Tunnetusti Caterpillareissa oli "penikka"-käynnistin. Se oli 2-sylinterinen "lättäpää", sivuventtiilimoottori, joka oli tavallisen sähköstartin paikalla. Kun siinä oli tehoa pyöreästi 10 hv, ymmärtää hyvin, että kyseessä oli tehokas käynnistin. TD6-moottorissa taas oli itse pääkoneessa kahdet laitteet. Niihin kuului apupalotila käynnistykseen tarvittavaa bensiinikäyttöä varten. Apupalotila avautui isolla lautasventtiilillä.
   Palotiloissa oli sytytystulpat ja oma imuventtiili kaasutinkäytölle. Tehokas laukaisumagneetto antoi voimakkaan kipinän. Sähkökäynnistinkin oli, mutta moottori lähti bensalla herkästi käyntiin myös käsikammen avulla. Kun kampi oli noin 45 asteen kulmassa pystytasoon verraten, riitti kun nykäisi vain yhden puristuksen yli. Jos ensimmäinen nykäisy ei tuottanut tulosta, viimeistään toisella kerralla moottori hyrähti siistiin käyntiin. Moottori ei ollut telaketjutraktoriksi iso. Iskutilavuus oli vain 4,1 litraa ja tehoa maksimissaan noin 38 hevosvoimaa minuuttikierrosluvun silloin ollessa lukemissa 1450. Koneen työpaino oli likipitäen neljä tonnia.

 

Kun aiheeseen tartuttiin, vielä muutama kuva Matti Jaskarilla Nurmossa olevasta pyörätraktorista, joissa on samalla periaatteella käynnistettävä moottori. International Deering ID-9 -teollisuusmalli on niistä yksi. Kaksi kuvaa kertoo asian. Yläkuvassa näkyy moottorin kupeessa oleva syöttöpumppu ja alapuolen kuvassa traktorin oikealla puolella on magneetto. Tämä on jo astetta voimakkaampi diesel kuin onTD6-kone.

 

 

 

IH Farmall BTD-mallia siis koottiin briteissä kunnes konetyyppi poistui markkinoilta. Englannissa tehty, hienolla tyyppinimellä varustettu "IH McCormick Farmall Super BMD"-mallikin löytyy Matti Jaskarin kokoelmista. Siinä on jo normaali, nykyaikaisempi diesel. Jaskarin kokoelmia muuten voi lämpimästi suositella käyntikohteeksi. Jos saa itsensä Matin oppaaksi, kuulee samalla monta kiinnostavaa tarinaa menneitten vuosikymmentein traktoreista.



¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

   Omalle kohdalle sattui Silvennoisen TD6- koneen viimeinen työvuoro itsenäisyyspäivänaattona 1961. Ajoin Puhoksen Kontiovaarassa Armas Hurskaisen raiviolla "pillaria" yli puoleen yöhön. Kone toimi kuten sen kuuluikin toimia. Seuraava kuljettaja ei saanut yllättäen jumissa olevaa konetta enää tulille. Moottoria ei jaksanut pyörittää sen starttimoottori, käsikammesta puhumattakaan. Kampiakseli oli ilmeisesti uudelleen vioittunut korjatusta kohdasta.
    Ehkä hitsattu kohta oli kuormituksissa ajanoloon väsynyt ja akseli sitten hieman kiertynyt "puneelle" korjatusta paikasta, joka oli keskimmäisen runkolaakerin kohdalla. Jäähdyttyään akseli sitten ehkä käyristyi runkolaakerilinjassa, jolloin laakerointi jumitti moottorin. Muistaakseni siihen asennettiin myöhemmin vielä Scania-Vabis-kuormurin moottori ja kone palasi taas "ruotuun".

 

Koneiden painoluokka nousi vuosien mittaan. Ensimmäinen raskas, noin 20-tonninen puskukone, oli merkiltään Allis-Chalmers. Caterpillareita oli parhaimmillaan D8-malleina samaan aikaan viisi kappaletta. Neljä oli työkunnossa. Kolmella urakoitiin Yksi oli varakoneena ja yksi  sitä varten, että tarvittaessa siitä voitiin purkaa varaosia käytössä oleviin koneisiin. Otoksessa on yksi Kallen D8-puskukoneista. Siinä on puskulevyn lisäksi järeä routapiikki, jonka syvyysulottuma parhaimmillaan oli yli kaksi metriä.

 

Myöhemmin koneet järeytyivät ja Caterpillar-tuotemerkki alkoi olla kalustossa vallitsevana. Samaan aikaankin firman käytössä oli kolme 36-tonnista D8-mallia. Metsäautoteitä rakennettiin, peltoja raivattiin ja avitettiin paikallista rakennusliikettä sen monissa hankkeissa. Kalusto kuitenkin alkoi tulla ikänsä päähän, eikä Lohelan Konetyö kilpailun kovetessa enää pärjännyt isojen firmojen rinnalla. Lopputulemana yritys ajautui 1980-luvun lopulla suoritustilaan. Harmi että niin kävi.

 

Puskukoneiden lisäksi Lohelan Konetyöllä oli siirtokalustona 10-pyöräinen kuorma-auto ja siihen lavetti. Lavetin kantavuus riitti firman suurimmillekin koneille. Yllä on yksi niistä. Kyseessä on Åkerman-kaivuri, joka tosin oli "pillareita" kevyempi. Se sijoittui 22 tonnin painoluokkaan.

   Se asia ei muuksi muutu, että Silvennoisen firman osuus etenkin Kiteen alueen kiihkeimpinä kehitysvuosina oli omalla alallaan huomattavan iso. Yrityksellä oli työporukkana miehiä, jotka  eivät haasteita pelänneet. Tärkeä tekijä oli etunenässä touhuava Kalle itse.
   Vuonna 1932 syntynyt mies täytti 85 vuotta 1. päivänä helmikuuta. Entinen yrittäjä ansaitsee nykypolven arvonannon ja täyden tunnustuksen. Se tulee työstä, jonka hän on kotiseudun hyväksi menneitten vuosikymmenien aikana tehnyt. Oli rattoisa tuokio olla vieraana yrittäjäveteraanin kotona. Yhteisiä muistoja vuosien takaa on paljon. Niitä pitää palata ajan kanssa vielä uudemman kerran kertailemaan!