lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kevät wanhan tekniikan kertauskurssilla

Siinä se uusi hankinta nököttää alakuloisen näköisenä. Kone ei suostu pyörähtämään voimallakaan, joten jotakin vakavampaa vikaa saattaa sisuskaluissa olla. Siitä huolimatta tässä vaiheessa vielä eläteltiin toivoa, että joskus pienikin vika saattaa moisen oireen aiheuttaa. Mutta katsotaan, sanoi lääkärikin!

Kevään tulon yksi ennusmerkki monelle on uuden innostuksen aalto, kun valo ympärillä lisääntyy ja luonto valmistautuu kesään. Sama juttu on toistunut itsellekin lukuisia kertoja vielä nytkin, kun pitäisi jo osata asettua "viisaan lepoon". Kahdeksannen vuosikymmenen ukon olisi viisainta siirtyä katsomon puolelle. Vaan kun ei mene hyvätkään neuvot perille!

Nyt tauti iski, kun lähti puheeksi naapurissa oleva, ehkä myyntiinkin joutava "pikkuvikainen" vuoden 1962 mallia oleva Fordson Dexta. Lukkarinrakkaus malliin juontuu jo vuodesta 1959, jolloin ensimmäinen vastaava peli tuli hankittua talon peltotöitä helpottamaan. Kaikkiaan Dextan eri versioita oli sitten käytössä kolme yksilöä. Myöhemmin konekanta muuttui isompiin traktoreihin, mutta nostalgiset muistot elivät vielä keväällä 2011. Muu ei auttanut kuin se, että kaupat tehtiin!


Painepesun jälkeen ajopeli hinattiin korjaustilaan ja parin tunnin ahkeran purkamisen jälkeen ollaan jo niin pitkällä, että kohta päästään katsomaan mitä moottorin sisuskaluille kuuluu. 

Vielä hetki, aamiaistauon jälkeen päästään availemaan öljypohjaa ja sitten tiedetään jo enemmän.

Pahalta, ylen pahalta näyttää niin kampiakseli kuin laakeritkin. Katsos kummaa: öljypumpun imuputki puoliksi poikki, murtumakohdassa millin rako! Kolmossylinterin kammenliuskat ovat jopa hitsautuneet kaulalle, mutta vain pronssiseoksen osalta. Ja kaikki laakerikaulat ovat ilmiselvästi koneistamisen tarpeessa. Uudet alikoon liuskat täytyy vähintäänkin laittaa hankintalistalle. 

No, mitäs täältä kannen alta putkahtaa näkyviin? Tuhannen palasiksi menneet männänrenkaat, osin poistuneet työpaikaltaan pakoputken kautta. Männät pahasti rikkoutuneina ja sylinterit syvillä naarmuilla: Ohhoh ja huhhuh!

Mutta osakauppiaita on onneksi useampikin ja tavaraa varastosta lähtee tarvittaessa huomisaamun toimituksiin, niin että mikäpä tässä! Eipä taida muu auttaa kuin kimpsut kyytiin ja Tolosenmäkeen koneistamolle Juha ja Esa Pykäläistä jututtamaan!

Taitaa olla jo kolmas päivä koneistamolla. Pykäläisen Juhalla on paljon muutakin työtä, mutta välillä Dextan konekin saa osan huomiosta. Tässä ollaan jo niin pitkällä, että entiset sylinteriputket on vedetty pois ja uusia prässätään paikoilleen. Sitten vielä tarvitaan viimeistelyhionta hoonauskoneella. 

Seniorikoneistaja, Juhan isä Esa Pykäläinen, ennätti avuksi ja otti kampiakselin hionnan hommakseen. Hyvä siitä saatiinkin, varsinkin kun muistaa miltä osa vielä edellispäivänä näytti!

No niin, ehkäpä tästä vielä nätisti kilkattava "tiisseli" tulee. Ainakin männät kiiltelevät uutuuttaan. Alin voitelurengas jätettiin hyllylle, kun kokemus on osoittanut sen paikallaan olon olevan vain haitaksi: Sylinterinseinämät eivät saa riittävää voitelua, kun kaksi pyyhkijärengasta päälletysten pyyhkii liian tehokkaasti voiteluaineen pois. Nyt tehtävää hoitaa siis yksi männäntapin yläpuolella oleva voitelurengas.


Mäntiä asennetaan paikalleen erikoistyökalun avulla.

Tässä moottorin kokoaminen on taas askeleen pitemmällä, kun kampiakseli on paikallaan ja kiertokangetkin laakereineenkin kiristetty ohjekirjan mukaisiin momentteihin.




 
Perkins P-sarjan moottoreissa on vankka jakopään pyörästö. Iso välipyörä tuli tarpeelliseksi, kun joskus 1950-luvun alkuvuosina alkuaan ketjukäyttöinen ratkaisu korvattiin hammaspyörillä.
 

 
Dexta oli jo pyörillään, mutta sylinterikansi oli vielä koneistamolla. Tässä kuvassa kansi on jo kunnostettu. Venttiili-istukat koneistettiin ja kannesta höylättiin pois 0,4 mm. Se oli tarpeen, kun venttiilit painuivat työstön takia alkuperäistä syvemmälle. Nyt puristussuhde on sama kuin uudessa koneessa.

 
Kansi on koottu valmiiksi ja odottaa paikalleen asennusta.

 
Uusi kansitiiviste ja jenkkiläinen erikoisliima varmistamaan ehdoton tiiviys. Liima-lakassa on täyteaineena erittäin hienojakoista kuparitahnaa ja sen kuumankestoisuus on erittäin hyvä. 
 
Tämä tapahtui jo ennen kannen kunnostamista: Moottorin kokoaminen edistyy, nyt taas kotiverstaassa: Öljypohja ja jakopää on koottu paikalleen, uusi öljypumppu laitettiin huolehtimaan riittävästä voitelusta ja myös koko suuren remontin osasyynä ollut murtunut öljypumpun imuputki palaa taas tehtäväänsä kuntoon hitsattuna.
 
 
Nyt projekti on jälleen pyörillään. Moottoripyöränostin sai uuden työtehtävän olla apuna, kun traktorin etupäätä liitettiin kytkinkoppaan ja vaihteistoon. Kätevä kuin mikä, ainakin tämän painoluokan traktorille. Sylinterikansi on tässä vaiheessa vielä koneistamolla odottelemassa venttiilitöitä ja oikaisuhiontoja. 

 
Kohta päästään kokeilemaan ensisavuja! Kansi on paikallaan, venttiilivälykset säädetty ja kannenpultit ovat oikeassa tiukkudessa. Lämpimäksikäytön jälkeen ne tosin vielä kiristetään uudelleen.

Kaikki sähköjohdot piti laittaa uusiksi ja laturikin vaihtui nykyjan malliin, vaihtovirtatyyppiseen. Sulakkeita tuli nyt virtapiirejä suojaamaan ja päävirtakytkin parantamaan paloturvallisuutta. Hyvin onnistunut ensikäynnistys on takana ja lievää työniloa on jo aistittavissa, arvioi remonttitiimellystä läheltä seurannut huonekunnan jäsen.



 
Loppukokoonpanon vaiheita. Kaikki apulaitteet ovat paikoillaan ja ensimmäinen käynnistyskin on jo tehty.




Sähköjohdotus on uusittu, uutta maalia on pinnassa. Ja kuten jo kerrottiin, laturi vaihdettiin vaihtovirtamalliin ja järjestelmää suojaa nyt useita sulakkeita. Alkuunhan Dextoissa niitä ei ollut ollenkaan.
 
Nyt on jo uutta maalia pinnassa. Moottorin sisuskalut on uusittu, paljon muuta fiksailua ja kunnostustakin tehty, mutta kuukausi parasta kevättä tässä tämänvuotisessa innostuksen puuskassa jälleen mennä hurahti!

  



Tässä ollaan jo mökinpellolla perunankylvössä. Ohikulkija ei arvaa millaisen puurtamisen tulos vetotehtävässä oleva veteraani on. Ihan tuli kuskille nuoruus mieleen, ajat yli viiden vuosikymmenen takaa, kun talon työt, vieläpä kyntöjä ja muokkauksia muutamalle naapurillekin, tuli tehtyä samanlaisella Dextalla!

Kun loppu on hyvin, kaikki muukin on hyvin! Hintalappua joka puuhalle tuli, ei kehtaa kenellekään sanoa. Muutenkin on viisainta pitää matalaa profiilia: Nyt, jos vastaan tulevat tutut kyselevät missä olen kevään piileskellyt, kun ei ole edes kirkolla näkynyt, sanon heille - sitä on keväällä kaikenlaista puuhaa tuolla kotimökillä, ei tässä juuri ole maalikylään ennättänyt!

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Pieni lisäys tehtiin muutamia vuosia myöhemmin:

 
Avatun moottorin alakerrassa näkyy tuhoja. Leikanneen kampiakselin lisäksi kuvassa on katkennut öljypumpun imuputki. Murtuma on vasemmalla kiinnityspannan vieressä.
 
 
Pahoin kulunut öljypumpun välipyörä. Hampaat ovat liki muodottomat.


 
Uusi öljypumppu välipyörineen on paikoillaan.

 
Imuputki kunnostettiin entisestä hitsaamalla murtuma ehjäksi. Moottorin alakerta alkaa olla kasassa.
 

Kuvan oikeassa laidassa näkyy kampiakselilta voimansa saavan öljypumpun välipyörä. 

 
Uusi öljypumppu kunnostettuine imuputkineen näkyy vielä tässäkin otoksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti