Turvaohjaamopakko Suomessa 50 vuotta 1.7.2019

 Uusi tilanne asetti ison kehittämishaasteen niin traktorin kuin työkoneidenkin hallintalaitteille

Vuonna 1967 annetunvaltioneuvoston päätöksen mukainen turvaohjaamopakko astui Suomessa voimaan heinäkuun alusta 1969. Ainakaan heti se ei merkinnyt työergonomian paranemista. Suunnittelun painopiste oli kuljettajan turvaaminen traktorin kaatuessa. Ohjaamon melu, kuskin työskentelytilat ja eritoten työkoneiden kätevä hallinta ohjaamosta huolimatta, jäivät alussa vähemmälle huomiolle.

 

 

Ford 5000 mallia 1975. Tämän ajan Hara-ohjaamo edustaa jo kehittynyttä alihankkijan valmistetta.

Alkuongelmien jälkeen hyvät ohjaamot

Ongelmat olivat yhteisiä liki jokaiselle traktorimerkille. Turvaohjaamon tai -kehyksen valmistajat olivat tavallisimmin tehtaan tai maahantuojan alihankkijoita. Vasta Valmet 502-malli syksyllä 1971 ja sitten tehtaan isommat 02-versiot toivat uuden ergonomiakäsitteen alan keskusteluun. Kehitys eteni nopeasti tehdasasenteisiin, jopa traktorivalmistajan omaa tuotantoa oleviin ohjaamoihin. Ergonomia harppoi nyt pitkin askelin eteenpäin. Länsitraktoreista Fordin Q-ohjaamo, IH:n XL-ohjaamo sekä niin alihankkijatehdas Sekuran kaarevalasinen hytti, kuin Pininfarinan Fiatille muotoilema cabiini, jättivät Valmetin niin tiloissa kuin ääneneristyksessäkin useimmiten jälkisijoille.

Tuorerehunkorjuu oli luku sinänsä

Korjuumenelmien kehittyessä nautakarjan ruokinta muuttui tuorerehuvaltaiseksi. Turvaohjaamopakon kanssa samaan aikaan tuorerehun korjuu oli nopeasti siirtymässä kelasilppuri-yleisperävaunuyhdistelmille. Sen ajan kelasilppureiden rehusuihkua ohjattiin putkesta taivuttaen valmistetulla kääntövarrella. Kuski yritti tätä vartta käännellen saada mahdollisimman suuren osan rehuistaan osumaan kärrynlaitojen sisäpuolelle. Puuha ei onnistunut ilman hytin sivuikkunoiden poistamista. Joskus traktorimiehen käsi saattoi katketa tai kämmenen luut vaurioitua jäädessään ohjaamon sivun väliputken ja koukkumaisen säätövarren väliin. Silppuri kun keikkui pellon epätasaisuuksien takia joskus villistikin. Kuljettajan, traktorin ja työkoneen yhteistyö toimi huonosti.

Rehuhommissa, kesä 1994. Tehoa on, Fordin Q-ohjaamo, kun ilmastointia ei ole, kuski kärsii kuumuudesta.

Omaa luovuutta apulaitteissa

Monet sepäntaitoja omaavat viljelijät rakentelivat silppuriinsa hydrauliset ohjauslaitteet, jotka oli kytketty traktorin hydrauliikkaan, sen valmiina oleville käyttövivuille. Sopivankokoisia sylintereitä voi vaikka valmistuttaa ja jos traktorissa sattui olemaan yksi kaksitoiminen ja yksi yksitoiminen hydrauliikan ulosotto, homman sai onnistumaan. Virtauskuristimet toki tarvittiin jokaiseen letkuun, sillä pienten sylinterien tarvitsema öljymääräkin on pieni.

Silppurivalmistajat tulivat apuun sunnittelemalla kaapeliohjauslaitteita, mutta sekään ei ongelmaa täysin ratkaissut. Sitten kehitys toi tarjolle kevyen, kelassilppureita varten kehitetyn erillishydrauliikan, joka sai voimansa silppuriin lisätystä kiilahihnapyörästä. Torven liikkeitä voitiin nyt ohjata ohuitten nailonputkien mukana ohjaamoon tuotujen hallintavipujen avulla. Työnteon melukin väheni. Ikkunat voitiin pitää paikoillaan - ja jos kesän kuumuus ei haitannut - myös suljettuina. Moni ”kelasilppuriajan” viljelijä oli tähän torven ja lipan hallintatapaan tyytyväinen. Konekanta on järeytynyt, nyt hydrauliikka tai sähköiset karamoottorit ovat yleisimmin apuna kuormanteon ohjailussa.

Viimeistään siinä vaiheessa kun traktoreihin tuli hydraulinen nostolaite, aurojen kannatinpyörät vähenivät yhteen ja lopulta sekin saattoi jäädä pois. Säädöt tehtiin nyt traktorin ja työkoneen väliseen kytkentään kuuluvilla laitteilla. Tyypillisesti oikean vetovarren nostotankoon rakennettiin  laite, jolla tangon pituutta muuttamalla auran ja traktorin välistä kaltevuuseroa voitiin säätää, vaikkapa monisiipiauran viilujen kyntösyvyyttä aseteltaessa.

Vielä niinkin myöhään kuin lähelle 1980-luvun puolta väliä muun muassa Fordin ohjaamotarjonnassa oli Suomessa valmistettu T. Syväsen konepajan hytti. Silloin oli jo liki 10 vuotta ollut tarjolla Fordin omakin Q-ohjaamo. 4100-sarjaan  Syväsen ohjaamo valikoitui luultavasti siksi, että kun se asennettiin tehdasohjaamon asemasta sitä halvempana, saatiin edes jonkinlainen hintaporrastus 4100- ja 4600-mallien välille.

 

Ford 4100 vuosimallia 1981. Teuvo Syväseen ohjaamossa lämmityslaite ja radiokin ovat kattopaneelien etuosassa.

 

Edelleen Syväsen valmistama hytti. Ikkunapinta-alaa on paljon, mikä oikeuttaakin valmisteen kantamaan nimitykseen "panoraama-ohjaamo".

 

 

 Vielä vuonna 1984 kotimaisella Syväsen turvaohjaamolla varustetussa Fordissa säätö oli alkuperäistä tekniikkaa.
 

Ergonomian hengessä

Kun ergonomiaan oli herätty, tuo oikean vetovarren korkeussäätömekanismikin nousi esiin. Hieman insinööritaitoa uhraten työkoneen kaltevuussäätö tuotiin ohjaamon sisälle ja helposti toimivaksi. Alussa ratkaisuna oli sopivaan kohtaan rakennettu luukku. Siitä kurkotellen puuha jotenkuten onnistuikin. Valmetin 02-sarjan ohjaamollinen traktori oli kokonaisuutena samaan aikaan piirustuspöydällä. Siksi niissä ohjaamon ja itse traktorin yhteensopivuus oli aikansa mittareilla melko hyvin kunnossa.

 

Ford  ja Hara-ohjaamo. Säätölaitteena alkuperäinen kampi takalasin kautta kurkotellen.

 

 Ford-kymppisarjan MK2-versioissa nostotangon säätökampi oli tämän näköinen.

 

 

Järeä ja kunnollisilla lukkoventtiileillä varustettu hydraulisylinteri on vaivattomin tapa säätää traktorin ja työkoneen välisiä kaltevuuksia.
 

Kun Fordin 10-sarja esiteltiin vuonna 1981, niihin oli tehty tämäkin ergonominen parannus: Kaltevuussäätimen kampi oli korkeusasemaltaan hyvässä paikassa istuimen takakulman vieressä. Oikeassa nostovarressa olevan hammaspyörävälityksen lähdössä oli pieni nivelristikko ja teleskooppirakenteinen välitanko muodosti yhteyden säätökampeen. XL-ohjaamollisissa Natikoissa kaltevuussäädintä hallittiin niin ikään ohjaamosta.

Osa 1980-luvun hienouksista on karsiutunut pois

Hydraulinen sylinteri voi olla ratkaisu, jolla oikean vetovarren korkeusasemaa voidaan muutella. Sellainen löytyykin nykyään monen viljelijän uusimmasta traktorista. Tosin se on saattanut päätyä varaston hyllylle. Varsinkin isojen paluuaurojen käyttäjät eivät pidä sylinterin ohivirtauksista, jotka saattavat häiritä tarkan säädön pysymistä arvoissaan. Kunnollisilla lukkoventtiileillä varustettu riittävän kookas sylinteri on kuitenkin hyvä keino pitää vaikkapa auran ja traktorin välinen yhteistyö kunnossa. Silti jo vanhan kansan tuntema vanttiruuvi ei petä, sen muunnelmat nostovarreksi ovatkin yleisiä raskaissa traktoreissa.

Viisi vuosikymmentä ovat riittäneet poistamaan useimmat hytillisen traktorin ja kymmenien erilaisten työkoneiden kommunikaatio-ongelmat. On pitkälle kehittynyttä hydrauliikkaa ja viisaita sähköisiä järjestelmiä. Nykyään  jopa satelliitit saattavat ohjata traktorin, kuljettajan ja työvälineen hyvää yhteistyötä. Ja jos lopuksi yhden neuvon voisi antaa, se kuuluisi näin: Jos traktorissa ei ole ilmastointia, kahden hengen matka viikoksi Teneriffalle maksaa enemmän kuin laadukkaan ilmastoinnin rakentaminen isännän traktoriin. Iloa siitä sijoituksesta piisaa yhden viikon asemesta traktorin jäljellä olevaksi käyttöiän ajaksi!

 Historian siipien havinaa: vuoden 1960 mallia olevassa Fahrissa nostotangon säädössä olivat avoimet hammaspyörät.

 

 

Lukitusholkillinen vanttiruuvimuunnelma on nykyään yleisin ratkaisu nostotangon rakenteena. Valtran ratkaisu kuvattiin tammikuisena pakkasaamuna 2019.