lauantai 18. joulukuuta 2010

Talvipäivän kuuraa ja "sinisiä" hetkiä

Talven lyhimmät päivät ovat valon juhlan, joulun tienoilla. Pilvisen taivaan alla valoa on vähän, miltei vain muutama "sininen hetki" kahden hämärän ja pimeän välissä. Silloin kun aurinko pilkahtaa esiin, kultautuvat lumiset pellot, järvenselät ja puut uskomattoman kauniiseen lumikristallin hohtoon. Sellaista kauneutta löytyi lähipiiristä, kun kamera oli mukana kuntolenkillä pistäytyessä. Kiteeläiset tutut maisemat näyttäytyvät loisteliaassa talvisessa asussaan näissä muutamissa blogiin tallennetuissa otoksissa. Joten, olkaapa hyvät!

Monien kiteeläisten kylien asukkaiden matka kirkonkylään kulki vanhaa "Sortavalan tietä" pitkin, Selkuen harjua myöten ja alkuaan pahaisena polkuna, ainakin viitisensataa vuotta. Tämä maisema, jossa näkyy entinen Juho Pietarisen pihapiiri rakennuksineen, on sekin hyvin vanhaa perua. On arvokasta, että jälkipolvet ovat säilyttäneet rakennuskannan alkuperäisen eheänä. "Uusi aika" uusine rakentamisen tyyleineen ei ole rikkonut kokonaisuutta. Pietarisen pihapiiri järven rannalla on eräs arvokas, vuodenaikojen mukaan väreiltään vaihteleva maisemataulu kiteeläisessä asuinympäristössä

Muutaman sadan metrin matkan päässä sauhuaa nykyaika tehokkaine uuden tekniikan laitteineen. Selkuen teollisuusalueen uusin rakennus on tämä äsken käyttöön otettu lämpökeskus. Se korvaa jo nyt suuren rakennuskannan vanhat öljykattilat kotimaisella puuenergialla tuotetulla lämmöllä. Tulevaisuudessa yhä enemmän entisistä rivitalojenkin kattiloista jää kylmilleen, kun lämpöä syötetään uuden laitoksen suunnasta.

Kuuratalven rauha huokuu näkymästä, joka avautuu Selkuelta sen vanhimman omakotiasutuksen suuntaan. Taustalla näkyy Kiteenjärvi ja vielä kauempana häämöttää Potoskavaaran metsäisiä rinteitä.

Tämä kuva voisi olla vertauskuvallinen: kristityn vaellustie ylöspäin valoa ja kirkkautta kohti. Kirkon ympärillä on joulunaluspäivien kiirettä, autoja ja monenlaista hyörinää. Torni kohoaa ylväänä korkeutta kohti ikään kuin osoittaen, että on olemassa jotakin ylevämpää, sellaista joka nousee kaiken arkisen puuhan ja huolehtimisen yläpuolelle.

Hyypiinjärven rantamutkissa säilytettiin tietä uudistettaessa osa sen vierialueen vanhoista puista. Tämäkin tykkylumikuormaa kantava komea mänty on arvokkaampi maisemallisesti, kuin siitä mahdollisesti saatavan sahatavaran raaka-aineena!

Auringonlaskun kajo kultaa järventakaista metsänreunaa. Salmensillan sula taistelee pakkasta vastaan. Nyt on kylmää ja pimeää, mutta jälleen tulevan kevään huhtikuussa sula on jo paljon laajempi. Silloin siinä soutelevat taas joutsenet ja monet muut etelästä palaavat muuttolinnut.

Aurinko laskee Hyypiän taakse. Lähellä olevat koivunvarvut tuovat mieleen venäläisen Kronid Gogolevin taulut. Niissäkin näkymä avautuu usein kahta puolta etualalla olevien puitten lehvästön lomasta. Lauantai-ilta 18.12.2010.

Mökki pajapellon nurkalla odottaa sekin joulua. Posti on jo tuonut kymmenittäin joulukortteja. Vajaa viikko vielä on aikaa jouluaattoon, pieniin lahjakääröihin, joulusaunaan ja juhla-ateriaan. Yhä, vaikka ikää olisi paljonkin, joulu kohtaa meidät samalla tenhollaan, ihan niin kuin sillä lapsuudessakin oli. On se ihmeellistä, eikö vain!

2 kommenttia:

  1. Oikein hieno kuvareportaasi: Talvinen hämärä päivä pääsee hyvin esiin. Maisemat ovat upeita<3

    Oikein hyvää ja lämpöistä Joulua sinulle ja perheellesi; Pekka<3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos, Aili!
    Samoin sinne Tikkalaan: Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle!
    Kodikkaassa hirsitalossanne aistii vielä sen hyvän "vanhan ajan" joulutunnelman!

    VastaaPoista