Joulukin muuttuu ajan virrassa

Kotipihassa on vuosien mittaan ollut monenlaisia joulusomisteita. Pieni grillimökkikin on ollut lukuisina jouluina ympäriinsä koristeltu karamelli. Nyt näkymä on pelkistetty. Vain pensastuija jolla on nyt korkeutta jo yli kolme metriä, on koristeltu kuusenkynttilöin. Sekin riittää viestimään joulun läsnäolosta.
 

Suomalaisen jouluvieton vanhaa perinnettä on yhdessäolo. Vielä sotien jälkeen talonpoikaisissa perheissä oli jopa kolme sukupolvea saman katon alla. Lapsia oli monesti paljon. Pitkäkin pirtinpöytä oli ympäriinsä kansoitettu, kun jouluaterialle kokoonnuttiin. Vanhaa tapaa jatkettiin vielä sittenkin, kun uudempi elämänmuoto hajotti perheitä ja työn perässä Kiteeltäkin alettiin muuttaa rintamaille.

    Ainakin joulu haluttiin viettää syntymäkodissa ja tavata samalla reissulla entisiä tuttuja ja koulutovereita. Työnantajatkin monesti kunnioittivat perinteistä joulunviettoa ja järjestivät mahdollisuuksien mukaan "joulujen" välipäiviksi vapaata.
    Tilanne on hiljalleen muuttunut. Liikkumisen helpottuminen on antanut mahdollisuuden tapaamisiin pitkin vuotta. Tiedonkulku toimii nyt ajantasaisena. Silloin kun uutta kerrottavaa on, se menee haluttaessa perille siinä hetkessä. Individuaalisuus, yksilöllisen itsenäisyyden tavoittelu, taas saattaa vastapainoksi luoda asenteita, ettei kaikkea kauempana tapahtunutta tarvitse kotinurkille huudella. Silti joulu säilyttää erityisasemansa.
   Yhdessäolo palauttaa mieliin lapsuuden joulun. Perhekokonaisuus on asia, joka jouluun muistoissamme kuuluu. Uutta joulunviettoa on suvun  kokoontuminen jonakin joulunseudun viikonloppuna, monesti vanhempien tai isovanhempien luona. Tilanne on jotenkin rennompi kuin jouluaaton illassa. Aikaa on käytettävissä enemmän ja vaikkapa tarjoilun edellyttämiä puuhia voidaan tehdä yhteisvoimin. Sen "varsinaisen" joulun vietolle uudella tavalla on näin luotu tilaa.
   Yksineläjiä unohtamatta, kahden hengen ruokakunta on nykyään enemmän kuin tavallinen. Siksi herkuilla katettuun aattoillan pöytään asettuu entistä useammin vain kaksi joulunviettäjää. Jouluunkin on tullut sitä yksilöllisyyttä, ehkä enemmän rauhaa, sillä kertaa vain kahden ihmisen tunnetta yhdessäolon tarpeesta ja sen arvosta. Ne kaikki ovat todellisen joulumielen tärkeitä rakennuspuita.

Toivotan mitä parhainta joulurauhaa ja rakentavaa hiljentymistä kaikille blogieni lukijoille ja muillekin ystäville lähellä ja kaukana! Uusi vuosi on tuossa tuokiossa ja saamme taas jatkaa yhteistä matkaa.
Näissä mietteissä asettuu omaan jouluunsa myös Pajapellon ukko.

 

 Perhepiirissäkin näkyy vuosien kuluminen. Kuva otettiin Pajapellon nurkan mökissä jouluna 2000. Lastenlapset olivat nuorimmasta vanhimpaan iältään yhdestä kolmeentoista vuoteen. Nyt vanhin on ollut työelämässä jo kuusi, seitsemän vuotta. Hänen lisäkseen kaksi tyttöä on ylioppilaita ja opiskelemassa yliopistoissa. Yksi on valmistunut sähköasentajaksi, on perhe, vieläpä äiti kahdelle suloiselle pikkutytölle. Kaksi nuorinta ovat lukiossa. Toivon mukaan valkolakki painetaan vuorollaan kummankin tulevan abin kiharoille kahtena seuraavana keväänä. Isovanhemmille on ollut suuri ilo seurata lasten kasvamista, opintojen edistymistä ja etenemistä kohti omaa aikuisuuttaan. Siinä on miltei unohtunut oman iän lisääntyminen, vanhuuden väistämätön kohtaaminen. Mitäpä tuota muistelisikaan, normaalia elämänkulkuahan sekin on.