Hyvä elämä



 

Pentti-serkun hautakumpua jäivät kaunistamaan omaisten laskemat kukat. Toimelias elämä on päättynyt. Oli aikainen kevät 2016. Saattovirren lauloimme yhdessä siunaustilaisuuden urkurin Kaisa Saaren ja siunauksen toimittaneen Jenni Jaakonsaaren kanssa.

 

Viime viikonloppuna oli pyhäinpäivä. Hautausmaat täyttyivät omaisten kynttilöistä ja kirkossa luettiin kaikkien viimeisen vuoden aikana kuolleiden nimet. Jokaisen nimen takana oli ihminen ja hänen oma elämänsä. Se oli hänellä ja heillä ainutlaatuinen, kuten jokainen luotu luomakunnassa on. Oliko jokaiselle annettu ilmaisuna niin paljon kuultu "hyvä elämä"?

     Ihmisen osaan kuuluu osallisuus kärsimykseen. Elämäntaakka tuntuu meistä jokaisesta joskus kestämättömän raskaalta. Monesti sitä ei jaksaisi kantaa, ellei vierellä olisi ystävää, jonka käsivarresta voi ottaa tukea silloin kun vaikeudet uhkaavat nujertaa alleen.  Kuitenkin kaikkein eniten voimaa antaa se, että vaikeuksien lisäksi lähes jokaiselle on tarjolla elämän antamia, monesti niin pieniä ilon ja onnen hetkiä.
     Paras elämänsisältö on meille useimmiten hyvin lähellä. Suurta iloa elämä antaa  oman perheen ja lasten, lastenlastenkin läheisyys, yhdessäolo arjessa ja juhlassa. Toki yksinkin elämänpolkuaan taivaltava löytää matkan varrelta onnea tuovia keitaita. Paljon merkitsee se, ovatko omat asenteet sellaisia, että pystyy löytämään polun varrelta niitä pieniä "onnenpipanoita", jotka  tuovat iloa ja onnentunteita. Jälleen ystävät ja toisen ihmisen läheisyys ovat tärkeitä. Meille merkitsee niin paljon että "kuulumme johonkin", vaikka omaa perhettä ei olisikaan.
     Lyhyen ajan kuluessa tuoni on vienyt monta omaan elämään läheisesti kuulunutta ihmistä. "Raamatullinen" ikä 80 vuotta on merkinnyt heistä monille terveyden nopeaa heikentymistä ja kovin monissa tapauksissa on jouduttu hyväksymään ulkopuolelta tuleva apu. Tunne oman elämän hallinnan menettämisestä on usein raskas asia hyväksyttäväksi ainakin sille, joka piti tärkeänä asiana "tulla omillaan toimeen". Kun ymmärtää lähdön ajasta olevan lähellä, asioiden arvot ja mittasuhteet tulevat  ajateltaviksi uusin mittarein.
     Viimeistään silloin joutuu pohtimaan millainen elämä itsellä oli, hyvä elämä, vaiko vuosikymmenten taival täynnä kärsimystä, onnettomuuksia ja vastoinkäymisiä. Voimme ainakin toivoa, ettei tuo viimeiseksi kuvattu elämäntaival olisi  ainakaan lähiyhteisön "puolueettomin" silmin arvioituna kenellekään osunut.
     Lopulta niin vähän on tarpeen. Olemme saaneet elää pitkän aikaa maassa, jossa  vaikkapa nälkä ja asunnottomuus on yleisesti ottaen voitettu. Sekään ei ole harvinaista, että elämän kalkkiviivoilla on niin paljon järjestämättömiä asioita, että ne uhkaavat elämässään viimeistä tilinpäätöstä tekevän vähiä yöunia. Omaisuutta on paljon, niin paljon ettei tiedä kuinka sellaisen kanssa saisi tehdyksi kunniallisen pesäeron. Raamatussa Kuningasten kirjassa on paikka, jossa kuolemansairaalle sanotaan: "toimita talosi"! Näin vain parin sanan mittaisena mieleen muistumana.

 Oma isoisäni nukahti kuolonuneen juuri jatkosodan päätyttyä, seuraavan vuoden helmikuussa. Rovasti Heikkilän johdolla saattelimme 74-vuotiaan uutteran elämän taakseen jättäneen miehen mullan alle. Muistopuheen sisällössä oli toteamus, että vainaja oli ison kirjan ohjeen mukaan "toimittanut talonsa" pojilleen jo liki kymmenen vuotta aikaisemmin.
     Rovastimme puhui myös toisesta paikasta raamatun sanoja, nekin muistaakseni Vanhasta Testamentista: "Ne jotka ovat toimeliaasti vaeltaneet, saavat levon ja lepäävät kammioissansa". Sellainen mies isoisäni oli, toimelias ja aikaansa seurannut. Hän oli ansainnut levon ja lähti täältä ajasta ajatellen, että lahjaksi saatu arvokas elämä on näin saava myös  arvokkaan päätöksensä.
   Viime viikonvaihteen pyhäinpäivän hartaudessa luettiin monen kuluvana vuotena edesmenneen ystäväni nimi. Joukossa oli niin isän kuin äidin puolelta ollut serkkuni Pentti Havukainen. Heidän vuoronsa oli nyt. Olisipa meillä tänne vielä jääneillä viisautta käyttää jäljellä oleva aika niin, että voisimme oman elämän päättyessä jättäytyä rauhassa, "talomme toimittaneina", kaikessa ilman omia ansioitamme, isiltä perityn uskon antamaan turvallisen levon huomaan.

Monissa yhteisissä toimissa tutuksi ja ystäväksi tullut Auvo Havukainen Närsäkkälästä oli kauan Havukaisten sukuseuran hallituksessa, pääosan yli 20-vuotisesta taipaleesta varapuheenjohtajana. Kuva on vahdinvaihtotilanteesta. Alpo Havukaisen luopuessa puheenjohtajan paikalta, Auvo ojensi varapuheenjohtajan roolissaan Alpolle muistoksi kauniin visasta tehdyn pöytäkellon. Liisa Pirhonen sihteerinä odottaa onnitteluvuoroaan kukkakimpun kanssa.

Juuri vähän ennen pyhäinpäivää, 21. marraskuuta 2016, Auvo Havukainen sai iäisyyskutsun. Näin hänkin oli siinä joukossa, joille sytytettiin muistokynttilät kivikirkossa pidetyssä vainajien muistomessussa.