Aira ja Vaito Kankkunen kuvattiin kultahääpäivänään kesällä 2001. Suomen kansalliskukka kielo oli tilanteeseen sopiva "morsiuskimppu" pitkän liiton eräällä etapilla. Sinivalkoinen pariskunta, voi sanoa heidän suomalaisuuttaan ja kotiseutuhenkisyyttään muistaen.
Aira Kankkunen oli syntynyt
16.9.1924. Hän nukkui kuolonuneen tammikuun 20. päivänä 2016. Viimeiset vuodet
lopulliseen uupumiseen asti kuluivat kiteeläisessä hoivaympäristössä. Aira
sopeutui siihenkin elämäntilanteeseen hyvin, eikä valittamisen aiheita ollut. Muutamia
vuosia sitten tapahtunut liikenneonnettomuus vaikutti pahasti loppuelämään.
Silti kaari kantoi yli 90 vuoden ikään. Monella tavalla rikkaaseen elämään
ennätti sisältyä paljon työtä perheenäitinä ja talon emäntänä. Yhteiskunnallinenkin
työsarka oli harvinaisen monipuolinen.
Emäntä Aira Kankkunen tuli Kiteenlahteen
Rannan Kankkuseen miniäksi kesällä 1951. Isä oli Hämeestä Kiteelle jo
1920-luvulla muuttanut mäkiurheilumies ja maanviljelijä Heikki Aalto.
Nuoruudesta asti Airalla oli ollut elävä kiinnostus runoihin ja myöhemmin hän
esiintyi lukuisissa juhlissa niiden tulkitsijana. Nuoruuden kouluopinnoissa oli
vuoden mittainen kansanopistokurssi Lahdessa. Sieltä hänet palkittiin
stipendiaattina vuodeksi Ruotsiin Mölnlycken kansanopistoon. Harrastajana Aira
toimi monen naapurikylän, muun muassa Kiteenlahden lapsille, uimakoulun
opettajana ja uintimaisterisuoritusten valvojana. Varsinaisen työelämän alussa
Aira Kankkunen ennätti toimia muutamia vuosia Kiteen kunnan rakennustoimistossa
toimistovirkailijana.
Nelilapsisessa perheessä oli nuorimman
Lea-siskon lisäksi Airaa vanhempi ja nuorempi veli, Pertti ja Iiro, jotka molemmat
joutuivat rintamalle, Iiro sodan loppuvuosina. Jatkosodan alkaessa Airalla oli
ikää vasta 17 vuotta. Silti hän teki osansa sodassa toimien Kiteen kirkonkylän
ilmavalvonnassa. Sieltä ilmoitettiin sotilasviranomaisille lähestyvistä
viholliskoneista. Kun työvoimasta muutenkin oli kova puute, nuoren naisen piti
tarttua kirjaimellisesti ohjaksiin. Syyskynnöt kahden hevosen auralla eivät
olleet tavallisinta naisten työtä - siihenkään aikaan.
Kalevan Neiet-ryhmä oli hyvä kasvualusta kiteenlahtelaisille lapsille. Tämä kuva on kolmen vuosikymmenen takaa. Aira on koonnut vielä kerran lausuntaryhmänsä yhteen. Eräs alle kouluikäisenä joukossa aloittanut tyttö on kasvanut aikuiseksi ja on morsiamena kesähäissä. Kankaalan pihamaa juhannuksen aikaan vuonna 1985. Kansallispukuisella Airalla on yllään omin käsin ommeltu ja hyvin arvokas muinaissuomalaisen naisen puku.
Perheenäitinä hänellä ja aviomiehellään
Vaito Kankkusella oli Tuomo-poika ja tyttäret Ulla, Reetta ja Mari. Lapset
olivat vielä alle kouluiän, kun Aira kokosi ympärilleen muitakin kylän lapsia
ja alkoi heidän kanssaan harjoitella ryhmälausuntana Kantelettaren runoja kylän
tapahtumissa esitettäviksi. Siitä sai alkunsa vuosikymmeniä jatkunut perinne ja
Airan johtama Kalevan Neiet-ryhmä tunnettiin kohta muuallakin Suomessa.
Kilpailutilanteissa tuli menestystä ja eräässä sellaisessa arvosteluraatiin
kuulunut Kaarina Virolainen sai aiheen julkisesti kehua tyttöjen hyvää
suomenkielen sanojen lausumista.
Kiteenlahden nuorisoseura ja sen
näytelmäryhmä olivat tärkeä asia Airan lisäksi myös Vaitolle. 1950-luvun
lopulta aina 1980-luvun vuosiin Aira näytteli lukuisissa kokoillan esityksissä
ja erityisen rakkaiksi tulivat Kyllikki Mäntylän näytelmät. Niistä Kala-Tirri
oli ohjelmistossa kahteenkin kertaan: 1960-luvun alussa ja toistamiseen vielä
1980-luvulla. Aira Kankkusen tulkitsema Tirrin emäntä oli niin uskottava, että
monelle katsojalle tuli ajatus kirjailijasta, joka roolia kirjoittaessaan
ajatteli juuri Airan henkilöä. Niinhän ei tietenkään ollut, mutta ollessaan
Tirrin Anna-Mari Airasta säteili uskomatonta lämpöä, elämänymmärrystä ja
sydämellisyyttä. Nehän olivat hänen ominaisuuksiaan siviilielämässäkin.
Valtuutetun työssä oli opintomatkojakin. Tämä kuva jossa Aira Kankkunen on toisena oikealta,otettiin Leppävirralla. Kiteeläiset ovat tutustumassa Hackmanin Sorsakosken tehtaisiin.
Kesällä 1980 Edgar Eriksonin omistama ahvenanmaalaisvarustamo Ålands Rederi pyysi Kiteen kunnanvaltuutetut vieraakseen Maarianhaminaan. Kysymys oli Karhu-suksitehtaalle myönnettävästä kunnan takauksesta, jossa toisena takaajana oli Karhu-tehtaan johtaja Rolf Hohenthalin lanko, juuri sama Edgar Erikson. Kuva otettiin Maarianhaminan satamassa museolaiva Pommernin kannella. Aira on eturivissä keskellä.
Varustamoa edustanut Edgar ja Solveig Eriksonin tytär Gun Erikson-Hjerling oli kiteeläisvieraiden seurana ollessamme Ahvenanmaan saarikierroksella. Kun olimme tutustumassa kotiseutumuseo-alueeseen, luovutimme hänelle yhtenä muistolahjana Kiteen kunnan vaakunaviirin. Kauniissa kesäympäristössä Gun ja Aira ovat keskustelussa, aiheena ehkä molemmille tärkeät asiat kotiseutuperinteen parissa.
Aika kiitää uskomatonta vauhtia. Tämä tunnelma tuo mieleen kesän 1993 ja Kankaalassa syntymäpäiväkahveilla olleet Airan ja Vaiton. Päivänsankari kukitettiin Airan omasta kukkapenkistä poimituilla pioneilla.
Kotikyläänsä Aira edusti Kiteen
kunnanvaltuustossa neljä kautta, yhteensä 16 vuotta. Hänen valtuustovuotensa
sattuivat seudun parhaisiin kehittymisaikoihin, vuoden 1969 alusta vuoden 1984
loppuun. Valtuutetun työnsäkin hän hoiti kokosydämisesti, kuten kaiken muunkin
mihin ryhtyi. Kiteen osuuskauppa ja sittemmin Keski-Karjalan osuuskauppa saivat
hänestä pitkäaikaisen luottamushenkilön. Siellä tehtäviä oli naistoimikunnassa,
hallintoneuvostossa ja hallituksessa. Kun Aira valittiin hallituksen jäseneksi,
Suomessa ei silloin ollut montakaan naista vastaavaan tehtävään kelpuutettu.
Rannan Kankkusessa naapurit otettiin
tervetulleina vieraina vastaan. Vielä vanhuusvuosinaan Aira jaksoi vuosi vuoden
jälkeen pyytää ison joukon kylän väkeä kotiinsa joulupuurolle. Kun nykyisin
aiheellisesti kannetaan huolta yhteisöllisyyden hiipumisesta kylissä, Rannalla
yhteenkuuluvuutta vaalittiin pyyteettömin mielin.Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Veikko Lavin sanoin ystävyys on kallis asia, suuri aarre. Niin voimme sanoa, kun muistelemme pitkäaikaisia ystäviämme, kulttuuripariskunta Aira ja Vaito Kankkusta. Molempien muuten eheät vanhuusvuodet rikkoi sama liikenneonnettomuus kotikylän maantiellä. Vaiton lähtö tuli ensin, nyt Aira seurasi häntä suureen tuntemattomaan. Jäljelle jäi iso tyhjä tila. Silti muistot säilyvät niin oman perheen, ystävien, kuin kyläkunnan ihmistenkin mielissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti