lauantai 21. joulukuuta 2013

Erilainen vuosi




Joulun alla valoa on vähän. Pajapellon nurkasta katsoen vielä aamuyhdeksältä aurinko vasta lupailee esilletuloaan. Silloinkin vain, mikäli pilvipeite ei ole sitä varjostamassa. Tällä kertaa aurinko oli ohuen harson takana.
 Tähän ikään ehtineelle on ennättänyt tulla hyvinkin tutuksi tämä "talonpoikainen vuodenkierto". Ilmaisua käytetään monesti joulunajan  puheissa ja kirjoituksissa. Usein silloin tahdotaan viitata perinteeseen, joka laajasti yhdistää meitä suomalaisia. Totta on, että useimmilla meistä suvun taustalta löytyvät talonpoikaiset juuret.

Mennyttä vuotta omana kokemuksena täyttivät nyt  monet aikaisempiin vuosiin verrattuna erilaiset asiat. Elämänkirjo toi toki pettymyksiäkin, mutta valoisat muistot ovat päällimmäisinä. Suurimpina asioina ovat mielessä useat oman perhepiirin juhlat ja niihin liittyneet sukulaistapaamiset. Yhteisiä muistoja elvytettiin monissa keskusteluissa ja tuntui taas kerran, että kiinnittyminen omiinkin juuriin sai lisää elinvoimaa.

Harrasteporukoissa oli monenlaisia tapahtumia. Mieskuoron piirissä toteutettiin matkoja ja järjestettiin esiintymisiä, Kiteelläkin kaksi konserttia. Motoristitovereitten kanssa ennätettiin ajella Suomen kesässä lukuisia yhteisiä matkoja. Havukaisten sukuseuran puheenjohtajuuskin työllisti. Kaiken muun touhun ohessa pihapiirissä oleviin polttopuupinoihin tuli omin voimin tehdyksi melkoinen uusi pätkä komeita koivuhalkoja.

Kiteen Kirja-Infossa oli kirjan myynninedistämistapahtuma 7.12.2012. Tarjoilimme glögiä ja piparkkuja. Aika paljon väkeä ennätti paikalle ja kolmisenkymmentä kirjaa käärittiin joulupaketeiksi.
Allaolevaan kuvaan on tallentunut näkymä kirjakaupan sisältä, myös Kiteenlahti-kirjapinoineen ja glögitarvikkeineen.

Uskon, että hyvin monella ikäpolvemme ihmisellä on omasta kesästään paljon samanlaisia, osaksi meille yhteisiäkin muistoja. Itselle isoina kohokohtina vuodesta 2013 ovat jääneet mieleen myös Kiteenlahti-kyläkirjaan liittyvät asiat. Kirjan valmistuttua joulun alla 2012 alkoivat sen levittämiseen liittyneet askareet. Oman kylän pikkujoulussa kirja lähti miltei jokaisen mukana olleen kyläläisen matkaan. Kiteen kirjakauppa kääri pitkälti toistasataa kirjaa lahjapaketeiksi viime vuoden joulun pukinkontteihin. Jonkin verran niitä noudettiin kotoammekin. Useissa asiaan liittyneissä tapaamisissa veresteltiin yhteisiä Kiteenlahti-muistojamme.

Tämä kuva on monelle tuttu viime elokuulta. Tässä se vielä kerran muistuttaa Kiteenlahti-kyläkierroksen saamasta mielenkiinnosta. Paikka on Välivaaran sotilasmuistomerkki.
Jo viime joulun tienoilla esitettiin useammalla suulla toive kylään tutustuttavan kiertoajelun järjestämisestä. Sellainen saatiin ajoiksi elokuun alussa. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet bussiin. Ilmassa jäi leijumaan toive samanlaisen tapahtuman järjestämisestä tulevana kesänä. Sellaista on jo suunniteltu - ja täydennetyllä ohjelmalla. Tapaamme siis aiheen piirissä, jos ikää ja terveyttä riittää!

Itseäni ilahdutti se runsas palaute, jota alkoi eri yhteydenottotavoilla tulla kohta vuoden 2013 alussa. Sain useita kirjeitä, sähköposteja ja puhelinsoittoja. Teema oli kaikilla yhteinen, tavalla tai toisella  ne koskivat kotikyläämme Kiteenlahtea ja siitä tehtyä kirjaa. Jo joulunaikaan 2012 sain monilta tutuilta kiitollista ja kannustavaa  arviointia. Lukijat kertoivat löytäneensä paljon omaa itseään lähellä olevaa asiaa ja valokuvista nuoruudenajan tuttujaan. Hyvänä asiana nähtiin, että ainakin muutama palanen oman kotikylän historiaa oli viimein saatu kansien väliin.

Toki eräillä oli näkemyksiä ja huomautettavaa siitä, etteivät kaikki kylän kulmakunnat olleet kirjassa yhtä laajasti esillä. Se onkin totta. Tietysti painotuksia olisi voinut toisinkin miettiä, mutta kuitenkin hyväksyttänee se, että teos kuin teos tahtoo useimmiten olla tekijänsä näköinen. Eri artikkeleissa kyllä ainakin sivutaan  kaikkia kylän alueita, mutta Niemenpuoli tulee enemmän esiin järvenlaskuja ja jokiperkausta koskevissa tarinoissa. Lisäksi se Kiteenlahden kylän jonkinlaisena keskuksena kauppoineen ja seurantaloineen nousee tahattomasti erikoisasemaan.

Se, että itse olin kirjan kokonaan toimittanut, tietysti näkyy lopputuloksessa. Toisaalta näin tehtynä työ vastasi parhaiten omaa näkemystäni ja sain tavoitteeni läpi kenenkään kanssa asioista kiistelemättä. Täysin kirjoittajansa diktaattina kirjaa ei silti voi pitää, sillä tekstien eri kehitelmävaiheet olivat monien hanketta seuranneiden tuttavien ennakkoon lukemia. Heiltä sain arvokasta palautetta, jota pyrin parhaan ymmärrykseni mukaan hyödyntämään. Lisäksi taustalla oli noin kymmenen vuoden freelance-toiminta monien suomalaisten aikakauslehtitalojen toimitussihteerien ohjauksessa. Sekin antoi varmuutta ja uskallusta.

Kun silti edelleen koen olevani puhtaasti harrastetason kirjoittaja, korkeaa osaamista ei voi vaatia. Sitä taustaa vasten on oltava kiitollinen teoksen saamasta kiinnostuksesta, joka realisoitui hyvänä myyntinä. Jo keväällä kirjan painos meni loppuun. Ajattelinkin, että kun lopputulemana olin päässyt taloudellisesti jokseenkin "kuiville", oli aika katsoa hektinen projekti päättyneeksi. Toisin kuitenkin kävi; kohta juhannukselta piti alkaa suunnitella pienen lisäerän painatusta. Ongelmaksi nousivat kustannukset. Teoksen myyntihintaa olisi pienestä painoksesta johtuen pitänyt nostaa noin kympillä. Se olisi saattanut olla monen ostajakandidaatin mielestä liikaa. 
 
Kirjapaketit on tarkastettu välikuormauspaikalla Kuressaaressa. Nyt olemme paluumatkalla Tallinnan satamassa. Ajankohta on elokuun 17. päivä.
Ratkaisu löytyi eteläisen naapurimaan puolelta. Lisäkirjat valmistettiin Virossa, josta kävin paketit henkilökohtaisesti noutamassa. Hintaetu oli sen suuruinen, ettei kirjan myyntihintaa tarvinnut muuttaa. Uutta painosta odottaneetkin ovat nyt jo oman kirjansa saaneet, hekin vain vuosi ensipainoksen julkistamista myöhemmin. Lähes kaikki toisen painoksen kirjat levittyivät laajalle alueelle ympäri Suomen. Vieläpä yksi meni Ranskaan, yksi jo aikaisemmin Kanadaan ja samoihin aikoihin Yhdysvaltoihin toinen. Nyt on viimein aika hengähtää!

Vuosi oli erilainen: Se oli sitä hyvässä mielessä. Paljon sellaisia asioita tapahtui, jotka varmasti säilyvät nyt jo ikääntyneen miehen muistin lisäksi oman perhepiirin jäsenten mielissä. Toivottavasti myös lukuisille ystäviini lukeutuville ihmisille on syntynyt paljon muistikuvia jäljelle jääneestä lämpimästä kesästä 2013 - myös Kiteenlahti-teemaan liittyen!

Kiten mieskuoro oli järjestämisvastuussa, kun seitsemän mieskuoroa kokoontui yhteiseen konserttiin Arppensaliin Kiteen koulukeskuksessa. Kuva on suurkuoron harjoitustilanteesta ja "johtajanpuikoissa" on Kiteen mieskuoron johtaja Hannu-Heikki Hakulinen. Ajankohta oli 16.11.2013
Kuorotoimintaa edustaa tämäkin otos. Sortavalassa täytti sikäläisen ystävyyskuoromme puheenjohtaja ja saman kuoron perustajajäseniin kuuluva Maria 70 vuotta. Kuvassa ovat molemmat kuorot ja muu juhlaväki yhteisessä potretissa. Päivänsankari istuu keskellä kukkakimppu sylissään.
Olitte kaikki tärkeitä ihmisiä, kiitän teitä hyväksi tuntemastani läsnäolosta; niin pieniä tappioita kuin vähän niitä suurempia voittoja yhdessä kokiessamme. Toivotan teille kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Tavataan taas, kun saamme nämä kiireet, ilot ja joulun ajan suuret tunteet eletyiksi. Blogianikaan en aio unohtaa!
Kankaalan Pekka.  

Pajapellon ukko oli kiteeläisen itsenäisyyspäivän 2013 juhlapuhujana. Pöntön takana olevan papparaisen kuvasi Olavi Lautamäki.

3 kommenttia:

  1. Pekka

    Holopaisen Tuomaskin tuosta kirjastasi niin tuolloin innostui, että jouluaattoiltana mailasi yhdestä parhaasta joululahjasta, jonka oli juuri käsiinsä saanut.

    Jotta antoisan kirjan teit - siinä nostalgiaa riittää vuosikausiksi nautittavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain, Jukka! Kiteenlahti-teemaa voisi jatkaa vaikkapa kuvateoksella. Erilaisia otoksia jäi paljon arkistoon ja myös monia hupaisia ja totisiakin tarinoita kylässä vaikuttaneista ihmisistä. Voisipa myös sinulla olla lukuisia kirjaamisen arvoisia muistoja kylästä nimeltä Kiteenlahti. Taitaa itselläni vain ikä kohta olla este isommille askareille. Hyvää Uutta Vuotta sinne (Äme?)Riäkkylään! Pajapellon ukko.

      Poista
    2. Pekka

      Ämeriäkkylässä kaikki hyvin: http://www.city.fi/blogit/hikkaj/ameriakkyla+on+bisneskunta/125016

      Tutuille terveisiä ja itsellesi vointeja!

      Poista