Keski-Karjalan kohtalonhetket

Näilläkin kansallismaiseman seuduilla mietitään uutta kuntarakennetta. Kivi on niin kova materiaali, että hallinnolliset päätökset eivät siihen kovinkaan syvälle pure. Kuva tallentui Kolin harjalla pari vuotta sitten.

Ihmisten rakentamassa elinympäristössä on aina ollut kunta-tai muusta rakennejaosta riippumatta erilaisia toimintakokonaisuuksia, mutta seutukunta-ajattelu sai tuulta purjeisiin vasta 1960-luvun lopussa. Hallintoon tuli elementtejä, jotka tukivat talousalueisin pohjautuvaa väliporrasta läänien ja peruskuntien lisäksi. Erityistä merkitystä asia sai seutukaavaliittojen perustamisen myötä. Kuntien kaavoitus oli silloin vielä monesti lapsenkengissä. Kun taajamat alkoivat kehittyä, tuli tarve päästä pois poikkeusluvilla tapahtuvasta rakentamisesta ja päästä paremmin hallittuun kokonaistarkasteluun kaavoituksen avulla. Seutukaavoitus kiirehti osaltaan myös kunnanosakaavojen laatimista.

Pohjois-Karjalan eteläiselle alueelle syntynyt talousalue sai alkuun nimekseen Kiteen seutukunta. Se nosti karvat pystyyn ainakin Tohmajärven suunnalla. Ei Kiteellä silti nähty huonoksi ratkaisuksi parempana tarjottua muotoa Keski-Karjalan seutukunta. Eräänä yhteistyön saavutuksena, tosin lainsäädännön taustavaikutuksella, voidaankin pitää sitä, että alue on tuolla nimellään saanut vankan aseman ja ja hyvän tunnettuuden.

Keski-Karjalassa oli vielä pitkälle 1970-lukua omat kuntakohtaiset osuuskauppansa, pankkinsa, metsänhoitoyhdistyksensä ja paikallisvakuutuslaitoksensa. Ajan merkit toimintojen järkeistämiselle olivat olemassa, mutta monien syiden summana vaikuttava muutosvastarinta jähmetti vuosiksi järkevien päätösten aikaansaamisen.

Uusi kansanterveyslaki vuodelta 1971 antoi vauhtia rakennekehitykselle ja pani Keski-Karjalassakin kunnat hakemaan uutta mallia yhteistyölle. Silloisten viiden kunnan terveyskeskusmalli kaatui Tohmajärven vastustukseen. Väännön tuloksena Tohmajärvi-Värtsilä sai omansa. Vuodet ovat tuoneet jälkikäteistietoa noista ajoista. Nyt ymmärretään paremmin se, miksi valtiovallan alkuaan tiukka linja yhteisestä kansanterveystyön kuntainliitosta koki muutoksen perustamisneuvottelujen ollessa jo käynnissä.

Kiteeltä kansanedustajaksi valittu Reino Karpola sai kerrotun mukaan naaapurikunnasta uhkavaatimuksen: Mikäli Tohmajärvi-Värtsilä ei saa omaa terveyskeskustaan, seuraavissa vaaleissa sieltä päin ei keskustalaisia ääniä heru! Alueemme kansanedustajalla oli vankka asema omassa eduskuntaryhmässään, olihan hän sittemmin sen puheenjohtaja ja hetken myös sosiaaliministerinäkin. Siksi puheella oli painoa ja omatun vaikutusvallan hedelmänä syntyi ratkaisu kahden terveyskeskuksen mallista maantieteellisesti suhteellisen pienelle alueelle.

Tarkoitus ei ole syyllistää sen enempää kansanedustajia kuin puolueaktiivejakaan. Ratkaisut syntyvät yleensäkin monien kompromissien summana. Vallassa olollakin on hintansa, vaikka maksajiksi joutuvat monesti ne, joiden etu ei suurimpana ole mielessä kun päätöksiä nuijitaan. Keski-Karjala olisi ollut ainakin yhden askeleen pitemmällä yhteistyössä, mikäli valintana olisi ollut koko seutukuntaa kattava terveyskeskusmalli. Mutta näinkin räpisteltiin pyöreät kolme vuosikymmtä. Ikävä kyllä, viimeiset kolme vuotta Helli-liikelaitoksen nimen alla Keski-Karjalassa eivät kyllä ole täkäläisen sosiaalitoimen kunniakkainta historiaa.

Kivet ovat levällään, jälleen kerran, Keski-Karjalassa. Nyt tarvitaan taitavia rakentajia asettelemaan ne paikalleen. Samalla syntyy tasaista väylää seutukunnan yhteistä ja toivottavasti parempaa tulevaisuutta kohti. Otos on Puolan Gdanskista huhtikuussa 2010.

Talousalueen toimijat kaupan ja elinkeinoelämän piirissä ovat käyneet läpi oman kujanjuoksunsa. Osuuskaupparintamalla syntyi rakentavassa hengessä neuvoteltu yhteistyö kolmen toimijan, Kiteen osuuskaupan, Rääkkylän osuuskaupan ja tohmajärveläisen Yhteishyvän kanssa. Tosin Keski-Karjalan osuuskauppa fuusioitui PKO:hon 1990-luvun alussa. Loppukuviotkin sujuivat niin, ettei riitoja käyty eikä kukaan tuntenut etujaan poljetun. Siitä olisi ollut opiksi otettavaa esimerkiksi metsänhoitoyhdistysten aluerakennetta 1980-luvulla justeeratessa. Tosin tätä nykyä seutukuntapohja siellä on historiaa, kun toimiala on järjestetty nykyään koko maakuntaa kattavan organisaation alle.

Menneet ovat menneitä. Nyt on turhaa haikailla epäonnistumisia, kun lähivakuutusryhmäkin sulautuu osaksi Tapiola-kokonaisuutta. Sitä kehitystä alaa tuntevat osasivat kyllä ennakoida. Vakuutusalalla voidaan nähdä voimavaraksi se, että vastuut lepäävät jatkossa leveämmillä harteilla. Julkisuuteen kerrotun mukaan sentään jää vielä parikymmentä aluekonttoria, joten paikallistuntemustakin saattaa löytyä ainakin ruotsalaisomisteista IF-yhtiötä enemmän.

Kuntakentässä on ollut nähtävissä kuolinkamppailuihin liittyvien kouristusten oireita. Sellaisia ovat olleet sosiaali-ja terveystoimen irtiototot Rääkkylässä ja Kesälahden uhittelu liittymisestä viereisen maakunnan, Itä-Savon alueeseen. Monikymmenvuotisella hyötymisellä elosta Kiteen kupeessa ei tässä tilanteessa nähty olevan juurikaan arvoa. Se on valitettavaa, kun itse 1960-luvun lopusta asti mukana olleena muistan sen hyvän hengen, jolla esimerkiksi lääkärien vastaanottotiloista tai terveyskeskuksen vuodepaikkojen sijoittelusta kuntayhtymän toiminta-alueelle sovittiin.Viimeisimmät tiedot tosin kertovat tuon asenteen Kesälahdella jo muuttuneen yhteistyön suuntaan.

Julkisuuteen tullut esitys uudesta kuntajaosta Pohjois-Karjalaan ei ollut yllätys. Oikeastaan se oli valtiovallan tunnustus siitä työstä, mitä hallintomiehet ja talouselämä ovat koko sotien jälkeisen ajan nyt jo entisen läänin eteläisellä alueella tehneet. Objektiivisesti katsoen Keski-Karjala on saanut vielä yhden mahdollisuuden. Uskon että niin näkevät ainakin ne, jotka aidosti kantavat vastuuta omaleimaisen Keski-Karjalan seutukunnan tulevaisuuden puolesta. Nyt on aika haudata kaappien vanhat luurangot ja sotakirveet. Virkarakenteitten purkautumisen pohdinta ja turha isäntämielikin kuuluvat niihin seikkoihin, jotka on viisainta jättää neuvottelijoiden eväsrepusta kotiin.

Nyt pitää tähdätä eteenpäin. Siksi Keski-Karjalassa on syytä asettua pikaisesti yhteen ruotuun, olkoon uuden kunnan nimenä vaikka perinteiltään kunniakas Värtsilä!


Piikkeensalmen silta on Keski-Karjalan helmiin kuuluvan Pyhäjärven salmessa, tarkemmin mantereen ja Sarvisalon saaren välissä. Mikä lienee sijaintikunnan nimi puolenkymmenen vuoden kuluttua?