Taisi olla syksy 1991, kun muutaman Pohjois-Karjalan miehen kanssa kävimme tarjolla Englannin kuningattaren linnaan. Yrmeä oli siellä kovaan pipoon sonnustautunut vahtisotilas:Ei tullut kuuloonkaan tupaan pääseminen!
Arveltiin siinä esitellä Ellu Kakkoselle, josko olisi ottanut Keski-Karjalan, tai parhaassa tapauksessa koko silloisen läänin kreivikunnakseen. Jaarli ja muutama lordikin olisi tarvittu, mutta ne mamma olisi saanut itse valita!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Taannoin Kiteellä pidetty Keski-Karjala nousuun -seminaari sai hyvän julkisuuden lehdistössä niin ennakkoon, kuin varsinkin tapahtumasta kertovina uutisina. Yhteistä tahtoa oli kiitettävästi, kun kaikki kunnat olivat hallintonsa terävimmästä päästä mukana. Paneelissa kerrottiin pohditun tulevaisuuden näkymiä ja tavoitteita. Hyvä niin, mutta taisi olla taustapeilin käyttökielto päällä!
Useammassakin uutisessa oli sitaatteja seminaarin puheista ja paneelikeskustelusta: Kiteen pitkäaikaisen - nyt jo ansaitusti emeritus - hallintojohtaja Jaakko Turusen yleisöpuheenvuorossa palautettiin mieleen Keski-Karjalan ja erityisesti Kiteen voimakas kehittymiskausi 1970-luvun vuosina. Jaakko muisteli myönteisenä piirteenä suurta yksimielisyyttä ja hyvää kokonaisnäkemystä, jota oli sen ajan hallintoihmisillä. Varmaa onkin, että varsin helppoa olisi silloin ollut tuhota iso osa saavutetuista tuloksista keskinäisen nahistelun ja vain omaa napaa tuijottavien etupyyteitten takia. Seminaarin paneelista tuli heti napakkaa oikaisua asiaa muistelleelle: - On turha haikailla menneitä, ennen oli ennen, nyt on nyt! Ja vielä paremmin: - Taisi koko juttu olla pienen porukan puuhailua! Kommenteista huokui ylimielisyys sillä faktaa on, että silloisesta kehittymisjaksosta hyötyi koko Keski-Karjala, kun lyhyessä ajassa alueelle syntyi pitkälti yli tuhat uutta työpaikkaa!
Kylläpä kyllä, ajattelin. Nyt tehdään päätöksiä uudessa kulttuurissa, jonka suurina yhteisinä nimittäjinä ovat erilaiset kampitustouhut ja valitusten rumba. Parilla viimeisellä vaalikaudella oli sentään useita lupaavia ituja, jotka olisivat tarvinneet onnistuakseen hyvää tahtoa, ehkä myös joustavampaa kaavoituskäytäntöä ja yksimielistä, isot asiat ymmärtävää kokonaisnäkemystä: Osaksi niiden puuttumisesta johtui, että Puhoksen suuri jätteenkäsittelylaitos jäi syntymättä, saksalainen Lidl -halpakauppa ei tullut Kiteelle ja Tikanpellon iso liikekiinteistöhanke jäi toteutumatta. Harmi sekin, että Selkuen lämpökeskusinvestointi lykkäytyi usealla vuodella. Kokonaissaldo on pelkästään uusien työpaikkojen menetyksenä enemmän kuin sadan henkilön pysyvä leipäpuu.
Kiteellä on ollut epäonnea muutenkin, kun lukuisia 1960- ja 1970-luvulla rakennettuja isoja rakennuksia on oman aikansa suunnitteluvirheiden takia mennyt purkuun maan tasalle asti. Arppen koulu, Urheilutalo -uimahalli, Opintien päiväkoti, kirjasto- ja viimeisimpänä lukiorakennus, ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ja kun päälle lisätään vielä Havukaisen huonekalutehtaan, juuri konkurssin alla ja kaupungin varoin toteutettu laajennus, ei tarvitse ihmetellä sitä, että kassa kolisee tyhjyyttään. Ne jotka nyt ovat remmissä, tuntevat luvut paremmin, mutta joka tapauksessa korjausinvestointien yhteissumma on pitkästi toistakymmentä miljoonaa euroa. Jatkoa seuraa Arppentien sosiaali- ja terveysasemakeskittymän rakennuksien parissa.
Ei siis hyvältä näytä, kun laman kynsissä pyristelevässä Keski-Karjalassakin veroja maksava väki koko ajan ikääntyy ja vähenee. Vielä pahempaa on eritoten teollisuuden piirissä tapahtuva työpaikkojen kato. Uusissa yhteistyökuvioissa, kuten Helli-liikelaitoksen tapaisilla ratkaisuilla, suuret taloudelliset päätökset tehdään todella pienessä viranhaltijajoukossa. Peruskunnissa ns. päättäjistä tulee nöyriä kumileimasimia, jotka joutuvat vain laskunhyväksyjän asemaan. Valitettavasti silloinkin ilman valinnan varaa.
Yksi Keski-Karjalan kokoinen kunta olisi paras malli toimivan ja järkevän hallinnon kannalta. Silloin sen oman ja todellisen päätännän alla olisivat niin terveys- kuin sosiaali- ja koulutoimi sekä kaavoitus- ja tekninen hallinto. Sillä, että opetustoimen yksiköt ajetaan alas toimivissa kylissä, ei alueen kuntatalouksia korjata. Ylimmän hallinnon ja sen ympärillä pyörivän muun ylimittaisen organisaatiorakenteen puolella tehty rationointi toisi todelliset säästöt, euroja joiden oikea osoite olisi kunnallisten peruspalvelujen, vaikkapa koulutoimen hyvän verkoston ja laadun ylläpitämisessä.
Olisiko sittenkin jotakin viitearvoa vanhalla sanonnalla: ”Hädässä ystävä tunnetaan”, mutta ikävä kyllä, sekin viittaa menneeseen aikaan, historiaan. Ystävyyteen perustuva tukiverkosto rakentuu pitkään yhteiseloon, kokemusten pohjalta syntyneeseen luottamukseen. Mutta onko moinen täällä jo lopullisesti menetetty? Sillä sitä, luottamusta ja yhteistä tahtoa, vetämistä ”suuntaan samaan”, tarvittaisiin nyt niin Kiteellä kuin muutenkin Keski-Karjalassa. Yhteistyössä on voimaa, se pitäisi täällä nyt ymmärtää. Ei ole mitenkään tuulesta temmattu se tulevaisuuden näkymä, että kun kymmenkunta vuotta on kulunut, Pohjois-Karjalassa ei Joensuun eteläpuolella enää muita kuntia ole! Jaakko Turusen äskeisessä puheenvuorossa taisi olla kuuntelemisen arvoista, kokemuksen antamaa syvää rintaääntä!
Useammassakin uutisessa oli sitaatteja seminaarin puheista ja paneelikeskustelusta: Kiteen pitkäaikaisen - nyt jo ansaitusti emeritus - hallintojohtaja Jaakko Turusen yleisöpuheenvuorossa palautettiin mieleen Keski-Karjalan ja erityisesti Kiteen voimakas kehittymiskausi 1970-luvun vuosina. Jaakko muisteli myönteisenä piirteenä suurta yksimielisyyttä ja hyvää kokonaisnäkemystä, jota oli sen ajan hallintoihmisillä. Varmaa onkin, että varsin helppoa olisi silloin ollut tuhota iso osa saavutetuista tuloksista keskinäisen nahistelun ja vain omaa napaa tuijottavien etupyyteitten takia. Seminaarin paneelista tuli heti napakkaa oikaisua asiaa muistelleelle: - On turha haikailla menneitä, ennen oli ennen, nyt on nyt! Ja vielä paremmin: - Taisi koko juttu olla pienen porukan puuhailua! Kommenteista huokui ylimielisyys sillä faktaa on, että silloisesta kehittymisjaksosta hyötyi koko Keski-Karjala, kun lyhyessä ajassa alueelle syntyi pitkälti yli tuhat uutta työpaikkaa!
Kylläpä kyllä, ajattelin. Nyt tehdään päätöksiä uudessa kulttuurissa, jonka suurina yhteisinä nimittäjinä ovat erilaiset kampitustouhut ja valitusten rumba. Parilla viimeisellä vaalikaudella oli sentään useita lupaavia ituja, jotka olisivat tarvinneet onnistuakseen hyvää tahtoa, ehkä myös joustavampaa kaavoituskäytäntöä ja yksimielistä, isot asiat ymmärtävää kokonaisnäkemystä: Osaksi niiden puuttumisesta johtui, että Puhoksen suuri jätteenkäsittelylaitos jäi syntymättä, saksalainen Lidl -halpakauppa ei tullut Kiteelle ja Tikanpellon iso liikekiinteistöhanke jäi toteutumatta. Harmi sekin, että Selkuen lämpökeskusinvestointi lykkäytyi usealla vuodella. Kokonaissaldo on pelkästään uusien työpaikkojen menetyksenä enemmän kuin sadan henkilön pysyvä leipäpuu.
Kiteellä on ollut epäonnea muutenkin, kun lukuisia 1960- ja 1970-luvulla rakennettuja isoja rakennuksia on oman aikansa suunnitteluvirheiden takia mennyt purkuun maan tasalle asti. Arppen koulu, Urheilutalo -uimahalli, Opintien päiväkoti, kirjasto- ja viimeisimpänä lukiorakennus, ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ja kun päälle lisätään vielä Havukaisen huonekalutehtaan, juuri konkurssin alla ja kaupungin varoin toteutettu laajennus, ei tarvitse ihmetellä sitä, että kassa kolisee tyhjyyttään. Ne jotka nyt ovat remmissä, tuntevat luvut paremmin, mutta joka tapauksessa korjausinvestointien yhteissumma on pitkästi toistakymmentä miljoonaa euroa. Jatkoa seuraa Arppentien sosiaali- ja terveysasemakeskittymän rakennuksien parissa.
Ei siis hyvältä näytä, kun laman kynsissä pyristelevässä Keski-Karjalassakin veroja maksava väki koko ajan ikääntyy ja vähenee. Vielä pahempaa on eritoten teollisuuden piirissä tapahtuva työpaikkojen kato. Uusissa yhteistyökuvioissa, kuten Helli-liikelaitoksen tapaisilla ratkaisuilla, suuret taloudelliset päätökset tehdään todella pienessä viranhaltijajoukossa. Peruskunnissa ns. päättäjistä tulee nöyriä kumileimasimia, jotka joutuvat vain laskunhyväksyjän asemaan. Valitettavasti silloinkin ilman valinnan varaa.
Yksi Keski-Karjalan kokoinen kunta olisi paras malli toimivan ja järkevän hallinnon kannalta. Silloin sen oman ja todellisen päätännän alla olisivat niin terveys- kuin sosiaali- ja koulutoimi sekä kaavoitus- ja tekninen hallinto. Sillä, että opetustoimen yksiköt ajetaan alas toimivissa kylissä, ei alueen kuntatalouksia korjata. Ylimmän hallinnon ja sen ympärillä pyörivän muun ylimittaisen organisaatiorakenteen puolella tehty rationointi toisi todelliset säästöt, euroja joiden oikea osoite olisi kunnallisten peruspalvelujen, vaikkapa koulutoimen hyvän verkoston ja laadun ylläpitämisessä.
Olisiko sittenkin jotakin viitearvoa vanhalla sanonnalla: ”Hädässä ystävä tunnetaan”, mutta ikävä kyllä, sekin viittaa menneeseen aikaan, historiaan. Ystävyyteen perustuva tukiverkosto rakentuu pitkään yhteiseloon, kokemusten pohjalta syntyneeseen luottamukseen. Mutta onko moinen täällä jo lopullisesti menetetty? Sillä sitä, luottamusta ja yhteistä tahtoa, vetämistä ”suuntaan samaan”, tarvittaisiin nyt niin Kiteellä kuin muutenkin Keski-Karjalassa. Yhteistyössä on voimaa, se pitäisi täällä nyt ymmärtää. Ei ole mitenkään tuulesta temmattu se tulevaisuuden näkymä, että kun kymmenkunta vuotta on kulunut, Pohjois-Karjalassa ei Joensuun eteläpuolella enää muita kuntia ole! Jaakko Turusen äskeisessä puheenvuorossa taisi olla kuuntelemisen arvoista, kokemuksen antamaa syvää rintaääntä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti