Ystäväni Oiva Henrikki Berg
In Memoriam Jyväskylä 8.3.2014
Ystäväni Oiva Henrikin muistolle
Syksyllä 1956,15. lokakuuta, Mikkelissä toimivaan Savon Prikaatiin astui
taas uusi ikäluokka. Neljännen komppanian alokaskokoonpanossa olimme myös me,
kiteeläinen 17-vuotias Pekka Havukainen ja Uukuniemen Anttosenmäestä kotoisin
ollut Oiva Henrikki Berg. Hän oli kotoisin perheestä, jonka isä kuuluu toisen maailmansodan vuosien sankarivainajiin. Komppaniassamme oli tätä syksyn 1956 ikäluokkaa 89 nuorukaista.
Jostakin syystä löysimme Oivan kanssa pian toisemme, jotenkin
hengenheimolaisina, ja meistä tuli siitä alkaen elämänikäiset ystävät.
Kesällä 1957 Uukuniemen miehiä oli Kiteellä muurareina ja ystäväni oli
työporukassa. Tapasimme iltapuhteina ja ajelimme motskareilla Kiteen
maisemissa. Toverini oli silloin jo kihloissa naapuripitäjän viehättävän
neitosen kanssa. Syyskesällä olivat Saaren Akonpohjassa Hilkka Simpasen ja
Oivan häät. Sain sinne kutsun ja pääsin jopa paikalliseen tapaan kuuluneeseen
morsiusparin ”mukasakkiin”. Tuula Hannele oli lapsista ensimmäinen ja myöhemmin
hän sai vielä Tuija-sisaren ja veljen, Olli nimeltään.
Nuoren parin onnea syyskesällä 1957. Oiva Henrikki ja Hilkka kuvattuna Hilkan kotona Saaren Akonpohjassa.
Kesälomilla sentään ennätti pistäytyä katsomassa Kiteenlahdessa maatilaa
hoitavaa armeijankaveria ja tämän perhettä. Jyväskylässä palkattuna aloitettua
rakennusmestarin uraa Oiva sittemmin jatkoi omassa rakennusliikkeessään. Eräänä
kesänä 1970-luvun alussa kävin ystävän kotona Jyväskylän Laajavuoren lähellä.
Silloin perhe asui oman rakennusliikkeen rakentamassa rivitalokodissa. Kaikki
näytti hyvältä ja talous oli vahva.
Kansainväliset suhdanteet ajoivat ahkeran miehen ahtaalle 1990-luvun
taitteessa. Ei se ollut varsinaisesti vauhtisokeutta, mutta kun
rahoittajapankki tarjosi edullista valuuttaluottoa, yrittäjä hankki sen turvin
maa-alueita ja rantatontteja tulevia tarpeita varten. Usean
vapaa-ajanrakennuksen rakennustyöt ostetulla rantakaistaleella olivat jo
pitkällä.
Muutaman päivän aikana valuuttaluottojen
velkapääoma kasvoi kurssimuutoksessa kestämättömälle tasolle. Nyt
pankkiherroilla oli jo toiset puheet. Yritys ajettiin suoritustilaan.
Yksityinen omaisuuskaan ei ollut suojassa. Lähes kaikki suuren työn tuloksena
saavutettu hyvinvointi valui hiekkaan.
Perhe sentään jäi. Hilkka, lapset sekä lastenlapset, antoivat valoa
synkkiin hetkiin. Askel askeleelta alkoi uuden elämän rakentaminen. Ystävyys
Kiteen suuntaankin virisi uudestaan. Teimme pieniä yhteisiä matkoja
Pohjois-Karjalassa ja itse taas suuntasin joskus Jyväskylään. Viimeinen
tapaamisemme oli kesällä 2009. Silloin olimme Laajavuoren kesäteatterissa
yhdessä vaimoni ja Oiva Henrikin kanssa. Päätteeksi kävimme iltakahveilla
kaupungilla ja pistäydyimme ystävämme asunnolla.
Ystävyyttä lujitettiin yhteisillä retkillä. Tämä kuva otettiin ruskan aikaan Kolin huipulla. Oli lokakuun ensimmäinen päivä vuonna 2003. Vuodet ovat jättäneen jälkensä toveruksiin ja monia kolhuja ja vastoinkäymisiäkin elämä oli molemmille tuonut. Oli onni, että suuren luonnon keskellä ajatellessa ne tuntuivat ikäänkuin pienentyvän.
Ystävyyttä lujitettiin yhteisillä retkillä. Tämä kuva otettiin ruskan aikaan Kolin huipulla. Oli lokakuun ensimmäinen päivä vuonna 2003. Vuodet ovat jättäneen jälkensä toveruksiin ja monia kolhuja ja vastoinkäymisiäkin elämä oli molemmille tuonut. Oli onni, että suuren luonnon keskellä ajatellessa ne tuntuivat ikäänkuin pienentyvän.
Hilkka-puoliso väsyi ensin. Kirjeenvaihdossamme ja tavatessa Oiva kantoi
huolta vaimostaan. Kauan hän jaksoi hoitaa tätä kotona. Muutama vuosi sitten
Hilkka saateltiin haudanlepoon. Lopulta omakin terveys hiipui. Viimeisen vuoden
aikana en saanut Oivaan enää yhteyttä. Olli-poika löytyi langan päähän.
- Isä on heikossa kunnossa, hän sanoi. Emme enää tavanneet. Nyt hänen
taipaleensa täällä ajassa on päättynyt.
Olisin halunnut olla mukana saattamassa ystävääni hänen viimeiselle
matkalleen. Oma ikä ja pitkä välimatka kuitenkin estivät ajatuksen
toteutumisen. Siksi tahdoin tällä kirjeellä lähestyä teitä vainajan omaiset.
Tein sen kunnioittaakseni Oiva Henrikin sitkeyttä ja
elämänuskoa loppuun asti.
Muistan lämmöllä yli puoli vuosisataa kestänyttä ystävyyttämme.
Uskon, että kokemamme
sielunveljeys antoi meille molemmille tarpeellista voimaa, kun elämä asetti
meidät joskus suorastaan ylivoimaisilta tuntuvien vaikeuksien eteen.
Toivon ystävälleni keveitä multia ja jälkeenjääneille voimia suruun.
Isän, ukin ja ystävän hyvä muisto kannustaa meitä yhä, vaikka hän ei enää ole
joukossamme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti