Kevät tuo kaksipyöräiset ajokit baanalle

Ensimmäinen oma ajokki oli NSU Superfox, nelitahtinen satapiikin pyörä. Itse olin ollut talven armeijassa ja työlomalle tulo 9.5.1957 sattui sopivasti samaan aikaan kun uusi pyörä oli noudettavissa joensuulaisesta liikkeestä. Ikä ei silloin vielä painanut: 10. toukokuuta täyttyi 18 vuotta!

Autoilua kesti alkaen tammikuusta 1961, jolloin vanha MZ-pyörä meni vaihdossa Austin Miniin. Keväällä 1975 kärpänen puraisi uudemman kerran ja siihen tarpeeseen tuli hankittua melko uusi Vespa. Toki se oli lapinkävijä, kun edelliskesänä eräs nuoripari oli huristellut sillä peräti Jäämeren rannoilla asti. Kuvassa ovat ostosta ihailemassa silloin 10- ja 8-vuotiaat seuraavan sukupolven edustajat, Katri ja Vesa-Pekka.

Otos on Pielisen ympäriajaon lähdöstä Liperin Kuoringassa kesäkuun ensimmäisenä lauantaina vuonna 2012. Nyt on jo takana liki 10 vuotta viimeisintä motoristikautta, joka alkoi juhannuksen aikaan 2002. Kuvan ajokki on omaa kunnostusta oleva ja pian museoikäinen, 1983-mallinen Honda GL650 Silver Wing.

Uusin ajopeli ikänsä puolesta on tämä Hondan 650-kuutioinen Deauville. Se on tullut kalustoon heinäkuun alussa 2011. Vuosimalli on 2002 ja omia ajokilometrejä siihen on  kertynyt kymmenen tuhatta lisää. Kaikkiaan ajokki on taittanut taivalta rapiat 80.000 kilomteriä ja kunto ei uutta juuri häpeä. Luotettavia nämä japanilaisajokit ovat, voi sanoa: merkistä riippumatta!

Kesäiset kokoontumisajot tuovat vaihtelua ikämotoristienkin kesään. Yllä on kuva Lieksan Timitranniemeltä vuodelta 2011. Siellä elokuun loppuviikkoina järjestetettävä Sudenajo on ollut liki kymmenen kesän säännöllinen käyntikohde. Kiteeläisporukkaa ovat  nuo kuvan keskiosassa olevat kaikki neljä, ja keskenään hyviä kavereita!
 

Vähän pitempää tarinaa motskarivuosilta, alkavan kesän kunniaksi!

Moottoripyöräilyni alkoi 18-vuotiaana kesällä 1957. Sitten oli autoiluaikaa tammikuusta 1961, mutta Vespa-skootteri tuli hankittua rinnalle kesällä 1975. Se myytiin pois 1982, kun oma tytär sai autonajokortin. Silloin Vespan vakuutus siirrettiin vanhaan kuplavolkkariin. Uusi motoristiaika alkoi juhannuspyhien aikana vuonna 2002. Silloin kävimme Jouko Murtosen kanssa Naantalissa ostamassa vuodelta 1981 olevan Hondan pienen matkapyörän mallia GL500 Silver Wing Interstate. Menomatkan istuin Joukon motskarin tarakalla - kuinkas muuten! Mallin valinta oli täysin sattumanvarainen, vaikka tavoite olikin hankkia japanilaisvalmiste niiden hyvän maineen takia.
     Saman pyörämallin versioita itselläni on ollut tähän mennessä jo kolme. Viimeisin, Honda GL650 Silver Wing, on 673-kuutioinen. Se on italiantuontia ja ostin sen projektikuntoisena Turusta keväällä 2010. Tehoa on 64 hv. Malli on 1983, joten museointi-ikä, nykyään 30 vuotta valmistusvuodesta, täyttyy 1.1.2014. Versio on harvinainen ja sen valmistusmääräkin oli pieni. Tarpeelliset kunnostukset museotarkastusta varten on jo tehty. Kaksi minulla aikaisemmin ollutta vuosimallin 1981 Silver Wing- pyörää olen myös museoinut ja niillä on nykyään jo uudet omistajat. Vuodesta 2006 on ollut rinnalla toinen, nuorempi ajokki. Nykyään se on Honda NT 650V Deauville vuosimalliltaan 2002. Ajokilometrejä siinä on tällä hetkellä kaikkiaan noin 80.000.
    Malleista puhuen olen tykästynyt matkapyöriin ja niissäkin huoltotarpeen kannalta edullisiin kardaanivetoisiin malleihin. Monet arvostavat moottorin suurta kuutiotilavuutta ja huimia tehoja, mutta seniori-ikäisen kuskin tarpeisiin noissa omissa pyörissänikin on tehoa riittävästi. Normaalit huoltotyöt olen tehnyt itse, mutta vaativimmat hommat on viisainta jättää ammattilaisille. Ajokauden päätyttyä olen, korjailutarpeen vielä muistissa ollen, tehnyt huollon seuraavaa kevättä varten, joten ajokauden kynnyksellä on yleensä vain pientä kunnostuspuuhaa.
     Moottoripyöräilyssä parasta on kosketus luontoon. Keväiset tuoksut koivunlehtien tullessa välittyvät aistittaviksi, samoin kuin monet muut luonnossa olevat asiat, jopa linnunlaulu, jos hyvin sattuu. Tosin sama asia merkitsee autoiluun verraten suurempaa turvattomuutta. Tiedetäänhän motoristin vammautumisriskin kolaritilanteessa olevan autonkuljettajaan verraten noin 20-kertainen. Se on syytä tiedostaa ja koskaan motoristi ei ajotilanteissa ole liian varovainen. Asia on esimerkiksi oman motoristikerhon, MC-Kiteen piirissä, huomioitu jokakeväisellä ennakoivan ajon koulutustapahtumalla. Siinä turvallisuuteen liittyvät asiat ovat tärkeimpinä esillä. Olen ollut kerhon jäsen yli 10 vuotta ja osallistunut sen toimintaan Ponutaival-talkoolaisena ja olen usein mukana myös kerhon omissa ajotapahtumissa.
     Meillä on oma samaa ikää olevien kiteeläismiesten ajoporukka. Tavallisimmin kolmen tai neljän motoristin joukkona olemme ajelleet eri puolilla Suomea. Kohteina ovat olleet erilaiset motoristitapahtumat tai muut kiinnostavat kohteet, kuten historialliset paikat ja museot. Etelä-Karjalan, Etelä- ja Pohjois-Savon ja Keski-Suomen mutkatiet ovat ainakin osittain tulleet kymmenen viimeisen motoristikesän aikana entistä tutummiksi. Parkanossa kävimme Honda-kokoontumisessa kesällä 2006. Veteraanimoottoripyörätapahtumiin on tehty matkoja eri puolille Suomea, kuten Jämsään, Punkaharjulle ja Imatran kupeelle. Jokakeväinen aktiviteetti on ollut osallistuminen perinteiseen Pielisen ympäriajoon, samoin kuin elokuun lopun käynti Sudenajossa Lieksan Timitranniemellä.

     Kesää kohti kilometrejä moottoripyörällä on kertynyt vaihtelevasti 8.000- 12.000 välillä. Kaksipyöräinen on kesäaikaan monesti korvannut auton ja siksi kauppaostoksillakin tulee usein pistäydyttyä motskarilla. Erityisen polttoainetaloudellinen ajokki moottoripyörä ei sentään ole. Keskimääräinen kulutus omissa pyörissäni on noin 5 litraa sadalle kilometrille. Se on kuitenkin selvästi auton vastaavaa lukua pienempi.
     Naisväki on lisääntyvä osa nykyistä harrastajajoukkoa. Omassa perheessä emäntä ei ole kaksipyöräisiin hurahtanut, vaan pysyttelee "penkkiurheilijana" taustalla. Yhteyksiä kotiin pidetään ajotauoilla puhelimitse, sillä kotona tuntuu olevan vähintään pieni huoli siitä, että papparaisten reissussa kaikki menee hyvin. 

     Toistaiseksi onnettomuuksia ei ole sattunut niiden noin sadantuhannen ajokilometrin matkalla, jotka itselle ovat syntyneet kesän 2002 jälkeen. Kaiken kaikkiaan harrastus on tuonut paljon uudenlaista elämänsisältöä ja ison joukon ystäviä ympäri Suomen. Motoristien joukossa on hyvä yhteishenki, jopa veljeys. "Liivijengit", jotka ovat mustanneet motoristien mainetta, ovat onneksi hyvin vähäinen joukko harrastuksen piirissä olevista.

    Meillä ikäpapoilla liivi on vain selänlämmike ja oman kiteeläisharrastajien joukon tunnus. Siinä porukassa on vain kunnon väkeä. Nuorempia ja varttuneempia. Kuten jo sanottu, naisväkeäkin on yleisnäkymää kaunistamassa ja se osa porukasta kasvaa vuosi vuodelta suuremmaksi!