Fahr käyttää hydraulihalkojaa ja Dextan perässä on puukärry. Molemmat traktoreissa olevista työlaitteista ovat omavalmisteita ja pääosin kierrätysmateriaaleista koottuja.
Kun elämänpiiri näin papparaisena pienentyy, askareetkin alkavat keskittyä pihapiiriin. Yleensäkin suomalainen perinne maaseudulla on, että näin huhtikuussa rankakasoja pienitään pilkkeiksi seuraavien talvien polttopuuntarvetta varten. Nykyisin kirves ja pokasaha ovat jo vähemmän työvälineinä. Monenlaiset tekniikan kehitelmät ovat tulleet tilalle. Aika paljon näkee talojen pihoissa kalliita puoliautomaattisia pilkekoneita. Vähemmälläkin selviää, ellei sitten polttopuukauppa ole osa toimeentuloa.
Sen verran valmista pilkettä, että hyvällä kuvakulmalla röykkiö näyttää jopa isohkolta. Pari-kolme mottia tosiasiassa niitä tuossa vaiheessa vain on.
Taakse jäävän talven näkyvä saavutus on Fahr-vanhuksen saanti työkuntoon. Tätä ennen sille ei mökkiläisellä vielä ole käyttöä löytynyt. Nyt huhtikuun puolessa välissä se jo antaa käyttövoiman voimaottoakseliin liitetylle hydrauliikkapumpulle. Kevyesti tuon jaksaa pitää käynnissä, kun maksimissaan tehontarve on noin 25 hevosvoimaa.
Siinähän ne voimakoneet poseeraavat sulassa sovussa. Saksan ja brittien suuret erimielisyydet toisen maailmansodan vuosilta ovat tainneet jo unohtua. Kun näitä koneita kasailtiin rauhan töihin, sodan loppumisesta oli aikaa vasta viitisentoista vuotta. Fahr lähti tehtaalta joskus alkuvuodesta 1960 ja Dexta laivattiin Suomeen lähteväksi keväällä 1962.
Nyt mökin pihaan tuotiin todellisia mahtipöllejä. Halkomatta jäivät naapurissa, kun ei ollut riittävän tehokasta konetta. Täällä ne kyllä kohtasivat voittajansa. Tyvellä oli läpimittaa 63 senttiä ja pölli on 70 sentin pituinen. Jos laskemme keskiläpimitaksi 60 senttiä, tilavuutta on 198 litraa. Märkä koivupölli ei kellu vedenpinnalla, joten voimme arvioida tuollaiselle painoksi 200 kiloa. Jokseenkin mahdoton pöydälle nostettava siis, etenkin proteesipolviukolle. Onneksi koneessa on hydraulisesti toimiva nostopöytä.
Tässä välipölli, jolla silläkin on läpimittaa reippaasti yli puolen metrin.
Nostopöytä ottaa pöllin kätevästi maantasalta ja kippaa sen pienellä vivunliikkeellä halkaisulaitteeseen.
Järkäleen toisesta reunasta on jo lohkaistu yksi sektori irti. Nyt on meneillään halkaisu, jolla järeä koivupuu halkeaa neljään osaan. Siitä edelleen pienimällä syntyy oivallista polttopuuta leivinuunia ja talon lämmitystä varten.
Joku viisas väitti huomanneensa, että lukuisten polttopuupinojen ilmestyminen tontille on pahanedellistä iloa. Kertoi panneensa merkille senkin, että kun moinen ilmiö tulee pihaan ukolla on elinvuosia jäljellä enää seitsemän. Mitäpä tuohon pystyy sanomaan, kun ihan netistä se on luettu. Pientä näyttöä toiseenkin suuntaan tosin voisi omalla kokemuksella esittää: Tässä mökissä on asuttu nyt pian 21 vuotta. Kolme kertaa tuon seitsemän vuoden mitta. Isot puupinot eivät ole kokonaan tuota aikaa olleet pihankomistuksena. Mutta vuodesta 1999 asti, mikäli oikein muistan. Onhan siinäkin jo aikaa. Mutta ei tässä arvaa silti päätoimisesti alkaa lopullista lähtöä odottamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti