Pyryä ja pakkasta, mutta olihan kesäkin!

Talven tuntua taas, vuosien jälkeen. Kaksi talvea menikin vähin pakkasin ja talvi 2013-2014 vielä miltei lumettomana. Se on kyllä harvinaista näillä leveysasteilla. Nyt pakkanen paukkui parhaimmillaan usean päivän jaksolla kolmenkymmenen miinusasteen kahta puolta. Lunta ei juuri tänäkään talvena näihin asti ole ollut. Mutta tammikuun 12. päivä toi siihenkin asiaan muutoksen. Lunta alkoi tulla todenteolla. Yhden yön aikana 13. päivää vasten lumipeite kasvoi ainakin kahdellakymmenellä sentillä. Lisää tulee koko ajan ja vinkeä viima lennättää lunta tehostaen pakkasen vaikutusta. Sitäkin on vielä reippaasti yli kymmenen astetta.

Maisemakylä Kiteenlahti uinuu talvessa. Tuuli tuivertaa ja lumi pöllyää. Onneksi pirtissä on lämmintä ja puuvajassa kuivia halkoja. Nälkäkään ei ahdista. Sopii tässä odotella vielä muutamat kuukaudet tulossa olevaa kevättä ja kesää.

Mutta olihan se mennyt kesä. Tarinan jatkoon olen siirtänyt kuvamuistoja viime vuoden kesäkuulta. Olimme kaveriporukalla kiertämässä Suomea ihan "pohjanmaan kautta". Ensin poikittaissuunnassa Seinäjoelle, sitten rannikkoa myöten etelään päin aina Raumalle saakka. Sieltä sitten palailimme Huittisten, Punkalaitumen ja Urjalan kautta kohti itää, Janakkalaan, Asikkalaan ja  edelleen Mikkelin kautta kotimaisemiin. Matkaa kertyi kaikkiaan yli 1600 kilometriä ja aikaa meni kolme päivää, kesäkuun 9.-11. päivien välisen ajan.

 

Ensimmäinen lepotauko osui Joroisiin. Kahvit ja pientä verryttelyä - sitten taas menoksi! 

 

Petäjäveden historiallinen puukirkko oli sekin pysähtymisen arvoinen nähtävyys. Tässä riisutaan kypärät päästä, pitäähän kirkonkävijällä tapoja olla. Hyvä lounaspaikkakin löytyi kirkon naapurista.

 

Takana on taivalta jo yli puolituhatta kilometriä. Ensimmäinen yöpyminen oli motoristin mitoilla tasoltaan suorastaan ruhtinaallinen. Kuva on Seinäjoelta ja hotelli Sorsanpesän pihasta. 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ 



 

Jo lähtiessä suunniteltu kohde oli Matti Jaskarin traktorimuseo Nurmossa Seinäjoen kupeella. Hänellä on yli 150 vanhaa traktoria ja muita harvinaisia koneita. Tässä alla on ihan pieni otos kuvista joita siellä tuli näpsittyä. Yllä oleva ajopeli on ainoa Suomessa. Joskus aikoinaan se on tehty Ruotsissa, jolloin suunnittelijat kuuluvat ajatelleen siitä jopa kansanskootteria, kuten kilvessä kerrotaan. Oma puuhansa oli saada se meikäläisiin kilpiin. Matti Jaskarin sinnikkyydellä sekin vaikeus voitettiin.

 

 

Tässä on detaljikuva hienosta kaasutinmoottorilla varustetusta traktorista. Jenkeissä suunniteltua konetta tuli 1950-luvulla jonkin verran myös Suomeen. 

Motoristiveli Matti Saukkonen silmäilee kaimansa kokoelmaa. BMB President oli pieni traktori. Pikku-Valmet oli tähän verraten paljon isompi. Briteissä valmistetussa koneessa on noin litran iskutilavuuksinen bensakone.

 

Fordson-veljekset ja vielä piikkipyörämalleina. Takana on Fordson F-malli ja etualalla Fordson N. Jälkimmäistä tehtiin Ford-tehtailla Euroopassakin, ensin Dagenhamissa ja sittemmin Irlannin Corkissa, Se oli myöhemmän ja enimmäkseen jo kumipyörillä varustetun mallin edeltäjä. Tätä E27N-mallista traktoria tuotiin 1940-luvun lopulla paljon ja juuri kumipyörävarustein Suomeenkin. Sivumennen sanoen se oli tyypiltään ensimmäinen traktori, ja traktorimalli, jolla tämän Kankaala-tilaan kuuluneen Pajapellonkin ohutmultaista moreenia jo syksyllä 1950 kynnettiin.

 

Yleiskuva yhdestä Matti Jaskarin useista halleista. Koneissa löytyy, voi sanoa.

 

Tämä Deering-traktori on eräs Jaskarin suurista harvinaisuuksista. Siinä on kaasutinmoottorin ja dieselin tekniikka samassa koneessa. Traktori käynnistetään bensiinillä ja sitten yhtä vipua kääntämällä alkaa toiminta dieselpumpun antamalla polttoaineella.

 

John Deeren varhaista mallia voisi kutsua puoli-kumipyöräiseksi traktoriksi.

Vastoin yleistä luuloa Saksa on edelleen pientilavaltainen maa. Vielä enemmän asia oli niin 1950-luvulla, jolloin sikäläisille markkinoille tehtiin lukuisia pieniä traktorimalleja. Tässä on eräs erikoisuus niiltä ajoilta, Lanz Alldog-merkkinen työkoneenkantaja-traktori.

 

Englannissa tehtiin niin ikään hyvin pieniä nelipyörämalleja, kuten jo yhdessä aikaisemmassa kuvassa nähtiin. Tässä on David Brown, joka oli tarkoitettu riviviljelytöihin. Työkoneen ollessa edessä, sen tarkka ohjaaminen oli helpompaa.

Fordson Major oli eräs Suomen yleisin traktorimalli 1950-luvulta lähtien. Normaalimallien lisäksi eri alihankkijat tekivät muunnettuja versioita, joskin osa niistä valmistettiin tehtaan omilla tuotantolinjoilla. Tässä nähdään nelivetoinen County-malli, jota meillä käytettiin puskulevyllä varustettuna varsinkin penkkakoneena lukuisilla aikansa tietyömailla. 

Henkilökohtaisesti koettua nostalgiaa liittyy tähän Allis-Chalmers D-270-traktoriin. Juuri tällainen oli ensimmäinen Kankaalan tilalle yksin omistettuna hankittu traktori. Se haettiin syksyllä 1955 ajamalla Keskon Joensuun konttorilta isä-Taavetin istuessa siivellä. Hinta oli silloin 288.000 markkaa. Moottori oli petrolikäyttöinen ja tehoa luvattiin 23 hevosvoimaa. Kummasti sillä Fiskarsin 1-siipinen ja 16-tuumainen aura kulki. Omana saavutuksena jäi mieleen Kankaalan Joentauksensuolla tehty "stahanovilainen" työsaavutus: 2,83 hehtaaria yhden työpäivän aikana. Mutta siipiähän oli vain se yksi! 

 

 

Allis-Chalmers ED-40 oli tehtaansa viimeinen yritys pärjätä kisassa Massey-Ferguson 35- ja Fordson Dexta-traktoreille. Huonostihan siinä lopulta kävi. Historiassa kulkevien tietojen mukaan noin 600 valmista traktoria jäi Englannin tehtaille myymättä. Lopulta ne laivattiin jenkkeihin ja myytiin uudella nimellä ja pilkkahintaan isojen farmien aputraktoreiksi. 

 

 

Volvon vastaus pienten tilojen yleistraktoriksi oli 1960-luvulle tultua tämä Buster 320-malli. Moottori oli samanlainen 3-sylinterinen Perkins kuin Fordson Dextassa ja MF 35-mallissa. Ruotsissa oman maan tuote sai hyvän vastaanoton ja melkoisen paljon näitä ja mallin myöhempiä versioita myytiin Suomessakin.

 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

 

 

Jaskarin Matti hyvästeltiin ja luvattiin tulla paikalle uudemmankin kerran. Ylistarossa käytiin ihailemassa hienoja Bemarin 6-sylinterisiä motskareita. Kaupat jäivät siinä vielä mietittäviksi. Sitten taas huristeltiin että hippulat vinkui. Tultiin Tervajoelle, erääseen Suomen suurimpaan käytettyjen autojen myyntipaikkakeskittymään. Meille tosin riitti, että löytyi hyvä kahvittelupaikka. Tosi hyvää kahvia siellä olikin!

 

 

Ylä- ja alapuolella on kuvat Merikarvian satamasta ja vierasvenelaiturista. Rannalla oli istumapaikkoja ja paikalliset vanhat herrat kertoivat mielellään oman asuinseutunsa asioista. Aikaisemmin kaksikielinen kunta on nykyään vain suomenkielen varassa. "Aikaisemmin täällä syötiin smörbrödiä, nyt pitää tyytyä  vain voileipiin", papat veistelivät. Yllyttelivät jäämään tulevaan viikonloppuun. Silloin täällä olisivat suuret voimamieskisat.

 

Merikarvialta eteenpäin matkatessa suuntasimme Porin eteläiselle rantatielle. Komeita paikkoja pienine merenlahtia katkoville pengerryksineen ja idyllisille siltoineen. Kauniina kesäiltoina ajelu sellaisessa maisemassa on oikeastaan yksi  motoristin toiveunista.

 

 Reposaaren penkereellä - taas kappaleen matkaa etelänsuuntaan on tultu ja ilta kohta esillä. Pienen tauon paikka taas, kun kuvauksessa taustana ovat tuulivoimapuiston upeat pylväsmastot roottoreineen.

.

 

Täällähän se kesäinen Miss Yyteri ja sittemmin Hiekkarantojen kuningatar valittiin aina vuoteen 2001 asti. Nyt tuosta tapahtumasta ovat enää muistot jäljellä. Oli ilta ja tuulikin puhalteli viileänä. Ei ollut rannoilla neitoja eikä liiemmälti uroitakaan. Muutamia muualtakin tulleita me  Kiteen urhot siellä sentään tapasimme. Eräs kaveri kertoi olleensa Afrikassa ja työskennelleensä vuosia Eritreassa. Siellä hiekkaa kuulemma on Yyteriäkin enemmän - ja  kuumuutta. Sama kaveri muuten ikuisti meidät alla olevaan kuvaan.

 

 

Ilta tuli ja jälleen oli yöpymisen vuoro. Saukkosen Matti oli ennakkoon varannut huoneet Eurajoen kansanopistoilta, joka toimii ainakin kesähotellina muun toimintansa ohessa. Vaatimaton, mutta siisti majoittumispaikka ja aamiainen päärakennuksessa oli  lähtöaamun paras hetki.

 

 

Eurajoelta Raumalle on vain "kivenheiton"  matka. Historiallinen Puu-Rauma on eräs UNESCON maailmanperintökohde. Sinne suuntasimme kolmannen matkapäivän aluksi. Tässä yllä on Rauman vanha kaupungintalo kellotorneineen.

 

 

Vanhankaupungin keskusaukiolla katutasossa on mustaan marmoriin etsattu kaupungin kartta.

 

Katunäkymä vanhasta kaupungista ja eräästä sen puutalokorttelista.

 

 

Eräs Rauman arvokkaimmista nähtävyyksistä on tämä vanha ja upea Pyhän Ristin kirkko.

 

 

Matka jatkuu - tässä luomme viimeisiä silmäyksiä Rauman historialliseen ympäristöön.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

 

Seuraava taukopaikka oli Huittisten ABC-huoltamo. Siellä joimme taas kahvit ja suuntasimme Taikayö-maisematielle, joka johtaa Huittisista Punkalaitumelle ja edelleen Urjalaan. Vauraassa viljelymaisemassa Punkalaitumenjoen polveilua seuraava tie on todella yksi Suomen upeimmista väylistä, varsinkin kun puhutaan motoristin näkökulmasta.

 

 

Punkalaitumen puukirkko on omalla tavallaan hieno rakennus. Siksi sen kuva on ansainnut paikkansa tässä Punkalaiduntakin sivuavassa tarinassa.

 

 

Yli-Kirra - Punkalaitumen talonpoikaismuseo, oli seuraava pysähtymispaikkamme. Mauri Kunnaksen Koiramäen talo-lastenkirjat ovat miljööltään sijoitettu tämän museon pihapiiriin. Kirjoissa on piirroksia piha-alueista, jotka ovat identtisiä esikuvalleen. Kuva: Museon päärakennus- ja kahvila.

 

 

Talonpoikaisesineistöä museon kokoelmista.

 

Iso museoalue on pinta-alaltaan noin kolme hehtaaria. Siellä on lukuisa määrä rakennuksia, joista yksi on tämä vain pienenä osakuvana oleva riihi. Seinustalla on hevoskierto, jolla käytettiin sisällä olevaa puimakonetta. Hevosen asema ei ollut kadehtittava: Kiertää päiväkaupalla karuselliympyrää ja samalla vetää raskasta kuormaa. Moninkertaisilla hammasvälityksillä kehitetään puintikelalle tuhannen kierroksen minuuttinopeus.  

 

Tässä on ulkona olevan hevoskierron voimansiirron riihen sisälle sijoitettu loppupää. Hammasvälityksen yksityiskohdat saa esiin, kun kuvan päällä klikkaa hiirtä, jolloin kuva suurenee.

 

 

Museon kahvilassa on oma ruoanvalmistuskeittiö. Siksi sinne tullaan usein pitämään perhejuhliakin, häitä ja syntymäpäiviä. Kahvilanhoitaja Anneli Paija on toiselta työltään museoemäntä.

 

Viimeiset otokset matkalta. Lounaspaikka oli Rengon keskusta. Ruokailun jälkeen jatkettiin matkaa Lammille, jossa oli kahvitauko. Yksi pysähtyminen tehtiin vielä Heinolan kupeella. Kotiin pääsy oli nyt jo kaikilla mielessä. Mikkelin ja Savonlinnan kautta päädyttiin kotimaisemiin. Mittariin omassa ajokissani oli kolmeen päivään tullut 1614 kilometriä.

 

 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤