lauantai 11. elokuuta 2018

Havukaiset Itä-Virossa - matka tehty!

 
Laivalla Tallinnaan - ja tällä kertaa aluksena oli Viking XPRS.
 
Havukaisten sukukokous Heinävedellä kesällä 2017 päätti tulevan matkan suunnaksi Itä-Viron. Sekin lyötiin lukkoon, että majoituspaikkamme tulee olemaan Toilan Spa-kylpylä. Monenlaista matkaa koskevaa infoa on ollut tässä blogissakin. Matkaohjelma josta ennakkoon oli kerrottu, saatiin viedyksi kunnialla läpi. Alla on ensimmäinen "erä" kuvia ja tarinaa tuosta reissusta. Yhteenvetona on sanottava, että virolaiset yhteistyökumppanit osoittautuivat erittäin hyvin sanansa mittaisiksi. Paljon oli tehty sopimuksia majoituksen, oppaiden ja ruokailupaikkojen kanssa. Kaikki tapahtui siten kun oli puhuttu, aikataulut pitivät ja kustannusarviomme piti hienosti kutinsa.
 
Ensimmäinen matkapäivä, 6. elokuuta, Kiteeltä Toilaan
 

 
Havukaisten ryhmässä oli 49 lähtijää ja kuljettajamme "Metsäkosken" Pekka Havukainen  täytti tasaluvun summaan 50. Tässä ensinäkymä majoitushotellistamme. (Uusia lukijoita ajatellen jälleen katseluohje: kun klikkaat hiirtä kuvan päällä, saat sen isossa koossa katseltavaksi. Samalla avautuvat kaikki kuvat näytön alareunan kuvapalkkiin jolloin ruudukkoa klikkaamalla voit katsella ne kaikki yhtäjaksoisena kavalkadina). 

 
Perillä olimme noin klo 16.45. Majoittumisen jälkeen oli vuorossa hotellin esittelykierros. Sen  suoritti Toila Spa:n myyntijohtaja Kärt Purga. Hänellä on hyvä suomenkielen taito ja pääosin hänen kanssaan kaikki matkaa koskevat neuvottelut oli käyty.
 

Kun  matkaan oli lähdetty Kiteeltä jo aamukolmen aikaan, pitkä rupeama oli takana päivällispöytään kokoontuessamme. Maistuvaa ruokaa oli tarjolla, kuten kaikkina muinakin ateriointipäivinämme Toilassa. Erikoista oli, että aamiaiselle tulijoille oli matkamme jokaisena aamuna varattu myös samppanjatarjoilu.

 
Hotelli sijaitsee Suomenlahden rantaylängöllä, noin 55-60 metriä merenpinnan yläpuolella. Kyseessä on varsin pitkä rantaa seuraileva ylätasanko, josta voi etsiä tietoa vaikka internetistä. Vaakasuoraa matkaa hotellista merelle lienee vain parisataa metriä. Merenrantaan pääsee portaita pitkin. Tosin punnerrus rannasta ylös on melkoinen, kun portaita on kaikkiaan 168 kappaletta.
 

Portaan jyrkkyys vaihtelee rinteen muodon mukaan. Tämä kuva on otettu suunnassa rannasta ylöspäin.
 


Auringonlasku lähellä merta. Tämä kuva samoin kuin edellinen, portaista otettu kuva, ovat matkalla mukana olleen Seija Massisen ottamia.
 
 ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Toinen matkapäivä, tiistai 7.8. Retki Tarttoon ja Peipsimaalle.


Tiistaina 7. elokuuta meillä oli ohjelmassa tutustumiset Tarttoon ja Peipsijärven rantojen kiinnostaviin kohteisiin. Olemme juuri saapuneet Tarttoon. Asukkaita täällä on noin satatuhatta.
 
 
Kaupunkinäkymää Tartosta. Kaikki eivät ajele loistoautoilla.
 
 
Tartossa on lukuisia upeita kirkkoja. Tämä bussin ikkunasta otettu kuva kertoo eräästä.

 
Ema-joki halkoo Tarttoa. Yksi komea kaari kannattelee sen ylittävää siltaa.
 
 
Monilla Tarton omakotialueilla vallitsee arkkitehtuuri joka on tuttua vaikkapa Pärnusta.
 
 
Neuvostoliiton aikana Tartto oli pitkään suljettu kaupunki ja sotilaskohde. Lähellä keskustaa oli hulppea lentokenttä lentokonehangaareineen. Pääkiitorata oli 3,5 kilometrin pituinen. Kuva kertoo, että nykyisin se on suljettu.
 
 
Tarton oppaamme Reet Kalamees sai paljon kehuja. Oppaan tuolilla istuessaan hänestä näkyy vain sivukuva. 
 
 
Kaiken kaikkiaan Tartto on hieno kaupunki. On yliopistorakennuksia, kulttuurikohteita ja monta tyylisuuntaa edustavaa arkkitehtuuria. Tänne pitää tulla uudemman kerran ja varata perilläoloon paljon tätä reissua enemmän aikaa.
 

Kaupunkikierros on tehty ja olemme Hotelli Dorpatissa buffet-lounaalla. Siihen sisältyy neljä alkukeittovaihtoehtoa, useita pääruokia ja niin ikään monta vaihtoehtoa jälkiruoiksi. Nälkään täällä ei jää.
 
 
 Hotelli Dorpatin eteislämpiössä oli vitriiniesineenä hellyttävän pieni Zaporozhest-henkilöauto. Näitä tuotiin aikoinaan Suomeenkin, mutta meillä se tunnettiin parhaiten Jalta-nimellä.
 

Olemme ajaneet Tartosta itään noin 40 kilometriä ja saapuneet Pepsijärven rannan maisemiin. Bussi parkkeerattiin Varnjan vanhauskoisten kirkon lähelle ja ryhmämme odottelee paikalle opastamme Zojaa. Iäkäs täti oli itsekin sanotun uskon tunnustaja.
 
 
Varnjan vanhauskoisten kirkon ikonostaasiseinä.
 
 
Varnja-Kolkja kylätietä. Nauhamainen asutus seurailee Peipsijärven rantaviivaa pitkälti yli kymmenen kilometriä.

 
Ajelemme edelleen samaa tietä kohti Kolkjaa.
 
 
Hauska erikoisuus Peipsijäven rantatiellä ovat saunamökit. Jokaisella mökillä on yhteys järveen sen kohdalle kaivetun kanavan kautta. Kanava on usein vain muutaman kymmenen metrin mittainen, mutta niin leveä, että oman saunan nurkalle pääsee veneelläkin. Saunapuita pitää olla jokaisen saunan seinustalla, tottakai!

 
Kodikkaanoloinen kylänraitti. Nyt olemme jo Kolkjassa.

 
Lähestymme vanhauskoisten museota Kolkjan kylässä.
 
 
Alueen väestö on pääosin ikääntynyttä. Täällä viljellään eri sipulilaatuja ja tähän aikaan sipulinmyyjiä oli tienvarrella paljon. Toinen hyödyke täällä on savukala. Tällä kertaa niitä myytiin vain isompien teiden varsilla.
 
 
Kolkjan vanhauskoisten museo oli seuraavana kohteena tutustuessamme Peipsin rantojen elämään.
 
 
Uutta toimintaa Kolkjassa on EU:n tukema alueen kehittämisohjelma. Sen hankkeen johtajaksi on valittu Heikki Pöldma, joka tässä kuvassa kertoo elämästä täällä ennen ja nyt.

 
Paikallinen kotiäiti tyttärineen otti meidät vastaan vanhauskoisten museolla. Tässä hän kertoo mitä kaikkea heillä on esiteltävänä.

 
Kuva yllä ja kaksi kuvaa alapuolella: Olimme tarkkaavaisia kuulijoita.
Kaikkiaan neljä kuvaa, kun olimme vanhauskoisten museoesittelyssä. 
 
 
 
 
Kuvat ylä- ja alapuolella: museoesineistöä.

 
Käsitöitä, säilykkeitä, hunajaa, kasvisteetä ja muuta pientä hyödykettä oli tarjolla museon myymälässä.

 
Talonpoikaiskulttuuriin kuuluneita, meillekin tuttuja miesten nikkarityön välineitä.

 
Kulttuurinen taustamme on pitkälti yhteinen koko Itämeren itäosan asujaimistolle. Suomen Karjala, Inkerinmaa, Inkeroiset, Suomenlahden kaakkoisperukka jopa Petseriä myöten, ovat vuosisatoja olleet saman kulttuuriperinnön siirtäjiä. (Jälleen ylä- ja alapuolella olevat kuvat).
 

 
Olemme juuri saapuneet Heikki Pöldman "valtakuntaan". Siis Peipsimaan vierailukeskukseen Kolkjassa.
 

Vierailukeskuksen talo on kunnostettu EU-varoilla,
 
 
Vierailukeskuksen kahvilassa meitä odotti herkullinen kahvi- ja samovaaritee-tarjoilu.
 
 
 
 
Peipsimaan vierailukeskuksen opaskilpi.
 
 
Tienvarsiopastusta vierailukeskukseen ja sikurimuseoon.
 
 
Rakentamisesta ymmärtävät sukuseuran miehet kiittelivät kunnostetun rakennuksen huolellisesti tehtyjä katon tukirakenteita.
 

Vierailukeskuksessakin oli pieni matkamuistomyymälä.
 
 
 
Kohta jatkamme matkaa, mutta tarinoidaan hetki ennen sitä.
 
 
Kolkjasta on vain muutama kilometri  komeaan Alatskiven linnaan. Sen rakennutti vuonna 1885 virolainen kreivi. Esikuvana on ollut Skotlannissa sijainnut Englannin kuningattaren kesäpalatsi, jonka lähes täydellinen kopio rakennus pienennettynä on. Nykyään siellä toimii museo, mutta osassa taloa on myös hotelli.
  
 
Kaksi kuvaa Alatskiven linnan pihalta.
 
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
Keskiviikko 8.8. Alamme uuden matkapäivän, nyt Narvaan ja sen lähikaupunkeihin.
 
 
Sillamäen kaupunki oli sekin neuvostaikana suljettu. Täällä rikastettiin uraania ja se haluttiin pitää tarkoin salassa länsimailta. Kaupungin infotaulu ja oppaamme Ivika Maidre sen yläportaalla.
 
 
Kaupungin kommunistiaikana hallintorakennus naamioitiin kirkoksi. Uskottiin että lännestä ilmateitse mahdollisesti hyökkäävä vihollinen sentään säästäisi kirkoksi luulemansa rakennuksen.
  
 
Sillamäen kaupunkikin on merellinen. Eräs sen johtajista neuvostovuosina halusi tehdä kaupungista "uuden Odessan" Suomenlahden rannalle. Siksi kaupungissa on nähtävissä samoja arkkitehtuurisia ratkaisuja kuin esikuvassaan. Tämä näkymä on Sillamäen "Potemkinin portailta" meren suuntaan.
 
 
Havukaisten ryhmä kuvattiin noilla Sillamäen portailla. Otoksia on mukana kaksi siltä varalta, että kaikki mukana olleet näkyisivät kuvissa.
 .
 
 
Kauniit kukka-asetelmat Sillamäen kunnallishallinnon talon pihalla.
 
 
Sillamäen uraanirikastamon aikaa kuvaava patsas. Väkivahva neuvostoajan iskurityöläinen kannattelee atomin kuvitteelliseen rakenteeseen kuuluvia elektronikehiä. Sosialistisen voiman symbolikin tämä kuuluu olleen.

 
Opaskilvet Sillamäen keskustassa ohjaavat kulkijan oikeaan suuntaan.

 
Seuraava kohteemme oli Narva. Nyt saavumme sen keskustaan.


Kuten on jo tullut esiin, Narvan päivänä meitä opasti tehtävänsä hyvin hallinnut Ivika Maidre. Olemme Narvan keskustassa ja kuulemme häneltä tarinoita kaupungin menneisyydestä.
 
 
Narvan pääkadun vartta tässäkin.

 
Viron ja Venäjän välinen raja-asema on ihan keskustassa. Narvan ja Ivangorodin kaupungit erottaa vain niiden välissä virtaava Narvajoki.


Vielä hetki jaloitellaan keskustassa ja sitten suunnataan Narvan linnaan.
 
 
Narvajoki virtaa rauhallisesti. Pääosa siitä on valjastettu sähköntuotantoon, tosin Venäjän puolella.


Narvan linnan vitriineissä tulee esiin kaupungin sotainen historia. Kuva yllä ja kaksi kuvaa alapuolella.
 


 

Näin pitkällä piipulla varustettu "mutka" ei taida mahtua ihan povitaskuun. Narvan linnan vitriinit.
 
 
Viron ja Venäjän välinen "ystävyyden silta" Narvassa.
 
 
Näkymä Narvajoelle. Tämäkin kaupungin keskustan tuntumasta.

 
Olimme varanneet keskiviikon lounaspaikaksi Muna Kohvik-ravintolan Narvassa. Se on luokiteltu kaupungin tasokkaimmaksi ravintolaksi. Se on myös Tarton yliopiston Narvan toimipisteen ravintola.

 
Ryhmämme jäseniä lounaalla, kuva yllä ja neljä kuvaa alla.

 


 
 
Narvassa teimme ostoksia suuressa kauppakeskuksessa. Omat ostokset tulivat maksetuiksi ja ennätin palata jo bussille. Vasta sitten huomasin kameran jääneen ostoskärryn pohjalle. Oli paras ostosaika illansuussa ja kauppakeskuksessa satoja asiakkaita. Uskoin etten matkaseuralaistani enää koskaan näe. Matkan aikana otettuja kuviakin siinä oli noin kolmesataa. Menin sydän pamppaillen ostoskärryjen sijoituspaikalle. Kameraa ei siellä ollut. Kauppakeskuksen pääkäytävällä oli virkapukuinen poliisi. Kerroin harmini hänelle. Sain ohjauksen kauppakeskuksen infoon, jossa poliisi kertoi olevan myös löytötavarapisteen. Jälleen piti kertoa sama tarina; kamera kateissa. Ystävällinen neitonen avasi lukitun kaapin infon takaseinältä ja otti tutun kameran esiin, jopa onnitteli että tässä kävi näin hyvin. Taas tuli uusi todistus siitä, että ihmiset ovat yleensä rehellisiä -  myös ehkä turhankin huonomaineisessa Narvan kaupungissa.
 
 
Narva-Joesuu on pieni kylpyläkaupunki muutama kymmen kilometriä kohti Tallinnaa. Oppaamme Ivika  Maidre kertoo kaupungin historiaa kuvallisen opastaulun vieressä. Taustalla on rappioitunut hallintorakennus kommunismin ajalta.

 
 Narva-Joesuun nykyaikaa: Tasokas kylpylä Meresuu ottaa vastaan myös suomalaisia asiakkaita.
 
 
Havukaisia Narva-Joesuun hiekkarannalla. Kuin Kanarialla oltaisiin! Alapuolen kuvassa vaalea hiekkaranta pääsee oikeuksiinsa. 
 
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Ivika Maidren omistama sotahistoriallinen museo, Vaivara, Sinimäet.
 
 
 
Sinimäkien taistelualue oli sotanäyttämönä helmikuusta heinäkuuhun 1944. Kovia taisteluja on verrattu Kannaksen taisteluihin kesällä 1944 ja talvisodan Raatteentiehen. Soisessa maastossa kaatui yli 60.000 neuvostosotilasta. Saksalaiset olivat vastassa, mutta paljon pienemmin tappion. Ivika Maidre on koonnut taistelualueelta paljon sotamateriaalia ja toiminta sen talteenotossa jatkuu (yläkuva ja kolme kuvaa alapuolella).
 


 
Paluumatkamme torstaina 9.8. 
 
 
Viimeinen matkapäivämme oli torstai 9. elokuuta. Lähdimme kotimatkalle aamuyhdeksältä. Miltei kodiksi tullut Toila Spa-kylpylä jäi tällä kertaa taakse. Mutta tänne palataan vielä, kuului monesta suusta.
 
 
Katselimme kuljettaja-Pekan kanssa karttaa ja valitsimme paluumatkan välietapiksi viehättävän Amblan kylän parin tunnin ajomatkan päässä kohti Tallinnaa. Otimme uuden paluuraitin hieman etelämpää kuin E20-tien linjaus. Ambla on Pärnun maantien varressa. Kohvik Kirsimari toivotti meidät tervetulleiksi ja lupasi varustaa kahvipöydän sinne tulomme ajan tienoissa.
 
 
Amblassa on komea kirkko vaikka kylä onkin pieni. (Kuva yllä ja opastustaulu alla).
 

 
 
Tässä sitä levähdetään Amblassa. Kahvi ja leivonnaiset maistuvat ja saimme kutsun tulla ensi kesänä uudestaan.

 
Yksi hujaus vielä ja ollaan Tallinnassa. Aikaa ostoksille jäi vielä kolmisen tuntia. Mutta pian sekin kului, tosin on jo ikävä kotiin.

 
Sama XPRS-laiva kuin tänne tullessamme. Kotiin lähdettiin kymmenen minuuttia etuajassa, klo 17.50. Alapuolen kuvassa luodaan viimeinen kaihonsilmäys kohti Tallinnaa. Sinne jäivät laululava ja komeat pilvenpiirtäjät, Viru-hotellikin mukaan luettuna! Sitten Helsinkiin ja alkoi pitkä köröttely bussissa kohti Itä-Suomea. Lopulta tuli jo aamu, sillä vasta viiden aikaan olimme kotona.
 
 

perjantai 10. elokuuta 2018

Ponutaival 2018 jäi muistoihin


MC-Kiteen Ponu starttasi huippusäässä

Kuuman kesän hellekauden viimeisiin päiviin osunut Ponutaival-motoristikokoontuminen sai ison joukon kaksipyöräisten ajokkien kuskeja ja heidän repsikoitaan suuntaamaan Puruveden rantamaisemiin Kesälahdelle. Sisääntuloportilla riitti vilskettä kohta sen avauduttua. Illan tuntien kuluessa tapahtumarannekkeita oli kiinnitetty jo reippaasti yli kolmesataa

 
Viisi vakiokävijää samassa potretissa. Vasemmalta alkaen: Pekka Pirttiaho Lapinlahdelta, sitten Iisalmesta tulleet Esko Kananen ja Tuija Pitkänen. Oikealla seisovat lapinlahtelaiset Liisa ja Asko Tuominen.

Moni tulijoista kertoi olevansa Ponun vakiovieraita. Pohjois-Savosta kolmella pyörällä saapunut viiden hengen porukka oli täällä nyt viidennentoista kerran. Kun kysymme jo portilla syytä tähän "uskollisuuteen", tulijat sanovat yhteen ääneen: Mielestämme tämä Suomen paras motoristitapahtuma. Kaikki asiat kunnossa, ihana ympäristö, hyvä fiilis, hyvä ohjelma, mainiot keittiön tarjoamat ateriat ja jokaisella kerralla sääkin on ollut ihan huippua! Eipä kiteeläiskerhoa luotsaava Kari Kosonen tuota parempaa lausuntoa voisi saada.


Jo perjantain alkuillasta alue alkoi täyttyä vieraista. Sää helli, lämpöä oli lähes 30 astetta.

Tämän kesän ekstraa oli perjantai- ja lauantai-iltojen valoshow. Sen takana oli valotaiteilija Aulis Hämäläinen Tohmajärveltä. Shown aikana Kesälahdella jyrisi ja salamoi ukkonen antaen omaa lisätehostettaan näytökselle. Kun sade alkoi, teltat oli jo pystytetty ja majoittuminen yleensä kunnossa. Siksi ukkoskuuro ei juuri tunnelmaa haitannut. Sen sijaan kiertoajelulle lauantaina osallistui vain muutama motoristi. Sen aiheutti toinen ukkossateen puuska juuri suunnitellun lähdön aikaan.
 

Tapahtumapaikkana Puruveden rantamaisemat ovat luonnoihana ympäristö

Kaikkiaan osallistujia arvioidaan olleen noin 550. Siinä luvussa ovat mukana päiväkävijät ja MC- Kiteen oma talkoolaisporukka. Kun takana oli pitkään jatkunut hellekausi, lauantai-illan sateen tuoma viileneminen otettiin jopa tervetulleena vastaan. Sunnuntaina kotiseuduilleen suunnannut kävijäjoukko voi lähteä matkaan hyvien sääennusteiden saattelemana. Poutaa oli jälleen luvassa.

Aira ja Pekka Taskinen - eräät Ponun vakiovieraat

Siitä on aikaa liki kaksi vuosikymmentä, kun Taskisen Pekka innostui keski-ikään tultuaan jälleen ostamaan moottoripyörän. Aikaa myöten puoliso, Aira, liittyi omalla ajokillaan harrastukseen mukaan. Aira työskenteli Ylämyllyllä leipomoalalla. Yritys sulki toimipisteen ja työt siellä loppuivat. Pekan työt ovat olleet omassa autokorjaamossa Joensuussa. Nyt ikä on tullut niihin vuosiin, että on aika suunnitella eläkkeelle siirtymistä. Tarkoitus on että se tapahtuisi vielä tämän vuoden syksyllä. Hattu ei jää Pekalta "kannonpäähän", omista pojista vanhin ottaa yrityksen vastuulleen.
 

Tutustuimme Taskisen pariskuntaan keväällä 2007. Olimme samaan aikaan lomailemassa Polvijärvellä, Huhmarissa. Sen aikaiset Pekan ja Airan ajokit ovat majoitusmökin pihassa.

ALKUVUOSIEN jälkeen Airakin osti oman moottoripyörän. Ajan mittaan ajokkien koko kasvoi. Viimeiset kymmenkunta kesää molemmilla on ollut Harrikan isot custom-tyyppiset motskarit. Kiteeläiset harrastustoverit ovat oppineet tuntemaan hyväntuulisen pariskunnan. Tuttavuudet ovat tulleet pääosin Ponun ansiosta, sillä Taskiset ovat jo pitkään olleet täällä vakiovieraita.

PEKAN TYÖKIIREIDEN salliessa pariskunta on ajellut motoristikokoontumisissa eri puolilla Suomea. Parhaimmillaan kesän ajosuoritukset ovat molemmilla olleet yli kolmekymmentätuhatta kilometriä. Pitkätkään reissut eivät siis ole olleet poikkeus. Viime syksyn paluumatka Saariselältä koitui Airalle kohtalokkaaksi. Ajon aikana hän sai yllättäen tajuttomuuskohtauksen ja suistui pyörineen tien oheen. Siellä ajokki törmäsi raviojassa olleen rummun päähän. Kuljettaja sai pahoja sisäelinvammoja muun muassa keuhkoihin ja maksaan. Tila oli kriittinen vähintään viikon ajan. Neljä vuorokautta siitä Aira oli hengityskoneessa.


Sudenajossa 2009, Ruunaankoskilla. Aira ja Pekka seuranaan Maija Kuronen Pogostan MC:stä.

VAJAAN VUODEN ikäinen ja 40.000 euroa maksanut Harrikka tuhoutui täysin. Kolarin lopputilanteessa painava ajokki vielä rysähti Airan päälle aiheuttaen lisää vammoja. Onni onnettomuudessa oli, että pelastushelikopteri Aslak sattui olemaan tehtävissä Kemijärvellä. Se saapui paikalle kuuden minuutin kuluttua hälytyksestä, ennemmin kuin 30 kilometrin päästä samaan aikaan kolaripaikalle lähtenyt ambulanssi. Helikopterin ammattihenkilöstö joutui elvyttämään potilasta paikalla neljä pitkää tuntia. Vasta sitten hänet voitiin siirtää Rovaniemelle tehohoitoon.


Tämä Aira Taskisen uusi Harrikka tuhoutui ulosajossa.

KUOPION YLIOPISTOLLISESSA sairaalassa selvisi tapahtuman syy. Sen oli aiheuttanut aivokasvain, joka oli onneksi hyvänlaatuinen. Jatkotoimenpiteenä se voitiin leikata. Kuusi ja puoli tuntia kestäneen operaation jäljiltä Aira on hyvää vauhtia toipunut ja kokee nyt itsensä terveeksi. Ajolupa otettiin pois vuoden ajaksi, mutta ensi kesäksi se palaa takaisin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että onnettomuus saattoi merkitä harrastuksen päättymistä. Pekka sanoo ajelleensa tämän kesän aikana vajaat 5000 kilometriä. - Ei oikein huvita, kun oma ajelukaveri joutuu jäämään kotimieheksi, hän sanoo. Ponua ei kuitenkaan haluttu jättää väliin. Tällä kertaa matka tosin tehtiin autolla. Pitihän tulla tapaamaan ystäviä, joita vuosien varrella on tullut paljon.
 
 
Aira ja Pekka Ponussa 2018. Tärkeintä on, että ystävämme ovat taas mukana. Pitkän vuoden kestäneen sairauden ja sen aiheuttaman kolarin jäljiltä toipuessaan  Aira on hoikistunut kolmisenkymmentä kiloa. Mielestämme hän on jopa nuortunutkin!

Toivotamme niin Pekalle kuin Airallekin paljon hyviä ja toimeliaita vuosia entisten ja uusien harrastusten parissa!

 



 




tiistai 31. heinäkuuta 2018

Muistojen äärellä

Kesä on kääntymässä syksyä kohti. Yöt alkavat olla yhä pitempiä, jos sitä mitataan pimeyden ajalla. Viljapellot vaalenevat, ohran puinnit alkavat tänä kesänä tuossa elokuun puolessa välissä. Se ei ole mitenkään poikkeuksellisen aikaista. Kuuma ja sateeton kesä saattaisi johtaa arvaukset aikaisen korjuun suuntaan. Monesti ylävillä vaarapelloilla ohraa on puitu jopa heinäkuun viimeisinä päivinä.

 
Putikossa oli täysinpalvelleena jo töistään vapautettu puimuri Massey-Ferguson 31. Seitsemän jalan työleveys, säiliö ja levikepyörät - siinä eväät joilla puinneille 1960-luvun alussa lähdettiin.

Pari aikaisempaa sadetta paransi nurmien satonäkymiä. Yli viikko sitten sunnuntaina saatiin vielä ravakan ukkoskuuron antamat 25 milliä vettä. Tuorerehun toinen sato on parhaillaan korjattavana. Satoa näyttää kertyvän niin, että karjanrehun perustana olevien nurmien tuotto turvaa eläinten ruokinnan yli talven. Etenkin, kun tarvittaessa voi yrittää vielä kolmatta korjuukertaa. Siihen tarvitaan kuuden viikon kasvatusaika, mutta aika riittää kyllä. Kolmas sato on korjattavissa syyskuun puolessa välissä.
 
 
Valmet 15, sitten "tehokkaampi" Valmet 20. Tämä oli monen tilan ensimmäinen traktori.
 

Massey Ferguson 25 merkitsi uutta askelta tilan traktoriksi. Dieselmoottorikin!

 
Ensimmäinen kotimainen dieseltraktori oli Valmet 33. Tässä on malli 565, joka oli jo neljäs kehittelyversio siitä lähtien.
 
 
Länsivaluutan puutteessa Zetor 25-mallit olivat 1950- ja 1960-luvuilla eräitä Suomen yleisimpiä traktoreita.

Viime viikonvaihteessa kävimme  kahdessa pienessä perinnetapahtumassa. Vanhat koneet olivat luonnollisesti niissäkin esillä. Yhden kyläkunnan voimin aikaan saaduissa perinnepäivissä on jotenkin läheiseltä tuntuva henki. Kävijäkunta on yleensä toisilleen entuudestaan  tuttua. Siksi paikalla olevaan kalustoonkin liittyy paljon yhteisiä muistoja ja kokemuksia. Noissa kahdessa "näyttelyssä", Putikossa ja Riihijärvellä, oli työvehkeitä hevoskaudelta lähtien. Kyntöaurat, äkeet,. kokka-aatra, risukarhi, separaattori ja kampikirnu eräinä esimerkkeinä palauttivat ainakin oman ikäisteni ihmisten mieliin paljon muistoja lapsuuden ja varhaisnuoruuden ajoilta.
 

Tässäkin helmiä muistojen kultanauhaan: Hevosvetoisia koneita seuranaan traktorikauden alun työkoneita - sulassa sovussa kaikki. 

 
Sitten traktoreihin vaadittiin jo ohjaamotkin. Turvallisuus oli siinä taustalla. Yli 50 vuotta sitten hankittu heilurilevitin Fordin perässä oli tehokas työkone. Lannoitteitten lisäksi sillä kylvettiin vielä 1960-luvulla niin ohrat kuin kauratkin peltoon. Kun aikaisemmin käsin vakasta siemenet peltoon kylvänyt isäntä käveli hetken  tuollaisen levittimen perässä, hän pystyi silmämäärällä arvioimaan koneelle sopivan kylvöasetuksen. Ja jos talossa silloin oli vielä risukarhi, parempaa multauslaitetta ei ollut helppo löytää.

Useampi kuin yksi paikalla ollut löysi kentältä kotitilansa ensimmäisen traktorimallin. Se oli pikku- Valmet. Sitä seurasi monesti ranskalainen MF-malli, Massey Ferguson 25. Edelleen pieni kone. Sitten saattoi taloon tulla isompia diesel-Valmeteja, Fordeja ja muita tehokkaita koneita. Niiden hankkiminen pienille tiloille merkitsi melkoista ponnistusta, suurta urakkaa säästää tarvittava rahasumma kokoon. Sitkeydellä niistäkin haasteista selvittiin.

 
Huimia kehityskulkuja edellä ja alla sanotuista nostalgisista mietteistä huolimatta kylissä kuitenkin "kurjuuden" vastapainoksi tapahtuu. Tämä Riihijärven maamiesseuran mammuttikokoinen puimuri kertoo, että täällä yhä uskotaan maatalouteen. Kun tämä Claas ajetaan pellon laitaan, alkaa tapahtua!

Tämän päivän tilanteessa suurin osa noista Riihijärvenkin pikkutiloista on lopettanut toiminnan aktiivisina viljely- ja karjatiloina. Omassa kotikylässä Kiteenlahdessa tilanne on sama. Kun kävelin tuttujen miesten kanssa Riihijärven entisen kyläkoulun pihalle koottujen koneiden ympärillä, mieleen tuli, että monet ikäiseni käyvät näissä tapahtumissa tekemässä omaa surutyötään. Se on surua kylien idyllin menettämisestä, surua sen lämpimän yhteisöllisyyden menettämisestä mitä kaikkea kylien hiljeneminen väistämättä on merkinnyt. Riihijärven koulu valmistui kesällä 1964. Satuin itsekin traktoreineni olemaan mukana loppuvaiheessa, kun koulun urheilukenttää rakennettiin. Kouluna se hiljeni parikymmentä vuotta sitten. Niistäkin muistojen tähän päivään asti kantamista syistä tunsin surua. Tosin koululla onneksi on edelleen elämää, mutta jonkinlainen hiipuneen maalaiskylän monumentti tuo rakennus silti on.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Satotoiveita ja kesän konetapahtumia

Poikkeuksellisen kuuma ja sateeton kesä on pitänyt viljelijät varpaillaan. Laitumien kanssa on ollut niin ja näin ja viljakasvien orastumisen ongelmat ovat lisänneet huolten taakkaa. Kesäkuun loppuun saakka tilanne oli jopa synkkä. Karjan hätäteurastukset olivat uhkaamassa, kun tuorerehusato jäi olemattomaksi ja sekin vähä mikä saatiin talteen, piti ottaa käyttöön karjan kesäaikaisessa ruokinnassa.

 
Kaksi kuvaa kirvatuhon kokeneelta kaurapellolta. Yläkuvassa tuho oli lähes totaalinen, vaikka asianmukainen torjunta oli tehty. Kasvusto meni ruskeaksi eikä puhjenneissa helpeissä olevissa jyvissä ollut ydintä, siis kuin kahujyviä. Tämä peltokuvio sai kohtalon tulla korjatuksi säilörehupaaleihin.

 
Toinen peltokuvio sai armon jäädä odottamaan puintiaikaa. Kokenut viljelijä näkee jo kuvasta, että korkeintaan puolet normaalisadosta on syksyisen puinnin tulos.

Kaurapeltoihin ilmestyi kirvojen armeija. Aikaisimmat kylvöt kärsivät siitä eniten. Ehkä asia johtui siitä, että niiden peltojen osalta torjunta tuli tehdyksi hieman liian myöhään. Kirvojen levittämä virussairaus aiheutti laajaa tuhoa Keski-Karjalan kaurapelloilla. Sadonmenetys on tällöin ainakin 50% luokkaa. Jotakin sentään kertyy puitavaksi. Niillä peltokuvioilla jotka oli kylvetty viimeisinä, kirvatuho jäi pienemmäksi. Sellaiset halmeet saattavatkin tuottaa lähes normaalisadon.

Onneksi tilanne muuttui niin, että heinäkuun ensimmäisellä viikolla oli kaksi sadepäivää, jotka kumpikin antoivat noin 30-millisen vesimäärän. Se auttoi ensisijaisesti viljojen oraita, mutta heinänurmet olivat paikoin niin poudanpolttamia, että niiden toipumiseen tarvittiin usean viikon mittainen aika. Suurta "musiikkielämystä" monelle alueen viljelijälle merkitsi ravakka ukkossateena alkanut vedentulo illalla 21.7. Ensimmäisen puolen tunnin ajalla tuli vettä jo 17 milliä ja pitkään yöllä jatkunut sateen kohina toi Kiteenlahdessakin eri talojen mittareihin  45-50 millin määrän.

Tällä kertaa ukkonen ei tuonut myrskytuulta. Vaikka vettä tulikin reilusti, viljat eivät juuri lakoontuneet. Liki kolme viikkoa sitten saatu sade on nyt jo saanut AIV-nurmet virkistymään. Kun koneet viedään pellon laitaan monella tilalla maanantaina 30.7., "virtasen" toinen sato on varmasti ensimmäistä tuntuvasti parempi. Kesää on vielä jäljellä. Toisen sadon korjuu tulee normaalivuosiin verraten hieman etuajassa. Siksi on hyvät toiveet, että kolmas, syyskuun puoleen väliin jäävä korjuukerta, täyttää lopullisesti sen vajeen, mikä toisen sadon korjuun jälkeen siiloihin jää.

 
Kesän kuvauskohde on ollut tämä reilun neljän hehtaarin ohrapelto. Orastuminen onnistui kuivuuden takia huonosti ja näkyi alkavan kasvuston aukkoisuutena. Heinäkuun alun sateet saivat itämättömät jyvät nostamaan oraita pintaan. Viljalajille ominainen versontataipumus on nyt nostanut sekin lisää tähkäpäitä kasvustoon. Sunnuntaina  22.7. on enää muisto edellisyön sateesta. Lakoontumista ei tullut, mikä on puinteja ajatellen hyvä asia.
 

Hieman kauemmaksi ulottuva kuvanäkymä samalta pellolta. Taustalla näkyy Pöllälänmäki ja siellä rinteillä olevat naapuritilan pellot.
 
Viljelijän työ onnistuu lopullisesti vain suosiollisten säiden myötä. Uskoa sopii, että tällä hetkellä näillä seuduin toiveet karjanrehun riittävyydestä tulevan sisäruokintakauden ajaksi ovat kohtuullisen hyvät. Niillä tiloilla joilla tavallisesti on selvitty omien peltojen viljasadolla, saattaa olla tarvetta ostoihin. Toivottavasti viljanmyyjiä lähiseudulta sentään löytyy. Ainakin Varsinais-Suomessa ja Kymenlaaksossa viljatilanne on Pohjois-Karjalaakin huonompi. Kasvustot ovat aukkoisia ja tuleentuminen tulee olemaan siellä hyvinkin epätasaista.

Ikämies ja entinen viljelijä seuraa kesien etenemistä lähes penkkiurheilijan paikalta. Asiaan eläytyminen saattaa silti olla jopa tuota esikuvaa tiiviimpi. Kun kyseessä olevan tilan taustalla on jo useitten sukupolvien viljelijäketju, jäähypenkkiläinenkin tuntee ottavansa osaa huoleen ikään kuin omassa asiassaan!

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Kesän perinnekonetapahtumia on takana jo useita. Tässä ovat esillä Puhos ja Kuhmo

On ilman muuta selvää, että Keski-Karjala ansaitsee omat kesätapahtumansa. Mieluiten sellaiset, joitten taakse koko alue voisi kokosydämisesti asettua. Ei ole aihetta vähätellä sen enempää Potsipäiviä, Kihausta, tai Värtsilä-päivien kotiseututapahtumia. Eläkööt ja voikoot hyvin kaikki!

Vuonna 1983 Puhoksessa juhlittiin teemalla "Höyrylaiva 150 vuotta Suomessa". Jopa tasavallan presidentti kunnioitti läsnäolollaan tapahtumaa. Monia vuosikymmeniä sitä ennenkin yriteltiin höyrylaivateemaista kesätapahtumaa niin Puhoksessa kuin Kiteen keskustassakin. Oli "höyrytanssiaisia" Puhoksen navetalla, jopa osuuskaupan piha-alueella kirkonkylässä. Juhlavuosi 150 antoi pysyvän sysäyksen tapahtuman jatkolle juuri Puhoksessa.

 
Työnäytökset ovat Puhoksessa perinteistä näkemistä. Tässä eräs innokkaimmista puuhamiehistä, Kalle Hurskainen, syöttää kauraa maamoottorin pyörittämään puimakoneeseen.

Talkooporukka on kasvanut. Perinnekoneteema ja perinne yleensä ovat saaneet oman osansa ohjelmasisällössä. Pursiseura Ilmarinen on lukuisina vuosin auliisti kantanut oman kortensa kekoon. Parhaimmillaan on puhuttu kaksipäiväisen tapahtuman kokonaisyleisön määrän ylittäneen viidentuhannen kävijän kunnioitettavan luvun. Ehkä tuo luku on ollut hiljalleen laskemassa, mutta syitäkin lienee useita. Ulkona pääasiallisesti katseltavat esillepanot ovat hyvä syy odottaa kunnon säätä. Vaikka innostusta onkin paljon, säiden haltijaan asti sen voima ei riitä. Onneksi hyvin pahoja sadepäiviä on sattunut Puhos-tapahtumaan  harvoin.

Jotakin uutta ovat puuhamiehet ja -naiset joka kesälle onnistuneet tuomaan - ja luomaan. Navetta alkaa olla hienossa kunnossa. Tänä kesänä uutta oli Puhoksen vanhan maantien suunnasta alueelle tuova komea silta. Palautekaronkka lienee pian esillä. Varmaa on että talkooporukka laittaa taas mietintämyssyt päähän tulevien perinnepäivien sisällöstä.

 
Jos tämä ostos tuli tehtyä Puhoksen rompetorilta, kotona voi opiskella kaksitahtimoottorin toimintaperiaatetta.
 
 
Taustalla on melkoinen valikoima mopoja. Useimmat ovat Kantosyrjän kakstahti-porukan ajokkeja. Aktiivisen joukon jäsenistä moni osallistuu myös Kyläparin Myllyteatterin toimintaan.
 
 
Kainuun Kyllöset ovat taituroineet tukkien kanssa Puhoksessa jo yli kymmenenä kesänä. Yhä miesten esitykset ovat perinnepäivien kiinnostavinta antia.
 
Jämeriä kantoja on olemassa, ettei tänne olla luomassa uusia musiikkifestivaaleja. Niille on Keski-Karjalassa omat puuhaajansa. Järkevältä tuntuu sekin, ettei etelän kalliita artisteja haluta jakamaan jo päältä ison työn takana muutenkin olevaa kassavirtaa. Perusasiana tärkeäksi koetaan plus-merkkinen lopputulos, vaikka sen summa ei niin hirmuinen olisikaan. Silti saattaisi olla ainakin kokeilun arvoinen juttu palauttaa Puhos-tapahtumaan entisten aikojen "höyrytanssiaiset" navetan suojiin lauantai-illaksi. Onhan meillä lähiseudulla tasokkaita omia artisteja, joiden esiintymispalkkiot eivät sentään kääntäne järjestäjien taskuja nurin.

Ehkä kannattaisi yrittää yhteistyön apua vaikkapa konekentän ilmeen uudistamiseen. Ilomantsissa on innostunut porukka, samoin Polvijärvellä. Hieman eri suunnassa, oikeastaan "omalla" alueella ovat Puruveden Masinistit. Heillä on tapahtumiaan, mutta kysyvää ei laiteta!

 
Kuhmon perinnekone- ja rompemyyntitapahtuma, lauantai 21.7. Traktorien rivistöä hieman poikkeavasta kuvaussuunnasta. Erään kainuulaismaatilan peltotyöt hoidettiin yli 50 vuotta tällä pikku-Valmetilla kuvassa näkyvine työkoneineen. Luonnollisesti tarvikkeisiin kuuluivat tynnyrit petrolille ja bensiinille, sekä pumppu jolla aineet saatiin traktorin tankkeihin.
 
 
Fiat 500, "Topolino", on kuhmolaisen Antero Kyllösen omistuksessa. Autoa valmistettiin jo 1930-luvulla, mutta tämä yksilö on tehty sotien jälkeen. Kahdelle hengelle tarkoitetussa takavetoisessa autossa on 500 kuutioinen neloskone sivuventtiilein. Tehoa on noin 15 hevosvoimaa.

 
 
Pieni on kaunista. Alkuperäinen Honda Monkey oli varsinkin mopoikään päässeiden poikien toiveuni vielä 1970-luvulla. Kuhmon romppeilla sellainen oli myynnissä. Miltei kuin uusi ja hinnastakin saattoi neuvotella.

Jos taas haluaa oppia "alalla" pitempään olleilta, kannattaisi vaihtaa mielipiteitä vaikka Kuhmon Mobilistien puuhamiesten kanssa. Siellä on perinnettä pitkältä ajalta ja toimintaa kesätapahtumina on Kuhmon lisäksi Nurmeksessa ja kahtena viimeisenä kesänä Lieksassakin. Vielä nelisen vuotta sitten Kuhmo ja Nurmes kokosivat parhaimmillaan yhteensä noin 14.000 kävijän joukon. Niistä ajoista suunta on ollut jokseenkin tasaisesti aleneva. Nyt rompemyyjiä paikalla oli tähänastinen ennätys, kaiketi näiksi tapahtumiksi Suomen suurin joukko tänä kesänä. Sen sijaan kuhmolaisten omia näytteillepanijoita oli selvästi aikaisempaa vähemmän. Se näkyi erityisesti maamottorien, traktorien ja muiden koneiden määrässä. Onkohan jonkinlainen näyttelyväsymys ainakin ohimenevästi iskenyt sitkeäksi tunnettuun Kainuun kansaan?

Oli hieno juttu, että Suomen Höyrypursiseuran Lappeenrannasta lähtenyt 50v. juhlaregatta saatiin Saimaan Wanhat höyrylaivat-osastona käymään myös Rääkkylässä. Seuraava ison juhlan sijaintipaikka Höyrypursiseuralle voisi viiden vuoden kuluttua olla höyrylaiva Ilmarisen vesillelaskupaikka, Puhos. Vuosi on silloin 2023, jolloin samalla tulisi juhlituksi suomalaisen höyrylaivaliikenteen 190-vuotismerkkipaalu. Jos se ajoitettaisiin perinnepäivien viikonloppuun, kyseessä olisi merkittävä yleisömagneetti ja iso tuki koko tapahtumalle.

Mietinnän tarvetta on useilla suunnilla.

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Kesän 2018 näköalapaikka - juhannus

 
Pajapellon nurkan pihakukkina on muitten joukossa ruusupensas jonka punaisilla kukilla haluan tervehtiä blogini uskollisia lukijoita aurinkoisena juhannussunnuntaina 2018. Vielä tässä vaiheessa ajatukset kesän tuottaman sadon osalta ovat toivoa täynnä. Toivottavasti tuo ei häpeään joudu!
 
Niin entinen viljelijä kuin olenkin, seepra ei raidoistaan pääse!
Huusholli nykyisillä jatkajilla on kyllä ihan hyvissä käsissä ja huolekasta tilanpitoa on ollut näin ikäpapparaisena mukava seurailla. Uuden isäntäväen karja-aitoja muutellessani olen ollut huolissani laitumien ehtymisestä. Olen ollut viljelijänä "jonniinlaisessa" vastuussa ainakin talvesta 1957 kevääseen 1994. Vastaavaa yli kuukauden mittaista kuumaa ja sateetonta ajanjaksoa sille ajalle eikä pojan isännyyden ajan 24-vuotiselle kaudelle ole aiemmin sattunut.

 
Mansikkamaa tuvan nurkalla on vain aarin kokoinen. Silti satoa on ainakin neljänä kesänä tätä ennen saatu riittävästi niin tuoreina syötäviksi kuin säilöttäviksikin mansikoiksi. Ensimmäiset maistiaiset on jo saatu. Nyt pitää taas virittää verkkokatos suojaksi. Muuten rastaitten parvet napsivat kypsät marjat pois sikäli kun niitä joutuu. 
 
 
Raakileita on todella paljon. Kahdesti mansikkamaa on sateita odotellessa jo kasteltu verkostovedellä. Pikku sadetin yltää kahdella siirrolla kastelemaan koko alueen ja vielä emännän salaatti- kesäkurpitsa- ja kurkkupenkit siinä ohessa. 

    Tuorerehusato oli suoraan sanoen olematon. Kankaalassa käsiteltiin tuorerehunurmea 17,5 hehtaarin ala. Kertynyt sato siilossa oli noin yksi kolmannes normaalista. Onneksi löytyi muutamia lisähehtaareita tutulta viljelijältä naapurikylästä. Vanhaksi menossa jo, mutta kelpaa ainakin nuoren karjan ja ummessa olevien lehmien eteen. Laitumien mahdollista kasvua odotellessa lehmät on pidettävä öisin navetassa ja ruokittava niukkojen varastojen säilörehulla. Kiteenjärven ranta-alueiden tuntumassa olevia nurmia tuhosivat ainakin 30 hehtaarin alalta valtavat valkopostihanhien parvet. Ne suvaitsivat poistua viljelmiltä vasta toukokuun 25. päivän jälkeisellä viikolla.

 
Sunnuntai 24.6. Hyypii on rasvatyyni. Maisemassa henkii sydänsuven juhla.


Kiteeläiseen kulttuurimaisemaan kuuluu tämä suosittu kuvauskohde. Selkuenmäeltä Kiteenjärvelle avautuvassa näkymässä etualalla on Rannan Pietaristen pieteetillä varjeltu pihapiiri.
 

Mistähän tämä järvenrantanäkymä on löytynyt? Helpotetaan arvausta: kuva otettiin maantienvarresta Havolan mutkan takaa kohti Karppalan ranta-asutusta. Tämäkin juhannuksena 2018.

Jokainen ymmärtää, että taakse jääneen juhannusviikon puolessa välissä iltaan ja yöhön luvattu sade oli enemmän kuin toivottu. Menimme mökille saunanlämmitykseen vähän niin kuin sadetta vastaan. Niin kuin oli luvattu, ensimmäiset pisarat saatiin noin klo 16.00. Oli vahva toivomus siihen, että kun on luvattu "runsasta sadetta" klo 19.00-20.00 aikaan, tuo todella toteutuisi. Toteutuma oli reippaat kymmenen milliä. Pahimmassa hädässä silläkin on merkitystä. Oraat ottivat uutta vauhtia jo lähes pari viikkoa sitten saadusta noin 15 millin sateesta.
    Takana ovat juhannusajan luvatut sateet. Kokonaiskertymäksi tuli taas tuo maaginen 15 milliä vettä. Harras toive on, että vielä  muutama hyvä, entisiä runsaampi, sadejakso niidenkin päälle saataisiin. Silloin toinen ja ehkä kolmaskin tuorerehusato saattaisi olla pelastettu ja karjalle olisi ensi talvenakin riittävästi märehdittävää.
    Sään ääri-ilmiöt ovat näköjään tulleet jäädäkseen. Kaksi edellistä kesää olivat niin runsassateisia, että iso osa sadosta jäi peltojen märkyyden takia monelta viljelijältä korjaamatta ja talven alle.

 
Hiidensaarentien suunnasta avautuu näkymä osuudelle josta Kiteenlahden maisemakylän ensimmäinen taloryhmä kohtaa kirkonkylän suunnasta tulijan. Vasemmalta lähtien talot tunnettiin aikaisemmin nimillä Kalmistolan Toropaiset, Järvelän Pekka Havukainen, sitten Juho Kohonen ja Kuusikkolan Arvo Hakulinen.

 
Sedällä ja sittemmin hänen pojallaan olleet Suopirtin tilan viljelykset ovat palanneet osaksi Kankaalan tilaa. Siitä ne erotettiin 1930-luvun puolessa välissä. Kuvan oikeassa reunassa kulkee tilan Notkolan puoleinen rajaoja. Kuva kertoo lahjomattomasti säilörehunurmien tämänhetkisen kunnon. Maapohja on tuskin sängen peitossa. Tältäkin alalta kuitenkin odotetaan kesän mittaan vähintään toinen, ehkä kolmaskin nurmisato. Paljon on edelleen vain hyvien toiveitten varassa.
.
Vuodet eivät ole veljeksiä, sanoivat vanhan ajan miehet. Nurmiviljelyssä on yksi hyvä asia se, että kun parhaassa tapauksessa voi yrittää jopa kolmen sadon korjaamista, kesän myöhemmät kuukaudet saattavat pelastaa joskus huolestuttavistakin satonäkymistä. Siihen pitää taas kerran uskoa. Viljanoraat saivat pienen piristyksen, kuten aiemmin mainitsin. Edellisessä blogipäivityksessä olleesta kuvasta voi päätellä, että järvenrannan tasankopellolla oleva yli 4:n hehtaarin ohrakylvös oli vain osittain orastunut vielä kaksi viikkoa sitten.


Iso muutos kahden viikon aikana. Kesäkuun alussa tämä ohrakylvös näytti toivottoman huonolta. Kaikkiaan 30 milliä vettä pelasti orastumisen jatkon niin, että vaikka harvoja paikkoja edelleen on, yleisnäkymä on melko hyvä. Kasvuston väri kertoo ettei hiesupohjainen pelto ole kylvötöissä tiivistynyt liikaa, juuristo saa happea ja maan typpitasokin näyttää sopivalta. 

    Tuo kerrottu kesäkuun toisen viikon, kasvukauden ensimmäiset 15 milliä vettä, saivat aikaan sen, että oras alkoi tasaantua merkittävästi. Jos kesän jatko on suotuisa, saattaa olla että sekin pelto tuottaa vielä tuollaisen ainakin 2500-3000 kilon hehtaarisadon. Sekin on tyhjää parempi. Ohralla on hyvä versontaominaisuus suotuisissa oloissa. Jos lämpöä ja kosteutta jatkossa on sopivasti, kohtalaista jyväsatoa voi odottaa myös kiteenlahtelaisisäntien kaurahalmeista.
 
          ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

 
Ensin laivalla Tallinnaan ja sitten saman päivän iltana bussilla Toilan kylpylämajoitukseen. Siitä se sukuseuran matka Itä-Viroon tulevan  elokuun 6. päivänä alkaa.
 
 
Monia onnistuneita ja sellaisina muistoihin jääneitä matkoja etelän suunnan sukulaisvaltioon on vuosien mittaan tullut tehtyä. Tässäkin on eräs näkymä sieltä. Porukkamme kahvittelee kesäisessä ulkoilmaravintolassa.

Havukaisten sukuseuran matkaan on aikaa kuutisen viikkoa. Maanantaiaamun 6.8. lähtöä Kiteeltä jouduttiin aikaistamaan. Ajoreitti muuttui lähtijäjoukon kokoamisen takia kulkemaan Heinolan ja Lahden kautta. Siksi starttaamme Kiteen ABC:ltä jo klo 03.00 aikaan. Lähtijöitä on noin 50 ja kaikki matkaohjelmaan liittyvät varaukset etelänaapurissa on sähköpostein uudemman kerran vahvistettu. 
    Jokainen lähtijä tuo matkalle oman panoksensa myös onnistumisen hyväksi. Uskon, että kesäinen Itä-Viron retkemme antaa meille paljon uutta tietoa tuosta meille monille aikaisemmin vähemmän tutusta alueesta. Suuri anti on eri puolilta Suomea kokoontuvan joukon yhdessäolon kokemus. Se on tullut monilla aikaisemmilla matkoillamme todetuksi.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Ääri-ilmiöstä toiseen

 
Syksyn 2017 puinnit käynnistyivät sadekesästä huolimatta melkoisen hyvässä säässä. Sitten alkanut sadekausi kesti yhteen menoon kaksi viikkoa ja aiheutti suuret laatutappiot sekä pahoja ongelmia puinteihin. Kuva on entiseltä Kalmistolan Toropaisen pellolta, Kiteenjärven laskussa syntyneeltä tasangolta.
 
Kahtena viimeisenä syksynä viljelijät ovat saaneet taistella harvinaisen ongelman kanssa: hyvissäkin salaojissa olevat pellot olivat niin märkiä, ettei puimuri tahtonut pysyä pinnalla. Pitkään jatkunut sadekausi etenkin syksyllä 2017 esti puinteja niin, että pellolla tapahtunut tähkäidäntä pilasi monen isännän rehusadon laadun eläimille kelpaamattomaan kuntoon. Syyskynnöt jäivät märkyyden takia lukuisilla tiloilla pahasti kesken.

 
Toukotyöt etenivät keväällä 2018 hyvää vauhtia. Pellot kuivuivat nopeasti ja kylvöt saatiin tehdyiksi lähes ihanteellisissa olosuhteissa.

Kevät 2018 alkoi suotuisissa merkeissä. Pellot kuivuivat nopeasti muokkauskuntoon ja rästiin jääneitä kyntöjä päästiin keväällä jatkamaan tai muokkaamaan peltoja muilla menetelmillä kylvökuntoon. Myöhäiseltä vaikuttanut kevättöiden käyntiin lähtö kurottiin hyvissä olosuhteissa nopeasti kiinni. Monella viljelijällä touot olivat maassa jo toukokuun kolmannen viikon lopulla. Turvemaiden kylvökset tulivat nopeasti oraalle. Sadetta ei saatu pisaraakaan toukokuun viikkoina. Savikoilla ja hiesupohjaisilla pelloilla muokkauskerros kuivui liikaa. Orastuminen hidastui ja on peltoja, joiden oraissa on suuria itämättömiä läimäreitä. Saattaa olla, että joissakin tapauksissa normaalia orasmäärää ei saavuteta. Se vaikuttaa tietenkin satoon. Ja jos myöhemmät sateet saisivatkin aukkopaikat orastumaan, tuloksena on epätasaisesti tuleentuva vilja - paljon vihreitä jyviä vielä puintiaikaan ja siitä johtuen suuret kuivatuskustannukset.

 
Hiesupohjaisella pellolla oraissa on paljon aukkoja vielä kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Tiistaina 5. kesäkuuta tullut noin 10 millimetrin sademäärä tuli tositarpeeseen. Se ei pelasta kaikkea, mutta antaa kasveille muutaman päivän levähdysajan. Toivon mukaan lisää vettä saadaan lähipäivinä. Nurmien kehitys on pitkän kuuman sääjakson takia parisen viikkoa edellä normaalista. Timotei on tulossa tähkään. Vahinko vain, että kasvustoissa on silti hyvin vähän korjattavaa. Lisää kasvua on odoteltava sadon vanhenemisen uhallakin.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

  
Mutta huolet pois ja iloisiin asioihin: Hieno tapahtuma ja todella kaunis sää! Lauantaina Kiteelläkin juhlittiin kevään ylioppilaita. Omasta perheestä pojan ja miniän kolmas tytär oli nyt lakitettujen joukossa. Kahtena tätä edeltäneenä keväänä on juhlittu vanhempien sisarten ylioppilaaksi pääsyä. Ylioppilaita ja muuta väkeä Kiteen lukion pihalla juhlan päätyttyä.
 
 
Kevään ylioppilaat yhteisessä potretissa lukion seinustalla. Tänä keväänä lakin Kiteen lukiosta sai 46 nuorta.
 
 
Lippu liehui tangossaan Kankaalan talon pihalla.