sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Talonpoikainen vuodenkierto





Muurahaisten munitus oli suosittua sivuansiopuuhaa varsinkin 1950- ja 1960-luvuilla. Tässä isä ja poika kokoavat pesän sisältöä seulottavaksi, jolloin munat saa eroteltua muusta pesän materiaalista.

Talonpoikainen vuodenkierto


Perinteinen talonpito vähine koneineen oli lähes ympäri vuoden työntäyteistä puuhaa. Näin elettiin maaseudulla ainakin sotiin asti ja monessa talossa vielä pitkälle 1950-lukua. Käsipelissä tehdyt heinätyöt, viljan korjuu sirpillä leikaten ja riihessä puiden kuuluivat tavalliseen vuodenkiertoon. Toki joskus päästiin irti sen verran, että juhannuksen seutuun oltiin perheen voimin saunavastojen taitossa ja silloin mukaan otettiin katajainen voirasia, piimäleili, ruisleipää ja joskus kuivattua kalaakin. Syksyiset marjastusmatkat antoivat nekin tervetullutta vaihtelua muuten raskaaseen puurtamiseen.

Koneet tulivat suuremmin avuksi vasta 1950- ja 1960-luvuilla. Nykyään ei enää heiniä nostella hangoilla seipäille, eikä viljankorjuussakaan ole sirppiä ja lyhteitä näkynyt puoleen vuosisataan. Tähän tarinaan on koottu kuva-aineistoa erään maalaiskylän, Kiteellä sijaitsevan Kiteenlahden elämästä menneeltä vuosisadalta. Kuvat ovat peräisin kylän asujaimiston vanhoista albumeista, jotka on luovutettu kirjoittajan käyttöön tekeillä olevaa kylähistoriakirjaa varten. Ehkä ne palauttavat hyvällä tavalla mieleen ajan, joka oli toisaalta työntäyteistä, mutta myös niin elämänmakuista, että sitä miltei kaiholla muistelee.
Kiteenlahden suopelloilla on kasvatettu nurmien lisäksi viljaa ainakin jokiperkauksen jälkeen 1930-luvulta lähtien. Tässä kuvassa kauraa korjataan elonleikkuukoneella lyhteille ja seipäälle nostoa varten. Ajankohta on syksy 1956.
Kalliolan Huhtilaisten ja Peräpihan Matikaisten hevosia yhteisessä potretissa isäntineen kesällä 1936.
Taukoa pidetään työn lomassa. Hiidenjoen uomalla perkaustyössä vuonna 1935 työmaalla oli siirrettävä oma kahvilansa ja yhtenä kaivajana mukana ollut harmonikkamies näkyy ottaneen lepohetkellä soittopelinsä esiin.

Aadam Valonen sirkkelisahurina 1940- ja 1950- lukujen taitteessa. Käyttövoimana on autonmoottori ja apuna sahaamassa oikealla ovat Aallon veljekset Pertti ja Iiro Kiteenkylästä.
Kankaalan veljeksiä ja naapurin miehiä kuvassa Kankaalan höyrysahalla 1930-luvun alussa.
Kalliolan Huhtilaisen uuden talon rakennustyömaalla 1959.Alkaen toisesta oikealla: rekennusmiehinä Heimo Vasarainen, Sulo Imberg, Matti Malinen, Heikki Malinen ja Antti Holopainen.


Kylä nuoria miehiä Soutelemassaa Kiteenjoella Kiteenlahdessa 1920-luvulla. Perää pitää Kalle Huhtilainen ja soutamasssa on Alapihan Antti Timonen. Oikella istuu ehkä Augus Vuorjoki.


Losolan Havukaisten pellolla leikataan talkooovoimin ruista. Kuva on kesältä 1930.

Havukkalanmäen miehiä kuivikesammaleen ajossa. Kuva on vuosilta kohta sotien jälkeen.

Tässäkin kuvassa on väkeä Heinsyrjän ja Losolan suunnilta. Yhteisellä marjastusmatkan piknik-aterialla ollaan ja ajankohta on 1920-luvun loppuvuosilta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti