Kuhmon romppeet 2016 oli iso tapahtuma

Kuhmon Mobilistit on Kainuussa aktiivisesti toimiva yhdistys. Sen pitkäaikaisia aktiviteetteja ovat jokakesäiset rompemyynti-ja perinnekonetapahtumat Kuhmossa ja nykyään myös Nurmeksessa. Porukalla on omat nettisivut osoitteessa www.kuhmonmobilistit.fi. Siellä voi käydä tutustumassa mobilistien projekteihin. Kuvagalleriasta löytyy paljon otoksia Kainuun miesten kunnostamista autoista, traktoreista ja muista koneista. Tapahtumat ovat päässeet nekin galleriaan mukaan
     Tämän vuoden rompetapahtuma oli sijoitettu Kuhmon urheilukeskuksen alueelle. Tämä oli jo toinen kerta siellä, sillä vuoteen 2014 asti sijainti oli kaupungin keskustassa, koulukeskuksen alueella. Kuhmon Mobilisteilla oli vielä silloin omistuksessaan kaupungin entinen lukiorakennus. Nykyään yhdistys omistaa entisen teollisuushallin lähellä kaupungin keskustaa. Tilaa siellä on yli 1500 neliötä.
     Alle on koottu kokoelma otoksia Kuhmosta ajalta 14-15.7.2016. Teimme jo perinteiseksi muodostuneen matkan sinne, jälleen motoristeina. Menomatkalla jouduimme kolmesti sadekuuron alle. Kolmas kerta sattui Nurmijärvi-Kuhmo tieosuudella noin 40 kilometriä Kuhmosta etelään. Sade kesti lähes tunnin ja jouduimme suojautumaan kohdalle osuneeseen katettuun isoon jätehuoltopisteeseen. Vieressä oli silta ja komea pikkukoski. Tie Lieksasta Nurmijärven kautta Kuhmoon on kokemisen arvoinen ajoreitti, niin motoristeille kuin autoilijoillekin.

 

Avauskuvaksi sopinee tämä itänaapurissa valmistettu Zil-kuormuri. Maastokelpoisuutta lisää se, että kaikki kolme akselia ovat vetäviä. Jos kaveri jäisi pulaan, apu saattaisi tulla keulalla olevasta hinausketjusta.

 

Sateenpidossa Nurmijärventiellä. Tuuria oli siinä, että ukkoskuuro iski Kuhmon eteläisimmän kylän, Jonkerin, yläpäässä  maantien alittavan sillan kupeessa. Siinä sattui olemaan suojaava katos.

 

Siinä se motoristien  taukopaikka ja sateen suoja on. Näytti olevan käytöstä poistettu ekopiste. Kaikki sisällä olleet kymmenkunta jätekonttia typötyhjinä. Taitaa olla sijainniltaan Jonkerin kylästä hyvänmatkaa pohjoisen suuntaan?

 

 Taukopaikan viereisessä koskessa virtaa kuohuinen vesi. Suuntana on kaiketi Jonkerinjärvi - vai mitä tästäkin asiasta paikkakunnan paremmin tuntevat arvellevat?

 

 

Torstai-illasta perjantaiaamuun olimme Akonkoskella aittamajoituksessa. Hyvin nukutti ilmavassa rakennuksessa eivätkä hyttyset tai kärpäsetkään yöunia häirinneet.

 

Ketolan matkailutila sijaitsee Saarikosken alapuolella. Saunarannassa on laituri ja hyvä uintipaikka. Virtaus on kuitenkin melko voimakas ja jopa vaarallinen. Se pitää ottaa huomioon.

 

Eväitä maistellaan majoituspaikan grillikatoksessa.

 

Talon emäntä pistäysi tervehtimässä vieraita ennen levolle asettumista. Kunnioitettavaa sitkeyttä, sillä yrittäjä hoitaa paikkaa tätä nykyä yksin, vaikka ikä, 80 vuotta, täyttyi tämän vuoden kesäkuussa.

 

Perjantaiaamu ja koneita tuodaan paikalle. Kolmipäiväisen tapahtuman painopiste on ilman muuta lauantailla ja sunnuntailla. Mutta asiaan pääsee sisälle jo avauspäivänä.

 

Kolmeviitonen Massikka on entisöity todella hienoon kuntoon. Kuvissa ylä- ja alapuolella näkyvät monet yksityiskohdat, jotka kertovat asiaan paneudutun perusteellisesti.

 

 

Yleiskuvaa rompealueelta. Kuhmossa myyjiä on todella paljon. Omasta mielestä jopa enemmän kuin esimerkiksi Rauta- ja Petrooli-tapahtumassa.

Lapsia kiinnostavat leikkikalut. Tähän oli koottu paljon sellaisia. Pikkutyttö esitteli toiveitaan kuvassa vasemmalla ulkopuolelle jääneelle isälleen. 

 

Kuhmon oma mies on kunnostanut useita pieniä Allis Chalmers B- ja D270-mallisia traktoreita. Perjantaiaamun ensitunneilla tapahtumapaikalla on vielä väljyyttä. Näkymä on miltei kuin jenkkipreerialta.

 



Samoja koneita lähempää kuvattuina. Allis-Chalmers B on varustettu sivuniittokoneella. Huomionarvoinen yksityiskohta on alkuperäisen Amerikka-mallin kaareva etuakseli. Kun traktoria 1950-luvulla valmistettiin Englannissa, akseli vaihtui tavanomaiseen suoraan malliin. Moottorin maalaaminen mustaksi on kunnostajan oma valinta.

 

Hieman leikkimielellä "tuunattu" Allis. Kunnostaja kertoi tehneensä rautapyörät itse ja tavoitelleensa mahdollista 1930-luvun mallia jenkkiläisestä pikkutraktorista.

Zetor on ehdottomasti ansainnut paikkansa jokaiseen suomalaiseen perinnekonetapahtumaan. Se oli todella yleinen traktori 1950-luvulta aina 1960-luvulla asti. Tämä siistiin kuntoon laitettu yksilö oli siis Kuhmossa.

 

 

Kuhmon Mobilistien yhteisesti kunnostama ja -omistama paloauto on varustettu automaatti-ilmastoinnilla.

 

"Vortsonilla" raivattiin kiviä ja kantoja, pyöritettiin kenttäsirkkeliä, ajettiin talvisin tukkeja Lapin savotoilla ja siinä sivussa tehtiin talon muut konetyöt. Vuonna 1952 markkinoilla tullut "uusi" Fordson Major oli oman aikansa arvostettu traktori.

 

 

Maamoottorien joukossa oli kaksi kaksisylinteristä Olympiaa. Pienempi oli teholuokassa 10 hevosvoimaa, mutta isommassa polleja oli 20.

 

Tässä "näppeän" näköinen maamoottori hieman nykyaikaisempana mallina. Yksi sylinteri ja nestejäähdytys.

 

Kaksipyttyinen bokseri ilmajäähdytteisenä maamoottorina oli aikanaan varmasti jonkinasteinen harvinaisuus.

 

 

 Tulille peli pitäisi saada, mutta temppuilee. Olisikohan tulppa kastunut liiasta bensasta?

 

 

Eicher ei traktorina Suomessa ollut niitä kaikkein yleisimpiä Tämä yksilö on nätissä kunnossa.

 

Messersmith-pienautoa tehtiin 1950-luvulla saksalaisessa entisessä lentokonetehtaassa. Ajamiseen riitti moottoripyörän kortti. Kyytiin mahtui kaksi matkustajaa ja istuimelle pujottauduttiin avatun katon kautta. Sekin tapahtui kuten hävittäjälentokoneessa.

 

EMW ja AWO olivat sodanjälkeisiä DDR-valmisteita. Tämä yksilö on 350-kuutioinen EMW, joka oli ennen sotia suunnitellun saksalaisen BMW:n täysi kopio.

 

Toinen itään kaapattu BMW-malli oli bokseri. Neuvostoliitossa sitä valmistettiin lukuisissa tehtaissa. Yleismmin tunnettuja merkkejä olivat Ural ja Dnepr.

 

Valualumiinipyörillä olevaan Tunturi Super Sportiin liittyy henkilökohtaista nostalgiaa. Aikaa on kulunut jo melkoisesti vuoden 1971 joulusta. Silloin oma poika oli tulossa mopoikään ja sai joululahjaksi tällaisen pelin. Väritys oli tosin toinen, sillä tankki oli metallinpunainen.

 

 

Kuhmon rompe-ja perinnekonetapahtuman teemana vuonna 2016  olivat ranskalaiset autot. Niitä siellä olikin hyvä valikoima. On helppo arvata Peugeot-merkin olleen eniten esillä.

 

 

Simca tuli automerkkinä Suomessa tunnetuksi 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa Aronde-mallillaan. Sen moottoria istutettiin myös Massey-Harris Pony-traktoriin, jota alettiin valmistaa Euroopassa. Alkuaan tämä traktori, kuten sen moottorikin, olivat olleet amerikkalaisvalmisteisia. Kuvassa oleva Simca 1500 edustaa tehtaan myöhempää tuotantoa. Suomessa oli 1960-luvun puolessa välissä paljon Simca 1000-mallisia takamoottoriautoja. Sitä herjattiin heikoksi, mutta paljon niilläkin matkaa taitettiin. Valitettavasti Kuhmossa ei nyt sellaista  autoa nähty.

 

Peugeot 403 oli autona imagoltaan ylempää keskiluokkaa. Tässä sellainen on poliisivarustein.

 

 

Kuhmon mobilistien kalustoa. Lähinnä oleva punainen Mersu on lähes kuin "pakasta vedetty". Se oli alkuun naishenkilöllä taksissa ja sitä käytettiin vain vähäisesti vammaiskuljetuksissa. Omistajan kuoltua se seisoi vuosia tallissa kunnes perikunta myi sen kuhmolaiselle harrastajalle noin 22.000 kilometriä ajettuina. Nytkin matkamittarissa on lukema vielä alle 50.000.

 

  

Joskus  vanhojen autojen myynti-ilmoituksissa on maininta "lievä projekti". Olisikohan tämä sellainen? Kuhmon miehet tuntien tämäkin aihio saattaa muutamien vuosien kuluttua ilmestyä näytteille hienona "limusiinina".

 

 

Eurooppalaista vaatimattomuutta ja jenkkien mahtipontista autonrakennusta. Etualalla nököttävän Morris (tai Austin?) Minin takana on hulppea amerikkalainen muskeliauto.

 

Neuvosto-"jeeppi" on tässä kesäisessä cabriolet-lookissa. Kelpaa tällaisella huristella nakkikioskille tai pesisotteluun Sotkamon Jymyä kannustamaan!

 

Mitäpä niistä kannessa olevista nokka-akseleista tai yleensä kansiventtiileistä! Turhaa vaivaa vain kansipahvin pettäessä. Tässä moottorissa senkin vaihtaminen onnistuu vaikka Billnäsin tai Bahcon jakarilla. Kyllä neuvostoinssit tiesivät millainen tosimiehen ajopelin tulee olla.

 

Vieläkö tässä pumppuvikaisena savotalle hankkiutuisi? Jos siihen puuhaan lähtisi, tuossa olisi sahaa vaikka molemmille käsille. Ja laatumerkkejä kaikki!

 

Siinäpä oli kerrakseen kuvatarinoita Kuhmon matkalta. Loppukuvassa on poikien raskaampaa kalustoa. Etualalla on kaveriksi tulleen miehen, Antero Kyllösen Sisu lavallaan hänen "kutistamansa" pikku-Valmetti. Uusi mallinimi on Anteron antama: Vallu 54.

Jos ikää piisaa, Kuhmon uusi matka on esillä viimeistään kesällä 2017. Sitä ennenkin tuolla ehkä tulee käytyä. Vaikka katselemassa mitä nämä uutterat mobilistit ensi talvena isossa hallissaan puuhaavat.

 

Paluumatkan teimme kuten meitä vanhemmat Itämaan tietäjät: ajoimme toista tietä omaan maahamme. Sää oli mainio, aurinko paistoi ja lämpöä ainakin 22 plusastetta. Matkan pituus Kuhmosta Kiteelle Nurmeksen Juuan ja Joensuun kautta on noin 285 kilometriä. Silti se taittui yhdellä Kolinportissa pidetyllä tauolla. Menomatkalla taukoja oli kaksi. Ensimmäisen pidimme Ahvenisen kioskilla ja toisen, kuten aiemmin jo kerrottiin, sateen takia. Silloin olimme jo Kuhmon maaperällä. Matka sujui ajokkien puolesta hyvin. Tekniikassa ei ollut ongelmia ja motskarien kumipuoli onnistuttiin vanhan ajo-ohjeen mukaisesti pitämää alaspäin.