Sanoja ja merkityksiä

Savusaunan portailla voi rauhoittua ja mietiskellä elämän kulkua. Pohtimista riittää, kun tuota ikää on siunaantunut "piisalle asti", kuten Päätalo sen sanoi. Mutta liekö tuo enemmälti lisää viisautta tuonut, tuskinpa vain!
Kuva on Kiteeltä.

Armoton julkisuus
Viime aikoina on ollut toistuvasti esillä se, että varsinkin julkisuuden henkilöiden intimiteettisuoja on perin huono. Enää ei riitä repostelun areenaksi niinsanottu keltainen lehdistö, kuoroon ovat liittyneet valtakunnan sanomalehtien ykkösketju, samoin kuin televisiokanavien ajankohtaisohjelmat. Säälintuntein tavallinen kansalainen joutuu seuraamaan tuota jatkuvaa hampaissaoloa. Otsikoiksi riittää julkkispolitiikon parinkymmenen vuoden takaiset opiskeluajan seurustelusuhteet tai pääministerin yöpyminen samassa hotellissa tunnetun kansanedustajan ja entisen ministerin kanssa viisitoista vuotta sitten. Onpahan aiheita mistä revitellä!

Miten tähän toimintakulttuuriin yleensäkin on tultu? Lainkäytön ylimmät tulkitsijat siunaavat käytännön sanomalla, että julkisissa tehtävissä toimivien yksityisyyden suoja on oikeutetusti normaalikansalaista alempi. Perustelu kuuluu: pitäähän äänestäjien tietää, millaisia edusmiehiä tai naisia meillä ylimpinä päättäjinä on!

Jo ennen sotia maanteillä liikkuneissa linjureissa oli monenlaisia ohjekilpiä matkustajia varten. Eräs niistä kehoitti: Älkää häiritkö kuljettajaa! Kyytiläisinä oli sen ajan busseissa enintään muutama kymmen matkustajia. Valtakunnan pääministeriä voi verrata bussikuskiin, jonka luotsattavana on miljoonia "matkustajia". Työrauha olisi tarpeen, että kaikki henkinen kapasiteetti olisi täysimääräisenä käytössä, kun "kansan" edun kannalta tärkeitä päätöksiä on välttämättä tehtävä.

Nykyisessä politiikkojen työympäristössä paljon energiaa kuluu "koirien potkimiseen" jaloista. Ikävä kyllä, se on kaikkien veronmaksajien ja kansalaisten yhteinen vahinko. Sanotaan, että sana on monesti miekkaakin terävämpi. Sen teho saattaa yhdellä lyönnillä tuhoisasti sivaltaa suurtakin joukkoa. Mutta "läpinäkyvyyttä" pitää olla, se on eräs tämän päivän prinsiipeistä!

Itsesensuuria vai kielen kehittymistä?
Puhuttu ja kirjoitettu kieli, sen sisältämät piiloviestit, on asia, joka sekin on pohdituttanut blogistia: Lapsuusvuosina laulettiin hartaasti hengellistä laulua Musta Saara, tai toista, joka kertoi kuinka "kuuromykät, sokeat" ovat Jeesukselle yhtä rakkaita kuin me "terveet". Vähin äänin molemmat noista ovat rasistisina häipyneet laulukirjoista pois. Toinen esimerkki liittyy kielen merkityksen muuttumiseen: Äitienpäivälaulussa laulettiin: "lemmekkäitä laulujasi kehdollani laulelit". Sana "lemmekäs" on nykykielessä saanut toisen, epäilyttävältä kuulostavan sisällön. Ehkä siistä syystä samaa laulua onkin nykykirjoissa muokattu asuun: Rakkahasti laulujasi kehdollani laulelit.

Leimaaviksi koetuissa ilmaisuissa, kuten sana "naikkonen", on tainnut tapahtua samantapaista itsesensuuria. Enää ei lehdissä kirjoiteta 50-luvun uutisten tapaan: Juopotteluun osallistui kolmen miehen lisäksi pari naikkosta. Huh huh: eipä tätäkään enää todeksi uskoisi, mutta niin se silloin vain oli! Ensimmäiset feministit samoihin aikoihin toki nostivat asian esille perustellen: "Nykysuomen sanakirja määrittelee sana miekkonen tarkoittavan, onnenpoika. Jos siis sanaa naikkonen halutaan edelleen viljellä, senkin merkitystä pitää alkaa nykyisen mukaisen mielikuvan: ´epämääräinen nainen´ asemesta tulkita "miekkosen" naispuolisena synonyyminä." No tuosta asiasta ei enää tarvitse huolta kantaa, kun molemmat ilmaisut ovat ainakin tavallisesta lehti- ja puhekielestäkin miltei tyystin unohtuneet.

Kohta on unohtunut sekin, että taannoisen virsikirjauudistuksen tarvetta perusteltiin osaksi juuri kielen kehittymisen näkökulmasta. Suurin osa tehdyistä runomuodon sanakorjailuista tai niiden vaihtamisista oli toki perusteltuja. Tosin siinä menetettiin se ilo, jota ennen sotia, tai suuri osa pian niiden jälkeen syntyneistä kokivat, kun osasivat laulaa yleisimmät virret ulkoa. Kouluopetuksessa se oli niihin aikoihin tärkeä osa. Vielä nytkin uudistus joskus "tökkää" kiusallisesti ikäänkuin ilkkuen: ähäs, etpä tuotakaan osannut! Viimeinen kokemus on itsenäisyyspäivän sankarihautakäynniltä: tuttua virttä ulkomuistista laulaessa totesi useampaan kertaan sananvaihtoja, jotka ainakin siinä tunnelmassa tuntuivat täysin turhilta.

Eräs vieressä laulanut totesikin kirkkotarhasta ulos käveltäessä: Tuntui ihan siltä, että nämä nykyiset kaiken paremmin osaajat olisivat lähteneet maalaamaan arvokkaille taideteoksille uudenmallista partaa naamaan, tai muuttamaan pukuja nykymuotiin! Pakko oli tuohon myönnellä: Kyllä, siltä samalta itsestänikin on joskus tuntunut!