Kesä on ollut yleiskuvaltaan viileä ja sateinen. Onneksi heinänteon aikaan sattui olemaan noin kymmenen päivän aurinkoinen ja lämmin jakso. Tuultakin oli sen verran, että kuivan heinän teko onnistui hyvin. Puinteihin päästiin kokonainen kuukausi tavallista aloitusaikaa myöhemmin. Kankaalan mäkipellolle päästään normaalivuosina ohranpuintiin heinä-elokuun vaihteessa. Nyt pelto oli korjuukypsä vasta 28. päivänä elokuuta.
Vedenpaisumuksesta kertova vanhan testamentin tarina kertoo silloin sataneen yhtä jaksoa neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. Tämän syksyn sadejakso alkoi menneen viikon keskiviikkona ja yhteen menoon vedentuloa piisasi kymmenen päivää ja kymmenen yötä. Vettä ennätti kertyä sademittariin yhteensä reilut sata milliä. Kuluneen viikon aikana meno vain yltyi. Torstai-iltana kaadoin mittarista siihen muutamien päivien aikana kertyneet 46 milliä pois. Eilisiltaan, siis vuorokauden aikana, mittarissa oli jälleen 48 milliä uutta kertymää. Illan viimeisinä tunteina ylittyi viikon aikaan tulleena sateena sadan millimetrin raja. Naapuri joka pitää tilastoa muun muassa sademääristä, kertoo elokuun summaksi noin 120 milliä. Kun siihen lisätään syyskuun kahden ensimmäisen viikon sateet, aletaan hätyytellä jo 250 sadevesimillimetrin huimaa kokonaismäärää.
Puintien aloituspäivä oli aurinkoinen ja melko lämminkin. Sen jälkeen oli useita sadepäiviä, mutta syyskuun alussa päästiin jatkamaan ohranpuinteja. Sato oli jopa keskimääräistä parempi ja kuivatuskustannuksetkin jäivät kohtuullisiksi.
Kauranpuinnit saatiin käyntiin syyskuun toisen viikon alussa.
Tehokkaasti käytetty aika vei talon puintityöt reilusti ylin puolen välin. Viikon ehtiessä keskiviikkoon alkoi vedentulo. Nyt pellot ovat niin vettyneitä, että tarvitaan vähintään viikon mittainen pouta ennen kuin ne ovat kuivuneet koneita kantavaan kuntoon. Kuvissa näkyvää peltoa puidessa kaura oli jo täysin tuleentunutta eikä kosteuttakaan ollut kuin 16-18%.
Valmis vilja näyttäytyy eläkeläisviljelijänkin silmissä yhtenä työn tuloksena ja kesän eräänä täyttymyksenä. "Teräkästä kauraa", olisivat entisajan isännät tätä peltoa katsellessaan sanoneet
(kuvat ylä- ja alapuolella).
Harraste-Ford on kuvassa mukana - eikä ihan lavasteellisena.
Metsän satoa alkaa olla sitäkin tarjolla. Haaparouskuja löytyy nyt hyvin, mutta kantarelleja ja karvarouskuja on sattunut löytymään vähemmän. Sen verran kuitenkin, että maistelemaan on päästy.
Ensimmäinen puolukkaämpäri kuluneen syksyn saaliina. Marjat alkavat olla kypsiä . Tosin ensimmäiset säilötään hillosokerin avulla ja käytetään vaikkapa aamupuurojen höysteinä.
Kaksi kuvaa papparaisen toiminnasta "kiinteistöjalostajana". Entinen telelaitoksen laitesuoja oli jäänyt käytöstä pois ja oli ollut tyhjillään jo monia vuosia. Nyt se uuden omistajan työnä kunnostettiin harrastetilaksi. Tarvittiin isot ovet yhdelle seinälle ja melkoinen määrä edellisen omistajan jäljiltä olevaa elektroniikkaromua purettiin seiniltä pois ja kuljetettiin keräilyyn. Huonetila on nykyiseen käyttöön ihan riittävä, noin 28 neliömetriä. Sähköistys oli valmiiksi hyvällä tolalla. Huonekorkeutta on 3,2 metriä, joten vaikka autonosturi täällä mahtuisi toimimaan. Tuskin sellaista ainakaan lähiaikoina hankitaan.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Eräs kesän harvoista motoristireissuista pitää ihan harrastelajin kunniaksi dokumentoida matkan varrelta otettujen valokuvien avulla. Kuva on Ruskealasta "Kolmen kosken" levähdyspaikalta. Siitä on vuosien varrella kehittynyt melkoinen nähtävyys- ja taukopaikka. Etenkin venäläiset lomailijat näyttävät paikan löytäneen. Koskien yli ja kallioitten päälle on rakennettu lukuisia kävelysiltoja. Näin nähtävyyksiä pääsee katselemaan myös yläsektorista.
Kolmen kosken levähdyspaikan matkamuistomyymälä on koristeltu taidokkaasti paikoilleen sommitelluilla puunjuurakoilla.
Lähimetsien satoa on tarjolla monella tavalla tehtyinä säilykkeinä. Marjojen lisäksi myynnissä on sieniä, kalaa ja eri tavoin säilöttyjä vihanneksiakin.
Motoristiporukkamme tauolla Pitkärannan risteyksessä. Taustana on Murheen Ristin kivitaulu, jossa ovat suomen- ja venäjänkieliset tekstit.
Murheen Risti hieman kauempaa kuvattuna. Arkinen hyörinä vallitsi risteyksen levähdyspaikalla. Parhaillaan punnittiin ja siirrettiin paikallisten asukkaitten poimimia mustikoita isoon kuorma-autoon. Sitten ne kuljetetaan edelleen jonnekin kauempana sijaitseviin jalostuslaitoksiin.
Ajelimme ensimmäisenä päivänä Läskelään ja Pitkärantaan. Tienvarsiravintola Läskelässä tarjosi hyvää kahvia ja blinejä, jotka meillä paremmin tunnetaan ohukaisina. Mustikkahillolla ryyditettyinä ne olivat todella maistuvia. Pitkärannassa tutustuimme juuri avattuun ravintolaan. Lounas oli maukas ja kolme ruokalajia sisältäneenä vieläpä hinnaltaan hyvin edullinen.
Matkalla yövyimme Sortavalassa. Kuva on toisen matkapäivän aamulta hotellin vartioidulla pysäköintipaikalla ja kuten näkyy, matka jatkuu kunhan kypärät ja muut tamineet on saatu puetuiksi.
Sotilasmuistomerkkejä Venäjän Karjalaan on noussut tienvarsille yhä lisää. Tämä on matkan varrella Sortavalasta Lahdenpohjaan mennessä. Muistomerkin laatassa kerrotaan sen olevan pystytetty Laatokan rannoilla ja siitä aina Leningradin porteille vuosina 1941-1944 taistelleiden neuvostosotilaiden kunniaksi.
Lahdenpohja ja Ruskealan kirkon rauniot. Motoristit tekevät havaintoja 1970-luvulla palaneesta temppelistä.
Lahdenpohjan sataman tuntumassa sijaitseva Annika-hotelli ja -ravintola on nyt osa lähellä sijaitsevaa Karlen-hotellia. Paikka oli meille tuttu entisiltä käyntikerroilta. Meitä palvellut tarjoilijarouva osoittautui hyvämuistiseksi ja tunnisti meidät kolmen vuoden takaisen käyntimme perusteella.
Viimeinen kuva otettiin Annikan pihalla. Kotimatka on edessä. Ensin taivalta Sortavalaan on 42 kilometriä ja sieltä vielä vähän yli 100 kilometriä kotinurkille.
Kesään on siis mahtunut työkiireitä, hyvää mieltä ja pettymyksiä säähän, harrasteissa viihtymistä, onnistumisia ja epäonneakin - lyhyesti sanottuna normaalia ikäihmisen elämää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti