Sanotaan kaikella olevan aikansa. Nuorena ihmisellä tuntuu olevan tarmoa miltei rajattomasti. Innostuminen uusiin asioihin on helppoa, optimismia riittää. Vanhempana tulee punnittua riskejä ja alkaa pelätä epäonnistumista ja joutumista sellaisiin harmeihin, joista mieluummin pysyttelisi erillään. Omina innostumisen aloina ovat tänne vanhuuden päiviin saakka olleet koneet ja yleensä tekniset laitteet. Työelämän vuosina tekniikan kanssa joutui päivittäin tekemisiin viljelijän ammatissa. Traktorit, leikkuupuimurit ja lukemattomat työkoneet tarvitsivat huoltoa ja korjauksia. Luonteenpiirre sai riittävästi käytännön elämän tuomaa pohtimisen aihetta, miettimistä ratkaisuiksi, onnistumisen kokemuksia ja harmillisia epäonnistumisiakin. Työn haasteet pitivät tehokkaasti "pinnan alla" turhat irtiotot.
Mutta jossakin aina poikamaisuuskin pääsi livahtamaan esiin. Kaksipyöräiset moottoriajoneuvot olivat kiinnostavia tutkittavia jo kansakouluiässä. Suomessa eleltiin vielä 1950-luvulla suuren niukkuuden aikaa. Liikkumisen tarvetta silti ihmisillä oli. Moottoripyöristä vain itämerkit olivat vapaasti ostettavissa. Länsimaiden tuotteet olivat arvostettuja, mutta myös kalliita hankittaviksi. Toinen seikka olivat tuontikiintiöt. Länsivaluuttaa ei hevin turhuuksiin myönnetty. Vasta joskus 1956-1957 alkoi valuuttasäännöstely helpottaa.
Olin vapaaehtoisena armeijassa talven 1956-57. Oma isä oli sen verran myötämielinen, että antoi luvan tilata saksalaisen NSU Superfox-moottoripyörän kevään 1957 toimitukseen. Nelitahtinen 125-kuutioinen pyörä oli kaunis ja teknisesti kehittynyt. Olin saanut työloman toukoaikaan 1957. Lomalle tullessa ilmeni, että ajokki oli Joensuussa odottamassa noutajaansa. Huristelinkin sillä hyvissä "fiiliksissä" kotitanhuville 9. toukokuuta. Siitä lähtien noita ajokkeja on ollut moniakin. Tosin aikavälit 1961-1974 ja 1982-2002 olivat sellaisia ettei kaksipyöräistä moottoriajopeliä "repetuaarista" löytynyt. Eläkkeelle pääsyn jälkeen aikaa uusille harrastuksille alkoi löytyä. Toisena juhannuspäivänä 2002 suuntasimme kaverini Jouko Murtosen moottoripyörällä kaksin Naantaliin. Sieltä löytyi jenkeistä muutamia vuosia aikaisemmin tuotu hieno Hondan matkapyörä mallia GL500 Silver Wing Interstate. Ensimmäiset viisi kesää "uutta" motoristi-ikääni ajelinkin sillä. Edelleen se Honda on liikenteessä Punkalaitumella asuvalla tutullani.
Siinä sitä ollaan elämän keväässä, keväässä muutenkin. On 9. päivä toukokuuta 1957. Sotapojalla on ikää yhtä päivää vaille 18 vuotta. NSU on juuri hetki sitten ajaa hurautettu Joensuusta kotipihalle. Kuvat ylä- ja alapuolella.
Tässä on kesä 1959. NSU on vaihtunut 350-kuutioiseen Royal Enfield Bulletiin. Kuva otettiin jälleen Kankaalan pihalla. Siinä on oman perheen lisäksi Helsingin seudulta lomalle tullut serkkuni puolisoineen.
Motskarina ennätti kesän 1960 olla vielä 175-kuutioinen MZ. Oli hankittu taloon uusi Fordson Dexta. Bullet piti myydä rahoitusta turvaamaan ja vanha MZ palveli hetken. Talous oli nousussa ja tammikuussa 1961 motskari meni vaihtoesineenä autokaupassa pieneen, mutta uuteen Austin 850 Seven farmariin. Kului taas vuosia, perhe tuli perustettua, uusi navetta ja talokin rakennettua, oli taas uusi kevät, 1974. Joensuussa oli kaupan kauniin punainen Vespa 125 Primavera. Sehän piti ostaa. Omat lapset ovat ottamassa tyyppejä uuden talon pihalla. Tyttärellä on ikää 9 vuotta ja pojalla ikävuosia on kuusi.
Tässä se poseeraa Pajapellon nurkalla Hondan matkapyörä Silver Wing Interstate vuosimallia 1981. Kolme kesää jo ajettuna tämän omistajan hoteissa, mutta yhä kuin karamelli. Ajankohta oli 8.5.2005.
Uusia kavereita uuden harrastuksen parista. Kuva otettiin puolen yön aikaan kesällä 2006. Tuttu motoristi matkojen takaa tuli Parkanoon saakka juttusille.
Honda tuli museointi-ikään keväällä 2007. Tämä kuva on otettu museointipapereihin laitettavaksi.
Eikös vain jälleen iskenyt kaupanteon kuume. Netissä surffaillen löytyi Hampurista jälleen Honda ja sopuhintaan. Valokuvien perusteella tein kaupat ja Esa Andersson toi muun kuorman mukana pyörän Kiteelle helmikuussa 2006. Aluksi työnsin sen motskarikerhon tiloihin kevättä odottamaan. Ensimmäinen omalla kameralla otettu kuva onkin näpätty siellä.
Tässä ovat Pajapellon ukon kaksi "hevosta". Museoajokkia oli tarkoitus säästellä, mutta pakko oli antaa pois. Siksi kun Punkalaitumen mies pisti tiskiin sellaisen tarjouksen, ettei sitä voinut olla hyväksymättä. Oli kevät 2007.
Kaksi päivää ilman Silver Wingiä, mutta se tuntui puutteelta! Kuopiosta ilmoitettiin myyntiin saman mallinen ajokki. Väri oli komea metallinpunainen ja muutenkin Honda oli kuin "neulalta heitetty". Tosin laukkuvarustus ei ollut Hondan oma, mutta uutena asennettu saksalainen sarja. Jälleen malli oli 1981. Pyörä oli kerrostalon alla alimmassa kellarikerroksessa varastossa. Kaupat tehtiin ja 2. päivä toukokuuta keväällä 2007 ajelin Hondan Kiteelle.
Tässä vielä kaksi kuvaa ostoksesta. Ylempi kuva otettiin varastohäkin edessä Kuopiossa ja alempi kotipihalla. Silloin oli vielä mahdollista saada peli museoon kun oli kulunut 25 vuotta valmistusvuoden päättymisestä. Tämä Honda oli niin hieno, että kelpasi museoitavaksi sellaisenaan. 10.5.2007 museorekisteröinti oli kunnossa.
Kun tämä museointi oli kunnossa, ilmestyi jälleen innokas ostajakandidaatti, nyt Pyhäjoelta, joka sijaitsee länsirannikolla. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin myydä. Kolme kesää sentään ennätin tällä ajella. Omistaja vaihtui toukokuun alussa 2010.
Mutta seeprahan ei raidoistaan pääse - eikä kauppamies harrastuksestaan! Monet kesät oli ajettu punaisella Silver Wingillä ja sillä vihreällä NTV650-mallin Hondalla. Silver Wing oli myyty ja tilalle löytyi taas Silver Wing, nyt mallia 650. Remonttia oli tiedossa. Tiedossa oli myös ostaja sille vihreälle. Yläkuvassa molemmat Hondat ovat parkissa kotipihalla. Alakuvassa NTV650 on lähdössä ostajalleen Joensuuhun.
GL 650 Silver Wing on kuvattu Luston pihalla Punkaharjulla. Kuten sanottu, se vaati remontointia ja museointikin oli nyt mahdollista vasta kun 30 vuotta oli kulunut valmistusvuoden päättymisestä. Ajelin sillä kesän 2010. Kesällä 2011 jätin sen heinäkuun alusta seisomaan ja odottelemaan museointikunnostusta. Tammikuussa 2014 sekin pyörä oli museorekkarissa. Kaveri Savonlinnasta innostui sen ostajaksi ja kaupat tehtiin. Alakuva on museoidusta ajokista.
Vielä yksi otos kotipihalta elokuussa 2012. Honda GL650 Silver Wing Interstate-tehdasvarustein on näyttävä ajopeli. Sitä tehtiin vain puolentoista vuoden ajan vuoden 1983 ollessa päätuotantovuosi. Kokonaismääräksi sanotaan vain 5000-6000 pyörää. Iskutilavuus on 673 kuutiosenttiä tehon ollessa 64 hevosvoimaa. 500-kuutioiseen verraten tämä on teholtaan kuin eri maailmasta. Oma pyöräni oli uutena myyty Italiassa ja sitten joskus vuonna 2008 se tuotiin projektikuntoisena Suomeen. Kuten kuva kertoo, tekemäni konservointityö palautti Hondan lähes alkuperäiseen loistoonsa.
Heinäkuun alussa 2011 oli siis tilanne, että Silver Wing oli seisonnassa ja alle piti löytää toinen ajopeli. Nyt sellainen oli Siilinjärven miehellä, tosin asuinpaikkansa oli Juva. Omistajanvaihdoksen vaatimat paperit tehtiin Outokummun osuuspankin pihassa. Punainen Deauville ostajineen on lyhtypylvään takana ja myyjä on parhaillaan tallettamassa rahojaan pankkiin.
Oli kesä 2015 ja Veteraaniralli Punkaharjulla. Honda poseeraa komeaa taustaa vasten.
Taas kotimaisemissa. Kaksi kesää sitten otin Deauvillesta pois siinä olleen tarvikkeena aikoinaan hankitun ison matkakatelasin. Se otti tuulta niin paljon, että kiinnitykset runkokappaleisiin pyrkivät murtumaan. Asensin paikalle alkuperäispleksin, joka on olennaisesti pienempi. Hyvin silläkin pärjää, tehdassuunnittelua oleva muoto ohjaa ajoviiman ihmeen hyvin kuljettajan yli ja ohi. Muoviset kateosat ovat nyt paljon vähemmän vääntörasitusten kohteina.
Aika aikaansa kutakin, sanat ovat tämän jutun otsikossa. Niin se on ollut omassa motoristina olossakin. Kesästä 2002 lähtien ajoja on kaikkiaan karttunut pitkälti yli satatuhatta kilometriä. Vähintään 8000-9000 kilometriä kausi, parhaimmillaan yli 11.000 kilometriä kesässä. Jos laskee varovaisesti 15 kesän ajoiksi vaikka vain 8000 kilometrin vuosisaavutuksen, kaikkiaan tuo summa olisi 120.000 kilometriä. Siihen vielä kaksi viimeistä ajokautta, vain alle 3000 kilometriä molemmat. Määränä, vähintään 125.000 kilometriä ilman kolareita tai kaatumisia, on ikäpapparaiselle ihan hyvä saavutus. Tosi on, että kaksipyöräinen ajokki on liikenteessä jokseenkin turvaton. Auto antaa ison määrän kolariturvallisuutta, joka moottoripyörästä puuttuu. Mutta hyvä näin. Aika on tehnyt tehtävänsä. Suurta poltetta päästä keväisin tien päälle ei enää ole. Mutta on kokemusta ja kavereitakin kaksipyöräisten maailmasta ja -maailmassa on kertynyt kosolti. Lisäksi kotimaan kesät, maisemat ja tutustumiskohteet, ovat avautuneet uudella tavalla. Hyvää aikaa tämä on ollut. Jos elossa ja tässäkin kunnossa ollaan, ehkä sen pari tuhatta kilometriä voisi luvata ajosuoritteeksi tulevallekin kesälle. Se riittäneekin ukkelille, jolla silloin olisi omassa "lasissa" jo lukemat 80v.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti