sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Luopumisen tuskaa

Kun tämä pinotavaran niputuskuva kuva otettiin Kiteen Puhoksessa joskus 1940-luvun lopulla, yhteiskunta oli tyystin erilainen. Ihmiset tyytyivät vähään, naapuruutta arvostettiin ja yhteistyö oli voimaa. Niistä asenteista voisi ammentaaa oppia vielä tämänkin päivän toimintakuvioihin.

Periaatteessa olen sitä mieltä, että jos vaikkapa kunnallispolitiikasta on pois jäänyt, pitää antaa työrauha niille, jotka jatkossa asioita ovat hoitamassa. Ei pidä työntäytyä "rattiin", jos on matkustajan rooliin joutunut. Näin olenkin yrittänyt toimia viimeiset liki 15 vuotta. Minkä nyt jossakin juhlapuheessa, blogikirjoituksessa tai lehtihaastattelussa on joskus tullut aisan yli potkaistua.

Analyysit ovat nykypäivää. Pörssianalyytikot ennustavat ja ruotivat talouselämän kehitysnäkymiä. Kansainvälisen politiikan analyytikot tutkivat omaa työsarkaansa. Olisikohan soveliasta yrittää analysoida Keski-Karjalan nykytilaa, vaikka vain yhtenä osana muutenkin leiskuvaa keskustelumylläkkää? Siinä  mielessä eläkeläispoliitikolle voitaneen puheenvuoro suoda?

Kitee on ollut kaupunki vuoden 1992 alusta. Eihän sitä asiaa mistään huomaa, mutta aikanaan ainakin alueen yrittäjät katsoivat näin saatavan lisää valovoimaa Keski-Karjalan keskukseksi  ymmärrettyyn kuntaan. Neuvostoliiton romahdettua ja rajan avautumisen näkymissä talouselämälläkin oli odotuksia kasvun alkamisesta esimerkiksi uuden teollisuuden kautta. Paljon onkin tapahtunut, mutta ennakkoanalyysit ovat monesti menneet pieleen. Asiat ovat, kuten joskus sanotaan, "huvikseen" toteutuneet toisella tavalla.

Keski-Karjala on tätä nykyä uskomattomassa hajaannuksen tilassa. Suurella vaivalla aikoinaan rakennettu yhteistyö hajoaa pala palalta. Osaksi taustalla on johtajuuden ongelma. Kesälahtea lukuun ottamatta alueen muissa kunnissa ovat vaikuttaneet uudet kunnanjohtajat ja monet muutkin avainvirkamiehet. Se on antanut erilaisille luottamushenkilöklikeille oivan tilaisuuden markkinoida omia nurkkakuntaisia mielipiteitään. Inhimillistä on, että muualta tullut virkamies turvaa uransa sisäänajovaihetta kuuntelemalla nöyrästi ympärillä hääräilevää paikallispoliitikkojoukkoa. Saatan olla väärässä, jos sanon näin käyneen niin Rääkkylässä kuin Tohmajärvelläkin - vaikka viimeksi mainitussa kunnassa johtoon tulikin oman paikkakunnan kasvatti.

Jo osittain pinnan alle painuneet kaunat ja vanhat kärhämät lehahtivat ainakin Tohmajärvellä uuteen paloon. Osaltaan "niskaa" vahvisti Värtsilän kanssa aikaansaatu kuntaliitos. Eräät liitoksen porkkanoina saadut miljoonat vahvistivat tuntuvasti itsetuntoa. Entisen hallintopitäjän muistot kaihersivat monen mieltä. Onhan se toisaalta ymmärrettävääkin; 1950-luvun lopulta lähtien Tohmajärvi oli kokenut sivullisenkin silmin kohtuuttoman paljon menetyksiä.

Oli menetetty turvepehku-osuuskunta, tiilitehdas, sahalaitos  ja sijainti liikenteen solmukohtana. Onkamo-Parikkala- osuuden uusi ratayhteys ja kuutostien valmistuminen olivat isoja syitä. Valtionhallinnossa tapahtui taantuminen, kun verotoimisto siirtyi Kiteelle. Kiteen kehittyessä ainakin mielikuvissa Keski-Karjalan seutukunnan keskukseksi, ei ollut sekään helppo niellä. Keski-Karjalan kansalaisopisto jäi ilman Tohmajärveä. Musiikkiopisto sentään saatiin yhteiseksi, kun myönnyttiin antamaan sen hallintopaikaksi Tohmajärvi. Hallintopaikkakiistely on jatkossakin ollut enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Eihän kukaan ihminen korvaamaton ole, mutta lähes anteeksipyydellen joudun sanomaan, että mikäli viimeiset kymmenen vuotta täällä olisi menty edellisellä kunnanjohtajamiehityksellä, moni asia olisi voitu hoitaa paljonkin tyylikkäämmin. Melko paljon arvoa olisi ollut sillä asenneilmastolla ja yhteiseksi koetulla historialla, joka näkemyksinä vallitsi johtajanelikon Jorma Turunen, Ilkka Simanainen, Pekka Ikonen ja Teuvo Korpelainen aikana.  Ainakaan Helli-sekoilun aikaansaamia ja nyt jo parantumattomilta vaikuttavia yhteistyön säröjä ei tässä mitassa olisi syntynyt.

Varsinkin kunnanjohtaja Olli Riikonen on omassa kunnassaan joutunut kohtuuttoman riepottelun kohteeksi. Tekipä hän mitä tahansa, aina läheltä löytyy viisas, joka katsoo homman menneen täysin pieleen. Riittävän kauan jatkuneena sellainen alkaa rapauttaa itsetuntoa ja uskoa oman näkemyksen oikeellisuuteen. Naapurikunnasta katsoen tuntuu pahalta, kun jo pitkään on näyttänyt, että lahjakkaan ja kehityskykyisen kuntajohtajan siivet on typistetty ja omanarvontuntokin pian niitattu pohjamutiin. Ja häviäjiä ovat, ketkäs muut,  kuin tohmajärveläiset itse!

Helli-liikelaitos on varmaan jatkossakin pitkään mielessä. Näin uskon sen nousevan esille täällä  ja muuallakin aktiivisesti  hääräilevien konsulttien koulutuksissa ja ostettujen asiantuntijapalveluiden loppuyhteenvedoissa. Jos takavuosina tunnettu Murphyn laki oli joltakin unohtunut, nyt saatiin tuore kouluesimerkki sen toteutumisesta vielä 2000-luvulla. "Jos mikä asia yleensä voi mennä pieleen, se mitä todennäköisimmin niin meneekin". Jos edelliset sanat ovat jonkin lukijan mielestä väärässä järjestyksessä, puolustaudun väittämällä, että käännös on omani.

Jälkipeli on yleensä turhaa, mutta mielessä on monesti käynyt se käyttämättä jäänyt mahdollisuus kun Helliä perustettiin. Mikäli ratkaisuna olisi ollut isäntäkuntamalli ja hallinto Tohmajärven kunnassa, saatettaisiin olla edelleen puheväleissä ja keskeinen aluetta yhdistävä voima, yhteinen sosiaali- ja terveystoimi, olisi pitänyt Keski-Karjalan  myös omana seutukuntanaan yhdessä. Tuskin Rääkkyläkään olisi silloin omaa irtiottoaan tehnyt, Tohmajärvestä puhumattakaan!

Tämän päivän tilanteessa kaikissa alueen kunnissa on pätevä ja todennäköisesti tulevaisuutta realismilla katsova kunnanjohtaja. Odotusarvot Kiteen ja Rääkkylän suunnilla ovat korkealla. Olli Riikosella on potentiaalia, kunhan se vapautetaan nurkkakuntaisista kahleistaan. Pitää vain laittaa jalat ennakkoluulottomasti saman pöydän alle ja pyyhkiä siltä pois kaikki menneisyyden roju. Silmälasit kannattaa myös puhdistaa ja suunnata katseet yläviistoon tulevaisuutta kohti. Luottamushenkilöiden olisi syytä syvällisesti miettiä oman vastuunsa määrää ja sitä, kuinka tulevat polvet aikanaan heidän työnsä jälkiä tulevat arvostelemaan.
Kaikkea ei vielä ole menetetty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti