Kuuden vuosikymmenen takaista puuhailua

 

Konemiehen uraa aloittelin tämän näköisellä Fordsonilla jo kesällä 1950. Se ero tosin oli, että moottori oli petrolikäyttöinen. Kuva on Englannista ja tässä moottorina on Perkins-diesel. 

Tilasin Maaseudun Koneviestin asiamiespaperit 14- tai 15-vuotiaana, joten vaihtoehtoiset vuodet ovat 1953 tai 1954. Toimin puuhassa noin 15 vuotta, kunnes muiden kiireiden takia pestasin hommaan minua kymmenkunta vuotta nuoremman naapurin. Alkuvuosien Seinäjoella toimitettu ja painettukin lehti oli kauan tavallisen sanomalehden näköinen, värejä ei tuossa lehtityypissä ollut. Ihan alussa sivujakin oli vain neljä.
     Vuosien kuluessa luotiin piiriasiamiesjärjestelmä ja Pohjois-Karjalassa siinä tehtävässä oli agrologi Hannes Volotinen, sittemmin useamman kauden kansanedustaja SMP:n ja SKYP:n riveissä. Hän oli Koneviestin ensimmäisen päätoimittaja Paavo Raukon opiskelutoveri ja ilmeisesti se olikin taustalla hänen tuloonsa yhteyshenkilöksi.

 

Isän ja sedän yhteisesti omistama "mörkö-Majuri" sai pesun kesken heinänteon kesällä 1953. Olin ajelemassa kotiin heinänniitosta kun Joentauksen silta tuli ikänsä päähän. Viisi vuoliaista katkesi yllättäen ja sain kylvyn itsekin jokeen suistuvan traktorin pukilta veteen huiskahtaessani. Onnea oli siinä, etten jäänyt koneen alle. Kuva on tilanteesta, kun traktoria nostetaan kuiville Puhoksen Toropaisten omistamalla kivenraivausvaunulla.

 

Siinä tilanne kun "mörkö" oli vielä alassuin joenpohjalla. Ilkeän kuuloinen läiskähdys kävi ihan korvan juuressa, kun perässä puolihinattavana olleen tsekkivalmisteisen Agrostroj-niittokoneen teräpalkki mätkähti veteen. Isku olisi saattanut osua silloin vasta 14-vuotiaan kuskin takaraivoon, mutta ilmeisesti elonpäivien määrä ei silloin ollut vielä täynnä.

 

Joskus 1960-luvun alussa Paavo Raukko tuli Hanneksen markkinointitoveriksi Joensuussa järjestettyyn asiamieskokoukseen. Silloin oli hyvä tilaisuus antaa päätoimittajalle palautetta ja toivomuksia lehden sisällöstä. Kerrottu kokous pidettiin osuuskauppa PKO:n ravintolassa ja asiamieskuntaa kestittiin ”pitkän kaavan” menyyn sisältäneellä lounaalla. Oma ikä oli tuossa parikymppisen tilanteessa ja tarjoilun täysmittaisen hyödyntämisen esti paitsi silloin varsin puritaaniset asenteet, myös omalla Austin Minillä tehty kokousmatka.

     Asiamiestouhu tapahtui talosta taloon käynti -menetelmällä. Maksut tulivat sitten ajanoloon, usein vasta seuraavan vuoden puolella. Maksutapa oli käteinen, kun pankkisiirto oli silloin maksamisen muotona vielä jokseenkin tuntematon. Siten asiamies joutui toimimaan väliaikaisena rahoittajana Koneviestin suuntaan. Ja kun tilaaja-asiakkaat olivat useimmiten naapureita tai muuten hyvä tuttuja, ei oikein iljennyt hätyyttääkään maksamattomista tilausmaksuista.

 

                         

Kesäkuun alussa 1954 pidettiin Helsingissä messuhallin kentällä Itä-Saksan (DDR) teollisuusnäyttelyt. Innokkaana konemiehen alkuna minäkin matkustin sinne ihmettelemään. Traktoreita oli paikalla IFA- merkkisistä lähtien - kuten taaempana oleva kopillinen traktori. Etualalla on työkoneenkantaja-tyyppinen traktori mallinimeltään RS09/15. Erikoista siinä oli 18-hevosvoimainen 2-sylinterinen ilmajäähdytetty V-moottori, joka tavallisimmin oli Warchalowskin tai myöhemmin myös Schönebeckin valmistama. Tätä Suomessa harvoin nähtyä traktoria valmistettiin seitsemän tuotantovuoden aikana itäblogin peltotöihin kaikkiaan 114.522 kappaletta.
 

 

Syyskesällä 1955 Kankaalaan ostettiin ihan omaksi Allis-Chalmers D-270-traktori. Ei se kovin järeä ollut: tehoa 23 hevosvoimaa ja painoa vajaan tuhannen kilon verran. Yksisiipinen 16" aura kulki rivakasti ja kaikki muutkin  talon konetyöt tällä tehtiin vuoden 1958 loppuun asti. Tammikuussa 1959 siirryttiin Fordson Dexta-aikaan.

 

 

1970-luvun alkuvuosien kevättöitä Kankaalan mäkipellolla. Taustalla olevan "ykkös"- traktorin, David Brown 990AS-mallin peräkärryyn keräilee kiviä talon emäntä ja silloin vähän yli 10-vuotias oma tytär. Itse olen apukoneeksi kunnostamamme vanhan David Brownin kanssa äestyspuuhissa.

Lehteä oli helppo myydä, sillä koneistumisen aika oli vasta nousemassa kuumimmilleen ja alaa koskeva tiedonhalu maaseudulla oli suuri. Erityisen luettuja olivat Vakolan koetusselostusten tiivistelmät. Niitä julkaistiin Koneviestissä ilmeisesti alkuperäisiä painolaattoja hyväksi käyttäen, koskapa muistini mukaan sivut olivat numeroitu ja lehden sivun alareunaan painettuna niiden taitto oli koossa A5. Minäkin leikkasin niitä lehdestä talteen. Vuosien kuluessa sivuista kertyi hyvänlainen nippu, jonka sidoin vahvan nyörin avulla kirjaksi. Sitä tuli paljon luettua, kun omaa uutta traktoria pidettiin haaveissa useita vuosia.

 

Tsekkitraktori Zetor oli 1950-luvun alussa tarjolla kahtena mallina. Parhaimmillaan sitä Hankkijan toimesta myytiin vuodessa nelisen tuhatta kappaletta. Korkeilla takapyörillä oleva tunnettiin mallina 25K. Kuvassa on matalampi Zetor 25A. Sen etuna oli aikansa mittapuulla hyvä maantienopeus,32 kilometriä tunnissa. K-versiolla taittui tunnin ajassa kymmentä kilometriä vähemmän matkaa.

 

Alusta alkaen lehden toimitus seurasi myös maatalouskonealan ulkomaisia lehtiä ja muita julkaisuja. Pikku-uutisina tai laajempinakin katsauksina niitä käännettiin suomalaisviljelijöiden luettaviksi. Kuvilla oli jo silloin oma sijansa informaation tukena, vaikka niitä rajoitetun sivumäärän johdosta tekstiin verrattuna olikin nykyistä vähemmän.  
Mustavalkotekniikka ei muutenkaan ollut niin paljon kuvitusta suosiva kuin nykyiset monivärisinä toteutetut lehden taitot.
     Vielä joitakin muisteluita lehden sisällöstä: Lehdessä oli lukijoiden ideoita -palsta ja mieleen ovat jääneet sen muutamat aktiivit, yhtenä esimerkkinä A. Kuusisto Tarvasjoelta, joka joutui jopa toisten samalle palstalle kirjoittaneiden silmätikuksi ja kiusaamisen kohteeksi. Kirjoittajilta löytyi ideoita ja piirroksia monenlaisille, yleensä puusta valmistettaville traktorin työvälineille, kuten vaikkapa etukuormaajaksi tai erikoistarkoituksiin tehdyksi perävaunuksi. Hydrauliikka oli siihen aikaan vasta kehittymässä ja siksi monet ”suunnitelmat” perustuivat mekaanisiin vivustoihin.

     Ajassa uinuneen ”tilauksen” ansiosta lehti sai alusta alkaen hyvän vastaanoton ja pian uutta lukijakuntaa tuli alkuperäiskohteena olleen viljelijäväestön ulkopuolelta. Ehkä juuri siksi lehden nimen etuliite katsottiin tarpeettomaksi ja se sai pelkistyä nykyiseen muotoonsa Koneviesti. Toimituksessa huomattiin sekin, että painettu lehti ei sellaisenaan riittänyt antamaan kaikkea sitä tietoa, joka haluttiin lukijoille jakaa. Siksi 1960-luvun alussa kustannustoiminta laajeni hetkeksi myös opaskirjojen tuottamiseen. Muutaman vuoden jaksolla valmistui puolenkymmentä lehden toimitussisältöä myötäilevää kirjasta. Omassa kirjahyllyssäni noista julkaisuista muistoina ovat ainakin Salaojittajan opas ja Konemiehen käsikirja.

 Tämä kuva on otettu kesällä 2011. Moottori on Ruppovaaran Gerlanderien omaisuutta. Kuvaan se pääsi siksi, kun talossa oli perimätietona tarina, että oma isäni oli käynyt korjaamassa kesällä 1930 tuon moottorin käyntikuntoon. Tehdasuudessa koneessa oli ollut koontivirhe ja siksi siinä oli rukiinpuintia yritettäessä vain nimeksi tehoa.

 

Muistan erityisesti Koneviestin numeron joulun alla 1957. Siinä esiteltiin Fordin uusi traktorimalli, Dexta. Meillä oli siihen aikaan ajokkina vuoden 1955-mallia oleva ja uutena hankittu Allis-Chalmers D-270-mallin petrolikäyttöinen traktori. Dieselmoottorilla varustettu Dexta tuntui siinä tilanteessa suorastaan viehättävältä vaihtoehdolta.
     Vuoden 1959 alussa sellainen tuli sitten hankittua ja sinisiä traktoreita muutenkin on muutamaa Taavettia lukuun ottamatta omalla tilalla ajeltu. Ehkä nostalgia olikin suurin syy siihen, että reilut puolenkymmentä vuotta sitten sormet suorastaan syyhyivät remontti-intoa, kun sain tiedon miltei romutuskuntoisen Dextan olevan jopa omalla kylällä myynnissä.

     Aikaa myöten Koneviesti sai rinnalleen sisaren, Rakennusviestin. Yhteistilaus Koneviestin kanssa oli melko edullinen. Vielä 1960-luvulla maaseudulla rakennettiin paljon tuotantorakennuksia, nykyarviona myös melko pienille maatiloille. Ehkä siksikin Koneviestin taholta alan julkaisulle nähtiin olevan tarvetta. En tarkalleen muista Rakennusviesti-lehden loppuvaiheita. Oma paikkansa silläkin tiedontuojana oli, vaikka Koneviestin tapaista vankkaa asemaa oman alansa ammattilehtenä se ei mielestäni pystynyt saavuttamaan. 

 

Tässäkin on traktori 1950-luvun alusta. Pikku-Fergussa on jälkiasennettu Perkins-diesel. Tehdasasennetut dieselit olivat näissä traktoreissa brittien Coventryssä valmistamaa Standard-merkkiä. Samassa kaupungissahan valmistettiin myös nämä Ferguson TE20-malliset "harmikki"-lempimellään hyvin  tunnetut traktorit.

Se oli varmaan ajankohtana 1970-luvun alkua, kun ainakin Itä-Suomessa valiolaiset meijerit alkoivat tarjota Simonkatu 6 -osoitteen lehtiä tilattaviksi sillä periaatteella, että maksut perittiin maitotilistä. Siitä johtuen tuo pitäjillä ollut asiamiesverkosto Pohjois-Karjalasta hiljalleen purkautui pois. Silloin Koneviestillä oli jo niin vahva ja arvostettu asema, että lehti alkoi jo sen perusteella itse myydä itseään, eikä asiamiesten tarvinnut olla enää ”apostolintyötä” tekemässä.

 

Dexta-kantaan tuli vielä kerran palattua, kun keväällä 2011 otin kunnostettavaksi jo romutuskuntoon rapistuneen 1962-mallisen traktorin. Vajaa kuukausi ahkeraa puuhastelua palautti Dextan tekniikkansa puolesta uutta vastaavaan kuntoon. Tässä sillä huristelen heinänpöyhintätöissä. Kesällä 2011 oli kunnon heinäpoudat, kuten kuvakin todistaa. Viime keväänä  ajokki sai uuden omistajan. Lähes haikeutta tuntien siitä luovuin.