Autoteollisuus oli osa Puna-armeijan ja Wehrmachtin sotakonetta

Toukokuussa 2020 tulee jo 75 vuotta II maailmansodan päättymisestä. Alla oleva kirjoitus on edellisenä olevan brittidieseltarinan tapaan nostettu kirjoittajan arkistosta ajalta ennen kuin aloitettiin pitää blogia Pajapellon nurkasta. Kymmenen vuotta Pajapellon nurkan tarinoita-ajankohta tulee täyteen 3. maaliskuuta 2019. Ihmeen nopeasti tuo aika on vierähtänyt.

 

 Kymmenkunta vuotta sitten Kaustajärvellä kuvattu GAZ-kuormuri edustaa neuvostoajan sodanjälkeistä autotuotantoa.

Maailma oli 1930-luvun puolivälissä juuri selviytynyt laajasta talouslamasta. Neuvostoliitto ja Hitlerin Saksa varustautuivat, kumpikin omalla tahollaan, uutta sotaa varten. Natseilla oli julkisesti tunnettu tavoite saada lisää elintilaa – ”Lebensraum” – uutta ja jaloa arjalaisrodun unelmavaltiota varten. Neuvostoliitto taas oli saavuttanut nopeasti länsivaltojen tasoa teollisuudessa ja maataloudessakin, kollektivisoinnin ja nopeasti lisääntyvän koneellistumisen ansiosta. Siellä sotilaallinen tavoite ei alkuun ollut niinkään laajentuminen, vaan politbyroossakin julkilausuttu tarve ”neuvostotoverien suurten sosialististen saavutusten” puolustamiseen.

Stalinin tunnetusti kovilla otteilla toteutettiin kunnianhimoisia viisivuotissuunnitelmia myös teollisuudessa. Ainakaan kovin yleisesti ei silloin tiedetty, että kaikelle tapahtuneelle kehitykselle amerikkalaispanos oli erittäin suuri. Sanotaan, että merentakaisen osaamisen tuonti esimerkiksi kaivannais- ja metalliteollisuuden uudistamiseen antoi Neuvostoliiton tekniselle kehittymiselle lujasti vauhtia: Vajaassa kymmenessä vuodessa päästiin tasolle, minkä saavuttaminen muualla maailmassa oli vienyt aikaa puolen vuosisadan verran. Esimerkkinä sopii mainita, että lentokoneteollisuuden kannalta hyvin tärkeät alumiinivalssaamot olivat 1930-luvun lopulla Neuvostoliitossa huomattavasti nykyaikaisempia, kuin mitä ne sinne toimittaneilla ja käyntiin ajaneilla jenkeillä itselläänkään oli!

 

 

Liittoutuneiden Lend Lease-aseapu Neuvostoliitolle  oli mittavaa ja siihen kuuluivat myös nämä raskaat White-puolitelakuorma-autot.

 

 Kaikilla pyörillä vetävä GMC-kuormuri, oikeammin GMC-CCKW 353 oli suurena apuna Puna-armeijan etenemisessä."Sota-Gemsu", oli maastokelpoinen ja tehokas ajoneuvo moneen tarpeeseen. Sotien jälkeen näitä ostettiin liittoutuneiden ylijäämävarastoita Suomeenkin. Ne olivat suosittuna tukkiperävaunun vetureita  sen ajan heikoilla teillä. Neuvostoliittoon näitä toimitettiin toisen maailmansodan vuosina satojatuhansia kappaleita.

 

Länsiliittoutuneiden apu ratkaisi sodan tuloksen
Toisen maailmansodan vuosina liittoutuneiden sotilasapu Neuvostoliitolle oli eräs tärkeimpiä syitä sodan lopputuloksen kannalta. On varmaa, että neuvostojoukot ehtivät sodan loppuhetkillä ensimmäisinä Berliinin juuri amerikkalaisten sota-apuna toimittaman kaluston turvin. Vaikka aihe on laaja, kannattaa ehkä nostaa esille muutamia asiaa kuvaavia lukuja:

Amerikkalaisvalmisteisilla työleveydeltään 1680 mm:n alumiinivalssaamoilla Neuvostoliitossa tuotettiin sotavuosina materiaalia yli sadantuhannen lentokoneen valmistamiseen. Lisäksi amerikkalaiset toimittivat, eräänä osana liittoutuneiden materiaaliapua, taisteluvalmiina enemmän kuin kolmetuhatta hävittäjää ja saman verran pommikoneita, sekä suuren määrän alan komponentteja Neuvostoliiton tehtailla asennettaviksi. Hyvin suuri oli myös NL:n rautatielaitokselle toimitettujen veturien ja vaunuston määrä, varovainen arvio on pitkälti yli 10.000 kappaletta. Elintarvikkeita sotiville neuvostojoukoille liittoutuneet toimittivat niin runsaasti, että niitä riitti joskus, tosin vahingossa rintaman länsipuolelle pudotettuina, suomalaissotilaittenkin purtaviksi.

Huippuvuotena 1943 Neuvostoliitto sai Amerikasta muun muassa tarkkana lukuna mainitun 409.526 kolmiakselista, kaikilla pyörillä vetävää ja etuvinssillä varustettua maastokuorma-autoa. Ne olivat suurimmaksi osaksi sota-Gemsuja ja myös tyypikseen nopeakulkuisia White-puolitelakuorma-autoja. Lisäksi Neuvostoliiton omien panssarivaunujen, tykkien, samoin kuin hävittäjien, pommikoneiden ja ammusten tuotannon määrät olivat Adolf Hitleriäkin kauhistuttavalla tasolla. Puna-armeijan omat kuorma-autot olivat enimmäkseen pieniä, Ford AA-malliin perustuvia takavetomalleja. Kaikkiaan niitä oli valmistettu ennen toista maailmansotaa yli miljoona kappaletta.
 ”Voittamaton” Wehrmacht-armeija
Suuri osa saksalaista kansaa hyväksyi, ainakin ajatuksena, natsien tavoitteen uudesta maailmanjärjestyksestä. Monissa arvioissa voittamattomaksi arveltu armeija oli taustana sikäläisen sotateknologian kehittäjien innostukselle, jota voisi luonnehtia jopa hurmokseksi. Perinteiset raja-aidat keskenään aikaisemmin kilpailleen kapitalistisen teollisuuden piirissä kaatuivat ja voimat pantiin yhteen. Niinpä Mersun tehtaalla valmistettiin myös 3,5 tonnin Opel Blitz-kuorma-autoa. Toisaalta Opel-tehdas toimitti 1,5 litran bensiinimoottoria 1,2 tonnin painoiseen NSU-Kettenkrad telamoottoripyörään. Se tekniikka oli lainattu Opel Olympia henkilöautosta. Niin ikään BMW- ja Zündapp -tehtaat tekivät yhteistyötä sotatoimiin suunniteltujen sivuvaunullisten moottoripyörien valmistuksessa.

 

Zündapp KS 750 moottoripyörä oli tehokas maastokulkuneuvo, sillä siinä oli tasauspyörästön lukko ja sivuvaunun veto.

Saksassa oli jo rauhan vuosina laaja ja kehittynyt ajoneuvoteollisuus. Lukuisista merkeistä voi mainita isoja valmistajia, kuten Mercedes-Benz, Deuz-Klöckner, Krupp, Borgward, MAN ja Henschell. Merkittäviä valmistajia oli toki monia muitakin, kuten Opel sekä Fordin saksalaistehtaat, jotka valmistivat sekä henkilö- että kuorma-autoja. Kuorma-autoalustojen päälle tehtiin mm. radiolähetysasemia, suuria viestikeskuksia, valonheittimiä, tutkapeilauslaitteita sekä niiden tarvitsemia sähkövoima-asemia. Huoltoon ja lääkintään tarvittiin keittiö-, leipomo- ja sairaala-autoja, vain eräitä esimerkkejä poimien.

Wehrmachtin sotilaita matkalla kohti Moskovaa, syksy 1941. Vetokoneena on Hanomag-tieliikennetraktori

Muutamat silloiset merkit, kuten Horch, Krauss-Maffei ja Büssing-NAG ovat nykyisin jo tuntemattomia. Yleensäkin saksalaiset ajoneuvovalmistajat tekivät sota-aikana Wehrmacht-armeijalle, osana muuta tuotantoaan, suuria määriä sotilastarpeisiin suunniteltuja maastokelpoisia autoja, puolitela-autoja sekä myös erilaisia hinaustraktoreita. Usein oli niinkin, että ajopelin keulassa ollut merkki kyllä kertoi tehtaan jossa se oli koottu, mutta osakokonaisuuksia tehtiin muualla. Yksi esimerkki tästä on Maultier -tehdas, joka teki puoliteloja mm. Opel, Mercedes-Benz, Ford ja Deuz-Klöckner -kuormureihin.

 

Krauss-Maffei telakuormurissa on sotilaita, osaston tykki on hinauksessa.

Autoteollisuuden uusi marssijärjestys
Neuvostoliiton sodanjälkeinen autoteollisuus sai tuotekehittelyynsä uutta vauhtia lännestä saadun materiaaliavun kautta: Useissa sikäläisissä kuorma-autokehitelmissä nähtiin sotien jälkeen paljon vaikutteita esimerkiksi amerikkalaisesta GMC-kuormurista. Saihan GAZ51-kuorma-auto Suomessa lempinimen ”Multian Gemsu”, vaikka yhteneväisyyttä jenkkiautoon oli lähinnä vain ulkonäössä. Myöhemmin neuvostoajokit ovat eriytyneet läntisistä sitä mukaa kun oma tekninen osaaminen parani.

Samoin kuin Englannissa, myös sodassa hävinneenä jaetussa Saksassa tapahtui 1950 -60 -luvuilla suuri teollisuuden toimialarationalisointi. Sen tuloksena iso joukko pienemmistä ajoneuvovalmistajista joko ajautui konkurssiin tai fuusioitui suurempiin, vielä nytkin toimiviin yrityksiin. Suurin voittaja rakennemuutoskehityksessä oli Mercedes-Benz, joka on edelleen markkinajohtaja raskaiden ajoneuvojen valmistajana. Saksan lisäksi monissa muissakin Euroopan maissa se on ostetuin ajoneuvomerkki kuormurien, bussien sekä yleensä hyötyajoneuvojen markkinoilla.