sunnuntai 5. elokuuta 2012

Vanhempaa ja uudempaa katseltavaa tekniikan parissa - ja muutenkin

Kuluneen kesän moniin tapahtumiin on mahtunut erilaiseen tekniikkaan ja koneisiin liittyneitä teemoja ja käyntikohteita. Tähän blogiin olen koonnut hajanaisen kokoelman otoksiani. Järjestyskin on sattumanvarainen, mutta kuvatekstein koetan luoda jonkinlaista selvyyttä kohteisiin ja paikkoihin, joissa kuvia on otettu. Yllä on Allgaier AP17-traktori kuvattuna Kuhmon rompe-ja perinnekonepäivillä heinäkuun loppupuolella  2012.


Kuhmossa oli tämä 1930-luvun museoitu  Harrikkakin, jolla annettiin peräreen kanssa talvellakin kyytiä Lapin savotoiden ukkoherralle.

Vaaleanvihreä upea ajopeli on Sunbeam-motskari 1950-luvun alusta. 500-kuutioinen moottori oli aikansa suurimmasta päästä. Kuva otettiiin Veteraanirallissa, Veteraanimoottoripyöräklubin kokoontumisessa Lappeenrannan Rauhassa perjantaina 3.8.2012.

Suomalaisharrastajien veteraaniajokkeihin kuuluu paljon neuvosto- ja muita itävalmisteisia moottoripyöriä. Tässä on sivuvaunullinen Ural, joita meilläkin sotien jälkeen oli paljon jokapäiväisessä liikenteessä.

Edellisen ajopelin sisarmalli, mutta tarkemmin tutkimatta saattaa olla myös Dnjepr tai K750-malli, jotka samoin kuin Uralkin, pohjautuivat sotienedellisiin BMW-boksereihin.

Veteraanirallin vanhimpia vierailijoita oli tämä 1920-luvun Harrikka, jonka sinne ajamalla toi savonlinnalainen Juhani Ruponen.

Veteraaneja ne nämä mopotkin ovat. Kolme herrasmiestä vieraili viikonlopun tapahtumassa perävaunullisilla ajokeillaan.
Tämä otos on Kesälahdelta, jossa juuri päättyi 20. Ponutaival. 3-5. 2012 päivinä koolla oli taas yli 600 motoristia. Kuvassa on kolme trikea, kolmipyörämoottoripyörää. Tavallisin tekniikka on kuplavolkkarista,  mutta myös Honda Gold Wing- ja Harley-Davidson- koneita niissä käytetään.
Tämän ajan huippua edustaa  Bemarin GTL1600-matkapyörä. Mallinimi kertoo moottorin kuutiotilavuuden ja kuusi sylinteriä takaavat sen, ettei tällä ajokilla ensimmäisenä jalkoihin jää!
Ponutaival-kiertoajelu 2012 suuntautui tällä kertaa Tohmajärven Saariossa sijaitsevaan voimalaitosmuseoon. Ylläoleva kuva on generaattorihallista ja kohde on automaattisesti toiminut kierrosnopeuden säädin.
Vanhassa laitoksessa oli kolme turbiinia generaattoreineen. Tässä kuvassa on niistä yksi.

Saarion voimalaitoksen mittaripaneeli kertoi ennen digiaikaa monenlaista valvontaa tukevaa tietoa. Viimeinen toimintavuosi oli 1984 ja sitten otettiin käyttöön nykyinen automattiohjauksella toimiva laitos, jonka teho on paremman turbiinin ja kehittyneemmän tekniikan ansiosta moninkertainen aikaisempaan, vuonna 1907 valmistuneeseen koneistoon verrattuna.
Voimalaitosmuseokäynnin päätteeksi kokoonnuttiin kahveille Vilhemiinaan Kiteellä. Kolmisenkymmantä mukanolijaa olivat tyytyväisiä kiertoajelun antiin.
Omana ajopelinä on monesti tänä kesänä ollut viime talven kuukausina peruskunnostettu Honda GL650 Silver Wing Interstate-pyörä (Huh-huh, kunka pitkä mallinimi!). Kaikkiaan uusia kilometrejä kesän aikana on mittariin ilmestynyt pian nelisentuhatta.

Pehmeämpää ihmisyyden piirrettä edustaa tämä otos lauantailta 4.8.2012: Oman emännän koulu- ja kasvinkumppanit kokoontuivat jälleen muistelemaan lapsuuden kultaisia vuosia ja kertomaan viimeisimmät kuulumiset. "Kankaanperän tyttöjen" perinne on jatkunut jo kymmenkunta vuotta.

Loppusilmäyksenä palaamme vielä Kuhmon perinnekonepäiviin 21-23.7.2012. Traktoriparaatissa nähtiin monien muiden lisäksi myös tämä upeasti entisöity Nuffield 10/60-malli.

Itänaapurin pienokainen on tämä 2-sylinterisellä bensakoneella varustettu Belaruksen linkkuohjattu traktori. Jos näitä olisi yhä myynnissä, monen kesämökin isännän sormet varmasti syyhyäisivät moisen hienouden omistajaksi pääsemistä.

Aika karu on tämä alkuperäisenä säilynyt ja pitkän päivätyön aikananaan tehnyt Hanomag R28-dieseltraktori. Takapyörien rengaskoko 9x42 ei ollut paras mahdollinen varustus varsinkaan pehmeille mutasuopelloille. Kiteellä vastaava Hanomag-malli oli aikanaan Misolassa Aarne ja Viljo Hurskaisella.
Järvenpäästä tai Hyvinkäältä oli tullut omavalmistetraktorinsa kanssa nuori mies, joka kokosi traktorin pääasiassa Lada 1200-henkilöauton tekniikan pohjalle. Venäläisin kirjaimin kirjoitettu nimi Malenkaja Kolhosnitsa voisi kääntyä suomeksi muotoon "Pieni Kolhoosityttö". Paljon on ollut osissa sovittelemista, kun mm. perä voimansiirtoineen on Ladan taka-akselistosta kavennettu!

3 kommenttia:

  1. Pekka

    tiältä Puhoksesta ollaan jo pikkuhiljaa Kitteenlahteen päin tulossa, jos ei ihan noilla vehkeillä niin vivalla kuitenkin, vuos alakaa olla pian 1977:
    http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/28049/puhokseen-koulunpitoon

    VastaaPoista
  2. Voi Pekka, sait hyvalle mielelle kun kahtelin siun blogin. Sauna Vili Sudburysta. (Perttulan Ville)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain lukijoille! ja Perttulan Viljolle extrana siitä, kun pistäysit Suomenreissullasi kahveilla ja juttusilla myös Pajapellon nurkassa!
      Hyvää syksyä!
      - pekka.

      Poista