tiistai 1. maaliskuuta 2016

Matti Turunen on komeaääninen bassolaulaja

 
Matti Turunen tulkitsee  maitomies Tevjen laulua  "Rikas mies jos oisin", jonka muistamme operetista Viulunsoittaja katolla.
 
Havukaisten sukuseurassa kauemmin mukana olleet muistavat nuoren pianistin eräässä 2000-luvun alun sukukokouksessa. Hän oli Matti Turunen, jonka juuret isän isoäidin puolelta liittyvät Havukaisten sukuun. Tervavaaran Turusen Matti löysi siihen aikaan emännän itselleen Kiteenlahden Kankaalasta. Nuori nainen oli Saara, "Kankaalan Unnen" ja veljensä Juhon, ankarana työmiehenä tunnetun "Ruataja Havukan" sisar. Avioliittoon vihkiminen tapahtui syksyllä 1895.
Edellisessä sukupolvessa tuon vuonna 1829 syntyneen Juho Havukaisen ja yhdeksän vuotta nuoremman  vaimonsa Kaisa Tuomaantytär Olkkosen katraassa oli ollut Juhon, Uunon ja Saaran lisäksi muitakin lapsia  mutta siihen aikaan tuoni usein niitti satoa jo elämän alkutaipaleella.
Sukuhistoriaa Havukaisista Turusiin
Matti ja Saara Turusen perheeseen kuului sittemmin suuri lapsijoukko, perillisiä oli kaikkiaan kaksitoista. Heistä suurin osa menehtyi hyvin nuorena. Sotien alla jäljellä oli enää kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Heistä Martti kaatui sodassa ja Onni-veljestä lukuun ottamatta muu sisarusjoukko jäi perheettömiksi. Onnilla ja hänen vaimollaan Hildalla, Kesälahden Makkosia, oli kolme poikaa. Heistä keskimmäinen, Teuvo, on Matti Turusen isä. Näin olemme viimein päässeet vuonna 1982 syntyneeseen bassolaulaja, pianisti ja musiikin maisteri Matti Turuseen.
Musiikkimies Matin monet opinnot
Edelleen iältään nuorella miehellä on takanaan iso määrä työtä opiskelijana musiikin parissa. Ura on tuonut myös paljon haasteita, menestystä ja onnistumisia. Kun musiikin maisterin loppututkinto tuli valmiiksi vuonna 2014, saattoi hieman hengähtää ja katsella taakse jäänyttä elämää. Alle kymmenen vuoden iästä lähtien Matti opiskeli pianonsoittoa Joensuun konservatoriossa kymmenkunta vuotta. Sitten laulajanuraa ajatellen opintoja on Joensuun ja Helsingin konservatorioissa useita vuosia.Kirkkomuusikon ammattia varten Matti valittiin Sibelius-Akatemiaan vuonna 2007. Kandidaatin tutkinto hyväksyttiin vuonna 2012 ja musiikin maisteriksi mies päätyi siis vuonna 2014.
Esiintyvä taiteilija on saanut paljon ystäviä
Matti Turusen komeaa, mutta samalla sametinpehmeää bassoa on kuultu lukuisilla areenoilla. Hän on ollut kuorojen bassolaulajana ja solistitehtävissä Suomen Kansallisoopperassa sekä Savonlinnan oopperajuhlilla. Esiintymisiä on ollut lukuisten kaupunginorkesterien solistina kotimaassa. Niissä Matti on päässyt tulkitsemaan muun muassa Beethovenia, Mozartia, Bachia ja Dvorákia. Kuoronjohtajuutta on tullut kokeiltua esimerkiksi Helsingin Huopalahdessa Lähde-gospelkuoron kanssa.

 
Matti Turunen on ollut mukana myös tallennetuotannoissa. Kuvassa Matin oikealla puolella on tunnettu tuottaja Pete Eklund. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Vesa-Matti Loirin ja Samuli Edelmanin kanssa. Kuva otettiin Radio Dein  "Raatihuone"-ohjelman yhteydessä ja silloin teemana oli uuden gospel-musiikin arvioiminen.
 
Asettumista takaisin syntymäkaupunkiin merkitsi, kun Joensuun seurakunnan seurakuntaneuvosto valitsi Matti Turusen kanttorin virkaan kesällä 2015. Silti työ esiintyvänä taitelijana varmasti jatkuu. Perheen musikaalisuudesta kertoo sekin, että Matin sisar, Maria, on hänkin saanut menestystä niin kuorolaulajana kuin solistitehtävissä. Turusten musiikkisisaruksista tullaan varmasti kuulemaa myös jatkossa.
Omia sävellyksiä
Yksi niistä on Nuoren uskon messu, joka on tehty 1997 rippikoulun isois-kaveri Reijo Keskitalon sanoihin. Kyseinen gospelmessu oli valmis kahdessa viikossa ensimmäisten rippileirin isoiskokemusten jälkeen ja Joensuun Gospelfestareiden innoittamana. Myös tulevana kesänä Matti on mukana Joensuun Gospelfestareilla 12.-14.8., tällä kertaa järjestäjänä. Rauhan messu-sävellys taas syntyi 2004 Loviisan Rauhanfoorumille. Kansainvälisessä messussa yhdistyy valtioiden välisen rauhan ja ihmisen henkilökohtaisen rauhan rukous. Messua on esitetty Loviisan ja Joensuun lisäksi myös Helsingin Tuomiokirkossa YK:n päivän jumalanpalveluksessa ja kuorona on ollut oma Lähde-kuoro.
Kysymykseen, mitä musiikki on Matille merkinnyt, hän vastaa:
”Musiikki on ollut lapsena rakas ajanviete ja harrastus. Aikuisempana, kun harrastuksesta tuli ammatti, musiikki alkoi täyttää elämää ja antaa siihen tärkeää sisältöä. Akustisen musiikin, soittimien ja laulun, kauneus ja koskettavuus puhuttelee edelleen. Laulaminen kehittää myös ihmisessä monia puolia: fyysistä kokonaisuutta, hengitystä, muistia, kehon hallintaa, tunne-elämää, sosiaalisia taitoja, henkistä uskon ulottuvuutta, kielitaitoa ja luo yhteyksiä yli maailman. Oopperamaailma on monien taiteenlajien yhteensulautuma ja kanttorina saa tehdä monipuolisesti musiikkia. Tämä monipuolisuus ja täysivaltaisuus kiehtovat myös. Lisäksi suomalaisilla on paljon oppimista eurooppalaisesta kulttuurista: joka hetki voi kokea ja oppia jotain uutta ja sitten harjoittaa tätä taitoa itsessään. Tämä kaikki on osa sitä mielekkyyttä, jossa musiikki kukoistaa.”

Tulevaa ohjelmistoa ja esiintymisiä on paljon, myös Pohjois-Karjalassa. Kannattaa painaa mieleen ja liittyä kuulijakuntaan:

23.3. klo 19 Johannespassio Lappeen Marian kirkossa
3.4. klo 12 Nuoren uskon messu Hakavuoren kirkossa, Helsingissä

10.4. klo 14 Hyväntekeväisyyskonsertti Joensuun srk-salissa
7.5. Oopperakonsertti Ruokolahdella Jaakkima-opiston Ruokolahti-salissa
9.6. Sotaveteraaniliiton liittopäivät, Joensuu
13.7. Kirkkokonsertti Lappeenrannassa
17.7. Kirkkokonsertti Joensuussa
27.7. klo 12 Kirkkokonsertti Savonlinnassa
12.-14.8. Joensuun Gospelfestivaalit
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti