Oorninki se olla pitää 2.

Konstaapelien työtä
Työ poliisina ympäristössä, jossa asujaimisto on tuttua, ei aina ollut kovin helppoa. Rästiin jääneiden verojen ja maksujen perintä sekä ulosmittaukset tutuilta miehiltä eivät varmasti olleet mieleisintä työtä. Vielä pitkään sotien jälkeenkin ne kuuluivat konstaapelien tehtäviin. Sain muutamia vuosia sitten tutkittavaksi ylikonstaapeli Lauri Arolan työpäiväkirjan. Se käsitti puolenkymmentä vuotta 1930-luvun vaihteen molemmin puolin.

 

 

Aarne Parkkonen, Veli Hakulinen ja Leo Rautava kahvittelevat työn lomassa. Varmaan Kiteellä on taas yksi pontikkatehdas vähemmän.

SIIHEN AIKAAN kylissä sattui pääasiassa pikkurikoksia. Omavaltainen yöllä tehty vierailu naapurin aittaan saattoi antaa saaliiksi säkillisen rukiinjyviä tai jo valmiita jauhoja. Toinen useampaan kertaan sattunut juttu oli "pölliä" häkillinen heiniä saman kylän isännän jostakin metsäpellon nurkkaan kätkeytyneestä ladosta. Nykyään tyypillistä paikkojen särkemistä ja muuta vastaavaa ilkivaltaa ei juuri ollut. Keskimäärin köyhä kansa arvosti omistamista niin, että ymmärsi ilkivallan jälkien korjaamisen aiheuttaman turhan työtaakan. Työtä kun oli muutenkin liiaksi asti.

SAMAAN TAPAAN kuin TV-sarjassa Sydämen asialla, rikosilmoituksen saanut Arolakin haastatteli ensin naapureita tutkimiskohteissa. Usein saadut taustatiedot olivat niin hyviä, että seuraava käyntikohde olikin epäillyn voron luona. Melko usein asia selvisi jo siinä tapaamisessa. Monesti rikoksella saatu omaisuuskin voitiin vielä palauttaa oikealle omistajalleen ja edes virallista oikeusjuttua  ei harha-askeleesta aina tullut. Taustalla saattoi olla suuren perheen todellinen köyhyys, mutta joskus naapurin vilja-aittaan johti myös pontikankeittoa valmistelevan joutomiehen tie.

TIEDONKULKU  ei 1930-luvulla ollut läheskään nykyisellä tasolla. Kirjeet kyllä tulivat junayhteyksien ansiosta Kiteellekin melko ripeästi. Ainakin kirjeitse Viipurin poliisilaitoksella oli yhteyksiä myös Kiteelle. Siitä on tarinan jatkossa pari esimerkkiä. Kiteeltä ei Viipurin läänin rajalle ollut paljonkaan matkaa, sillä jo naapurikunnat Pälkjärvi ja Ruskeala kuuluivat naapurilääniin. Alkuaan Kiteen puolella sijainnut Matkaselän rautatieasema oli lähellä Ruskealan rajaa. Se jouduttiin joskus ennen sotia ratapihajärjestelyjen takia siirtämään entisestä kumparesijainnistaan etelämmäksi, tasaisemmalle paikalle. Noin parin kilometrin siirto merkitsi aseman siirtymistä toiseen pitäjään, jopa toiseen lääniin.

 

Tehdasyksikkö Kirkkosuolla on kohdannut vaikeuksia. Viran puolesta asialla olivat Viljo Salmelainen, Veikko Mönttinen ja Leo Rautava.

KARJALAN RATA toi kiteeläiset entiseen aikaan verrattuna paljon lähemmäksi "rintamaita". Niinpä jos vaikka Kiteenlahdessa hyppäsi polkupyörän selkään, jo tunnin kuluttua ajokin voi työnnältää leppäpöheikköön Matkaselän asemalla. Ja jos ennätti ostaa lipun ennen puolta päivää Viipuria kohti puuskuttavaan junaan, tuon Itä-Suomen "Eldoradon", moni-ilmeisen Viipurin, rautatieasemalla veturin pilli vislasi määränpään saavutetuksi noin klo 17.30.

 

Järjestyspartiossa Kiteen keskustassa. Pakkaspäivän puuhassa olivat Leo Rautava ja Viljo Salmelainen.

VIIPURISSA olivat Suomen XIII yleiset maatalousnäyttelyt juhannuksen seutuun 1932. Tapahtuma kesti reilun viikon. Kaksi kiteeläisnuorukaista, iät rippikoulun ja armeijan kutsunnan välivuosilta, päättivät lähteä katsomaan millaiselta Viipuri kaikkine näyttelyineen ja muine iloineen näytti. Kyseessä oli ilmeisesti nuorukaisten ensimmäinen irtiotto kotinurkkia loitommalle. Ehkä mielessä oli sekin, että pitkään maata piinannut kieltolaki oli kumottu muutama kuukausi sitten. Sehän tapahtui 5. huhtikuuta. Retki kaiketi onnistui muuten ihan hyvin, mutta jo ensimmäisen yön levähdyspaikka vaihtui suunnitellusta majatalosta Viipurin poliisilaitoksen pahnoille. Suuren maailman tarjoamien houkutusten voimaa eivät ensikertalaiset matkaajat osanneet riittävän tarkasti arvata.  

AAMULLA pojat laskettiin päät jo selvinneinä kaupungille. Saate oli, että olisi viisainta ostaa lippu seuraavaan junaan ja sitten Matkaselästä kotimatkaa jatkamaan. Kiteelle lähti asiasta kirje, mutta ei tällä kertaa nimismiehen kansliaan. Se oli osoitettu Kiteen sosiaalilautakunnalle. Viesti kuului jotenkin näin: "Pitäkää parempi huoli näistä pojistanne, jos lähetätte heitä tänne Viipuriin. Poliisilaitos edellyttää, että tieto näiden sankarien toilailuista välitetään heidän vanhemmilleen". Alaikäisiä poikia ei käsitelty poliisitapauksina, mikä selittää kirjeen osoitteen. Aikuistuneina molemmista nuorukaisista tuli toimekas isäntä taloonsa ja kumpikin osallistui myös sotiin. Tuskin tätä pientä hairahdusta poikien naapuritkaan koskaan tulivat tietämään.

 

TOINEN TAPAUS oli vakavampi. 1930-luvun alussa Kiteen poliiseille tuli Viipurista kirje. Kollegat varoittivat kiteeläisnaisesta, joka oli joutunut siellä syytteeseen toiminnasta "enkelintekijänä" ja oli juuri hakemassa muuttokirjaa takaisin Kiteelle. Varoitus ei ollut aiheeton: muutamaa vuotta myöhemmin sama henkilö sai täälläkin syytteen sikiönlähdetyksestä. Kihlakunnanoikeus katsoi näytön riittävän ja tuloksena oli usean kuukauden ehdoton vankeustuomio.

 

 Joskus 1960-luvulla poliisitoimi haki kontaktia yleisöön järjestämällä esittäytymisiä Poliisin päivä-nimellä. Tämä kuva otettiin Kesälahden tapahtumasta ja siinä on jo mukana nuorempiakin kiteeläiskonstaapeleita. Joukossa on helposti tunnistettavina takarivissä muun muassa Veikko Mönttinen, Heikki Kainulainen, Kauko Raekorpi, Onni Malinen, Aarne Parkkonen, Viljo Salmelainen, Veli Hakulinen ja Kesälahden Jalo Heikki Kainulainen. Nimismies Ilmari Havola poseeraa eturivissä.

 Vuosikymmeniä kiteeläisiä palvelivat nimismiehen kansliassa kälykset Kerttu Hämäläinen ja Anja Hämäläinen. Kertun virkauran pituus hakee vertaistaan eikä Anjastakaan juuri muuta voi sanoa.

KITEELLÄ vaikutti jo ennen sotia monta myönteisesti omalaatuiseksi persoonaksi kohonnutta kyläpoliisia. Sotien jälkeisistä konstaapeleista on useita meistä jokaisella mielessä. Heistä monet olivat virassa Ilmari Havolan vuosina. Ylävaaran "Ukko-Simo" olkikaton räystäitä muistuttavine kulmakarvoineen on heistä eräs. Oli Lauri Arola, Juho Näreharju, Leo Rautava, Viljo Salmelainen, Aarne Parkkonen, Veikko Mönttinen, Veli Hakulinen ja monta muuta. Mutta kuten luvattu, heihin palataan vielä.