lauantai 10. marraskuuta 2012

Tuomas Holopaisen ja Nightwishin luovuuden lähteet


Tuomas Holopaisen lapsuudenmaisemat olivat kaksivuotiaasta lähtien Kiteenlahden pienessä maalaiskylässä. Jäkäläpeitekalliot ja Kiteenjoen kallioiset rannat Kalterilla olivat lähellä pojan kotitaloa, entistä Alapihaa. Taiteellista lahjakkuutta oli periytynyt ukki ja rovasti Martti Nortian suvusta, samoin kuin isän puolelta ukki Olavi Holopaiselta ja tämän isältä, opettaja Antti Holopaiselta. Musikaalisuus oli niin Tuomaksen äidin kuin isänkin puolella eräs hyvin vahva lahjakkuuden laji.
Tuomas-pojan kodin lähiympäristössä olivat komeat saniaislehdot, marjastus- ja sienestysmetsät sekä upeat vaaramaisemat. Taru pahasta Pajarista oli sekin miltei ikkunan alla Kalterilla, sillä kertomuksen mukaan Pajarin Oiti-tytär yritti paeta Venäjälle Kiteenjokea myöten.
Kiteenlahden kyläkoulu oli pitkälti toistakymmentä vuotta Tuomas Holopaisen Kirsti-äidin työpaikka, kun tämä oli siellä opettajana. Metallien salat hallitseva isä, DI Pentti Holopainen, varmisti pojan ja äidin turvallisen koulutien rakentamallaan uudella sillalla. Se lyhensi matkaa, sillä polkua myöten kävellen koululle oli vain pari kilometriä. Autotien kautta samaaan päämäärään pääsemiseksi piti ajella rapiat viisikilometrinen taival. Kuvassa on tuo Kalterilla Kiteenjoen ylittävä silta.

Lasten ja vanhempien yhteinen joulukuvaelma esitettiin ainakin kerran koulun joulujuhlassa Kiteenlahden seurantalolla. Tuomas on pikkupoika juuri seimen vieressä vasemmalla. Muita esiintyjiä on pojan luokkatovereista, muitten luokkien oppilaista ja lasten äideistä. Mariana on Anna Rouvinen Piiroomäestä.
Manta-myrsky syksyllä 1985 ei säästänyt Tuomaksen kouluakaan. Se riipoi osan peltikatosta, mutta koulunpitoa moinen ei haitannut. Lapset ovat välitunnilla liukasta pihaa kokeilemassa.  Tuomas Holopainen on kaikkein pienin poika miltei koulun nurkan kohdalla.  

Siinä se lepää, nyt jo suljettu kyläkoulu. Keväällä 2006 jaettiin viimeiset todistukset opinahjosta, joka ehti siihen mennessä toimia 101 vuotta. Täällä Tuomas Holopainen sai eväitä ja siivenalut maailmanvalloitukseen, vaikka sitä ei tiennyt silloin vielä poika itse, sen enempää kuin ympäristö, kaukomaista puhumattakaan! Tuomas Holopainen kertoo Kiteenlahti-kyläkirjassa siitä, mitenkä paljon hänen luovuudelleen merkitsivät ne puolentoistakymmentä vuotta, jotka hän Holopaisten perheen nuorimpana vesana Kiteenlahdessa asui. Kalterinjoki, Muholankoski, Tyyne-mummo, naapurit ja koulutoverit: siinä oli osa niistä puitteista, joiden ympäröimänä lahjakkaan pojan luovuus alkoi kehittyä. Siksi miltei tuntuu, kuin koko kyläjistöllä olisi ollut pieni osuutensa siihen, ainakin hyväksyvänä sivustaseuraajana!

Kiteenlahti saa oman historiansa kansiin laitettuna kirjana. Lauantai-iltana 24.11. klo 19.00 Kiteenlahdessa seurojentalolla on kylän pikkujoulukahvitus. Ohjelmaakin on, mm. Kiteen mieskuoron esityksinä. Kyläkirjan voi niin halutessaan ostaa samalla reissulla. Toivottavaa kuitenkin on, että mukana olisi suunnilleen tasaraha. Kuten aikaisemmissa blogeissa on kerrottukin, hinta on 35 euroa ja kolme kirjaa saa satasella! Jatkossa myyntipaikkoja ovat Kyläpuoti ja Kiteen Kirja-Info. Kirjan voi saada myös tekijältä osoitteesta Kiteenlahdentie 34. Silloin noudosta on hyvä sopia soittamalla numeroon 0500-428211.

2 kommenttia:

  1. Pekka

    tuhti teos! uskomaton suoritus vuodessa!
    Nyt leppäile.
    Kiitos kirjastasi - siitä ei sivuja puutu ja mielettömän hyviä kuvia oot napsinu.

    Sallinet jos täältä blogistasi lainailen muutaman kuvan kunhan pääsen koulumuisteloissa Puhoksesta pois joskus talven aikana.
    Eli täällä: http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/category/P%C3%A4%C3%A4st%C3%B6j%C3%A4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, teit sen varmaan opettajan kriteerein? Kuvia voit lainailla vapaasti ja muistelukaan ei ole pannassa!
      Pikkujouluja,
      Kankaalan Pekka

      Poista