Kuoroveli Seppo Havukaisen poismenon 10-vuotismuisto

"Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan" - nämä tutut laulunsanat ovat taas kaikuneet lukuisissa joulunajan tapahtumissa ja myös radion ja television ohjelmissa. Jouluna on ollut aikaa pysähtyä  muistelemaan noita menneitä ystäviämme, jotka "vuosien vieriessä" ovat poistuneet joukostamme.

Kiteenlahtelainen Seppo Havukainen menehtyi kuulaana lokakuisena päivänä vuona 2007. Juuri eläkkeelle siirtynyt mies oli toverijoukon mukana hirvenmetsästyksessä. Aika rientää vinhaa vauhtia ja tuntuu vaikealta uskoa, että siitäkin tapahtumasta on kulunut jo kymmenen vuotta. Seppo oli hyvin lahjakas ihminen ja miltei itseoppineena toimi muun muassa Kiteen mieskuoron toisena johtajana yli kymmenen vuotta. Tähän alle olen liittänyt Sepon hautajaisiin laatimani muistosanat. Tosin elämä kuljetti tämän asian niin, etten leikkauspotilaaksi Joensuuhun joutumiseni takia itse voinut olla hautajaisissa läsnä. Kuoroveli Jorma Gröhn otti tehtävän ja luki muistotilaisuudessa tekstin.
 

 

Sepon hautakivi on kaunis ja kertoo miehen musiikkiharrastuksesta. Avatut lehdet, nuottiavain ja taivasta kohti lentävät linnut ovat monella tavalla vertauskuvallinen viesti.

 

SEPPO HAVUKAISEN MUISTOLLE.

Lauantai-iltapäivällä lokakuun ensimmäisenä viikonvaihteena levisi kulovalkean tavoin tieto Seppo Havukaisen täysin odottamattomasta ja jokaista hänet tuntenutta syvästi järkyttäneestä poistumisesta keskuudestamme. Lähes kaikilla joita uutinen kohtasi, oli tuoreessa muistissa jokin tapahtuma, äskettäinen kohtaaminen Sepon kanssa, valoisa muisto. Monet odotettavissa olevat asiat tuntuivat olevan järjestyksessä. Tulevaisuus oli täynnä yhteisiä tavoitteita ja toiveita. Tänään olemme nöyrtyjän paikalla. Asioiden Suuri Järjestäjä on katsonut Sepon moninaisen päivätyön päättyneeksi. Uurastaja on saanut levon. Sen asian hyväksyminen asettaa kaikki jäljelle jääneet, taas kerran, tyytymään siihen tarkoituksenmukaisuuteen, joka aina on ihmiselle annetun ymmärtämisen yläpuolella.

     Seppo Havukainen, ”Alatuvan Seppo”, syntyi parhaaseen toukoaikaan keväällä 1947. Vuosi oli sama, jonka aikana syntyi Suomeen historian suurin ikäluokka, noin 110.000 lasta. Seppo oli perheen neljästä lapsesta nuorin, Ensimmäinen oli Arvi, sitten Alpo, joka menehtyi kouluikäisenä pari vuotta ennen Sepon syntymää. Perheen ainoa tytär Seija, oli viisi vuotta Seppoa vanhempi. Havukkalanmäki on Kiteenlahden kylän osa, joka on saanut nimensä kun suvun ensimmäinen asuja Kiteenlahdessa oli muuttanut sinne Savosta 1680-luvulla. Sepon kotitila Alatupa, oli lohkottu omaksi tilakseen päätilasta jo 1700-luvun loppupuolella.

 

 

Seppo oli aina valmis ottamaan kuoronjohtajan paikan. Tässä joukko on Sortavalassa uuden kirkkoherran virkaanasettajaisjuhlassa. Paikka on Sortavalan evankelisluterilainen kirkko.

 

Kotipellot olivat rinteitä ja kivisiäkin, leipä ei irronnut helposti. Heikki-isän kanssa opittiin työtä ja talonpitoa. Alkuaan samaa tilaa oli myös Kiteenlahden koulu, vajaan puolen kilometrin päässä. Siellä oli opettajana yli 30 vuotta Eemil Nikkonen, Kiteen Mieskuoron ensimmäinen johtaja. Sepon isä, ”Alatuvan Heikki” oli hänen oppilaitaan ja hänkin musiikkimies, talonisännyyden lisäksi Heikistä kehittyi pitkäaikainen kyläpelimanni Kiteenlahteen. Sepon ollessa kouluiässä, opettajana oli jo toisen polven Nikkonen, Aarre, joka huomasi Sepon poikkeuksellisen musikaalisuuden. Hän olisi halunnut pojan menevän opiskelemaan alaa ammatiksi ja antoi solistitehtäviä koulun juhliin. Iltapuhteina koululaisena ja myöhemminkin, nuorukaisena, Seppo pistäytyi usein opettajan luokse oppimaan laulua, musiikin teoriaa ja soittamista urkuharmonilla.

 

     Sepon aikuistuessa oltiin ajassa, jolloin kotikylänkin nuoret suurin joukoin lähtivät työn perässä rintamaille. Seppo jäi Kiteelle, hommia löytyi kotitilan pelloilla ja metsissä. Sitten konemiehenä maanrakennuksessa ja huoltamoalalla. Yksi tärkeä alue oli musiikki, solistia tarvittiin orkesterikeikoille. Myöhemmin tuli perustettua oma yhtye. Erilaisina kokoonpanoina toimineissa ryhmissä Seppo lauloi viimeiseen saakka. Lukemattomat ovat perhejuhlat, ilossa ja surussa, joihin kauniin tenoriäänen omistavaa Seppo Havukaista pyydettiin tuomaan laulullaan arvokasta sisältöä.
 

 

Kun Sortavalan kaupungin 375-vuotisjuhlat pidettiin heinäkuun alussa 2007, ensimmäinen tapahtuma siellä oli aattoillan pieni avajaiskonsertti Kronid Gogolevin ateljeessa. Ohjelmassa oli muutamia sooloesityksiä, kvartettilaulua mies- ja naiskokoonpanoilla ja lopuksi yhteisenä sekakuorona esitettyjä kappaleita. Tässä laulamme Suomen laulua Seppo Havukaisen johdolla.

Kiteen Mieskuorossa Seppo lauloi yli kolmekymmentäviisi vuotta. Paitsi rivissä laulamista, mies kutsuttiin monesti konserttien solistiksi. Viimeisten yli kymmenen vuoden ajan hän oli kuoron varajohtaja, joka auliisti järjesti aikaa tehtävälleen. Joskus kuoro piti koota esiintymään hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.  Kun kuoro sai uuden johtajan Janne Piipposesta puolenkymmentä vuotta sitten, johtajan päivätyöstä ja Joensuun seudulla asumisesta johtui, että varajohtajaa tarvittiin kuoron eteen entistä enemmän. Luonnollinen lahjakkuus oli suuri avu ja karttuva kokeneisuus lisäsi varmuutta. Hänen johdollaan oli turvallista laulaa. Eräs toiminnan osa, kuoron esiintymiset Sortavalan ystävyyskuorotapahtumissa ja siellä luterilaisessa kirkossa, olivat lähes poikkeuksetta Sepon johtamia.

 

 

Hyvin monesti me kaksi Kiteenlahden miestä olimme yhteisillä matkoilla. Tämä kuva palauttaa mieleen erään aamuhetken, kun olimme samassa pöydässä hotelliaamiaisella.

 

Varsinainen pitkäaikainen toimeentulon lähde oli Kiteen taksissa autoilijana. Sepon myönteinen elämänasenne sopi hyvin asiakasläheiseen palvelutyöhön. Se toi hänelle erikoisen laajan tuttavapiirin, lähes kaikki kotiseudun ihmiset. Työ vei mukaan taksiyhdistyksen hallintoon ja maakuntatasoiseen alan järjestö- ja yleiseen kehittämistyöhön.

     Hyvää talousnäkemystä tarvittiin osuuspankin hallinnossakin monien vuosien ajan. Harrastuksiin kuuluivat omana aikanaan niin nuorkauppakamari- kuin Lions-toimintakin. Monta rautaa oli tulessa. Viitisentoista vuotta sitten pahenneet sydänoireet johtivat leikkauspöydälle. Silloin oli tarpeen tehdä tiliä tarpeellisen ja välttämättömän välillä. Rönsyjä piti karsia, mutta musiikkiin liittyvät asiat säilyttivät asemansa.

 

 

Havukaisten sukuseuralle paljastettiin muistopaasi kesällä 2005. Seppo luovutti maapalan sen alle, sillä kyseessä oli osa sitä maatilaa, jonne ensimmäinen Kiteenlahteen vakituisesti asunaan jäänyt Havukais-suvun edustaja 1600-luvulla asettui. Muistokivijuhlassa oli arvokas ohjelma. Sukuseuran varapuheenjohtajaksi äskettäin valittu  Seppo Havukainen esittää tässä yksinlaulua. Harmonikkasäestäjinä ovat serkukset Tapio ja Pertti Matikainen.

 

 

Kiteen mieskuoron 100-vuotishistoriakirja valmistui joulun alla 2005. Työn päätökseen saantia juhlittiin ravintola Rebekassa. Laulua johtaa tässäkin Seppo Havukainen. 

 

 

Kuva on keväältä 2006. Silloin mieskuoro juhli 100-vuotiasta ikäänsä. Juhlavastaanotolla kuoroa edusti tervehdyksien vastaanottajina tämä kokoonpano. Henkilöt vasemmalta: kuoron puheenjohtaja Teppo Mikkonen, kuoron isäntä Sulo Tapanen ja muista laulajista sitten Osmo Leppänen ja Risto Hirvonen. Seppo Havukainen on äärimmäisenä oikealla.

  

 

Opettaja Kalevi Keinonen jätti vielä eläkevuosinaan lähtemättömän jäljen entisen kotikuntansa Ruskealan uudempaan historiaan. Mies ehti olla muutaman vuoden myös Kiteen mieskuoron varajohtajana. Kun Kalevi saavutti 80 vuoden iän, kävimme kuorona hänen juhlissaan laulutervehdyksellä. Seppo istuu ensimmäisenä vasemmalla.

 

Joulukuussa 2006 veimme Sortavalan kirjastoon kunniataulun, jossa kerrotaan kuoron esiintyneen sata vuotta aikaisemmin, siis kesällä 1906, Sortavalan laulujuhlilla, Kuva on tapahtuman illanvietosta. Seppo avaa kuohuviinipulloa ja Senja ystäväkuorosta seuraa kuinka puuha onnistuu.

 

Toukokuun lopulla 2007 teimme ystävyyskuorovierailun Sortavalaan. 27.toukokuuta olimme yhteisellä matkalla Valamon luostarisaarelle. Kuvassa keskellä seisoo hyväntuulinen Seppo ja oikealle hänestä Matti Saukkonen, kuoron nykyinen puheenjohtaja.

Runsaan vuoden takaisen liikenneturman seurauksena Seppo Havukainen joutui jättämään taksiautoilijan työn, alussa ajateltuna vain väliaikaisesti. Vammat olivat kuitenkin niin vakavia, että mies jäi eläkkeelle syksyllä tänä vuotena. Lapsenlapsille ja isoisänä olemiselle tuli aikaa jo sairasloman aikana. Sepon ja Airin perheen kahdella tyttärellä on yhteensä kolme lasta, rakkaita lastenlapsia. Tyttärien perheiden talonrakennustöissä ja kaikenlaisessa elämän tukemisessa isovanhemmat olivat juuri löytäneet uuden, rikkaan tehtäväkentän. Sitä iloista työtä näytti olevan tiedossa pitkäaikaisiksi ajatelluille vapaammille vuosille. On paljon asioita joita oli suunniteltu tehtäväksi, vapaa-ajankotina viime vuosina palvelleen Alatuvankin pihapiirissä. Liian moni asia jäi varhaisen lähtökutsun vuoksi kesken. 

     Eräs nuoruusvuosien harrastus Sepolla oli aseen kanssa samoilu metsässä pienriistan jäljillä. Sitten tuli liityttyä kotikylän hirviseurueeseen. Toistakymmentä vuotta sitten siitä piti monen muun asian ohessa luopua. Nyt, juuri eläkkeelle päästyä, siihen tuntui taas olevan aikaa. Lokakuun ensimmäisenä lauantaina laulumies oli taas metsästäjän passipaikalla, pitkän tauon jälkeen. Harvinaisen pian oli jo saaliskin näköpiirissä. Siinä vain laukaus, kohta vielä toinen, sitten tuli suuri, uhkaava hiljaisuus. Miksi? Metsästystoverin monille hyville asioille sykkinyt sydän oli ainiaaksi pysähtynyt.

      Perhepiirissä tiedettiin, että isä oli tänä syksynä tavallista väsyneempi. Itse hän sitä vähätteli, eikä halunnut asiasta puhuttavan. Piti saada taimikonraivaus Alatuvalla tehdyksi, sinne suuntautui matka monena menneen kesän päivänä. Työ tuli päätökseen viikko ennen kohtalokasta lauantaita. Kun mies silloin illansuussa palasi kotiin, Airin mieleen on jäänyt, kun tämä sanoi: Nyt on puuta omiin ja tyttöjen uuneihin ainakin seuraaviksi kahdeksi vuodeksi. Sieltä aholta ne löydätte, jos itse en ole enää niitä pilkkomassa.
      Kuluvan syksyn viikkoina Seppo pariinkin kertaan huokaili: Jospa viimeiselle matkalle saisi lähteä seisoviltaan, saappaat jalassa. Olisipa silloin valoisaa, niin näkisi lähtiessään vielä kerran nämä maisemat. Sepon lähtiessä oli kauneimman ruskan aika, aurinkoinen ja syyskuulas päivä. Väsyneenä lausutut huokaukset oli kuultu. Elämä sai jatkua toimeliaana loppuun saakka.

Kun Seppo syyskuun viimeisenä torstaina Alatuvalta lähtiessään painoi talon oven kiinni, ei hän eikä kukaan muukaan voinut arvata, että siinä hetkessä oli suuri historiallinen päätepiste. Kiteellä edelleen asuvana hän oli suvun viimeinen Havukaisen nimeä kantava mies, jonka lukuisten sukupolvien takainen esi-isä, Juho Havukainen, oli tullut Havukkalanmäelle yli 320 vuotta aikaisemmin.

     Havukkala- ja sittemmin Alatupa- tilaa on asuttu yhtäjaksoisesti sukupolvelta toiselle näihin päiviin asti. Havukaisten sukuseuran varapuheenjohtajana toiminut Seppo oli mukana rakentamassa suvun muistomerkkiä oman pellon kulmaan muutama vuosi sitten. Sillä paikalla oli sijainnut ensimmäisen kylään tulleen esi-isän asuintalo. Ovensa lopullisesti sulkenut lähtijä vei mukanaan suuren historiallisen perinnön miespolvista, jotka niin kauan olivat kotikontua ja sen rinteitä asuneet.

 

 

Lokakuun 30. päivänä vuonna 2010 meillä oli Sortavalan akateemisen  naiskuoron kanssa yhteinen konsertti Kiteellä. Silloin ystävyyskuoron laulajat kävivät tervehdyskäynnillä myös Sepon haudalla. Mukana oli mieskuoron silloinen puheenjohtaja Teppo Mikkonen.

Erään ystäväkuoron lähettämä surunvalittelu Seppo Havukaisen omaisille ja mieskuorolle päättyi sanoihin: valoisa muisto tästä erinomaisen myönteisestä ihmisestä ja muusikosta tulee säilymään kauan sydämissämme. Näin uskon meidän kaikkien ajattelevan. Olkoon osana surutyötämme se, että oppisimme siirtämään ja kasvattamaan ympärillemme enemmän valoa ja myönteisyyttä. Sitä jota Sepon lähellä elämisestä, hänen lämmöstään, on omaan sisimpäämme jäänyt itämään.

 

Kiteen mieskuoron 110-vuotisjuhlat olivat sattumalta tasan kuutta vuotta myöhemmin, kuin edellisen kuvan tekstissä kerrottu kuorojen yhteiskonsertti oli ollut vuonna 2010.  Ajankohta oli siis 30.10.2016. Kuoromme lähetystö kävi kunniakäynneillä edesmenneitten johtajiensa haudoilla. Tässä olemme Seppo Havukaisen muistokiven vierellä.