Ruskan kauneutta läheltä ja kauempaa

 

 

 Alkavaa ruskaa tämän blogin avauskuvana, joka tallennettiin jokunen vuosi sitten on Kolilta. Upeaa kansallismaisemaamme, eikö vain?

 

Syys-lokakuun vaihde on merkittävä paalu vuodenkierrossa, vaikka sadonkorjuun rippeitä usein jääkin lokakuun alkupäiville. Tyypillisesti kasvimailla on vielä nostamattomia juurikasveja, lanttua, ehkä porkkanaa, kaaliakin, mikäli se emännän kasvilajitelmaan kotipuutarhassa kuuluu. Kesän työt kuitenkin alkavat kaiken kaikkiaan olla viimeistään loppusuoralla.  Nyt on aikaa silmätä taas ympärilleen. Luonto on lähestyvän talven odotuksessa jälleen kerran pukeutunut juhla-asuun. Tähän erään "taitekohdan" blogiin olen koonnut muutamia otoksiani tietokoneen ihmeellisistä uumenista.

 

Kasvipeite Kolin huipun jylhillä kallioilla on niukka. Silti vaikkapa vaivaiskoivuissa ovat jo alkaneen syysruskan sävyt. Pielinenkin häämöttää hieman. Korkealla ollaan, mutta kuvakulma on melkeinpä maanläheinen.

 

Tältä syksyltä ei näin komeaa pihlajaa taida löytyä. Siksi otos piti etsiä edellisiltä vuosilta. Mutta silloin kun kuva otettiin, oli näkymä näin uhkea. 
  

Oli asiaa Kainuuseen. Viikko sitten keskiviikkona ajelin kaunista ruskamaisemaa saman päivän edestakaisena matkana 720 kilometriä. Komeaa luonnon väritaidetta oli pakko muutaman kerran pysähtyä kuvaamaan. Tie vie pohjoiseen, Suomussalmelle, ja  Vartiuksen suuntaan Kostamustielle kääntyen, jopa ulkomaille.  



 

Samaa tietä, hieman erilaista pinnanmuotoa, mutta edelleen värikästä ruskaa, maanpinnalla ja tienvarren puissa.

 

Olemme Kuhmon Lentiirassa, Kainuun takamailla, Änättikylässä.  Änättijärven Takalahti, todellakin karttanimiä, pistää joenuoman tapaisena "vuonona" kohti hiljenevää kylän asutusta. Uusi silta on muuttanut maisemaa. Vartiuksen rajanylityspaikka on vajaan kymmenen kilometrin päässä. Siksi liikenne pyyhältää kiireisenä niin itään kuin länteen. Tälläkin paikalla on eletty vuosisatoja. Sillä on oma arvokas paikallinen historiansa. Se on ja varsinkin menneinä aikoina on ollut monen ihmisen rakastettu kotipaikka. Silti harva ohikulkija ehtii oman elämänsä tiimellyksessä sellaisia asioita ajatella.

 

Viimeistään tässä vaiheessa lukijalle herää kysymys: mikä tämän paikan tekee niin erikoiseksi, että se pitää nostaa Kainuun perukoilta esille? Vastaus on vuosien tuttavuus mieheen nimeltä Antero Kyllönen, joka on Kuhmossa toimivan mobilistiporukan ykkösmies. Hänen syntymäkotinsa pihalta siltaa ja tietä kohti tuo ylläoleva kuvakin on otettu. Saimme osaksemme talon tarjoamaa vieraanvaraisuutta Lentiiran matkallamme. Lämmin kiitos siitä! Matkan anti ei jää vain muistoihin ja muutamiin valokuviin. Jos suunnitelmat toteutuvat, asiasta kuullaan vielä. Media vain on toinen.

 

 

Muutamia vuosia sitten olimme ihastelemassa Lapin ruskaa. Kuva on polunvarrelta, kun patikoimme Lintu-Antin kahveilta Saariselällä olleeseen majoituspaikkaamme. Maaruskaa pohjoisessa on usein enemmän kuin meidän leveysasteillamme. Etenkin turkoosinväriset tunturinrinteet ovat kaukaa katsottuna erityisen upeaa nähtävää. 



Omassa maakunnassa taas: Selkuenharjulta kohti Kiteenjärveä otettuun kuvaan tallentui syysruskan asussa entinen Juho Pietarisen pihapiiri. Kauneutta löytyy usein hyvinkin läheltä. Siksi kannattaa joskus oikein pysähtyä ja irrottaa ajatukset arkisilta raiteiltaan. 



 

Tämä ruskamaisema on Havolan mutkasta. Hyypiinjärvi on matala. Mutta ei ihan; sen ainoa syvännepaikka on sattunut osumaan  tähän kuvaan. 

 

 

Tämän ruskakuvan ottopaikka ei kiteeläisille ole vieras. Entinen SYP:n talo Kiteentien varressa on jo kauan palvellut muissa tehtävissä.

 

 

"Siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan". Nämä siivekkäät, valtava parvi valkoposkihanhia, jättää jäähyväisiä Kiteenlahden maisemakylälle.

 

  

Mikrotason ruskaa linssin tallentamana. Suojaisalla seinustalla sinnittelevät kukat eivät pelkää tulossa olevaa talven kylmyyttä.

 



Hyvän marjasadon antanut kesä on sekin päättymässä. Yksi otos sen kunniaksi; tässä näkyy luonnon sopusointuinen ympäristö. On jäkälää, pientä varpukasvistoa, ja ennen kaikkea erästä luonnonantia, joka kuuluu metsämarjojen aateliin, kypsää puolukkaa. 
 

 

Niin monta kertaa tämän syksyn mittaan Pajapellon nurkallekin kannettiin metsästä täysinäisiä puolukkaämpäreitä, että tämä kuva oli pakko ottaa mukaan. Jos puolukat ovat terveydenlähde kuten sanotaan, ennuste hengissä talvenylipääsystä on hyvä. 



 

Syystervehdys mustikkametsästä  päivämäärällä 30. syyskuuta armonvuonna 2015. Pöydällä maljakossa olevalle kimpulle voisi antaa taide-esineellisen nimen: "Mustikka jättää jäähyväiset kesälle". Tämäkin kasvilaji antoi kuluneena kesänä runsaan sadon. Poimimaan ennätti hitaampikin, sillä kaikkiaan aikaa siihen puuhaan oli täydet kaksi kuukautta, heinäkuun lopulta syyskuun loppuun.

 

Pajapellon ukon kesässä oli muutakin kuin marjankeruuta: moottoripyöräilyä, lisänä lukuisia sairaalareissuja ja tutkimuksia, sydänoperaatioitakin Tikkamäellä. Nyt vointi alkaa olla entistä ehompi. Siitä avusta minkä nykyisten lääkärien osaaminen ihmiselle voi antaa, pitää olla nöyrän kiitollinen. Kuten taakse pian jäävästä ihanasta kesästä. Sateetkin olivat tarpeen ja lopulta tullut lämmin syysjakso jätti hyvät muistot.