torstai 14. marraskuuta 2013

Hoitotahto - sanat vailla merkitystä?



Suomalainen yhteiskunta kiemurtelee talouskriisissä. Työpaikkoja lähtee miltei jokaiselta toimialalta. Tehokkuutta on saatava lisää. Ainakin pörssiyhtiöissä!
Ainoa sektori jonne ihmisiä mahtuisi, on hoito- ja hoiva-ala. Jo nykyisin sinne uppoaa iso osa käytössä olevista miljoonista. Säästääkin pitäisi: missä on paljon kustannuksia, sieltähän pitäisi ensinnä karsia. Niin hallituspuolueitten kuin oppositionkin poliitikot asettelevat sanojaan kieli keskellä suuta. Ovathan ne joskus vaalitkin tulossa.

Meillä on jo käytössä asiakirja nimeltä hoitotahto. Periaatteessa sen pitäisi olla järjissään ollessa tehty ilmaus sille, kuinka sellaisen laatija haluaa itseään elämän loppumetreillä hoidettavan. Joillakin se on tehty, mutta tietänevätkö edes lääkärit sun muut päättäjät moisesta, kun  ratkaisujen aika on käsillä?   Itsemääräämisoikeus on eräs osa ihmisen suvereniteettia. Sen piiriin pitäisi kuulua asioita jotka koskevat sitä, milloin itse kukin oikeasti haluaa täältä ajasta poistua. 

Olen pian 75-vuotias. Siten katson voivani puhua omasta asiastani uhkaamatta kenenkään muun etuja. En halua tulla ulkomaille tuottonsa ohjaavan firman ansaintavälineeksi, eväät suuhun tunkevalla "menumaatin" evoluutioversiolla ruokituksi, vaipoissaan hoitamatta lojuvaksi ihmisraunioksi. Haluan osallistua minua koskeviin ratkaisuihin jo silloin, kun olen vielä jossakin määrin tolkussani. Tahdon tavata  mahdollisesti jäljellä olevat ystäväni vielä kerran, kun tajuissani pystyn tekemään jäähyväiset heidän kanssaan.

Toivon sellaista hoitotahto-asiakirjaa, jolla todella voin antaa vaikuttavat ohjeet elämäni viimeisille hetkille. Sen asiakirjan säilytyspaikan tulee olla potilaskansiossa liki päällimmäisenä, ei kissojen ja koirien kanssa etsittävissä! Oman tahtoni tahdon tulevan kuulluksi, kun alkaa näyttää siltä, ettei paluuta kokevaksi, tuntevaksi ja kommunikointiin pystyväksi yhteiskunnan jäseneksi enää ole.

Lieneekö demokraattisella yhteiskuntajärjestelmällämme eväitä tehdä välttämättömiä ratkaisuja? Lapset, tulevaisuuden yhteiskunnan tärkein ja arvokkain omaisuus, pitäisi hoitaa, kasvattaa ja kouluttaa hyvin,  talouden kurjuudesta riippumatta. Vai ehdimmekö nähdä vielä senkin päivän, että lastenlastemme lapset kasvavat yhteiskunnassa, jossa heidänkin tulevaisuutensa, koulutus ja muu huolto, on onnistuttu ulkoistamaan  rahavirtojen ohjailun paremmin osaaville "toimijoille"?    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti