Menneitä muistellen...

Tauno Huhtilainen sai 60-vuotispäivänään 22.7.1981 rakennusneuvoksen arvon. Kuva on arvonimen luovutustilanteesta, jossa Martti Kupiainen lukee arvonimen myöntämisestä kertovaa presidentin avointa kirjettä. Vieressä on Suomen Maanrakentajien Liiton edustajina mm. Veikko Karjalainen Kesälahdelta.

Kiteeläismiehet liikeasioilla

Nyt jo edesmennyt Tauno Huhtilainen johti alkuun Kupiaisten kanssa yhteistä firmaa nimeltä Karjalan Murske. Jossakin vaiheessa se oli Suomen suurin alallaan toimiva yritys. Etenkin Martti Kupiainen teki niihin aikoihin Taunon kanssa paljon yhteisiä matkoja ympäri Suomen. Huhtilainen oli hyvämuistinen mies ja monien muiden tarinoiden ohella Martti Kupiainen kuuli useampaankin kertaan seuraavan muisteluksen:

Tauno oli perustanut heti sotien jälkeen yrityksen Kiteen Rakennus Oy. Yhtenä sen ajan monumenttina on vaikkapa Huhtilaisen rakentama Kiteen entinen postitalo. Lukuisia urakoita oli Ilomantsissa ja siellä rakennusliike joutui suuriin vaikeuksiin. Kovat pakkastalvet olivat niistä yksi, mutta ympärivuotinen riesa oli kaikkinainen puute rakennustarvikkeista. Lopulta piti turvautua kauppias Väinö Kupiaiseen, joka arveli jotakin apua löytyvän Lahdesta. Jo 1860-luvulla Viipurissa toiminnan alkanut Starckjohann Oy oli siirtänyt toimintansa sinne ja Kupiaiset olivat liikkeen tukkuasiakkaina.

   

Kiteen kunnan lähetystö oli eräs neuvos-nimityksen onnittelijoista. Vasemmalta alkaen kuvassa ovat ensinnnä itse päivänsakari Tauno ja hänen vierellään puolisonsa Sirkka Huhtilainen, sitten Kaija ja Pekka Ikonen, hän kunnanjohtajana. Oikealla on kunnanhallituksen silloinen puheenjohtaja Reino Karpola.

Tarina ei kerro, oliko matkaväline auto vai juna, mutta joka tapauksessa eräänä päivänä puoliltapäivin noustiin portaat Starckjohannin konttoriin ja Väinö Kupiainen suuntasi tuttuun tapaan suoraan pääjohtajan huoneeseen. Tauno tuli esitellyksi, samoin syy miksi hän oli Väinön matkaan lähtenyt. Jo suoralta kädeltä entinen Viipurin mies lupasi hommata Huhtilaiselle yhtä ja toista puutelistalla olevaa tarviketta. Vanhoilla liikesuhteilla teollisuuden suuntaan oli paljon merkitystä, etenkin niukkuuden oloissa.

- Mutta syömään tässä ensin pitää lähteä, kun olette niinkin kaukaa tulleet, eiköhän teille jo lounas maistu, arveli johtaja ja vei Kiteen miehet kaupungin parhaaseen ravintolaan. Siihen aikaan käteinen raha oli poikaa ja sellaista Väinöllä arvatenkin oli matkassa melkoisen paljon, koskapa vei salkkunsa mukana pöytään ja laski sen tuoliin istuessaan jalkojen väliin. Isäntä käski valitsemaan listalta parasta mitä niihin aikoihin oli tarjolla. Hyvin näkyi vieraille ruoka maistuvan, huomasi isäntä - olihan ainakin Huhtilaisen Tauno jo silloin, vaikkakin vielä alle kolmikymppisenä - tuhdin raamikas mies.

Viereisessä pöydässä istui herran näköinen asiakas, joka kaikesta päättäen oli alkanut lounaansa jo naapureita aikaisemmin. Vaikka tämä oli pöydässä yksinään, Tauno huomasi miehen olevan hyvässä "myötälaitaisessa". Kun tarjoilija tuli heidän pöytäänsä kyselemään tarjoilusta, naapuripöydän mies huikkasi: - Tänne taas snapsi, ja nyt sen pitää olla pontikkaa! Tarjoilijalle asiakas oli jo entuudestaan tuttu. Siksi hän hymyillen lupasikin katsella mitä talon viinakaapista löytyy. Starkin johtaja kuiskasi vieraille naapuriasiakkaan olevan lahtelaisen työväenlehden päätoimittaja.

Siinä tilanteessa Väinö muisti asian, joka oli häneltä miltei tyystin unohtunut; tuliaiset! Hän sanoi kämmenensä suojasta tukkukauppiaalle: - Enpäs tuota ennen muistanut, mutta minullahan on tuossa jalanjuuressa laukussa sinulle pullo kiteeläistä, kun sitä niin monta kertaa jo olet ennättänyt pyytää maistettavaksi. Lahtelaisjohtajalla sytytti: - Nostapas se tuohon pöydän laidalle, niin katsotaan. Väinö teki työtä käskettyä, johtaja otti pöydästä tyhjän lasin ja lirautti  siihen hyvänlaisen naukun. Väinö laittoi putelin takaisin salkkuun. Johtaja osoitti lasia ja iski Kupiaiselle silmää, nyökäten kohti päätoimittajan pöytää.

Väinö oli heti juonessa mukana. Hän nousi, otti lasin käteensä ja ojensi sen tilauksen tehneelle naapurille. - Olkaa hyvä, taisi teidän tilaamanne juoma tulla vahingossa meidän pöytään! Mies katsoi lasia epäuskoisena, maisteli sitten ja sanoi: - Ihmettelen minä suuresti...., pontikkaahan tämä piru on kuin onkin.... - Tästä pitää laittaa iso juttu huomiseen lehteen!

Vahtimestari oli seurannut miesten puuhia ja lähti määrätietoisesti kävelemään kohti kolmikon pöytää. Pian hän huomasi pääjohtajan, joka oli tietysti Lahdessa iso pomo ja ravintolan tärkeä asiakas. Niinpä hän kaartoikin toisaalle ravintolasalissa ja palaili muina miehinä narikkaansa. 

Starkin pomo taas nousi ylös, meni naapuripöydässä istuvan miehen viereen, laski rauhallisesti käden tämän olalle ja sanoi: - Emmeköhän sovi, ettei tästä sinun snapsistasi tehdä uutista huomiseen, eikä mihinkään muuhunkaan lehteen?

Tokkuraiselle miehellekin oli alkanut valjeta jutun juoni. Hän kallisti taas varovasti lasia, kipristeli naamaansa ankaran väkevästä juomasta ja sopersi : - Niin, ei huomisheen, ei mi- mihinkään, ei ikinä mihinkään lehteen!

Kahdessa alimmassa kuvassa on Tauno Huhtilaisen urakoimia rakennuksia Ilomantsissa 1940-luvun lopulla. Tässä osuuskassan toimitalo.

Tämä rakennus taas on Hömötin koulu, siis myös Ilomantsissa.