Sydänkesän laulu, voisiko sen paremmin sanoa?

 

Siell´on kauan jo kukkineet omenapuut 

 

Kun avaa oven ja astelee ulos kotipihan aamuun alkuviikon sateiden ja niitä seuranneiden lämpimien päivien jälkeen, tuntee olevansa etuoikeutettu. Kylmä alkukesä sai kaiken kasvuston olemaan odottamisen tilassa, kuin valmiiksi ladattuna: Täältä tullaan vielä. Nyt se aika on käsillä. Sireenit puhkeavat juuri kukkaan. Omenapuut ovat olleet valkoisena pilvenä jo muutaman päivän ajan.

V.A. Koskenniemen iki-ihanaan runoon ei tarvitse mitään lisätä. Suomalaisuusmies Toivo Kuula ennätti lyhyeksi jääneen elämänsä aikana loihtia siihen runon arvoa vastaavan sävelmän. Siksi niin runo, kuin siitä tehty laulu puhuttelevat meitä näin sydänsuven sunnuntaina, kun odotamme nyt vielä edessä olevaa juhannusta.

Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut,

siell' on siintävät seljät ja salmien suut,

siell´on vihreät metsät ja mäet,

siell' on vilposet illat ja varjokas koi,

siell' on lintujen laulu, mi lehdossa soi,

siell' on kaihoja kukkuvat käet.

Mun on mieleni nääntyä ikävään,

kun tiedän, kun tiedän ma kaiken tään

ja ma kaihoten kaipaan sinne

ja mun sieluni silmin ma nään sen näyn,

salot vihreät metsät, jos katuja käyn,

jos kuljen, kätkeyn minne.

Ja mun huoneeni käynyt on ahtahaks

ja sen ilma niin kumman painavaks

ja ma syömmessä toivon jo salaa:

tulis syksy ja metsät ne vihreät veis,

tulis talvi ja lumin ne peitteleis –

kai silloin mun rauhani palaa.

Klemetti-opiston kamarikuoron tulkintaa kesästä kertovasta laulusta voi kuunnella täältä: https://www.youtube.com/watch?v=CVnw82jYtCE