Ei se tämän kummempi peli ollut, jolla 1950-luvulla tehtiin iso osa peltotöistä myös Pohjois-Karjalassa. Kuvassa on Ferguson TE20, jota valmistettiin niin bensiini- kuin peroolikäyttöisenä. Jatkosssa markkinoille tuli myös dieselmalli.Tätä vastaavalla vehkeellä sahattiin Kiteenjärvestä jääpaloja irti tarinassa kerrottuna talvena.
Matalasta Kiteenjärvestä jäitä nostettaessa ei
ollut suurta vaaraa hukkumisesta. Toisin oli esimerkiksi Orivedellä, jossa
nostopaikalla saattoi olla kymmenien metrien vesisyvyys. Kiteenlahdessakin,
aikansa vankassa maitokylässä, jäitä nostettiin kymmenissä taloissa. Alkuun
menetelmänä oli justeerisahaus, mutta kun koneellistuminen eteni, otettiin
moottorivoimat käyttöön.
Muutamassa talossa oli puimakonetta varten
hankittu suhteellisen kevyt ”ranskalainen”, Bernard-maamoottori. Se asennettiin
tarvetta varten tehtyyn kelkkaan katkaisusirkkelin akselin kanssa.
Lattahihnavedolla melko kookas terä sai jäähän niin syvän viillon, että sitten
kun avantoa jo jonkin verran oli tehty, jäähän sahattu ruudukko lohkesi
sopiviksi palasiksi, etenkin kun jäänreunaa tömäyteltiin tukevasta pöllistä
tehdyllä juntalla. Sitten, alkavalla traktorikaudella, jo suurempaa
sirkkelinterää pyöritettiin pikkufergulla. Vaihteen ollessa vapaalla pari-kolme
miestä jaksoi työntää konetta eteenpäin sillä nopeudella, ettei moottori
voimanpuutteessa pysähtynyt.
Jäät kipattiin ylös kelkalla, joka oli tehty
kahdeksi halkaistusta sopivapaksuisesta puunrungosta. Työvälineeseen oli
nostokoukuiksi jätetty tarkoitukseen sopivat juurenpätkät. Koukkupari pujotettiin
jäälohkareen alle ja loppuvuosina jo traktorivedolla lohkareet nousivat
kevyesti jäälle, josta ne miehissä nostettiin pystyasentoon. Sellaisina ne oli
helppo kaataa liistereen pankolle tai matalaan traktorivetoiseen puunajorekeen.
Omat muistoni huipentuvat siihen, kun erään
jäännostosession jälkeen, taisi olla talvi 1961, jouduin tekemisiin virkavallan
kanssa: Lihakunnan mies oli sikalassa kanssani arvioimassa teuraaksi lähtevää
emakkoa, kun kylän poliisi tuvasta tarkemman osoitteen saatuaan kampesi sinne.
Ehätin herjaamaan virkavaltaa kysyen, oliko poliisimies ryhtynyt sivutoimenaan
”lihossikaksi”.
Ei, enemmälti provosoitumatta mies kertoi
tulleensa kirjoittamaan sakkoa maantien rikkomisesta traktorin piikkiketjuilla.
Mikäs siinä auttoi, kolmen tuhannen sakkohan siitä rapsahti. Tosin niitä
markkoja ennen vuotta 1962, jolloin seteleistä pyyhkäistiin pari viimeistä
nollaa pois.
Jälkeenpäin selvisi, että syyllisen osoite oli
peräisin tiepiirin mieheltä. Tiemestari oli katselmusajelullaan huomannut, että
traktorin piikkiketjut olivat lohkoneet reilun parin kilometrin matkalta
polanteena tiessä ollutta kerrosta jopa melkoisina lohkareina irti. Pomon
kysyessä paikalle sattunut työmies muisti ensimmäisenä mahdollisena syyllisenä
juuri minut, silloin vasta 21-vuotiaan ”talonisännän”.
Tapaus oli näin jälkeenpäin arvioiden itselleni
päänavaus yhteisen vastuun kantamisessa. Myöhemmin vastuuta oli joskus taakkana
paljonkin, mutta sakkoja tai joutumista virkavallan kuulusteltavaksi noissa
myöhemmissä puuhissa ei enää kohdalle sattunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti