Hietaniemi - kansallispyhättö

Presidentti Kekkosen viimeinen leposija. Edesmenneen valtiomiehen työlle osataan nyt antaa yhä enemmän arvoa.

Syksyllä 2005 pistäydyin kuorotoverini kanssa Helsingissä. Hämärtyvän iltapuhteen viimeisten auringonsäteitten valaistessa Hietaniemen hautausmaan puistoa, syntyivät tähän alle kirjoitetut ajatukset. Valokuvatkin ovat sieltä samana iltana otettuja. Nyt, itsenäisyyspäivänä 2009, meidän kaikkien suomalaisten on syytä olla onnellisia siitä, että olemme saaneet asuttavaksemme tämän kauniin maan pohjolan perukoilla!


Kaunis on tsaarinarmeijan upseerista marsalkaksi ylenneen miehen viimeinen leposija.

Maailmanlaajuisestikin on perin harvinaista, että suuri osa kansakunnan kulttuurin, valtiollisen historian ja politiikan vaikuttavista muistoista keskittyy hyvin pienelle alueelle. Sellainen paikka on Hietaniemen hautausmaa Helsingissä. Jo rupeaman mittainen tutustuminen siellä avaa kävijälleen uskomattoman ikkunan kansallisen kulttuurimme varsin rikkaaseen, vaikkakin lyhyeen historiaan.

Kun muualla Euroopassa kohdataan tuhatvuotisia kulttuurimuistomerkkejä, sorrettuna maana kauan ollut Suomi pystyy osoittamaan vastaavaa vain parin vuosisadan ajalta. Hietaniemen hautausmaahan on kätketty lähes kaikki tunnustetut edesmenneet suomalaiset taiteilijat, valtion päämiehet, valtiolliset vaikuttajat sekä sotilasjohtajat. Useasti nämä viimeisten leposijojen muistopaadetkin ovat kauniita taideteoksia.

Kenraali Adolf Ehrnrooth lepää monen muun aikansa sotilaan joukossa.

Taiteilijakukkulalla on myös Pertti "Spede" Pasasen maallinen tomumaja muistokivineen.

Vuonna 1994 kuolleen George de Godzinskyn haudalla on syksyn lehtien tuoma luonnollinen koristelu.

Taide kohtaa ihmisen sielun eri tavalla, kuin järjen ja rationaalisen ajattelun tuloksena syntyvä kansakunnan historiaa koskeva käsitys. Taiteilijan työtä arvioidaan vuosisatojen jälkeenkin sen aiheuttaman tunne-elämyksen, itse koetun vaikutelman mukaan. Sitä vastoin päättäjien työn historiaa pyritään lähes kaikissa yhteiskunnissa kirjoittamaan jälkikäteen uusiksi ja tulkitsemaan historiallisten ratkaisujen motiiveita kunkin tutkijan oman tarkoituksenmukaisuuden ja joskus epämääräistenkin tavoitteiden tueksi.

Suomalaisilla ylioppilailla on kaunis perinne, kun lakkiaiskimpun ruusuja viedään kotiseudun kirkkomailla oleville sankarivainajien muistomerkeille. Kaunista ja kasvattavaa olisi myös, että kaikki suomalaiset nuoret saisivat tutustua kansallisen menneisyytemme vaikuttavimpaan pyhättöön, Hietaniemen hautausmaahan. Eräs eettisten arvojemme puntari ja asia jolla voimme mitata omaa asemaamme maailman sivistysvaltioiden joukossa on se, kuinka vaalimme menneiden sukupolvien muistoa.

Hietaniemen käytävillä kulkijan ajatuksiin nousee vahva, ylpeydensekainen tunne omasta suomalaisuudesta. Tämän ajan mediarummutus asettuu omaan arvoonsa, joka ei todellakaan ole suuri. On varmaa, että kansakunnan kollektiiviseen muistiin, suomalaisuuden perusmuuriin, tallentuneiden valtiomiesten ja taiteilijoiden asema omalla paikallaan on niin vahva, etteivät tämän päivän Don Quijotet aseenkantaja Sancho Panzoineen, hannurautkallioineen ja lasselehtisineen, pysty puisilla peitsillään niistä kuin vähän pölyä irti saamaan!