lauantai 23. joulukuuta 2017

Suomi 100 joulua kohti

Muutaman viikon levähdyksen jälkeen on miltei velvollisuus muistaa niitä jotka turhaan ovat availleet tätä Pajapellon nurkan blogia. Mitään uutta kun sieltä ei ole löytynyt. Kuitenkin näinä viikkoina on juhlittu Suomen 100-vuotismerkkipäivää ja monta muutakin aktiviteettia päiviin on mahtunut. Kun satun olemaan tätä nykyä Kiteen mieskuoron pitkäaikaisin laulaja, ei ole ihme  että tässäkin yhteydessä palaamme niihin kuoron piirissä koettuihin tapahtumiin, joissa joulun 2017 alla olemme olleet mukana.
   
 
Kiteen evankelinen kansanopisto on auliisti tarjonnut kuorollemme harjoitustilat jo kymmenisen vuotta. Opistolla oli oma itsenäisyysjuhlansa 5. joulukuuta. Se oli suunnattu niille lukuisille ulkomailta tulleille opiskelijoille, joita nyt joukossa oli peräti kahdeksastatoista maasta. Rehtori Ulla Kaksonen tiesi kertoa, että vuositasolla noitten alkuperämaitten määräksi tulee täydet kolmekymmentä.


Siellähän sitä odoteltiin ohjelman alkua. Tapahtuman juontanut Plamen Dimov ikuisti tilanteet.

 
Opiston kansainvälinen opiskelijajoukko antoi henkilökunnalle muistoksi jostakin kaukaa tuodut huivit.

 
Maljaa nostetaan Suomen kunniaksi. Pommacia tosin, mikäs siinä! Etualalla Plamen Dimov, sitten rehtori Ulla Kaksonen ja taaimpana opiston johtokunnan puheenjohtaja Heikki Pirinen.

 
Toinen samana päivänä tehty esiintymiskeikka oli Joensuun Rantakylässä. Attendon ylläpitämässä hoivakoti Sirkunhovissa on johtajattarena Kiteellä vaikuttanut Sanna Rouvinen. Hänen pyynnöstään siellä kävimmekin.


Kahvit saatiin laulajanpalkkana, tietenkin joulutorttujen kera.
 


Sanna malttoi kesken kiireittensä istahtaa hetkesi seuraamme.
 
 
Sirkunhovin tilat ovat kauniit ja viihtyisät. Tämä on yksi Attendon niin sanotuista teema-hoivakodeista. Täällä teemat ovat kulttuuri ja taide.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
 
Kiteellä lukuisissa Suomi 100 vuotta-tapahtumissa juhlittiin asiaa sen arvoa vastaavalla tavalla. Yllä on Kiteesalissa järjestetyn pääjuhlan ohjelma.
 
 
Itsenäisyyspäivänä 6.12. meillä oli esiintymisiä kirkossa, sankarihaudoilla ja Kiteesalissa. Valokuvaajia ei omasta takaa ollut - tosin melkein. Tämän otoksen ennätti puhelinkameralla näpsäyttää kuoromme johtokunnan jäsen Mauno Rautiaisen Maija -puoliso. Kaukaa otettuna ja käsivaralta on haastava tilanne. Siksi terävyys ei ole huippua, mutta kuvan todistusvoima paikallaolosta riittää.
 
 
Syksyn harjoituskauden päätteeksi meillä oli yhteinen jouluateria. Tunnelma oli lämmin ja iloksemme kaikki kuoron laulajat seuralaisineen olivat paikalla. Houkuttelevan kaunis esillepano - ja jouluruoat olivat makoisat.

 
Muutamia kuvia pöydistä, nämäkin siis jouluaterialta opistolla.


 
Opistolta tämäkin kuva. Joulunpunainen somistus pöydissä ja daamien pukeutumisessa ovat todisteina hyvästä tyylitajusta.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
 
Sortavalan naiskuoron juhlaohjelmalehtinen. Yläkuvassa sen kansi ja alla itse juhlan ohjelma. Kuvia klikkaamalla ne saa suuriksi, jolloin tekstien lukeminen helpottuu.

 
 
Ystäväkuoromme Sortavalassa juhli 40-vuotiasta ikäänsä lauantaina 16, joulukuuta. Kiteeläisenä kumppanina rajanylittävässä kulttuurivaihdossa olemme miesporukalla olleet mukana helmikuusta 1990. Nyt siis jo yli 27 vuotta. Laulutervehdystämme Sortavalan kulttuuritalossa johti tällä reissulla varajohtajamme Tuula Tiainen.

 
Sortavalan akateemisen naiskuoron nimi on juhlavuonna vaihtunut muotoon Kansallinen akateeminen naiskuoro. Esiintymistilanne, kuoroa johtaa sen pitkäaikainen johtaja Valentina Voronetskaja. Pianosäestäjänä on konserttimestari ja pianisti Olga Lugovskaja.

 
Yhdistetyt kuorot lauloivat yhden laulun molemmista maista. Suomalainen Karjalan kunnailla toi kaamokseen aurinkoisen tuulahduksen Suomen keväästä. Venäjäksi esitimme heidän kappaleensa suomenkieliseltä nimeltään Päärynäpuu.

 
Edelleen kuva ystäväkuoron juhlatilanteesta. Nyt esiintymispukuja somistavat etnistä taustaa korostavat huivit.

 
Konserttiohjelmassa oli myös pienryhmäkappaleita. Tässä esiintyy naiskvartetti. Henkilöt vasemmalta alkaen ovat Valentina Voronetskaja, Natalia Fokina, Maria Kolobuk, hän kuoron puheenjohtaja, sekä hänestä oikealla Ludmila Ivanova.
 
 
 
Luonnonlahjakkuutena tunnettu ja naisjoukkoon kuuluva laulaja Natalia Fokina on varsin loistelias mezzosopraano. Tässä hän esittää omaa sooloaan; "Lyyrinen laulu elokuvasta Serdsa tsityroh". Sydämestä siis kerrotaan lyriikan keinoin. (Elokuvan nimen helpoin käännös taitaa olla Neljä sydäntä, mutta paremmat venäjäntaitajat korjatkoot!).
 
 
Loppukaronkka on muodostunut perinteeksi. Sortavalan kuorolaiset olivat jälleen panneet pöydän koreaksi.

 
Karonkan pöytäseuruetta vielä toisestakin sektorista

 
Leikki kuulu karjalaiseen ilonpitoon - Sortavalassakin. Piiritanssi sujuu vanhaan malliin.

 
Porukan vanhin joutui erikoistehtävään. Naisten punoma juoni oli laittaa Pajapellon ukko Djedja Moros - Pakkasukko-viittaan. Ja jälleen sitä pyöritystä riitti!

 
Tilanne piti ihan ikuistaa. Djedja Moros iz Finlandii, Pakkasukko Suomesta, kuvattiin ystäväkuoron laulajien ympäröimänä. Mikäpä tuossa, ken leikkiin ryhtyy, hän leikin kestäköön!


Noin puolet matkaan osallistuneista majoittui Piipunpihassa. Muut palasivat Suomeen jo lauantai-iltana. Ennen konserttia piti varustautua iltaa varten, joten tässä odotellaan pöytiin tarjoiltua lounasta.

 
Samasta tilanteesta vielä nämä kaksi kuvaa. Ihan vain sitä varten, että kotipuolessa nähdään missä sitä taas rymyttiin.


 
Ja sitten jäljellä ovat enää hyvän joulun toivotukset ensiksi niille, jotka jaksoivat kuvia tänne asti kahlata. Jouluvalaistu grillimökki kotipihalla on monesti päässyt kuviin niin kesällä kuin talvellakin. Nyt se on hennosti jouluvalaistu, mutta kertoo, että lähellä olevaan Pajapellon nurkan taloon odotetaan taas rauhallista joulujuhlaa. Sitä samaa haluamme toivottaa teillekin kaikki hyvät ystävät, lauluveljet, blogin seuraajat ja te muutkin, jotka toivotukset haluatte vastaanottaa!

 
 


3 kommenttia:

  1. Samoin sinulle, Erkki, ja koko perhekuntasi!

    VastaaPoista
  2. Kanaalan Pekalle ja porukoille

    Hyvät joulut täältäkin ja entistä onnellisemmat tulevat vuuvvet!
    Mukava kun muistit joulutervehdyksellä omalla blogipotullani.
    Niinpä nyt tervehdyksiä olen saanut eka oppilaaltani K-vaarasta ja nyt sieltä K-lahdesta, jossa viihdyin kovasti.
    KS myös tämä: https://www.city.fi/blogit/hikkaj/esko+yksi+oppilaistani/133777

    VastaaPoista